17.5.08

Pohjatuuli puhaltaa



Mörkö-kivestä muutaman kymmenen metrin päässä mäkeä ylös näkyy taustalla viistosti asemaa vastapäätä sijaitseva Valkolinna, rapistunut rötiskö, jota ei voida ”vapaussodan” kalliiden muistojen vuoksi purkaa.



Huomasin että Helsingissä keskustellaan graffiteista. Aiheeseen tarttui Radio Ylen ykkösen Kultakuumeessa joku taiteilija jonka nimi hujahti ohi – niin kuin nimet kuulovammaisilta usein menevät ohi. Hän oli tehnyt sekä lasten että muiden taiteilijoiden kanssa graffiti-TAIDETTA jonnekin päin Helsinkiä.

Hänellä oli ideoita jatkaa työtä ja toivoi voivansa puhua parhaiden laittomien graffitien tekijöiden kanssa ja saada heidät työhön mukaan. Joko rata- tai katurakennusosasto oli myöntämässä lupaa. Sitten asiasta oli keskusteltu jopa kaupunginvaltuustosta.

Kivi-Mörkö ei ole enää yhtä hyvässä kunnossa kuin se oli tuossa viime syksyn kuvassa. Sen maali on rapistunut, se on aika pahasti myös kolhiintunut. Nimittäin entinen kotipolkuni on muuttunut kaduksi. Se söi pois tieltään ison laikun asemapuistoa, arvokkaita jalopuita, ja se on keskikaupungin ainut puisto tällä hetkellä.

Kuvaan kuuluu että vihreät olivat mukana päättämässä oikokadusta, jolla siis Kokkolantieltä tulevat pääsevät kätevästi kaupungin autoparkkitunneliin torin alle. Kunnallisvaalit ovat tulossa, ja Mörkö muistuttaa minua niistä joka päivä.

En pidä puolueista enkä niiden politiikasta tippaakaan. Niiden edustajat syövät sanansa (ehkä joitakin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta). Sitä paitsi tämä kadunpätkä kotoani asemapuiston läpi parkkipaikalle on ollut tapetilla ainakin 40 vuotta. Kun luin suunnitelmasta, hälytyin ensimmäiseksi siitä, että asuinkorttelissani asuu paljon lapsia. Mörkökin on eittämättä jonkun lapsen tekemä.

Niinpä yritin ensin asukaskokouksessa saada protestia läpi, ei tullut mitään. Sitten soitin kaupungin instansseille, ja löysin kuin löysinkin virkamiehen joka on ajanut ainakin 40 vuotta suunnitelmaa. Hän kertoi minulle, että ennen kuin hän jää eläkkeelle, päätös kadunpätkästä on tehty. Niin sitten kävikin.

Korttelin takana on kaksi koulua. Koululaiset ja korttelin lapset kulkevat siis läpiajokadun yli päivittäin. Virkamies on enää vailla uutista siitä, kuinka moni lapsi kuolee tai vammautuu auton ajaessa päälle. Autoilla on nimittäin viivasuora tie eikä tähän pantu liikennevaloja. Lapsi ja lapsellinen aikuinenkin kulkee mieluummin polkuja ja mutkitellen.

Kävelin kylmässä pohjatuulessa kotiinpäin. Oli ollut kokous. Se loppui kohdaltani lyhyeen, kun kuulokojeen patteri lopahti ja se piru tekee sen äkkiarvaamatta, eikä mukana tietenkään ollut ylimääräistä patteria. Joku sanoi ilmeisesti jotain hauskaa, ellen se ollut minä, ja kaikki nauroivat. Eli näin auki olevia suita, jotka haukkoivat ilmaa kuin kalat.

Kai se oli naurua?

Lähdin pois tuuleen, ja ilma tuoksui silta kuin aivan kohta tulisi lunta. Ehkä pohjatuuli aina tuoksuu siltä. Käytin uutta tietä koska Mörkö on minusta sympaattinen tervehtijä. Mietin kiven kohtaloa. Se oli ollut asemapuiston kävelytien varrella ennen tietä. Mörkö oli siis ennen katua, mutta sillä ei ollut etuajo-oikeutta, vaan koneet ovat säälittä raapineet sen ilmeikkäitä kasvoja.

