28.3.09

Uusi lumi





Joulukaktus ei ole kukkinut pariin vuoteen, sen jälkeen kun siirsin sen tuohon nurkkaan. Se on ainakin 30 vuotta vanha. Eilen kuljeksin puhumassa puhelimeen (kyllä, jostain syystä matkapuhelimella puhuminen edellyttää käveleskelyä edestakaisin, vaikka kyse ei ole edes elämästä ja kuolemasta, mutta tottakai asiaa minä puhuin). Vilkaisin ulos kaktusikkunasta ja jokin vaalea näkyi siinä valoa kohti oljentelevien kaktuskäsivarsien lomasta.

Kukka!

On tämäkin nyt laitaa. Miksi sitä kutsutaan JOULUkaktukseksi? En muista että se olisi kertaakaan kukkinut jouluna, mutta isoäidin tuvassa niitä kukki joka joulu parikin kappaletta. Ne riippuivat kurkihirren päässä, jossa ennen oli suuri öljylamppu. Kukat olivat punaisia.

Tämä on hennon vaaleanpunainen ja kaksikerroksinen. Kun juuri äsken luin Mark Twainin Matkakirjeitä maasta ja olin erityisen ilahtunut Darwinin evoluutio-opin saamasta runsaasta tilasta Nooan arkkeineen päivineen, niin jäin tottatotisesti miettimään kasveja.

Ihmiseläimet ja eläineläimet eivät kuitenkaan ole kasvikuntaa. Mutta ilman kasveja ne eivät tulisi toimeen.

Sen näkee jo kissoista. Ne tarvitsevat talven ajalle rönsyliljaa syödäkseen. Ennen aikaa sanottiin että kun kissa syö ruohoa niin tulee sade, on mahtanut olla isoäidin sanonta. Nyttemmin kun kissat eivät ole enää navettakissoja, minä tiedän minkä vuoksi ne syövät ruohoa: vatsansa puhdistamiseksi.

Se tarkoittaa suomeksi oksentamista. Hiljan oli amerikkalaisessa piirrossarjassa Simpsoneissa kohta jossa käsiteltiin perheen lemmikkejä. Koira oli OK, mutta kissa, mihin kissa kelpaa? Kamera kohdistui kissaan, joka oksensi takapihalla.

Että kun siis Nooan arkki päätyi juuttumaan Araratin huipulle, niin mistä eläimet saivat ruohoa? Maailma oli edelleen vedenpaisumuksen vallassa. Muistan ihmetelleeni aikoinaan 1970-luvulla kun ihmiset ramppasivat Neuvostoliitossa halvoilla lomamatkoilla ja toivat tuliaisiksi Ararat-brandya, että missä on Nooan arkki.

Sanoin sen ääneeni ja satunnainen matkailija puuskahti että: ”Hölmö!”. Neuvostojen maassa ei uskota jumaliin vaan noudatetaan tieteellistä materialismia.

Tämä tuli mieleeni lukiessani tämän päivän Hesarin mielipidesivua. Kyllä, meille tulee paperi-Hesari jota syömme aamuteetä juodessa. Tämä silloin kun ei ole oikein nukkunut kunnolla eikä tajua maailmasta mitään. Ei siitä tajua paljon sen enempää lehden lukemisen jälkeenkään, kaikki on muuttunut oudoksi.

Tänäaamuna joku tieteen toivo vastasi 1970-luvun rähmälläänolon vuosien kirjoitukseen. En muista mitä 1970-luvusta tällä kertaa oli kirjoitettu, mutta ilmeisesti jotain siihen suuntaan että poliittinen pragmatismi toi Suomelle nousukauden.

Tämä tieteilijä todisti että hänen ikäpolvellaan, siis 1970-luvulla syntyneillä, on syytä olla vihainen, koska hänelle ja muille hänen sukupolvestaan oli niin törkeästi valehdeltu ja nyt on hirveä työ saada totuus esille.

Jäin vähän ihmettelemään. En minä muista mitään kauheuksia. Sen kyllä muistan että ammattiliitot olivat aina asialla ja lakkoja oli tuon tuostakin, mutta toisaalta niillä sitten yritettiin saada niitä pennosia jotka menivät devalvaation nieluun. Voi olla että kyseinen nuori tieteilijä tahtoisi että valuutta devalvoitaisiin, mutta ehkä kysymys rähmällään olemisesta ja valehtelusta kohdistui johonkin muuhun.

