26.1.08

Lumimyrskyn jälkeen



Oli koiranilma. Kissa ei millään ilveellä suostunut ulos kävelylle.

Kissan nimi on Allu (virallisesti Alberto), se on kohta 18-vuotias ja sairastaa kakkostyypin diabetestä. Sitä piikitetään kahdesti päivässä niskapoimuun, samaa insuliinia jota ihmiset piikittävät samaan tautiin samanlaisella piikityskynällä.


Kissa poikkeaa sillä lailla ihmisestä, että se kulkee neljällä jalalla ja siksi sen emo on kuljettanut poikasia hampaillaan niskapoimusta pesästä toiseen, turvaan.


Allu kehrää kun sitä piikitetään.


Diabetestä sairastavan ihmisen niin kuin kissankin pitäisi liikkua mahdollisimman paljon. Allu on vähän laiskansorttinen. Sille riittää että se on kaunis ja sitä ihaillaan. Se tervehtii sulkemalla silmänsä jos sanon sille että olet nätti.


Sen ei tarvitse tehdä näyttäviä urotöitä niin kuin kadonneen veljensä Rudin (virallisesti Rudolfo) piti. Rudin mielipuuhia oli kiivetä kirjahyllylle ja ruveta paiskomaan kirjoja alas, tai henkensä kaupalla tassutella noin kaksisenttistä parven kaidetta eestaas.


Tuossa parven reunan ikkunassa ovat edelleen Rudin nenänjäljet.


Allu on pitkäkarvainen eurooppalainen, Rudi taas oli manx, eli hännätöntä lajia. Eläinlääkärin papereissa Allu kulkee joko angorana tai persialaisena. Kissanäyttelyssä se olisi eurooppalainen kotikissa.


Olen aivan varma siitä, että kun se suri veljensä menettämistä, siitä sai alkunsa diabetes. Lääkäri ei tuohon sanoisi sitä tai tätä, mutta ovat ihmisetkin kokonaisia olioita, suru voi aiheuttaa kuoleman.


Kissat muistuttavat ihmistä aika tavalla. Sitä paitsi niiltä voi oppia asioita, kuten venyttelemistä, kiskottelua ja yleistä nautinnonhalua. Kissa etsii olinpaikastaan aina auringonläikät.


Allu on oopperakissa. Kun se oli pentu, se jo osoitti allunluontonsa ja viihtyi enemmän sylissä kuin Rudi, jonka piti kirjaimellisesti hyppiä seinille esimerkiksi varjonsa perään. Sinä kesänä radion yöklassisessa tuli paljon Verdiä. Edelleen Allu oopperaa kuullessaan rupeaa hyrisemään ja sulkee silmänsä.


Sen lisäksi kissat puhuvat. Niillä on jokaisella aivan oma naukumistapansa ja jokainen ääni tarkoittaa eri asiaa. Kissamme ymmärtävät niin englantia kuin suomeakin. Kuvassa Allu odottaa saavansa kuulla sanat fish! tai kalaa!, ruuhi on tulossa rantaan. Amerikassakin puhuin aina kissoille suomea. Ne ymmärsivät kyllä.


Kissojen ihmismäisyyteen kuuluu suunnaton opportunismi. Luulet, että kissa puskee jalkaasi vasten halatakseen sinua. Ei muuten halaa. Se merkkaa sinut omakseen. Sen jälkeen minne tahansa saappainensa ihminen tallusteleekin, lähistöllä olevat kissat tietävät että joku toinen kissa jo omistaa tuon ihmisen.


Mutta auliisti kissa ottaa herkkupalan jonka annat kiitokseksi luulemastasi hellyydenosoituksesta.


Kissalla ei ole isäntää. Se ei nuole saapasta joka potkaisee sitä, vaan lähtee pois ja etsii kotinsa muualta. Sillä ei ole orjanluontoa.


Mutta miksi olen aina elänyt kissojen kanssa?


Kissa on hurja peto. Se metsästää yksin, kun sen sijaan koiralauma saattaa tappaa väsyttämällä, takaa-ajolla, rusakonkin.


