8.8.10

Taiteilija ja muusat



Olen ollut tietoinen amerikkalaisesta arkkitehdistä nimeltä Frank Lloyd Wright (1867-1959). Mutta en ole suuremmin ajatellut häntä. Hän oli amerikkalaisen pientalon rakentamisen ja yhteisöjen muodostamisen uranuurtaja.

Nimi Lloyd tulee äidin puolelta. Äiti oli hyvin tärkeä Frank Lloyd Wrightille koko elämänsä ajan. On houkutus ajatella että dramaattiset käänteet avioelämässä ynnä monet lapset olisivat tulosta ehkä äidin vaikutuksesta. Joka tapauksessa T. Coraghessan Boyle tuntuu pitävän äidin vaikutusta Wrightiin ratkaisevana. Äiti oli walesiläistä sukua. Siksi Frank-poika valitsi aikuisena toiseksi nimekseen Lloyd.

Uudistajan, uranuurtajan ja tässä tapauksessa  arkkitehtuurin esteetikon ura ei synny tyhjästä. Arkkitehti tarvitsee tukijoita aivan yhtälailla kuin vastuksia. Wright opiskeli alkuunsa Amerikassa, mutta sai käydyksi vain yhden lukukauden. Sen jälkeen hän hyvin pian joutui riitoihin opettajansa kanssa. Mutta oli hän ehtinyt jo paljon oppiakin.

Wright sai sitten stipendin Ranskaan, joka vaikutti hänen arkkitehtoniseen ajatteluunsa ratkaisevasti. Halulliset sielut löytävät kirjastoista tai netistä Wrightistä enemmän kuin tarpeeksi tietoja.

Sain käsiini T. Coraghessan Boylen, amerikkalaisen kirjailijan, romaanin nimeltä The Women. Kyseessä ei ole mistä tahansa naisista, vaan Frank Lloyd Wrightin vaimoista. Olihan heitä: Kitty, Mamah (jonka kanssa hän ei ehtinyt avioitua, kun tuhopoltto tappoi hänet ja muita talossa asuvia), Miriam ja Olgivanna. He kaikki vaikuttivat Wrightin työhön paljon.

Mutta vielä enemmän vaikutti Yhdysvaltain silloinen aika ahdas viktoriaaninen moraalikäsitys. Wright joutui muutaman kerran pakenemaan avioero-oikeudenkäyntejä, joihin hän joutui rakastuessaan uudestaan, mutta onnettomuudekseen ollessaan vielä naimisissa.
Wrightilla oli myös paljon lapsia, jotka vaativat osansa. Boylen kirja sijoittuu oleellisilta osin tähän taloon:


Talon nimi oli Taliesin. Sen hän rakensi itselleen ja toiselle vaimolleen Wisconsiniin. Se oli koti, mutta sen ympärille hän rakensi asuintiloja myös opiskelijoilleen, jotka asuivat Taliesinissa ja työskentelivät siellä. Boylen kuvaus työpaikasta ja kodista on tarkka ja yksityiskohtainen. Hän aloittaa kirjan ilmeisesti fiktiivisen japanilaisen opiskelijan muistelulla. Japanilaisella kertojalla on muutenkin merkitystä, koska Wright työskenteli Tokiossa ja rakensi sinne Imperial Hotel-rakennuksen, joka pysyi pystyssä suuressa maanjäristyksessä, mutta jonka sitten Tokion kaupunkisuunnittelijat ottivat ja tuhosivat.

Japanilla ja sen estetiikalla on selvästi ollut vaikutusta Wrightin muotokieleen. Boyle esittää Wrightin neuvottelemassa Tokiossa mukanaan vaimo Miriam, joka oli morfiini-addikti. Avioliitto ei kestänyt kauan, mutta avioeron saaminen puolestaan kesti. Wright oli koko elämänsä raittiuden puolestapuhuja.

Boylen kirjan lukeminen on haasteellista, ei englannin vuoksi, joka on sujuvaa ja kaunista englantia, vaan kirjan rakenteen vuoksi. Boyle aloittaa naisten kuvauksen Olgivannasta, joka oli hänen viimeisin vaimonsa, entinen Petrogradin Bolshoi-baletin tanssija. On oltava tarkkana, koska seuraavassa luvussa saattaakin olla toinen vaimo kuin edellisessä.