Joka tapauksessa muistan 70-luvulta täystyöllisyyden. Ei ollut hirveän hankalaa saada työpaikkaa ja sitä myöten asuntoa edes isoista kaupungeista. Mutta ei kukaan työvoimapulastakaan puhunut. Koko maaseutu ei ollut vielä joutunut muuttamaan etelään.

Poliittiset puolueet kyllä erottuivat selvästi toisistaan ja keskustelu velloi kiivaana. Olisiko valehtelua sanoa että Suomi oli ehkä silloin vielä selvemmin luokkayhteiskunta? En tiedä, koska en ole yhteiskuntatieteilijä.

Joka tapauksessa nyt rupesi satamaan lunta. Olen vähitellen päätymässä siihen käsitykseen, että kaktus on odotellut vähän vielä kylmempää, ja meillä ikkunat ja ovet falskaavat. Öisin on ollut pakkasta yli 10 astetta jo pari viikkoa. Isoäidin luona isossa tuvassa ei ollut muuta lämmitystä kuin puuhella ja takka, joten aamuisin oli aika kylmä. Ja kaktukset kukkivat.

Pienenä puikahdin isoihin aikuisten huiveihin peitettynä potkukelkalla katsomaan aamulypsyä ja laulamaan tädin kanssa. Luulen että ne neljä lypsävää lypsivät laulujemme vuoksi hyvin. Lehmiä rapsuttelin parren päässä ja ne nuolivat sormia. Minun tehtäväni oli herättää ja ruokkia kanat. Kello taisi olla kuuden kieppeissä aamulla.

Nyt minulla on multaa sormissa. Kohtalonköynnös ja kiinanruusu saivat uudet mullat. Toivottavasti ne eivät äkämysty pitkää talvea ja sitä että nyt tuli yhtäkkiä pimeää.

Isoäiti sanoisi että uusi lumi on vanhan surma.

(Kuvan keltasirkuista? on ottanut Jussi Ripsaluoma)

9 kommenttia:

anitak kirjoitti...

70-luvulla oli energiakriisi, sen aikana aika pimeätä Hesingin kaduilla, kun sähköä piti säästää. Vuonna -75 tai -76 Kekkonen julisti hätätilan kun työttömien määrä kasvoi kasvamistaan, heitä oli noin 70-80 tuhatta, se oli vähän verrattuna 90-luvun lamaan. Minäkin sain työttömyyspäivärahaa pari kolme kuukautta, kunnes pääsin ( sain määräyksen) virastotöihin. Muistakin vieläkin ne lomakkeet, joihin piti kirjoittaa: työtön, työtön, työtön, työtön viitenä päivänä viikossa. Se oli byrokratiaa ja tuntui rangaistukselta. Jos ei kirjoittanut menetti työttömyyskorvauksen. Että niin sitä joutui olemaan rähmällään 70-luvulla.

Ripsa kirjoitti...

Anita, minä taidan olla niin maalainen, että kun se energiakriisi oli ja Stokkan valot olivat poissa päältä, niin tuntui kodikkaalta.

Mietinkin sitä tuossa että milloin se hätätilahallitus oli. Minä puolestani jouduin 90-luvun laman uhriksi ja täyttelin samoja papereita. Eikä työkkäri tehnyt yhtään mitään työllistämisekseni, itse piti töitä käydä ruinaamassa.

Työllistämistyöt olivat humanistille ainoat työt, eli akateemisten polkumyyntiä. Pätkätöitä niin kuin edelleen.

Muistan kun työttömyydestäni keskustellessa joku sanoi että "etkö sinä nyt yhtään voi tinkiä siitä humanismista?", eli jos ihminen on lukenut yliopistossa pääaineena yleinen kirjallisuustiede, niin on vain mielipiteen varainen asia se tuo elämänkatsomus...

meri kirjoitti...

ripsa & anita

olin viikon utössä ja siellä satoi 38 senttiä lunta parin päivän aikana. ennätys kaikella tavalla.

lumikellot peittyivät, mutta eivät toivottavasti vilustuneet. pihlajissa oli jo isohkot lehtisilmut. joutsenia oli joka lahdenpukamassa pareittain ja merimetsot kuivattelivat itseään 40 yksilön parvena luotsivenelaiturin auringossa.

ehkä tämä lumi tuuppaa kevään vauhtiin.

Ripsa kirjoitti...

Meri, oli siitä lumesta Hesarissakin, että taitaa olla ennätyksellinen lumentulo Suomenmaassa, en tiedä sitten onko kaikkien aikojen.

