22.11.11

Pohjatuuli



Villahupparin villan läpi puhaltaa kova ja kylmä tuuli, kun väistelen jäätyneitä lätäköitä entisen linja-autoaseman aukiolla. Tuuli tunkeutuu kuulokojeen kautta kipeästi korvaan. Se todennäköisesti jäädyttää aivoja samaan aikaan.

En uskalla ajatella miten aivoille käy kun ne ensin pakastetaan ja sen jälkeen sulatetaan. Sen tiedän että mitään kalaa ei pidä pakastaa, sulattaa ja pakastaa, koska kalan solut eivät sellaista kohtelua kestä hajoamatta. Mistä minä tiedän, miten aivot reagoivat tähän viimaan? Ja miten kaukana kalan lihasta ylipäänsä aivosolut ovat, en usko että yksikään tiedemies on edes ajatellut asiaa.

Minusta talven tulossa näin yhtäkkiä on huolestuttavia piirteitä.

Menin kuitenkin talvirenkaattomilla pyörillä. Vaikutti siltä että jarrut toimivat. Pyörää on pakko pitää omalla parvekkeella, koska minulta on varastettu kaksi pyörää lukitusta pyöräkellarista ja kaksi rapun edessä olevasta pyörätelineestä. Eivät ne olleet kalliita pyöriä. Mutta Jopo on aivan oma rotunsa, vaihteeton, painava, nopeasti kääntyvä – ja ferrarinpunainen, niin että sokeimmatkin autoilijat näkevät sen.

Näitä Jopoja jopa varastetaan oikein urakalla. Minulla on kyllä pyörällä turvakoodi ja se tallennettuna turvalliseen paikkaan, niin että voro ei pääse kauaksi. Digitaaliset välineet senkun kehittyvät.

Täytyy olla niin että kun autot yrittävät ajaa ylitseni, he ovat jotenkin värisokeita. Mutta kirjoitin tästä jo vähän aikaa sitten. Toisaalta minusta ei ole mitään syytä siirtyä asiasta johonkin toiseen, koska tähän kaupunkiin on pesiytynyt tappaja-autoilijoiden lauma.


Ymmärrän että näillä (ja suurin osa on muuten ollut nuoria miehiä – joukossa se viimeksi mainittu NUORI ÄITI. On totta kai mahdollista että nuorista miehistä osa on myös isiä, mutta olen aika varma siitä että he eivät tiedä sitä.)autoilijoilla on vaikeuksia tajunnan, alitajunnan ja superegon kanssa. Kaikki niistä ovat kehittyneet miten sattuu. Tuskin ne ovat kovin hyvin synkronissa aistien kanssa edes.

Se taas puolestaan varmasti johtuu siitä mitä ihmiset syövät. Jo nuoret miehet saattavat olla lihavia. Nuoruuden lihavuus korreloi suhteellisen varhaisen kuoleman ja pahojen sairauksien kanssa. Voin tietysti hurrata sille että he sentään ihan kohta kuolevat.

Sillä välin valitettavasti ennen sitä he ovat kavereidensa kanssa, jotka pyörittelevät tupakkaa suussa, samalla kun kiljuttavat renkaita tyhjällä linja-autoasemalla ja heittävät sivuikkunasta ulos olutpulloja tai kirkasta lasia ja niin lujaa että ne varmasti menevät rikki, niin että mahdollisimman moni pyöräilijä menettää pyörän renkaan. Mikään ei riitä heidän heikolle minälleen.


Mietin parastaikaa minkä aseen keksisin suojateillä vetelehteviä autoja vastaan, etten ajaisi uutta pyöräkypärääni rikki niitä vasten (koskaan ei tiedä mistä ne putkahtavat suojatielle). Olen käynyt läpi jo monta vaihtoehtoa ja esimerkkejäkin on. Ameriikassa josta autojen vihamielisyys pyöräilijöitä kohtaan on kotoisin, pyöräilijöillä on vaihtelevasti base-ball –mailoja ja pieniä jäänaskaleita, jolla saa äkkiä ruostuvia naarmuja näiden ihmistä muistuttavien tyyppien peltikuoriin. Suomalaisten yleisin työkalu on puukko, mutta minusta ne ovat vähän vaarallisia.

