27.2.11

Koillisest' aurinko nousee!


Tulin juuri Tampereelta. Siellä tulin kuunnelleeksi sekä muutamaa ystävää, kirjailijoita ja sukulaisia. Kävin ympäri kosken ja katselin maisemia. Muistin kuinka monta kertaa olin istunut Tillikassa ja katsonut veden virtausta. Muistaakseni se oli joskus Anno Dazumal Budapest, mutta voin muistaa väärin. Ehkä se olikin Pusta?

Ainakin aikoinaan Tampereen teatterissa olin katsomassa ja kuuntelemassa operetteja kriitikko-äitini seuralaisena ja sellaisena alle 10-vuotiaana kiihkeän innostunut juuri Budapestista ja pustasta ja kaiken lisäksi isä soitti kotona Emmerich Kalmanin mustalaisoperetteja levysoittimella. Kun ketään ei ollut katsomassa, yritin astuskella niin kuin teatterissa tanssittiin.

Istuin lukemassa tiukasti lehteä kun jotain tuttua vilahti näkökentässäni Tampereen asemahallissa (oli kova pakkanen ja kaikki junat olivat myöhässä). Baretista ei voinut erehtyä. Kyllä se oli tämä perussuomalaisten peruskandidaatti Pertti Virtanen. Koska tunnemme toisemme ulkonäöltä, kaivauduin tiiviimmin lehteen. Oletan että kansanedustajalle ei mene erikseen omia junia, mutta jonnekin hän kuitenkin päättäväisesti asteli.

Nyt sitten hävettää kun perussuomalaiset julkistivat vaalivalttinsa, eli kulttuuriohjelmansa. En kykene käsittämään mitä tekemistä vuosisadan vaihteen, anteeksi, siis puhun 1800-1900-luvun vaihteesta, suomalaisella kulttuurilla on nykyisessä eduskuntatyössä.

En sen puoleen ole ikinä ymmärtänyt myöskään mikä on postmodernia, esimerkiksi kirjallisuusteorioissa, mutta pääsin minä kyllä tenteistä läpi. Suoritin sen laudaturin vasta 1990-luvun puolivälissä, jolloin nuoret tulevat tieteilijät puhuivat diskurssista jo. Minä olin aikoinaan puhunut odotushorisontista, mutta silloin yksi tentittävä kirja olikin Das Theater des Absurden. Kesti kauan ennen kuin tajusin mitä Esslinin mielestä odotushorisontti merkitsee.

Sittemmin olen ollut hyvin hämmästynyt siitä, että yhä useampi kunnan tai valtion byrokraatti/poliitikko käyttää kuin mitä tahansa sanaa tuota samaa odotushorisonttia. Eivät ne kyllä teatterin teoriasta tietenkään tiedä mitään.

Joka tapauksessa tuli mieleeni että maa on täynnä kaikenlaisia ikoneja. Meillä asuu työkseen kuvataiteilija, joka pääsee aina välillä käsiksi tähän kansallisromanttiseen aineistoon ja panee sitä seinille.


Tämä löytyi keittiön kaapin nurkasta. Se on kyllä todella vanha, käsittääkseni ainakin 30-vuotias. Minusta siinä on oikeata kansallisromanttista täyteyttä: haalistuneet värit, naisen kädessä sirppi, kaurahalme aaltoilee elokuun lempeässä tuulessa!











Sen yläpuolella oli pienempi ikoni, eikä mielestäni kyllä aivan yhtä hyvin suunniteltu. Nuoren naisen asento oli jäykähkö eikä hame muistuttanut yhtään Elovena-tytön kansallispukua. Eivät ne raidat tulleet käsinkudotusta villalangasta. Hyh. Teollinen kansallispuku?



















