17.1.09

Madot ja globalisaatio




Windows-kone oikutteli. Se kiukutteli, mateli ja kieltäytyi joskus suorittamasta sille määrättyä tehtävää. Se piti sulkea ja avata uudestaan, mutta oikuttelu senkun jatkui.

Sitten piti toimittaa jo syväskannaus jo, koska sähköpostin toisessa päässä tutun kone oli jumiutunut täysin.

Löytyi mitä kummallisimmista paikoista yksi ja sama mato. Luulen että mato oli hyytynyt. Ainakin mato oli vanha, koska artikkelit, joiden sisälle se oli asettunut uinumaan, olivat vuosia vanhoja.

Kerään tietoa ja säilön sitä. Mutta vain tärkeää tietoa. Joka sitten unohtuu paikoilleen vuosiksi.

Madon valtaamat tiedostot olivat kaikki ilmeisesti samasta lähteestä. Olin tutkinut neokolonialismia Afrikassa. Muistelen että minua riivasi Joseph Conrad noin pari kolme vuotta sitten. Luin jostakin, että Conrad ei ollut kirjoittanut fiktiivistä romaania Kongon kauheuksista (Pimeyden sydän,1902), vaan lähtenyt Englannista tietoisesti dokumentoimaan kuulemistaan Belgian yksinvaltaisen kuningas Leopoldin valtuuttamista sortotoimista.

Kansioitani järsivässä madossa oli se kummallisuus, että se oli löytänyt tiensä tiettyjen sanojen sisälle. Nämä olivat kansioiden nimet:
Afrikka
Demokratia
Globalisaatio
Me ja muut
Poliittinen kysymys
Sananvapaus
Lähteet ja linkit


Kaikki käsitteet liittyvät Joseph Conradin kirjaan.

Riivajaiseni johtui siitä, että amerikkalainen ystäväni ei uskonut meillä Euroopassa tiedettävän paljonkaan kolonialismin historiasta. Suomea sitä paitsi ei voinut pitää siirtomaana, sillä oli vain ollut huono tuuri omituisen kielen ja geopolitiikan vuoksi.

Ystäväni tolkutti minulle että kuningas Leopoldin haamu ei ole koskaan kolonialismin ytimestä lähtenytkään, ihan siitä riippumatta, onko sen nimi neo- tai uus- tai vain globalisaatio. Siirtomaaisäntien ahneus on ja pysyy.

Samoihin aikoihin käsiini tipahti Sven Lindqvistin kirja Tappakaa ne saatanat (Utrota varenda jävel, suom. Antero Tiusanen, Pequod, 1996), joka on opus kolonialismin historiasta. Rupesin kirjeitse oppimestariksi, pyrin todistamaan, että eurooppalaiset ovat tässä suhteessa ajan tasalla ja ehkä enemmänkin. Mutta että miten on amerikkalaisten laita?

Sattui että USA:ssa oli julkaistu metelin säestyksellä Adam Hochschildin kirja Kuningas Leopoldin haamu, eli:Kertomus ahneudesta, terrorista ja sankaruudesta siirtomaa-ajan Afrikassa, suomentanut Heikki Salojärvi, Tammi 2004 (King Leopold’s ghost: A story of greed, terror and heroism in colonial Africa, 1998).

Täältä löytyy kirjan syntyhistoria parhaiten. Suomenkielinen sivusto on hieman ohut.

Rapakon poikki kulkevat tiedot olivat vaillinaisia. Ystäväni ei ollut koskaan kuullutkaan Sven Lindqvististä, sen sijaan Hochschildin opus käännettiin suomeksi sentään kuudessa vuodessa.

Oletan että mato makaa silloisen väittelyn pohjaksi hakemani materiaalin päällä. Tai makasi, minun oli pakko tappaa tiedostokansiot koska madon tai matojen olemassaoloa työvälineeni sisuksissa en voinut sallia. Löysin madon pari päivää sitten ja vieläkin tärisyttää ja hermostuttaa. Tässä välissä oli sitten puhe ruotsiksi lukemisesta täällä.

Nyt olen ollut mietteliäs Suomen Ruotsista irtautumisen vuosipäivän juhlimisen vuoksi. Joku riikinruotsalainen ehätti toivomaan, että Ruotsi pyytäisi Suomelta anteeksi. Presidenttimme toivoi että vuosipäivä saisi vauhtia ruotsinsuomalaisten kansalaisoikeuksiin, jotka ovat pysyneet tiukasti paperilla lukuun ottamatta Tornionjokilaaksoa.