Pyöräilijäkin voi joskus huonona päivänään nähdä oikeasti punaista, kun on pakko viidennen kerran saman pienen kadunpätkän mittaan pysähtyä nuorenmiehen (tai siis naisen pikkutyttärensä kanssa) auton suljettua tien. Ei ehdi kuin raivostua aivan aiheesta, ei ehdi pelästyä että tappaako se mun.

KOKO AJAN MINULLA ON ETUAJO-OIKEUS, koska ajan polkupyöräilijöille varattua jalkakäytävän osaa tai tien oikeata reunaa. Yksityisautojen – kerran myös jumalattoman pahasti käryävän traktorin – terrori on siinä mitassa että siihen pitää ruveta puuttumaan.

Poliisi siihen ei puutu. Jos kysyt poliisilta että miksi, niin ilmoitus on tavanomainen: ei ole resursseja. Minä en ihan totta oikeasti tiedä mitä liikenteenvalvojat tekevät, mutta olen asunut tässä kaupungissa 14 vuotta ja sinä aikana olen nähnyt kaksi (2) kertaa kahden poliisin kävelemässä kadulla, jolloin olo oli vähän aikaa ihan vähän turvallisemman tuntuinen.


Sitten ne tietysti menivät autoon.

Miksi meillä ei ole polkupyöräpoliiseja? Ne voisivat vaikka panna päälleen Batman-viitat niin kuin 1950-luvun pariisilaispoliisit ja viitassa voisi lukea vaikka PIENEN IHMISEN TURVAKSI! Liikennepoliisi.

Vaaralliselta retkeltä tultua istun tähän sitten kirjoittamaan. Niin kuin tänäänkin ja vähän pitempäänkin. Joskus pitää kirjoittaa myös aivan rauhallisista asioista, tosi-isoista ongelmista ja kaiken muuttumisesta.

20 kommenttia:

meri kirjoitti...

ripsa

kamalaa, kirjoitin juuri tappajapyöräilijöistä, mutta en tarkoittanut jutulla sinua enkä muita kilttejä jopoisteja.

itselläni tuntuu menevän niin, että jos olen jalankulkijana liikenteessä, sadattelen röyhkeille autoilijoille ja giljotiinipyöräiljöille.

jos taas olen autonratissa, kiroan mielessäni hitaat suojatien ylittäjät ja ajoradalla polkevat kaksipyöräiset.

pyöräilystä minulla ei ole kokemusta. mutta jos olisi, inhoaisin varmasti katkerasti pyöräteille parkattuja autoja ja niillä maleksivia jalankulkijoita.

marja-leena kirjoitti...

Olen yllättynyt lukea että sinne pieneen kaupunkiinkin on jo 'pesiytynyt tappaja-autoilijoiden lauma' - luulin sen olevan enimmiten pohjois Amerikan kaupunkien
sairaus!

Ripsa kirjoitti...

Meri,
joo en minä ole katkera. Ongelma on vain se että ylimielisyys ja piittaamattomuus jatkavat yhä uusilla tavoilla kasvuaan kauniissa Suomenmaassamme.

Piittaamattomia, julmia vanhempia, isoja lapsia kiusaamassa pienempiään (koska isompia ei voi kiusata), valelääkäreitä ansaitsemassa lujasti rahaa joka kierrätetään VEROSUUNNITTELUN avulla veroparatiisisaarien kautta, niin että ei tarvitse maksaa veroja Suomeen.

Moraali on katoamassa.

Tottakai auto on isompi kuin pyörä, pyörä taas isompi kuin jalankulkija, varsinkin lapsi.

Opin ajamaan pyörää aikana jolloin maalla ei juuri autoja ollut, ei edes traktoreita. Mutta pienenä onnistuin ajamaan kolmipyöräisellä hevosen alle, kavio osui toiseen jalkaterään, joka ei vieläkään toimi kunnolla. No, ei ollut edes oikeita lääkäreitä jotka sitä olisivat hoitaneet.

