29.4.09

Tihentymiä


(Valokuva: Wikimedia)


Luin vähän aikaa sitten Haruki Murakamin kirjan Kafka rannalla. Se pitäisi kirjoittaa oikeastaan että Kafka Rannalla, koska senniminen oli päähenkilö, kodistaan karannut 15-vuotias poika.

Japanilaista nykyproosaa. Ensimmäiseksi mieleeni tuli japanilainen ohjaaja Kenji Mizoguchi ja hänen episodielokuvansa Kalpean kuun tarinoita. Siis elokuva. Seuraavaksi tuli mieleen japanilainen kuvataide, johon tutustuin New Yorkin Metropolitanissa jo joskus 1960-luvulla. Sitten tuli mieleeni että japanilaiset lahjoittivat Washington DC:iin kirsikkapuita, jotka edelleen kukkivat keväisin.

Muistan myös oman amerikkalaisen pihani kirsikkapuun, joka kukki helmikuun lopulla. Kirsikoita syötiin jo kesäkuussa.

Mutta kirsikkajuhla on aivan erityinen Japanissa ja liittyy muun muassa rakkauteen. Myös Mizoguchin ja Murakamin tarinat liittyvät rakkauteen. Jotain aivan erityistä on kyllä japanilaisten luontosuhteessa. Sekin liittyy rakkauteen: ihminen ja hänen ympäristönsä ovat yhtä.

Muistan viime vuonna Australiassa asuvan Ruun (I.O.Rumdum) kuvakertomusta Kiotosta, joka on ehkä parhaiten säilynyt vanhojen talojen ja temppeleiden kokonaisuus entisajoilta. Ruu istui temppelipuutarhassa, hiekkapuutarhan reunalla, ja puhkesi kyyneliin.

Minua harmittaa, että internetissä on laiminlyöty japanilaisten varhaiset hienot elokuvatyöt. Ei edes still-kuvia löydy. Mizoguchi nyt sattuu olemaan siellä, koska on saanut Cannes’n palkinnon 1950-luvulla, mutta japanilaiset eivät pääse omalla painollaan esille – ei, pitäisi osata japania että tietäisi mitä esimerkiksi tämän hetken japanilainen ajattelee tämän hetken japanilaisesta kulttuurista.

Minulla on hämärä tunne siitä, että yksi Mizoguchin elokuva sisältää aivan käsittämättömän hienon kohtauksen järvellä, keskellä sumua, ja paikalla on haamuja. Sekä shintolaisen että buddhalaisen filosofian pohjalla on ajatus siitä että vainajat ovat edelleen läsnä.

Tämä ei ole New Age –höpinää , jota tottatotisesti en ikinä harrasta, vaan käsitys ihmiselämästä kokonaisuutena: ei tarvitse elää pelkästään nykyisyydessä ja toivoa tulevaisuudelta sitä tai tätä, vaan myös historia on elossa.

Murakami tuo kirjaansa elävän ihmisen 15-vuotiaana, mutta ihminen onkin hyvin vahva ja oikeastaan yhtä ja pelkkää ja silkkaa keskittymistä koko nainen, nykyhetken 60-vuotiaana. Siksi hän kykenee olemaan kahdessa hahmossa samaan aikaan.

Sanotaan että länsimainen ihminen on unohtanut historiansa.

Siinä on ilmeisesti tärkein peili, jota vasten japanilaista kulttuuria voi ajatella. Kyllä, olen lukenut ison osan buddhalaisesta kirjallisuudesta ja ei, kyse ei onneksi ole uskonnosta, jolle olisin ehdottomasti jo kehittänyt vähintään kutiavan ihottuman ellen peräti astmaa.

Japanilaisten elokuvien ja kirjojen, etenkin runouden, selittäminen on hyvin vaikeata ellei mahdotonta. Kulttuuri oli tavattoman kauan sulkeutunut muulta maailmalta Kiinaa ja Vietnamia lukuun ottamatta, että se on säilynyt ehkä osin vielä nykyaikaan asti omaleimaisena.

