16.6.09

Bloomsday. Ajattelen Antonin Artaudia

Jäin miettimään heti Hesarin ”Bloomin päivä”-kolumnin jälkeen että kumma ettei niin monimuotoisesta ja eläväisestä kirjailijasta ole tehty elokuvaa. Irlanti sinänsä jo tuntuu eksoottiselta, varsinkin vuosisadan vaihteen (siis 1800/1900-lukujen) Irlannista.

Tässä on ystävieni YouTube-postaus Bloomsdayn kunniaksi. He ovat amerikanirlantilaisia.

Jäin miettimään heti Hesarin ”Bloomin päivä”-kolumnin jälkeen että kumma ettei niin monimuotoisesta ja eläväisestä kirjailijasta ole tehty elokuvaa. Irlanti sinänsä jo tuntuu eksoottiselta, varsinkin vuosisadan vaihteen (siis 1800/1900-lukujen) Irlannista.

Meillä ei ole paljon elokuvia kirjailijoista. Heistä muistan ainoastaan Mannin perheen sarjan, joka oli mielestäni erittäin hyvä. Mutta perheessä olivat kaikki jollain tavalla tekemisissä kulttuurin kanssa. Sen lisäksi löytyi draamaa enemmän kuin kotitarpeesta aina lähtien tyrannimaisesta isästä, Thomas Mannista.

Tai sitten olen ajatellut että ehkä triesteläiset nyt, kun vapaakaupunki ja vapaavaltio ovat ollutta ja mennyttä ja Mussollini myös, tekisi elokuvan/elokuvia kaupunkinsa kulttuurista, joka on ollut kulttuurisesti rikas. Vauras myös, voi olla että kulttuuri ei kukoista köyhissä oloissa, koska sitä ei voi syödä.

Ei ehkä ole tarpeen ruoskia itseämme joka käänteessä. Eurooppa on kolonisaation alulle panija ja sellaisena se pitää muistaa. Mutta jotain totta on myös siinä, kun YK:n entinen pääsihteeri, ghanalainen Kofi Annan sanoi puheessaan Afrikan maiden unionille, että afrikkalaisilla on nyt oma vastuu itsestään.

Oikeastaan Bloomsday tuli tähän ihan vain sattumalta. Olin lukemassa nettilehteä nimeltä The Believer (http://believermag.com ja sieltä Rick Moodyn artikkelia. Tämä ei ole uskovainen lehti, vaan sisältää esseitä, runoja, ajatuksia erilaisista lähteistä. Artikkeli sai ajatukset pörräämään muuten normaalin elämän sisällä. Oikeastaan kysymys on tutkimuksesta, mutta se on mielestäni hyvinkin ranskalaistyyppinen, joten olen suhteellisen varma että yksikään suomalainen yliopisto ei ottaisi sitä tosissaan.

Siis ei tiedettä.


Tämän jutun lukeminen sai aikaan assosiaatioiden vyöryn, joka johti moniaalle. Ensiksikin: en osaa ranskaa, joka on oikeasti puute, koska kirjallisuuden niin monet tärkeät teokset ovat ranskalaisten kirjoittamia, mielilukemistoani ovat esimerkiksi Simone de Beauvoir, Simone Weil, Julia Kristeva, Jean Cocteau, Antonin Artaud. Ynnä moni muu. Ranska on kulttuurin kieli ennen kaikkea.

Ennen lähtöäni Amerikkaan olin osallistunut pariinkin elokuvakerhoon ja löysin Carl Th. Dreyerin. Minusta hänen pääteoksensa on Diaes Irae, joka kuvaa noitaoikeudenkäyntiä ja noidan polttamista. Dreyer joutui tekemään tanskalaisuudestaan huolimatta työnsä Ranskassa, koska ei saanut muualta tukea ja rahoitusta.

Olin nähnyt myös hänen Jeanne d’Arc’insa pariinkin kertaan, se on kuvallisesti yksi hienoimpia elokuvataiteen helmiä. Siinä on yksi hyvä munkki, joka yrittää puolustaa vangittua Ranskan vapauttajaa, mutta ei onnistu siinä, koska pahat kirkonmiehet ovat jo murtaneet nuoren naisen. Hyvää munkkia näytteli kaunis mies, Antonin Artaud. Joku elokuvan ystävä käski minun muistaa nimen ja ostaa ehdottomasti kaiken mitä häneltä löytäisin, koska hän on Ranskan suurimpia kirjailijoita.