Rakastan hevosia, eikä hevosen alle ajaminen ollut muuta kuin n. 4-vuotiaan hajamielisyyttä. Olen yhtä lailla hölmö kuin kaikki muutkin.

Mutta vauhti kaupungissa on aivan liian kova. Lain mukaan sen pitäisi olla 40-50 km/t, mutta kyllä nämä ajavat suoria ja tasaisia teitä taatusti 80 km/t., eivätkä poliisit niitä sakota. Pyörällä en minä pääse hyvä kun 5 km/t, ja ähkyn ja puhkun mäissä ja vastatuulessa.

Marja-Leena,
Leolla on parikin kilpa-/retkipyörää, joilla hän käy 20-30 km retkillä miltei joka päivä. Täällä ON hyvät pyörätiet, niitä on kaikkialla. Ongelma on vain se, että autot ajavat sivuilleen vilkuilematta keskelle pyörätietä ja pyöräilijä on vaarassa. Jalankulkutiet ovat pyöräteiden vieressä, mikä tietysti lisää sotkua, koska jos he poukkoilevat pyöräilijän puolella, kolarin vaara on ilmeinen.

Leo myös seuraa aktiivisesti amerikkalaisia polkupyörä-blogeja, joita on todella paljon, juuri siksi että ihmisillä on yleensä AINA auto. Julkinen liikenne on vähäistä eikä pyöräilijöille ole luotu turvallisia väyliä.

Leo kertoi että jossain kaupungissa hirmustunut autoilija avasi sivuikkunan ohittaessaan pyöräilijän, pui nyrkkiiään ja huusi: "You're not a car!". Pyöräilijä joka tästä kertoi, sanoi että jostain syystä amerikkalaiset ovat antropomorfoineet autot ihmisiksi.

Pyöräilijälle taas pyörä on kone, liikkumiskone, joka käy lihasvoimalla. En minä ole identifioitunut pyörääni.

Autot ovat vaarallisia ja vaarallisimpia ne ovat 18-22-vuotiaiden kuumapäiden käsissä. Luin jostain että senkään ikäisellä ei ole vielä täyttä tajua etäisyyksistä eikä nopeudesta. Pojat sitä paitsi kulkevat aina tyttöjen perässä kehityksessä.

Se taas on hormonaalista.

Anita Konkka kirjoitti...

Mistähan se johtuu, että liikenteessa kaikki tulevat aggressiivisiksi toisilleen? Se on harvinaisen yleinen psykologinen ilmiö.

Meilläpäin ( Aurinkolahdessa) on yhteistyökykyisiä autoilijoita ne antavat suojatietä pyöräilijöille ja jalanbkulkijoille. Taksit ja jakelu-autojen ajajat ovat poikkeus, mutta ne eivät ole täältäpäin kotoisin, ovat usein nuoria miehiä jas niillä on kiire töissä. Olen ajanut lapsesta asti Hesassa, ennne asiat olivat huonommin, ei ollut pyöräteitä. Liik3ennekuri oli muutenkin huonompi.

Ripsa kirjoitti...

Anita,
minulla on tavattoman tuoreessa muistissa pitkät kävelyretket Tukholmassa. Autoilijat OIKEASTI pysähtyivät suojatien eteen, olivat ystävällisiä ja kohteliaita.

Sellainen on täällä harvinaista. Mikäs siinä olisi liikkuessa jos ihmiset oikeasti ottaisivat toisensa huomioon.

Minä olen vähän ajatellut, että lapsille pitäisi ihan heidän oman turvallisuutensa vuoksi opettaa liikennesäännöt koulussa. Jotain siitä joku opetusministeri mumisi, mutta ei siitä tullut selvää.

Koska minulla on ajokortti niin tiedän aika tarkkaan myös pyöräilijöiden oikeudet.

Aurinkolahti on aika väljä. Täällä on varmasti ollut ongelmia kun on vanhojen katujen sekaan yritetty saada jalkakäytäviä joihin mahtuisivat sekä pyöräilijät että kävelijät.

Itse asiassa Vaasa on pahempi sumppu kuin Helsinki, koska kaupunki on niin pieni. Minusta Helsingissä muut kuin invalidit, vanhukset jne. selviävät julkisilla tai omin jaloin, mitä pyöräkin edustaa.

