7.4.11

Ei, emme ole tavanneet


Kirjanmerkkinä on hajamielisesti hahmoteltu karttakuva suvusta. Karttakuva on parempi sana kuin puu, koska karttaan voi piirtää teitä ja jokia ja kuvitella mitä kautta sukuun on tultu ja mitä kautta sieltä on menty päätalosta jonnekin kotivävyksi tai miniäksi.

Vilkaisen kuvaa silloin tällöin. Välillä ahdistaa, koska on melko varmaa ettei siitä valmista karttaa tule. Lapsia tulee kaikkiin sukuhaaroihin koko ajan lisää ja vanhemmasta päästä kuollaan harvemmin kuin vielä 1950-60-luvuilla. Eletään ilmeisen hyviä aikoja.

Kaiken lisäksi en voi enää liikkua enää parin pitäjän puhelinluettelon sivuilla, vaan ihmisiä asuu ihan missä sattuu. Ulkomaillakin. Yksi sukuhaara sijaitsee Espanjassa ja Chilessä, yksi Yhdysvalloissa sekä itä- että länsirannikolla. Minulla on pikkuserkkuja kaikkialla. Useimpien nimiä en tiedä.

Ja nyt kirkkoherrat päättivät sulkea kirjansa. Sitten väestörekisteri päätti olla julkistamatta ihmisten etunimiä. Me olemme äärimmäisen kilttejä ja vaatimattomia ihmisiä mutta juuri meitä ruvettiin yhtäkkiä vainoamaan. En ole edes yliopistossa enää kirjoilla, joten en voi julistaa olevani tutkija. Mitä minä sitä paitsi edes tutkisin, siis sukututkimukseen suhteutettuna? Muutamien eteläpohjalaisten ja yhden savo-kainuulaisen suvun haarojen ”luovuuden esiintymistiheys noin vuodesta 1830 lähtien”?

Luultavasti kirkkoherrat eivät ole hajamielisesti vatsojaan kannattelevia joviaaleja typeryksiä enää. Ne huomaisivat juoneni heti.

Yksi tuttu oli päätynyt etsimään geeniperimiä. Siinä oli todella oivallusta. Nimittäin geenitutkimukseen tarvitaan tätä nykyä kyllä ihan tavallistenkin kansalaisten aktiivisuutta. Suomi on oikeastaan oikeasti yhtä suurta perhettä, mutta geenit ovat pieniä piruja, jotka vaeltelevat perheessäkin sinne tänne, eikä koskaan oikeastaan voi ihan tarkkaan sanoa kuka tulee olemaan seuraavanlaisen genomin perijä. Suomi on geenitutkimuksen kova nimi, koska meillä on niin pieni geenialue, vai miten se suomennetaan, gene pool, geeniallas?

Minä en ole ikinä oppinut edes banaanikärpästen klassista lisääntymisjärjestelmää, eikun siis jälkeläisten ominaisuuksia. Olen aika huono ihminen kyllä. Biologia saa matematiikanvastaiset niskakarvani pörhölleen, eikä opiskelusta tule mitään, vaikka kuka maanittelisi.

Tai pitäisi ruveta mormoniksi, jolloin olisi käsillä koko Suomen sukukartta yhdellä hiirenklikkauksella ja pystyisin ohittamaan typerän suomalaisen valtiokirkon ja väestörekisterin. Mutta miten on tultu siihen, että niissä byroissa istumiseen vaaditaan nimenomaan typeryyttä ja pöyhkeyttä? Sen tahtoisin tietää. Pitäisi maksaa yhden syntymätodistuksen maksu yhteen itäsuomalaiseen seurakuntaan. Aivan niin kuin ne eivät minun veroistani saisi siihenkin maksuun tarpeeksi rahaa valtiolta, jonne maksan itseni kipeäksi rahaa, koska minulle on vain pieni eläke, josta voidaan ottaa veroja ja veroluonteisia maksuja kuten sairaanhoitomaksua miten paljon tahansa. Kukaan ei auta ja puolusta minua.

Onko tämä vaalivuosi? Miksi kukaan ei lupaa mitään minulle? Ilmakin on inhottava sumua ja tihuutusta jatkuvasti että polvikin alkaa olla vaihteeksi kipeänä.

