3.5.08

Kysymyksiä Spenglerille


NASA:n kuva sukkulan laukaisusta

Luin vuonna 1961 suomennettua Oswald Spenglerin Länsimaiden perikatoa ja Raamattua rinta rinnan ollessani ensimmäistä kertaa Ruotsissa kesätöissä vuonna 1965. Paikka oli keskiaikainen Biskops-Arnö, jossa sijaitsi Pohjola-Nordenin tukikohta.

Tiskasin astioita suuressa keittiössä ja uskoin Spengleriä kun hän aloitti sanomalla että kulttuurit ovat organismeja joilla on aikansa. Kasvitkin lähtevät siemenestä, kukkivat, tuottavat hedelmää (tai eivät tuota) ja sitten kuihtuvat.

Nyt lukiessani sitä uudelleen huomaan että behavioristit, speciestit ja koko evoluutiopsykologien lauma jättänyt Spenglerin, ehkä ajatellen sen olevan vanhentunut, pois lähdeviitteistä. Silti keskustelu evoluution merkityksestä on jatkunut ja jatkuu yhä. Uus-darwinisteja (esim. sosio-) syntyy jatkuvasti, samoin sen vastapuolia, kreationisteja.

Muistan ensimmäisestä lukukerrasta lepakoiden laumat, joita en ollut niin paljon nähnyt ikinä. Pysyttelin iltayöstä poissa puutarhasta, koska epäilin että ne käyvät kiinni kurkkuun ja purevat. Joku oli saanut lepakon puremasta vesikauhun joku aika takaperin. Ja ehti kuolla ennen kuin keksittiin mikä tauti oli.

Goethe: ”Alkuilmiö on se, jossa tulemisen idea on puhtaana silmien edessä.”

Spengler tajuaa että Darwinin aikaan kukaan ei kiinnostu Goethesta. Spengler kirjoitti kirjaa ennen ensimmäistä maailmansotaa, hartaasti ja pitkään. Goethe oli yksi kirjan lähtökohdista kun hän tutkii kulttuurien syntyä, kukoistusta ja kuolemaa. Ollaan saksalaisuuden ytimessä, ja Goethe ulotti tutkimuksensa monille tieteenaloille. Häneltä on peräisin steinerilaisten käyttämä värioppikin.

Spengler puhuu historian ilmaisusta. Valitettavasti länsimaiden perikato on suomennettu lyhennettynä ja vasta 1961, joten on vaikea sanoa kuinka paljon tutkijan kokonaiskäsitys jää piiloon. Hän kirjoittaa esimerkiksi majesteetillisen suurista kulttuureista. Mutta ensin oli ilmiö nimeltä ”alkusielullinen”, joka vaikuttaa steinerilaiselta käsitykseltä. Ei lainkaan outoa, koska Rudolf Steiner lainaili Goethelta mennen tullen.

Nyt luettuina käsitteet kuulostavat mahtipontisilta. Kyse on ehkä vain semantiikasta eikä majesteetillisia kulttuureita tarvitse käsittää sananmukaisesti. Spengler on kuitenkin myös matemaatikko ja matematiikassa hän löytää yhden ilmiasun lisää tutkimukseen. Matematiikka on lähellä arkkitehtuuria, josta hän innostuu erityisesti.

Ne kuvaavat kutakin kulttuurista vaihetta.

Kyse on Egyptistä, Euroopan antiikista, Intiasta, Kiinasta, keskiajan Euroopasta ja ajasta ennen ensimmäistä maailmansotaa. Spengler näki tulevan tuhon merkit. Valtavia sotia oli tulossa.

Pitäisikö vielä lukea Faust? Jos tunnen tarinan, se riittää, jos olen nähnyt sen näyttämöllä, siinä on tarpeeksi. En tiedä minkä vuoksi nimenomaan faustilainen kulttuuri on eurooppalaisuuden sekä plus- että miinus-merkki.

Länsimaisen kulttuurin ”määritelmä”:
”Oli sattuma, että Länsi-Euroopassa heräsi juuri vuoden 1000 vaiheilla suuri kulttuuri. Mutta heräämishetkestään alkaen se noudatti lakia, johon se oli mukautunut (kohtaloa).” Tässä on kehäpäätelmä. Pitäisi määritellä sitten myös kohtalo.

Kohtalo on sattumanvarainen, esimerkkinä Napoleon. Jää epäselväksi pitääkö Spengler Napoleonin ilmestymistä yhtenä virstanpylväänä Euroopan kulttuurissa. Mitä Napoleonin ilmestyminen merkitsee? Oliko hän ensimmäinen UUSI Caesar, valloittaja?

Tutkijan mukaan elämän kulku ratkeaa sielun ja maailman suhteessa. Voisinko unohtaa sanan ”sielu” ja käsittää sanan minuutena? Toinen hankala sana on ”vaisto”. Kun puhutaan makrokosmoksesta symbolien kokonaisuutena suhteessa sieluun, niin niskakarvani nousevat pystyyn.

”Minätunne ja maailmantunne alkavat vaikuttaa jo alkuihmisissä- --” Ihmettelen mihin Spengler aikoo sijoittaa dialogin minän ja maailman välille. Ei kai se pelkästään emootioissa asu? Tässä on paljon runollista ilmaisua. Spenglerin retoriikka on paikoin todella suurenmoista.