Sitten vessan seinästä löytyi vielä Suomi-filmin jäljittelemätön kavaljeeri ja on mahdollista kuulla taustalta tukkipoikien komean kuoron laulavan ”Me tulemme taas, sinä tyttöni mun!”, mikä laulu aina jossain määrin järkytti minua, koska en missään nimessä halunnut joutua likaisten ja märkien tukkilaisten ympäröimäksi. Tosin en tietenkään muistuttanut Elovena-tyttöä pienessäkään määrin, joten oletan että tukkilaiset suuntasivat kylän keinulle.


Joka kylässähän sellainen keinu oli.

Omituista kyllä en muista ikinä nähneeni yhtään vaikka olen ikivanha. Ne ovat sellaisia keinuja, joilla on mahdollista mennä ympäri niin että Kreetta-Eskosta tulee Esko-Kreetta, tuosta tavallisimmat nimet nyt ottaakseni.

Sitten voi kuvitella duon laulavan Aleksis Kiven runoa ”Jo valkenee kaukainen ranta kun koillisest' aurinko nousee!”, loppuhimmennys ja filmi katkeaa.

Sen sijaan sammakot aloittavat oman kuoronsa.

13 kommenttia:

Valto Ensio kirjoitti...

"Minä keinussa kesällä kerran kevätkukkaista keinuttelin..."

Tuli näitä suomalaisia lauluja mieleeni. Tuo keinulaulu on minulle "rakas". Kansiossa on tallella valokuva, jossa olen morsiameni kanssa 17 vuotiaina keinussa kesällä kerran...

Sitten hyräilin pitkään Riki Sorsan Muuttohaukkaa koska siinä lausutaan jotain koillistuulesta, mutta en löytänyt sitä yotubesta.

"Joki" on häneltä myös hyvä kipale, tarjoan sen tässä sinulle: http:

//www.youtube.com/watch?v=Hf5k44bnQFc&feature=related

Ripsa kirjoitti...

Valto,

kiitos laulusta! Sehän tästä blogista jäi ilman muuta puuttumaan.

Muistan sen muuttohaukka-laulun, mutta ruotsalaisena. On mahtanut soida Ruotsin radiossa kun olin Tukholmassa kesätöissä.

Ovathan nämä suomalaiskansalliset jutut perinpohjaisen hölmöjä, mutta silti niistä on löydettävissä sitä nättiä ja nostalgista, jota arkipäivässä voi kaivata.

a-kh kirjoitti...

ja autereet kiirehtii pois

Eloveenapakkauksen kuva on Suomessa laajimmalle levinnyt sosialistista realismia edustava taideteos, jonka varmaan Stalinkin olisi hyväksynyt. Kuvaa ei saisi modernisoida pilalle, jollei jo ole jo pilattu. Karhu saattaa vaikuttaa kuvassa oudolta, mutta se oli aikoinaan tavallinen vieras kaurahalmeessa, kuten Venäjän karhukin, jota kuva hyvinkin saattaa esittää.

Ripsa kirjoitti...

Kalevi,

kyllä tuo Eloveena-tyttö on oikea kansallinen ikoni! Uusissa pakkauksissa ei ole noin ihananhehkuvaa työtätekevää tyttöä! Taisin kertoa että neuvostovirolaisen taiteen näyttelyn julisteessa oli justiinsa samanlainen tyttö, sirppi ja kaikki. En muista oliko sillä lyhde kainalossa.

Mutta ei kai sitä tarvitse sosialistiseksi realismiksi kutsua? Varsinkaan jos taustalla tallustelee karhu? Tässä joutuu miettimään päänsä puhki, että miten NATOsta saisi väännetyksi karhun...

Valto Ensio kirjoitti...

Nato-karhu: Täytettynä lasivitriinissä tai taljana takan edessä?

Joka-aamuiset kauraryynit loppuivatkin juuri, täytyy käydä kaupassa.

Ripsa, mainitsit Primo Levin tuolla toisaalla. Lainasin Jaksollisen järjestelmän, jota en ole muistini mukaan lukenut(Levin Jos ei nyt, niin milloin oli tutun tuntuista tekstiä kun sitä kirjastossa lehteilin).