Viimeksi olen keskustellut japanilaisuudesta säveltäjä Pehr-Henrik Nordgrenin kanssa. P-H meni kuolemaan tänä vuonna, enkä näe enää hänen nuottiviivasto-otsansa alla tuikkivia silmiään, kun hän yritti saada sanoiksi omaa musiikkiaan.

Tapaamisesta on aikaa. Istuimme Pelimanni-ravintolan terassilla ja puhuimme suunnilleen huutaen, koska Kaustisilla oli tavan mukaan meneillään jokin musiikkitapahtuma alhaalla pallokentällä, joka oli katettu puiseksi.

Kysyin häneltä ikebanasta, kukkien asettelutaiteesta, koska olin nähnyt hänen japanilaisen vaimonsa kimonoasussa suorittavan rituaalin samaan aikaan kun Izumi Tateno soitti flyygeliä. P-H kohautti olkapäitään ja vilkaisi samalla poikaansa, joka pelasi pajatsoa ravintolan eteisessä.

Tahdoin istua silloin ensimmäisellä rivillä, joku oli kertonut minulle että ikebana kuuluu osana konserttiin, joka sisälsi aivan merkillisen hypnoottisen kokonaisuuden Debussy’n meriaiheisia konserttoja. La Mer?

Tiedän että kyse on tulkinnasta. Sen vuoksi tuon hetken selittäminen on pelkkää hapuilua, koska sanat eivät tavoita ikebanaa ja Debussya. Varmasti Mizocuchista ja Murakamista voisi kirjoittaa kokonaisia opuksia. Mutta parhaimmillaankin ne väistämättä ohittavat tunteet, koska esseihtivä länsimainen (tieto)kirjallisuus tavoittaa tunteita vaivalloisesti ja anteeksipyydellen.

Jotain tekemistä tuolla tiivistyneellä hetkellä oli kyllä sen kanssa, että ranskalainen kulttuuri kaikissa muodoissaan on ottanut valtavasti vaikutteita Japanista. Ei tarvitse kuin ajatella ranskalaisten innostusta japanilaisiin puupiirroksiin joskus 1900-luvun alkupuolella.

Mutta tämä on vain selittelyä.

17 kommenttia:

HannaH kirjoitti...

Ripsa-San, jätit kertomatta piditkö kirjasta? Olen katsellut kirjaa syrjäsilmin, rohkenematta vielä tarttua siihen, edes selaillakseni. Murakami on mielessäni kirjailija, josta ei koskaan tiedä - on jotakin niin loistavaa kuin "Sputnik, rakkaani" ja jotakin niin kummallista kuin "Suuri lammasseikkailu". Ja jostakin syystä minua karkottaa ajatus, että tämäkin on kenties enemmän lampaita kuin sputnikia.

Eli enemmän irreaalista kuin jotakin, mistä jaksaa kiinnostua.
Mutta mainitsit sentään rakkauden aiheena, - jääkö Kafka sitten vain nimeksi?

Minulla oli joitakin aikoja sitten japanilainen kauteni, oikein etsimällä etsin japanilaista kirjallisuutta. Sitä on vähän, mutta se mitä on käännetty on erittäin lukemisen arvoista. Kiinnostavaa on kulttuurin kurinalaisuus, läpitunkevuus kaikkeen elämään. Ja se, ettei tuo sitten ilmeisesti rasita tai ahdista heitä, koska sitä vastaan ei tunnuta rimpuilevan.

Ripsa kirjoitti...

HannaH-san - joo enpä maininnut pidinkö vai en.

Toisaalta kirjoitin Murakamista jonkinmoisena liikkeelle lähtönä, luin viime vuonna Mitsuo Kuren kirjan samuraista ja tässä oli paljonkin samaa.

Rakkaus on tottakai yleisinhimillistä, mutta sinua saattaisi kiinnostaa se että tapahtumapaikkana on suurimman osan aikaa japanilainen yksityiskirjasto jossa on melkoisia ihmisiä töissä.

Kai kirja olisi luokiteltava fantasiaksi, mutta paitsi rakkauden ylistystä, tässä on myös tietämisen tuskaa - ja oikeastaan KAIKKI koska kuolemakin on mukana.

Aina pitää muistaa etteivät ainoastaan pahat ihmiset kuole.