Täällä ei keskustassa pitäisi sallia yksityisautoilua. Mutta käsittääkseni jok'ikinen poliittinen puolue on autopuolue.

Aggressiot tulevat todennäköisesti ihmisten kireästä työilmapiiristä ja pitkistä työajoista.

Kaupungissa en ole ajanut pyörällä koskaan ennen tänne muuttamista, niin että en tiedä mikä siellä on tilanne. En olisi ikimaailmassa uskaltanut ajaa siellä autolla! Siis tarkoitan että oikeasti pelkään Hesan autokulttuuria.

meri kirjoitti...

marjatta kurenniemen suomentamassa tammen kultaisessa kirjassa autoparaati ihmiset mieltävät olevansa olemassa autojensa kautta. iloinen on se ihminen, jolla on kallein ja näyttävin auto.

on surullista katsoa vaikkapa helsingin käpylää. kun se 1950-luvun alussa rakennettiin, sen kaduille osattiin odottaa vain muutamaa autoa.

nyt kadut ovat ahtaat ja läpiajokieltoja täynnä, kun autoja on hillittömästi liikaa. on vaikea edes havaita kaupunkimaisemaa, kun autot täyttävät näkökentän. jalkakäytävät ovat kujanjuoksua autojen välissä.

on mahdotonta lähettää lasta satujen sankarin tapaan itsenäiselle vaellukselle, joka veisi ensimmäistä suojatietä kauemmas. hänen täytyy odottaa ajokortti-ikää.

Ripsa kirjoitti...

Meri,
ei niin varmaan auto ole mitenkään poikkeus ihmisen muista ulokkeista. Tai ehkä suojista, vaikka todennäköisesti peltikuori rutistuu kasaan kuin munankuori ja ihmisestä tulee kokkelia, jos osuu isomman auton kanssa yhteen.

Minulla on taktiikkana ameriikankielinen sanonta "taking the lane", eli jos näen kovaa vauhtia ajavan auton tulossa suojatietä kohti, hyppään pois satulasta ja jään seisomaan tai kuljen madellen silmät koko ajan kohti autoilijaa.

Ja kyllä: minulle näytetään kaikkia kansainvälisiä merkkejä ynnä tyytätään torvea JOS ajaja on mies. Mutta naiset pysähtyvät, jos näkevät minun seisovan kadun toisella puolen. Minun ei tarvitse opettaa useimpia naisia. Tosin nuoret naiset saattavat olla arvaamattomia myös.

Johtopäätös: jokin täällä ylikorostaa maskuliinisuutta. Leo ei ole koskaan törmännyt moiseen. Minä taas päivittäin.

Tiedän tasantarkkaan myös sen, että kun vieressä menee Kokkolantie, niin autoilijat katsovat asiakseen ottaa vauhtia. Tässä on takana kolme koulua, ja useimmilla on fillari ja hyvin usein näen läheltäpiti tilanteita. Ei ole hidasteita valoista nyt puhumattakaan.

Ja valot on suunniteltu niin että autoilla on jatkuva vihreä aalto.

On siis keljua ja joskus jopa pelottavaa liikkua varsinkin pimeänä vuodenaikana oman kaupungin kaduilla fillarilla. Yhtä vaarallista on kävellä. Ehkä täkäläisten autoilijoiden mielestä eläkkeellä olevien naisten pitää pysyä kotona pois äijäautoilijoiden tieltä.

Suhtautumisesta polkupyöräilijöihin on tehty tutkimuksia ainakin Hollannissa ja Englannissa. En ole itse lukenut niitä, mutta Leo sanoo että ne ovat aika tuoreita tutkimuksia.

Valto Ensio kirjoitti...

Kotoani puolen km:n päässä tapahtui jalankulkijan (nainen 20 v) yliajo ma-aamuna n. klo 08. Nuori ihminen kuoli saamiinsa vammoihin. Tuntia myöhemmin poikani ajoivat pyörillään samasta risteyksestä ylitse. Tyttö oli työharjoittelussa kerhossa, jossa nuorimmaisemme käy. Sinne hän oli silloinkin ollut menossa.