Nyt olen Jaksollista järjestelmää jonkin matkaa lukenut ja alan oivaltamaan niiden tarinoiden nerokkuuden. Peilaan tarinaa omaan "holokausti"-historiaamme vuonna 1918 josta myös luen kylmiä kertomuksia parhaillaan.

Kyllä tässä itsensä mitättömäksi pohdiskelijaksi tuntee kun kaikki on jo viisaimpien järkeilyin selvitetty.

Ripsa kirjoitti...

Valto, joo, tottakai, se olisi ehdottomasti vitriinissä ja täytetty. Lapset sitten tulisivat museoon ja opettaja sanoisi että katsokaas lapset, tässä oli sellainen muinainen kokonainen kansainvälinen variksenpelätin, joka paha kyllä osasi tehdä isoja pommeja, ettei se ihan tyhjän takia ollut olemassa. Mutta kun sitten sitä pelätintä ei ollut kuin yksi, niin se jotenkin kuoli pois ihan omia aikojaan.

Lapset voisivat tässä kohden miettiä että mistä asti variksenpelätit ovat olleet eläviä. Ja että kai sillä li kumminkin ollut joku syy olla olemassa kun se kerran oli.

Kun luin Jaksollista järjestelmää, niin minulla oli pöydällä vieressä kemian kirjasta napattu jaksollinen järjestelmä eli ne alkuaineet. Keskikoulussa luin kemiaa ja fysiikkaa yhteensä vain vuoden enkä oppinut sinä aikana yhtään mitään. Opettaja oli vankkumattomasti sitä mieltä että tytöt eivät voi oppia matikkaa. Eivät edes kemian ja fysiikan muodossa...

Minä pidin kaikkein eniten siitä Hiilen tarinasta.

Mitä kertomuksia sinä luet sisällissodastamme? En minä usko että sinä olet mitätön pohdiskelija. Harva sitä Jaksollista järjestelmää on edes lukenut, jos kysyt kirjastosta!

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa, luen Tuulikki Pekkalaisen ja Seppo Rustaniuksen "Punavankileirit -suomalainen murhenäytelmä 1918" -kirjaa. (Tammi WS Bookwel Porvoo 2007) Tuoreimmat aiheeseen littyvät muut luettavani ovat olleet Aapo Riseliuksen Teloittajien jäljillä ja Antti Tuurin Kylmien kyytimies ja Veripelto.

Jotenkin tuntuu, että nyt vasta löytyy sellaista kirjallisuutta vuoden 1918 tapahtumista joihin voi aikalailla luottaa.

Mats Dumellin dokumentti tuli joku aika sitten telkkarista (FST). Se oli vielä viime viikolla Ylen Areenalla, mutta nyt en löytänyt tähän sitä. Kun tulen poikien koulusta haulta, niin koetan etsiä uudestaan ja lähetän linkin jos vaikka haluaisit katsoa?

Tätä Kajaanin pääkirjaston Jaksollista järjestelmää (1975/1988) ei tosiaankaan ole kovin moni lukenut, sen näkee jo päälle päin kysymättäkin tilastoista. Joku gradun tekijä tms. on jotain alleviivaillut loppupuolelta, mutta ylen siisti kirja ikäisekseen. Vaikea luettava, mutta pidän silti sen osin ironisesta tyylistä aiheen huomioon ottaen.

Valto Ensio kirjoitti...

En löytänyt enää sitä Dumellin ohjelmaa. Mihinkähän lie häipynyt? Mutta törmäsin Seija Walliuksen haastatteluun Anne Friedistä, ajattelen, että varmaan pidät jos et ole sitä aiemmin nähnyt: http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=23&t=214&a=33

Ripsa kirjoitti...