Ranskassa on sellainen ominaispiirre, ehkä suuren porvarillisen vallankumouksen vuoksi, että kirjoille, elokuville tai millekään kulttuurille ei ole sopivaa asettaa rajoja, koska ne hämärtävät sanoman. Siksi sama teos voi olla runoutta, teatteria, esseetä. Moni Blogistanissakin on valittanut ranskalaisten vaikeaselkoisuutta, viimeksi jossain taisi olla puhetta Alain Robbe-Grillet’n Labyrintistä.

Käsittääkseni kokemamme vaikeaselkoisuus johtuu juuri avoimista ovista ja sensuurin vastaisesta ilmapiiristä. Sitä en tiedä onko nykyinen rahan valta onnistunut saamaan senkin kulttuurin viimeinkin polvilleen, kuten se teki jossain määrin jo Suomessa (tarkoitan sanoa: kenties kaikki ei ole vielä menetetty).

Mutta Amerikassa ensimmäisiä löytöjäni oli City Lights’n vuonna 1965 julkaisema Artaud Anthology, jota on otettava kerrallaan vain pieni määrä. Kyseessä on antologia eri aikakausilta, monet tekstit ovat fragmentteja ja siksi ajoittainen Artaudin annostelu käy hyvin päinsä. Esimerkiksi hulluudesta:

And what is a genuine lunatic?

He’s a man who prefers to go mad, in the social sense of the word, rather than forfeit higher idea of human honor.

That’s how society strangled all those it wanted to get rid of, or wanted to protect itself from, and put them in asylums, because they refused to be accomplices to a kind of lofty will.

For a lunatic is a man that society does not wish to hear but wants to prevent from uttering certain unbearable truths.

Tässä Artaud puhuu Vincent van Goghista: van Gogh, The Man suicided by Society. Indroduction. Tekstiä on paljon ja se vaatii keskittymistä. Minusta ei ole ollenkaan pahitteeksi miettiä vaikkapa hulluuden historiaa, koska se on niin selvästi kulttuurisesti määritelty asia.

8 kommenttia:

  1. ripsa

    miettiä hulluuden historiaa, ihan mielettömän upea ja imponoiva ajatus. aion occamin partaveitsi tanassa käydä sen kimppuun...

    heti aluksi höylään irti heiveröiset käsitemääritelmät ja terve-hullu -dikotomian riippakiven!

    onko muuten leo jo tullut takaisin?

    VastaaPoista
  2. Niin, meri, olen lukenut monista eri paikoista, joita en tähän hätään kykene luettelemaan, että esimerkiksi terveydenhoidon asiantuntijat, eurooppalaiset vaikkapa Afrikassa, eivät tunnista afrikkalaista psykoosia.

    Jossain määrin Leo on täällä, mutta kuten tiedät tuleminen kestää ja sielu tulee joka tapauksessa kaukana perässä.

    VastaaPoista
  3. Kirjailijaelokuvista. Eikös Varjojen maa kerro C.S Lewisin elämästä?

    VastaaPoista
  4. Onhan noita muutama. Virginia Woolfin elämästä kertoo elokuva Tunnit.

    Ajattelin vain kahta asiaa Triesteä ja Joycea tässä, mutta tottahan muutamista kirjailijoista on leffoja tehty.

    VastaaPoista
  5. ripsa

    brittitohtori felix post tutki aikoinaan 291 maailmankuulun neron elämänkerrat. hän tuli siihen tulokseen, että luovat nerot kärsivät tavallista kansalaista useammin mielenterveyden ongelmista.

    suurmiehistä yli kahdella kolmanneksella oli persoonallisuushäiriöitä, mutta useimmiten ne eivät haitanneet merkittävästi heidän elämäänsä.

    kirjailijoilla ja kuvataiteilijoilla oli eniten vakavia mielenterveyden ongelmia. maupassant - joka kuvaili kirjoissaan neuroottisia sieluntiloja - oli ammattikunntansa edustajista ainoa 'oireettomaksi' luokiteltu.

    tutkimus käsitteli noin 150 viime vuoden aikana vaikuttaneita suurmiehiä.

    koska vain kuudesta luovasta naisesta ( charlotte brontë, colette , george eliot , george sand , virginia woolf ja maria curie ) oli saatavilla kelvollisia elämänkertoja, heitä ei otettu mukaan selvitykseen. jokaisella heistä oli vakavia psykiatrisia tai seksuaalisia ongelmia.

    brittipsykiatri jätti mainitsematta erään toisen tutkimuksen ulkopuolelle jääneen ryhmän: luonteeltaan särmättömät nerot. sellaiset, jotka eivät vähääkään kiinnosta elämänkertojen tekijöitä.

    taiteilijoista vaikeita tapauksia olivat kandinsky , kirjailijoista kipling , ajattelijoista comte , tiedemiehistä bohr ja poliitikoista bismarck

    VastaaPoista
  6. noista kahdesta kirjailijasta, James joycesta ja Antonin Artaud'sta käsittääkseni vain Artaud kärsi mielenterveysongelmista ja nekin saattoivat johtua ranskalaisten lääkärien väärinkäsityksestä (ainakin osittain) koska Artaud suljettiin mielisairaalaan sen jälkeen kun hänet oli konsulikyydillä kuskattu Lontoosta Pariisiin hallusinaatioiden vuoksi.