Myöhemmin: ”Kaikki symboliikka on torjuntaa.” Tässä ehkä kuolemanpelko nähdään tolkuttoman toimeliaisuuden, myös abstraktin ajattelun dynamona. Jotain kiehtovaa on käsiteparissa Empfindung und Anshauung. Ja Spengler lisää tähän: ”Laajennettaessa edellistä syvyyssuunnassa se muuttuu jälkimmäiseksi.” Missä on järkeä jopa psykologisena ilmiönä; paine räjäyttää ilmiasun kaikkien nähtäville!

Seuraava makrokosmoksen idea on kyllä tuttu: apolloninen, faustinen ja maaginen sielu, mutta sitten siirtymä arkkitehtuuriin ja jumalmaailmaan näyttää yhtäkkiä viittaavan antiikkiin. Nyt tuleekin estetiikka mukaan historiallisena tekijänä, ihmisten muuttajana.

Aloitetaan antiikista, tutkitaan pylväät ja ”avaruudet”. Mikäli kirjan koko edeltävä teksti tähtää arkkitehtuurin näkemiseen avaruuden ilmaisijana, se seuraa johdonmukaisesti kulttuuri-morfologiaa.

Hyvin mielenkiintoinen selvitys arkkitehtuurin kupolirakenteen historiasta, varsinkin sen arabialais-islamilaisesta juuresta. Voi miettiä vaikka Hagia-Sofiaa.

Perusidea on siis luola: sisältä/ulkoa. Ei ollenkaan huono lähtökohta. Oikeastaan luonnollinen jatko ihmissuvun ajattelun/ajattelijoiden historiaan: kuka luolassa asuu ja ajattelee?

Tässä tulevat tietenkin mieleen Italian renessanssikirkot, jotka olen nähnyt oikeasti. Mutta myös se hieno basilika Santa Maria Maggiore Roomassa. En tiedä mistä kuutionmuotoisen, mosaiikein koristetun pyhyyden palvontapaikan idea on peräisin. Ateenastako?

Joka tapauksessa on mielenkiintoista, että Persian ja Arabian tyylisuunnat levisivät niinkin kauas kuin Shantungiin ja Intiaan. Taatusti Taj Mahal on näille kupoleille sukua.

Arabitaidetta kommentoidessaan Spengler tulee olleeksi kummallisen torjuva: ”Arabeskitaiteena se astui sitten houkuttelevan viehkeänä länsimaisen nuorta taiteenpyrkimystä vastaan. Siitä huolimatta arabialaista sielullisuutta on petetty kukinnossa kuin nuorta puuta, jonka kasvua estää ja surkastuttaa romahtanut aarniometsän runko.”

Niin että islamilaisessa taiteessa ei ole ollut todella suurta kautta? Kuitenkin islamilaisissa ”arabeskeissa” voi nähdä piilossa olevan abstraktin taiteen, joka saapui länsimaihin paljon myöhemmin.

”Patoutuneen intohimon, myöhästyneen luomisen ja hillittyjen tekojen paljous kerääntyy täällä yhteen muutamien vuosien kiireellä. Hitaasti kohoavat muut kulttuurit olisivat samoilla voimavaroilla voineet täyttää vuosituhansien historian.”

Tässä on kyse islamilaisen kulttuurin kukoistuskaudesta, jolloin se ulottui Espanjasta Pakistaniin. Spengler todistaa että kulttuuri oli lyhytikäinen.

Miten voi sanoa, että islamin nopea nousu johtui ahdistuksesta tai arabialaisen sielun ”pettämisestä”? Jos suuren valtakunnan (Rooma) romahtaminen luo valtatyhjiön, se täyttyy.

Firenzessä saatan jäädä istumaan lopuksi päivää Brunelleschin suunnitteleman Santa Spirito-kirkon penkille. Välillä voin käydä työläiskaupunginosassa syömässä halpaa pastaa, jota on lautasella paljon, mutta jonka ravitsevuus on ehkä kyseenalainen.

Santa Spirito on yhtä puhdas ja tyhjä kuin mikä tahansa moskeija. Siellä ei ole edes arabeskeja. Tilan valkoisuus on upea, kupoli näyttää kelluvan ylhäällä. Muodot luovat varjot ja valon. Muuta ei tarvita ja avaruus on siinä.

46 kommenttia:

  1. ripsa

    upea kirjoitus, joka rakentuu varmasti juuri niin kuin on syntynytkin: risteilevien, joskus karkumatkallekin syöksähtäneiden ajatusten jäsennettynä kokonaisuutena.

    minun ajatukseni menevät tätä lukiessa ensin eri suuntiin, sitten ristiin ja lopuksi solmuun. aivojen hermoverkot kärsivät näköjään jo yhdestäkin nukkumattomasta yöstä.

    VastaaPoista
  2. Njoh meri, ensin nukut kunnolla, sen jälkeen otat lyhentämättömän saksalaisen alkuperäisversion Spengleristä käsiisi, lukaiset ja kerrot minulle, missä kaikessa olin tässä pielessä!

    Tässä on mitättömän pieni osuus kirjan ajatuksista (ja minusta vastaanottajana 40 vuoden aikana) ja siinäkin luvattoman suuri osuus vampyyrilepakoilla.

