1.2.09

Sirkuksen lumo

Uuteen vuoteen kuuluu sirkus telkkarista, vaikka Circus Soleil. Tänä vuonna se jäi katsomatta ja aika omituisesti, vaikka kaiken järjen mukaan juuri se olisi pitänyt katsoa: lapsenlapset olivat kylässä. Ei tullut katsotuksi televisio-ohjelmaa kertaakaan sen puolentoista päivän kuluessa.

Aika oli kortilla, siis vanhempien, ruoka-aikojen, vaipanvaihtojen ja semmoisen kanssa, että jonkun huippuhetken nostaminen yleisen kaaoksen, naurun, itkun, tuolien kaatamisen, kiukunpurkausten, aikuisten jupinan ja totaalisen riemun välähdysten väliltä joku sellainen kuin telkkari jää varjoon – ja yleensä pysyy suljettuna.

Ensimmäinen muistoni sirkuksesta on ehkä kolmivuotiaana. Samana vuonna pääsin ensimmäistä kertaa myös oopperaan. Seuraavana vuonna matkustin yksikseni Sukevalta Alavudelle, mutta tietysti konduktöörisedät katsoivat perään.

Mutta sirkuksessa oli leijona ja se karjui. Muistan sanoneeni hitaasti kuin jotakin mantraa tai rukousta: kiltti kisu, kiltti kisu, kis kis.

Rakastin kissoja jo silloin. Sirkus oli todennäköisesti Sukevan suuressa keskusvankilassa kylässä. Vangit tekivät lujasti töitä, maata raivattiin suolta, suosta, eikä traktoreita ollut joka työporukalle. Kyllä he edes sirkukseen ansaitsivat päästä.

Vankilan sedät olivat itsestään selvästi myös minun setiäni ja he kuljettivat minua mukanaan. Pystyin menemään jo kaksivuotiaana miltei minne vain, koska tiesin että sekä sedät että varsinkin hevoset pitivät minusta.

Paljon myöhemmin tajusin, että vankila oli täpötäynnä ja että sieltä ei mitenkään päässyt pakenemaan koska se on korpivankila, ja sen että vangeilla oli ikävä kotiin ja heillä saattoi olla montakin lasta odottamassa.

Jostakin luin että 40-luvun loppu ja 50-luvun alku olivat väkivaltaista aikaa ja se johtui sodasta. Aivan nuoret miehet olivat joutuneet viisikin vuotta perättäin vain tappamaan. Vaikka sotakomiikka oli suosittua, niin oikeasti olosuhteilla on taatusti raaistava vaikutus.

Sen lisäksi olen kuullut että yskänlääke oli välttämätön etulinjassa, mikään ei saanut herättää vihollisen huomiota, ja se lääke oli heroiinipitoista siihen mittaan, että Suomessa oli rauhan tullessa myös ensimmäinen huumausaineaalto, joka levisi siviiliinkin.

Mutta se pieni tyttö oli täysin turvassa. Näin unta siitä leijonasta vuosikaudet, ja muistan vieläkin miltä se näytti.

Toinen kohokohta sirkuksessa oli trapetsi. Luin myöhemmin Oiva Paloheimon kirjoittaman Tirlittanin, jossa lapsitähti, Sirkus Meranon ihme, oppii keinumaan ja päästämään irti kuoleman uhalla. Kuolemasta tuli sitten puhettakin että mitä se on. Huomasin, että kukaan ei osaa tarkkaan sanoa miten sitä pitäisi kuvata. Kuulin körttihautajaisissa mummojen sanovan että oli kaunis kuolema. Sen jälkeen mummot alkoivat veisata uudelleen.

Sirkuksessa on jotain sellaista joka ei kuole. Sen kuvat, tapahtumat, liikkeet, värit, fanfaarit, sahajauhopöly ovat kaikki yhtä suurta ja ihmeellistä unta.

Blogistanissa on liikkeellä meemi. En osaa yleensä niihin liittyä, mutta nyt kävin katsomassa kuvia. Neljäs kuvakansio on nimeltään Ihmisiä ja neljäs kuva on tämä akrobaatti.

Tunnen tytön, mutta vain lapsena ja nuorena. Hänen nimensä on Heini ja 8-vuotiaana hänen normaalein asentonsa näytti olevan puussa roikkuminen pää alaspäin. Hän osasi myös kiemurrella ihmisiä pitkin kuin mikäkin liaani tai käärme. Sen lisäksi tyttö oli aivan uskomattoman absurdilla tavalla hauska jo lapsena.

