4.9.08

Talo


Talo katsoo luoman töyräältä alas







Minulla ei ole koskaan ollut taloa. Yksi mökki on, mutta en ole ollut siellä enää pitkään aikaan.

Mutta silti uniin tulee talo.

Tiedän että se tarkoittaa omaa elämää tai omaa päätä tai omaa tajuntaa tai jotain kokonaisuutta. Talo on iso ja siellä on pitkiä käytäviä ja aukinaisia ovia. Kaikki on pimeänä.

Silti näen jokaisessa huoneessa jonkun ihmisen. Jotkut heistä tunnen, jotkut ovat täysin tuntemattomia. Kukaan ei uhkaa minua, mutta kukaan ei myöskään sano mitään.

Alakerrassa on eteinen ja siinä on peili. Vanha peilikaappi jollainen on ollut isoisän talossa. Se on musta, mutta sitä ei ole peitetty kankaalla, niin kuin Lawrence Durrellin Mountoliven rakastetun, Leilan, huoneen peilit ja ikkunat oli peitetty, koska hän ajatteli olevansa ruma. Muistaakseni hänellä oli ollut isorokko.

Ulos hän ei mennyt ilman huntua. Se kävi hyvin päinsä koska kyse oli Aleksandriasta.

Leilalla oli myös lemmikkikobra. Se rakasti maitoa.

Minun talossani on musta peilikaappi ja minä näyn siitä, jos astun eteen. Siinä vaiheessa on pakko herätä, koska uni on tylsä. Peilissä olisi pitänyt nähdä jotain muuta. Joskus en päädy eteisen peilin ääreen vaan astun sisään kangaspuuhuoneeseen. Siellä makaa joku hetekan päällä, poika, näyttää lukevan Jerry Cottonia. Silloin käsken sen mennä hakemaan puita Porin Mattiin.

En tiedä rupeanko kutomaan. Mutta verhot ovat kiinni ja hämärä on tiivis kuin sumu.

En siis koskaan astu talosta ulos, mutta en myöskään astu taloon sisään. Ilmeisesti olen ja asun siellä ja tuntuu siltä että viihdyn.

Olen nyt menossa sinne taloon. Tarkoitus on käydä Karjanmaan takana katsomassa olisiko puolukoita. Siellä on kyllä voinut olla halla kukinta-aikaan, koska se on sisämaata.

En tiedä koska tulen takaisin. Talossa ei ole nettiä, ei televisiota, ei radiota. Mutta luoma kohisee ja haavat humisevat. Talo on lämmin kunhan saan keittiön hellan vetämään.

Sen jälkeen menen katsomaan käytäviä ja huoneita.

Sitten luen ja kirjoitan. Tai vain katson alas töyräältä luomaa ja kuuntelen. On ruvettava pakkaamaan. Kerron sitten kun olen tullut takaisin!

6 kommenttia:

Leonoora kirjoitti...

Koska olen, varsinkin lapsena muuttanut usein, kaikista kiehtovinta on uuden asuinpaikan ympäristöön tutustumisen lisäksi ollut juuri tuo asumaan asettuminen, se, kun uteliaana tutkii, ja ottaa vieraan tilan haltuun, kun lämpö leviää uuneista, kahvi tai ruoka alkaa tuksua huoneissa, ja vähäiset omat tavarat löytävät niille sopivat paikkansa.

Ripsa, jos vastuksia jokapäiväisissä toimissa kenties tulee: uunit ei vedä, sataa kun pitäisi mennä kauppaan jne. kuitenkin kiitollinen niistäkin on, sen jälkeen kun vain voi istua, kuunnella hiljaisuutta, -kotonaoloa.
Ja hiljaisuus jos mikä on tänä päivänä luxusta.

Ripsa kirjoitti...

Niin, lapsuuden taloon meneminen on useimmille varmaan jo mahdotonta. Ihmiset ovat muuttaneet niin paljon, perheet ja suvut levinneet joka puolelle.

Minä muistan tämän mielentilan: enää yksi yö lähtöön, parhaat kirjat mukaan, lämpimät vaatteet, kirjoituslehtiö, oma pyyhe.

Ja kun tuli palaa Porin Matissa, se vie hetkessä jo asettuneen kosteuden pois, ja kylmät sänkyvaatteet alkavat höyrytä suorastaan.