Olin kyllä lukenut Murakamista aiemminkin, mutta olin ohittanut sen jotain newagehorshit-kamana, ainakin tässä kirjassa sitä ei ole.

Kyllä, ilman kurinalaisuutta ei ole tietoisuutta.

Leonoora kirjoitti...

Kaunista vappu-säätä Vaasaan!

Ripsa kirjoitti...

Noora, sää on kyllä hieno, mutta tästä ihmismassasta en sitä sanaa käyttäisi.

Huutoja ja örvellyksiä kuului jopa kuulemattomaan korvaan asti...

Leonoora kirjoitti...

Ripsa

Minä ihmettelin torikumppaneilleni, miten siistiä ja selvää porukkaa oli liikkeellä, vaikka kansaa oli täälläkin täysi tori, ja riitti vielä laitemillekin.
No, vappupäivä alkaa kohta olla paremmalla puolella, ja seuraavaan on vuosi aikaa.

Ripsa kirjoitti...

Elä narraa, Noora. En usko. Paitsi että jos pohjoiskarjalaiset ovat syntymäkännissä. Ehkä te oottekin!

Eihän teiltä niin kovin pitkä ole laulumaillekin.

Leonoora kirjoitti...

Ripsa
En muuten narraa.
Torin kalja- ja siideri-aitauksessakin vain naurahdeltiin hillitysti.
Kenties olin eri aikaan sitten liikenteessä, kuin örveltäjät.
Tai kenties nämä olivat jo aattona vetäneet itsensä sellaiseen kuntoon, etteivät vielä olleet heränneet krapuloistaan.

Leonoora kirjoitti...

Ripsa

Tosiaan, unohdin äsken tuon mainitsemasi syntymäkännissä olon.

Samaa mieltä. Nousuhiprakkaista porukkaa kaikki tyynni, jos sille päälle vain milloin sattuvat! :)

Ripsa kirjoitti...

Noora, eikö ole kummallista että trafiikkia ei ole ikinä tapahtunut länsi-itä-länsi -suunnassa?

Sehän on todistettu oliko se viime syksynä vai milloin että itäisten ja läntisten ihmisten geeniperimä on erilainen. Ja sitten saamelaisten vielä aivan eri.

Eri suunnista ollaan tultu, eikä varmaan ikinä tule 100% varmuutta että milloin. Ja ollaanko oltu ikinä kavereita, vai onko ollut heimosotia.

Olen tainnut sanoa ennenkin, mutta ne keski-ikäiset byrokraatit kulttuuri- ja matkailulautakunnissa olivat niin kerta kaikkiaan hykerryttäviä ihmisiä, kun oltiin sillä auringonpimennys-työkeikalla siellä, että ei sellaisia täällä ole.

Ehkä eri tavalla hulluja, jotenkin vakavammasti. Vaikka kyllä täällä oikeita anarkistejakin aina välillä on välkähdellyt. Runoilijoita vaikka, niin kuin Färdingin Lefa ja Mellerin Arto.

Jaa niin joo, ovat kumpikin jo kuolleet ja kumpikin nuorena. Mutta Turunen senkun porskuttaa.

A-K.H kirjoitti...

noora

Örveltäjät ovat Savosta ja Karjalasta muuttaneet Helsinkiin ja sen huomaa, sekä Joensuussa että Helsingissä. Jonkin verran heitä on saatu myös muista etnisistä ryhmistä.

Ripsa kirjoitti...

Ja puukkootappelut on eteläpohojalaasten erityysominaasuus!

Oottako kuullu?

Leonoora kirjoitti...

Ripsa, Kalevi

Olen ihmetellyt aiemminkin sitä, ettei täällä torin kulmilla näy sitä reppanaa sössöporukkaa, joka siinä ennen norkoili.
Liekö minulla nyt hieman eri aikataulut liikkuessani siellä kuin muutama vuosi sitten.
tai sitten, ne on niin kuin Kalevi sanoi muuttaneet kaikki Helsinginseuduille.
Kyllä siellä rautatieasemalla taitaa tulla jo ensimmäiset vastaan.
Mutta onhan siellä tiheämpää tuo muukin populaatio.

