1.3.10

Esteettistä logistiikkaa


Piti menemäni Helsinkiin junalla. Mutta uutisten mukaan monet ihmiset valitsevatkin linja-auton, koska VR ei kykene pitämään junia kulussa. 

Kävelin päättämättömänä edestakaisin jotain, jota arvon kaupunginisät ja -äidit suvaitsevat kutsua matkakeskukseksi. Siitä oli oikein arkkitehtuurikilpailukin. Minusta lopputulos on susi.

Ei tapahtunut mitään muuta kuin hienon aseman rumentaminen ja pysyvästi. Meillä on yksi noita tsaarinajan hienoja asemia. Ensin vietiin aseman puisto, se noin vain halkaistiin kahtia. Eivät auttaneet valitukset, ei niillä ole merkitystä jos ”tarvitaan” katua viemään autoja ties mistä kaupungin keskustan toriparkkiin, joka sekin maksoi miljoonia, taatusti. Toriparkissa on aina tilaa, joten olisi kiinnostavaa joskus nähdä tilejä ja taseita että koskahan kaupungin investoinnista alkaa tulla voittoa.

Mutta millaisen kuvan arkkitehtikilpailun voittajarakennuksesta – josta ainakaan minä en nähnyt muuta etukäteistä havainnekuvaa kuin lasikuution –  satunnainen matkailija saa saapuessaan linja-autolla tai junalla kaupunkiin? Suurin osa ihmisistä on valitettavasti jo totutettu rumuuteen ajat sitten. Ehkä kukaan ei sanoisi mitään.

Tämä ei ole mielipidekysymys, koska satuin näkemään aika monta kilpailuun osallistunutta työtä ja useimmissa kuitenkin kunnioitettiin vanhan aseman ainutlaatuisuutta. Valitussa ei.

Tuloksena on siis lasinen pömpeli aseman takana, raiteiden ja puiston edessä. Sen funktio on istuksia odottelemassa junaa. Pömpeliltä ei siis puiston puolelta enää erota asemaa. Puisto on lievästi kohoavassa maastossa. Eikä siinä ei ole enää niin monta puuta että sitä voisi edes kutsua puistoksi. Paljon olivat istuttaneet jalopuita.

Logistisesti marssiminen asemalta ”matkakeskukseen”, joka ei ole mitään sen kummempaa kuin tiililegopalikkapömpeli varustettuna kyseisellä ilmauksella, hissi ylös sillalle, josta kulkee virtanaan autoja, ja sitten: Matkahuolto. Ilmeni että vaikka olemme saaneet uuden Matkahuollon, niin linja-autolla ei edelleenkään pääse Helsinkiin alle seitsemän tunnin, kun taas juna kulkee aikataulun mukaan noin neljässä tunnissa.

Minulla oli ongelma. Joukkotiedotusvälineet olivat kirkuneet katastrofia VR:n vaihteiden huollossa, ihmisten heittämistä pakkaseen kuudeksi tunniksi, vaunujen ja vetureiden rikkoutumista koska on kova talvi. Pääsisinkö Helsinkiin alle seitsemän tunnin?

Päätin ottaa riskin. En myöhästynyt kuin puoli tuntia, koska Keravalla vaihteet olivat tukossa. Mutta jo Riihimäen jälkeen päätin olla syyttämättä Valtion Rautateitä mistään. Lunta on aivan tuhottomasti. Ei sitä tapaa näin paljon tulla.

Valtiota kyllä syytän. Minusta on typerää tehdä ihmisten ja tavaroiden kuljettamisesta bisnesyhtiö. Mutta suomalaiset ovat tottelevaista vaalikarjaa, ja siellä  VR-yhtiön hallituspaikalla (johtokuntapaikalla?) istuu poliitikkojakin miettimässä kapitalismin lainalaisuuksia. Muistaakseni yhtiössä on valtionenemmistö, vaikka en luekaan talousuutisia, koska en pidä numeroista. 

Pidän puista, lumesta, talitinteistä ja muutamista ihmisistä kissojen kanssa ja joskus ilmankin.

Mutta ilmeisesti nämä kapitalistiset lainalaisuudet tässä VR:n tapauksessa tarkoittivat sitä – kuten muutaman matkustajan kanssa filosofoimme – että ihmiset on heitetty töistä työttömyyteen kun  keksittiin lumen ja jään sulattaminen vaihteista sähköllä.  

Kunnon talvea ei ole ollut vuosiin, joten oli vähintään kvartaaliloogista, että sellaista ei tulisi. Minä en vain käsitä sellaista yhtälöä, että meillä on 300 000 työtöntä (taas, niin kuin ei 90-luvun vastaavissa luvuissa olisi ollut tarpeeksi!) ja sitten ei saada vaihteita harjatuksi puhtaaksi.

Ilmeisesti kyse on korkeammasta matematiikasta.

Pääsin perille. Minulla oli tehtävä: hoitaa kahta lapsenlasta pari päivää. Siinä oli varsinaisia logistisia loikkia, kun yksi vanhemmista on töissä aivan toisessa suunnassa kuin toinen. Ei siinä mitään kvanttihyppyjä tullut omalle kohdalleni, virus-hyökkäyksistä toipuvat lapset ovat hyvin luonnollinen ilmiö. 

Olen asunut Helsingissä 1970-luvulla. Kaikki on muuttunut. Melkein. Yhtenä iltapäivänä päätin jatkaa ekstreme-urheilua ja lähdin Helsinkiin kävelemään. Matka Kampista Hakaniemeen onnistui väistelemällä varoitusnauhoja: katoilta putosi jäänsekaista jäätä. Joku ministeri määräsi, että nyt on pudotettava lumet katoilta. Suomalaiset ovat tottelevaista kansaa.

Rakastan Helsingin keskustaa, mutta sitä oikeaa, vanhaa. Niissä ovat esteettiset kvaliteetit vielä kohdallaan ja  rautatieaseman kello oli maalattu surrealistiseksi (dadaistiseksi?): kymmentä vaille kaksi.  Pysähdyin ostamaan maahanmuuttajan pitämästä kukkakaupasta Ninnille kissanruohoa ja sain pätevät ohjeet vehnänkasvatuksesta, jotka ilmoitin Ninnin ihmiselle, Anitalle. 

Tallustelin metrosta kohti aavaa Mustalahtea, joka on ristitty Aurinkolahdeksi. Kokonainen uusi korkeiden legopalikkatalojen rykelmä on noussut entisen metsän keskelle. Yksi pikkuinen rakennus on jäänyt siihen vastapäätä Vuosaaren taiteilijataloa, siinä se sinnittelee keskellä korskeita betonilasikuutioita.

Mitään esteettisiä kvaliteetteja ei ole ajateltu, vaan vain rahan lakeja. Yllätin itseni  ihmettelemästä ilmiötä. Ihmisethän väistämättä viihtyvät huonosti rumassa ympäristössä. He alkavat väistämättä voida huonosti. Kauniin ympäristön merkitys tunnetaan ja tiedetään.

