13.4.09

Pääsisipä pääsiäisestä

Leonard Cohen kehräävän tytön haastateltavana. Täytyy miettiä, aikooko tätä nyt sitten tarinaa jatkaa vai ei mutta pahuksen Lidia-kissa ei anna ottaa ylös edes osoitetta. Päinvastoin, se sanoo:§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§ ja kissalla on sääntönsä.

Minä alan väsyä. Koko eilinen oli kevättä, ja pää on täynnä kuvia linnuista ja sulavista vesistä. Aamulla satoi miltei kaatamalla, tihuuttaa edelleen, lämmintä on +4 C, en halua lähteä ulkoiluttamaan eilen pesemääni ja vahaamaani Jopoa. En tahdo mutaa kiiltävälle pyörälleni.

On luettava, kirjoitettava ja sitten on vielä muistettava, mitä oli ajatellut unissaan. Pelkkien kuvien toisto ei auta, ne pitäisi mieluummin sitten maalata tai oppia tekemään esimerkiksi kollaaseja, vaikka tällä koneella, miksi ei. Toisella koneella, vielä parempi. Paitsi että kuvien siirtäminen sille on vaikeata.

Voisikohan esteet voittaa ihan vain voittamalla? Sitä paitsi minä vuoksi ajattelen että minun pitäisi tehdä kuvia tietokoneella, kun minulla on piirustuslehtiö ja vesivärit odottamassa tuossa vieressä? Miksi tietokonemateriaali olisi jollain tavalla tähdellisempää kuin käsin hahmoteltu?

Tämä tuli mieleen kun katselin eilen Gimp-ohjelman ohjeita. Siinä kerrottiin esimerkiksi valokuvakollaasin tekemisestä. En ole edes Sturm und Drang-kaudellani, jälkipuberteetissa, halunnut erityisesti tehdä kollaaseja, pidin paljon enemmän piirtämisestä.

Sitten pidin kirjoittamisesta ja lukemisesta ja musiikin kuuntelemisesta. Pianon soiton olin lopettanut siihen, että äiti pyysi minua aina soittamaan kun tuli hänen mielestään tärkeitä vieraita. Rupesi tuntumaan että olen jonkinlainen näyttelyesine.

Radiosta kuuntelin enimmäkseen jazzia. Kuulon heikkenemisen myötä olen siirtynyt puheohjelmien kuuntelemiseen. Äsken kuuntelin tämän:

http://www.npr.org/templates/story/story.php?storyId=102692227

Leonard Cohen sanoo äänensä olevan viskin ja tupakan käheyttämä. Mutta ääni on silti hyvin selvä ja joka sana. Ehkä kyseessä on kanadalaisaksentti, joka on transatlanttisempi kuin jenkkien erietnistaustaisen sekasotku.

Tosin riippuu paljon mielentilasta osaako vai ei. On paha että joutuu käyttämään sanaa osata, kun on kyse kuuntelemisesta. Se on nimittäin yksi osa tahtomista. Olen aika varma että väsyin kuuntelemaan autoritääristä opettajaa ja siksi en oppinut lukemaan. Kukaan ei ole koskaan saanut minua tahtomaan siksi että tahtoo minun tahtovan.

Autoritääriset ihmiset haluavat ympärilleen papukaijoja. Sellaisten kanssa vain on kaikilla paljon helpompaa, siis monella tavalla. Ei tarvitse auktoriteetit miettiä onko kuningas vai ei, kunhan on diktaattori. Kirjaimellisesti sanelee ihmisille miltei mitä heidän on ajateltava.

Sellaisesta prässistä kuin suomalainen koululaitos 1950-luvulla irtipääseminen on työn ja tuskan takana. Kaikki oppiminen oli itsensä pakottamista ja sitä mukaa itsensä muovaamista jonkinlaiseen hyväksyttävään muottiin, eikä sellaista itseä voinut kukaan hyväksyä. En minä sen paremmin kuin kanssaihmisetkään, vaikka kukaan ei osannut selittää minulle miksi olin vastahankaan.

On olemassa joitakin ihmisiä, jotka solahtivat muottiin hyvin helposti ja vaivattomasti ja tulivat sieltä sitten monistaen mielipiteitä ja ajatuksia yhtä helposti kuin minä haukottelin.

Sellaiselle monistavalla koneelle ei voi puhua minuuden illuusiosta. Tai voi puhua mutta se kone on jo mennyt siinä vaiheessa toisaalle. Monistuskone ei ole käännytyskone, vaan itsensä toistamispakkoinen tapaus. Se ajattelee olevansa minä itse.

Joskus epäilen että monistuskoneita ovat useimmat ihmiset ja se on jo pelottava ajatus. Kun lukee diktaattorien aikaan eläneistä ihmisistä, niin näkee selvästi minkätyyppiset ihmiset ovat selvinneet ja minkälaiset ovat joutuneet tapetuiksi miltei suoraa päätä.

