15.3.09

Siirtolaiset




Ei meitä ollut kovin monta kävelemässä horjuvin jaloin ulos arkiston näytöksestä lauantai-iltapäivänä. Leffa oli peräti 190 minuuttia pitkä, ja meillä oli väliaikakin.

Elokuva oli Jan Troellin nuoruusohjaus, Wilhelm Mobergin romaanisarjaan pohjautuva Utvandrarna vuodelta 1971. Siihen aikaan sai vielä tehdä oikeita eepoksia ja ruotsalaisten ja amerikkalaisten mielestä siirtolaiseepos oli oikeanlainen.

Liv Ullman ja Max von Sydow kasvoivat eepoksen mittaisiksi ja hyvin nuorina näyttelijöinä vielä. Ohjaaja piti pitkän ja väkirikkaan elokuvansa otteessa, joka ei lipsunut. Olin elokuvan ilmestymisaikaan kyllä Amerikassa, mutta en muista nähneeni elokuvan mainoksia saati Oscar-palkintoehdokkuuksia.

Enkä ehkä olisi jaksanut pitkää leffaa edes katsoa noihin aikoihin, jolloin nuoruus oli niskassa kuin tauti, ja jokainen uusi asia kieltä myöten kesti ikuisuuksia. Tuli kommuunielämää vuoden verran, kirsikkapuut kukkivat helmikuun lopussa, ja sinä kesänä kahden talon yhteisössämme puhkesi kukkaan vuosisataiskasvi (Centennary Plant), jonka suomalaista nimeä en tiedä, mutta joka on sanoinkuvaamaton. Se varjosti kultakalalammikkoa, ja kalat pulskistuivat sen varjossa.

Kissamme Bakunin putosi lampeen yrittäessään saada edes yhtä aamiaiskalaa. Voi että katti oli nolo!

Me ihmiset istuimme bambumetsikön varjossa ja söimme pihalta haettua aamiaista: tuoretta munakoisoa, bambunversoja ja munia, jotka haettiin pihanperän kanahäkistä. Kit ja Larry pitivät kanat jyvissä. Ihmisiä oli ehkä seitsemän tai yhdeksän, kissoja ja koiria suunnilleen saman verran ynnä yksi vuohi, joka harjoitteli hyppäämistä rakentamamme aidan yli.

Kun vuohi (joka rakasti tiskirättien ja kiinalaisten tushimaalausten syömistä) lopulta rankkureiden määräyksestä jouduttiin myymään maalle, niin viljelijät olivat ylen hämmästyneitä maitoa tuottavasta aiturista.

Elin toisenlaista elämää kuin ruotsalaisen siirtolaiseepoksen ihmiset. Oli kulunut 110 vuotta siitä kun ruotsalaiskylä lähti joukolla köyhyyttä ja kurjuutta pakoon Amerikan ihmemaahan. Rakentamaan Amerikkaa, tekemään työtä ja kasvattamaan lapsiaan aikuisiksi.

En muista että meillä olisi koulussa luettu Mobergia. Kun itse olin Amerikassa kirjailija oli jo vanha mies. Maastamuuttajien alku on Smålannin pikkukylässä ja sen loppu perillä puhtaiden vesien ja viljavan maan äärellä talvea vasten.

Tunnistin kyllä elokuvan kylän. Eivät pienet eteläpohjalaiskylät 1850-luvulla ole olleet juuri sen kummempia. Tässä Moberg kuvaa lähinnä yhden perheen kautta jatkuvaa raatamista, huonoja satoja, ja miltei vuosittain uusia vauvoja, jotka otettiin rakastavasti vastaan, mutta joiden ruokkimisesta ei lopulta enää tullut mitään.

Oli pakko lähteä.

Ajattelen kahta isoisääni ja yhtä isoäitiäni jotka lähtivät Amerikkaan, mutta myöhemmin, 1800-luvun lopulla. Silloin oli jo siirtolaisryhmien perustamia kyläntapaisia. Suomalaiset ja ruotsalaiset pyrkivät tieten tahtoen samanlaiseen ilmanalaan kuin täällä Pohjolassa on.

Isänisä löysi kainuulaisen vaimon Pittsburghista, jonne hänen veljensä oli tullut jo aiemmin. Isoäiti taas oli lähtenyt kotoaan Oulujärven rannalta siskonsa kanssa.