Ennen kotimäelle nousua on rautatien tasoristeys. Kaikki valot näyttivät valkoista. Yhtäkkiä aivan edestäni humahti veturi. Vetureiden ja vaunujen huoltopaikka on kahden tasoristeyksen päässä asemalta.

Viereen tuli pyöräilijä, joka sanoi jotain. Että mitä? Kuulemma sitä vaille, etten jäänyt veturin alle. Kohautin olkapäitäni. Seisoin siinä ja puomit nousivat ylös. Valo oli siinä kaikenmaailman asioita miettiessäni muuttunut yhtäkkiä punaiseksi. En kuullut kilkatusta.

Pyöräilijä kopautti päätään ja heilutteli sitä edestakaisin. Niin kai se on. Että jos ei kuule, niin järkikin on jo hävinnyt.

Mikähän olisi parempi, siis ensimmäiseksi? Järki vai kuulo?

Kotona mietin, onko enää mitään keinoa saada jonkinlaista yhteisöllisyyttä markkinavetoiseen kuuliaiseen kansalaismassaan. Elämä olisi hirveän paljon helpompaa jos järjestelmä olisi demokraattinen, ystävällinen ja vielä lisäksi taidemyönteinen.

Taidan yrittää saada joitain taiteilijajärjestöjä tekemään jotain, että saataisiin hauskaa ympäristötaidetta enemmänkin. Taidekoulun oppilaat varmaan olisivat mukana. Eihän asian esittäminen sentään maksa enempää kuin postimerkin hinnan.

27 kommenttia:

neulekirppu kirjoitti...

Kiva tutustua. Lisäänkin heti blogisi lukulistalleni.

Ripsa kirjoitti...

Samoin! Panenpas blogisi tuohon sivupalkkiin.

Jos nyt vielä ylipäänsä muistan miten se tehdään...

meri kirjoitti...

ripsa ja neulekirppu!

minä tartun tuohon sanaan pohjatuuli:

neljäsosa suvustani on björköbystä, ja voin sanoa, että suomen kummallisin, kaunein, sokkeloisin, rauhallisin, kivisin, muuttuvin, pohjatuulisin, tyrnimäisin ja elämääkuhisevin saaristo löytyy vaasan edustalta merenkurkun maisemista.

äärimmäisen tyrnimäisesti siihen maisemaan pureutui aikoinaan ihminenkin. se näkyy esimerkiksi björköbyn kylän talojen niukan hiljaisessa kauneudessa.

mistään suomesta ei löydy niin kurinalaisen kauniita taloja, pihoja ja kylänlaiteita kuin björköbyn kylästä raippaluodon pitäjästä.

no nyt pitäisi latoa tiskiin fraasit siitä, miten perinteinen elämänmuoto murtuu ja muuttuu teollisen menon ja monon alla. niinhän siinä kai käykin, mutta paljon hitaammin ja järkevämmin kuin muualla, sittenkin.

syksyllä tulee muuten kuluneeksi neljännesvuosisata färdingin lefan kuolemasta ja silloin minä aion pyhiinvaeltaa sinne lefan löytöpaikalle.

Ripsa kirjoitti...

meri! Tulekin kanssa ja tule puolukanpoiminta-aikaan niin näytän sinulle poimimismaastot ja saat siitä Björkön läheltä muutaman purkin puolukkaa talveksi. Ja minä kans!

Sitä tietä ajan puolukka-aikaystäväni kanssa joka syksy. Ihastelen kalasatamaa ja vanhaa silakkatroolaria ja sitten itse kylää, mutta siitäkin mennään vielä ohi niin ollaan puolukkamaisemissa.

Lefan vanhemmilla on mökki jossain saaristossa, en vain tiedä missä. Tai Lefan pojan se taitaa nyt jo olla, en tiedä onko Berta enää siinä kunnossa että menisi sinne.

Tutustuttaisin sinut muutamiin Lefan ystäviin, joita täällä kyllä oli.

Raippaluodon siltakin on aikamoinen nähtävyys. Se taitaa olla Suomen pisin riippusilta.

Anita Konkka kirjoitti...