Ajattelen lapsia ja nuoria ja heidän suhteensa tilanne on kyllä aika paha. Heillä ei ole edes historiallista painolastia niskassaan, jota ravistamalla heistä tulisi vapaita. En usko että he ovat vapaitakaan, vaan heidät on sidottu yhteen sattumanvaraisten lähellä olevien ihmisten nyörein. Tai vielä pahempaa: kuluttamisen ja tavaroiden orjia.

Ilmeisesti ympäristö on täynnä geenisekasotkua ja ympäristön tuottamaa kaaosta. On outoa että yksikään ylipäänsä osaa puhua tajuttavasti.

Mutta moni sci-fi –kirja keskittyykin puhumaan mutaatioista ja mutanteista. Niissä näytetään sanovan että kauhea on tapahtunut jo. Siinä mielessä ei sitten kenenkään enää tarvitse pelätä. Niin kuin jo Tuomari Nurmiokin sanoo: ”Mä en kaipaa lohdutusta.”. Kaipuu, siis minkä kaipuu?

Tietokonekollaasi:

14 kommenttia:

anitak kirjoitti...

Kokeile Picasan kollasinteko-ohjelmaa, se on helppo. GIMP on minusta kauhean monimutkainen kuvaohjelma.

60-luvulla kollaasien teko oli muotia. Satuitko koskaan näkemään Seilosen kollaaseja? Hän teki niitä paljon, piti muistaakseni näyttelynkin. Yksi hänen kollaaseistana on minun seinälläni.

Ripsa kirjoitti...

Tuon kollaasin tein Corel Draw'lla joka on aika käsitettävä ohjelma. Picasa on liian kevyt. Käsittääkseni Gimp on niitä paremmasta päästä, mutta on käsitettävä se käsittämätön suomi jolla ohjeet on kirjoitettu.

Muistan joo Kalevinkin kollaasit. Niitähän se teki ja Jaska kanssa sen kanssa, kesäisin Nurmossa ja talvisin varmaan siellä Hesassa.

Minusta kollaasi oli helppo tapa kubismia kohden, lähelle ja ohi.

Olen edelleen kiinnostunut eniten ihmisruumista, valoista ja varjoista, puista, vedestä.

Urbaaniksi minusta ei taida olla.

Leonoora kirjoitti...

Kollaaseista minäkin tykkään, vaikkakin olen kai tehnyt sana-sellaisia enemmän kuin käyttänyt valmiita kuvia.

Poikani harrasti kollaasien tekoa peruskoululaisena paljonkin. Nykyisin hänen bloginsakin on ajoittain hyvinkin kollaasimainen.

Ripsa, pohdit kiinnostavasti tuota aukkoriteettien vaikutusta, vaikuttamista.

Sain pääsiäisenä seurata hauskaa näytelmää kahvipöydässämme mökillä.
Kaksi kylän naista tulla tupsahti tupahan. Toisella oli krookuksia mukanaan. Toinen tuli tapaamaan äitiäni.
Ensiksi tullut oli tarjoamani punaviinilasillisen jälkeen hieman eufoorisessa tilassa (toinen taas on ehdoton ablolutisti), ja (eufoorinen) sanoi absolutistlle: Eipä näkyny ees syntymäpäiväkorttia postilaatikossa, vaikka täytin just pyöreitä, lahjasta puhumattakaan. (Sanoja kyllä tiesi, ettei kohde itse vietä, tai muutenkaan pidä pidä merkkipäivien vietoista)
Absolutisti meinasi tukehtua täytekakkupalaansa, nieleksittyään sai sanotuksi: ...Kyllä on kokemuksia niistä postilaatikkolähetyksistä, helevetin muovikukista, ja jonninjoutavasta rihkamasta, joita omaani on tellätty. Olis tuotu vaikka elävä kukanoksa ruukussa tuonne kylän perälle...perkeleen muovikukkia vaan tungetaan postilaatikkoon...

No, juttu eteni aiheestaan heikoille jäille, ja sivusta seuranneena pelkäsin miten lopulta keskustelussa käy, tuleeko kelirikko, eli välirikko.
Väkinäiseksi nauruksihan vuorovikutus sitten eteni, ja lopulta aika tasapeli taisi tulla.
Tiedän, että saan kyllä vielä kuulla aiheesta kummaltakin osapuolelta omia näkemyksiä esitettävän. Ja eilen jo puhelimssa korvani kuumuikin absoluuttisen sadattelusta euforistia kohtaan.
Yritä siinä sitten olla diplomaattinen. :)!

Ripsa kirjoitti...

Noora, on oikeastaan hyvä jos ihmiset kykenevät sanomaan suoraan mitä on sydämellä. Silläkin uhalla että joku loukkaantuisi. Ihmiset sillä tavalla tulevat ottaneeksi liian vakavasti tunneryöpsähdyksiä, eivät mene enää taisteluun mukaan muuta kuin väitelläkseen. Asiasta toivottavasti.

Suurin osa mielipiteitä on varmaan kompromissien tulos. Sitä kuulee yhtä sieltä ja yhtä täältä ja sitten ykskaks huomaa että itselläkin on mielipide.