Olin vuosina 1965-69 opiskeluaikani kesät töissä Tukholmassa, töissä, jotka eivät riikinruotsalaisille kelvanneet enkä tiedä miksi, koska niistä maksettiin minusta aivan mielettömän hyvin.

Meillä ei Suomessa ollut asumistukia, ei sairausvakuutusta, ei terveyskeskuksia, ei opintolainoja opintotuesta nyt puhumattakaan. Mutta vuokrat eivät olleet ylipääsemättömän kalliita, opiskelu oli ilmaista, bussit ja junat kulkivat sopuhintaan ja ruisreikäleivän hinta oli nykyrahassa ehkä sentin, ellei nyt peräti miinuksen puolella.

Loistava tapa ansaita opintorahat! Ja meitä oli tuhansia.

Mutta. Törmäsin ensimmäistä kertaa elämässäni siihen, että minua ei pidetty minään. Puhuin sujuvasti ruotsia, luin sitä, kirjoitin – eli mitä parhain mahdollinen siirtolainen. Ei, ei, Arbetsförmedling ei ollut kiinnostunut pätkääkään koulutuksestani, kielitaidostani, ylipäänsä olemassaolostani, ainoastaan mahdollisuudesta käyttää työvoimaani halvalla suuren sairaalan vanhainkodin sairasosastolla.

Systrarna eli sairaanhoitajat kielsivät puhumasta suomea edes tauoilla. Olin joutua ulos koko talosta, kun yksi systeri sai minut kiinni suomen puhumisesta suomenkieliselle vanhukselle joka oli unohtanut ruotsin. Niin olen nyt minäkin.

Oli pakko ruveta miettimään historiaa, sosialidemokratiaa, kolonialismia. Muistan pohtineeni pääni kipeäksi Olof Palmén henkilöä, pääministeriä soihtukulkueen kärjessä 21.8.1968, samalla kun puristin kainalossani suuren suurta halvapurkkia, tuliaista serkun lapsille. Silloin en kyllä ollut aivan varma siitä voiko Suomeen tulla takaisin.

Suomenlaiva taisi olla joku Bore-nimisistä, oli niitä ainakin kolme. Kansipaikalla oli kylmä.

20 kommenttia:

marja-leena kirjoitti...

Hmm, kiinnostavaa lukea kokemuksistasi Ruotsissa kun itse en tiedä paljon suomalaisten oloista Ruotsissa!

Ripsa kirjoitti...

Luulen että netistä löytyy ruotsinsuomalaisten yhdistyksiä. Ainakin niitä minun siellä ollessani oli miltei joka kaupunginosassa.

Mutta etkös sinä olekin muuttanut Kanadaan lapsena perheesi mukana? Mitenkä siirtolaisia kohdeltiin siellä?

Muistan kyllä hyvin, että varsinkin sotien jälkeen täältä lähti siirtolaisia Kanadaan ja Australiaan. Mutta usein ensiksi Ruotsiin.

Obeesia kirjoitti...

Minä en päässyt Ruotsiin kesätöihin. Koulukaupungistani monet kävivät Alingsåsin pesulassa tienaamassa. Minäkin sain jo paikan, mutta äiti kielsi. Hommasi minut Helsinkiin radiolupajaostoon siskon ja muiden sukulaisten valvonnan alle. Raha riitti hädin tuskin elämiseen, kun maksoin siskolle asumisestani ja ruuasta. Sainhan olla sentään kesän pääkaupungissa ;)

Ripsa kirjoitti...

Obeesia, ehkä äitisi pelkäsi että Ruotsi nielaisee sinut!

Minulla ei ollut enää vanhempia siinä vaiheessa, joten tein mitä tahdoin. Tai isä oli jossain herraties missä uusissa naimisissa, joten sitä ei tarvinnut laskea.

Jäit hyviä opintorahoja paitsi, ynnä kulttuurishokkia!

HannaH kirjoitti...

Joops, lopetin tuon Aran luennan eilen. Ei se sitten niin hyvä ollutkaan, vaikka luetuksi tuli. Hajosi liiaksi.

Olen kuullut aiemminkin tuosta, ettei Ruotsin sairaaloissa saanut, mahtaneeko saada vieläkään, puhua muuta kuin ruotsia. On siinä selvää kolonialisti-isännän asennetta, väittävät svenssonit sitten mitä muuta maastaan hyvänsä. Mutta anteeksipyyntö voi olla vähän liian suuri juttu, siihen ei sentään liene tarvetta, kun vertaa kaikkiin muihin tilanteisiin, jossa valtiollisia anteeksipyyntöjä on esitetty.

Muutoin siirtolaisilmiönä taitaa Malmössä olla juuri menossa jotakin - mutta ota niistä selvää, mikä mistäkin juontaa.

Nuo asiat vain ovat hankalia. Yhtäältä on ikävä ajatus, että kun oma maa on hajotettu, tullaan toiseen maahan, ja ilmoitetaan, että meille sitten työtä ja asuntoja tai me hajotetaan teidänkin paikat. Toisaalta aina pitäisi auttaakin, kun sodat eivät ole pakenijoiden syytä. Ja kun tästäkin maasta on paettu, mm. Ruotsiin.

Ripsa kirjoitti...

HannaH, ihan sitä samaa pakolaisuutta oli 1960-70-luku kuin mistä nyt yritämme kieltää vaikkapa Romanian romaneja.

Tottakai asioita pitäisi osata suhteuttaa. Nyt kun omista Ruotsin kokemuksistani on jo vuosikymmeniä, siitä on tullut kertomus, mutta se on myös yksi osa siirtolaisuuskertomustani, joka päätyi Amerikkaan. Pohjanmaalta on sitä paitsi aina lähdetty.

Silti nälkää ja kurjuutta pakenevia maailmassa riittää ilman meitäkin, hyvinvointiyhteiskunnan karvalakkimallin ylläpitäjiä.

Olen samaa mieltä tuosta anteeksipyynnöstä. Sitten on ollut muita tapoja, esimerkiksi Etelä-Afrikan totuuskomissio. Siinä on osin käynyt aika huonosti, kun murhaajia ja raiskaajia päästettiin noin vain takaisin hommiinsa.

Katsoin televisiosta kun joku riikinruotsalainen sanoi että ehkä meidän pitäisi kiinnittää huomiota niihin vanhuksiin jotka eivät halua (niin se oli ainakin käännetty) puhua ruotsia.

Tuli mieleen sellainen lääketieteellinen fakta, että dementia etenee niin että viimeksi opittu unohtuu ensiksi, eli sujuva ruotsi todella tipahtaa pois vanhuksen päästä. Suomi jää jäljelle.

Emma Juslin puhuu vähän niin kuin sivulauseessa Ruotsista, kun Frida kertoo skitsofreenisesta äidistään jota ei tahdo tavata. Jäin miettimään riikinruotsalaisten coldfish-syndroomaa, jonka huomasin kyllä aika todelliseksi.

Kansanluonne? Pakko jättää taakseen jotain mille ei voi mitään? Keskiluokan hegemoniaa? Silkkaa välinpitämättömyyttä ja typeryyttä?

Tästä maasta ei ole sotaa oikein Ruotsiin voinut paeta. Eikä Ruotsi olisi päässyt suurvallaksi ilman Suomen hakkapeliittoja. Tarkoititko elintasopakolaisia?

HannaH kirjoitti...

Muistan tuon kohdan vain äidin skitsofrenian maininnasta, en sitä ettei Frida olisi halunnut häntä tavata. Mutta onko se sitten välttämättä coldfish-syndroomaa. Nimittäin pelko tai kauhu sairauden edessä ei ole tunnekylmyyttä - vaan ehkä torjuntaa, jotta säästyisi itse joltakin. Tosin voi olla, ettei säästy.

Oman integriteetin säilyttäminen tai kasaan saaminen erilaisissa elämän kuvioissa ei ole aina niin yksinkertainen mutta kuitenkin hyvin tärkeä asia. Ja tuo kohta viittasi minusta nimenomaan siihen, ettei Fridan koti ole ollut ongelmaton. (Kuten ei Irinankaan).

Sotaa Ruotsiin on paettu vain vähän, Isovihan aikana ja sitten Lapin sodassa & sotalapse. Joten kyllä enemmän menee elintasopaon puolelle, jota kyllä on riittänyt, ja luultavasti painotukseni taisi olla heissä.