Minultakin meni taiteilijan nimi ohi, mutta paikan painoin mieleeni. Hänen taidetaan voi käydä katsomassa Pasilan aseman lähellä olevassa alikulkutunnelissa. Lähipäivinä aion pyöräillä katsomaan ja kuvaamaan hänen töitään. Laitan kuvia sitten blogiini.

Ripsa kirjoitti...

Saa nyt nähdä sitten miten arvoisa kaupunginhallituksenne/-valtuustonne asian käsittelee. Tämä taiteilija haluaisi lisätä näitä yhteistöitä.

Mutta hän kuulosti iloiselta ja positiiviselta ihmiseltä. Sen verran kuulin äänestä, että ei varmasti ollenkaan turhaan ole asialla.

Muistan kuinka Väinö Kirstinä jyrisi aikoinaan graffiteista töhryinä. Tämä taiteilija osasi sanoa että on olemassa graffiteja ja sitten on olemassa töhryjä.

Kun en asu siellä niin en osaa sanoa kumpia siellä on nyt enemmän.Radiossa puhunut taiteilija sanoi että Helsinki on liian kliinisen siisti, tai yrittää olla sellainen.

Olen miettinyt sellaista, että nyt, sunnuntai-aamuna, kun kävin Allu-kissavanhuksen kanssa kävelyllä, niin pihat ovat täynnä nuorison juopottelujälkiä, rikottuja pulloja, mäyräkoiran raatoja ja eväspapereita, siis kaameata roskista koko muuten nätti vihreä maisema, että jos ihmiset kuvittelevat graffiteja roskaksi.

Ei näy huoltoautoa, ei. Ja suurin osa roskia on pitkin pihoja aina ja vain, viikkoja, kuukausia.

Meillä on pihalla lapsia, joilla on värillisiä liituja ja he tekevät kuvia koriskentälle. Oikein maalauksen näköisiä. Se on minusta hauskaa. Mutta sitten tulee huoltoauto ja pyyhkii ne pois.

A-K.H kirjoitti...

Ripsa

Anteeksi, että olen laiminlyönyt blogiasi. Omassani on ongelmia. Hrrms, vai miten sinä vastaisit.

Anita rakastaa graffiteja, mutta minä en pysty urbanisoitumaan niin paljon, että pystyisin käymään sisälle niiden aggressiiviseen salamaniskumaailmaan, enkä muutenkaan pidä sottaamisesta.

On täällä Kuopiossa maalattu ihan luvan kanssa tunneleita silmäniloksi, mutta sitten tulevat ne varsinaiset graffitistit kuin heinäsirkkalauma ja spreijaavat kaiken viimeisen päälle pilalle. Helsingistä tänne muutettuani oikein nautin töhryttömyydestä, mutta sitten se kymmenen vuoden viiveellä putkahti Kuopioonkin, joskaan ei yhtä hurjalla vimmalla kuin pääkaupunkiseudulle.

Minua on suuresti ärsyttänyt Helsingissä Kulosaaren sillan ja Itäkeskuksen väli. Malminkartanon putken olen jotenkin sietänyt, koska se on niin hämärä pönttö.

Kuka vielä muistaa Ogelin asemarakennuksen, joka oli kuin merimetsojen paskoma?

Kun Koivukylän asema sotkettiin, niin töhryjen poistamisen jälkeen ilmestyi asemaan oveen lappu, että putsaaminen oli turha vaiva, kuten olikin. Töhryt pantiin uusiksi.

Graffitit ylittävät kirkkaasti ärsyyntymiskynnykseni.

Muuten Anitan blogit ovat ihan mukavia.

Spreijaajat lähettäisin kaljuiksi ajeltuina venäläiseen nuorisovankilaan, jos se olisi mahdollista.

Tietenkään en ole tosissani, mutta kuitenkin...

Ripsa kirjoitti...

Niin se minun äännähdykseni kuuluu että hrmpfh.

Minulla ei ole oikein kantaa graffiti/töhry-juttuun. Kumpi tuo tuossa kuvassa on? Minusta se menee taiteen puolelle.

Anita on urbaani ihminen ja vissiin melkein aina asunut Helsingissä joten ilmiö kiinnostaa siis Hesan näkökannalta.

