22.11.10

Puolikuuron puolipäivä


Minulla on tuossa näytön alla pieniä keltaisia muistilappuja. Kirjoitan niihin mahdollisimman nopeasti, kun kuulen radiosta jotain mielenkiintoista. Radio on kuultavissani hienosti, koska minulla on siihen liitettynä induktiosilmukka.

Kaikissa kuulokojeissa ei ole induktiosilmukka-asentoa, mutta minä olen joka kerta kojeen uusimisen aikaan pyytänyt sitä. Yleensä sitä kysytään erikseen. Tahdon puhua kuulemisesta sen takia, koska se on suurimmalle osalle ihmisiä itsestään selvä asia, mutta meitä kuulovammaisia on tässä maassa 800 000 ihmistä.

Minun vasen korvani kuuroutui 12-vuotiaana. Kuulohermo tuhoutui miltei kokonaan sikotaudin jälkitautina. Jouduin hoippumaan kuumeessa pystyssä ja ruokkimaan nelihenkisen perheen, koska äiti oli sairaalassa keuhkokuumeessa ja isä ei muka osannut perunoita keittää. Tilanne oli hyvin 50-lukulainen. Vanhemmiten kuuleva korva alkaa kuuroutua. En siis kuule stereona mitään, mutta induktiosilmukka on loistava keksintö. Se tuo musiikkiakin uudelleen ulottuvilleni.

Suurin osa radio-ohjelmistani kuuluu Ylen 1:stä ja käsittelee kirjallisuutta useimmiten. Juuri äsken lopetin kirjailija Sirpa Kähkösen haastattelun kuuntelun. Hän on nyt syksyllä kirjoittanut kirjan isoisästään, joka joutui olemaan vuosikausia Tammisaaren vankilassa (tai yliopistossa)1920-30-luvuilla. Kirja on tietokirja, ei romaani. Kähkönen on tunnettu sodanaikaisen Kuopion käsittelystä romaanisarjassaan, jossa taitaa olla jo neljä osaa. Hienoja opuksia kaikki.

Teema jatkuu tavallaan illalla televisiossa jossa tulee Jörn Donnerin ohjaama elokuva Kuulustelu. Aion yrittää elokuvan katselua, vaikka suomalaisten tekstittämättömien elokuvien katsominen onnistuu vain satunnaisesti. Tämä johtuu äänisuunnittelusta, joka johdonmukaisesti tuhoaa replikoinnin. Siinä ei auta edes induktiosilmukka.

Televisiossa minulla on kuulokkeet, joita ohjaa infrapunasäde televisiosta kuulokkeisiin. Sekin on hieno keksintö, mutta toimii kunnolla vain tekstityksen kanssa, valitettavasti. Siis silloin kun kyse on suomenkielisestä ohjelmasta, äänimiehet/-naiset on päästetty huseeraamaan niin, että kuulovammaisilla ei juuri ole iloa suomenkielisistä ohjelmista. Vaikka meitä niin enemmistö tässä maassa onkin.

Mutta nuo keltaiset laput.

Käyn niitä aina vähän väliä läpi. Luen edelleen vähän väliä Claudio Magrisin kirjaa Mikrokosmoksia, vaikka sen jo kertaalleen luin. Kirja on runsaudensarvi: historiaa, maantiedettä, kulttuuria, musiikkia, tiedettä – ihan mitä vain ihminen ikinänsä voisi haluta.

Magrisin ohella nimittäin Triestessä (entisessä vapaavaltiossa) on vaikuttanut paljon taiteilijoita, kirjailijoita, ajattelijoita, kalastajia, maanviljelijöitä, fasisteja ja anti-fasisteja, kulkureita, kauppiaita, turisteja, Ameriikankävijöitä ja kaikkiaan kaiken maailman eurooppalaisia. Mikrokosmoksia kertoo kaupungista ja sitä ympäröivästä maaseudusta unohtumattoman uskomattomia tarinoita ja valtavalla vauhdilla.

Keltainen lappuni toteaa: Poliittiset ideologiat eivät koskaan ole esteettisesti neutraaleja.