Hän osasi päästää irti ja tarttua juuri oikeisiin asioihin aikuistenkin kanssa.

Sirkus Meranossa tai siinä leijonasirkuksessa ei vielä ollut näitä huiviakrobaatteja. Heidänkin liikkeissään on kysymys sekunneista, yhdestä kangassuikaleesta on päästettävä irti, pudotettava itsensä alas ja kyettävä ottamaan jalalla kiinni. Ja niin tyttö on taas pää alaspäin.

Mutta tässä kuvassa tyttö katsoo suoraan kameraan. Hän kiusaa katsojaa: etkö usko että uskallan päästää irti?

12 kommenttia:

  1. Sirkus on jännittävää, kivasti osaat kertoa tuosta, tuo rintamajuttu oli uutta. Akrobaatteja joskus nähnyt kaupungilla ja firmajuhlissa (omat lapseni jongleeraat pyöräilevät 1-pyöräisellä. Kun he tuhmia, uhkasin heidät lähettää sirkukseen, he sanoivat vain "Hurraa" :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä ja muistan hyvin että Tirlittan oli suuri sankarini.

    Viimeinen värssy Tirlittanista kuului: "Tirlittan rakkaani", joka tuli äidiltä tai isältä.

    Ei kotona sellaisia ääneensä sanottu, mutta sirkustähdelle niin sanottiinkin!

    VastaaPoista
  3. Lapsena tosiaan sirkusta piti aina katsoa. Taisin oppia ensimmäisen ruotsinkielisen lauseenikin juuri sirkusohjelmasta: "Nu ber jag Er den största möjliga tystnaden". Ja monasti ne olivatkin todella hienoja suorituksia. Miksiköhän sitä ei enää jaksa samalla tapaa. Viimeisen kerran lienen katsellut sirkusta Sirkus Finlandian katsomossa - ja lantakin tuoksui niin aidosti.

    Ehkä se on tämä nykyinen kaikkien ihmeiden jatkuva tarjonta, niin että suurikaan taitavuus ei enää erotu hätkähdyttävänä kaikesta mitä maailma tarjoaa tv:n kauttta. Vaikka tuollainen turtumus on ihan pielessä olevaa, niin silti.

    VastaaPoista
  4. Federico Fellini joskus takavuosina teki leffan sirkusklovneista. Suurin osa vielä elävistä, sirkuksen suosioajan klovneista löytyi Ranskasta, jossa oli kokonaisia areena-rakennuksia sirkukselle.

    Nyt sirkus on heräämässä siellä uudelleen henkiin, jopa rakennuksia on korjattu. Kuvan akrobaatti on opiskellut sirkusta juuri Ranskassa.

    Meillä ei ole Peacockia lukuunottamatta tainnut juuri olla paikallaan pysyviä sirkuksia.

    Onkohan Suomessa tällä erää muuta kuin Sirkus Finlandia?

    VastaaPoista
  5. Näköjään olen tainnut kirjoittaa pitkän eilisen kommenttini taivaalle, koskapa se ei ole tullut perille.
    No, en taida tälläerää enää sitä yrittää uudelleen lähettää.

    Lieneekö Sariolan sirkus vielä tien päällä?

    VastaaPoista
  6. Aijjoo, Sariolan sirkusperhehän oli vissiin eri kuin Sirkus Finlandia.

    Oletan että jos jommankumman sirkusperheen papereita katsoisi, niin jossain siellä lukisi että esitys Sukevan keskusvankilassa 1948.

    Elleivät ne käyttäisi nimitystä Sonkajärvi, joka oli Iisalmen maalaiskuntaa tuolloin.

    Harmillista nuo kommenttien häviämiset. Ne ovat jotain korkeampaa matematiikkaa, niitä tapahtuu vaikka toimisi kuinka oikein.

    Tavailin eilen hartaasti digi-boksin ohjekirjaa, mutta en ymmärtänyt siitä mitään. Toivon totisesti että boksi olisi joku niistä joka haistaa että Teema on muuttanut.

    Nimittäin niin kauan kun telkkari talossa on, niin ilman Teemaa siitä ei ole kyllä mihinkään, niin laihoiksi ovat hyvät ohjelmat huvenneet.

    Mutta tuskin sellaista onnea tähän tupaan tulee, että joku täällä oppisi noin vain käsittämään huonosti ja väärin kirjoitettua suomea, jossa on sanoja ilman mitään käsitettävää merkitystä millään kielellä.