Syynä tähän kaiken normaalielämän epänormaaliin vastustukseen ei kyllä ole kirja jota luen. Päinvastoin. Kirja on niin kamala, että se saa minut näkemään hirvittäviä painajaisia ja lakanat ovat kääriytyneet herätessäni toivottomaksi solmuksi ympärilleni ja siitä selviämiseen menee paljon kauemmin kuin heräämiseen. Joten taas yksi päivä meni pilalle.

Kirjan nimi on i am no one you know ja kirjailijan nimi on Joyce Carol Oates. Kirja ei ole millään tavalla kuoliaaksi naurattaja, kuten sukuni miehet olivat.

Naiset taas. Eivät he nauraneet. Yksi tädin serkku kysyi että minunko kuolemaani sinä odotat, mies vastasi että herrajumala pitääkö minun sitten kuolla?! Siinä oli siis kysymysmerkki ja huutomerkki.

Olin puhe-etäisyydellä ja sanoin lukeneeni ohimennen biologian kirjasta että kaikkien on kuoltava. Kumpikin havahtui. Serkku meni suuren sinisen kaapin luo, avasi hitaasti ovet. Otti sokeripalan ja sitten pienen lääkepullon. Pani sokeripalaan pari pisaraa kamferia ja rupesi imeskelemään sitä.

Mies vilkaisi serkkua ja kysyi että sydämestäkö ottaa. Serkku sanoi että ei, hän tässä vain odottelee auringon laskua.

Nyttemmin ne ovat kyllä suunnilleen kaikki kuolleet, ne jotka ennen olivat vanhemmasta päästä. Joskus kuvittelin että ne tietävät kaiken ihan vanhuuttaan. Nyt tiedän paremmin kun olen suunnilleen samanikäinen. Kun päätä särkee, sipaisen etusormeen ihan vähän tiikeripalsamia ja hieron sillä vasenta ohimoa.

Ei sillä ole hirveästi merkitystä, koska kipu johtuu kaularangan nikamien rikkonaisuudesta.

Joyce Carol Oates on helevetin hyvä kirjailija. Näiden tarinoiden nimi on yksinkertaisesti STORIES. Siellä on niin julman rikkinäisiä ihmisiä, että en usko olevan koko Savo-Kainuun sukuhaarassani. Voin sanoa sen, koska en tunne sieltä ketään. Kolmansia ja neljänsiä serkkuja ei nykyään tunne enää kukaan.

Suomi on pirstaleina eikä sille voi kukaan enää mitään.


Tämän tarinan kertoi minulle tänään Lidia. Hän käytti kertomiseen hienosti ja hienovaraisesti ilmaisevia korviaan ja häntäänsä. Tyrkkäsi välillä käsiäni ranteista, ja rupesin kirjoittamaan. Nyt istuu tyynesti ja katsoo televisiota. Se on kiinni, pinnalla heijastuu sen oma kuva. Se siristää silmiään. Se tarkoittaa tervehdystä.

14 kommenttia:

  1. Olen joskus haaveillut tehdä sukututkimusta syvemälle kun tätä noin kolmea polvea jota tiedän, mutta taitaakin olla vaikeampaa ja kalliimpaa kun arvelinkaan. Kerran yritin laskea kaikki ensimäiset serkkut, pääsin noin 50tä ja sitten jo eksyin kun en tunne puoliakaan.

    Eniten kyllä kiinnostaa FinnoUgrien juuret tuhansien vuosien takaa. Mistä olemme tulleet? Niistä tutkimuksista kyllä luen milloin sattuu vastaan, muttei vain liian tieteellisiä raportteja, kiitos vain! Olisipa kissa neovomassa....

    VastaaPoista
  2. Sukututkimus on ainakin täällä suosittua. Ja koska se on suosittua, ohjelmat maksavat tuhottomasti. Me suuret ikäluokat emme hallitse tuota hakkerointia tai ohjelmien ilmaisimurointia, niin kuin pienemmät ikäluokat, jotka vaikeroivat meistä aiheutuvia hirvittäviä kustannuksia.

    Marja-Leena, mikäli minä asiasta olen kuullut, niin suomalais-ugrilaisten kansojen muinaisuuden paikka ja aika ovat edelleen kiistelyn kohteena. Geenistö meillä tulee Keski-Euroopasta, paitsi saamelaisilla, joiden perimä eroaa. Sen lisäksi itäisten ja läntisten suomalaisten ero on olemassa.

