7.10.11

Tunnustuksia


En ole aikoihin osallistunut meemeihin. Ensimmäiseen sellaiseen ikinä minut haastoi Veloena, mutta en osannut osallistua, koska olisi pitänyt kyetä tekemään linkki. Ne eivät kyllä vieläkään aina onnistu. Luulen että kaikki löytävät Veloenan jos googlaavat tuota nimeä. Ei se ole ihan tavallinen niin kuin ei se likkakaan, ainakaan kaikin osin.

Mutta kukapa meistä olisi. Varsinkin kun nyt toinen flikka, todennäköisesti vielä sukua, antoi tunnustuksen, joka oli ilmiselvä naamioitu meemi. Meemit ovat oikeasti ja tieteessä vähän muita juttuja kuin tällaisia haasteita, mutta ei kai sillä ole väliä. Blogistan on outo paikka. Tämän flikan olen jopa tavannut kerran. Ehkä usiammastikin kun oltiin pieniä, mutta en muista enää.

Pitäisi löytää ittestään kahdeksan (8) asiaa joita ei ole kertonut blogissa. Niitä on varmaan kauhean paljon enemmänkin, mutta olkoon nyt, voihan niitä yrittää rajata jollain tavalla.

Sanoin kyllä Obeesialle, että minua voi lukea kuin avointa kirjaa, kuten sukulaiseni väittävät tekevänsä.

  1. Minusta on kivaa lukea öisin. Yölamppu on mukava juttu. Hienoin yölamppu on ollut kynttilä lautasen päällä ja se pienellä rahilla. Siitä tuli aina sanomista, mutta lopulta sain kuitenkin lukea vaikka kuka olisi muuten hereillä, koska en olisi nukkunut kumminkaan.
  2. Olen pohtinut puolen elämääni miksi kissat ja koirat noin yleensä eivät tule toimeen. En tiedä sitä vieläkään. Mutta punnitsen erilaisia vaihtoehtoja senkun kerkiän. Useimmiten kuittaan sen niin, että koirat eivät suhtaudu elämiseen rauhallisen filosofisesti. Ne ovat hysteerisiä tottelevaisuutensa vuoksi. Totteleminen ei ole aivan viisasta.
  3. Inhoan siivoamista. Mutta kirjahyllyn siivoaminen on hauskaa, koska siinä saa lukea vaikka viikon. Ilman minkäänlaista järjestystä, ihan vain huvikseen.
  4. En muista kirjoittaneeni koskaan että olen ollut suhteellisen köyhä koko ikäni. Oletan että en ole sanonut sitä, koska suhtaudun asioiden tilaan ristiriitaisesti. On päiviä, viikkoja ja kuukausia jolloin en edes ajattele asiaa. Sitten saattaa tulla tilanne, esimerkiksi kirpputorilla, minulla on kyllä muutama kolikko, mutta ne ovat Ruotsin, eivät Tsekin tai Slovakian, kruunuja. Pitäisi saada kaksi kirjaa ostetuksi, lahjaksi vain. Itselleni en anna lahjoja, koska en ole koskaan ansainnut niitä. Kirpputorin pitäjä ei hyväksy kruunuja ja minun on pakko lähteä takaisin kotiin. Ehkä minun kannattaisi perustaa pahvimukikerjäyspaikka kirpputorin eteen? Harkitsen asiaa. Se EI olisi performanssi.
  5. Siivoamisen välttelemisestä aiheutuu pölyisten johtojen vyyhtejä milloin mihinkin huushollin nurkkaan. Se johtuu näistä tietoteknisistä vimpaimista. Tulin kerran johtoja tuijottaessani ajatelleeksi että en ehkä saisi palovakuutusta. Kunnon ihmisellä varmaan pitäisi olla palovakuutus. Mutta onko minulla omaisuutta, joka ei saisi palaa? En todellakaan tiedä.
  6. Minulla on isoisän tekemässä kirjahyllyssä Kansojen historia ja Suomen kansalliskirjasto. En ole lukenut kumpaakaan läpi. Mutta jos tahdon lukea juoruja niin kuninkaiden ja kirjailijoiden elämänkerrat sisältävät niitä paljon. Arvaan että kirjoittajat kutsuvat niitä paremman puutteessa arvauksiksi. Arvaukset puolestaan ovat sitten historiaa.
  7. Minulla on filosofian maisterin tutkinto. Olen yrittänyt tuloksetta saada jenkkiystäviäni ymmärtämään mitä se tarkoittaa, mutta huolimatta 20 vuoden yrityksestä, en ole onnistunut. Nykyään sanon, että olen itseoppinut. Riippuu tapauksesta. Joillekin sanon että olen Magister Ludi, ja valtameren toisesta päästä kuuluu kunnioituksen humina.
  8. Syksyisinä ja myrskyisinä öitä niin kuin tänään tekisi mieleni kiivetä katolle, ottaa megafoni ja alkaa ulvoa. Minun täytyy suurena salaisuutena tunnustaa että en ole ikinä uskaltanut tehdä sitä. Sovellun maisemiin niin hirvittävän huonosti muutenkin.