    Niitä ei edes Biskop's Arnössä kuulemma voi olla. Todellisuus on jopa kauhupainajaisten syöjä, se kirottu!

    VastaaPoista
  3. Laitani unen kanssa on vähän samoin. Tervetuloa Länsimäen perikato!

    VastaaPoista
  4. Näet kauhupainajaisia? Minä olen kerran tullut unessa karhun raatelemaksi. En ole ikinä törmännyt metsässä karhuun, vaikka olen varmaan ollut lähellä niitä monta kertaa.

    Freudin mukaan ihmiset eivät yleensä näe painajaisia villieläimistä, tai ne eivät ainakaan hyökkää kimppuun.

    Mutta missä on Länsimäki? En muista onko semmoinen täällä. Ehkä se on sitten siellä teillä, länttä edes nimessä.

    VastaaPoista
  5. Kun Vesalassa asuin, niin lähimmät kirjastot olivat Länsimäessä ja Kontulassa. Toivottavasti tämä auttoi.

    En suhtaudu väheksyvästi kirjoitukseesi, joka on monipolvinen ja sisällöllisesti rikas, mutta nämä predestinaatiopohjaiset, liki eskatologiset visiot, joita on vaikkapa Kantilla, Fukyuamalla, Hegelillä ja Marxilla, ovat jotenkin ongelmallisia. Tosin niiden päätepiste on ihmisen vapauden toteuttaminen, mutta sellaistakaan päätepistettä en pysty kuvittelemaan. Pysyvää on vain muutos, millä tarkoitan yhteiskunnan liikuntoja, eivätkä ne ole luonnonlainomaisia, vaan syy - ja seuraussuhteisia.

    Poliittisten järjestelmien erinomaisuuteen suhtaudun skeptisesti. Ihmisen on vallattava vapautensa niissä rajoissa, joissa se on mahdollista. Joskus se ei ole mahdollista kuin omassa päässä. Jos rajoja halutaan rikkoa, niin sitten on pantava rähinäksi.

    Minusta on vaikeaa ajatella, että kehitys kohti vapautta ei tapahdu tietoisesti ja tahallisesti, vaan toiminnan ei-aiottuna seurauksena. Mm. Fukuyaman, Kantin, Hegelin ja Marxin ajattelusta löytyy tätä, jopa Adam Smithin näkymättömän käden ideasta.

    Spengler-asiantuntijaksi minusta ei ole, mutta saattaisin julistautua sellaiseksi luettuani uudestaan hänen melko perusteellisesti unohtamani teoksensa. Ei tule mieleeni edes yhtä Spengler-slogania tai -sitaattia, mutta eikö perikato voisi olla perisyntisten ihmisten yläpitämien instituutioidenkin luonnollinen loppu.

    VastaaPoista
  6. Kummallista kyllä Vaasassa on kuin onkin Länsimäki. Olin unohtanut sen. Se on siis lännessä ja lähellä meren lahtea, siellä tuulee aina ja sinne on niin pitkä matka, että ei sinne tule lähdetyksi.

    Spengler tulee älyttömän lähelle näitä kulttuurievoluution puolesta puhujia. Olin unohtanut paljon siitä, mitä 40 vuotta sitten luin, mutta kaikkineen, siis tämä lyhennetty versio, vetosi kyllä mieleeni.

    Spengler joutuu käymään läpi ihmisyksilön ja massojen suhteet, jotka ovat Euroopassa muuttuneet aikojen myötä aika tavalla.

    Ei tämä nyt tarkoita hegeliläistä maailmanhenkeä, vaan sitä, että jokin väistämätön tapahtuu.

    Hengen palostahan S. puhuu jatkuvasti, ja siinä ainakin minä panen jarrut päälle: suurin liike ihmisyhteisöjen kesken johtuu aivan vain materiaalisista tekijöistä, eli väestötiheydestä, ruuan määrästä, kommunikaatiosta, kaikesta minkä voi aivan selvästi nähdä.

    Mutta silti pidän Spenglerin hienosta kielestä, runollisuudestakin. Sellaisena hän on kyllä juuri nyt muistamistani kirjoittajista parhaita.

    Kaksi biologia (?) kirjoitti muutama vuosikymmen sitten maailman kehityksestä kirjan nimeltä Sattuma vai välttämättömyys. En muista nyt kirjoittajien nimiä. Ilja Prigogine?

    En oikein usko että lajina olemme yhtään sen kummempia kuin muutkaan laumaeläimet. Kulttuuri voi aivan nätisti vertautua vehnäpeltoon. Kasvaa, tekee tähkän, kuivuu, kuolee, mutta itää taas keväällä.

    Historia on syklinen, mutta ei ympyrä vaan spiraali.

    VastaaPoista
  7. Seilosen vehnäpelto kasvoi heinää.

    VastaaPoista
  8. No, löysin kaimasi kirjasta "Köyhien mökkien punaista" tämmöisen spengleriläisen runon:

    "Levottomuus kävelee heinikossa,/sen liepeet hulmuavat vaikka on tyyntä,/se on melkein kuin minä nyt.// Yksin ja kaukan muista./Karpalomarjassa on katkeraa vettä./Jokainen sana on paperillakin/kirkuvaa ääntä täynnä./En ole kasvi./ Se roikkuu vaikka muurin halkeamassa/ja kukkii samanlaisen kukan/ kuin muutkin./"

    Kelpasiko?