Ripsa kirjoitti...

HannaH, Juslinin vahvuus kertojana on juuri tuossa persoonallisuuden muovautumisen kuvvauksessa. Kun nuoruus ei ole helppoa, eikä se aikojen muuttuessa pysy aivan samana. Tässä suhteessa lesbouden tuominen kuvaan mukaan oli johdonmukaista, vaikka, kuten sanoit, se olisi voinut olla jokin muukin "poikkeama", vaikkapa ihon väri.

Frida on ehkä lähtenyt jopa pakoon äitinsä sairautta, jota ei kykene käsittelemään. Skitsofreniaa pitävät jotkut osin periytyvänä, joten minun ajatukseni karkasi semmoiseen, että nuori taiteilijanalku ajatteli että se hulluus tulee äidin geeneistä.

Nuorena on vaikea nähdä vielä mikä on totta ja mikä ei. Juslin olisi voinut ottaa Ruotsin mukaan, siis kuvauksen kohteena, siitä olisi tullut hieman sakeampi keitos.

Minusta on hyvä että kirjassa on kolme eri maata/kulttuuria: Suomi, Ruotsi ja Ranska. Se antaa miettimisen aihetta, koska meiltähän lähdetään yhä enemmän opiskelemaan ulkomaille, nyt kun EU:n säännökset antavat myöten.

Minun äidinäitini kylä oli sellainen, joka joutui moneksi kymmeneksi vuodeksi muuttamaan metsiin kun venäläiset, kalmukit etunenässä, riehuivat valtoiminaan Pohjanmaalla Isonvihan aikaan. Pikkuviha tuli sitten jo pian sen jälkeen, onneksi sille kylälle ainakin, piilopirtit olivat vielä jäljellä.

Joskus olen ajatellut Kiven Seitsemää veljestäkin sillä tavoin, että olisiko siinä voinut olla pakeneminen sodasta, että olisi ollut jokin syy, miksi Ruotsin Suomen maaperällä käymistä sodista ei voinut puhua.

Mutta syy kuin syy, totta oli että suomalaiset selvisivät sodista hengissä ja osasivat metsäläistaidot.

Elintasossa onkin miettimistä. Suomalaiset eivät olleet ihan kerjäläisten asemassa lähtiessään Ruotsiin Suuren Muuton aikaan. Romanian romanit ovat.

Se taas on kyllä enempi tai vähempi koko EU:n häpeä.

Jani kirjoitti...

Pohjoismainen passivapaus (josta sitäkin saanee kittää Ruotsia) mahdollisti suomalaisille väylän länteen ja paremman elintason lähteille.

Melkein sääliksi käy svenssoneita kun muistelee millä itsestäänselvyydellä sinne mentiin tienestiin 60- 70-luvuilla.

Ripsa, muistatko Gamla Bron?

Ripsa kirjoitti...

Minulla on paljon hyvin eläviä kuvia Tukholmasta, ja Gamla Bron tiedän, mutta mikä silta se on? Muistan katselleeni silloilta alas ja pienet, säännölliset jyrkät laineet tekivät geometrisiä kuvioita veteen.

Bellmanin vanhast punaisesta tuvasta siitä Slussenin yläpuolelta näki ensin Katarinahissenin, mutta sitten näki ne pienen pienet, sisukkaan näköiset hinaajat jotka vetivät isoja laivoja satamaan.

Suuret nostokurjet näyttivät heinäsirkoilta.

Svenskit eivät tajunneet myöskään sitä, että me näimme ja että sillä tuli olemaan vaikutus. Ihan vaikka vain suhde naapuruuteen. Niistä tuli TOISIA ja ne luulivat olevansa niskan päällä.

Se muuten oli täysin itsestään selvää: Turkuun, lautalla yli, aamulla perillä ja illalla oli sekä työpaikka että kämppä. Ja tuttua porukkaa ympärillä.

Juhani Tikkanen kirjoitti...

Mielenkiintoinen juttu, ja Konrad, joka oli merimies...

Mutta se mato, tuhositko tekstitiedostotkin. Mietin vanhaa konstia pelastaa saastuneet tekstitiedostot (nimenomaan MS Wordista) voi pelastaa kopioimalla koko teksti ASCIna muistioon. Muistion sisään ei tekstin lisäksi enää sovi mitään. Jos sanan keskelle on kirjoittunut jotain piilojäynää, niin ne voi muistiossa poistaa. Sitten tallentaa puhdas teksti uudella nimellä, ja sen vaikka muotoilla MS Wordilla jos siinä jotain tärkeitä muotuiluja oli. Ja eikun menoksi taas.