Nyt on perjantaiaamu ja tuuli viheltää katolla edelleen. Kaikki nuo elämäni salaisuudet sisältävät lähinnä pelkotiloja siitä tai tästä syystä. Todelliset ongelmat joita minullakin on, niin kuin varmaan suurimmalla osalla ihmisistä, eivät taas ole ratkaistavissa.

Isovanhemmat luottivat aina siihen, että kunhan odottelee, niin asiat ratkeavat itsestään. Minun lapsuusajan perheeni meni kylään Mamman luo, joka oli valmistautunut keittämällä meille päivällisen.

Hän sanoi aivan vakavalla naamalla sitten että jälkiruuaksi on natinkia. Me lapset jäimme odottelemaan suupielet sylkeä valuen natinkia. Aikuiset menivät pois ruokasalista, pihalle, joku alkoi työntää ruohonleikkuukonetta ja arvelin että oli aika piiloutua ullakolle lukemaan vanhoja lehtiä, muuten joutuisin haravoimaan pitkäksi kasvaneet ruohot.

Pikkuveli pyysi että älä mene, että kohta tulee jälkiruokaa. Sanoin että tämä on juoni ja minulle on varmasti jo haettu harava. Lähdin kiipeämään vintille. Käskin veljen pitää suunsa kiinni enemmästä.

Kun tulin alas vintiltä oli aivan hiljaista. Ketään ei näkynyt missään. Menin kangaspuuhuoneeseen, otin viltin ja rupesin nukkumaan. Maailma oli unohtanut minut kokonaan. Kun heräsin tänä aamuna minulla oli kuumetta ja kova yskä. Laskin juuri että siitä, kun aikuiset olivat jättäneet minut, oli kulunut 53 vuotta.


15 kommenttia:

  1. Olet sitten kokeillut kynttilää myös lautasen alla?

    VastaaPoista
  2. Jaa, mutta kynttilän kanssa ei saa leikkiä. Syttyvät verhot tuleen ja sitä myöten koko höskä.

    VastaaPoista
  3. Onko se jälkiruoka nimeltään "natinkia" sitten "nothing" (ei mitään)? Kovin Fingliskalle kun se kuulostaa.

    VastaaPoista
  4. Ystävättärelläni on neljä kissaa (venäjänsinistä) ja neljä koiraa (kaksi islanninlammaskoiraa, kaksi japanilaista shibaa). Ne elävät sulassa sovussa saman katon alla ja tykkäävät toisistaan. Joskus joku koira saattaa epähuomiossa ajaa kissaa takaa, toisaalta kissatkin härnäävät välillä koiria. Yleensä kukaan ei kiusaa ketään. Yhdessä ihanimmista valokuvista, mitä niistä elukoista on otettu, neljä koiraa nuuhkii ja "pussailee" nuorimmaista kissaa, joka selvästi nauttii saamastaan hellästä huomiosta.

    Kirpputorikokemus on tuttu minullekin, tosin ilman kruunuja. Hervannan itälaidalla on kirpputori. En pidä Hervannasta, mutta se kirpputori on mukava – tosin se on nimeltään Jankan kirppis, vaikka Janka on ihan eri puolella Tamperetta. En aina ymmärrä täkäläisiä. Olen ainakin kolmesti huomannut pohtia kesken omistautuneen myyntiesineiden katseluni, että mitä ihmettä teen täällä, eihän minulla ole rahaakaan kuin kymmenen tai 20 tai 50 senttiä.