Siitä läheltä on häädetty Miina Äkkijyrkkä kyyttöineen. Mutta eiväthän kyytöt tietysti kuulu kuvaan yhtä hyvin kuin puudeleitaan ulkoiluttavat uusrikkaat. 

Luin Hesarin kritiikkiä kirjasta jossa käsiteltiin muun muassa anarkisti Kropotkinia. Kirjan on kustantanut Savukeidas, sen verran ehdin nähdä. Aivan jutun alussa – siis kulttuurisivuilla – oli kuuluisa  Proudhonin julistus: ”Omistaminen on varkautta”.

Mutta sitten jo piti mennä piirtämään ja lukemaan lasten kanssa.

Olen nyt kotona. Sataa märkää lunta, kattotalkoot maassa jatkuvat, vaikka oheisvahingoilta ei ole vältytty. Kaksi kuollutta ja parikymmentä loukkaantunutta. Mutta kun oli ministerin määräys.

Yksinäinen kattomies katselee loputonta työmaata.

Klikkaa isommaksi!




19 kommenttia:

peteer kirjoitti...

Kun luin tuota kuvaustasi Matkahuollosta, jäin miettimään kaikkia muistamiani linja-autoasemia. Kovin moni ei ole jäänyt mieleen erityisen poikkeuksellisena, hyvässä tai pahassa. Helsinki, tietysti, tarkoitan ennen nykyistä Kamppia. Turussa oli muistaakseni sellainen funkishenkinen joskus, ellen ihan väärin muista.

Toisaalta tietysti kukin näkee milloin minkäkin asian epäesteettisenä, samalla kun toinen saman esteettisenä. Että epäilen tuota jonkinlaisen yhteisen, jaetun estetiikkakäsityksenn olemassaoloa. Ellei ole kyse esim. muodista, mikä on hieman toinen juttu.

Ehkä se on henkilökohtainen paikan kokemus, jolla on lopulta jonkinlaista ymmärrettävää merkitystä. Itseään on mahdollisesti helpointa ymmärtää?

Ripsa kirjoitti...

Peteer, asialle on nimitys: genus loci, paikan henki (tai sielu). Olet tietysti oikeassa siinä että ihmiset näkevät paikat eri tavalla.

Mutta kyllä sitä on aivan tutkittukin, että esimerkiksi kun suuria kauppakeskuksia rakennetaan, niin on oltava mahdollisimman epäpersoonallisia, että saataisiin ihmiset viipymään ja ostamaan.

On olemassa erilaisia kaupunkeja ja tiloja, joissa on erilainen henki. Kävin istumassa Eliel-ravintolassa, pitkästä aikaa. Oli aikaa junan lähtöön.

Yleensä olen viihtynyt. Helsingin rautatieasema on kokonaisuus, kaunis kuin mikä, oikea koru rakennukseksi vaikka se iso onkin. Eliel Saarinen oli hieno arkkitehti. Sen lisäksi rakennus käy vuoropuhelua esimerkiksi Ateneumin kanssa (IMHO Makkaratalo olisi saanut jäädä rakentamatta, tai ainakin se makkara siinä). Tori on oikean kokoinen ja on kiva ettei se ole enää aivan täynnä busseja.

Mutta joku oli pilannut Eliel-kahvilan sisustuksen pahasti sillä käsittämän rumalla hökötyksellä joka seisoi keskellä kahvilaa. Sitä isoa seinämaalausta (Järnefeltin?) ei enää nähnyt siltä halvalta bensa-asemalta näyttävältä ruokasuojalta.

Sama pätee laajemmin kaupunkikuvaan. Tyylejä voi panna toistensa sekaan, mutta ei niin että ne ovat räikeässä epäsoinnussa keskenään.

Siinä Kampista poiskävellessä (enkä pidä Kampin kauppakeskus-matkahuollosta yhtään!) mietiskelin pientä yksityiskohtaa: minkähän takia Postitaloon ei voi panna keskustakirjastoa? Se olisi hieno paikka kirjastolle.

Mutta ehkä se ei tuota tarpeeksi.

peteer kirjoitti...

Genius loci -asiasta, koskien (rakennetun) ympäristön kokemista (Christian Norberg-Schulz).
Oli kova hittikirja ja luennoitsija joskus 80-90-lukujen vaihteessa alalla.

Rakentaminen on pahuksen vaikea asia, kun kaikki tuntevat sitä kohtaan intohimoa.
Mutta se on vaan ihan hyvä, jos näin viitseliäästi olisi aina.

Ripsa kirjoitti...

Peteer, juuri tuota en ole lukenut. Oikeastaan arkkitehtuurin kokemisen kouluni oli oikea huippu: Firenze. Aivan upea kaupunki, suorastaan täydellinen kaupungiksi - ja tarkoitan tässä nimenomaan keskustaa.

Minusta intohimo on hyväkin asia, jos tuulet alkaisivat puhaltaa myötäisesti ja ymmärrettäisiin että nämä betonilasihökötykset ovat epäviihtyisiä.

Mutta rakennuksilla tietysti myös korostetaan ominaisuuksia, kuten valtaa. Minkä takia pidän Kalliosta enemmän kuin Aurinkolahdesta? Voisin ehkä löytää siihen perusteluksi sellaisen yksinkertaisen asian kuin ihmisenmittaisuus.

Minusta mielenkiintoista tässä olisi tietää sekin mitä Suomen arkkitehtikouluissa, Otaniemessä, Oulussa ja Tampereella opetetaan ja mitä opiskelijat ajattelevat.

Niin kutsuttuja tarttumapintoja olisi vaikka kuinka paljon. Tämän päivän Hesarissa asiasta satuttiin puhumaan. Ei uusikaan arkkitehtuuri aina ole täysin epäonnistunutta.

Esimerkiksi: puu- vai betonirakentamista? Rakentajien taidot? Miksi on niin paljon sairaita julkisia rakennuksia, jopa kouluja ja lastentarhoja? Miten arkkitehtien ja rakennustyöläisten, insinöörien ja sähkömiesten opetus on onnistunut, eli millaista koulutusta saavat opettajat?

peteer kirjoitti...

Vanha kaupunkirakentaminen on aina mielenkiintoista. Firenze ja varsinkin Rooma ovat minustakin hyviä esimerkkejä. Ehkä se on häkellyttää, kun ei sellaiseen ympäristöön ole päässyt suomalaisena elämässään koskaan tottumaan, eikä siinä ole kasvanut. Täällä on usein hajotettu se, mikä ei ole itsestään hajonnut. Ei ole jäänyt paljon laatua ja sisältöä jäljelle.

---
Epäviihtyisyys, hökötysmäisyys, valta, ihmisenmittaisuus, opetus, taidot, sairaudet.
Mielenkiintoisia kysymyksiä nuo kaikki. Olisi vaikeaa antaa tyhjentäviä tiivistelmiä vastaukseksi edes jostain edellisistä. Tulisi pitkä juttu. Enkä minäkään katsele asioita kuin vain omasta näkökulmastani.