Vaasassa en katso että täällä olisi kovinkaan paljon todellisia graffiti-TAITEILIJOITA, siihen malliin kuin on tuo Lontoon Banksy, esimerkiksi.

Minä olen ajatellut tageista ja graffiteista niin, että ne ovat reviirimerkkejä. Ja että sitä varten niiden tekijät ovat nuori poikia ja varmaan yleensä laumassa.

Muistan kyllä hyvin sen Ågelin aseman. En tykännyt sen peittämisestä yhtään, koska rakennus on nätti ja se oli aikoinaan minun asemani, josta lähdin keskustaan töihin.

Mutta silloin kun asuin Hesassa, noita reviirimerkkejä ei ollut missään.

Niin. Oiskoos niin että graffitit voisivat toimia, jos meillä olisi tarpeeksi kuvista kouluissa?

Ai joo, ei sinun tarvii aatella mitään siitä jos et tänne ehdi kirjoittamaan. Eikös tossa lue että kommentointi ei ole pakollista?

A-K.H kirjoitti...

.

Ripsa kirjoitti...

Täytyy sanoa että nimerkki a-k.h:n kommentti on ainutlaatuinen lyhyen bloggarin elämäni aikana.

Ylittämätön! Kalevi! Oletko sinä siellä?

A-K.H kirjoitti...

Olen! Minä ja töhryni.

Ripsa kirjoitti...

Olet ehdottomasti yksi niistä, joiden pitäisi osallistua graffitiin, johon kuvvataiteilijatkin osallistuvat.

Elä välitä! Elämässä harvoin käy niin että on juuri tismalleen samalla ajatusradoilla kuin useimmat niistä.

Saat väittää jopa vastaan...

A-K.H kirjoitti...

En mene vannomaan, että olen lähettänyt kirjan. Osoitettasi ei näy dokumentoituna missään osoitteistoistani, mutta sen muistan, että otin sen ylös ja olin lähettävinä kirjan ensinnä sinulle ja vasta sitten Keskisuomalaiseen ja Vaasan kaupunginkirjastoon. Kirja ei ole kirjakauppamyynnissä, sillä sen kustantaja ja kirjoittaja eivät harrasta liiketoimintaa, mutta sitä on aktivisesti levitetty eri puolille Suomea kirjastoille, yhteisöille, oppilaitoksille (ei Portaanpäähän) sekä yksityisille avainhenkilöille ja ihmisille, joiden luonnostaan kuuluu saada se. Sinä kuulut viimeksi mainittuihin.

Ripsa kirjoitti...

Hyvä! Suomen postilaitos on kyllä yksityistetty, niin että voi olla että yksityistäminen on vienyt kirjan herraties kelle.

Mutta tästä puheenvuorosta selitykseksi mahd. lukijoille että Kalevi on kirjoittanut kirjan.

Voisin kuvitella että jos häntä häiritsee tarpeeksi pontevasti, kirjan saa tilatuksikin. Vaikka opiskelisikin Portaanpäässä...

A-K.H kirjoitti...

Ripsa

Tarkoitin siis Keskipohjanmaahan, mutta tietysti muihinkin Välisuomen sanomalehtiin on mennyt. Portaanpää saa sen joululahjaksi, koska minuakin lahjustettiin Portaanpäästä kirjoin. Jouluun on enää muutama kuukausi. Kirjassa ei mainita Augustinusta, mutta kylläkin Marx, Lenin, Stalin ja Taisto Sinisalo.

Ripsa kirjoitti...

On sinulla ollut vaarallisia tuttuja niinku Lenin ja Stalin. Maoa ei tullut vastaan?

Olipa hyvä että lähetit Keskipohjanmaahan. Se on kunnon lehti ja olletikin että minä kirjoitan siihen :)

Mutta ihan oikeasti, se on täällä Pohjanmaan suunnalla Vasabladetin rinnalla kyllä paras. Kalevaa en tunne, että en tiedä meneekö Oulun lehti paremmaksi.

Onhan tuota keskusteltu noiden Väli-Suomen sanomalehtien politiikasta, että ne käyttävät samaa toimituksellista materiaalia, ettei niiden tarvitse niin ylenmäärin pitää toimituksellista henkilökuntaa.