Siirtolaisista suomalaiset ja venäläiset ovat kyllä surkeimpia. Tämä runo on todiste siirtolaisen ikävästä (linkki viittaa johonkin kyllä aivan muuhun!). Suurin osa yritti kovasti päästä takaisin, säästää ja samalla elää maassa, jonka hiekka ei ollutkaan kultaa. Sen sijaan esimerkiksi saksalaiset tai italialaiset eivät jääneet menneitä haikailemaan.

Meiltä Pohjanmaalta pojat menivät Amerikkaan, tytöt joko naimisiin tai Tampereelle tehtaalle töihin. Isoisän isän rakentama navetta, lutti ja sauna ovat edelleen olemassa, vain talo on uusi, vuodelta 1947.

Siellä on nurkassa Amerikan hääkuva. En ole varma vuodesta, mutta puvuista ja kuvataustasta luulisin että 1904 tai 1905. Pariskunta pääsi takaisin ja onnistui jopa säästämään rahaa isoisän seminaarikoulutusta varten.

Sekin oli suoritus, josta alkoi elämänmittainen matka. Troellin elokuvassa lähtö, pitkä ja raskas matka purjelaivalla ja saapuminen uuteen maahan on elämän symboli. En olisi sitä silloin nuorena edes käsittänyt niin siirtolainen kuin olinkin.

17 kommenttia:

Hannele paratiisi kirjoitti...

Yksi elokuvista, joka tosiaan yhtä hyvä kuin kirjakin.

Ripsa kirjoitti...

Moberg on yksi suosikkikirjailijoistani. Mutta tätä sarjaa en jostain syystä ole lukenut.

Tuleepa yksi paksu sarja lisää lukemattomien listaan!

anitak kirjoitti...

Kyllä tytötkin lähtivät Pohjanmaalta Amerikkaan, minun kolme isotätiäni muiden muassa ja sinne tielle jäivät. Yhden isotädin kirjeet ovat minulla. Kovasti kaipasi takaisin Suomeen Hän kuoli keuhkotautiin nuorella iällä. Toinenkin isotäti kuoli keuhkotautiin Amerikoissa, kolmas sopeutui meni naimisiin ja sai lapsia.

Ripsa kirjoitti...

Kyllähän likkojakin lähti, mutta juuri tuolla tavoin kuin kainuulainen isänäitini, toisen siskon kanssa. Tai tyttöystävän. Ellei nyt ollut joutunut naimisiin jonkun todella pikkutilan isännän kanssa, jolloin koko perhe saattoi lähteä.

Elokuvassa puhutaan miltei koko kylän lähtemisestä, siinä oli monta perhettä ja monta kohtaloa.

Sinulla onkin oikea aarre jos sinulla ovat isotätis kirjeet!

Minulle ei ole jäänyt noilta Amerikan-sukulaisilta mitään, enkä edes tiedä missä ne kirjeet olisivat. Siis en tiedä sitä kummankaan suvun suhteen.

Keuhkotauti oli kyllä kaikkialla maailmassa tappava tauti. Suomessakin.

I.O.Rumdum kirjoitti...

Mobergin eepokset ovat niitä ensimmäisiä "aikuisten" kirjoja, jota lukunälässäni luin, kun kirjastoauton tuloon oli vielä päiviä ja pino oli luettuna ja piti kaivaa jotain kotikirjahyllystä. Muistan Mobergin Maastamuuttajat. Siitäkö se lähdönhalu tuli? Olin aika nuori, kun sen luin. .

Teoriani on, että lapsuuden (satunnaiset)lukukokemukset leimaavat ihmistä loppuelämäkseen. Aikuisille tarkoitetut kirjat ottaa niin vakavasti pienenä tyttönä...Ne ovat aivan uusia maailmoja, jotka avaavat aikuisten maailman salaisuuksia.

Ripsa kirjoitti...

Ruu, olen kyllä aika varma että teoriasi kirjojen merkittävyydestä nuorena oli totta.

Ja nuorena sitä joka tapauksessa halusi ehdottoman nopeasti aikuiseksi ja pois kotoa siitä yhdestä ja samasta ikuisesta elämästä.

Kaiken piti tapahtua vauhdilla.

Mutta Mobergin kertomuksen ytimessä on voimakas sanoma ihmisyydestä ja rakkaudesta myös.

Oletko nähnyt leffan? Kun etsin siitä tietoja netistä, huomasin että on se olemassa DVD-boksina.

