5.11.08

Voitto?



Louis ”Satchmo” Armstrong, hieno trumpetisti ja jazz-musiikin uudistaja.


Kyllä, meidän perheessä äänestettiin Barack Obamaa. Siis puoliso ja hänen sukulaisistaan suurin osa. Siinä suvussa on ollut tapana ainakin kolmen, neljän sukupolven ajan äänestää demokraatteja.

Eilisiä uutisia – suomalaisia ja amerikkalaisia – seurattuamme emme olleet aamulla kovin yllättyneitä enää tuloksesta. Olisi mustan presidentin aika ollut jo kauan sitten, jos valkoiset amerikkalaiset olisivat luopuneet rotusorrosta.

En usko että mustien äitien yksinhuoltajuus ja isien työttömyys tulee vähenemään. Olen varma siitä että edelleen köyhimmät ihmiset joutuvat lähtemään palkka-armeijaan minne päin maailmaa tahansa, jos poliitikot niin päättävät.

Mutta. Tällä on tavattoman suuri symbolinen merkitys. Obaman koti on Afrikassa, joka taitaa olla maailman köyhintä aluetta monin paikoin. Muistan lukeneeni koulun historiankirjoista myös pan-afrikkalaisesta liikkeestä, joka oli voimissaan 1920- ja 30-luvuilla. Noin 10-vuotiaana sankarini sekä musiikissa että ihmisenä oli Louis Armstrong. Pieni tyttö käsitti, että hän edustaa niitä ihmisiä, jotka eivät saa opiskella samoissa kouluissa, eivät kulkea samoissa busseissa, eivät istua samoissa ravintoloissa ja kahviloissa kuin valkoiset.

Lakota-intiaani Floyd Westerman laulaa levyllä Custer died for your sins:

Red,White,&Black
America, you invite the redman
To sit at your table and be your guest
To justify the guilt that you are feeling.
Now you tell us that you like us the best.
And the black man waiting on the sidelines
For the chance to get into your game
To show you that he’s just as good as you are,
To show you that he can be the same.
And the triangle that you have created
Keeps you by yourself and keeps you paranoid.
For the red, white and blue that you keep flying
For the red, white and black that you avoid.
Cause the redman was here so long before you,
While the black man was a slave you brought ashore.
And the redman was killed to free the frontier
While the black man was killed for sport and nothing more.
And you wonder why rhe redman won’t be like you
You should wonder why the black man wants to be.
And you came to this land because you wanted freedom
But that you have forgotten now that you are free.

(Perception Recording. London 1969)

Ylläoleva saattaa tuntua kovin voimakkaalta, mutta kyllä siinä on sisällä yhdysvaltalaisen rasismin periaate.

Ei ole väliä sillä onko mahdollisesti mustan väestön tilalle tullut alempiarvoisena jokin muu kansanosa, esimerkiksi muslimisiirtolaiset. Asenneilmasto sinänsä on kova, raaka, säälimätön ja syrjivä.

Ei USA ole ainoa sellainen valtio maailmassa.

Vuotta ennen tämän levyn ilmestymistä Martin Luther King Jr. ammuttiin. Samana vuonna ammuttiin Robert Kennedy, presidenttiehdokas. Näin televisiosta pätkän, jossa joku valkoinen veti kädensyrjällään kaulasta poikki, että jos Obama valitaan, hänet tapetaan.

Toivon että Barack Obama edustaa tästlähin maailmalle sitä Toista Amerikkaa, joka on dynaaminen, luova, salliva. Sanalla sanoen supervalta.

Vielä on mahdotonta sanoa pystyykö Obama lopettamaan sodat Afganistanissa ja Irakissa. Syytä olisi, koska ne ovat täysin järjettömiä kosto-operaatioita, jollaisiin supervalloilla ei pitäisi olla varaa, mikäli ne nojautuvat sivistykseen ja ihmisoikeuksiin.

Ongelma on sisäinen. Hitaasti, ehkä Lyndon B. Johnsonista lähtien, maahan on luotu puolustusteollisuus, jolla on niin suuri taloudellinen valta, että sen purkaminen voi viedä maan kaaokseen.