Minulla ei ole sitä Jerry Cottonia lukevaa pikkuveljeä enää renkinä, mutta osaan jo käyttää kirvestä itsekin.

Mutta että voisi sanoa että olen iso jo? Ei nyt sentään.

Sari kirjoitti...

Luulen olevani niitä harvoja onnellisia, joilla on mahdollisuus oleilla lapsuuden talossa.
Siellä entisessä lastenhuoneessa on muuten Porin Matti. Se lämmittää tehokkaasti. Poikani sai kerran luukusta tekstin peppuunsa, kun ei pienenä osannut varoa kuumaa luukkua.

Mikä muistotulva tulikaan tästäkin kirjoituksestasi. Minulle tulee aina mieleen Anais Nin kun luen lastujasi. Ei tyylin vuoksi, vaan siksi, että sysäät liikkeelle aina suurenmoisia ajatusvirtoja, kuten Nin.

Ripsa kirjoitti...

Sari, oliko sinulla pikkuveli joka luki Aku Ankkaa tai muita sarjiksia? Ja jota piti potkia töihin?

Minulle tuli jotenkin huolestunut olo siitä että puhut samassa lauseessa unen talostani ja Anais Ninistä. Nin oli hienoimpia kirjailijoita viime vuosisadalta, monikulttuurinen, älyttömän tarkka kuvauksessaan.

No, hyvä, en toista Anais Niniä. Mutta sinulla saattaa herätä Porin Matista nostalgia! Ehkä meissä voi olla jotain samaa ihan sen takia, että minä olen ollut emigrantti myös.

Ja arvaa mitä, minulla herää ikävä Italian kuvistasi! Kaipaan sinne joskus niin että rinnasta ottaa...

Tulin juuri, ja mustavalkoisia kuvia on 36 kpl, kinofilmiä, minulla ei ole varaa digikameraan.

Mutta vanha kunnon pokkarikamera toimii ihan hyvin. Toivottavasti. No, useimmat itse otetut kuvat on sillä otettu ja joo, mulla on halpa ja huono skanneri, että eivät ne mitään huippua ole tietenkään.

Sari kirjoitti...

Pikkuveljeä ei ole, mutta itse luin Aku Ankkaa ja aika monenlaista muutakin, kun olisi pitänyt tehdä töitä...

En ole lukenin Ninin kirjoja vuosikausiin, mutta ne olivt minulle tärkeitä nuorena tyttönä. Kirvoittivat mielikuvitusta ja luovuutta, en oikein tiedä muuta kirjailijaa jolla olisi ollut samanlainen vaikutus.

Itse yritän välillä hillitä yletöntä ja kaikkeensuuntautuvaa nostalgisuuttani. Olen kai ollut aina vähän "vanha" ja yliherkkä muistelija. Kaikkein pölhöintä on, että muistelen haikeudella joitakin kirjoja, mutta en sitten lue niitä uudestaan. Pelkään, että alkuperäinen kokemus menee pilalle. (Niin muuten usein käy; tai ainakin alkuperäinen kokemus saa uusia puolia)

Ripsa kirjoitti...

Sari, luulen että asia on niin, että meissä kaikissa on limittäin ja lomittain ja päällekkäin monta eri kerrosta, joiden välinen liima on hapertunut ajat sitten.

Siellä ne sitten muistot leijailevat ilmassa ja joskus hätkähtää että oliko se niin vai ehkä noin.

Anais Nin oli minulle tärkeä New Yorkin aikaan, en ollut kaupungissa kuin kaksi kuukautta, mutta se oli ensi kosketukseni Amerikkaan ja tuo A Spy in the House of Love oli mukanani ja lueskelin sitä. Siinä kirjassa liikutaan New Yorkissa ja minä olin vähän yli 20-vuotias.

Nin uudisti tapoja kirjoittaa ja todella hienosti. Hänhän käyttää muistoja myös, monesta maasta kun oli kotoisin.

Tuosta talosta minut ajoi pois kylmä. Sain tehdyksi kyllä töitäkin, mutta en siinä tahdissa kuin olisi pitänyt tehdä puita. Aamulla oli kuura maassa kun piti juosta jäähileiseen saunaan aamupesulle.

Syksy tuli sillä viikolla. Nyt se on jo täällä kaupungissakin.