    Voihan tietysti olla että kun puhuu Spengleristä, niin sitä yhtäkkiä on kaikkialla.

    VastaaPoista
  9. Kelpasi, mutta se sanoikin kirjoittaneensa mainitsemani kokoelman kokonaan ruohossa.

    VastaaPoista
  10. Ai Vehnäpelto kasvaa heinää?

    Oiskoos se Kalevi mennyt lomalle jonnekin sinne Savonmaan sydämeen ja loikoillut kesän heinissä.

    Olen varmaan lukenut sen kokoelman, mutta en enää muista sitä.

    Sen sijaan mulla on Ilman valloitus,Tammi 1968, jonka ensimmäiset rivit kuuluvat:
    Minä luulen kivet eivät nykyään ole punnittavissa.

    Siis nimilehdestä seuraava, ennen ensimmäistäkään runoa. Nuo ylimääräiset välilyönnit kuuluvat asiaan.

    Ehkä tämä on motto?

    VastaaPoista
  11. Seilonen jäi 60-luvulle ja kohta siitä on 50 vuotta. Kalevista puheen ollen: liekö Rahikainen vielä monenkin muistissa? Tulin hänet monesti näkemään, mutta en koskaan tuntemaan. Kiivaskin oli ja kiukkuinen. Julkaisi kauan omalla kustannuksellaan. Sitkeä sissi.

    VastaaPoista
  12. En nyt kyllä ole ihan tuosta samaa mieltä, että Seilosen Kalevi olisi jäänyt 60-luvulle.

    Kirjoittihan se sellaisen proosateoksen Metsäroisto (Tammi 1986), joka on kyllä aika villi tarina.

    Muuten niin runokirjoissa kuin tässä proosassakin, Kalevi S. liikkuu paljon maalla. Eikös se ollut Mikkelin puolesta kotoisin?

    Kalevi Rahikaistakin muistan lukeneeni, mutta en yhtään, että mitä. Sen kirjoja mulla ei ole yhtään.

    Ilmoittautukoon kenellä on.

    Mitä varten se oli kiukkuinen?

    VastaaPoista
  13. Se siellä savonmuan syämmessä leijui ruohopilvessä, niin ku et muka tietäis. Olen joskus ruohoa kokeillut ja todennut, että ei ole miun heiniäin.

    VastaaPoista
  14. Sillä oli sellainen luonne.

    Miksiköhän en erityisemmin ole välittänyt Seilosen runoista? Ei niistä varmaan mitään vikaa ole puuttunut, mutta kaikki ei voi olla kaikkien mieleen. Kirjoittiko se sen Mtsärosvon Salaman "Näkijän" pamfletiksi?

    VastaaPoista
  15. Olkohot nyt ollut vaikkee miten savonmualla, minen kyllä siellä ollut.

    Mitäs siitä? Sun käy kateeks kun et ole saanut otetta pilven poltteluun!

    Mikäli asiasta jotain ymmärrän, niin kukaan ei kuitenkaan päissään, oli sitten mitä tahansa mikä pään kemian nyrjäyttää, kirjoita kirjoja, sävellä sinfonioita, maalaa tauluja.

    Ja jos tekee, niin roskaa siitä tulee. Pitää olla järki ja tunteet kohdallaan.

    VastaaPoista
  16. Eiku se oli paljon aiemmin. Metsäroisto on fantasia-kirja.

    Tuossa on sisäkannessa Kalevi S:n teokset, luulen että Salaman vastakappale oli nimeltään Vastarintaryhmä, Dokumenttiteos 1974.

    Sisäliepeen Seilosen kuvan on piirtänyt Olli Lyytikäinen, jonka kyllä tunsin myös joskus 60-luvulla. Hieno kuvataiteilija!

    VastaaPoista
  17. Joo, Lyytikäinen, ei ainakaan loppuaan kohden juoksuaan parantanut, mutta joudutti loppuaan. En moiti.

    Se oli Vastarintaryhmä. Kulttuurivihkoihin en koskaan tykästynyt.

    VastaaPoista
  18. Tuleeko tuuteista jääkiekkoilua? Tämä on ainoa toimiva blogi minun blogimaailmassani.

    VastaaPoista
  19. Jääkiekosta en tiedä yhtään mitään. Sen verran että säännöt ovat suunnilleen samat kuin jalkapallossa...

    Blogistan kokonaisuudessaan penkkiurheilua?

    Ja nyt tämä menee nukkumaan. Uiminen ja kylmässä tuulessa kävely saa uniseksi.

    Kirjoita pois! Jos vaikka kirjoittaisit vastarintaryhmän vastarintaryhmän tai jotain sellasta?

    VastaaPoista
  20. Hyvää yötä, kauniita unia, enkelinkuvia!

    VastaaPoista
  21. Aamu valkeni puolipilvisenä. Valo on sinistä vieläkin. Enkelinkuvia ei näkynyt, mutta vilkkaita unia, jotka osoittivat kaikkiin mahdollisiin suuntiin, niin että päivä sujuu nyt sitten unianalyysia tehdessä.