Arkitodellisuudessa se on suurimmalta osalta täysin vailla sitä glooriaa ja mystiikkaa, jota on viljelty välineissä. Tosin nykyään vähemmän. Ehkä se on hyvä. Jonkun verran arvostellaan, ei joissain tapauksissa varmaan tarpeeksi. Työ se on suurimmalle osalle, siinä missä moni muu hyvänsä. Olen myös joskus kuullut valitettavan akateemisesti koulutetun palkkatasosta.

Liian kauas glooriasta ja mystiikasta kuitenkin meni eräs kyynisempi tapaus, joka vertasi työtään (yleensä) parturin hommiin. Tarkoittaen että: "Klips klips, hyvä leikkaus ja rahat pois." Eihän sellaista statementtiä unohda. Mutta ehkä se kertoi jotain olennaista eräistä asenteista, en väitä todellakaan että kaikista alan asenteista. Mutta joidenkin. Ja myös tarttumapinnassa olevien sidosryhmien edustajien. - Sitten toiseksi on ne, joiden loputtoman tuntuista venymistä, ammattitaitoa, kekseliäisyyttä, ymmärrystä, sietokykyä, sosiaalisuutta (monessa mielessä), uhrautumista ja uhraamista (kaiken) en lakkaa hämmästelemästä. Sellaisissa tapauksissa olen mm. kuullut käytettävän puolihuolimattomasti sanaa "uskonto".

Oman työpäiväni mittaan, vuosien kuluttua koulun penkistä, tietysti pikkuhiljaa, huomasin tarttumapintoja todella olevan ja hyvin paljon. Se itse itsessään, jossa on korviaan myöten, kuin kuka hyvänsä, tehdään yhdessä lukemattomien muiden osaavien ihmisten kanssa, jotka puolestaan edustavat kymmeniä muita eri aloja. Muuten mikään siinä ei ole mahdollista, mikä on tarkoituksena.

Mutta että mikä on rakentamisessa kulloinkin hyvä? No sitähän voi kysyä kaikilta. Toisinaan ei kysytä. Eniten äänessä ovat poliitikot, virkamiehet ja liike-elämän eri tason edustajat. Ja niinkuin useimmissa hallintojärjestelmissä käy, kaikki eivät saa eri syistä käsityksiään esille. Luulen että välineillä ja eri tasojen, jopa eri alojen opetusta antavilla laitoksilla voisi olla tässäkin suhteessa enemmän toivottavia mahdollisuuksia kuin nyt on.

Ripsa kirjoitti...

Peteer, oikeastaan tuossa viimeisessä lauseessasi sanoit juuri oleellisen: voisi olla lisää mahdollisuuksia, sellaisia jotka antavat tuloksen.

Kyynisyys on gryndauksen ydin. Ja siinä on kyse miltei vain pelkästään rahasta.

Siellä toisessa päässä voi olla kokenut ammattimies, kirvesmies, betoniraudoittaja, puuseppä, maalari.

Siinä välissä olemme muun muassa me joilla pitää näillä leveysasteilla olla katto pään päällä. Siinäkin on kyse rahasta: vuokrataanko, ostetaanko vai rakennetaanko oma koti. Siinä näkyy yhteiskunnan koko kirjo: asumisessa.

Tässä kaupungissa oli ammattikorkeakoulussa vielä kymmenisen vuotta sitten arkkitehtuurilinja. Se oli hyvä ja täytti sitä ammottavaa aukkoa, jonka olivat jättäneet teknistalouteen perustuvat oppilaitokset. Yksi osa opetusta oli piirtämistä, yksi taidehistoriaa, arkkitehtuurin historiaa, sitten loppu, suurin osa, ammattiopetusta.

Nyt arkkitehtuurilinjaa ei ole enää. Oletan että sillä ei yksinkertaisesti nähty arvoa. Esteettisyys nimittäin EI ole ekonominen kysymys. Oletko samaa mieltä?

Oliko nyt niin että hiljan oli joku merkkivuosi siitä kun saksalainen modernismin koulu, monitieteellinen ja -taiteellinen Bauhaus perustettiin? Sillä on ainakin Euroopassa vieläkin laaja säteilyvaikutus, vaikka natsit sulkivatkin koulun hyvin kiireesti. Ei aavistustakaan miksi diktatuuri koki modernismin uhaksi. Samoin oli taiteiden laita samaan aikaan Neuvostoliitossa.

Nyt kun sosialismi on (ainakin toistaiseksi) tapettu pois päiviltä, siirryttiin ykskaks tuohon wau-arkkitehtuuriin (esim. suunniteltu Katajanokan hotelli) ja modernismin irvikuviin joita ovat nuo lasibetonitornit.

Ymmärrän että ne meriteeraavat valtaa, mutta sitäkään yhteyttä en oikein tajua. Siis rakennuselementit sinänsä ovat tietysti aivan neutraaleja. Miksi siis rakentaa rumaa, kylmää ja epäviihtyistä?

peteer kirjoitti...

"Kyynisyys on gryndauksen ydin. Ja siinä on kyse miltei vain pelkästään rahasta."
- Hyvä on jos ihmisille kerrotaan kyynisyyden mahdollisuudesta liittyä liiketoimintaan. Joku toinen ei välttämättä kerro, koska laulaa leipänsä edellyttämällä tavalla.


"- - - Siinä näkyy yhteiskunnan koko kirjo: asumisessa."
- On käytetty sanaa "raadollinen", asuntorakentamista, jopa -suunnittelua koskevassa keskustelussa.


Vaasassa tapahtuneen ammattikorkeakoulutasoisen arkkitehtuuriopetuksen lakkauttamisesta en paljon tiedä. Olen kuullut puhuttavan asian liittyneen taloussuhdanteen heikkenemiseen. Että ei olisi ollut luvassa työpaikkoja pienessä maassamme, niin ei olisi ihmisraukkoja koulutettu työttömäksi. Ja yliopistotasoisesta opetuksesta ei olisi haluttu kuitenkaan totaalisesti tai osittain tinkiä.


Esteettisyys nimittäin EI ole ekonominen kysymys.
- Muistan keskustelun, jossa kehotettiin pyrkimään ymmärtämään aina totuttua hoettua laajemmassa merkityksessä, mitä on "ekonomia". Se ehdottomasti voi sisältää esteettisyyttä, jos on taitoja ja hyvää tahtoa, ennenkaikkea AIKAA suunnitella. Yleensä ei ole. Mutta on ekonomia vielä paljon muitakin asioita, kuin pelkkää lyhyen tähtäimen laskuoppia, vain sitä mikä on seuraavan neljän kuukauden kannalta taloudellista.
- Täytyy rehellisenä muistaa, että kaikenlainen leikkaaminen, ns. säästäminen ja riisuminen, rahalla mitaten, todennäköisesti johtaa köyhempään, mielikuvituksettomampaan, sekavampaan, epävarmempaan, yksinkertaisesti huonompaan lopputulokseen. Esimerkkejä on nähty ja tullaan näkemään.


