7.3.08

Takaisin Indokiinaan!


Se on sitten kevät.


Sanon sen joka vuosi liian aikaisin. Maaliskuussa alkaa vasta pitkä kevään odotus. Ensimmäiset lämpimät tulevat korkeintaan toukokuun puolivälissä. Tämä on luullakseni noin 63 astetta pohjoista leveyttä. Vai itäistä pituutta?


Ystävä oli lähdössä matkalle ja vaihtoi ennen lähtöä mullat huonekasveille ja kirjoitti, että Helsingissä (n. 60 astetta sitä leveyttä tai pituutta) pihalla puskat puskevat hiirenkorvia jo.


Kävelin tiedon saatuani huolestuneena katsomaan mitä tekee kohtalonköynnös, entä posliinikukka. En ole mikään kodinsisustaja, ja kuka tahansa Avotakan tai Kodin kuvalehden toimittaja kääntyisi kauhistuneena jo ovelta poispäin. Valokuvaaja, jos hänellä olisi huumorintajua, saattaisi kutsua itsensä peremmälle.


No, minä olen kukatahansa, jokamies. Eikun jokanainen. Siis jokuhenkilö.


Asun kerrostalossa kaupungin vuokralaisena. En kyllä tiedä kuinka yleistä se on. Lehteä lukiessa tuntuu, että kaikki asunnot ovat kaupan ja ne maksavat hirvittävästi. Ja vuokrat senkun nousevat.


En valita, vaikka täällä on läpitalven vain 17 astetta lämmintä, ikkunat falskaavat. Sen sijaan katsoessani lähietäisyydeltä katonrajassa solmua tekevää posliinikukkaa tuli mieleen että se ei ehkä pidä niin viileästä (kuvassa kukkiva köynnös viime keväänä). Luulen että se on jokin trooppinen kasvi. Ainakin kohtalonköynnös on. Normaalisti se käsittääkseni kiipeilee isompia puita Amazonasilla tai Indokiinassa.


Viime vuonna en vaihtanut multia ja koin syvää häpeää ja syyllisyyttä siitä. Ripottelin vain vähän tuoretta multaa pinnalle. Olen huono ihminen.


Ensimmäiseksi vaihtovuorossa olivat tosin alakerran traakki- eli lohikäärmepuu ja apostolinmiekka. Ne kummatkin olen saanut ollessani lyhyen aikaa tukityöllistettynä alueen taidetoimikunnassa. Kaksi entistä läänintaiteilijaa antoi ne. Traakkipuu oli räytynyt, koska se ei suunnattoman virastotalon pikkutoimistokopissa saanut pohjoisen puolelta oikein tarpeeksi valoa. Nyt se on jo ainakin 15-vuotias. Ja siis puu.


Apostolinmiekasta ex-läänintaiteilija sanoi että kunhan se on kasvattanut 12 miekanmuotoista lehteä se kukkii.


Minä en tajunnut miksi niitä pitää olla 12, kunnes Mies valisti että apostoleja oli Uuden testamentin mukaan 12 kappaletta. No, sillä oli ainakin 40 miekkaa ennen kuin se kaksi vuotta sitten kuumana kesänä suvaitsi puhjeta kukkaan.


Alakerta on nyt suunnilleen OK. Siispä posliinikukan kimppuun. Siinä vasta kasvi! Se vastusti viimeiseen juurenhiveneen asti ruukusta kiskomista. Se oli kehittänyt ruukun pohjalle hirmuisen juuripöheikön. Se oli pakko leikata irti. Minun sydämeni rupesi räytymään.


Lopulta Mies otti kaapista oksasakset ja rupesi silppuamaan ruukkua. Kasvi ei nimittäin antanut periksi. Ruukku saatiin leikatuksi niin että se oli kuin avokadonpuolikkaat auki, ja keskellä oli yksi hitonmoinen solmu joka näytti siemeneltä.


Mies juoksi kaupasta ämpärinkokoisen ruukun. Nyt on suu, silmät, korvat ja vaatteet mullassa. Sängynpeite on harmaanrusehtava vaaleansinisyytensä sijasta. Mutta posliinikukan multa ON vaihdettu.


Pelkään huomista jolloin on vaihdettava kohtalonköynnöksen multa. Se nimittäin alkaa kolmen vartensa alaosasta näyttää lähinnä puulta. Se alkaa ensi kuussa kukkia kuin vimmattu, tai yleensä kukkii. Ja läpi kesän.


Katsoin parvelta alakertaan. Kuvittelin että olisimme Amazonasilla tai ehkä mieluummin Indokiinassa ja meillä olisi takapiha täynnä traakkipuita, apostolinmiekkoja, posliinikukkia ja kohtalonköynnöksiä. Kuvittelin alakerran lattialle mustan ja hedelmällisen mullan.


Mies totesi kuivasti että mikä siirtomaaherra minä oikein kuvittelen olevani. Indokiinaa ei ole ollut olemassa enää 60 vuoteen ainakaan.


Sitten muistin Joseph Loseyn ohjaaman ja Harold Pinterin kirjoittaman viimeviikkoisen leffan televisiossa, Palvelijan. Siinä se tämä herranterttu, yläluokan pitkäksi kasvanut hemmoteltu nulikka, kertoi että sitä-ja-tätä kun hän oli paikassa nimeltä Asia Minor, Vähässä Aasiassa, tai mitä hänen ystävänsä olivat tehneet paikassa nimeltä The Argentine ja palvelija mutisi että millähän vuosikymmenellä nuoriherra elää.


Eivät taida riittää enää keskikoulussa saadut maantiedon eväät meikäläisellekään. Että pitäisi vanhoilla päivillään saada kasveja varten kartano Indokiinassa…


Sitten kuvittelin ulos ilmaan pörräämään jonkun vihreän limaisen kuusijalkaisen avaruusolion, joka katsoisi sisään ikkunasta ja ihmettelisi miksi minä elän akvaariossa ja kaikki nämä muutkin ihmiset.


Omituistahan tämä on.

4 kommenttia:

  1. Niille, jotka eivät tiedä, kerrottakoon, että räytyminen tarkoittaa jäähtymistä.

    Nyt lähden katsomaan Vihreän timantin metsästystä.

    VastaaPoista
  2. Ai. Minä luulin että se tarkoittaa hidasta kuolemista suruun ja tuskaan, niin kuin suomalaisissa tangoissa. Siis niissä joita Olavi Virta lauloi aikoinaan ja Eino Gröhn.

    VastaaPoista
  3. Riimipari oli tavallisesti täytyy-räytyy.

    Hassu riimitys on myös neito armahin suloparmahin.

    VastaaPoista
  4. No, kaikeksi onneksi en ole koskaan edes kuvitellut olevani runoilija.

    Parma sinänsä siis, sehän on se ruoka-alue Pohjois-Italiassa, josta saa kinkkua ja juustoa. Kyllä ne mielestäni ovat parempia kuin suomalaiset. Ei voi mitään.

    VastaaPoista

Kommentointi on suotavaa, mutta ei pakollista