    VastaaPoista
  5. Tuohon kakkoskohtaan sanoisin, että saman perheen kissat ja koirat tulevat toimeen keskenään. Meillä oli lapsuudenkodissa Koskenpesässä kissa ja koira, ne olivat hyviä kavereita keskenään. Koira kylläkin luuli olevansa kissa, koska se ryntäsi paikalle aina kun kissaa kutsui kis kis kis.

    Terv. Anita

    VastaaPoista
  6. Marja-Leena,

    joo, fingliskaahan se Mamma puhui aina. Se oli ollut pitämässä poorttihaussia ja siellä oppinut kokiksi. Lähti kotoaan vanhemman siskon kanssa ollessaan vasta 16-vuotias.

    Mamma tapasi Papan siellä Worcesterissä joskus 1900-luvun alkuvaiheessa. Pappa piti työväen raittiusyhdistystä ja oli töissä rautanaulatehtaalla.

    Tulivat kumpikin yhdessä Suomeen 1908, vanhin lapsi kuoli laivalla, vauva vielä. Pappa oli tienannut seminaarirahat Ameriikassa ja perusti sitten vähän myöhemmin Suomen Nuoriso-Opiston, joka oli tarkoitettu kouluväyläksi maaseudun köyhälle nuorisolle.

    Keiju,
    Hervantaa oltiin vasta perustamassa kun olin ensimmäistä kertaa yliopistolla. Sinne tuli Teknillisen Opiston, myöhemmin korkeakoulun, kampus. Me yliopistossa vastustettiin kaikenlaisia kampuksia niin paljon kuin jaksettiin. Mutta eihän me sen kaupunginosan tulolle mitään voitu.

    Kirppareiden hinnat ovat kyllä nousseet selvästi. Yritin löytää alunperin ittelleni sadepöksyjä, mutta ne olivat kyllä jo tehokkaasti kaikki myyty. Tänä syksynä on pimeä, sataa ja tuulee koko ajan. Mutta yleensä kirjat ovat olleet kirpputoreilla halvimpia ikinä. Ruotsin isolta kirpparilta ostin läjän englanninkielistä fiktiota ja se oli kyllä halpaa. Mutta paikka oli Hässelbyssä ja siellä on paljon maahanmuuttajia.

    Kuulin juuri että Pelastusarmeijan kirppari joutuu lopettamaan, koska sillä ei ole varaa kunnostaa vanhaa puutaloa. Täytyy mennä nuuskimaan sinne.

    VastaaPoista
  7. Anita,

    kyllähän kissat ja koirat yleensä tulevat toimeen jos ovat samassa huushollissa, ihan niin kuin Keijo tuolla todistaa.

    Ne ovatkin sitten ne ulkopuoliset kissat ja koirat jotka eivät tule toimeen. Meillä Garm sai ison märkivän haavan, kun saman talon joku mäyräkoiran tapainen päästettiin irti ja se juoksi heti kissan perään.

    Mutta se paikka olikin se kaksvooninkinen Kyrönjoen rannalla ja siitä oli tehty vuokrakasarmi, kunnes kunta huomasi että ei sosiaalista asumista voi sijoittaa kauniille paikalle, kuten joen rantaan. Kunnaninsinööri sanoi sen mulle ääneensä.

    VastaaPoista
  8. tämä on hienosti vastattu meemi. tämän kun luin, niin muistin taas kerran, miksi rakastan sua niin paljon.

    VastaaPoista
  9. Meri,

    kiitän etenkin rakkauden tunnustuksestasi. Minä olen aina ihmetellyt hirveästi, kun ihmiset joita arvostan rakastavat minua. Miten nyt minua?

    Meri, olen kuumeessa ja outo itsellenikin. Mutta kyllä minä rakastan sinua takaisin melkein joka päivä!

    VastaaPoista
  10. Tuo natinki muistutti minua kiskonkaavasta, jota joskus olen joutunut hakemaan naapurista. Kotiväki jallitti minua. Valitin siitä, mutta äitee sanoi, että se on omaksi parhaakseni. Parempi oppia jo nuorena, ettei sitten maailma pääse narraamaan.

    VastaaPoista
  11. Obeesia,

    no miten kävi? Onnistuiko aikuismaailma jymäyttämään sinua pahemminkin? Vai saitko rokotuksen ja kerralla?