    Tärkeintä kai olisi muistaa olla ajattelematta ilmiöiden, kuten nyt esimerkiksi elämän, tarkoitusta.

    Kunhan vain on.

    VastaaPoista
  22. Hyvä teksti, mutta en saa kiinni. Omista ajatuksistani...pakko siis odottaa...'omia ajatuksia'...

    VastaaPoista
  23. Rauno! Omista ajatuksistaan kiinni saaminen on hankalinta puuhaa elämässä. Ne pahuksen karkulaiset ehtivät vaikka minne, ennen kuin saa hännänpäästä kiinni.

    Apropos, elämän tarkoitus. Sitä käsitettä Spengler käsittääkseni moittii hyvin samalla tapaa kuin Tuomas Nevanlinna tämän päivän kolumnissaan Hesarissa.

    VastaaPoista
  24. Näkyy puuttuvan postaukseni. Ehkä se ei ole mennyt perille. Inhoan näitä matolaatikoita. Eteenpäin puheenjohtaja Putinin viitoittamalla tiellä.

    VastaaPoista
  25. Kalevi! Kumpi postaus nyt puuttuu: "Inhoan näitä matolaatikoita." vai "Eteenpäin puheenjohtaja Putinin viitoittamalla tiellä."?

    Muuta kuin tätä en kyllä ole tänään nähnyt. Enkä ole ollut edes uimassa että voisin vedota saunan ja uimisen ja sateessa kävelemisen mukanaan tuomaan unisuuteen.

    VastaaPoista
  26. No sitten en ole muistanut kelata katsomaan, onko kommentti lähtenyt. Inhoan edelleen tätä matolaatikkoa, siis näitä pomppulaatikoita, mutta kuka mistäkin tykkää. Toinen äiti-, toinen tytärpuolesta.

    VastaaPoista
  27. Jäähän noita kommentteja lähtemättä muissakin lootissa. Monta kertaa viikossa, ainakin oman kokemukseni mukaan.

    Että jos ny inhoisit vähemmän matolaatikkoa ja tykkäisit enemmän mielipiteistäs ja toisit ne esiin, niin ois parempi kaikkien olla, vai mitä!

    Rauno tais jossain vaiheessa sanoa, että kun on ehtinyt kirjoittaa kommenttinsa niin pitää silloin ekaks painaa ctrl+C, niin kommentin sisältö tulee talletetuks, ennen kuin se ottaa ja häviää kun yrittää lähettää sitä.

    Bloggeri on lievästi sanoen epäluotettava tapaus.

    VastaaPoista
  28. No nyt en päässyt ollenkaan läpi. Piti vain sanomani, ettei minulla mitään mielipiteitä ole ja että inhoa tätä lootaa kummiskin.

    VastaaPoista
  29. Mikäs tämä sitten on jos et päässyt läpi?

    Kamalasti sinä kyllä panet energiaa pienenpienen lootan inhoamiseen. Eikä ole edes mielipiteitä! Hah!

    VastaaPoista
  30. Hah. Ilmoitti vain, ettei onnaa. En viitsinyt kirjoittaa juttua uudestaan. Kirjoitan ylensä suoraan lootaan. Niillä, joilla on XP, tiedoksi, että Service Pack 3 on saatavilla.

    VastaaPoista
  31. Jokos hänellä kuume yltyy? Mukavaa, että Jumala loi naisen äidiksi. Miehen ei tarvitse kivulla synnyttää, vaan hän voi mennä futista katsomaan synnytyksen ajaksi. Tänään hänet haudattiin alkaen klo 11.15. Olemme vihityt kuolemalle, mutta ilman rakkautta olisimme kuin helisevä vaski tai kuin kilisevä kulkoinen.

    VastaaPoista
  32. Mitäs ihmettä sinä nyt oikein puhut?

    Kenen kuume? Ja äitienpäivää puuhaat edelleen? Omasiko, vai lapsesi äidin? Tosin ethän sinä tietenkään lapsesi äidin poika voi olla.

    Missä sanotaan että me ollaan vihityt kuolemalle? Kuolleena ei luulis rakkauden enää helisevän ainakaan.

    VastaaPoista
  33. Se on kato sitä mitä vois olla ennen kuolemaa. Taitaa olla jonkin kirjan nimi, että vihaa tänään ja rakasta myömmin, mutta se myöhemmin voi tulla liian myöhään.

    Sitä vain, että sinähän olet jo kahdenpolven mummo, äiti ja isoäiti, vai vietetäänks teilläkin vain kansainvälistä naistenpäivää, jota hurjina nuorisoliittolaisvuosinamme vaadimme äitienpäivän tilalle. Sellainen olisi liike-elämälle kova suonenisku.

    VastaaPoista
  34. Ois se todella hirveetä jos minä onnistuisin lyömään kovan suoneniskun Suomemme maan liike-elämälle. Siinähän jo tulis kamala pankrotti.

    No, en tykkää mistään institutionaalistetuista merkkipäivistä.

    Kirjallisuuden merkkipäivät voivat olla poikkeus, koska silloin radiosta tulee hyvää kirjallisuusohjelmaa. Se on puhetta jota pystyn kuulemaan toisin kuin esimerkiksi musiikkia.

    Että pitäisikö minun vanhoilla päivilläni kestää heleiden poikaäänien laulamia juhlalauluja äideistä parhaimmille?