Urheilun ja kulttuurin pitäisi sitten vissiin olla omassa lehdessä, mutta tällä hetkellä yleensä urheilu voittaa vähintään 7-1, niin kuin Pohjalaisessa ainakin. Sivumääräisesti ja työvoimaltaan. Suunnilleen. Vai onko sekin ruoja sitten Pohjalainen-Ilkka-Keskisuomalainen-Savon sanomat?

Journalismia olisi näinä poliittisen korruption aikoina pikemminkin lisättävä kuin vähennettävä!!!

A-K.H kirjoitti...

Urheilun organisoiminen ja sen runsas esillä pitäminen kuuluu mekanismeihin, joilla kansaa hallitaan. Leipä ja sirkushuvit pitävät meidät tyytyväisinä. Urheilulla on myös liiketaloudellista ja nationalistista merkitystä. Olemme juuri kuulleet pääministeri Putinin ylistävän maanmiestensä menestyksekästä potkupalloilua myös kansallisen mieskuntoisuuden osoituksina. Ja jotta onnemme olisi täydellinen, täytyy vielä mainita ainakin kaupallinen seksi ja väkivalta. Eläinrääkkäys olkoon sokerina hillomunkin päällä.

Kun täkäläisen Savon Sanomien kirjallisuustoimittaja antoi Väli-Suomen sanomalehtiä koskevan organisaatiouudistuksen tiimellyksessä pakit työnantajalleen, hän perusteli sitä minulle sanoen, ettei halunnut ruveta Savon Sanomissa Keskisuomalaisen kulttuuritoimittajaksi.

Kirjoittelin aikoinaan Päivän Sanomat -nimiseen lehteen, jossa oli sellainen käytäntö, että jos tarvittiin lisää tilaa, se otettiin kulttuurista, ja jos tarvittiin lisää tekstiä, lisättiin urheilun osuutta.

Ripsa kirjoitti...

Minulla on yleensä tapana pitää suuri suuni auki justiinsa väärissä paikoissa.

Istuin yhden Pohjalaisen johtoryhmään kuuluvan mukavan miehen luona. Semmoinen oikea aito pohjalaismies.

Kyselin siltä saisinko korotusta kirjoituspalkkiooni. Ei luvannut suoralta kädeltä, mutta hymyili aivan vähän, joten luulen että siltä taholta se korotus sitten tuli.

Kun se ei sanonut siihen mitään, minä tuohduin ja rupesin haukkumaan urheilun osuutta lehdessä. Herra johtoryhmän jäsen vakavoitui hieman ja sanoi olevansa urheilutoimittaja.

En juuri pitänyt väliä paasauksessani ja sanoin että kerrankin voin puhua oikealle taholle.

Ent. urheilutoimittaja rupesi hymyilemään leveästi.

Mutta ei se tietenkään urheilun ja kulttuurin välistä jakoa muuttanut.

Sanot että urheilu on sirkushuveja. Minun kysymykseni tuohon on aina ollut se, että minkä tautisen takia kulttuuri ja taide eivät sitä voi olla?

Nehän ovat yhtä lailla vapaa-ajan harrastuksia. JA: ihmiset lukevat lehdistä justiinsa sitä mitä niihin on präntätty. Eivät ne kulje pitkin Pohjalaisen tai Savon Sanomien käytäviä VAATIMASSA urheilua!

Ripsa kirjoitti...

Olen siis tosissani.

Ei tarvitse ruveta vääntämään tätä muna-kana-juttua ad nauseam, kyllä ihmiset lukevat sanomalehtiä ja jos heidän nenänsä edessä on iltapäivälehti ja rahaa on, niin se laitetaan muiden ostosten päälle.

Jossakin blogissa oltiin huolissaan siitä että lukeva yleisö on ruvennut niin tavattoman raa'aksi ja sivistymättömäksi.

Mutta tosiasia on että ensimmäiset suomalaiset sanomalehdet, Sosialidemokraatti ja Päivälehti ja oliko se nyt Suometar (Uuden Suomen edeltäjä) ynnä maakuntalehdet tekivät idealistista kansanvalistustyötä valistusajan hengessä. Ihmiset saivat oikeasti maailmankuvansa hahmotusaineita sen aikaisista lehdistä.

