14.6.10

Sisäelämää


En pääse kävelemään kunnolla pienen varvasleikkauksen vuoksi. Enkä halua että tulee myöskään komplikaatioita. Yritän ottaa rauhallisesti, mikä on vaikeaa koska tiedän luonnon hurjistuneen kasvuun ja kesä on lennossa.

Onneksi viime päivinä on satanut, tuullut ja kissat ovat katsoneet meitä syyttävästi. Parveke lainehtii vettä. Lidia on tuhonnut kaikki kasvustot parvekkeella mutta hän tahtoo nukkua entisissä kukka-astioissa ja sitä varten niissä on oltava multaa.

Kissojen ehdoilla. Melkein kaikki.

Mutta tänään osui auringonsäde Lidiaan aivan lyhyen ajan. Hän keskittyi sen tuntemiseen eikä välittänyt sanoa edes mitään minulle. Hänellä on oma elämänsä. Minulla on omani. No, tangeerauspisteitä on.

Puut huiskivat tuulessa ja muistan lintujen laulun ja tuulen merenlahdessa viime viikolla. Kummallisin tapahtuma oli aika lähellä Wärtsilän tehtaalle menevän rantatien varrella. Muutaman tien varren puun takana oli miltei lehdetön puu, jonka lajistakaan en saanut selvää. Se oli täynnä puluja. Mutta eivät ne olleet mitään toripuluja, vaan näyttivät enemmän metsäkyyhkyiltä tai joiltain muilta sellaisilta. Vastavalosta ei näe kyyhkyjen lajia selvästi mutta ainakaan niillä ei ollut väriä kaulan ympärillä.

Ne näyttivät omituisilta kolmiulotteisilta lehdiltä nimettömässä puussa. Kummallisinta oli että ihmiset matkalla sinne ja tänne eivät nähneet mitään.



Sitten tulin kotiin ja rupesin miettimään Paul Austeria, jonka löysin alakerran kirjahyllystä. Olin jo lukenut sen, mutta se häiritsi. Tiedän että kirjat jotka häiritsevät ovat jollain tavalla tärkeitä ja ajattelin että saan siitä selvän kunhan odotan kärsivällisesti.

Olin tullut sateesta ja tuulesta sisään ja keittiön pöydälle oli ilmestynyt omituinen otus. Minusta se kuvaa jollain periaatteellisella tavalla myös Paul Austerin luomia maailmoita.


8 kommenttia:

marja-leena kirjoitti...

Ymmärrän hyvin miten vaikeata on pysyä paikalle kun minullakin on nilkka kipeänä! Mielenkiintoinen "otus" tuo, näyttää minun silmään kuin jonkinlainen kukan nuppu. Sanohan mikä se on!

Ripsa kirjoitti...

Marja-Leena, ihanko totta et ole ikinä nähnyt tuommoista? Ja minä kun luulin että Kanaattassa nyt näkee ihan mitä vain.

Minähän olin pudottaa silmäni, nuuhkin sitä, väijyin sitä ja vaikka mitä, mutta kyllä se oli just se miltä se näyttää: VALKOINEN MUNAKOISO! Eli englanniksi egg plant.

En yhtään muista mistä päin maailmaa tämä munakoiso tuli. Meillä on sellainen pieni "supermarket" kauppana, ei mitään niitä suunnattomia mitä teillä päin on.

Meillä asuu aika paljon ihmisiä kaikkialta maailmasta täällä Vaasassa, ja mitä ihmeellisimpiä mausteita ja muitakin ruokia on hyllyissä aina. Ja kauppa menestyy.

Leonoora kirjoitti...

Ripsa

Pikaista paranemista! Parempi varoa kuin katua on fraasi, mutta pitänee kutinsa.

En ole koskaan ostanut, saati syönyt valkoista munakoisoa, mutta veikkasin kuvassa olevaa koisoksi, koska muoto ja kanta ovat koisomaiset.

Ripsa kirjoitti...

Noora, oletko nähnyt moista kasvia koskaan? Minä en ollut, eikä myöskään Leo ja mehän ollaan kumpikin 65 vee jo. Tai minä aika pian.

Niitä oli myös kolmatta väriä, joka oli lähinnä sateenkaaren värinen, mutta eniten siinä oli oranssia, keltaista ja vihreää.

Joo, kyllä minä tiedän että lääkäreitä pitäisi uskoa. Mutta kun tuntuu niin hyvältä ottaa fillari ja lähteä lenkille. Minulla pitäisi olla kahden viikon sairasloma...

Valto Ensio (Heikkinen) kirjoitti...

Maalaismummo Savosta oli ikätoverinsa luona vierailulla Helsingissä. Mummot menivät Kauppahalliin, katselivat ja haistelivat ja ostivatkin sieltä täältä joain. Vihannestiskille kun tultiin, maalaismummo osoitti sormellaan isoja, violettiin vivahtavia vihanneksia virkkaen: "Kato, munakoisoo!" Toinen siihen: "Anna munan koisata!"