Tosin kaaos siellä taitaa vallita jo nyt. En muista kuinka paljon kodittomuus on lisääntynyt taantuman jyllätessä, mutta kyllä se varmasti miljooniin ihmisiin nousee. On toivottava parasta. Olisi kyllä jo rauhan aika.

8 kommenttia:

  1. ripsa

    amerikan pesän jakaminen on jatkunut kauan ja luultavaa on, että niin kaoottista perintöä ei pysty yksikään presidentti perunkirjoittamaan.

    mutta tottakai obaman voitti lisäsi optimismiani. minulla ei ole hattua nostaa, enkä tiedä osoitetta lähettääkseni ruusuja. mutta jos joskus törmään, tarjoan pintin.

    se tässä kuitenkin mietityttää, että kun maailma laskee aseitaan, se ei laske niitä käsistään, vaan laskee niiden määrää.

    onko rauha muuta kuin sotien väliin jäävä tyhjä tila?

    VastaaPoista
  2. meri, joo, kauan tätä on kestänyt.

    Siitä kun ihailtiin Yhdysvaltain edistyksellistä perustuslakia joskus 1700-luvun lopulla on kulunut jo jonkin aikaa.

    Henkilökohtaisessa muistissani on mustien yritys käydä tavallista lukiota ja mellakoitahan siitä syntyi. Tai se yksi musta nainen joka istui valkoihoisille varatulla paikalla.

    Tai lynkkaukset.

    Mutta turhaan tuon Voiton perässä ei ollut kysymysmerkkiä.

    VastaaPoista
  3. Ennen vaaleja,luin lehdistä joitakin eritoten rebublikaanien mielipiteitä. Tulin ajatelleeksi, miten huvittavaa se onkaan, että esi-isänsä pakenivat uuteen maahan mm. sortoa ja uskonnollista painostusta. Sinne päästyään he alkoivat harjoittaa samaa itse.

    Ja kun viittasit Armstrongiin - voi kyllä kysyä, oliko se juuri musiikki, taide ja urheilu, jonka kautta, jonka voimalla murtuivat suurimmat muurit. Joiden kautta osaamista ja uljuutta saattoi osoittaa, ja pureutua tunteisiin. Epäilen, että aika paljon se merkitsi.

    VastaaPoista
  4. Se ainut uusi taide, joka Amerikan mantereelta maailmalle on tullut, on orjien jälkeläisten musiikki.

    Heidän ansiostaan meillä on blues, jazz ja niiden eräänlaisena sekoituksena rock'nroll, soul, rap ja mitä kaikkia niitä onkaan.

    Jopa englantilaisesta balladi- ja kansanlauluperinteestä irronnut Blue Grass on selvästi synkopoitunut mustaan äänimaailmaan.

    Ja niin, urheilu. Jopa lapseni isoäiti muistaa Berliinin olympialaiset 1936 ja Jesse Owensin.

    Lapsen isoäiti sanoi eilen, että kuinkahan pian Obama murhataan. Vaikka voitto oli selvä ja äänestysprosenttikin huikeat 66%, niin vähemmistöön jäänyt Oikea Amerikka on taatusti vihainen.

    Nyt ystävien mielet siellä rapakon takana täyttää euforia. Arkipäiväkin tulee vielä. Tärkeätä minusta tässä oli se, että jos todellakin musta mies ei olisi nyt voittanut valkoista vanhaa miestä, niin rasismille olisi luotu entistä parempi kasvualusta.

    On sitä täälläkin. Eilen uimahallissa eräs nainen tokaisi loistavan naamani nähtyään että vai että rupeavat amerikkalaisetkin antamaan periksi neekereille.

    Mitä siihen voi sanoa? Pitäisikö sanoa että virallisen köyhyysrajan alapuolella Yhdysvalloissa elää 36 miljoonaa ihmistä, joka on yhtä paljon kuin Argentiinan koko väestö? Ja että suuri osa köyhistä kuuluu etnisiin vähemmistöihin.

    Tai että suomalaiset maahanmuuttajat eivät saa töitä ja harkittavaksi on otettu ehdotus että työnhakupapereihin ei tarvitse panna nimeä, vain todistukset koulutuksesta ja kielitaidosta.