Mitään muuta syytä yliajolle ei ole voinut olla kuin autoilijan (s.1963)liian suuri tilannenopeus.

Nyt neljäntien risteyksessä palaa kymmenien hautakynttilöiden rivistöt. Hiljentävätköhän edes niiden palamisen keston ajan paikan ohittajat vauhtiaan?

Ripsa kirjoitti...

Valto,
tällaista tapahtuu koko ajan. Muistan kun olin hoitamassa ystäväni kissoja Munkkivuoressa hänen ulkomaanmatkansa aikana ja kuljin päivittäin samaa reittiä kuin lapset koulusta. Tavallinen suojatie, mutta ei valoja.

Siinä samassa paikassa muutamaa kuukautta myöhemmin nopea urheiluauto ajoi pienen koululaisen yli. Urheiluauton omistaja kyllä pysähtyi. Poliisit tulivat siihen tulokseen että oli menty huomattavaa ylinopeutta.

Minusta tuollaisilta autoilijoilta on otettava pois sekä auto että ajokortti ja lopuksi elämää. En muista mitä se keltaisen urheiluauton ajaja sai kuolemantuottamuksesta. Koulujen läheisyydessä ylinopeutta ajaminen ja kuolemantuottamus voitaisiin kyllä luokitella tahalliseksi teoksi.

Mutta nyt paikalla on liikennevalot sentään.

Teillä on siellä varmasti suuri suru ja otan osaa Mr G.:n puolesta.

Valto Ensio kirjoitti...

Niin Ripsa. Kyllä se poikaa mietitytti äskenkin kun kävin hänet hakemassa kerhosta ja työnnettiin pyöriämme risteyksestä ylitse: "Sekö se Lotta tuossa kuoli", kysyi kynttilöiden kohdalla.

"Entä... entä... entä miten se... se.. se toinen, se auto, menikö se jikki?"

"Ovatko autot niin vahvoja ettei ne säjy?"

Että kysymyksiä piisasi. Lotta ei ehtinyt kuin muutamana päivänä olla Gaiuksen aikaan ohjaajaharjoittelijana, mutta muistiin näkyi jääneen.

Kynttilöitä ja kukkia oli ilmaantunut lisää liikennemerkin juureen keskikorokkeelle.

Alkavat ensi kesänä rakentaa siihen kiertoliittymää, että kai se sitten turvallisemmaksi tulee, mutta myöhäistä tässä tapauksessa.

Tuntuu pahalta ajatella nuoren ihmisen perhettä.

Tämänkin tapauksen muistan (murha.info-sivulta keskutselunpätkä):

"Huopalahdentien yliajo 13.8.2002
Kirjoittaja Jansku päivämäärä To Elo 14, 2008 12:08 pm

Tästä suomalaisia järkyttäneestä ja kiivasta keskustelua herättäneestä tapauksesta tuli eilen kuluneeksi kuusi vuotta. Tiistaina 13. elokuuta 2002 helsinkiläinen 32-vuotias toimitusjohtaja ajoi autollaan ylinopeutta päin punaista valoa ja törmäsi suojatietä ylittäneeseen yhdeksän vuoden ikäiseen tyttöön, joka lensi törmäyksen voimasta kahdenkymmenen metrin päähän ja menehtyi paikalle saapuneen ambulanssilääkärin elvytysyrityksistä huolimatta. Toimitusjohtaja väitti ajaneensa päin keltaista valoa, eikä missään vaiheessa muuttanut näkemystään, vaikka tapauksella oli yli kymmenen silminnäkijää, jotka kaikki olivat sitä mieltä, että hän oli ajanut päin punaista."

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa edelliseen vielä, että kannattaa jokaisen käydä lukemassa tuo kommentti kokonaan lävitse. Siinä kerrotaan, millainen ihminen sitä autoa ajoi: http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=4865

Tällaisissa tapauksissa tieto saakin lisätä tuskaa jokaisen autoilevan mieleen, että paremmin muistaisi. Osoitan tämän myös itselleni koska istun itsekin usein ratin takana.