Valto,

täältä kirjastosta on turha yrittää saada Antti Tuurin opuksia käsiinsä. Ne kiertävät jatkuvasti. Tuurilla on työhuone jossain täällä Vaasan lähellä, luulen että hän asuu enempi pysyvästi Helsingissä. Vaikka en ole kyllä kysynyt. Ennen oli ainakin.

Kaikki YLEn ohjelmat eivät ole kauan aikaa arkistossa, jotkut ovat. Olen aikoinaan kuunnellut Anne Friediä radiossa. On mahtanut olla siihen aikaan kun hän kirjoitti muistelmantapaisensa ja oli jo hirmuisen vanha, yli 90-vuotias joka tapauksessa.

Hän kertoi siinä kumminkin sosiaalitädin työstään New Yorkissa. Se kiinnosti, koska olen tuntenut ihmisiä jotka ovat myös olleet sosiaalityöntekijöinä samassa kaupungissa. Minulle jäi sellainen käsitys, että useammassakin tutkinnossa vaaditaan työskentelyä jossain kaupungin tai osavaltion työpaikassa, siis harjoittelujaksoa, vaikka se ei mahdollisesti olisikaan missään tekemisissä opiskeltavan aineen kanssa.

Voi olla että riippuu oppilaitoksesta ja osavaltiosta. Minulla on esimerkiksi tuomari-ystävä, joka opiskeli filosofiaa ja lakia ja oli vissiin yli vuoden töissä sosiaalityöntekijänä, miespuolinen työntekijä, joita jossain vaiheessa suosittiin, koska tarvittiin jengityöntekijöitä ja semmoisia.

Anne Fried kyllä kertoi elävästi siitä ajanjaksosta. Ilmeisesti hänen poikansa jostain syystä päätyi Suomeen ja äiti tuli sitten eläkkeelle tänne.

Rustaniuksen kirjasta olen kuullut. Olet varmaan oikeassa siinä, että oikeastaan vasta nyt Suomen sisällissodasta voidaan puhua niin kuin jostain oikeasti tapahtuneesta, historiasta, johon voi liittää myös tarinoita.

Täällä oli hirmuinen kalabaliikki kun Heikki Ylikangas kirjoitti historiantutkimuksen (jossa on tarkat taisteluiden ajankohdat, paikat ja sotilaiden liikkeet milloin milläkin rintamanosalla) nimeltä Tie Tampereelle. Ylikangas ylipäänsä on saanut härmäläisten, lapualaisten ja kauhavalaisten vihat niskaansa, koska sitä Iikolli-henkeä on ollut ainakin aivan näihin päiviin asti juuri sillä suunnalla eniten.

Sitä on varmaan vaikea kuvitella jonkun itäsuomalaisen.

Piti sanomani vielä että Primo Levi oli kemisti ja työskenteli Auschwitz-Birkeanau-leirillä F.G. Farbenin tehtaan orjana, mutta löydät asiasta selostuksen juuri tuosta kirjasta, Jaksollinen järjestelmä.

Valto Ensio kirjoitti...

Huomasin kommentissani virheen. Pitää olla Aapo Roselius, ei Riselius; näppäilyvirhe.

Minä osaan itäsuomalaisenakin kuvitella tiettyjen poliittisten juttujen pohojanmaalaisiakin aspekteja sillä olihan isäni suku kovin poliittinen aikanansa ja juttuja jos jonkinlaisia pienen pojan korviin tarttui. Siitä on tietenkin viritys ollut itselle myöhemmin kiinnsotua asioista laajemmaltikin ja lukemallahan sitä kovapäisempikin jotain selvittelee.

Tien Tampereelle olen lukenut kahteen kertaan. Tosin eka kerta oli sellaista loikkimista, mutta nyt tässä talvella paikkailin. Ylikankaalta luin näitä viime sotienkin aikaisia tutkimuksia joten maailma on avartunut vähän niidenkin osalta.

