12.3.10

Taideaineet takaisin!


Eilisen lehdessä luki että on tehty mietintö aiheesta. Tuntuu vähän tyhmältä, siis mietintö. Mutta voi tietenkin olla että tässä on enemmänkin, siis jos joku poliitikko/virkamies ja etenkin kasvattajat kouluissa ja yliopistoissa ottavat asian tosissaan.


Varsinkin lasten vanhempien kannattaa tutustua siihen. Myös niiden nuorten jotka miettivät opettajakoulutukseen hakeutumista ja johonkin taideaineeseen syventymistä. En osaa sanoa kuinka paljon paneutuneisuutta on peruskoulun luokanopettajan koulutuksessa mahdollista saada. Ainakin jokin aika sitten vaihtoehdot olivat aika vähissä. Taisi olla ainoastaan kieli- ja musiikkiopinnot erityisopintoina.

Ongelman ei pitäisi olla hirveän suuri opettajakoulutuksessa koska miltei opettajankoulutuslaitokset ovat yliopistojen filiaaleja.  Miltei jokaisessa yliopistossa on edes jotain taideainetta lähenevää opetusta.

Jotakinhan meillä jo on, mutta lisää tarvitaan, koska esimerkiksi kuvataidekoulut, joita on miltei kaikissa vähän isommissa kaupungeissa, voivat ottaa vain pienen osan ikäluokasta. Maaseutu taitaa edelleen jäädä kysymysmerkiksi.

Mietintö on lukemisen arvoinen. Siinä ei nojauduta pelkästään mielipiteisiin tai virkamieskielen koukeroihin, vaan katsotaan aika perusteellisesti mitä kulttuuri meillä on, mitä se voisi olla ja mitä pitäisi tehdä että ikäluokista suurempi osa pääsisi osalliseksi sekä kulttuurikokemuksista että sen tuottamisesta.

Sen opiskelukaan ei olisi pahitteeksi. 

Tällaisia otsikoita mielestäni hyvä työryhmä (siis kokoonpanoltaan hyvin edustava ja mietinnön perusteella työnsä vakavasti ottanut)  löytää.

Tässä ovat vasta muutospaineet.

Kuka tahansa joka on opiskellut mitä tahansa kulttuuriin liittyvää ainetta koulussa tai korkeakouluissa, ja opiskellut niin, että tunnistaa oppimansa sitten ympäristössään ja tietää miten soveltaa oppimansa, näkee että jokaisessa oheisen listan otsikossa on tekemistä vaikka kuinka paljon.

Kulttuurimiljööt on yksi erityinen kohde johon on paneuduttu. Jokaisella ihmisellä ne liittyvät  melko suoraan lapsuuden ja nuoruuden miljöisiin, niihin joiden luonteen on ensimmäiseksi oppinut, joten ei ole mitenkään yhdentekevää minkälaisissa ympäristöissä nuoret oppivat ja ennen kaikkea: mitä oppivat näkemään ja kokemaan. Koti ja koulu ovat varmasti ne tärkeimmät. Mutta niihin liittyy paljon enemmän kuin vain  pari rakennusta. 

Liikenne, äänimaisemat, suoranainen meteli voivat viedä tarkkaavaisuuden ja jopa vaurioittaa kuuloa. Senkin takia noissa muutospaineissa tuntuu huoli. Suomen(kin) kehitys on ollut aika hallitsematonta. Siihen liittyy oleellisesti se että kulttuurin asiantuntijoita on harvoin kuultu kun on kysymys ihmisten hyvinvoinnista.

On nyt siis lähinnä toivottava, että päättäjät osaavat lukea. 

Oli virhe että taide- ja taitoaineiden määrää laskettiin dramaattisesta 1980-luvulla. Silloin ei edes ollut lama. En muista mitä silloin käytettiin syynä näiden opintoalueiden vähentämiseen, mutta kävi ilmeisesti niin onnettomasti, että kunnat rupesivat määräämään taidekasvatuksesta ja kulttuurin huomioonottamisesta ja siinä sitä sitten oltiin.

Suomessa sivistys jakautuu edelleen paljon sen mukaan missä ihmiset ovat sattuneet syntymään ja missä asuvat. Jossain kohden mietintöä hennosti toivotaan, että yhteiskunnan demokraattisuutta edistettäisiin. Kehitys on ollut eriarvoistava jo vuosikymmeniä.  

Olen lukenut mietintöä, katsonut liitteitä, hakenut muuta tavaraa netistä muutaman päivän. Koen asian ilmeisen henkilökohtaisesti. Oli loukkaus esimerkiksi meitä nuoria draamastudiolaisia kohtaan, että peruskouluun luvattu näyttämöaineiden opetus ei sitten tullutkaan sinne. Moni meistä oli motivoitunut myös opettamiseen. Kun itse oli jäänyt vaille, niin ajattelimme että jospa edes lapsemme saisivat jotakin myös teatterin puolelta.

Eilen kaupassa käydessäni tapasin tutun taiteilijan, Hannahin. Tiesin että hän oli ollut tekemässä väikkäriä jo jonkin aikaa, mutta viimeksi joskus yli vuosi sitten teemat vielä kieppuivat villisti hänen päässään. Tiesin että jotain hyvää on tulossa, koska tämä taiteilija on sekä jalat maassa että pää pilvissä ja skarppi kuin mikä.

Olen myös salaa iloinen siitä, että hän on omasta kaupungistani. Keskustelimme tästä mietinnöstä, hän tiesi että se oli jo netissä, hän oli itse lukenut viime vuoden kuntaliiton mietinnön, jota hän kritisoi. Siihen viitataan kyllä tässä OPM:n mietinnössä. Mutta ruotsiksi sitä ei vielä netissä ollut, joten hän oli vasta selaillut sitä.

Ja entä sitten? Tohtoreita on paljon, mietintöjä tulee ja menee. Mitä niille tapahtuu? Suurin  osa päätyy mappiin Ö, oli sitten kuinka tarpeellinen paperinivaska tahansa.

Minusta meidän pitää kuitenkin seurata miten tämän mietinnön käy. Pyydän myös kynnelle kykeneviä lukemaan Hannahin väikkärin, koska siinä on puhe samoista asioista! Joku tässä vaiheessa kysyy että miksi, mitä lisää kulttuurin tukeminen toisi meidän hyvinvointiimme.

Puhuin tästä aiheesta blogissani joskus aiemminkin, olen varmaan sivunnut sitä monta kertaa. Ei ole tarkoitus, että maahan tulee hirmuinen määrä tohtoreita ja taiteilijoita. Toisaalta: juuri se on tarkoitus. Jos löytyy tarpeeksi ihmisiä, jotka lopettavat yliopiston käyttämisen ammattikouluna ja keskittyvät sen sijaan ajattelemiseen ja tekemiseen (esimerkiksi käsillä, esimerkiksi nättejä lapasia), niin heistä tulee hyviä lasten kasvattajia. Heistä tulee todennäköisesti myös hyvinvoivia ihmisiä jotka säteilevät hyvinvointiaan ympäristöönsä.

Jo nyt tiedetään että lapset ja nuoret käyttävät kulttuuripalveluita ja -opiskelupaikkoja enemmän kuin edelliset ikäpolvet. Minusta olisi syytä kuunnella ja tarkkaan, mitä heillä on tulevaisuudesta ja osallisuudestaan Suomen kulttuurielämässä sanottavanaan.

Varmasti paljon.
Kuva: Peter Rosvik



Ei kommentteja: