17.5.09

Muutos




Joka vuosi suunnilleen näihin aikoihin, ja aiemminkin säästä riippuen, kun silmut ovat puhkeamaisillaan haavan rungosta esiin, on rynnättävä jo aamuisin ulos ja tarkistettava tutut paikat.

On kylmä ja tuulee. Pohjoisnavan tuulet vallitsevat.





Tärkeintä on nähdä ovatko käärmeet tulleet jo koloistaan. Nuorilla käärmeillä on voimakkain myrkky. Haluaisin jo kulkea paljain jaloin. Tai ainakin istua kalliolle ja potkaista kengät jaloista.

Viime keväänä sisälle tuli kevättä pörräävä ampiainen, näki sivulle ojentautuneen käteni, suuttui ja pisti. Käsivarsi paisui pesäpallomailan näköiseksi. Oli otettava kyypakkauksen pillerit, koska henkeä alkoi ahdistaa. Eläinten myrkyt ovat samaa sukua.


Mutta e.e.cummings näkee jo vuorten tanssivan, näin:


when faces called flowers float out of the ground

when faces called flowers float out of the ground
and breathing is wishing and wishing is having-
but keeping is downward and doubting and never
-it's april(yes,april;my darling)it's spring!
yes the pretty birds frolic as spry as can fly
yes the little fish gambol as glad as can be
(yes the mountains are dancing together)

when every leaf opens without any sound
and wishing is having and having is giving-
but keeping is doting and nothing and nonsense
-alive;we're alive,dear:it's(kiss me now)spring!
now the pretty birds hover so she and so he
now the little fish quiver so you and so i
(now the mountains are dancing, the mountains)

when more than was lost has been found has been found
and having is giving and giving is living-
but keeping is darkness and winter and cringing
-it's spring(all our night becomes day)o,it's spring!
all the pretty birds dive to the heart of the sky
all the little fish climb through the mind of the sea
(all the mountains are dancing;are dancing)



Sisällä on siristeltävä silmiä vähän aikaa. Sitten palaan takaisin juuri jättämääni Søren Kierkegaardiin. Ohuen opuksen nimi on Anti-Climacus: Kuolemansairaus. Kristillis-psykologinen kehitelmä mielenylennykseksi ja herätykseksi.

Etusivulla ilmoitetaan Kierkegaardin julkaisseen teoksen, en tiedä onko kyseessä todella omakustanne, vai onko vuonna 1924 Werner Söderström Osakeyhtiö vain ajatellut että julkaiseminen ja kirjoittaminen on sama asia. Suomentaja on J.Hollo, enkä myöskään tiedä onko hän se sama J.A. Hollo, jonka nimen mukainen taidekasvatusyhdistys juuri perustettiin vastapainoksi ja lisävoimaksi Aalto-yliopistolle, joka onkin tällä viikolla ollut vastatuulessa.

Kuolemansairaudeksi osoittautui epätoivo. Kierkegaardin mietelmät ovat mielenkiintoisia. Yleensä sitä sanoo ääneensä kun joku menee kunnolla pieleen että olisin vajonnut maan alle häpeästä (tai tuskasta tai pelosta jne.). Epätoivo on osallinen ihmisparan elämässä silloin sun tällöin. Näin sanoo filosofimme:

Niin on epätoivo, tuo itseyden sairaus, kuolemansairaus. Epätoivoinen henkilö on kuolemansairas. Sairaus on kohdannut kaikkein jaloimpia olemuksen osia aivan toisessa merkityksessä kuin minkään sairauden ollessa kysymyksessä, ja kumminkaan henkilö ei voi kuolla. Kuolema ei ole sairauden viimeinen vaihe, mutta kuolema on alinomaa viimeinen. On mahdotonta pelastua tästä sairaudesta kuoleman avulla, sillä sairautena ja tuskana – ja kuolemana on juuri se, ettei voi kuolla. (s. 31)

Mutta löysin kävelyreissullani aivan toisenlaisen epätoivon osoituksen, sunnuntaiaamuna (ei, minulla ei ole digikameraa, joten kyse ei ole tästä päivästä, nyt tuossa näkyy olevan olutpullon siruja), vaikka todennäköisesti asianosaiset ajattelevat itsensä sankareiksi (”Selvisinpä siitäkin myrkytyksestä!”):

7 kommenttia:

A-K.H kirjoitti...

Kierkegaard on varsinainen paradoksien puutarhuri. Kaikkea lukemaani en muista, mutta tuskin hän oheisessakaan sitaatissa tuonpuoleista ajattelee. Myös usko on hänelle paradoksi, järjenvastainen tila.

Ripsa kirjoitti...

Jep. Olen tismalleen samaa mieltä. Vähän nuorempana tuli ison talon kirjoja lueksituksi ja niitä oli siellä aika paljon.

Taisin olla lukiolaislikka silloin.

Minulle tuli niistä sellainen käsitys, että K. puhui vähän niin kuin salakieltä. Tavallaan se oikea sisältö oli kiedottu teologiseen vaippaan.

Tämä kirja on peräisin siitä kirjastosta.

A-K.H kirjoitti...