    Kun minusta äidit eivät välttämättä ole niitä parhaimpia (naisiakaan!) saati että laulajapoika olisi valittu rakastavuutensa vuoksi äänilevyn solistiksi. Kyllä hänet hienon sopraanonsa vuoksi siihen valittiin, usko pois!

    Kaameinta minusta ovat nuo prenikoiden jakamiset äideille ja sillä perusteella että ovat onnistuneet synnyttämään 13 tai 20 lasta ja ovat työn sankareita.

    Muuten, äitienpäivä TUOTIIN meille Amerikasta. Se ei ole syntyjään eurooppalainen juhlapäivä, niin kuin eilinen, eli Voiton päivä oli.

    En ole ruvennut kutsumaan sitä Eurooppapäiväksi. Tuo nimen muutos on kyllä vähän outo, tosin sitähän ei ihan hurjasti edelleenkään vietetä, niin kuin kaatuneiden, veteraanien tai armeijan juhlapäiviä vietetään.

    En minä noita päiviä vastaan ole. Tosin konnotaatiot ovat omalla kohdallani lievästi vastenmielisiä johtuen oman isäni ilmeisestä "sielullisesta" vammautumisesta sodan vuoksi.

    Semmoisia vammojahan köyhässä Suomessa sodan jälkeen ei edes tunnettu. Kova ja herkeämätön työnteko sen sijaan oli ja on varmaan edelleenkin sen sukupolven - miksei heidän lastensakin - kohdalla tosikova sana.

    Käsittääkseni meitä sodankäyneiden lapsiakin kaatuu kuin heinää vaan, vai miten E. Leino sen ilmaisi. Tilastokeskus on muistaakseni kieltänyt yhteyden. Emävale!

    VastaaPoista
  35. Voiton päivä ei ole ainakaan MTK:n juhla. Laihduttajille on voiton sämpylä. Venäjällä juhlitaan fasismista saatua voittoa. Koskahan Suomessa uskalletaan ryhtyä juhlimaan kommunismista saatua voittoa. Vaikka Säkkijärvi menikin, niin jäihän sentään laulu, ja vaikka Viipuri menikin, niin jäiväthän sentään Viipurin urheilijat, Viipurin naisvoimistelijat ja Viipurin häpeä (vai oliko se nopea) ja Viipurilainen osakunta.

    VastaaPoista
  36. KUKA on saanut kommunismista voiton? Ne 50% venäläisistä jotka elävät kädestä suuhun? Nelikymppiset miehet Siperiassa ja varmaan Pietarissakin, jotka kuolevat viinaan, jota juovat turhautuneisuuttaan?

    Että siis sosialistisesta suurenmoisesta oligarkiasta kapitalistiseen oligarkiaan, varsinainen loikka!

    Vai tarkoitatko nyt suomettumista, jolla nimellä Länsi-Saksa Kekkosen politiikkaa kuvasi? En tiedä kuinka kaamea se politiikka oli. Kaikki olivat sentäs suhteellisen yksimielisesti jos nyt ei köyhiä, niin eivät kaiketi kulutusjuhlia viettäneet, tavalliset työssäkäyvät ihmiset.

    Työllisyys läheni 100% uhkaavasti. Tai siis mikä se osuus työssäkäyviä nyt sitten onkin.

    En tiedä. Kulttuurisesti Karjala pitäisi saada takaisin, tai kieli häviää lopullisesti rajan takana. Poliittisesti se on varmasti mahdotonta. Vaikka tulisi NATO, niin kyllä se olisi aika epätodennäköistä, vai mitä?

    Nykyinen tilanne, jossa työssäkäyvät joutuvat käymään ylitöissä ja yhä suurempi osa ihmisiä putoaa läpi sosiaalisten turvaverkkojen, tuntuu jopa liikevoittoja metsästävien (suur)yhtiöiden kannalta huonolta politiikalta.

    Tämmöisiä tuli mieleen juuri Solzhenitsynin I piiriä katsoessa. Tiedemiehet erikoisvankilassa pitivät itseään etuoikeutettuina, koska saattoivat ajatella mitä tahtoivat.

    Tosin Siperian eristysleirejä pelkäsi vähän jokainen, se olisi ollut jo II tai III piiri, siis noita Danten helvetin esikartanoita.

    Tulevaisuudesta ei tiedä kukaan, mutta ei se ainakaan luonnonolosuhteita ajatellen kovin hyvältä näytä. Ihminen on osa luonnon olosuhteita.

    Shakaaleja ja kannibaaleja suuri osa. Pakotettuna vai ihan halustaan?

    VastaaPoista
  37. Shakaali ei ollut hullumpi kirja. Kun Soltsenitsivoo pääsi takaisin isiensää maahan, se alkoi heti elämöidä isovenäläisyydellä.

    VastaaPoista
  38. Tuodaanko sulle huomenna aamukahvi vuoteeseen, vai hörpitkö kupista?