Ei aavistustakaan miksi diktatuuri koki modernismin uhaksi."
- Jos kelataan 1930-luvun tapahtumia, miksei myös esim. myöhempien aikojen Romaniaa, yleisin rakennustaiteellinen pyrkimys julkisessa rakentamisessa liittyi hallitsijoiden ja puolijumalien arvostaman klassisismin toteuttamiseen. Ehkä siinä koettiin olevan enemmän jotain herooista, mikä pyrki ikonisesti ja symbolisesti kuvaamaan vakautta, vahvuutta ja ikuisuutta, tulevaisuudenuskoa. Tuhatvuotisuutta. Mutta se oli vain heidän rajoittunut ja rajoittava käsityksensä. Heillä oli rahat ja valta ja ääni.
- Poikkeus vahvistaa säännön. Italiassa hallitsija ihannoi paikallisesta futurismista ponnistavaa tiukkaa mutta juhlavaa modernismia ja käytännön toteutuksiakin tuli. Enpä tiedä onko sekään nyt juuri sen arvokkaampaa kuin edellinen, merkitykseltään. Olen silti kuullut jonkun nykyaikana tykänneen.


Lasibetonitorneilla tarkoittanet pilvenpiirtäjärakentamista. Se lähes varmasti liittyy (taloudellisen) vallan ja voiman osoitukseen hyvin konkreettisesti rautalangasta vääntäen. Jonkun pitäisi tehdä sama arkkitehtuurille, kuin mitä Zizek teki elokuville. Psykoanalyysi. Taisi olla Pois työpöydältä -blogissa aiemmin maininta siitä, että itse asiassa juuri Zizek olisi ollut kiinnostunut tekemään psykoanalyysiin pohjaavia filosofisia mietelmiä arkkitehtuurista, mutta ei vielä toistaiseksi ollut löytänyt sellaisia sisältöjä, jotka olisivat häntä tarpeeksi laajasti motivoineet. Ehkä sekin on jo kannanotto. Jään silti odottelemaan moista analyysiä, kun aineksia on. - Perinteisesti pilvenpiirtäjärakentaminen liittyy poikkeuksellisen korkeaan maan arvoon ja ennenkaikkea poliittiseen päätökseen, että saa toteuttaa pienelle, suht kalliille maapalalle rajattoman paljon rakentamista. Vaikka kuuhun asti jos kykenee. Se on politiikkaa, baabelimaisuudessaan lähes uskontoa.

Wau-rakentaminen puolestaan on käsitteenä paljon uudempi ilmiö, vaikka vertailukohtia löytyy historiasta. Esimerkiksi Bilbaon/Gehryn Wau oli kuulemma se juttu joka ilmeisesti toi paljon lisähuomiota, ja rahaa kaupunkiin. Joku senkin on taskulaskimella laskenut. Sillä sitä on perusteltu ja Suomessa on myös hinguttu. Joku on puhunut karnevalisoitumisesta. Olen kuitenkin sitä mieltä, että ainakin Kiasma on rakennuksena hyvä ja tarpeellinen esimerkki.

Ripsa kirjoitti...

Kiitos Peteer!

Olipa hieno kommentti. Arkkitehtuuri on meille kaikille tavattoman tärkeä asia, ylipäänsä rakennettu ympäristö, ylipäänsä asuminen, että se ei ole mitenkään yhdentekevä.

Rupesin tutustumaan arkkitehtuurin historiaan ja joihinkin arkkitehteihin tarkemmin vasta kun tänne tuli se arkkitehtiosasto, siis vanhaan kunnon Tekuun (Suomen vanhin teknillinen opisto). Se tarkoitti muun muassa sitä että meillä kotona ramppasi opiskelijoita ja joskus jokunen opettajakin. Huomasin että siinähän on selviä humanisteja, koko konkkaronkka ja ilahduin syvästi.

Olet ehkä oikeassa että yliopistot ajoivat ohi ja yli tällaisten pikkuisten ammattikorkeakouluosastojen. Että siis ei ollut varaa pitää maassa alempaa tutkintokantaa. Se on virhe vain sikäli, että pienikin humanistinen pilkahdus saattaa säteillä vaikutusta ympäristöönsä. Ja vaikutusta ympäristöön täällä tarvittiin ja tarvittaisiin. Kaupungilla ei ole enää kaupunginarkkitehtia, olemassaolevan annettiin mennä eläkkeelle, tilalle ei tahdottu ketään.

Olet samaten aivan oikeassa siinä että kun on taloudellisia resurseja niin ympäristö tulee esteettisesti miellyttävämmäksi. Yksinkertainen ja vilpitön kysymykseni kuuluu: mihin hemmettiin meidän veronmaksajien rahat menevät nyt? Oma arveluni: noihin legopalikoihin, jotka tuhoavat vanhaa kokonaisuutta.

Jokaisesta puutalosta piti ennen taistella, nyt se ei ole enää tarpeen, sentään jotain on tapahtunut. En tarkoita että rakennustapa olisi ylitse muiden, vaan esimerkiksi entisten työläiskaupunginosien säilyttäminen.

Täällä on yllättävä yhteys 1870-90-luvuilla syntyneeseen Chicagon arkkitehtuuriin. Eikä taaskaan tyylillisesti saati materiaalisesti vaan siitä yksinkertaisesta syystä että Chicago paloi samoin kuin Vaasa ja suunnilleen samaan aikaan. Uudet kaupungit rakennettiin paloturvallisesti: Chicagossa ruvettiin käyttämään esimerkiksi Louis H. Sullivanin ajatusten mukaan (Schlesinger and Meyer Store 1899-1904) teräsrunkoja rakennuksissa, sitten tuli Frank Lloyd Wright joka muiden Chicago-schoolin tapaan vaikutti Bauhausin Walter Gropiuksen ja Mies van der Rohen työhön.

Vaasaan puolestaan rakennettiin ruutukaavakaupunki lähemmäs merta, suunnittelija oli Zetterberg. Bulevardit ovat leveitä ja väleissä on kapeita palokujia. Täällä on siis aivan erilainen paikan henki kuin Chicagolla mutta samasta syystä. Kaupunki rakennettiin suunnitelmallisesti. Kumpaakin kaupunkia on tietysti rikottu ja rakennettu uudelleen, mutta perusilme on kumminkin olemassa.

Jos ajattelee että modernismi alkaa Bauhausista ja Chicagon mallista, niin meillä ei ole yhtään modernistista kaupunkia. Sen takia minä kai toivon oikein kovasti ettei pilvenpiirtäjiä tarvittaisi Helsingissä, koska se rikkoisi yhtenäisyyden. Ellei nyt Vuosaaren kamaluutta voisi sellaiseksi laskea, siis Aurinkolahtea.

Kun minä olen elänyt parikymmentä vuotta maalla, olen nähnyt myös oikein hyvin, miten kirkonkylät tuhottiin 1960-80-luvuilla, ne ovat hyvä esimerkki esteettisen tajun puutteesta, virkamiehistön löyhäpäisyyden ja poliitikkojen pölkkypäisyyden vaaroista.