Kerran kylässä oli punatukkainen, pitkäksikasvaneelta näyttävä Peppi Pitkätossu. Hänellä oli mukanaan kani häkissä. Kissat eivät juuri koriin kiinnittäneet huomiota, mutta kani kyyristeli häkkinsä nurkassa ja yritti näyttää näkymättömältä. Peppi-vieraamme sanoi kanin tietävän paistinluontonsa.


Kaunis Allu ehkä nukkuessaan näkee unta kyykäärmeistä joiden kiemurtelevia häntiä sillä oli tapana kuumina kesinä tuoda pihalta mökin rappusten ääreen näytille kuin hiiren tai rotan häntiä. Olen nähnyt sen metsästäjän katseen ja se on oikeasti pelottava. Kuka tahansa kissa ei edes rottaa tapa.


Käärmeet olivat matkalla kohti järveä juomaan ja uimaan.


Kissat olivat parempia kuin yksikään hiirenloukku. Mökkiläisen ruokakomerosta ei rapinaa kuulunut. Mutta paljasjaloin helteellä tassutellessani olisin hyvin voinut vahingossa astua käärmeen päälle. Allu siivosi pihankin.


Ehkä kiitän sitä sen palveluksista suomalla sille mahdollisimman hyvän vanhuuden. Ihmisiässä Allu on ehkä 87-vuotias nyt. Sen lisäksi minua vetää varsinkin kissojen luo halu yrittää ylittää lajin raja. Sitä paitsi eläin se ihminenkin on, vaikka yrittää kaikenmoista muuta olla.

17 kommenttia:

jarvelainen kirjoitti...

Minun kissa vaatii kunnioitusta kertoen, että se oli ennen jumalana Egyptissä.

Sari kirjoitti...

Olipas nautinnollista luettavaa.
nimim. erään Maija-kissan asuinkumppani

Ripsa kirjoitti...

Niin, Petri, tällä hetkellä vanhin hautalöytö kissasta ihmisensä kanssa on Kyprokselta noin 6000 vuotta sitten.

Löydöstä lukiessani toivoin että olivat kuolleet samaan aikaan eikä ihmisen tarvinnut kärsiä klaustrofobiasta ennen kuolemaansa.

Ja Egyptissä kissoja muumioitiin aivan kuin jumalfaaraoitakin. Niitä näkee, kissamuumioita, esimerkiksi British Museumin egyptiläisellä osastolla.

Sari, varsinainen asuinkumppani, kyllä! Vaikka olisi aamulla kiljuva nälkä ja hirmuinen kiirus, niin kissan ruokalautanen ja ruokapaikka on ensin siivottava, annettava piikki ja sitten ruokaa ja vielä viimeksi siivottava hiekkalaatikko.

Sitten vasta saa itse syödä ja lähteä töihinsä. Kissa osaa naukua niin lujaa jopa keskellä yötä että kuolleetkin siihen heräisivät, jos hänellä sattuu olemaan nälkä.

Anitak kirjoitti...

Mistä huomasit, että Allulla on diabetes? Toisin sanoen aloit epäillä että jokin vinossa ja veit sen eläinlääkäriin, joka totesi diabeteksen?

kysyy
huolestunut kissanomistaja, ei kun kissanomistettu

Ripsa kirjoitti...

Anita!

Oireet ovat samat kuin ihmiselläkin. Kissa alkaa olla väsynyt, se laihtuu nopeasti, turkki takkuuntuu (ihmisellä siis hiukset??!), se juo erittäin paljon ja pissaa samaten.

Allun kanssa kävi sillä tavalla onnettomasti että se oli jo todella huonossa kunnossa ennen kuin se sai oikean diagnoosin.

Ensimmäinen eläinlääkäri väitti että munuaisissa on jotain ja antoi nesteenpoistolääkityksen. Kissa oli kuolla, lopetettiin aivan itse ja päätettiin että siihen lääkäriin ei enää mennä.

Kesällä sitten päätettiin että nyt mennäänkin kaupungin eläinlääkäriin ja mentiin. Sokeri huiteli hirmuisissa mitoissa.

Tabletit eivät auttaneet. Sillä alkoivat takajalat pettää alta (niin kuin ihmisilläkin), niinpä jouduttiin sitten piikityslinjalle.

Onneksi kissa pitää hoidosta. Tappelemiselle piikitys ei onnistu. Mutta piikityspaikka on juuri oikea: kissa muistaa emonsa.