Otin urakakseni suursiivota äidin ja isän Italianmatkan aikana isoäidin talon ullakon. Yritykseksi jäi, sen verran kiinnostavia vanhat Ilkat ja Maakansat olivat.

Sanomalehtikirjailijoita kaikki tyynni Alkiosta ja Maiju Lassilasta alkaen.

A-K.H kirjoitti...

Myös kirjankustantamot, suuret ja vähän pienemmätkin, katsoivat joskus olevansa vastuussa kansallisen sivistyksen kolinakärryjen vetämisestä.

Ripsa kirjoitti...

Ja ajatteles sitten sellaista hengen jättiläistä kuin Suomalaisen Kirjallisuuden Seura!

Kyllä sen julkaisuja kannattaa lueksia nykyäänkin. Minä ainakin rakastan noita etno-alkuisia tieteilijöitä, joille annetaan sanansijaa SKS:n antologioissa.

Ja sehän se julkaisi A. Kiven Seitsemän veljestäkin. Taisi joutua tosin sensorien vuoksi vetämään viimeisen vihon pois markkinoilta, mutta tuli sitten pian toisiin aatoksiin.

Radiossa oli viime viikolla ennen klo 12 kertomuksia, niitä joita SKS:n arkistoihin on talletettu, jotka olivat satujen ja erätarinoiden välimaastoa.

Ei ainoastaan että ketut ja sudet ja karhut osaavat puhua, mutta lisäksi mukana on metsänneitoja, peikkoja ja kaikenmaailman tonttuväkeä, jotka kansoittavat supisuomalaista metsää.

ONNEKSI sellutehtaat alkavat mennä nurin. Ehkä meille säästyy edes jotain metsää annettavaksi lapsenlapsille ja lapsenlapsenlapsille.

meri kirjoitti...

kalevi

luin kirjasi viime yönä loppuun. jos minä olisin ollut sen käsikirjoituksen lukijana, olisin kirjoittanut kirjan mukana vilho vikstenmäiset saatesanat "pannaan vaan voimakkaalla kädellä latomoon", sillä niin tyylikkäästi ja ammattivarmasti on 'unohdettu puolue' saanut lihaa ympärilleen. sanoilla kyntäminen ei varmastikaan ole ollut helppoa, mutta erinomaista jälkeä olet pellolla tehnyt, kalevi ( x )

politiikka ei enää ole minun teekuppini, mutta joitakin ajatuksia uskallan kirjan aiheesta näin tupla-amatöörinäkin sanoa:

ensimmäinen ajatus oli kyllä se, että ihan machiavellin ajoista lähtien on ymmärretty, että politiikassa ei voi luottaa sanoihin, vaan teot ratkaisevat. se, joka ottaa perustuslait, puolueohjelmat tai vaalipuheet kirjaimellisesti, ei ymmärrä politiikkaa.

minun mielestäni on analogisesti mahdotonta, että poliitikko olisi rehti. hänen on osattava esiintyä sekä ihmisenä että eläimenä.

poliitikko on leijona, joka on rohkea, mutta myös kettu, jota auttaa olemassaolon taistelussa vilppi, sekä hirvi, joka pakenemalla pääsee takaa-ajajien käsistä.

vielä yhdessä eläinhahmossa poliitikko esiintyy: hän on jänö, joka pistää päänsä pensaaseen silloin, kun syyllistä etsitään.

toisaalta politiikan kieli on täynnä teoreettisia ja historiallisia kivettymiä, käsitteitä, fraaseja, iskulauseita jne., joilla on tietty yhteytensä etymologiaan, historiallisiin tapahtumiin tai aatetraditioihin.

poliittisen ajattelun ja kielen historian tutkija voi tutkia ilmausten vivahteita ja käyttöyhteyksiä ja saada ehkä tätä tietä kivettymät elämään, löytämällä niiden yhdet merkityksiin. melko pitkälle pääsee jo etymologiallakin.