    VastaaPoista
  7. Täällä meidän toosassa piti hakea kaikki kanavat uudelleen, ennenkun sai ne uusille paikoilleen.
    Teema seiskaan, urheilukanavan paikalle, ja kasiin taisi tulla joku uusi kanava Liv, josta ei kuulema näy mitään. Vielä.

    VastaaPoista
  8. Niin, ja mistä hemmetistä kanavia sitten haetaan?

    Rakas poikamme asensi tämän boksin ja niin jumalattoman nopeasti että en ehtinyt tajuta mitään.

    Kun kaiken lisäksi pitää jatkuvasti vekslata kaukolasien ja lukulasien väliä.

    Alkaisi olla semmoisen kansanliikkeen aika että YLE voisi ruveta maksamaan kunnon ihmisille menetetystä työajasta ja tuhlatusta vapaa-ajasta. Ainakin sitten lupamaksuja pitäisi pienentää.

    Sinäkö et itse noita kanavia hakenut? Meillä isäntä ei ymmärrä edes sitä vähää kuin minä!

    VastaaPoista
  9. Ripsa

    Minä en ole perehtynyt koko hommaan, eli en osaa neuvoa, ja koti- montöörini, jolta voisin kysyä ei juuri nyt ole tavattavissa.
    Jotenkuten osaan sentään kaukosäädintä käyttää tv:een avaamiseen ja sulkemiseen.

    Digiboxitkin ovat erilaisia.
    Mökillä on meillä eri systeemi kuin kaupungissa. Siellä täytyy käyttää kahta eri kaukosäädintäkin.

    VastaaPoista
  10. Joo, on tämä erimoista sirkusta. Juuri luin että saisin induktiosilmukan ihan iisisti, jos osaisin osaa sopivanlaisen mötikän rautakaupasta, mutta epäilen että ne eivät osaisi myydä, enkä minä vaatia.

    Siis että kuulisi niin hyvin kuin on mahdollista kuulla.

    Tosin suomenkieliset näyttelijät ovat iät ja ajat unohtaneet kuinka lausua suomen sanoja. Ja äänimiehet on päästetty päästämään ääntä senkin epäselvän äännähtelyn päälle.

    Muistan sirkuksesta tirehtöörin, joka puhui niin lujaa ja kantavalla äänellä, että taatusti takarivin keskenkasvuinen poikaparvikin vaikeni.

    VastaaPoista
  11. Sirkuksen atmosfääri on aina kiehtonut myös minua. Kai se liittyy jotenkin porukan jatkuvaan matkallaoloon ja
    siitä asossioituvaan vapaudentunteeseen.
    En kylläkään ole käynyt sirkuksessa montakaan kertaa.
    Joskus poikani kanssa täällä, kun hän oli vielä koululainen.
    Vaikkakin joka vuosi kaupungissamme vierailee sirkus. Tosin sitä ei voi verrata Leningradin sirkukseen, jossa kävin kauan sitten.
    Siellä nimenomaan olen kokenut tuon sirkuksen atmosfaarin ja magiigan, sen tuoksut, ja jännityksen.

    En kyllä ole koskaan pitänyt suurten eläinten kanssa tehtävistä esityksistä. Tällä ikää pidän niitä eläinrääkkäyksenä.
    Mutta klovnit ja vaikkapa koirien temppuilut suvaitsen.
    En tiedä miksi trapetsi-numerotkaan eivät oikein minua sytytä.

    Samaa vapauden illuusiota on muinaisissa romaaneissa, kun he vaelsivat vankkureineen paikasta toiseen.

    Olen itsekin elänyt tuota matkustajaelämää lapsena, vaikka lähisuvuissa kummankaan vanhempieni puolella ei ole tiettävästi romaaneja tai sirkuslaisten verenperintä

    VastaaPoista
  12. Ingmar Bergmanin yksi leffa käsittelee sirkusta. Harmittaa etten nyt muista sen nimeä.

    Siinä eletään keskiaikaa ja sirkuksen väki rahtaa vankkureita lähemmäs ja lähemmäs ruttopesäkettä.

    Minä olen tainnut elää 27 tai 28 paikassa elämäni aikana. Sekä lapsuuskoti että oma kotini on vaihtanut paikkaa jatkuvasti.

    Kirjat ja leffat ovat pysyviä.

    VastaaPoista

Kommentointi on suotavaa, mutta ei pakollista