Ripsa kirjoitti...

Sori, linkki ei enää toimi.

Pyydän arvoisia lukijoita kuvittelemaan mielessään kauniin, kaihoisan ja suomalaisella tavalla hauskan englanninkielisen runon.

Siellä se jossain on, internetin uumenissa, mutta ehkä sen voi myös kuvitella!

Kirjoittakaa se vaikka!

Obeesia kirjoitti...

Minulla on kotipitäjäni seurakunnan historiakirja, jossa on luettelo Amerikkaan lähteneistä. Tuttuja sukunimiä, joukossa jopa äitini nuoruudenrakastettu, jonka perään äitini haikaili vielä ollessani lapsi, kunnes sai jostain tietää, ettei miehelle siellä hyvin käynyt.

Amerikkaan menneiden jälkeläiset kaipaavat nyt juuriaan, olen muutaman (mieheni sukulaisen) kanssa kirjeenvaihdossa.

Muistan lapsuudestani Amerikan-paketit. Sain kerran kauniin lohenpunaisen prinsessamekon ja kerran vihreän purukumin. Kaverit olivat sitä mieltä, ettei purukumi ole oikeasti värillinen, vaan olen sen suolaheinällä värjännyt vihreäksi.

Mieheni isoisä kävi kaksi kertaa Amerikassa tienaamassa. Palattuaan toiselta reissultaan hän osti ison talon.

HannaH kirjoitti...

Tuo Maastamuuttajat on kirjanakin niin hieno, että luettuani sen suomeksi, luin vielä pari osaa uudelleen ruotsiksi. Mutta tietysti, jos inhoaa eeposmaisuutta, niin sitten se ei varmaan kolahda.

Pitäneekin etsiä tuo DVD-pakkaus, - vaikka jonkin pätkän siitä olen nähnytkin, olisiko ollut joskus FST:llä.

Minunkin suvustani on Amerikkaan lähtenyt enemmän kuin yksi, sekä tyttöjä että poikia. Heistä päätellen voisi sanoa, että täyteen sopeutumiseen menee kaksi sukupolvea, vasta lastenlapset ovat irti vanhoista juurista.

Ripsa kirjoitti...

Obeesia, äidinisäni oli kaikenlisäksi syntynyt Amerikassa. Hänen lapsuusperheensä oli lähtenyt joskus 1860-luvun loppuvaiheessa, sitten oli Amerikassa ollut jumalattoman iso tinki ja monilapsinen perhe onnistui säästämään talorahat Suomeen.

Menivät, asustelivat, mutta nuorempien poikien teki mieli takaisin Amerikkaan. Lähtivät sitten kaikki ja perustivat New Yorkin Harlemiin (jossa tuolloin oli iso suomalaisyhdyskunta) talonmaalausliikkeen, joka menestyi hyvin, saivat ostetuksi talon Long Islandilta, jossa kasvattivat ruokansa.

Sitten tuli lama ja firma meni nurin. Isoisältä jäi Suomeen peräti neljä lasta ja yksi vaimo, mutta takaisin tuli Talvisotaan sotimaan, sitten vieläkin meni takaisin, kunnes muutti vaimonsa luokse takaisin kotiin.

Minä tapasin hänet ensimmäisen kerran New Yorkissa.

HannaH, Amerikan siirtolaisista suomalaiset ovat aika sitkeitä olleet pitämään kiinni juuristaan, olivat haalit, kaikenmoiset seurat, paljon yhteistä toimintaa.

Mutta luulen että pikkuserkkuni eivät enää puhu suomea. Edellinen sukupolvi, siis toinen Amerikanpolvi vielä puhui. Eli suunnilleen niin kuin sanoit, mutta jossain Minnesotan syrjäseuduilla tai Kanada Sudburyssa ja Oregonin Astoriassa vieläkin puhutaan suomea ja juhlitaan juhannusta niin kuin täälläkin.

En ole aikoihin tavannut Amerikanserkkuja, en tiedä onko heitä sitten edes käynyt. Jostakin kuulin että jollakulla olisi sähköpostikin, mutta ei siihen kukaan vastannut.

Sen sijaan Chinatownit ovat nimeltään juuri niitä siksi, että kiinalaiset pysyttäytyivät miltei täysin erillään valkoihoisista, koska heitä rahdattiin orjatyöhön mantereen poikki kulkevien rautateiden rakentamiseksi ja paljon heitä kuolikin.