Heikki Ylikangas on yleensäkin koko tutkijan uransa ajan ollut aika mylläkässä, eli hän ottaa asioita esille, joista mieluusti vaiettaisiin.

Kun olen hänen haastattelujaan katsonut, niin kyllä siinä tunne tulee, että mies yrittää tosissaan ottaa asioista selvää eikä mene siitä, mistä aita on matalin. Vakuutavaa luettavaakin hänen teoksensa ovat.

Minä olen tykännyt Anne Friedin esseistä ja muistakin kirjoituksista. Itsellänikin on yksi kokoelma häneltä "Kirjailijan kutsu".

Arvasin, että sinä olet myös kiinnostunut Friedistä. Katselepa tuo haastattelu sitten, tykkäät varmasti. Tai mikäpä minä olen sitä puolestasi sanomaan.

Primo Levin tiedän jo siksi, koska olen niin paljon lukenut muuta holokaust-kirjallisuutta, että väistämättä kuuluisimpiin nimiin törmää. Muistan hänet jo hänen väittelyjä aiheuttaneen kuolemansakin takia. Kun virallinen kuolinsyy on itsemurha, hänet tunteneet ovat epäilleet kovasti sitä. Voihan se olla, että joku tönäisi hänet kuolemaan...

Ripsa kirjoitti...

Valto,

luin suoraan että Roselius. Minulla on jo varmaan 25-vuotiaasta ollut semmoinen että nimet katoavat, mutta joitakin sentään tarttuu.

Ylikankaalla oli isä vai setäkö se oli, joka kieltäytyi sisällissodassa valitsemaan puolta. Minulla oli sellainen isoisä. Semmoinen oli iso juttu Pohjanmaalla. Sitä varten Ylikankaalle ollaan vihaisia.

Se tosiasiallinen syy on tietysti aina se, että asioita ei ole tässä maakunnassa koskaan kunnolla käsitelty. Oikeastaan ainoastaan kielletty. Juha Siltalan muistat, psykohistorioitsijan? Hänellä on sellainen kirja kuin Valkoisen äidin pojat, joka kertoo joukkopsykologishistoriallisesti tämän alueen traumoista.

Primo Levin portaista putoaminen jää vissiin selvittämättä. Vaimo sanoi kyllä heti että kattoa oli korjaamassa, että ei mies vielä niin kovin huonossa kunnossa ollut. Sitten joistakin teksteistä oli ajateltu että itsemurha.

Mutta tottakai Levi oli saanut jo siihen mennessä tietoonsa kuka ilmiantoi hänet ja muut alueen juutalaiset Gestapolle.

Holokaustista selvinneet tunsivat huonoa omaatuntoa selviämisestään ja siksi päätyivät aika usein tappamaan itsensä.

Sitä en sitten tiedä miten kävi ihmisille jotka muuttivat Israeliin. Tuntuu oudolta että hyljeksivät palestiinalaisia. Amerikanjuutalaiset taas tuntuivat selvinneen suhteellisen hyvin. Tai eivät huonommin kuin muutkaan siirtolaiset. Sodan aikana tuli porukkaa vähän joka puolelta. Seuraavien sotien aikaan vielä useammalta suunnalta ja niin poispäin.

Meidän lastemme ja lastenlapsien takia sitä toivoisi että kaikki ei menee toivottomasti sekaisin ainakaan ihan vielä. Hyvältä ei näytä, mutta yksittäinen ihminen tai edes perhe tuskin voi mitään. Ilmastonmuutos kuulostaa liian isolta jutulta.

Toisaalta ihminen on venynyt aina.

tepa kirjoitti...

Minä kyllä luulisin kauraryynipussin heiluhelmäneidon olevan ainakin 60 vuoden takaa.
Aika kun menee eikä se meistä paljoa piittaa.

Ripsa kirjoitti...

Eihän me voida meidän rypyillekään mitään. Kai niitä ajan kanssa naamalle ilmestyy.