Heh heh.

Isä vainaa aina sanoi, että olipa vaiva piässä tai pikkuvarpaassa niin yhtä paljo harmia siitä on.


Minulta joskus nuorempana leikattiin muutaman kerran sisäänkasvaneita ukkovarpaan kynsiä. Ne ovat todella paha vaiva varsinkin turvakengissä rakennuksilla kun se suojametalli painaa terveitäkin varpaita kovin kipeästi.

Mutta paranemisiin!

Ripsa kirjoitti...

Valto Ensio! No sittenhän sinä tiedät mistä on kyse. Käveleminen on aika tärkeä juttu kaiken kaikkiaan, ei siitä mihkään pääse.

Lääkäri sanoi että tämmöinen kynsiongelma yleensä johtuu siitä, että äiti (tai isä) on leikannut pienen lapsen kynnet väärin. Että ne pitäisi leikata suoraan eikä pyöreästi varpaan muodon mukaan.

Muistas sinäkin tämä kun leikkaat poikies varpaan kynsiä!

En voi edes kuvitella miten kipeää sun on ollut kävellä suojakengissä. Onneksi työkseni rassaan vain niskaa, selkää, käsiä ja sormia...

Tuo Paul Auster josta kirjoitin, on suomennettu. Mutta en muista mikä se oli suomeksi. Ehkä Mies pimeästä tai pimeässä.

Mahdatko sinä kesän tullen ehtiä lukeakaan. Mutta kunhan ehdit, Auster on minusta aina lukemisen arvoinen tapaus.

Valto Ensio (Heikkinen) kirjoitti...

Ripsa, vaimoni saa kunnian leikata lasten varpaiden- ja sormienkynnet. Hänen sormensa ovat siihen näppärämmät kuin nämä minun lapiokourani. Hiuksetkin hän leikkaa jos mummi ei ennätä poikien vieraillessa siellä.

Austeria olen lukenut vaikka en muista edes tuosta hyllyssäni olevasta "Lukitusta huoneesta" mitään. Pitää selata sitä kohta.

Vähän tosiaankin ehdin lukemaan. Minulla on muutama kirja levällään siellä ja täällä, mutta alkua pitempään en ole kyennyt yhtäkään etenemään kun tulee aina jotain muuta. Ja sitten illalla kun aloitan, huomaan aamulla nukahtaneeni kesken lukemisen.

Yksi höpsö kirja, jonka toin mökiltä, on sen verran helppolukuinen, että sen varmaan saan ihan pian loppuun. Se on Helen MacInnesin dekkari "Tehtävä Wienissä" (Weilin&Göös 1979). Se on viihdettä vain, mutta ei kuitenkaan mitään räiskintä-sellaista. Tykkäisiköhän miehesi siitä kun juoni pyörii taidehankintojen parissa?

Aloitin pitkästä aikaa hyödyllisen leipomisharrastuksenikin eli ruisleivän teon. Meillä menee niin hirmuisen paljon leipää, että luulen sen kannattavaksi toimeksi. Lisäksi meillä leivotaan -milloin jaksetaan- sämpylät ja pullat yleensä itse, ja jos sallit, niin kehaisen, että olen kohtalaisen etevä näissä toimissa.

Opettelin tuon ruisleivän tekemisen silloin, kun äiti oli vielä elossa ja hänen neuvonsa olivat siihen parhaat mahdolliset. Huomasin vieläpä, että en unohda tätä kerran oppimaani taitoa näköjään leivontapaussienkaan aikana.

Ripsa kirjoitti...

Valto Ensio, Lukittu huone on eri kirja kuin Mies pimeässä. Mutta siis kumpikin on suomennettu. Yleensä Austerit suomennetaan heti kohta kun ovat ilmestyneet englanniksi. Ne ovat sen verran suosituttuja. Mutta kumma kyllä myös erittäin hyviä kirjoja: joskus hyväkin kirja on suosittu!

No hyvä että lasten kynnet ovat hyvässä hoidossa! Naapuri, minua nuorempi, sanoi että kun hänen tyttärensä olivat neuvolaikäisiä, niin kyllä neuvolassa sanottiin juuri tuosta leikkaamisesta.

Minun ikäluokkani lapsuudessa ei pieniä yksityiskohtia varmaan otettu huomioon. Silloin oli vielä tosipahoja sairauksia kuten tuberkuloosi ja kurkkumätä ja muita kivoja sairauksia.

Minä olen saanut calmette-rokotuksen vasta 5-vuotiaana, myöhään kaikki nuo tulivat Suomeen. Ja Suomi kärsi aika pahasta pulasta monien asioiden suhteen heti sodan jälkeen.

Ei voi mitään, suuret ikäluokat ovat sotasekundaa!

Olipas kaukonäköistä sinulta opetella leivänteko. Harva sitä opetteli.