Tunnetko Bernard Rudofskyn kirjan Architecture without Architects (Museum of Modern Art 1965)? Se on jollain tavalla aivan ikioma ”asumisraamattuni”, koska siinä näytetään niin tavattoman monta kulttuuria ja sen mukana rakentamisen tapoja. Suren sitä että ihmisiltä on mennyt valta vaikuttaa omaan ympäristöönsä. On sitä sentään jossain määrin Suomessakin ollut, ihmisten omaa toimeliaisuutta ja mittakaavan ymmärtämistä.

Olenkohan minä sitä mieltä että ihminen nauttii kauniista aivan luontojaan? Ainakin olen kasvatusoptimisti.

Kiasma on OK, mutta Sanomatalo on väärässä paikassa, samoin tuleva musiikkitalo. Töölönlahden kokonaissuunnitelmia ei ole ikinä saatu pannuksi toimeen. Niitähän on vaikka kuinka monta. Siis rakennuskaavasuunnitelmia.

Rakastan ajatusta arkkitehtuurin psykoanalyysista! Hyvä Zizek!

peteer kirjoitti...

"HTML-koodiasi ei hyväksytä: Must be at most 4,096 characters".)

"Arkkitehtuuri on meille kaikille tavattoman tärkeä asia,..."
- Alan kannalta hyvä jos näin olisi. Joku toinen puolestaan on pelkistänyt arkkitehtuurin vain ns. lisäarvoksi ja arkkitehdit lisäarvon tuottajiksi. Suomen rakennuksista ainakin aiemmin oli muistaakseni vain n. 5 % arkkitehtien suunnittelemia. Näistä voisi päätllä, että muiden ammattikuntien tuottama lisäarvo rakentamisessa (ja kaavoituksessakin) on merkittävämpi, ja sitten osin humanistiseksi tulkittavan näkökulman vähemmän arvokkaaksi.
- Haluaisin nostaa ammattikunnallista häntää. Alamme on koulutuksen puolesta rakentamisen ja kaavoituksen suunnittelussa kaikkein poikkitieteellisimpiä, myös taiteellisine tavoitteineen. Siihenkin joku: "Tietää vaan vain vähän monesta asiasta". Ehkä kuitenkin tietää mistä etsiä tietoa. Ja jos työelämään pääsee kiinni ja siellä onnistuu pysymään, meillä on siinä rakentamisasioissa kokonaisuuden näkevin henkilö, vaikka kuinka yritetään vähätellä.

"mihin hemmettiin meidän veronmaksajien rahat menevät nyt?
- Tulevaisuudessa ei ehkä tarvitse maksaa juurikaan veroja. Sitten voi keskittyä paremmin ihmettelemään kaikenlaisia laadukkaita palatseja katukuvassa, ainakin näyttävimmillä ja keskeisimmillä paikoilla.

"...olen nähnyt myös oikein hyvin, miten kirkonkylät tuhottiin 1960-80-luvuilla,..."
- 60-70-lukujen purkuprojektit myös maaseudulla ehkä olivat seurausta ns. teknistaloudellisten näkemysten ylivertaisuudesta (mm. autoistumisella perusteltiin kirkonkylien rappioittamista), poliittisen päätöksenteon tukena. Arvoista ei kannata edes puhua. Oliko niitä yhtä enempää? Keskimäärin kaikki olivat automaattisesti valmiita ottamaan vastaan uuden hyvän ja poistamaan vanhan huonon.
- Ilmeisesti rakennussuojeluun (ja huom. myös sosiologiaan) herättiin lainsäädännössä ja koulutuksessa täällä myöhään, verrattuna muuhun läntiseen Eurooppaan. Ratkaisevasti myöhässä. Kokonaisia puukaupunkeja oli siihen mennessä purettu. Aiheesta mm. Henrik Liliuksen kirjalliseen tuotanto on mielenkiintoista.

peteer kirjoitti...

...jatkuu.

"Tunnetko Bernard Rudofskyn kirjan Architecture without Architects?
- En ole lukenut, nimi on tuttu. Täytyy lukea, kun ehtisi. Ei voi lukea liikaa.
- Provosoiva nimi. En lähtisi yhtä ainoaa ammattikuntaa syyllistämään mistään, koskaan. Miten Albert Speer puolustautui rosiksessa? "Tein vain mitä käskettiin," tai sinne päin.

"Suren sitä että ihmisiltä on mennyt valta vaikuttaa omaan ympäristöönsä. On sitä sentään jossain määrin Suomessakin ollut, ihmisten omaa toimeliaisuutta ja mittakaavan ymmärtämistä."
- Kansalaisten vaikuttamista on pyritty lisäämään esim. kaavoitusprosesseissa, tavallaan ennenkuulumatonta. Voi halutessaa sanoa: "Se nyt on vain ele." Mutta tyhjää parempi.
- Täytyy myös muistaa, että ovathan ihmiset olleet kait keskimäärin entistä kiinnostuneempia kaikenlaisesta ns. asukastoiminnasta ja kaupunginosayhdistyksistä. Sinne se ns. demokratia on ehkä osaltaan paennut. Tuntuu että politiikasta ns. säästämisineen on tullut vain ihmisten ahtaalle ajamista.
- Tuo oma ympäristö on mielenkiintoinen juttu. Siitä löytyy lukemattomia hyviä ja kauniita esimerkkejä säilyneestä talonpoikaisrakentamisestamme. Siellä on ollut joskus sellaisia vapauksia.

Rakastan ajatusta arkkitehtuurin psykoanalyysista! Hyvä Zizek!
- En muista enää siitä lukemastani jutusta, mihin Zizek juuttui asiassa. Löytyi muka vain yksi palatsirakennuksille ominainen portaan rakennusosa, joka kertoi joistain syvällisyyden tasoista. Oliko sekin taas jokin kyyninen, sarkastinen kannanotto? Sitähän nykyään riittää, kun ei ole näkemystä, uskallusta yrittää nähdä. Ei edes hyvää tahtoa napa-aluetta kauempana. Kyllä noihin rakentamisen ja kaavoituksen prosesseihin liittyy niin paljon tiedostamattomia, psyykkisiä asioita. Ei kaikki niin tiedollisia kuin usein ehkä luullaan. Aineistoa löytyisi kun vaan potilaat uskaltautuisivat terapiaan. Sitä voisi jopa tutkia monelta eri kantilta. Kantteja on muuallakin kuin portaassa.

Ripsa kirjoitti...

Peteer, no vähän ounastelin että oletko arkkitehti, kun blogissasi oli aika paljon saitteja.

Hmm. Ihan vain yhtä asiaa kommentoin nyt. Ei tuossa Architecture without Architects mollata arkitehteja. Siinä vain luodaan katsaus asumisen ja muun rakentamisen tavattomaan moninaisuuteen Tellus-planeetalla.

Monimuotoisuus olisi kiva nytkin.