Kikkaa olen joutunut käyttämään kun Wordin makrot tms typeryydet ovat tekstiä ruvenneet muotoilemaan yms...

Open Office olisi joka tasolla turvallisempi, mutta jos Open Office tietoa muotoiluineen jatkaakin sitten joskus MS Wordissa niin veikkaan että maailmaan syntyy imperialistinen kapina. (Ainakin mulle kävi niin.)

Yhteenveto: Lirissä ollaan.

Ripsa kirjoitti...

Juhani, mulla on toinen pikkukone, käytetty Mac, johon on asennettu Linux. Sillä ei voi tehdä kaikkia juttuja, mitä tällä isolla Windowsin rohmulla voi, mutta se on hemmetin nopea ja hyvä ja tarkka kone.

Erityisesti se käsittelee kuvia hienosti. Ongelma on sitten käyttöjärjestelmä, jota en oikein osaa käyttää...

Miten laitetaan tiedostot ASCII-muotoon? Pahus sentään. Olis ollut kiva jos oisit ollut puhelinsoiton päässä, ja olisin tiennyt että tiedät. Minä deletoin kaikki tiedostot. No olin kyllä aika lailla paniikissakin, että onko mato levinnyt. Mutta ei se ollut.

Mun kirjassa lukee että Joseph Conrad, ei Konrad (Otavan Klassikko-sarja 1988) ja joo, oli puolalainen merimies.

Olen lukenut Conradia englanniksikin ja sillä on aivan mielikuvituksellinen tapa käyttää kieltä.

Tiesitkö muuten, että yhdessä merimiesromaanissa (en muista nyt nimeä) Conrad väitti että suomalaiset ovat noitia ja puhuvat köysisolmuihin myrskyt, joten heitä pitää kohdella varovaisesti?

Jani kirjoitti...

Ripsa, Gamla Bro oli Stokassa (Gamla Bro-gatanilla) oleva eräänlainen monikulttuurikeskus joka luonnollisesti oli koko kaupungin kodittoman hippiheimon kokoontumispaikkana.

Olisiko ollut -69 tai ehkä -70 kun vallattin talo ja siitä seurasi kauhea poliisioffensiivi jossa kortteli saarrettiin päiväksi tai kahdeksi.

Muistan kun ikkunasta katseli alas kadulle, niin vastassa oli polisin pitkä rivistö aseet tanassa ja suljetun kadun päissä häämötti sankka ihmismeri. Pakenin kattoja pitkin kahden tsekkiystäväni kanssa koska heillä ei ollut passeja eikä varaa jäädä kiinni.

Mutta miten me Porissa olemme tavanneet..? En nyt saa kiinni.
Anna hieman lisää sanoja!

Ripsa kirjoitti...

Jani, nyt selvisi etten muistanut asiaa. Nimittäin olin tuossa vaiheessa asumassa jo Amerikassa.

Minä muistan tavanneeni ihmisiä Stockholm's Terassenilla, lähinnä siksi että siellä oli kirjasto, jossa oli myös suomalaisia lehtiä.

Suomalaisia kirjoja ei juuri kyllä löytynyt, tai ehkä ne olivat lainassa.

En tiedäkään ollaanko tavattu. Minä olen käynyt tyttölyseon lukiota siellä vv.1963-65 ja sen jälkeen ollut usein viikonloppuja siellä. Olin mukana kun jatsareita perustettiin ja myös kun perustettiin Teiniteatteri, mutta en tiedä onko sitä vielä olemassa.

Asuin torin laidalla ja Liikebaari oli paikka jossa tapailin tuttuja ennen kun mentiin esim. jameihin.

Siis jos olet ollut Porissa niin ollaan varmasti ainakin nähty, jos olit kulttuurisesti aktiivi.

Mutta on ollut kovaa touhua Tukholmassa! Minä olin joka vuosi heinäkuun 4. päivän mielenosoituksessa, siis Vietnamin sotaa vastaan. Siellä Humlegårdenissa.

Jani kirjoitti...