    Kielitieteilijät ja geenitutkijat kiistelevät, mutta eivät kovin verisesti, onneksi! Semmoinen lehti on verkossa kuin Tieteessä tapahtuu, käy katsomassa! Siellä on usein juttuja historiasta!

    VastaaPoista
  3. Tuosta Joyce Carol Oatesta vain - sitä on plerattu moneen kertaan nobelyhteyksissä, mutta pidetään kai liian tuottoisana !!??

    VastaaPoista
  4. Tepa,
    miltei joka vuosihan sitä joutuu yllättymään Ruotsin akatemian päätöksestä.

    Pohjois-Amerikassa on tällä hetkellä paljon vahvoja naiskirjailijoita, mutta heitä ei ole palkittu. No yksi, mutta siitä on aikaa, Toni Morrison.

    VastaaPoista
  5. Niin - noita kanadalaisia arvostetaan ja ehdotellaan myös:
    Margaret Atwood, Alice Mundro ja on siellä muitakin - Ann-Marie
    MacDonald.Jokunen vuosi kun odotellaan niin ehkäpä jo.Doris Lessingkään ei ehtinyt kuolla.
    Etusijalle laitetaan aina jonkinlaista poliittista painoa ja maailmanparantajan ainesta, mikä mutkistaa asian.Saas nähdä vaikka Sofi Oksanen tuosta vielä.

    VastaaPoista
  6. Tepa, oletko ehtinyt lukea jo Puhdistuksen? Minä en ole. Olen aika lailla myöhässä, mutta kirjaprojekteja tuntuu riittävän. Koko elämässä ei ehtisi lukea kaikkea kiinnostavaa.

    Tuli mieleen, että kun Oksasen kirja käsittelee Viron historiaa, niin siellä Ruotsissahan asuu aika paljon virolaisia, jotka muuttivat sinne II maailmansodan loppuvaiheessa.

    Politiikka varmaan pelaa siinä missä muutkin intohimot. Aina.

    VastaaPoista
  7. En ole seurannut kunnolla tuota sukututkijat ulos kirkonkirjoista -komennusta. Onko siihen jokin oikea perustekin? Vai aikooko kirkko ryhtyä oikein myymään tietojaan, sitten kun niitä ei enää vapaasti saa?

    Oates on tosiaan nobelveikkauksissakin. Hän on sikäli hankala, että hän kirjoittaa lähes vain ja ainoastaan kauheista ja rumista asioista. Blondikin - jota en ole lukenut, vain selannut - on aika rankka teos, ja silti kevyintä Oatesia.

    VastaaPoista
  8. Heli,
    sehän tuossa on, että kun oikein kunnon selitystä ei ole tullut. Jotain sellaista vain, siis kirkkohallitukselta, että palveluita on supistettava. Ja että yksityisen suoja on vaarassa, mikä taatusti on puppua. Suurin osa meistä on vanhempaa porukkaa ja enempi tai vähempi muun suvun tutkimiseen velvoittamia.

    En tiedä ovatko tiedot ennen olleet maksullisia. Ainakin jokainen virkatodistus maksaa ja on maksanut aina. Enkä tiedä onko kirkolla pulaa valvojista. Mutta edelliseen viitaten tuskin niitäkään tarvitaan.

    Siis ei mitään järkeä.

    Oates on tuntunut minusta ennen pelottavalta. Nyt ei enää. Hyvin usein teksteissä käsitellään kuolemaa tai sen uhkaa. Väkivalta on usein läsnä ja hyvin amerikkalaisessa muodossa, mutta kymmenen kertaa vahvempana kuin telkkarin murhasarjoissa.

    Joista aika iso osa kyllä taitaa olla brittien tuotantoa. Sitä Blondia en ole lukenut, sen sijaan olen lukenut tamperelaisen Juha Siron romaanin Marilynin hiuspinni, joka oli minusta hieno romaani eikä siitä puhuttu niin kuin olisi voitu - ehkä sitä ei mainostettu tarpeeksi, vaikka hän on julkaissut jo kauan ja ihan oikean kustantajan kautta.