Aattelin että siellä sinä olet hautautuneena kinoksiin etkä pääse minnekään. No hyvä että olet elossa!

Kyllä pitkä talvi voisi ruveta vähitellen loppumaan. Joskus on aprillinpäivänä jo sirkkalehdet koivuissa.

A-K.H kirjoitti...

Näin myöhään Suomen eteläisimmässä kärjessä on lumitöitä ehkä kerran kymmenessä vuodessa.

Obeesia kirjoitti...

Valmistuin yliopistosta 1970-luvun puolessa välissä. Silloin oli kyllä jonkinlainen lama tai taantuma menossa, töitä ei suinkaan helposti löytynyt. Oli otettava, mitä sai. Minä - humanisti - menin pankkiin töihin ja jäinkin sinne 25 vuodeksi, kunnes pankki hylkäsi minut.

Työkkäristä ei minulle ole töitä tarjottu, lienee väärinkäsitys koko idea, että sieltä töitä...Sen sijaan sain mielenkiintoisen työvoimapoliittisen koulutuksen, siitä olen kyllä kiitollinen.

Onneksi olen nyt eläkkeellä eikä tarvitse enää esittää mitään, saa olla niin tyhmä kuin on. Silti kaivelee joskus: olisi minusta vielä muuhunkin.

Ripsa kirjoitti...

Kalevi, luulisin että lumimyrsky tähän aikaan niin etelässä olisi korkeintaaan kerran 50 vuodessa. Ilmat vaihtelevat.

Obeesia, minä tulin 70-luvulla äidiksi, opiskelin ja olin töissä miltei samaan aikaan.

Anitan tuolla kertoma hätätilahallitus tarkoitti vasta pientä osaa työttömiä verrattuna tähän päivään.

Nyt taitaa tulla taas lisää. On kulunut paljon aikaa tuosta lapsuuden turvallisuuden tunteesta isoäidin luona. Eläimiä, tarinoita, takkaan tuijottamista.

Minulle kävi niin, että viimeiset 15 vuotta jouduin pätkätyöläiseksi ja sitten sen päätyttyä vasta kunniallisesti eläkkeelle, ja kaiken lisäksi aika pienelle.

Onneksi en ole sentään kansaneläkkeen varassa!

Mutta toisaalta itsestä on paljon kiinni, voi ruveta joksikin miltei koska tahansa. Ihminen kykenee kasvuun.

HannaH kirjoitti...

Isojen sanomalehtien mielipidesivut, juu, ne ovat totisesti yhdenlainen satunnaisotos kulloinkin elävien ihmisten maailmankäsityksistä. Kun tekstiviestipätkät ottaa lukuun, kirjossa löytyy, - huikea määrä rinnakkaisia todellisuuksia. Eli totta: ei lehdestä tajua paljoa lukemisen jälkeenkään.

Joitakin vuosia sitten törmäsin kyllä jossakin mielipiteeseen, että radio-ohjelma "Näin naapurissa" oli tahallista vääristelyä ja aivopesua, ja siihen joskus uskonut suhteellisen nuori ihminen koki jokseenkin samon kuin tuo mainitsemasi 70-luvulla syntynyt, että häntä on petetty.

Sehän on tietysti suhteellista, mediakritiikitön joutuu toki aina petetyksi. Mutta onko petos suurempi, jos sitä harjoittaa valtiorahoitteinen radiokanava.

Oletko varma, ettei kaktuksesi ole pääsiäiskaktus?

Ripsa kirjoitti...

En muista kuulleeni "Näin naapurissa"-ohjelmaa kuin joskus sattumalta. Kerran siellä oli lähetys Petroskoista ja siinä joku hassusti suomea puhuva täti valisti tupakanpolton vaaroista.

Ehkä siinä ohjelmassa sitten haluttiin Neuvostoliiton avulla sanoa Suomen tupakinpolttajille että so, so, tuo on vaarallista!

Mediakritiikki, joo. Kukahan siihen olisi meidän 70-luvulla syntyneitä lapsiamme opettanut? Lapsemme kävivät koulunsa 1980-90-luvulla.

Muistan kyllä kuulostelleeni pojan medialukutaitoa ja luulen että poikaparka päätyi nielemään Hesarin ja Pohjalaisen karvoineen päivineen.

Petos on kauhean iso sana. Se minut varmaan herättikin.

Pääsiäiskaktus! Jaaha, olen onnistunut kasvattamaan uuden lajin!