Ripsa kirjoitti...

Valto,
on hyvä että olet nyt kotona Mr. G.:n kanssa. On hyvä että Mr. G.:llä on kumminkin turvallinen koti. Enkä usko että sinä olet niitä kaahaajia. No, tuntuu mahdottomalta uskoa että kenenkään pienen lapsen vanhempi olisi.

Unohdin kokonaan että siinä Munkkivuoren yliajopaikassa olivat valot. On nimittäin niin, että valot ovat ainakin tässä kaupungissa täysin ohjeelliset. Jopa täynnä olevat bussit ajavat päin punaista, kun menen Kokkolantien yli matkalla jonnekin.

Muistan että sinun kanssas, tai jonkun muun itäsuomalaisen, oli puhe siitä, että lopulta kaahaaminen ei johdu edes maanpinnan muodosta. Olin ajatellut että täällä nämä ajavat kuin hullut sen takia että mäkiä ei juuri ole. Mutta kyllä niitä yliajoja tapahtuu sielläkin.

Muistan sen koulutytön surmajutun erittäin hyvin juuri siksi, että sillä suojatiellä sai pelätä tosissaan. Ja minä olin aikuinen.

Muistan myös että urheiluauton ajaja omisti jonkun pelifirman tms., eikö?

Tottakai Mr. G tulee muistamaan tapahtuman lopun ikänsä. Samoin Munkkivuoren koululaiset sen toisen tapauksen. Tämä kuollut uhri oli hyvin nuori hänkin. elämä edessä. Mutta varmaan siitä tulee poijalle myös rokotus: väkivalta on väkivaltaa vaikka siinä sitten käytettäisiin autoa. Vahingossa?

Useimmiten syy on kyllä piittaamattomuus. Toivon totisesti ettei ajaja ollut rattijuoppo, ne ovat pahimpia. Siis miksi? No siksi, että ihminen joka ei tajua rajojaan, ei saa sen vuoksi ottaa ja tuhota muiden ihmisten elämää!

meri kirjoitti...

jokainen muistanee ensimmäiset autokoulutuntinsa, niin minäkin. olin opetellut ajamisen tekniikkaa kesämökkikunnan syrjäkylillä. suurin piirtein ensimmäisellä ajotunnilla helsingin keskustassa liikennevalo muuttui keltaiseksi, ja minä painoin kaasua kiirehtiäkseni risteyksen yli.

opettaja, entinen poliisi, totesi huvittuneesti, että liikennesääntöjen mukaan risteyksiin tultaessa kuuluu hiljentää, ei painaa kaasua. se, ettei hän saanut sen kummempaa raivokohtausta, osoittaa hänen ajatelleen, että tyttö on oppinut jotain olennaista liikenteen kirjoittamattomista laeista.

liikennevaloihin ohjelmoitu pitkä suoja-aika suojaa jopa punaista päin ajavia risteävältä liikenteeltä. huomattavasti suomea tiheämmin liikennöidyssä keski-euroopassa on toisin: risteävä autojono rähähtää liikkeelle ärhäkästi.

itse asiassa liikennevalojen noudattaminen voi olla hengenvaarallista.

sen osoittaa esimerkiksi tapaus, joka sattui kahdeksan vuotta sitten juuri ajokortin saaneelle pojalleni. kehä ykkösellä nurmijärventien risteyksessä valot olivat juuri vaihtumassa keltaisiksi, ja sanoin opettavaisesti pojalle, ettei keltaisilla koskaan pidä mennä. samassa näin että takaa tulee valtava rekka täyttä vauhtia . . .

yritin ohjata poikaani lain kirjainta noudattavaan liikennekäyttäytymiseen, mutta tulinkin vaarantaneeksi omani ja poikani hengen. rekkakuski tietysti oletti pojan ajavan keltaisella läpi ja kiiruhti itse perään.

liikennekäyttäytymisen logiikan ymmärtävät tietenkin parhaiten ammatikseen liikkuvat. niinpä samoja reittejä sahaavat työmatkakulkijat, ammattiautoilijat ja autolähetit ajavat arkikokemuksen mukaan useimmin päin punaista.

eurooppalaiseen tasoon verrattuna helsingissä on ennätystiheä liikennevalojen verkko. perushelsinkiläinen asenne on toivoa liikennevaloja kotinurkkien turvaksi, kioskimatkalle; muualla ne ovat haitaksi.