Olen eteläpohjalainen ja asuin täällä maalla. Samana vuonna SAFA myönsi palkinnon Teerijärven Smäbönders-kylälle hienosta kokonaisuudesta (se on kaunis, tai ainakin oli) ja huonoimmasta kokonaisuudesta Lappajärven kirkonkylästä.

Että siis kauneus on sinä vuonna, joskus 80-luvun puolella, ollut varmaan pohjalaisen katsojan silmässä!

peteer kirjoitti...

Ehkä blogini antaa turhankin häiriintyneen kuvan. Mutta alkuperäinen tarkoitukseni ei ollut kirjoittaa ammatillisista asioista, vaan aivan päinvastoin: Edes hetkeksi unohtamaan ne, koneen ääressä, missä tulee oltua melkein koko ajan. Alan (ulkomaiset) linkit ovat päässeet sinne ryöpsähtämään puolivahingossa, mikä ei ollut sekään alkujaan tarkoitus. Ajattelin vain laittaa ne sinne, jos joku muukin joskus sattuisi innostumaan. Tai suuttumaan.

Omaa blogiasi on ollut myös mukava seurata, usein kirjallisuuteen ja sen tarttumapintoihin liittyvine lukemattomine, usein täysin ennalta-arvaamattomine näkökulmineen, jotka eivät juuri sitä humanismia ole kadottaneet.

Ripsa kirjoitti...

Peteer, vai että antoi bloggeri ukaasin html-kielen käytöstä! No, hyvä että sait sanotuksi.

Junalla Helsinkiin tuleminen on mielenkiintoinen kokemus aina. Katselen rakennuksia. Juutuimme ennen Järvenpään lähelle koska Keravalla vaihteet olivat lumen tukkimat.

Siinä ratapenkan alapuolella oli yhtäkkiä tuhottomasti paloautoja, ambulansseja ja poliiseja. Vastapäätä istuva nainen kuuli kännykästä mieheltään että ei, joku juna ei ole ajanut yhteen toisen kanssa, vaan Järvenpään urheiluhallin katto on romahtanut koululaisten niskaan.

Noiden hallien romahtamista on tapahtunut siellä ja täällä. Mikä ei ole arkkitehtien vika, mutta jotain vikaa on totisesti rakentamisessa. Olen ollut Uuden Englannin maaseudulla talven kynnyksellä ja lunta saattoi tulla metri yhdessä yössä. Samoin kävin niissä 1700-luvulla rakennetuissa pikkukaupungeissa kuten New Havenissa, eivät ihmiset olleet moksiskaan talven tulosta.

Mutta, niin kuin sanoit, arkkitehti voisi hyvin olla se ihminen, ammattikunta, jolla on se laajin osaaminen ja näkökulmia ja pitkä koulutus, jonka avulla esimerkiksi jonkun alueen rakentaminen onnistuisi hyvin, eikä tulisi susia.

Juuri tuosta olen keskustellut eläkkeelle menneen entisen kaupunginarkkitehdin kanssa. Insinööri on ehdottomasti eri suuntaan katsova otus, vaikka olisi kuinka rakennusinsinööri. Kumpikin on varmasti tarpeellinen.

Olen myös puhunut vanhanajan rakennusmestareiden kanssa, ja nimenomaan maalla. Heillä oli aivan yhtä lailla kokonaisnäkemystä ja usein he olivat niitä jotka niitä kirkonkyliä suunnittelivat.

Jään miettimään että onkohan rakennusinsinöörien koulutuksesta jäänyt jotakin uupumaan. Miksi arkkitehtuurin historiaa ja estetiikkaa yleensä ei voisi ottaa ohjelmaan myös insinöörien puolella? Voisi tulla helpommaksi perustelu ja keskustelu, kun töissä edetään.

Varmaan tiedätkin että Saksassa ei näitä ammatteja ole erikseen, vaan ne on yhdistetty.

Tuolla edellisessä vastauksessa on typo: Teerijärven kylän nimi on tietysti Småbönders.

Ripsa kirjoitti...

Menivät vastaukset vähän ristiin.

Mutta minä taas olen diletantti ja maallikko arkkitehtuurin suhteen. Mies kun on kuvataiteilija ja saanut opetuksen Amerikassa, niin siellä on jonkun yliopiston katon alle koottu kaikki, joten tieteet ja taiteet eivät ole mitenkään vihollisia toisilleen.

Sen vuoksi meillä on aika paljon materiaalia myös arkkitehtuurista. Brunelleschi on oma idolini arkkitehtien joukossa.

Tottuuhan siihen blogisi lukemiseen kun ensi ällistykseltään selviää. Hienoa musiikkia sinulla on blogrollissasi! Pidän myös siitä, että kommentoit kuulemaasi, siinä on ideaa. Kyllä musiikistakin voi keskustella.

Tuolla edellä viittasit arkkitehtien työtilanteeseen. Minä muistan hyvin 1970-luvun Helsingin seudulla, kun oli jatkuva muuttovirta maalta ja ihmiset piti asuttaa.

Siitä seurasi että niitä betonilähiöitä syntyi oikein urakalla sinne radanvarren pelloille. ilmeisesti aika lailla suunnittelemattomasti. Joku on väittänyt että niiden piti olla tilapäisiä asuintaloja. Monistahan jo irvistelevät raudat ja betoni on sulanut pois.

Taisi olla niin että arkkitehteja valmistui silloin paljon vähemmän kuin nyt, en ainakaan muista kun opiskelin Tampereella että kukaan olisi valittanut työttömyyttä.

No, työttömyyttä ei ollut, ja rakennusmiehet olivat Kostamuksessa. Jonka rakennusten betonin raudat kuulemma irvistelevät myös.

En minä ymmärrä miten nämä ympäristön ja rakennetun ympäristön ongelmat ratkaistaan. Nyt on vaihteeksi lama - joku jossain sanoi että se on nyt sitten jo pysyvä tila - rakentaminen on jumissa vaihteeksi.

peteer kirjoitti...

Eikun siitä kommentista itse asiassa jäi vahingossa pois alkuosa. Siinä blogger herjasi ihan teknistä asiaa, ei sisällöllistä, vaikka aihetta on siinäkin. Sensuuriin vaan. (Niin siis se esti yli 4096 merkkiä pitkän viestin lähettämistä, kun luuli että se on spämmiä. Kai se onkin.)

En muuten väittänyt, että arkkitehdilla on laajin osaaminen. Väitin että rakentamisessa on laajin. En missään nimessä myöskään halua vähätellä yhtään minkään ammattikunnan edustajaa. Yhdessähän näitä tehdään samalla pallolla. Luulen että rakennusmestarit ovat työmailla aivan kaikkein lujimmalla olevia ihmisiä yksittäisen rakennuksen toteutusprosessissa. Keskimäärin on ollut mukavinta tehdä töitä juuri niiden vanhempien rak.mest. kanssa. Käsittelevät asioita mm. rauhallisemmin, oikeastaan myös tarkemmin. Se on sitä kokemusta. - No sitten on vielä tämä rakennusmestarin asema todella vanhassa rakentamisessa, vaikka keskiajalla. Heillä oli silloin kaikki taito ja tieto, jota ilman ei olisi tullut mitään.