80-luku vapautti meidät kahleistamme ja antoi lisenssin toteuttaa kaikki ne ideat, jotka 'systeemi' ja 'valtakulttuuri' olivat 70-luvulta saakka tukahduttaneet tai vaienneet hengiltä.

mutta maailma oli jo ehtinyt muuttua toisenlaiseksi, eikä asioilla enää ollut sitä latausta ja merkitystä, jonka ahtaat rajat olivat toteutumattomille haaveille antaneet.

sateenkaaren päässä ei sitten ollutkaan mitään pysyvää. aarre oli devalvoitunut pikkurahaksi kun sen luokse lopulta päästiin. kun välineet sen suuren projektin toteuttamiseksi olivat lopulta käsissämme, se projekti vaatikin jo toisenlaisia välineitä ja toisenlaista mieltä.

ajat ovat toiset kuin ennen: massatilaisuuksilla ja joukkokokouksilla ei enää ole samaa armoitettua uskottavuutta kuin 'unohdetun puolueen' aikana.

vaikea on kuvitella kenenkään itseään kunnioittavan kansalaisen - sillä kansalaisistahan tässä täytyy olla kysymys, mihin tässä muuten voi mitään järkevää toimintaa perustaa - huutavan hulmuavan banderollin alta joukkovoiman voittoa.

politiikan dementian siemenet kylvettiin jo kekkosen komennossa, mutta tauti taisi puhjeta harmaaseen kukkaansa vasta koiviston kauden lopulla.

yleinen kielenkäyttömme on taipuvainen samaistamaan yhteiskunnan ja valtion. ne ovat kuitenkin aivan eri asioita.

virallisen ideologian mukaan valta suomessa on kansalla ja kansan valtaa käyttää eduskunta. todellisuudessa valta on valtion ja yksityisten suuryhtiöiden sekä valtion ja suurten järjestöjen hallintoeliittien käsissä.

todisteita tästä on kai tarpeetonta esittää. nämä valtakeskukset kontrolloivat eduskuntaa ja se vähä itsenäinen valta, mikä eduskunnalle jää, ei välttämättä ole kansan

kahdestakymmenestä perheestä ei ole edes laulun aiheeksi. viisi tai kuusi on jäljellä,mutta ne eivät ole parrasvaloissa.

Ripsa kirjoitti...

Hyvä meri! Kalevi voi vastata puolestaan itse kirjasta.

Koska joko postilaitoksen tai Kalevin unohtamisen vuoksi en ole vielä saanut kirjaa, joten juuri siitä en voi puhua.

Sen sijaan uskon kyllä kuulleeni ainakin 70-luvulla yhtä ja toista, että historiasta on sikäli kyse. Tärkeästä historiasta mielestäni.

Minusta politiikka ei ole Mörkö. Siinä pitäisi olla kyse yhteisten asioiden hoidosta. Mutta kuten meri sanoo, valta ei ehkä ole enää siellä minne yhteinen kansa äänensä antaa.

Politiikka ei ole Mörkö ja minusta siitä pitää saada keskustella. Ihmisten pitäisi luopua laiskuudestaan ja ruveta miettimään mikä lähestymistapa yhteisiin asioihin olisi paras.

Maailma muuttuu ja sen mukana kaikki.

meri kirjoitti...

ripsa sinä riemun lapsi!

voiko tässä oikeastaan muuhun satsata kuin siihen, että ihmiset noin niin kuin yleisesti ottaen tietävät yhä paremmin mitä ovat tekemässä ja minkä vuoksi - että ihmisten tietoisuus omien tekemistensä ja sanomistensa motiiveista on yleensä enenemään päin?

eikö se tässä prosessissa kuitenkin ole jonkinlainen perussarana, jonka varassa sen mahdollisen maailman rakentaminen kääntyy?

turvallisuuden tarve, tietty lukkoon lyötyyn maailman määritelmään tarrautuminen on iskostunut syvälle DNA:n kaksoispiraaliin.

ihminen pystyy järkähtämättä kohtaamaan pahimmankin, jos hän vain pystyy irtautumaan iänikuisesta varmuuden kaipuustaan ( david hume, kauan sitten ) .


onnea meille kaikille yrittäjille!

Ripsa kirjoitti...

niin meri.

Jos se sarana löytyisi ja ihmiset heräisivät unestaan.

Aina välillä pitkin ihmisten historian kulkua niin on käynyt. On tavattoman valitettavaa että tämän päivän politikointi on nimenomaan rahaeliitin hommia.