    VastaaPoista
  39. ruttukuonot!

    eihän äitienpäivän suurtarvitsija ole äiti, vaan kauppias. eikö se ole se konsumerismin direktiivi, joka näitä ystävän-, naisten- ja äitienpäiviä vaatii.

    minun puolestani voitaisiin viedä kukkia äitienpäivän haudalle ja nuijia samaan syssyyn kuoliaiksi kaikki muutkin institutionalisoidut juhlapäivät.

    en ole omalla kohdallani pohtinut äitiyttä kovinkaan syvällisesti. olen vain onnistunut välttämään asiaan liittyvät elämää hankaloittavat tekijät.

    ja siinäkin olen onnistunut, että en ole käyttänyt lastani omien totetumattomien unelmieni solmujen aukaisijana.

    sen myönnän, että äiti on minulle vaikea sana. ehkä siksi en oman lapsen saamisen jälkeen halunnut miksikään nimettömäksi äitileimasimeksi; tahdoin kuurnia koko sanan pois ja pysyä merinä, jopa korostetusti.


    ilman isää varttunut toimittaja ilkka malmberg kertoi olevansa ilahtunut, että on nimenomaan tytön isä. hän arveli, ettei olisi osannut olla pojalle roolimallina, luultavasti siksi, ettei ole kovin urheilullinen eikä pyslaile moottoreiden kimpussa.

    sympatisoin malmbergia. kun lapsivesipunktion tulos kertoi poikaraskaudesta, olin hirveän huojentunut - mikä siunaus pojalleni, ettei hän syntyisi minun tyttärekseni!

    en tarvinnut poikaa miksikään renkaaksi patrilineaaliseen ketjuun; en vain yksinkertaisesti uskonut, että olisin osannut ohjata tytärtäni sellaiseen naiseuteen, missä minä en ollut koskaan ollut.

    en liioin tiennyt mitä on olla pienen tytön maailmassa, jossa keskustelunaiheet polveilevat rikkaina barbeista ja pitseistä balettiin ja takaisin.

    pojan kanssa kaikki oli helppoa ja mutkatonta. kuraleikkejä, risumajoja ja nikkariosaamista.

    ostin hänelle villapaidan, housut ja sandaalit ja toivoin, että hän pärjäisi noilla kolmella vaatekappaleella mahdollisimman kauan. niin hän tekikin.

    iltaisin kävimme katsomassa tähtitaivasta ja hän oppi planeettojen ja kiintotähtien eron. lomilla hakeuduimme pitkille vaelluksille ja eräretkille.

    opetin häntä tekemään laiskuudesta hyveen, mutta myös hankkimaan kesätyöpaikan heti, kun siitä ei koituisi juridisia seuraamuksia minulle.

    vanhemmuus on mielekäs rooli. kun sen oivaltaa, ovat sovellutukset vähemmän tärkeitä.

    VastaaPoista
  40. Kalevi! En tiennyt Solzhenitsynin isovenäläisyydestä, mutta käsitin että hänestä tuli erittäin ortodoksinen. Kuvittelen että maanpakolaisvuosinaan hän kyllä kuuli venäjää, mutta ortodoksiseurakuntia oli varmaan Uudessa Englannissa vähemmän, varsinkin kun hän taisi asua maalla, eikä sielläpäin ole kunnon kyliä, joihin olisi joku viitsinyt tsasounan rakentaa.

    Nyt juuri en muista oliko Joseph Brodsky Amerikassa samaan aikaan, vai tuliko myöhemmin. Enkä tiedä tunsivatko toisiaan. Ameriikan vuosiltani muistan jonkun mutisseen minulle että te suomalaiset olette surkeita emigrantteja mutta venäläiset ovat vielä surkeampia, ei muuta kuin haikailua Äiti Venäjän helmoihin.

    Minä en juo kahvia. Ja kuka minulle teetä toisi sänkyyn? Lapsella on täys tekeminen ohjailla lapsiaan viemään tarjotin äidilleen. Kukas SULLE tuo aamutarjottimen, mitäh?

    Meri! Ihan sama juttu meidän perheessä. Ilmarille minä olin etuniminen ja samoin Leo. En missään nimessä halunnut että hän ajattelisi minua niin kuin mitä tahansa äitiä, joka siis ei ole erisnimi. Jaa niin joo, Äiti Maria varmaan kirjoitetaan isolla, vai onko se Pyhä Äiti, en muista.

    Ei äitinä oleminen ole rooli, vaan paljon enemmän, yhdessä kasvamista. Vaikka poijan puberteetin aikaan ikkunat helisivät metelistä, niin luulen että Ilmarille oli kuitenkin hyvä, että sillä oli harjoitusvastustaja.

    Olin tietysti äärettömän häpeissäni älyttömästä regressiostani. huusholli oli kuin kahden murrosikäisen taisteluareena. Mies häipyi päättäväisesti takavasemmalle.

    Niinpä ne kaksi osaavatkin keskustella sivistyneesti matemaattisista ongelmista. Minä en.

    Ja Ilmari rakastaa syvästi kahta pikkutyttöään, joita minäkin rakastan, vaikka likat eivät sitä kyllä varmaan tiedä. Kun en kerta voi olla läsnä niin en voi olla ja sillä siisti.

    Elämällä on elämän ikiomat ehdot. Jos eläisin ja vaikuttaisin vielä kauan maan päällä, mitä kyllä epäilen, niin likat tulisivat junalla käymään ja olemaan ja luettaisiin kirjoja ja puhuttaisiin elämästä ja käveltäisiin näillä läntisillä bulevardeilla.