Ammattien yhdistämisestä en osaa kertoa. Olisiko tarkoituksenmukaista opiskella kaikkea mahdollista ja käydä kouluja juuri nykyistä pidempään? Se ei ainakaan ole poliittinen tavoite nykyään. Ehkä jotain kestokurssittamisia voisi olla, mutta suostuvatko työnantajat sellaisiin vapauksiin? Joskus kyllä. - Se miksi rakentamisessa ja kaavoituksessa on niin monta ammattikuntaa häärimässä, osin johtuu siitä, että rakennustekniikan ja rakennustuoteteollisuuden kehittyminen on monimutkaistunut äärimmäisen paljon, verrattuna vaikka sadan vuoden takaiseen. Kyllä se siinä tilanteessa on niin, että kaikki eivät voi osata kaikesta kaikkea. Silti arkkitehdit edelleen (vähintään) tekevät ns. pääpiirustukset, joilla talo kokonaisuutena määritellään, onneksi hyvin pitkälle. Mitähän siitäkin tulisi jos edes näin ei olisi. Sitten on vielä se ns. pääsuunnittelijan vastuu, mutta se menee jo juridiikan puolelle.

Kyllä Saksassa ja Itävallassa (Sveitsistä en tiedä) on arkkitehti ammattikuntanimikkeenä. (Tarkistin just yhdestä käyntikortista). Siellä vaan opinnot painottuvat Suomea enemmän rakennusoppiin ja -tekniikkaan. Ja sitten siellä arvostetaan työn osaajana vasta, jos on se toinenkin tutkinto, insinöörinä. Ja tohtorin tutkintoa vasta arvostetaan, huom. käytännön osaajana (!) Mutta käsittääkseni pakko ei ole tuota tutkintojen ja tutkimusten määrää suorittaa, jos tyytyy pienempiin mahdollisuuksiin ja palkkaan.


- - -
Joo ne typot, heh. Omat typoni naurattavat ja motivoivat jopa kokonaisiin postauksiin. Maan tapa on kai yleensä irvailla toisten virheistä.

peteer kirjoitti...

(Ai meni ristiin? No tässä uudestaan sama kommentti. Lisättynä loppuun työllisyysnäkymäasioista, niin on ainakin sitten koko skaala.)

Eikun siitä kommentista itse asiassa jäi vahingossa pois alkuosa. Siinä blogger herjasi ihan teknistä asiaa, ei sisällöllistä, vaikka aihetta on siinäkin. Sensuuriin vaan. (Niin siis se esti yli 4096 merkkiä pitkän viestin lähettämistä, kun luuli että se on spämmiä. Kai se onkin.)

En muuten väittänyt, että arkkitehdilla on laajin osaaminen. Väitin että rakentamisessa on laajin. En missään nimessä myöskään halua vähätellä yhtään minkään ammattikunnan edustajaa. Yhdessähän näitä tehdään samalla pallolla. Luulen että rakennusmestarit ovat työmailla aivan kaikkein lujimmalla olevia ihmisiä yksittäisen rakennuksen toteutusprosessissa. Keskimäärin on ollut mukavinta tehdä töitä juuri niiden vanhempien rak.mest. kanssa. Käsittelevät asioita mm. rauhallisemmin, oikeastaan myös tarkemmin. Se on sitä kokemusta. - No sitten on vielä tämä rakennusmestarin asema todella vanhassa rakentamisessa, vaikka keskiajalla. Heillä oli silloin kaikki taito ja tieto, jota ilman ei olisi tullut mitään.

Ammattien yhdistämisestä en osaa kertoa. Olisiko tarkoituksenmukaista opiskella kaikkea mahdollista ja käydä kouluja juuri nykyistä pidempään? Se ei ainakaan ole poliittinen tavoite nykyään. Ehkä jotain kestokurssittamisia voisi olla, mutta suostuvatko työnantajat sellaisiin vapauksiin? Joskus kyllä. - Se miksi rakentamisessa ja kaavoituksessa on niin monta ammattikuntaa häärimässä, osin johtuu siitä, että rakennustekniikan ja rakennustuoteteollisuuden kehittyminen on monimutkaistunut äärimmäisen paljon, verrattuna vaikka sadan vuoden takaiseen. Kyllä se siinä tilanteessa on niin, että kaikki eivät voi osata kaikesta kaikkea. Silti arkkitehdit edelleen (vähintään) tekevät ns. pääpiirustukset, joilla talo kokonaisuutena määritellään, onneksi hyvin pitkälle. Mitähän siitäkin tulisi jos edes näin ei olisi. Sitten on vielä se ns. pääsuunnittelijan vastuu, mutta se menee jo juridiikan puolelle.

Kyllä Saksassa ja Itävallassa (Sveitsistä en tiedä) on arkkitehti ammattikuntanimikkeenä. (Tarkistin just yhdestä käyntikortista). Siellä vaan opinnot painottuvat Suomea enemmän rakennusoppiin ja -tekniikkaan. Ja sitten siellä arvostetaan työn osaajana vasta, jos on se toinenkin tutkinto, insinöörinä. Ja tohtorin tutkintoa vasta arvostetaan, huom. käytännön osaajana (!) Mutta käsittääkseni pakko ei ole tuota tutkintojen ja tutkimusten määrää suorittaa, jos tyytyy pienempiin mahdollisuuksiin ja palkkaan.


- - -
Joo ne typot, heh. Omat typoni naurattavat ja motivoivat jopa kokonaisiin postauksiin. Maan tapa on kai yleensä irvailla toisten virheistä.


- - -
Työllisyysnäkymät rakentamisessa Suomessa ovat olleet huonot jo pitkään. Romahdus alkoi täällä noin 2008 kesällä. Asunnot ja toimitilapuoli ilmeisesti loppuivat melkein kokonaan ja korjaaminen nyt on aina vähäistä, niin kuin on tapana. Kumma kyllä tämä lama on poikennut siitä edellisestä isosta niin, että joissain suunnittelutoimistoissa on silti ollut töitä ajoittain jopa yli oman tarpeen.

Ripsa kirjoitti...

Eikun nyt tuli tuo sinun kommenttisi perille. Bloggeri taitaa ajatella tänään ihan omiaan. Eiköhän me täällä Blogistanin puolella olla sitä varten että sensuuri EI iske, eikä tarvitse olla hirveästi itsesensuuriakaan.

Ei ollut tarkoitus sanoa että rakentamisessa on joku kunkku, siis osaamisen puolella. Sen sijaan on kyllä virkamies-/poliitikko-/grynderiryppäitä, jotka ohjaavat ympäristöämme hälläväliä tyyliin.

5-vuotias poijanlikka on taiteen perusopetuksessa nimeltä Arkki, jossa käsitellään rakentamista, kolmiulotteisuutta yleensä, visuaalisuutta ja niin edelleen.