Sivistyseliitti tosin ei ole ikinä kovin hirveän hanakasti tarttunut politiikkaan. Ovat hoitaneet yhteisiä asioita vähän sivussa.

Ajattelen nyt - edelleen 70-luvulta - esimerkiksi ammattiliittoja. Niistä minulla on jonkin verran kokemusta myöhemmiltäkin ajoilta.

Mutta ehkä 60-70-luvulla ihmiset olivat yhteisöllisiä, perheet ja suvut elivät lähempänä toisiaan, myös mentaalisesti. Sitä myöten työpaikoilla kukki aivan ilman muuta solidaarisuus.

Ei se ole pelkkä B.B.:n laulu.

Ihmiset olivat tasaisemmin köyhiä ja se helpotti kaikkien elämää. Oli mitä jakaa.

Mutta yhteiskunnallinen toiminta ei saisi missään nimessä olla pelkkä tulonjakoautomaatti, vaikka jo 60-luvulla Marraskuun liike ja Yhdistys 9 yrittivät saada käyntiin sosiaalisia uudistuksia. Ja sitä paitsi saivatkin.

Jos suomalaiset eivät nyt tartu asioihin - edusmiesten ja -naisten kanssa tai ilman - koko se perintö on menetetty.

Minä en tiedä kumpi oli ensin, suku ja perhe vai taistelu kulloisenkin riistan jakamisesta. Sillä tietämisellä ihmiskunta ehkä saataisiinkin jo järkiinsä!

A-K.H kirjoitti...

meri

Sen, mitä sanot kirjasta, on tyylikkäästi muotoiltu. Olet kiltti. (x)

Lisäksi olet ihmeellinen, jos olet lukenut sen loppuun kaikkine periaateohjelmineen. Huh!

Yhdyn kernaasti siihen, mitä sanot kirjan ulkopuolella. Minulle politiikka oli liian rankkaa. Lopulta olin tilanteessa, jota nykyisin nimitettäisiin työuupumukseksi.

Ei kansanedustuslaitos tätä maata johda. Kansanedustajien tehtävä on ottaa poliittinen vastuu asioiden tilasta. Se on ns. kansanvaltaa sekin, edustuksellista. Kansanedustajien tärkein tehtävä on lainsäädäntötyö, jonka tosiasiallisesti toteuttavat ministeriöiden virkamiehet.

Tämä nyt on jonkinasteinen karkeistus, kyyninenkin ehkä, jota pehmentäkööt Ripsan välittävät kommentit.

Ripsa kirjoitti...

Enkös minä juuri ihan hiljan jossain sanonut että virkamiehet ne maata johtavat?

Minä tunnen niistä joitakin, yksi niistä on hyvä ihminen. Syy siihen että vain yksi on tietenkin se että valta turmelee.

Se missä Kalevi on ollut mukana on ollut rankkaa työtä, kun on pitänyt yrittää saada politiikkaa kansan edustajille.

En tiedä missä vaiheessa hieno idea alkoi mennä pieleen. Mutta ei se missään nimessä ollut pielessä ainakaan 1966 sinä iltana kun oli Lapualaisoopperan ensi-ilta. Silloin muuttui kerralla paljon.

Kalevi! Toivon totisesti että et ainakaan halua olla kyyninen. Se tekee oikein huonoa sielulle ja kun olet nyt sitä hitaasti saamassa takaisin omiin sisuksiisi, niin elä päästä pahoja ajatuksia sinne.

Kyynisyys on lopulta jotenkin sellaista joka lähenee depressiota: mikään ei tunnu miltään.

Tottakai sellaista tulee iän mukanakin, mutta muutenkin, jos katselee avoimin silmin ympärilleen.

En usko että kukaan lopulta ohjaa tätä näytelmää, jossa yhteistä kansaa turrutetaan ideaparkeilla ja muulla höperyyksillä.

Se vain tulee kuin mikäkin amerikkalainen luonnonvoima. Mutta kyllä se myös menee. Tämä on onneksi pieni kansa eikä tätä voi jatkua kovin kauan ilman että kansa ottaa ja rupeaa näivettymään pystyyn.

Ja mitäs ne virkamiehet sitten tekevät? Kun ei ole johdettavia enää? Ei vallanalaisia?