Kaameeta se heiluminen puukkojen kanssa. Oisko niin, ettei pelkillä nyrkeillä siellä ne pärjää toisilleen? :)

Kirjoitinkinkohan joskus blogissani siitä, kun kerran töihinmenobussia vuotellessani (murretta) linja-autoasemalla, yks ukko liehui siellä ulkona julmettu puukko kädessä.
Poliisit tuli ja sai sen rauhoitettua. Ei tullut kysyttyä, josko hää oli pohjanmaan puukkojunkkareitten sukua? :)
Siitä on kyllä leikki kaukana, kun omalle kohalle sattuis.

Ripsa kirjoitti...

Tällä meidän hienosti suunnitellulla ja istutuksin koristellulla korttelilla on huono maine, jonka ovat lähinnä luoneet nuoret opiskelijapojat pitämällä jatkuvasti juhlia ja huudattamalla stereoita ja hoipertelemalla kännissä sinne sun tänne, roskaamalla tolkuttomasti.

Jos vuokranantaja, eli VOAS olisi suhtautunut vuokralaisiinsa nollatoleranssilla, ja siis varsinkin täällä, jossa asuu paljon pienten lasten perheitä, niin maine olisi hyvä eivätkä ne uskaltaisi metelöidä.

Aivoja niillä ei tunnu juuri olevan. Pahempi on se, että tuntuvat tytötkin ottavan saman suunnan.

En tiärä onko puukoot pantu tuppehen, ei täällä paljon tappoja ole enää ollut aikoihin. Eres Kauhavalla.

Tai jos ne pahimmat ovat sitten tosiaan Hesassa!

Leonoora kirjoitti...

Ripsa
Tää alue millä asun on kaiketikin ollut läheisine omakotialueineen ihan rauhaisaa, ei tosin tarvitse kauas mennä kun vuosien saatossa on sattunut ja tapahtunut monenmoista.
Minä en näe ikkunoista suoraan yhtään kerrostaloa, vaikka niitä löytyy kyllä runsaastikin lähialueilta. Vain vanhoja puutaloja ja puutarhoja.
Ai niin, toisella puolella taloa näkyy sentään ikkunasta matala pieni rivitalonpätkä.

No, pitäisi koputtaa puuta, että rauhaisa ja normaali meno täällä jatkuu edelleen.

Ripsa kirjoitti...

Jaa, mitä tulee tappoihin, Noora, niin en usko että kerrostalolla ja omakotitalolla on paljonkaan eroa.

Nämä opiskelijat vain panevat ilmeisesti kaiken rahansa viinaan ja minusta on huolestuttavaa että minkälainen on tulevaisuutemme toivo.

Minun opiskeluaikanani, siis ihan nuorena, ei saanut edes viinakorttia, saati että pääsi kapakkaan. Kun Tampereelle oli vastikään tullut yliopisto, niin poliisi vahti kyllä meitä jatkuvasti.

Siis enemmän meitä, kuin Teknisen korkeakoulun porukkaa, jotka olivat suuntautumiseltaan ja järjeltään meidän humanistien mielestä semmoista apinoiden sukua enemmänkin.

Kyllä näiden opiskelijoiden juominen on selvästi lisääntynyt. Jo siis tämän 10 vuoden aikana kun ollaan tässä asuttu.

A-K.H kirjoitti...

Kolmikymppisiltä jo tavataan maksakirroosia. Kymmenvuotiaina ovat aloittaneet. Järjestövuosiltani muistan, että japanilaiset eivät ymmärtäneet, että Suomessa on lapsille tarkoitettuja raittiusjärjestöjä (esim. Päivän Nuoret ja Sammontakojat), vaan kysyivät ihmeissään, että juovatko suomessa lapsetkin. Jolleivät silloin juoneet, niin nyt juovat.

Ripsa kirjoitti...

Japanilaisista muistan semmoista puhutun, että heillä olisi huono maksa pilkkomaan maitorasvoja JA alkoholia, eli semmoinen geneettinen este. Ainakin siis populaation osalla.

Näköalattomuutta tarjotaan selitykseksi lasten juopottelulle. Voi se olla tottakin, mitä isot edellä sitä pienet perässä.

En tiedä onko meillä koskaan ollut niin käretööntä hallitusta ku on nyt.