Paikan nimi, Taliesin, tulee walesin kielestä ja tarkoittaa noitaa tai druidia, jotka olivat eräänlaisia laulajia, meidän runonlaulajiemme tapaan. Y Gwir yn Erbyn y Byd - ”Totuus vaikka koko maailmaa vastaan” - sanonta on äidin suvun talon seinällä.  Boylen oma etunimi on iirin kieltä. Taustalla on siis kelttiläinen kulttuuri.

Naisten osuus on tärkeä Taliesin elämässä, sillä Taliesin oli rakennettu niin, että siellä saattoi asua suurikin määrä ihmisiä, omakustannushintaan. Paikalla oli paitsi opiskelijoiden asuntoja, myös navetta ja tallit. Ruokaa tuli myös puutarhasta.

Monella tapaa naiset olivat käytännön elämän hoitajia, mutta Boyle on sitä mieltä että avioliitot perustuivat tasa-arvoon. Mamah, jonka kanssa Wright asui Taliesinissa, oli tunnettu amerikkalainen feministi. Mamahilla oli oma työnsä, kirjoittaminen. Ilman naisen omaa työtä elämä ei onnistunut. Koti oli kaikille naisille myös työn tekemisen paikka.

Näkeehän sen, että Wrightin arkkitehdin työ tavallaan korostaa perheen yhdessäolon tarpeellisuutta, koska näkyvimpiä asioita taloissa olivat suuret takat. Niiden ympärille sopi mennä viettämään iltaa, musisoimaan, lukemaan ääneen, mitä vain.

Monelle opiskelijalle oli aikamoinen järkytys, että luentojen ja piirtämisen sijaan ensin pitikin mennä hakkaamaan halkoja tai lypsämään lehmiä. Taliesin toimi hyvin samalla tavoin kuin myöhemmin Saksassa syntynyt Bauhaus, jonka myös piti toimia omakustannusperiaatteella: moni opiskelija teki työtä tehtaassa. Opiskelijan piti osata erilaisia n.k. tavallisen ihmisen taitoja: kirvesmiehen, betoniraudoittajan ja jonkin muun teollisen osaamista.

Kumpikin opiskelukommuuni tähtäsi monitaitoisuuteen. Ihminen ei voinut olla pelkästään esteetti. Sillä ei kukaan pääse kovin pitkälle oikeassakaan elämässä. Kun Wright aloitti talojen suunnittelun ja rakentamisen maalla (Prairie-houses), oli selvää, että maatalous oli silloin yksi osa työstä, joka oli hallittava. Rakentamisvaiheessa piti tietysti olla mukana ammatti-ihmisiä, ihan oikeita insinöörejä ja teknikkoja. Mutta opiskelijat joutuivat kantamaan tiiliä siinä missä muutkin työläiset.

Tämä ei ole romantiikkaa. Wright oli hyvin käytännöllinen ajattelija siitä huolimatta, että hän oli kuuluisa kohtauksista, joita hän sai jos asiat eivät menneet juuri niin kuin hän halusi. Ilmiselvä diiva!

Tolkuttomat rakastumiskohtaukset, jotka riivasivat arkkitehtia, ovat kai ihan vain inhimillistä elämää. Amerikassa Hearst-imperiumi (ks. Orson Welles: Citizen Kane) oli voimissaan ja elettiin keltaisen lehdistön syntymisen vaihetta ja kuuluisa arkkitehti joutui takaa-ajetuksi. Ja pelkän romantiikan vuoksi!

Löysin kirjastosta Diane Massexin kirjoittaman opuksen nimeltä Wright-sized Houses (Thames&Hudson 2003), suosittelen vilpittömästi ihmisille, joita kiinnostaa asumisen ja elämisen edelleen muuttuva puoli. Wright käytti tilaa ja avaruutta, rakennuspaikan maan muotojen oli sovittava yhteen sekä rakennusmateriaalien että rakennustyylin kanssa. Yhteenotot insinöörien kanssa olivat väistämättömiä, mutta ehdottoman tarpeellisia. Sillä tavalla kehitys kehittyy.

Täytyy kai kerran taas kysyä, miksi Boylen kirjoja ei ole suomennettu lukuunottamatta yhtä, Hatka-cityä (Antero Tiusanen, 2009). Boyle on ehdottomasti nyky-Yhdysvaltain kirjailijoiden parhaimmistoa.