Kun kuulin siitä ja katselin harmillisen lyhyitä nettiesitteitä, niin minusta juuri tuollainen taiteen peruskoulutuksen ulottuvuus on hieno lisä.

Oletan että tenavat oppivat katsomaan ympäristöään myös kriittisin silmin. Toivon että siellä tulee osa opetusta olemaan käsillä tekemistä. Kamalan tärkeätä varsinkin likoille, jotka edelleen ainakin osin kipuilevat varsinkin murrosiässä sukupuoliroolien ja -normien kanssa. Aivan turhaan.

Viime kesänä annettiin flikalle työkaluksi puukko. Niin kuin annettiin aikanaan myös poijalle, samanikäisenä. Pitää osata tehdä puusta, savesta, kaikesta kolmiulotteisesta materiaalista niin kuin ihmiset ovat tehneet aina.

Kasvatus ja koulutus on aika lailla liian teoreettista aina ja vain. Nyt vähitellen ehkä alkaa amiksen maine palautua. Kun sen porukan kanssa puhuu, niin vieläkin puheesta kuultaa vähän puolusteleva sävy, mutta kun niitä nuoria rohkaisee, niin hymyn kanssa sieltä tulee juuri tuo: käsillä tekeminen.

Joissakin amerikkalaisissa kouluissa (joista olen sattumoisin kuullut eniten) on sellaisia highschooleja joissa osa opetusta tapahtuu oppipoikana ja -tyttönä jossain osaamista vaativassa työpaikassa. Aika on paljon pitempi kuin meidän työhöntutustumisjaksomme peruskoulussa, jotka ovat vain pari viikkoa.

OK, tämä on paljon pienempi maa, joten kouluissa on ehkä enemmän mahdollisuutta tuohon.

Jäin vain miettimään sitä väitettä että entisaikaan ainakin täällä maaseudulla ei ollut mies eikä mikään joka ei osannut rakentaa itselleen ja perheelleen taloa!

Kyllä minä vieläkin olen vähän sitä mieltä että arkkitehti voisi nähdä/luoda sen kokonaisuuden. Jok'ikinen työmies silti raksalla on tarpeen. Ei tule mitään jos saumaaja on flunssassa tai pitää omaa rokulia.

Ahaa, siis Saksassakin on monimuotoisempaa tuo opetus. Vaasan amk-arkkitehtilinja sai RIBA-suosituksen, mistä seurasi että opiskelijat pääsivät tuosta vain minne tahansa kansainyhteisön maahan harjoittelijoiksi. Voi olla että SAFA ei tykännyt siitä...

Mutta nämä täällä meidän keittiössämme filosofoineet opiskelijat ovat sijoittuneet oikein hyvin. En tiedä onko kukaan sitten 90-luvun laman jäänyt siitä porukasta työttömäksi. Moni lähti opiskelemaan sitten eteenpäin Suomen korkeakouluihin tai ulkomaille. Moni kyllä sitten jäikin sille tielle.

Oulun arkkitehtikoulusta kuulin joku aika sitten radio-ohjelman, jossa opiskelijat olivat suunnitelleet ja toteuttaneet puukerrostaloja. Niitä ei tässä kaupungissa taida olla vielä yhtään.

Vaikka asun tuommoisessa kuvassa näkyvässä betonikorttelissa, en ole oppinut pitämään betonia huonona ratkaisuna. Tosin. Puu hengittää paremmin. En tiedä pääseekö siitä mihkään.

peteer kirjoitti...

Se on todennäköisesti juuri sen Arkin tarkoitus, herätellä jo aikaisessa vaiheessa ajatuksia. Kaikki joilla olen kuullut olleen kokemuksia siitä, ovat pitäneet sitä hyvänä.

Luulen, taas kun en tiedä, että kouluissa ja lukioissa on nykyään enemmän (kuva)taideaineiden sisältöjä kuin ennen. Ei varmaan määrällisesti, mutta laadullisesti. Tämänkin jostain olen ollut kuulevinani. Täytyy myöntää, että tunnen heikosti tuota opetuspuolta, vaikka olinkin jo aiemmassa postauksessa suunnilleen lisäämässä perusopetukseen rakennustaiteen kurssia. Ei se silti tarpeetonta olisi.

En kirjoittanut, että arkkitehtuuriopetus olisi Saksassa monipuolisempaa. Kyse oli siitä, että halutakseen saada lisää statusta, piti olla valmis opiskelemaan lisää, mutta ei se pakko ollut. En tunne sitä, kuinka monta vuotta sellaiset tapaukset opiskelevat. - Ja se tosiaan on kerrottu, että opiskelun laatu taatusti yhtä hyvä kuin Suomessa. Ero on painotuksissa, siellä enemmän tekniikkaa, kuin meillä. Ei sellainen painotus autuaaksi tee. Se on ennemmin kulttuurisidonnainen asia.

Puurakentamisesta vielä. Puukerrostaloja on tehty jo suunnilleen ympäri Suomea, vähän joka kaupunkiin. On hienoa, että yritetään kehitellä jotain omaleimaista, omista lähtökohdista, kun täällä on joskus ollut siinä hieno perinne. Tuskin kuitenkaan on kyse mistään paluusta johonkin vuosisatojen takaiseen. Oikeastaan millään tasolla. Kyllähän se puutalokin hengittää, jos jätetään höyrynsulkumuovit pois. - Betonista on rakennettu pitkään ja tullaan rakentamaan maailman tappiin, muinaisesta Roomasta alkaen. Se on hyvä rakennusaine ja liittyy hyvään rakennustapaan, kun tehdään huolellisesti, niin kuin kaikki pitäisi tehdä.

Ripsa kirjoitti...

Joo, Rooman Pantheon! Joku tuttu ääneensä ihmetteli että mistä ne ovat keksineet betonin tekemisen silloin joskus Anno Dazumal. Tiedä sitten olisiko esimerkiksi Vähä-Aasiassa vielä varhaisempia esimerkkejä.

Täällä Vaasassa olen ihmetellyt lähinnä muotia, että puutalojen alapohjan tuuletusluukut on suljettu. Muistelen kuulleeni että kyse oli villikissakannan vähentämisestä, mutta minä ajattelin että nyt sitten leviävät rotat ja hiiret.

Tuuletus on a ja o. Maalla asuin viimeksi kunnan omistamaa kaksfooninkista taloa. Rupesivat korjailemaan sitä vähä vähältä ja minä pidin jöötä, että ne aukot ON jätettävä ja kissoille paikka luikahtaa syömään hiiret ja rotat pois päiviltä. Eikä mitään myrkkyjä!

En tiedä miten se unohtaminen on tapahtunut. Asumamme talo ei ollut hirveän vanha, vain 1910-luvulta, mutta hirsille ei ollut tapahtunut mitään, vaikka talossa oli myöhemmin rakennetut sauna ja suihkut ja vessat. Iso talo oli jaettu asunnoiksi.

Vai että seinissä on muovia? Että ihmiset eivät ilmeisesti tiedä miten puu käyttäytyy.