En yhtään tiedä mihin tai kehen tässä viitataan, mutta minä viittaan innokkaasti Stalinin ja Hitlerin ajan kuvataiteeseen, sen yksilönkulttiin ja sensuuriin. Kummankin diktaattorin rovioissa paloi kirjoja. Siellä missä palaa kirjoja, palaa kohta ihmisiä.

Sitten keltaisessa lapussa lukee: Italo Svevo, James Joyce, Rainer Maria Rilke: Triesten kulttuuriturismia. Svevo: Zenon tunnustuksia. Spengler: rotu kulttuurisena, ei synnynnäisenä ominaisuutena! Sitten: Vu doo (minusta pitäisi olla voodoo), paranormaalit kokemukset > huijaus ja meditaatio? Ei sitä aivoissa kelluvaa henkeä löydy! Daniel Dennett: Tietoisuus on tarina , jonka olemme kirjoittaneet itsellemme. Mutta kartesiolaisessa teatterissa on ensin sielu ja sitten ruumis.

Kaiken kaikkiaan: Aavistus intuitiosta on väärä. Tietoisuuteen ei pääse käsiksi. Minästä on siis syytä luopua.

Tämä tuli mieleen nyt, kun kirjani Torpeedo julkaisusta, tuosta mukavasta tuokiosta Vaasan kirjastossa on kulunut viikko. Olo on sellainen, että vieläkin kutittaa niskaa, käsiä ja nilkkoja. Huomenna on mentävä vesijumppaan, että kroppa saa kyytiä ja aivot tyhjenevät turhasta – keltaisia muistilappuja on hankittava lisää. Kirjaa saa hyvinvarustetuista kirjastoista ja kirjakaupoista.

Sitä voi ostaa vaikka isoäideille, isoisille, kummitytöille ja –pojille (mutta ei alle 13-vuotiaille), omille vanhemmilleen, kälyilleen, natoilleen ja langoilleen. Tai vaikka vain ystävilleen, parhailleenkin.

Minä inhoan joulua, joten minun mielestäni kirjoja voi ostaa koska vain, jos vaikka jättää yhden aterian päivässä väliin. Tai vaikka on koko päivän syömättä, hyvää se vain tekee.

Lidia kyllästyi sauhuamiseeni

13 kommenttia:

  1. Lopeta tupakointi. Sinä et siitä hyödy. Luulin joskus muinaisuudessa, että en pysty kirjoittamaan riviäkään, jollei sätkä käryä huulessa tai tuhkiksessa. Luulin väärin. Ei minusta parempi kirjoittaja tullut, mutta ei huonompikaan. Jos tupakointi olisi terveellistä, niin sitä kissasikin tekisi.

    VastaaPoista
  2. Höh, mun sauhuamiseni liittyy kaikkeen muuhun kuin nikotiiniin. Olen entinedn nisti! Mitäs siihen sanot?

    Ei Lidialla ole sormia jossa pitää sätkää. Eli Lidialta ei voi tässä suhteessa kysyä yhtikäs mitään. m.o.t.

    VastaaPoista
  3. Ripsa, juuri kun pääsin pääni kanssa sopimukseen migreenin lopettamisesta iski nuhakuumeyskäröhä-tauti. Se sama, joka jo kiersi kaikki muut perheenjäsenet.

    Mulla se tuo huonokuuloisuus on kanssa yks hemmetin ongelma, ja tietenkin se vain on pahenemaan päin.

    On ne nuo kuulonapitkin korviin, mutta en opi niitä käyttämään. Jotenkin tuntuu, että sitten vain väärät äänet pääsevät lävitse ja ne, joita haluaisin kuunnella, jäävät epäselviksi taustalle.

    Sitten tämä korvien soiminen, joista ei onnekseni ole kuitenkaan psyykkistä oireilua aiheutunut kuten monille, tuo oman hankaluutensa keskusteluissa ihmisten kanssa.

    Yksinollessa tietenkin soiminen lyöttäytyy silti kaveriksi vaikka haluaaisi, että saisi kuunnella vain pelkkää hiljaisuutta.

    Ehkäpä tästä taas huomiseen taivalletaan.

    Yhtä Kotkan kaupungin järjestämää esseekilpailua olen miettinyt pitkään ja jotain jo kirjoitinkin, mutta enpä taida ehtiä valmiiksi (d 30.11). Löytyy Kotka.fi/kulttuuri-sivuilta jos sulla sattuisi olemaan valmista tekstiä lähettää. En älynnyt kenellekään vinkata aiemmin.

    Pääpalkintokin olisi ihan mukava, 6000 €!

    VastaaPoista
  4. Valto, nuo korvien soimiset ja kuulon huononemiset taitavat olla aika lailla normaali ikääntymisen oire. Sulla ei ole vielä kuulokojetta? Tilaa vain aika terveyskeskuksen kautta kuulontutkimukseen. Voi olla että joudut menemään Ouluun, mutta siellä pitäisi olla Suomen parhaita erikoislääkäreitä, kun se on yliopistokaupunki.

    Ei kuulokoje toista ääniä niin kuin ne olivat nuorena. Induktiosilmukka on lähelle sitä. Infrapunakuulokkeetkin ovat OK. Mulla taitaa olla kolmas kuulokoje, eli huononeminen on jatkunut aika lailla tasaisesti.

    Olen kyllä ajatellut että pitäisi päästä viittomakielen oppiin. Ikkunaiineksen kanssa ollaan tultu siihen tulokseen että kun Iineksellä on vaikeuksia puhua ja minä en kuule, niin meidän pitää kumpienkin oppia viittomakieli. Semmoinen kurssi oli opistolla joskus 5-6 vuotta sitten, mutta mielestäni en silloin ollut lainkaan sen tarpeessa.

    Miksei sitä nyt uuden kielen vielä opi.

    Täytyy mennä katsomaan tuota esseekilpailua. Hirmuisen iso rahahan tuo on, yli puolet mitä tienaan vuodessa, siis brutto.

    Sinulla on aikapula, minulla taas on pula sen kanssa että mitä sitä seuraavaksi alkaisi kirjoittaa, ei ihan kamalan isoa, mutta jotain isohkoa.

    Pitäisi ottaa minunkin asiakseni katsella noita kilpailuja ja ilmoitella niistä aina silloin tällöin. En minä voittamista ajattele, vaan sitä että ne antavat itsekullekin aina jonkin aikarajan, ja sillä lailla sitä saa ittensä järjestykseen.

    Itsekuria, sitä minä tarvitsen.

    VastaaPoista
  5. Joku lastentauti alensi minunkin vasemman korvani kuuloa. Pari vuotta sitten viimeksi tutkittiin, kun joku lääkäri vihjaisi, että korvaan voisi ehkä laittaa jonkin implantin. Toinen lääkäri totesi, että ei siitä ole apua. Oikea onneksi kuulee hyvin, toistaiseksi, niin että kuulolaitetta ei vielä tarvita, mutta ennen pitkää sekin tulee vielä eteen.

    Onhan tämä vähnä koomista, kun miehen kanssa vuorotellen huudamme toisillemme: mitä, mitä? Ja kuulemme väärin. Luulen, että mies joskus tahallaankin kuulee väärin = harrastaa selektiivistä kuulemista.

    Torpeedo on luettu ja mainioksi havaittu. En huomannut siinä sitä valokuvakohtausta, mutta voi olla että olen ahminut liian nopeasti. Kun minulla on ihan oma torpeedo, voin lukea sen monta, monta kertaa.

    VastaaPoista
  6. Ah, tuttua on tuo selektiivisen kuulon epäily! Se on hassua. Usein varsinkin aamulla unenpöpperössä väärinkäsityksen saattavat johtaa aivan älyttömiin tilanteisiin: kissa saa väärää sapuskaa, minun teeveteni kiehu yli ja unohdan sen VAIKKA isäntä muistuttaa siitä ja kertoo sitten muistuttaneensa jo ajat sitten.

    Siinä vaiheessa pitää muistaa nauraa eikä vetää kulmia kurttuun.

    Kuulokojetta ei voi panna suihkunmärkiin korvakäytäviin, joten väärinkäsitysaika kestää pitempään kuin paremmin kuulevissa perheissä.

    Implantit toimivat lapsilla paremmin kuin meillä vanhuksilla. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että meillä hermosto - myös kuulohermot - huononee ajan myötä, kun taas lasten implantti vain korjaa pysyvän puutteen, jota ikä ja aika ei enää paranna - siis yleensä jonkin synnynnäisen vaurion.

    Nyt minulla lyö päässä tyhjää. Mistä valokuvajutusta olen puhunut? Vai olenko mahdollisesti tarkoittanut tuossa minun blogrollini lopussa olevaa kotisivua, siis ei kotisivu2 vaan tuota pelkkää kotisivua?

    Siinä on kotisivun ekalla sivulla pienen tytön valokuva ja tarina sen ottamisesta.

    Näitä valokuvia on siellä sun täällä. Tärkein on tietenkin tuon olemassaolevan Torpedon kuva. Minusta on aivan oikeasti hienoa, että isän 15-vuotiaana synttärilahjaksi saama saksalainen retkipyörä on edelleen olemassa. Isä piti siitä hirveän hyvää huolta ja sen jälkeen meidän isäntä.

    Kummatkin kaksi vaihdetta kaiken lisäksi toimivat!

    Muuten on mukavaa että pidit kirjaa mainiona. Mehän nyt kummiskin kuulutaan näihin suuriin ikäluokkiin, joten meidän lapsuudessa on paljon samanlaisia kokemuksia taatusti!

    On aina mukavaa huomata että ei ole mikään kummajainen, jollaisena nuoremmat ikäluokat meitä epäilemättä pitävät...

    VastaaPoista
  7. ripsa

    Minäkin sauhuan.

    Olen kyllä sitä mieltä, että koska kerran Jahve antoi ihmiselle suun, nenän, henkitorven ja keuhkot, hän halusi ihmisen tupakoivan, koskapa loi tupakankin. Paperipintainen syöpäkääryle taas on kulttuurievoluution tuote.

    VastaaPoista
  8. "On aina mukavaa huomata että ei ole mikään kummajainen, jollaisena nuoremmat ikäluokat meitä epäilemättä pitävät..."

    Minä taidan olla TOSI kummajainen. Viihdyn –74 syntyneenä parhaiten niiden ideamaailmassa, jotka ovat olleet syntymäni aikoihin nuoria tai nuoria aikuisia. Kuvissakin he näyttävät ystävällisemmiltä. Oman ikäluokkani ja sitä nuorempien ajattelussa tunnistan yleensä aina piirteitä, joita tuntuvat itselleni perin vierailta.

    VastaaPoista
  9. Kalevi!
    Et kai sinä piru mihkään Jahveihin usko (siis sana on suunnilleen kirjoitettuna että Jhv, josta tulee myös Jehova). Voi olla kyllä että käytät nimeä vertauskuvallisesti.

    Mikä eläin vapaaehtoisesti nauttisi tupakka-kasvista? Kyllä minä ennemminkin luulen että tupakka on semmoinen kasvi, niin kuin se kamala mädältä ruumiilta haiseva kukka jossa Amazoniassa, joka on luonut itselleen puolustusmekanismin vain pysyäkseen hengissä. Eli siis tupakan piti maistua mahdollisimman pahalta.

    Meillä on myös sieni joka leviää lehmien välityksellä, nimittäin lehmäntatti. Minä OLEN nähnyt lehmän syövän sitä! Ja kun se syödä rouskuttaa tattia, sen itiöt leviävät.

    Pitääkö mun opettaa sulle evoluutiota?

    Keiju!
    Sinä olet just saman ikäinen kun poikani. Meillä on poijan kanssa hyvät välit, mutta maailmankatsomuksellisesti ollaan kyllä aika lailla toisella suunnalla, vaikka ei mitenkään fataalisti.

    Minulla on sellainen tunne, että keskustelut sukupolvien välillä ovat tarpeen. Väittelyt kanssa. Tarkoitan siis että uskon keskusteluiden hedelmällisyyteen. Kun itsekukin kykenee argumentoimaan pätevästi niin maailma vähitellen pelastuu!

    Mutta nyt sinun pitää kertoa miksi tunnet vierautta oman ikäpolvesi ajattelussa? Sanot että yleensä. Ehkä vierauden kokemuksesi riippuu vaikkapa keskustelun aiheesta?

    Voin kertoa sinulle, niin kuin taisin kertoa Valton blogissa, että tunnen vierautta hyvin monien oman ikäpolveni ihmisten kanssa, mutta toisaalta koska me ollaan suuria ikäluokkia, myös meitä toisinajattelijoiden porukkaa on aika paljon.

    VastaaPoista
  10. No niin Ripsa! Nyt päästään asiaan. :) <-Hymiö. Sukupolveni tunnusmerkki?

    Kaikkein eniten se vieraus liittyy siihen, että minulle asiat kuten taide, kulttuuri, yhteiskunta, ihmiskunta, maailma ja elämä todella merkitsevät Jotain. En ole missään vaiheessa oppinut sitä ironista, sinänsä vieraannuttavaa ideaa asioiden "suhteellisuudesta", joka aika pitkälti määrittää 60-luvun alun (?) jälkeen syntyneitä ikäluokkia – miinus ne ihmiset, joilla samat asiat toimivat vihan lietsojina. Minulle niistä välittäminen on intohimo, yksinä kausina vimmaa, toisina ehkä turhautumista synnyttävä oman yksilöllisen elämäni avaintekijä. Mielessäni/sydämessäni – yliviivaa tarpeeton elämänkatsomuksesi mukaan – vaikuttaa ennen muuta rakkaus noita asioita kohtaan, ja reagoin niiden käänteisiin sen mukaan kuten rakkaudessa reagoidaan: hullaannun, petyn, toivon ja täytyn, joka kerran tosissani.

    Janoan keskustelua, en pelkkää small talkia enkä yksipuolisesti toisen kumoamiseen tähtäävää väittelyä, vaan todellista keskustelua. Uskon, että nimenomaan dialogin ja monipuolisen informaation puute on syy moniin nykyajan ongelmiin. Ideoitten on minusta ikään kuin leijailtava ilmassa, sanoina, kuvina ja sävelinä, jokaisen ihmisen ulottuvilla. Verkkoyhteydet antavat siihen yhä enemmän mahdollisuuksia, joten miksi ihmeessä käytämme niitä niin yksiulotteisesti? Vrt. Suomi24:n kaltaiset keskustelufoorumit, jotka säikäyttivät minutkin välillä nettipassiiviseksi. Nyt tämä kommunikointi sitten oikein ryöpsähtää valtoimenaan... Ehkä jonain päivänä kadun tai pyydän anteeksi.

    VastaaPoista
  11. Keiju, tuossa tuli jo aika monta aihetta.

    Minusta tuntuu että ihmiset jotka reagoivat ironisoimalla ja/tai kyynistymällä pelkäävät kohdata asioita sellaisenaan. Sen vuoksi olemassaolevat, siis ihan reaalisesti, asiat pitää kieltää. Niitä asioita taitavat yleensä olla ne jotka voivat satuttaa.

    Minä en TIEDÄ voiko sukupolvia panna riviin yks yhteen, jokaisessa sukupolvessa on niin monenlaista ilmaa. Mutta sinun sukupolvesi on lukumäärältään pieni. Meillä, vanhempiesi ikäisillä, oli niin jumalattomasti hommia, että lasten määrä jäi vähäiseksi.

    Minulla on omasta ikäluokastani paksu sosiologinen opus nimeltä Born at the Right Time, siinä käydään läpi syitä, miksi minun ikäluokkani joltain osin radikalisoitui.

    Tottakai, minusta tuntuu hölmöltä se, että ihmiset kuvittelevat ratkaisujensa olevan yksilön itsensä tekemiä. Useimmiten ihmisten päätökset taitavat koskea elämäntapaa.

    Mutta ne suuremmat asiat, niistä onkin sitten vaikeampaa saada tietoa menemään läpi. Ympäristön tuhoutuminen esimerkiksi kiihtyy. Ihmisväestön määrä kasvaa edelleen aivan liikaa ja sitä myöten ympäristö köyhtyy.

    Ihmisillä taitaa olla taipumus panna päänsä pensaaseen. Suurista asioista pitäisi alkaa olla ihmiskunnan yksimielisyys, muuten käy huonosti.

    Ainakin ihmiset voisivat lopettaa sodat. Aseet voisi kieltää, koska niin monen maan johtajat nojaavat armeijoihinsa. Siinä olisi jo hyvä alku.

    Mutta hyvä on jos itse mietit. Vielä parempi jos sinulla on ystäväpiiri jonka kanssa voit keskustella. Siitä olen selvillä että sellaisen piirin löytäminen on yhä vaikeampaa.

    Olet oikeassa siinä, että tämä internet, Blogistan, on hyvä asia - ja sitäkin tietenkin käytetään väärin niin kuin aina hyviä asioita on käytetty ihan päinvastoin kuin pitäisi.

    VastaaPoista
  12. Ripsa, löysitkö Kotkan esseekilpailusta tietoa?

    Aika kiirus tulee, mutta tässä sairastellessani aloin kuitenkin itse jatkamaan jo aloittamaani tekstiä ja luulen, että saan sen jollekin tolalle ennen tiistain deadlinea. Onneksi kirjoituksen voi lähettää sähköpostilla niin voi jättää tarkistamisen ihan sinne puolenyön tietämille sinä päivänä.

    Pakko vähän purkaa tätä ajatusta jollekin.

    Kilpailun aihehan on "Suuri muutto" ja minä käsitän sen hyvin laajasti.

    Joku varmaan kirjoittaa menneiden vuosikymmenten muutosta maalta kaupunkiin, Ruotsiin. Muutto on joskus ihan yksilöllekin suuri asia. Minulle ainakin on ollut aina.

    Mutta otin kohteeksi maahanmuuton.

    Kuuntelin niitä nauhoittamiani pakolaisten tarinoita ja siitä idea alkoi kypsyä, että miten.

    Mutta pirun vaikea tämä maahanmuutto-aihe on vaikka siitä niin paljon puhutaan.

    Ja että vielä essee, vaikka lajihan onkin toisaalta paljon tyylejä salliva.

    Katotaan nyt kuis tässä käy. Palkintopallille en itseäni kuvittele edes jaetulle kolmannelle sijalle.

    VastaaPoista
  13. Valto, minähän sanoin että sen voi ottaa sellaisen aikarajana, sen esseekilpailun ajan.

    En ole katsonut sitä linkkiä itse asiassa lainkaan. Minulla on ollut kaikenmaailman juoksemista tässä. Enkä ole jotenkin saanut asetutuksi aloilleni kaiken hälinän jälkeen. Tai osin vieläkin sen keskellä.

    Pitkä pimeys on alkanut, ulkona on myös kylmä, joten sitä käpsehtii, lukee ja kirjoittaa mitä ehtii.

    En tiedä olenko kirjoittanut esseitä. Ajat sitten kuollut suomenope-tätini sanoi että olen hyvä esseihtijä. Minä katsoin sitä että mitä. Se sanoi kyllä tietävänsä kirjoittamisen lajit.

    Mutta siitä on jo kauan. Pitempiä kirjallisuusjuttuja ei ole saanut lehtiin kirjoittaa enää pitkään aikaan. Suuri muutto on kyllä hyvä aihe, Se on kyllä aika perinpohjaisesti kaluttu sosiologiassa - ja silloin sillä on tarkoitettu Suomen muuttoa maalta kaupunkeihin ja Ruotsiin. Tai Australiaan. Tai Amerikkaan.

    Sattumoisin tuli juuri postista Peräseinäjoen siirtolaisinstituutista kirjanen, jossa oli tarinoita Suomesta lähteneistä siirtolaisista. Heistä kaksi Lyydi ja Helli Kuivasmäki olivat hyviä tuttujani. Menivät Ameriikan kautta Neuvostoliiton Karjalaan ja sieltä evakkoon Tsheljabinskiin ja vihdoin perheen äiti ja tytär pääsivät Suomeen, mutta isä ja poika kuolivat Karjalaan. Niin kuin suurelle osalle suomalaisia ja karjalaisia kävi Stalinin aikaan.

    Minä olin ihan lapsi silloin vielä kun kävivät poimimassa marjoja isoäidin puutarhassa. Mutta olivat kovia laulamaan ja opettivat minullekin kaikenlaisia lauluja.

    Täytyy katsoa noita sääntöjä vielä. Mutta ota nyt ja voita sinä se, iso raha se olisi!

    VastaaPoista

Kommentointi on suotavaa, mutta ei pakollista