Minua jää kiinnostamaan Wrightin vaimojen muusan luonne. Että mikä se on se muusa, mikä on hänen tehtävänsä ja miksi niin moni (mies)taiteilija sellaisen tarvitsee? Olivatko vaimot tyytyväisiä osaansa? Lisäsikö tyytyväisyyttä aviomiehen kuuluisuus? Voiko naisella olla muusa, esimerkiksi mies?

Ehkä he todella rakastivat sekä puolisoa että arkkitehtuuria? Ilman rakkautta ei oikein ole elämääkään.






















12 kommenttia:

Anita Konkka kirjoitti...

Toki naistaiteilijatkin muusia/ muusoja tarvitsevat.

Ripsa kirjoitti...

Niin minäkin luulen. Mutta miten kun minusta tuntuu että naisten on paljon vaikeampi löytää sellaisia kuin miesten.

Ihan niin kuin muusuus (?) luontuisi naiselle luontojaan.

Se on sitten oma juttunsa että mitä kaikkea muusana olemiseen kuuluu. Joskus kun lukee taiteilijaelämänkertoja, niin vaikuttaisi että ihan kaikki paitojen pesemisestä krapulan hoitoon.

Mutta ehkä tämä asetelma on muuttumassa kun yhä useampi nainen on kirjailija, taiteilija tai joku muu luovan ammatin harjoittaja.

Valto Ensio (Heikkinen) kirjoitti...

Minäkin tässä juuri mietin, Palsa-retkeltä palattuani, myös taiteilijalle naisen "muusana" olemisen tärkeyttä. Kalervo Palsalla se rajoittui vain unelmiin naisesta, "oikeaa" muusaa hän ei koskaan saanut.

Siskokset Maaret ja Maj-Lis olivat kauaksi karanneita haavekuvia "Getsemanen" ikkunassa, mutta toimivat sellaisinakin ehkä jonkinlaisina esteinä sille, ettei Palsa jo nuorena mennyt narunsa jatkoksi. Maj-Lis tosin kykeni jollakin tapaa olemaan loppuun saakka tämän vaikean luonteen tukena ja turvana.

Kalervo Palsa ei oikeastaan osannut ottaa muusaa seiniensä sisäpuolelle vaikka tarjokkaita alkuun ehkä olikin, vaan luisui yksinäisyyteen joka sitten lopulta tappoi hänet ilman konkreettiseen naruun turvautumistakin.

Tämä saattoi olla myös tietoinen valinta myytin rakentamisessa jota hän itsekin "harrasti".

Reissuni yksi yllättävä tieto oli kuitenkin se, että ihan viimeisinä vuosinaan Palsa kuitenkin osallistui yhteisönsä toimintoihin.

Esimerkkinä vaikkapa ikätoverinsa, taiteilija Reijo Raekellion ateljeen rakentamiseen hän osallistui pitkäaikaisen kittiläläisen ystäväni kanssa lastaamalla käsin liuskekiviä Särestövaarasta joita Pöntsön galleria seiniinsä on tarvinnut. Tämä tapahtui aivan hänen elinvuosiensa viimeisillä kynnyksillä.

Kun puhutaan yleisesti, että esimerkkimme taiteilija Palsa "kuoli mökkiinsä unohdettuna taiteilijana" ei se ehkä niin suorasukaisena ilmaisuna käykään.

Tavalliset ihmiset hänen ympärillään eivät häntä unohtaneet vaan ottivat mukaan askareisiinsa. Vain taiteellisuutensa osalta häntä arvosteltiin rajustikin, mutta se arvostelu tulikin sitten pihapiirien ulkopuolelta ja kirkollisista kinkeripiireistä.

Kuka muuten oli Särestöniemen muusa? UKK? Brita Polttila?

Valto Ensio (Heikkinen) kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Valto Ensio (Heikkinen) kirjoitti...

Ripsa. Oli hieman ongelmia kommentinjulkaisussa, eli jos tulee 2 kertaa, poistaisitko kopion. Kiitos.

Ripsa kirjoitti...

Valto Ensio, saas nähdä poistuiko tuo kopio.