Insuliini ei maksa paljon, koska se on niin yleinen kansansairaus tässä maassa.

Se johtuu useimmiten ylipainosta.

Noora ei saisi varmaan painaa missään nimessä yli 4 kiloa, koska se on tyttökissa. Allu painoi ennen rajua laihtumistaan 8 kiloa ja laihtui 3½ kiloon ja olisi kuollut ellei älytty että nyt on ihan joku sairaus, ei 18-vuotias ole kissaksi vielä hirveän vanha.

Minä etsin netistä tietoja vaikka mistä, mutta huonosti eläinten sairauksista niissä kerrotaan. Ilmeisesti tahdotaan taata eläinlääkärien korkeat palkkiot ynnä taksimaksut eläimen kuljettamiseksi.

Näin jälkikäteen huomasin että olisin voinut soittaa kissataloon, jossa on löytökissoja. Toinen jälkikäteisajatus oli siis tuo, että ihmiset ja kissat ovat aika lailla lähisukua kumminkin.

Diabetes ei ole niinkään sokeritauti, niin kuin on ennen sanottu, eihän kissa sokeria syö, vaan kolesterolitauti.

Kissan aineenvaihdunta tietysti poikkeaa ihmisen aineenvaihdunnasta monessakin kohtaa.

Hämmästyttävin dieettitieto joka tuli mukavalta kaupungineläinlääkäriltä (joka oli nainen!), oli se että kalaa ei saa missään nimessä antaa lainkaan.

Kissanruokapurkeissa on huonosti merkitty ne ainekset mistä muona on tehty, siitä pitäisi lemmikkieläinten vähitellen tehdä jonkinmoinen joukkovalitus.

Kalaa nimittäin saattaa olla jopa liha-ateriassa, ei vain välitetä panna sitä selostukseen.

Katsele Nooraa ja mieti!

Rauno Rasanen kirjoitti...

Muinaisessa Epyktissä hurjistuneet epyktiläiset lynkkasivat roomalaisen sotilaan, joka oli vahingossa, vastoin parempaa tietoa, tappanut kissan.

Jumalansa kullakin...

Ripsa kirjoitti...

Siinä se taas nähdään että sotilasmahtien ja muiden imperialistien ei kannattaisi vastoin parempaa tietoaan mennä ja miehittää vieraita kulttuureja.

Joka miekkaan tarttuu jne.

Leonoora kirjoitti...

Kirjoitat sydämeenkäyvästä aiheesta.
Hieno homma, että oikea lääkitys Allulle löytyi. Toivon, että hänestä on vielä kauan iloa teille.
Itsekin jossittelen vielä oman kissani (16 ja puoli v.) kohdalla, olisiko lääkärin sittenkin pitänyt toimia toisin kissan(diagnoosi) munuaisten vajaatoiminnan vuoksi. Kissani tila kun huononi aivan silmissä lääkärillä käynnin jälkeen, vastaanotolla se nukutettiin verikokeita varten ja lisäksi se sai kortisonipiikin. En sitten voinut odottaa kuin pari vuorokautta, kun vein sen nukutettavaksi. Oli sydäntäsärkevää katsottavaa kun se tuon ensimmäisen lääkärissäkäynnin jälkeen riiputti päätään lattiaa kohti, ja kun se yritti nostaa päätä pystyyn se oli omituisessa asennossa. Kovasti se yritti lohduttaa minua tuli viereeni aina illalla kuten sen tapana oli hyrräämään minulle tuutulaulua, sairaana vain aikaisempaa äänekkäämmin, aavistihan se, miten huolissani olin se tilasta, ja tulevista jäähyväisistä.
Ennen lääkärillä käyntiä kissa oli aivan normaali muuten, oksenteli kyllä silloin tällöin, joi epänormaalin paljon, josta aloin huolestua, sekä pissasi tietysti myös enemmän.
Ulkoisesti se näytti tosi hyväkuntoiselta, kuten lääkärikin sanoi. Ei ollut pitkäkään aika kun se maalla oli juosta kirmaillyt ja kiipeillyt puunrunkoja pitkin.
No edelleen vielä teen tätä surutyötä näköjään!
Tampereella kävin vuosia, vuosia sitten Egypti-aiheisessa näyttelyssä, ja siellä näin myös ilmeisen kunnioitetun muumioidun kissan.