Millaista on Mobergin ruotsi? Käyttääkö hän tuota Smålandin murretta ja ymmärtääkö sitä tällainen ruotsia auttavasti tavaileva?

Ripsa kirjoitti...

Obeesia, vielä tuosta siirtolaisjutusta. Jos sinulla on Amerikkaan lähteneet, niin löydätkö sieltä ne meidän talon poijat ja onko siellä joku tyttökin?

Minulla on kyllä kirkkoherranviraston lista niistä kymmenestä Luomannin Tuomaan lapsesta, mutta muutaman kohdalla on kysymysmerkki sillä tavalla että "Lähtenyt Amerikkaan 1926?", eli ilmeisesti tieto ei ole kuitenkaan välittynyt.

Olisin kiitollinen jos löydät sitä sakkia omista papereistasi että saisin tietää! Sisarukset ruojat vaativat että rupean tekemään sukuselvitystä. Vanhin kun olen.

HannaH kirjoitti...

Tuo suomen kielen puhetaito koskee juuri 2. polvea. Minun sukulaisistani he vielä pääsääntöisesti osasivat melko hyvää suomea, lastenlapset enää sanan tai kaksi, ymmärsivät ehkä muutaman enemmän. Heistäkin joku saattoi opetella kielen - lähinnä hyötyäkseen erikoisen kielen osaamisesta. Yksi päätyi jopa hotellityöhön suomeen siltä pohjalta.

Mobergin ruotsi on aivan tavallista ruotsia, eli murrekielisyyteen hän tekee vain joitakin viittauksia, käyttämättä sitä kerronnan kielenä. Siksi minäkin saatoin käyttää hänen kirjojaan myös luetunymmärtämismateriaalina.

Ripsa kirjoitti...

Pidättekö kuitenkin vielä yhteyttä, siis vaikka englanniksi? Sehän se tuntuisi tärkeältä.

Testinä on semmoinen että onko sinulla yöpaikka jos päätät mennä Amerikkaan käymään?

Minä olen lukenut Mobergia vain suomeksi, mutta kuulostaa ystävälliseltä, jos hän ei ole käyttänyt murretta.

Jos ovat suomenruotsin murteet käsittämättömiä niin vielä enemmän kyllä riikinruotsin. Nuorena olin opiskeluaikoina kesät töissä Ruotsissa ja Tukholmassa kuuli vaikka mitä murteita. Skånea en tajunnut ollenkaan, norrland oli laulavaa, mutta käsitettävää.

HannaH kirjoitti...

Välitöntä yhteyttä on eniten yhteen kanadalaiseen, joka opetteli aikuisena täyden suomen kielen. Englanniksi yhteyksiä ei ole tullut pidetyksi... siihen on monia syitä. Mutta kaipa nuo nyt yhden yön majan myöntäisivät, koska ovat sen vielä velkaa.

Ripsa kirjoitti...

Ahah, siis ovat käyneet ja viettäneet täällä aikaansa!

Joku kertoi että oli kyydinnyt kolmansia serkkuja (ja vielä suomea eli sitä fingelskaa puhuvia) pitkin ja poikin sukulaisissa ja sitten yksi täältä lähti sinne, mutta ei edes yösijaa hellinnyt.

Ehkä kyseessä oli köyhän sukulaisen pelko, joka usein tulee isomman rikastumisen myötä. Tiedä häntä.

Mutta hyvä testi se on.

Rita kirjoitti...

(Innostit minut hakemaan Murphyn kirjahyllystä:)

Ripsa kirjoitti...

Noh, minulla taas oli hyvin proosallinen tausta huomautukselleni.

Kotona haukuttiin kömpelöksi ja tumpeloksi kun näkkäri aina putosi voi lattiaa kohti ja äiti oli sileine säärineen seisomassa siinä ettei taatusti putsaamisen jälkeen jäänyt yhtään voita linoleumilattialle.

Sittemmin olen siis saanut synninpäästön. Jos esimerkiksi kissa hyppää näkkäriä pitävää kättäni hipaisten pöydälle (ja Lidia tekee sen vaikka tietää sen olevan kiellettyä) ja näkkäri putoaa pää alaspäin, niin sattunut ei siis olisi minun syytäni.

Mitäs löysit Murphystä?