Hauska juttu sinänsä: että kamalia ne muovikukat! Siihenhän tuo oikeastaan kiteytyi.

Leonoora kirjoitti...

Ripsa

Se on totta, että ellemme voi nähdä itseämme toisten silmin, on hyvin vaikeaa ymmärtää muita, saati itse kehittyä ihmisenä. Kyllä palautetta on kehittävää saada, ja kai se usein satuttavimmillaan me parhaiten perille, jos on mennäkseen.
Tai sitten päinvastaisesti taas, - käy toisin.

Ystävien kesken toki voi laukoa omia totuuksiaan suoraan päin naamaakin, ja tietynlaisia ystävyksiähän nämä tarinani rouvat ovat. Mitä nyt välillä aina vetävät herneet nenäänsä (toisen käyttämä ilmaus) milloin mistäkin.
Mutta eivät siis alistu tai sulaudu, anna kumpikaan toisilleen aukkoriteetin asemaa, vaan pitävät oman "päänsä" ja myös ilmaisevat sen omalla persoonallisella tavallaan.

Kompromissejahan tässä olevassa pitää aina silloin tällöin tehdä.

Ripsa kirjoitti...

Noora, oman pään pitäminen on tärkeätä. Mutta vain sikäli mikäli sen pään sisältöä se pääruumis kykenee uudistamaan ja ottamaan vastaan myös uutta tietoa.

Voihan se olla vaikka tuon toisen käyttäytymisestä, se tieto. Ai, että noinko tuo sanoo, ajattelee?

Ihmettely on kai ajattelemisen ensimmäisiä oireita!

Obeesia kirjoitti...

Olipa alakuloinen kirjoitus sinulta, Ripsa!

Sinun pianoesityksistäsi muistan omat lausuntani. Koska olin pärjännyt henkisissä kilpailuissa, jokainen meille tullut vieras halusi kuulla minun lausuvan. Äidillehän se oli mukavaa ja se pakotti minut lausumaan. Muistan kerrankin kun menin kamarin oven taa ja lausuin sieltä! Hävetti niin kauheasti.

Ripsa kirjoitti...

Ah, sinä taisit huomata melankolian. Toisaalta ihmekös tuo, kevät antaa odottaa itseään ja räntää tulee, juuri nyt esimerkiksi.

Kevät on pohjoisen ihmisille vissiin aina vähän melankolista aikaa. Pitkään talveen väsyy ja kun valo alkaa lisääntyä, niin se pimeähormoni väistyy ja aiheuttaa sitten sen että pitäisi vain nukkua.

Äitisi ei kuitenkaan pakottanut sinua lausumaan, vai? Vaan lausuit koska äitisi piti lausunnastasi? Kummallista että meidän pitää hävetä jotain jonka osaamme.

Kai meidät on jotenkin onnistuttu masentamaan siksi että emme ole ihan just niin kuin kaikki muutkin. Kumminkin jokaisella taitaa olla jotain jonka osaavat keskimääräistä paremmin.

Ehkä tässä on syy meidän arktiseen hysteriaamme?

Tulin juuri elokuvista, islantilaisen ohjaajan Kormakurin leffoja näytetään elokuvateatterissa ja ne vasta ovat hauskoja.

Ja siellä sentäs on yksi maailman kamalimmista ilmastoista! Hulluja ne islantilaiset, ehdottomasti.

Hannelen paratiisi kirjoitti...

Sitähän saa tehdä niin kuin tykkää :)

Ripsa kirjoitti...

Hannele, niinhän sitä sanotaan. Olen kuitenkin sitä mieltä että piiloviestintä eli indoktrinaatio on pelissä mukana kaiken aikaa.

Ja tarviiko sitä pelejä ylipäänsä olla? Ei, sanon minä! Minusta meidän pitää ajatella ja kirjoittaa ja lukea ja vielä kerran ajatella. Sen jälkeen vielä kyseenalaistaa koko kimppu.

A-K.H kirjoitti...

anita

Olen nähnyt myös Seilosen kollaaseja. Hän kyllä tuli askeleen Juhani Harrin jäljessä. Ensimmäinen näkemäni työ Juhani Harrilta oli Avainten taivas, avaimia liimattuna siniseksi maalatulle vähän kierolle fanerilevylle. Oli se siihen aikaan radikaalia, avantgardistista.

Ripsa kirjoitti...

Kalevi, muistatko noita Juhani Harrin ensimmäisten kollaasien vuosilukuja?

Juhani Harrihan on täältä Vaasasta kotoisin ja hänen kuoltuaan täällä oli aika suuri retrospektiivi, mukana oli muutamia kollaaseja myös, mutta ei tainnut olla tuota Avainten taivasta, en ainakaan muista.

A-K.H kirjoitti...

Harri taisi olla tuolloin vielä melkein lähtökuopissaan. Hän esitteli taulunsa Panu-kerhossa.

Ripsa kirjoitti...

MIKÄ oli Panu-kerho? En ole vissiin ikinä kuullutkaan.