    Mammalla oli paljon tuollaisia varsinkin Ameriikasta tuomiaan jujuja. Olen usein ajatellut, että kun Mamma oli töissä poorttihaussissa, niin sitä ylläpitävät suomalaislikat ovat varmaan hauskuttaneet toisiaan juuri tämäntyyppisillä asioilla.

    Poorttihausin flikoilta oli kielletty läheisempi seurustelu asukkaiden kanssa, jotka siis useimmat olivat suomalaisia nuoriamiehiä. Syntyi niitä avioparejakin kyllä, niin kuin nyt Mamma ja Pappa.

    VastaaPoista
  12. Onneksi katolle kiipeämisen ja ulvomisen sijaan kirjoitit tämän postauksen.

    Tämä on helmi monien joukossa, ettäs sen tiedät. Siinähän sinä olet, avoimesti ja ilmeisen aidosti. Nuhineen kaikkineen. Olkoot hyvät ja parantavat voimat kanssasi. (ja soveiaat tropit myös.)

    VastaaPoista
  13. Heli.

    tämänkertainen ulkona raivoava myrsky on niin kertakaikkinen, että en voinut suorittaa esitystäni. Myrskyn voimasta kertoo kyllä jotain se, että Lidia piiloutui yläkerran vierassängyn alle ja rupesi naukumaan pienellä äänellä.

    Kiitos voimien toivotuksesta! Niitä todella tarvitaan! En jaksa edes katsoa telkkaria, pitää lämmittää kupillinen minttuteetä, ei tässä muuten jaksa olla. Niin, ja sitten nukkumaan.

    Minä kyllä todensanoakseni pidän noista surrealistisista flunssapainajaisista. Ne ovat kuin katsoisi Andalusialaista koiraa kymmenenteen potenssiin.

    VastaaPoista
  14. Ripsa, mulla on toisinaan hyvin selkeä ajatus ihmisestä yleensä, että huvittaa se salaisuuksien määrä, joita se kykenee elämänsä aikana ympärilleen kehittelemään. Jokaisen pikkusalaisuuden voisi jokainen purkaa huoletta ihmisten näkösälle eikä kukaan niistä hätkähtäisi.

    Poisluettuna ehkä pedofiilit ja muut kummajaispsykopaatit vaikka heidän kohdallaan ajoissa tapahtuva avoimuus siitä, mihin aivonsa heitä elämässä suuntaa, voisi monelta ikävyydeltä muita ihmisiä pelasataakin.

    Sinällään nämäkin sairaudet/kehityshäiriöt on jo aika hyvin lääketieteessä selitetty, että eivät nekään enää tietämyksen pimeydessä sijaitse. Ovat vain yksilötasolla salattavia koska niistä joutuu rikosoikeudelliseen vastuuseen. Paitsi diktaattoriksi ylenneet psykopaatit.

    Mutta mitä olisi sitten elämä ilman illuusiota omintakeisista salaisuuksista? Tylsää?

    Hirvittävimmillään salaisuuksien ylläpito näkyy asemahtivaltioiden kohdalla. Kuten vaikkapa Israelin, jossa "eipäs ole-onpas-eipäs ole-onpas"-ydinase "salaisuutta" pidetään tällä lapsellisella kinastelun tasolla.

    VastaaPoista
  15. Valto,

    jep, meidän tavallisten pienten ihmisten suhteissa ja pimeissä vinteissä ei ole mitään erityisen kamalaa. Mulla kyllä kesti lapsena kauan ennen kuin tajusin että pimeässä kissa vain on harmaa, muuten se on se sama kuin päivälläkin.

    Sitä varten nämä "totuudet" ovatkin niin huvittavia. Kukaan ei ole vielä kysynyt että milloin löit viimeksi aviopuolisoasi, joka on klassinen esimerkki mahdottomasta tunnustuksesta.

    Minä olen tavannut aika paljon juutalaisia, mutta Amerikassa, en israelilaisia. Amerikan juutalaiset ovat pitkään olleet aika perusteellisen eksyksissä, mutta nyt terrorismin ja muun kamaluuden jälkeen alkavat kutoa jonkinlaista identiteettiä, mikä ei ole se tavallinen omenapiiraspoika/-tyttö.

    Mikään ei anna moraalista ja eettistä lupaa pullistella suurmahtiaseman, esimerkiksi luonnonrikkauksien, vuoksi. Ei niin ketään!

    VastaaPoista

Kommentointi on suotavaa, mutta ei pakollista