13.9.09

Kesän epätodellisuus

Lueksin puolihuolimattomasti Umberto Econ opusta Travels in Hyperreality. Lukeminen liittyi alun perin johonkin varteenotettavaan, mutta yhtäkkiä muistin kesän omituisimman hetken.

Olin menossa lammen rantaan, paikka oli aivan vieras ja oli ilta. Kamera oli mukana, koska neuvoja sanoi että siellä kasvaa sitten kaikki. Piti mennä polkua ja sitten kääntyä oikealle. Olen sillä tavoin rakennettu että sekoitan aina oikean ja vasemman, joten ehkä käännyin väärään suuntaan, tai ehkä piti kääntyä vasemmalle.




Törmäsin loukkuun. Se näkyy himmeästi kuvan yhdessä laidassa, neliskanttinen esine. Siinä oli kansi auki polulle päin, muuten verkkoa. Säikähdin aivan järjettömästi. En oikeastaan muista milloin olisin säikähtänyt viimeksi lapsuuden jälkeen niin lujaa. Jos olisin kävellyt eteenpäin, ansaraudat olisivat loksahtaneet nilkan ympärille ja murskanneet sen. Karhunraudat, tai ketun.

Joku siellä metsästi jotakin otusta. Oli keskikesä, mutta metsän sisällä oli kylmä. Jokin lensi suoraan käsivarrelle ja puri. Lähdin kompastellen juoksemaan takaisin kohti tietä. Käsivarresta joku oli puraissut palan pois ja siihen nousi iso paukama.

Pääsin kotiin ja heräilin vähän väliä valoisaan ja himmeään yöhön. Korva kuunteli taloa minunkin puolestani, menin raapustamaan äänistä tarinaa. Se on helppoa koska en kuule oikeastaan mitään ja saan kuvitella kaiken.




Ajattelin että kissan nau’unnalta kuuluva ääni ilmastointihormissa on lapsen itkua. Lapsi itkee itkemistään, itkee itseään uneen. Se on pieni lapsi eikä pääse ulos pinnasängystä, isä ja äiti ovat menneet pois ja unohtaneet että heillä on koskaan lasta ollutkaan.

Käännyin ja huomasin unohtaneeni kissan ulos. Se marssi, Allu, tapansa mukaan määrätietoisesti ja ulvahti että sapuskaa sellaisesta kohtelusta ja minä tottelin. Allun marssi on kummallista, se ei osaa vetää kynsiään tassujen sisään joten se kulkee rapisten kuin rapu ohuella hiekalla. Kuuluu naps, naps, kuin pieniä kotiloita särkyisi jalkojen alla, ja Lidia herää ajattelemaan myös ruokaa.

Olen yksin ja kissat ovat ympärillä. Silitän niitä vuoronperään ja olen yhtäkkiä aivan uninen.

Sitten lähdin muutamaksi päiväksi Helsinkiin ja kuulin että vaikka tämä kukka on kaunis, sitä ei pitäisi suosia, vaan hävittää se aina löytäessään koska se on valloittamassa koko Suomen. Mutta talossa asuvat ovat sitä mieltä, että voi sitä olla, on vain pidettävä se yhdessä kulmassa.

Mehiläinen osui aterialle samaan aikaan kuin kamera.




Helsinki oli ynseä ja kiireinen. Tajusin että en voisi koskaan enää muuttaa sinne. En ajatellut että en olisi turvassa mitä se ikinänsä tarkoittaakin, vaan sitä, että se oli muuttunut niin toiseksi paikaksi kuin mitä oli ollut ennen, että en olisi kotonani.

Missä ihminen sitten on kotonaan? Varmaan siellä missä on ystäviä. Kavereita, sukulaisia, sellaisia jotka ymmärtäisivät minut puolesta sanasta. Yksi sellainen aivan heti löytyi, abessinialainen kaveri. Se on 8 kuukautta vanha ja tahtoo leikkiä kaiken aikaa.

Sitten aurinko meni piiloon ja rupesi satamaan joka päivä. Kielletyn kukan lehdillä ja kukissa kimaltelivat sadepisarat, kun lähtöaamuna aurinko pilkahti esille. Abessinialainen ystäväni oli jossakin muualla kun hyppäsin taksiin.




Kotona näkyivät sitten jo ensimmäiset keltaiset lehdet koivuissa ja vaahterat loistavat jo pallokentän alapuolella punaisina. Alkoivat kovat tuulet.

9 kommenttia:

Hannele kirjoitti...

Eihän tuollaisia ansoja enää saa...

Ripsa kirjoitti...

Hannele, oletko aivan varma? Ihan 100% varma?

Aatteles jos on vaikka supikoira joka käy ihmisten roskiksia tonkimassa ja ihminen asuu metsänrajassa ja alkaa olla varma siitä että sillä pahuksen elukalla on rabies?

Ihmiset pelkäävät tuota n.k. oikeata luontoa ja metsää. Miksi he muuten mieluiten parturoisivat ne paljaiksi?

Obeesia kirjoitti...

Samaa mieltä Hannelen kanssa: loukkupyynti on kielletty laissa.

Tuota palsamia kasvaa ikkunani alla. Sen liikaa lisääntymistä en pelkää, sen sijaan muutamat tontille tuomani ruttojuuret ovat levinneet jo nyt liikaa. Jätesysteemin rakentamisen yhteydessä kaivuri levitti juurakoita laajemmalle. Minulla on täysi työ rajoittaa kasvin leviämistä.

Ripsa kirjoitti...

Obeesia, on voitu kieltää. Mitenkähän sellaista kieltoa valvotaan?

Toisaalta ainakin Etelä-Pohjanmaalla tiedän paikkoja joissa loukkuja käytetään minkkien tappamiseen. Vieraslajina se tappaa kaiken mitä eteen tulee. Se ei pelkää ihmistä, koska on yleensä minkkitarhoilta karannut, tai mikä on tosi tyhmää: päästetty vapaaksi turkisten vastaisessa iskussa.

Yleensäkin tässä maassa kaikki on kielletty mikä ei ole erikseen sallittu, mikä aiheuttaa sen että tarkastajia ei riitä jokaiseen metsän tiheikköön.

Kiinnostavaa. Toivoinkin saavani kuulla että mistä kielletystä kasvista on kyse. Jos tämän nimi on balsami, niin kuulostaa lääkekasvin nimeltä.

Muistelen, että ruttojuuri on Toivo Rautavaaran kirjassa Mihin kasvimme kelpaavat. Sekin kuulostaa joltakin rohdolta.

Täytyy tutkia asiaa.

kalevi hotanen kirjoitti...

Mulla on muuten ihan sama vika. Kun pitäisi rapsuttaa oikealta, rapsutan vasemmalta.

Hannah kirjoitti...

On ansapyynti pääasiassa kielletty, riekkoja kait saa Lapissa metsästää yhä ansoilla. Mutta sellaiset ansat, jotka voivat olla vaaraksi muille kuin pyydettävälle eläimille, muille ihmisille, lapsille. Valvonta taitaa kuulua riistanhoitopiireille ja edelleen metsästysseuroille. Mutta mistäpä tuotakaan nykyään tietää, mistä kaikki kiinalaispaikkojen ruuanainekset tulevat.

Helsingistä muuten puuhataan design-pääkaupunkia. Vähän samanlaisten fiilisten vuoksi kuin sinulla, olen sitä vähän ihmetellyt. Sateista Helsinkiä luotaantyöntävämpää paikkaa kun jo voi joutua hakemaan. Tai sitten se on Kampin seudun ikuisissa rakennusprojekteissa, aluettahan on rakennettu jo yli 10 vuotta putkeen. Ja kun siellä useimmiten käy junalla, on vaikutelmaksi lähes jäänyt pysyvä rakennustelineistö tai mutakuoppa.

Ja se muu design; Helsingissäkö se on luotu.

Ripsa kirjoitti...

Kalevi, mulla ei ole vielä ilmennyt iho-oireita. Sanovat että ajattele millä kädellä syöt kaurapuuroa, mutta sitten Markus-sedän ohjelmien en ole juuri puuroon koskenut.

HannaH, siinähän se. Riistanhoitopiirit antavat määräyksiä ja metsästäjät toteuttava. Todensanoakseni, meillä maalla minkit ovat hirveä riesa. Tarkoitan alueita, joissa ovat jopa metsojen kannat alkaneet elpyä.

Helsinki ei oikein taida voida ilmeelleen mitään. Osa siitä on ilman muuta kokonaisarkkitehtuurin puuttuminen. Ei silti, ei sellaista taida juuri muuallakaan olla, mutta Helsingin mittakaava on Suomessa sentäs se suurin, joten kyllä se pistää silmään.

Pahin tilanne on kyllä Töölönlahdella. Minä olen asunut Hesassa, joten olen seurannut sitä aika tarkkaan siitä pitäen. Pala palalta viedään myös Keskuspuistoa.

Kamppi on oikeasti ruma. Ja jos ihmiset asuvat rumassa ja meluisassa ympäristössä, ne eivät voi hyvin. Kyllä tästä on tehty tutkimuksiakin.

Ilmari kirjoitti...

Mieleeni juolahti tämänpäiväinen (15.9.) Fingerpori. Satuitteko huomaamaan?

http://www.hs.fi/fingerpori/

Ripsa kirjoitti...

Ilmari, aivan erinomainen esimerkki!

On siis jollain konstein opittava joko a)ohjaamaan omia uniaan etteivät nyt ainakaan rumat parransänkiset naapurit tule niihin mellastamaan, b)punnittava sitä, mikä on todellisuutta, uni- vai valvemaailma, c)luettava satuja lapsille ja keksittävä vielä kerrottavaa itse.

Vaihtoehto c) on ehkä miellyttävin, koska siinä tulee luoneeksi uuden maailman, joka virkistää sekä omaa että lasten maailmaa!