    VastaaPoista
  9. Väestörekisterikeskuksen uusi tyyli on tylsä. Itselläni on sen verran harvinainen toinen nimi, että se on annettu Suomessa vain kerran. - Äidinkielentunneilla tämä on ollut aina hauska anekdootti, kun on käsitelty nimistöä.

    Samalla tietysti paljastui opettajan syntymävuosikin. Nyt haun perusteella toista nimeäni on annettu "vähemmän kuin viisi" vuosina 1960-1979. Sen tarkempaa tulosta ei saa aikaiseksi. - Tämä ainutlaatuisuuden menetys on suuri minunkaltaiselleni muuten melko harmaalle opeidentiteetilleni. Täytyy kai hankkia ensi syksyksi nenärengas tai jotain korvaukseksi ...

    VastaaPoista
  10. Penjami, ai jaa, sinä sait vielä tehdyksi haun? Siis eivät ole lopettaneet käytäntöä kokonaan?

    Elä ihmeessä muuta keskimmäistä nimeäs! Siis et saisi enää itsekään kertoa nimeäs, vai mitä tarkoitit kun puhuit äidinkielentunneista?

    Minua itseäni harmittaa yksinkertaisesti vain se, että kirkkohallitus tietää rekisterinsä olevan jotakuinkin täydellinen. En tiedä mitä ne tarkoittavat yksityisyyden suojalla, mutta varmaan esimerkiksi avioliiton ulkopuolella syntyneitä lehtolapsia - Anteeksi! Ei ollut missään nimessä tarkoitus viitata sinuun!

    Tämä alkaa mennä pahemmaksi kuin jenkkien poliittinen korrektius!!!

    Toden sanoakseni minua harmittaa eniten se, että minä joudun henk.kohtaisesti maksamaan kirkolle niiden typeryyksistä, siis yhteisöveron muodossa, vaikka en kuulukaan kirkkoon. Se on yksiselitteisesti väärin, enkä käsitä miksi Suomesta ei saada valtionkirkkoa pois kun jopa entisistä siirtomaaisäntämaistamme Ruotsista ja Venäjältä on saatu kirkko ja valtio eroon.

    VastaaPoista
  11. Väestörekisterin palvelu toimii, mutta sen tarkkuutta on hämärretty - vaikea keksiä, miksi ihmeessä.

    Olen aina esitellyt palvelun ysiluokan oppilaille jossakin vaiheessa. On ollut hauska hakea oppilaiden nimiä - monilla on nykyisin hieman vanhahtavia, harvinaisempia nimiä, ja nimipalvelu hyvin osoittaa, että ne ovat aiemmin olleet suosiossa esimerkiksi joskus 1910-luvulla syntyneiden keskuudessa.

    Jep, ei omassa nimessäni mitään salattavaa ole, toinen nimeni on Patras. On vain ollut hauskaa osoittaa sillä Väestörekisterin nimipalvelun toimivuus: kone on pystynyt harvavoimaan miljoonien joukosta juuri sen yhden nimen ja sijoittamaan sen vielä oikeaan vuoteenkin. - Enää tämä ei onnistu.

    Kirkonkirjojen sulkeminen sukututkijoilta on valitettavaa. Ehkä niissä voi piillä jotakin tietoturvariskejä (ehkä olen katsonut liikaa amerikkalaisia trillereitä ...). Mutta kai tuollaiset ongelmat voisi poistaa sillä, että henkilö, joka ei halua omia tietojaan sukututkijoiden käyttöön, voisi tehdä jonkinlaisen rajauksen.

    Rajaus poistuisi heti henkilön kuoltua, sillä muutenhan se katkaisisi jonkin sukulinjan tutkimisen ikuisiksi ajoiksi.

    - Aika harvalla varmastikaan on mitään sitä vastaan, että tietoja voi käyttää sukututkimuksessa.

    VastaaPoista
  12. En minä keksi muuta syytä väestörekisterin omituiseen käyttäytymiseen kuin mitä tuossa postauksessa sanoin. Taustalla voi olla kirkon painostus: jos ei me kerta anneta kirkonkirjoista tietoa, niin ette kyllä sitten anna tekään! Nih!

    Ei tässä voi kauan mennä kun kirkko ja valtio on pakko erottaa. Tässä jupakassa ei ole enää mitään järkeä. Jos me sukuja kaivelevat oltais todella sormella osoittaen todistettu syyllisiksi tietojen väärinkäyttämiseen, niin se pitäisi sanoa.