    Varmaan monella kirjailijalla/taiteilijalla on psykoottisluonteisia tiloja, mutta en tiedä ovatko ne läheskään aina pysyviä. Mietin tässä sitäkin, että joku psykiatri puuskahti vaikean tapauksen edessä, että taiteentekijöihin ei pure/päde mikään.

    Eli kuinka hyvin luova prosessi tunnetaan? Sitä paitsi jos sen määrittelijänä on hyvintoimeentuleva poroporvarislääkäri, niin ajattelutavat eivät kyllä mitenkään voi kohdata.

    Henkisen työn tekijät ovat kaikkialla todella pieni vähemmistö (en puhu tässä esimerkiksi ala-asteen opettajista).

    Artaud rantautui Lontooseen jokseensakin sattumanvaraisesti jouduttuaan mitä melkoisen kulttuurishokin alaiseksi Meksikossa, jossa hän tuli kyllä nauttineeksi myös peyote-kaktusta. Oopiumin syöjä ei osannut varautua hallusinogeenin vaikutukseen, saati intiaanikulttuuriin.

    Mutta seinähulluus taiteentekemisen keskuksessa, mielenmyllerryksen aikana, pitäisi olla ympäristönkin sietämä tila, jos se ympäristö ymmärtäisi edes pikkuosan kyseisen ihmisen tuotannosta.

    Yleensä se ei käsitä yhtikäs mitään. Meiltä puuttuu oivaltava ja ihmistä kehittävä taidekasvatus jotakuinkin tyystin. Musiikki taitaa olla ainut poikkeus tässä maassa.

    Jonka populaatio on pieni ja jonka tämänhetkinen kulttuuri keskittyy rahantekemisen ah niin innostavaan maailmaan.

    Oliko Bohr hullu? Minä olin luullut että Heisenberg! Entäs sitten Stalin, eikös se ollut oikein suurhullu mitä tulee politiikkaan?

    VastaaPoista
  7. Naisten kyky nähdä ohi sen tahdin missä muut ovat on syy tälle fenomeenille. Nainen on aina askel edessä tai jäljessä (vrt cha-cha chaa tai tango) tai joutuu olemaan liikkeessä selkä edellä mikä vaikuttaa objektien tajuntaan (Heidegger). Tämä on yhteinen nimittäjä eikä ehkä kieli? Kyky olla tahdissa siis. Sitä pohdin.

    Hyvää Kesää hyvä Ripsa
    yst.
    Chris Kylander
    (mietin pitääkö vaihtaa sukunimeä jos siirtävät vain tekstini sisällön ja arvon jollekin miessovnistimaailmaan; eikö maailmamme ole siinä mielessä aika sionistinen?)

    Tahti on miehen jalalla laskettu? Sekö oli sitä mitä Gaddaffikin urputti vastaan?

    Mutta minä olen nainen joka vie. Jos löytyy mies joka on ensin biologinen mies (tahtoo miehen jolla on miesominaisuuksia ns. biologisesti ja kohtalokkaasti ks. actuspurunen ja ikävät tosiasiat)
    ja sitten suostuu siihen tangoon, että nainen myös vie sillä tangossa kulku on yhtäaikainen ja sen takia suomi ja argentiina ovat hyviä vetureita muutosjohtajuuden tanssissa. Mutta argentiina sumplasi ahneuksissaan omansa: Suomi on vielä jäljellä tässä suhteessa. Kyse on maapallon liikkeistä ja muutoksesta myös mentaalisesti (tästä en ole näin kirjoittanut mutta nyt tämä menee piilaaksoon ja laittavat heti taas jonkun tunnetun filosofin suuhun - hinta on hyvä ja minun mac menee suoraan wheel-ryhmälle eli pelimaailmaan?

    On siis paskaa tuottaa mitään enää koska ansaintalogiikka huoraa jo lähtökohtaisesti tietotekniikan kautta.

    VastaaPoista
  8. Jaa. Minä en tiedä ansaintalogiikasta enkä tangoon viemisestä yhtikäs mitään.

    Hauskaa kesää H.G.

    VastaaPoista

Kommentointi on suotavaa, mutta ei pakollista