Nyt se näkyy siellä olevan, mutta joskus kun olen poistanut kommentin toiseen kertaan, se on hävinnyt kokonaan.

Hesarin kuukausiliitteessä oli Erkki Pirtolan haastattelu. Hän oli asunut Palsan kanssa kämppiksenä Helsingissä, eli tunsi hänet. Mutta lue juttu. Pirtola sanoo siinä, että hänestä tuntui joskus että Palsa oli ehkä rakastunut häneen.

Muusana olo ei kyllä mielestäni ole sama asia kuin rakkaus, vaikka rakkaudesta tuolla puhunkin. Useimmiten he ovat ehkä olleet puolisoja, mutta eivät varmaan aina.

Varmaankin tuo Maj-Lis, joka kirjoitti Palsasta kirjankin on ollut eräänlainen muusa. Kanssakulkija ja ymmärtäjä.

Onko muusan mahdollista estää taiteilijan kuolema?

Palsa joi liikaa ja siinä oli ehkä se tärkein tekijä hänen varhaiseen kuolemaansa. Alkoholi on tässä maassa aika yleinen kuolinsyy.

Sen sijaan tuo arkkitehti Wright ei juonut lainkaan eikä käyttänyt mitään muitakaan vahingollisia nautintoaineita ja eli pitkän elämän.

Valto Ensio (Heikkinen) kirjoitti...

Niin, Ripsa. Pirtolaa palsa sivuutta päiväkirjoissaankin, mutta ei hän analysoi tuttavuutta (ainakaan julkaistussa tekstissä) kuin muutamana mainintana vain. Pitää tarkistaa kuitenkin, etten puhu palturia.

Minun pitäisi nyt "Palsa-pyöräretkeni" tulos saada kirjalliseen muotoonsa Kaltioon ehdolle laittamista varten omista päiväkirjamerkinnöistäni ja valokuvistani... siksi tässä jahkaan saman taiteilijan ympärillä.

Paljon ajatuksia ja ehkäpä uuttakin näkökulmaa olen löytävinäni kunhan saan pääni järjestykseen.

Lähetän (kunhan ennätän) sulle sähköpostissa muutaman yllätyskuvan Palsan töistä, jotka roikkuvat erään kittiläläisen kirvesmiehen olohuoneen ja vinttihuoneen seinillä..

Ripsa kirjoitti...

Jo etukäteiset kiitokset kuvista!

Lähden kohta kirjastoon ja katson onko siellä se Palsa-elämänkerta. Pitää viedä pois tuo iso Wright-kirja, se ei mahdu kirjahyllyihin ja nyt ajelehtii vain pöydillä.

Hyvä jos löysit uusia ajatuksia Palsasta. Hänestä on puhuttu ja kirjoitettu niin paljon, että ankarasti saat tehdä työtä!

Mutta muusa-juttua sivusit jo aiemmassa kommentissasi. Siinä ehkä on jotain tärkeää.

Anonyymi kirjoitti...

Ripsa, pyydä kirjastosta myös Jyrki Siukosen "Laulu sieluni autiudesta". Sen kansien sisällä on "Kolme tutkielmaa Kalervo Palsasta".

Ripsa kirjoitti...

Kiitos vinkistä. Siukonen on hyvä kirjoittaja ja osaa varmaan sanoa oleellisen.

isopeikko kirjoitti...

Arkkitehtuuri on aika ovelaa, siinä leikataan seinillä palasia tyhjästä ja ruvetaan sanomaan niitä tilaksi.

Muusa voi olla miten päin vaan. Sellainen on jo se joka ei ensimmäiseksi etsi syytä pilkata tai nauraa toiselle. Sellainen, joka on hyväntahtoinen.

Ripsa kirjoitti...

Ajatteles, Isopeikko, miten olisi mukavaa että sellaisia tiloja olisi mahdottoman monimuotoisia ja siis ovelia. Ovet olisivat jossain muualla kuin odottaisi, ikkunat aukeaisivatkin pohjoiseen, jonka valossa on hyvä piirtää ja kirjoittaa, mutta josta kasvit eivät tykkää, tiloja voisi olla vaikka minkälaisia.

Yleensä ne ovat vain tylsiä kuutioita.

Sitten se vakava kysymys, Isopeikko: voiko olla hyväntahtoista kriitikkoa, siis muusana?