Ripsa kirjoitti...

Leonoora, elämä on epäoikeudenmukaista!

Minusta on kamalaa että kissojen pitää kuolla ennen kuin ihmistensä. Vielä pahemmalta tuntuisi, jos kuolisin ennen Allua. Kuka sitä sitten silittäisi, kuka puhuisi?

Mutta ihan samoin on muiden läheistemme kanssa. Joko minä lähden tai läheisemme lähtevät tuonilmaisiin, kuten ortodoksit sanovat,tai Tuonelaan, kuten Kalevalassa sanotaan.

Kaikesta huolimatta olen onnellinen siitä, että elämänkierto on vielä olemassa, myös ihmisillä, vaikka ihmiset todennäköisesti katoavat ensimmäisinä, kun ilmastonmuutos iskee ankarimmillaan.

Tuskin uusi ilmasto tappaa läheskään kaikkea muuta elämää. Ehkä vain meidät, huoneihmiset, lajistaan degeneroituneet tapaukset.

Kirjailija Matti Mäkelä kirjoittaa huoneihmisistä verrattuna vielä 1800-luvun ihmisiin, jotka elivät melko tavalla yhtä jalkaa luonnon kanssa.

Kun luin siitä, mietin mahtaako hänellä olla lemmikkieläimiä.

Muistaako kukaan mikä sen egyptiläisen kissajumalan nimi oli?

Leonoora kirjoitti...

Tarkoitatko tätä: kissajumala Bastet.

Ripsa kirjoitti...

No juuri se.

Sanoin sen nimenkin ääneeni yhtenä päivänä ja ihmettelin miksi yksikään kissani ei ole ollut nimeltään Bastet.

Olisikohan tuossa takana joku ikivanha tabu?

Leonoora kirjoitti...

Jo vitsiksikin muodostunut tokaisu: Katso Googlesta :D
Sieltä löytyy, mutta en jaksa enää tähän aikaan tutkia.
Hyvää yötä!

Ripsa kirjoitti...

Joo, Freudilla on kirja nimeltä Totemi ja tabu, mutta ei siellä kissoista ole halaistua sanaa.

Tai muista jumalista kuin totemien hengistä tai esi-isistä tai aaveista tai sellaisista.

Nuku hyvin!

A-K.H kirjoitti...

Edesmennyt Helsingin Maalaiskunnan sosiaalipäällikkö Viljo Sohkanen kertoo muistelmissaan, miten he Suomenlinnan vankileirillä valkoisten vankina saivat napattua kissan ja keittivät sen ruoakseen. Kissan pääkalloa keiteltiin useaan kertan siinä toivossa, että siitä vielä heruisi jotain makua veteen.

Mrs Morbidi kirjoitti...

Hei Ripsa, hokasin Hanhikselta, että sulla on blogi! Onnea!!!Toivootavasti olet Blogilistalle niin käyn tilaamassa tekstisi.

Ripsa kirjoitti...

Kalevi, tuo oli erittäin tarpeen muistuttamaan kaikkia yleensä ja erikseen että Suomen sisällissodasta ei ole kuin 90 vuotta.

Tiedän mitä omat isoisäni tekivät. Pohjanmaalta kun olen sukujani, niin toinen isoisä oli valkoisten puolella ja aivan ensimmäisissä taisteluissa Virroilla. Kertoi että naapurikylän poika oli huutanut että älä ammu, se olen minä. Ei ampunut sillä kertaa.

Toinen isoisä oli auttamassa SPR:n junassa joka kuljetti haavoittuneita pois rintamalta Tampereen valtauksen jälkeen. Löysi veljensä ruumiskasasta. Isänisä kieltäytyi valitsemasta puoltaan sodassa, joka ilmeni hyvin nopeasti joksikin muuksi kuin vapaussodaksi.

Hei Ruu! En ole 100% varma siitä että olenko blogilistalla vai en. Liittyminen oli aivan hirveän hankalaa ja huomasin tulleeni heitetetyksi ulos jostain salasanaviidakosta parikin kertaa.

Mutta aivan kuin olisin nähnyt nimeni vilahtavan siellä, siis Ripsan, eikä meitä taatusti kahta ole.

SL kirjoitti...

Kissat on parhaita.