    Patras viittaa isään tai isän nimeen. Robert Graves'n Greek Mythologies II (siis indeksissä) on Cleopatra: Glory to her Father. En ole lukenut kreikkaa joten en tiedä mitä muoto patras tarkoittaa, tuskin kuitenkaan monikkoa, tai mistäs sen tietää.

    Et kai sinä ole käynyt klassista lyseota? Minä kadehdin Tampereen poikalyskan käyneitä siitä, että saivat oppia noita "kuolleita" kieliä heti lyseoon päästyään. Kyllä kai sinnekin piti pyrkiä (minun ainakin piti pyrkiä Kangasalan oppikouluun).

    Sinulla ja Silumiinilla on ollut lukeneet vanhemmat! Ja kekseliäät!

    Mutta noista sukulinjoista. On hankalaa, siis ihan tarpeeksi paljon hankalaa, hieroa vanhoja älynnystyröitään ihan vain noiden kahden linjan, äidin ja isän vuoksi. Yksi avulias ihminen löysi yhteyden vanhempieni väliltä: ovat 7. serkkuja. Hän oli tutkinut äidinpuoleisen suvun eri haaroja aika perusteellisesti, eikä minun perheeni puolesta, vaan jonkun muun.

    Tämä tutkija oli kyllä sitten hypellyt äidin puolelta isän puolelle kummassakin suvussa, niin että en tiedä onko se nyt kovin oikeaoppinen. Siitä ei kyllä päästä mihkään että sukulaisia ovat, joten kaikkia omituisuuksiani voin syyttää ihan vain siitä.

    Mutta Penjami: katso sinä omasta puolestasi, että suvun vanhemmat ovat koonneet tiedot kirjoihin ja kansioihin tai vaihtoehtoisesti tietokoneisiin! Kyllä sinä tahdot ne tiedot myöhemmin pojallesi.

    VastaaPoista
  13. Mormoneilta löytyy IGI-kortisto, jota voit plarata maakuntakirjastojen sukututkimushuoneissa. Ne eivät kuitenkaan perustu syntymäaikaan, vaan kastepäivään. Olen tutkinut äitini sukua 1500-luvun puolivälille ja isäni sukua 1600-luvun alkupuoliskolle. On monia lähteitä, joista voi saada tietoa ja sen vuoksi tiedot kannattaa verifioida vähintään kahdesta tai kolmesta lähteestä. Virheitä ja puutteita on niin histoa- kuin rippikirjoissa. Kirkonkirjoissa ja manttaalikoirjoissa saattaa olla tulipalojen synnyttämiä aukkoja. Renovoiduista historiakirjoista on hyvä alkaa. Silloin kun minä tutkin, ei netissä ollut paljon mitään.

    VastaaPoista
  14. Kalevi, kiitos!

    Maakunta-arkisto on tuossa vastapäätä. Olenko kertonut sulle että kuoromies Heikki Klemetti tutki meidän sukua ja pääsi Lapuan tuomiokirkkoseurakunnassa johki 1680-luvulle jolloin kirkko paloi?

    Joku vanhempi sukulainen väitti että sitä vanhempia pitäisi voida tutkia Tukholmassa. Ja sitä nuorempiakin.

    Mutta eikös sitä luulisi että mormonit ovat ajat sitten kartoittaneet Ruotsin kastekirjat?

    Virheitä varmasti on. Yhdestä lyhyestä isoisänisän kirkonkirjasta löytyi useampikin virhe, ihan vain minun tiedoillani.

    Sitten pitäisi varmaan monistella korjattuja versioita eri sukuhaaran kerääjille, siis sitäkin paperia.

    Törmäsin sellaiseen raivostuttavaan seikkaan, että isän sukupolvi ei ole ottanut selvää serkuistaan Amerikassa. Siellä on kyllä nimiä, mutta kysymysmerkit niiden perässä, ei edes paikkakuntaa. Niitä on siis paljon. Minulla pitäisi olla kokonainen lauma pikkuserkkuja sitä myötä. Harmittaa.

    ELLEI siis mormonien haun perusteella pääse näkemään missä se osa sukua mahdollisesti on kastettu ja haudattu? IGI?

    VastaaPoista

Kommentointi on suotavaa, mutta ei pakollista