    Näyttäisin niille ruotsalaisten provinssipääkaupungin, osoittaisin kuvernööri Järnefeltin kotitalon, käveltäisiin putusiltaa Palosaarelle ja katsottaisiin sorsia ja sitä miten kiivaasti ahvenet uivat sillan alta vastavirtaan kuin mitkäkin lohenpoikaset.

    Sitten jos olisi kesä, katsottaisiin kulkeeko mitään turistipaattia ja käytäisiin katsomassa maailmanperintö-Merenkurkkua vähän isommasti.

    Syötäisiin jonkun saaren rannassa kalakeittoa. Opettaisin likat heittämään voileipiä.

    Olenpas minä romanttinen tänä iltana. Täytyy vissiin mennä nukkumaan. Tänään pelastettiin pikkukissa korttelin pihalta. Se ei ainakaan jää auton alle.

    Huomenna Kissatalon ihminen tulee kuvaamaan sen digikameralle. Se on kesy ja voi hyvin olla jonkun pikkulikan ikioma kisu.

    Mutta ilman valjaita ja valvontaa keskellä kaupunkia ei voi antaa pikkukissan kulkea, ei tuommoinen noin 6-8-kuukautinen kissalikka osaa vielä varoa autoja.

    Tarmokas pikkukissa se on, laiha luikku, syönyt koko päivän ja jaksoi heti alusta sähistä Allulle, joka oli vain hyväntahtoisen utelias.

    VastaaPoista
  41. Minä aina ajattelen, että poikani pitäisi tuoda minulle äitienpäivänä ruusuja, mutta olkoon.

    Isänpäivänä hän toi minulle kortin, johon oli kuvattu iso sekä pieni aasi, siis meidät molemmat.

    Kaksin ollessamme keskustelemme, mutta jos muita on läsnä, virnistelemme. Meillä on yhteiset virnistelynaiheet ja samalla lailla kieroutunut huumorintaju. Meidän tarvitsee vain vilkaista toisiamme hihittääksemme.

    VastaaPoista
  42. On hyvä jos välit lapseen/lapsiin säilyvät.

    Ennen se oli itsestään selvää: sukupolvet asuivat samalla markilla. Suomalaiset perheet ja suvut ovat hajonneet ympäri tätä maantieteellisesti isoa maata.

    Ja meitähän on vähän.

    No, suurin osa asuu pääkaupunkiseutu, joka tuntuu olevan nykyään kiehuva helvetinkattila. Ehkä nuorisomme jossain vaiheessa tyytyi siihen helvetinkattilaan. Tai pakotettiin tyytymään.

    Välimatkat ovat pitkiä. Jossain tutkimuksessa hiljakkoin todisteltiin että miltei suurin taakka ihmisillä on yksinäisyys.

    Sitä on kahta sorttia. Englannissa on sitä varten kaksi sanaa: loneliness (surkeata kaipausta läheisiä kohtaan) ja solitude (hyväätekevä yksinäisyys jolloin voi keskittyä niihin asioihin jotka ovat tärkeitä).

    Jep, Kalevi, meidän perheen isän ja pojan välinen suhde on juuri tuollainen: vitsailevat ja sen lomaan puhuvat korkeampaa matikkaa, fysiikkaa ja kemiaa.

    Huh!

    VastaaPoista
  43. ripsa

    onneksi olkoon creative commons -nippelistä. sen suhteen ei ole tinkimisen varaa. eikö se ole niin, että hyvä väärästä kädestä on pahaa...

    VastaaPoista
  44. meri!

    Eihän sitä nyt minua voi onnitella tuommoisesta, joka on ison joukon ajatusketju, Creative Commons. Ei sitä kukaan minulle antanut.

    Kävin hakemassa kun Anita sanoi tehneensä niin ja antoi osoitteen. Kysymys oli tuosta Blogilistasta, suomalaisten bloggareiden kotipaikasta, jota isännöi ja omistaa (omistuksesta on tullut äärimmäisen tärkeä osa elämää!) ilmeisesti osin vierasmaalainen (vai kokonaanko?) Sanoma-Digita, tai jotain siihen suuntaan.

    Mutta käsittääkseni olen nyt osa sitä joukkoa samoin kuin Linuxini on. Ihan pienenpienenpieni osa.

    Se sama taho julkaisee Suomen suurinta sanomalehteä ja muitakin lehtiä. Olikos se Aku Ankkakin sieltä?

    VastaaPoista
  45. ripsa

    onnittelin siis tuota sinun ja anitan REaktiota sanoma digitalin itsetehostavaan vallankäyttöön; mitä väkevämpi foorumi, sitä väkevämpi valta.

    VastaaPoista
  46. Joo, kiitos, nyt tajusin. Mietin sitä että miten hiiri suojautuu pedolta.

    Bloggareita on tässä maassa paljon, tämä tuntuu yhteisöltä ja nyt kyllä pitäisi voida tehdä jotain.

    Sen vuoksi siis Creative Commons. Enpä kyllä oikein muuta tahoa tiedäkään, paitsi siis Kemppisen, joka taatusti tutkii asiaa.

    Sananvapaus on ehdottomasti Blogistanin edellytys.

    VastaaPoista

Kommentointi on suotavaa, mutta ei pakollista