Sören Kierkegaard oli teologi, joka hylkäsi sekä älyllisen että virallisen kristillisyyden. Hän vastusti Hegelin kehittelemää järkeen perustuvaa maailmankuvaa,jossa yksityinen ihminen syrjäytyi pelkäksi totalitaristisen järjestelmän osaksi.Hän oli olennaisesti uskon filosofi, jolle kristinusko oli ainoa oikea totuus. Hänen uskonsa esikuva ja sankarihahmo oli Abraham, joka oli valmis uhraamaan poikansa ilman järkisyytä, vain kuuliaisuudesta Jumalaa kohtaan. Kierkegaardille usko oli paradoksi: oli uskottava tai oltava uskomatta, koska järjelliseen todistukseen ei voinut perustaa: uskoa ei ollut ilman objektiivista epävarmuutta.

Ripsa kirjoitti...

Koko käsite uskonfilosofia on aikamoista sekametelisoppaa. Mutta minua kiehtovat Kierkegaardin hyvin omintakeiset huomiot, jotka lähenevät kaunokirjallisuutta.

Oliko Hegel PELKÄSTÄÄN rationalisti? Esimerkiksi hänen kansallisaatteeseen perustuva ajattelunsa on mitä suurimmassa määrin tunteisiin vetoavaa kumminkin.

A-K.H kirjoitti...

Kierkegaard ei tarkoita Hegelin järjellä rationalismia.

Hegel, preussin virallinen filosofi, puhuessaan perimmäisestä päämäärästä ja maailmanhengen tarkoituksesta, asetti vapauden korkeimmaksi täyttymykseksi valtion. Valtio oli hänen mukaansa jumalallinen idea maan päällä ja valtion lait subjektiivisen tahdon yksilöllisyydestä vapautunutta henkeä. Vain niitä noudattava tahto oli vapaa. (Tässä yhteydessä saattaisin viitata Rousseaun Yhteiskuntasopimukseen ja Kantin fiktioon päämäärien valtakunnasta.)

Hegel selittää, että kun valtio, isänmaa, muodostaa olemassaolon yhteisyyden ja kun ihmisen subjektiivinen tahto alistuu lakeihin, katoaa vapauden ja välttämättömyyden vastakohta.

Hegelin näkemyksessä ihmiset itse eivät olleet historian lopputuloksesta vastuussa. He olivat vain vapauden tiedottomia työkaluja. Henki eteni päämääräänsä kohden ihmisten yksityisillä intresseillä laskelmoiden ja niitä hyväksi käyttäen. Hegel kutsui tätä järjen viekkaudeksi.

Marxin ja Engelsin mielestä historian saattoi ymmärtää vain ihmisen itsensä tekemäksi. Sen päämäärissä, sikäli kuin niitä sillä oli, ei voinut olla kysymys muusta kuin ihmisten omista päämääristä. Jumalallista kaitselmusta ei ollut eikä siten myöskään sen taloustieteellistä muunnelmaa, "näkymätöntä kättä" (Adam Smith), tai spekulatiivis-filosofista suunnitelmaa, "järjen viekkautta".

Teoksessaan "Saksalainen ideologia" Marx tähdentää, että historian muuttuminen maailmanhistoriaksi ei ole minkään "itsetajunnan", maailmanhengen tai muun metafyysisen haamun abstraktinen suoritus, vaan kerrassaan aineellinen ja kokemuksellisesti toteennäytettävä teko, jonka toteennäyttäjänä on jokainen yksilö sellaisena kuin hän kävelee ja seisoo, syö ja pukeutuu.

Ripsa kirjoitti...

Jörjen viekkaus on kyllä hieno käsite. Luulen että useimmat ihmiset järjen myös niin käsittävät. Järjenvastaisuus on nimittäin hulluutta ja sen takia pitää käyttää järkeä että pitää sen tunnepuolen vähän poissa tieltä.

Järkiajattelu, mutta Hegel puhui kanssa ajan hengestä. Tiedä sitten oliko sitä mieltä että kyseessä on vain metafora. Jos Hegelkin ajatteli haamuja.

Nimittäin Kierkegaard on väsymätön vedotessaan milloin siihen ja milloin tuohon Raamatun kohtaan, johon hän siis perusteli kulloisenkin ajatuspälkähdyksensä.

Niin että siis vasta Marx ajatteli että olemme lihaa ja verta ja meistä ehkä kulkee vetovoimanaruja tai väliin on asettunut kivenmurikoita esteeksi toinen toisillemme ja siis luomme historiaa.

Tapa puhua tai liikkua, ihan tarpeeksi vetoa jo siinäkin.

Auta armias, mieleen tuli se Leninin kuva, maalausko se on vai patsas, jossa se nojaa eteenpäin leuka ojossa ja käsi huitoo etiäpäin kun sen pitää vakuuttaa kansanjoukkoja juuri tämän vallankumouksen autuaallisuudesta.

Isä kannatti Hegeliä pontevasti, mutta Marx kun tuli puheeksi, se meni mietteliääksi ja lopulta sanoi että ei. Mutta ei isä haamuihin silti uskonut. Luulen että se kallistui metaforan kannalle.

Tiedätkö muuten mitä on nykykreikan metafora? No, rekka tietenkin.

Ripsa kirjoitti...

Niin ja vielä, Kalevi, tsekkaas Penjamin bloggaus aiheesta 6.5., jossa hän käsittelee koko koplan ja vähän enemmänkin siis os. penjami.wordpress.com , ilmeisesti pitää petrata ja ruveta vaihteeksi opiskelemaan hieman systemaattisemmin!