    VastaaPoista
  5. Voittoisa ja dynaaminen Satchel Mouthin musiikki sai lisäpotkua lukemani mukaan siitä, että mies veti tötsyt parit lähes päivittäin - sitä ei njyyoorlinssin jazzpiireissä pidetty mitenkään omituisena eikä poikkeuksellisena. Ja vireästihän kyllä soi torvi ja raikasi laulu vanhaan mieheen.

    Obama voi hyvinkin päästä takan päälle ennen virkakauden loppua - eiköhän löydy redneck jos toinenkin, jotka haluavat päästä historiaan isänmaansa pelastajana... So keep them candles ready, folks!

    VastaaPoista
  6. Etappisika, katsoitko telkkarista sen dokkarin Raamattuvyöhykkeestä? Sehän oli porukkaa joka ei ollut saada suustaan kokonaista lausetta ulos! LuKihäiriöistä sorttia, jota häiriötä ei ole yritetty hoitaa vaan on ajateltu asiaankuuluvaksi Raamatun luvussa.

    Sitkeä taru kertoo että tuossa nenäliinassa oli kokaiinia. Mutta kuvan ottamisen myötä kokaiini ei tainnut vielä olla mitenkään kielletty aine, sitähän oli aitoamerikkalaisessa Coca Colassakin.

    Armstrong pysyi kumminkin hyväntuulisena ja -tahtoisena tyyppinä ja toimi selvästi jonkinmoisena epävirallisena diplomaattina Euroopassa silloin joskus viiskytäluvulla.

    Sellainen tuntu tuli, että kumminkin iso osa jenkkejä jotenkin häpesi sitä rasismia, muistan että siitä puhuttiin sukulaisten kanssa, kun tulivat käymään vanhassa maassa.

    Muuten olen kuullut että kokaiinista tulee reikiä päähän ja ihminen kuvittelee ittensä kunkuksi.

    VastaaPoista
  7. En viime aikoina ole tv:tä juuri katsellut, mutta näitä bible belt- dokkareita olen joskus aiemmin nähnyt ainakin sen verran että luulen tietäväni mistä on kyse. Oudolta tuntuu kuvitella - tällaista sakkia kuin mitä siellä asustelee luulisi löytyvän jostain Amazonasin viidakosta tai keskiajalta, ei vauraasta teknologisesta länsimaasta.

    Ai Satchmo käytti liinaansa, kokaa? Tuohan oli kova tarina, en ole kuullutkaan. Sen version mukaan minkä olen lukenut, se (viisaasti) pysytteli kannabiksessa ja vältteli muuta kamaa.

    VastaaPoista
  8. Noh, silloin kun minä olin Amerikassa, 60-70-lukujen vaihteessa niin vaikutti siltä että koulut oli jo ajettu alas. Niin kuin on tehty meillä myös, sekä peruskoulun että laman myötä. Siitä joutuu kansakunta maksamaan.

    Nyt kyllä loukkaat Amazonasin asukkaita!

    Tuo kokan käyttö on muuttunut, sitä ei pidetty psyykkisesti vaarallisena kuin vasta joskus 70-80-luvuilla. En usko että se oli kovin yleisesti käytettyä ennenkään, heroiinihan tunnetusti tappaa nopeasti, mutta koka ei tapa, vaan voi aiheuttaa oikeita psyykkisiä muutoksia.

    Mitä tulee marijuanaan, niin se ei ollut edes kiellettyä juuri missään osavaltioissa ennen toista maailmansotaa. Sehän kasvaa missä vain, siis tienpientareilla. Sitä ei missään vaiheessa pidetty sosiaalisena tai terveydellisenä ongelmana.

    Muistelen että huumeiden, paitsi alkoholin ja nikotiinin, vastustus kasvoi 50-luvulla. Muistatko sellaisen liikkeen, siis kirjoista, nuori kun olet, kuin Moraalinen enemmistö (MRA)? Se on tämmöisistä asenteista vastuussa, ja oli esimerkiksi Kinseyn raportista kiukuissaan, vaikka se ei käsitellyt huumeita vaan seksiä!

    VastaaPoista

Kommentointi on suotavaa, mutta ei pakollista