Terassen ei llut kiva paikka koska siellä piridiilerit ja siviilipoliisit kävivät piirileikkiä.

Yks jeppe roikkui huvikseen kaiteelta ja putosi Sveavägenille. Ei päässyt takaisin ylös kun oli se pyöreä graniitti. Vaikka matkaa ei ollut paljoa, niin henki sinä meni. Onneksi en ollut sillä hetkellä paikalla.

Minä olin ekoissa Jazzeissa, Juutilaisen apupoikana valokuvaamassa. Kahden seuraavan vuoden julisteet olivat sitten minun yhdestä kuvastani. silloin tällöin näen Kankaan Jykin. Kerronko terveiset?

Ja liikebari oli se paikka missä lin. Tosin lähinnä yläkerrassa. 'Vanhempi kulttuuriväki' frantsilan ym. johdolla viihtyi paremmin alakerrassa.

Liikebaarin naapurissa oli IMPI Helmisen leipomo. Kävelin yleesä sen läpi ja otin mukaani valkoisen paperipussin koska siihen sai pistettyä viinakaupan edestä haetetun pullon. Kortinhan sai vasta 21v. Myyjät eivät koskaan tajunneet että pöydällä pönöttävä Impi-pusssissa oli juomisia;)

Ripsa kirjoitti...

Nonnih. Ollaan siis todennäkösesti nähty. Mutta olet ilmeisesti nuorempaa ikäpolvea, jos kerta alakerran jengi oli vanhempaa ja minä olin siellä, siis Liikebaarissa.

Leipomon muistan myös. Mutta minä taisin ostaa sieltä viinereitä ja viedä niitä kotiin.

Muistan ne sählingit viinakorttien kanssa, niitä oli vaikka minkälaisia, mutta rupesin aktiivisesti ajamaan sitä asiaa vasta Tampereella opiskelijana. Siellä ei päässyt kapakkaankaan alle 20-vuotiaana.

Minä olen siis ensimmäistä suurta ikäluokkaa eli s. 1945.

Otavan jameissa kävin kun olin vielä koulussa, päästivät sisään kun ei juotu kuin vettä tai kokista. Siis menin ihan vain musiikin vuoksi. Likkakavereiden kanssa.

Mutta hankalaa oli, koska historianope oli päättänyt ulkoiluttaa koiraansa juuri kun maanantaijamit alkoivat, ja porukan piti hajaantua ja kaikki joutuivat juoksemaan ja päästiin lopulta Otavaan sisään läähättäen.

Hannelen paratiisi kirjoitti...

Kuuntelet vääriä riikinruotsalaisia.

Hannelen paratiisi kirjoitti...

Tuosta taitaa olla 40 vuotta.

Muistan, että ei Suomessa Afrikasta tulleita vieraita kohdeltu erityisen fiksusti noin vuonna 2000, joipa syljettiin heitä päin.

Hannele kirjoitti...

Tampereelle eivät mustat olleet tervetulleita muutama suosi sitten.

Ripsa kirjoitti...

Jaah, Hannelen paratiisi, en minä kuuntele ketään riikinruotsalaisia. Ellei kuuntelemisella tarkoiteta riikinruotsalaisen kirjallisuuden lukemista, tässä tapauksessa esimerkiksi nyt sitten Sven Lindqvistiä, jota olen lukenut vuosikymmeniä.

Vuosi vai kaksi sitten noin parikymppinen suomalaisnainen julkaisi kirjan Svinlängorna, jossa kerrottiin millaista on olla suomalaissiirtolainen. Kirja herätti paljon kysymyksiä, josta yleisin oli että eihän tuo voi olla mahdollista.

Syrjintä on kuitenkin aivan todistettava asia ja suomalaiset ovat olleet aktiiveja kansalaisoikeuksiensa ajajia Ruotsissa.

Sillä taas, miten Tampereella on kohdeltu mustia ei voi mitenkään oikeuttaa sitä, että suomalaiset eivät voisi yrittää saada kansalaisoikeuksia Ruotsissa. Vai mitä sinä yrität sanoa?

Minä tapasin monia mustia opiskelijoita Tampereen yliopistossa sekä 1970- että 1990-luvuilla enkä sylkenyt yhtäkään. Ei olisi tullut mieleenikään!

En tiedä onko viimeinen Hannele sama kuin se joka on paratiisissa, mutta ihan sama vastaus pätee.