1970-luvun lopussa liikennevalojen suoja-aikoja pidennettiin, kun havaittiin risteyskolareiden lisääntyneen. samalla syntyi urbaani harrastus ajaa päin punaisia. vaikka hitaasti ajamallakin pääsi läpi risteyksestä, varmemmin se onnistui painamalla talla pohjaan.

liikennevirta pysähtelee tavalla, joka raivostuttaa esimerkiksi helsinkiläisiä taksiautoilijoita.

syynä ovat tietysti ihmiset, jalankulkijat, jotka tunkevat helsingin kapealle niemelle kaiken maailman sähköjunilla ja linja-autoilla. niistä he pomppaavat keskelle katua ja pyrkivät kaivokadun tai mannerheimintien yli poiketakseen aamukahvilla tai pankissa.

jos keskustassa ei olisi ihmisiä, autoliikenne sujuisi paljon paremmin. iltapäivisin pinna palaa erityisesti autoilijatyypillä, joka määritellään espoolaiseksi joukkoliikenteen vastustajaksi. vaikka hänen sadantonnin autonsa olisikin firman järjestämä, paritalon puolikkaasta luonnon siimeksessä on saanut maksaa itsensä kipeäksi. omaan rauhaan, pois liikenteen hälinästä on päästävä mahdollisimman vilkkaasti.

niinpä bensiinifasistin aforismi kuuluu: kun näen punaista, näen punaista.

Ripsa kirjoitti...

Meri,
Suomi on erilainen maa verrattuna esim. Keski-Euroopan maihin siinä suhteessa, että tänne autot tulivat aika myöhään. Italiassa oli Fiat, Ranskassa Peugeot enkä nyt muista milloin Ruotsin Saab tai Volvo perustettiin, mutta suuri osa Ruotsia on meitä etelämpänä.

Meillähän on pitkä perinne, että mennään töihin fillarilla, esimerkiksi tehtaisiin. Joku oululainen pitää myös polkupyöräblogia ja keskusteli juuri jonkun torontolaisen kanssa joka ihmetteli että oululainen ei käsittänyt miten POHJOISESSA Toronto on, joten pyörällä ei ajeta kuin kesäisin ja auto on välttämättömyys. Oululainen otti ja vertasi leveyspiirejä mikä sai torontolaisen suun virtuaalisesti auki. Että mitä?

Minulla on sellainen tunne että fillarilla ajaminen ja kävely ovat kaupungeissa lisääntyneet. Ilmeisesti sen enempää ei tarvita joidenkin ihmisen muuttumiseksi berserkiksi ratin takana.

Vahinkoja sattuu tietenkin, mutta olen tässä viime päivinä, kun on pimeä ja vähän pelottaa kirjastomatkallakin, että onko Suomeen syntynyt liiankin kanssa kaupunkisumppuja. Ovatko kaavoittajat ja rakentajat miettineet ihmisten liikkumista?

Jollain lailla kaikkein pahin asia, jonka olen fillaristina täällä kokenut on se, että autoilijat eivät välitä suojatien reunassa seisovista vanhuksista tai vammaisista ja suurin osa muita kevyen liikenteen käyttäjistä, kävelijät mukaan lukien, ohittavat rollaattorin kanssa seisovan pelokkaan vanhuksen.

Minä yleensä menen seisomaan keskelle suojatietä ja viiton vanhukselle, jopa parillekin sellaiselle että tulkaa pois ja näytän kädellä autoille että pysähtyvät, ikäänkuin olisin liikennepoliisi.

Vanhukset hymyilivät ja sanoivat että he todella tahtoisivat risteyksiin poliisit takaisin. Sen sijaan autoista tuli sitä tavanomaista palautetta käsimerkkeineen kaikkineen kun maleksin kaikessa rauhassa suojatien läpi, joskus piti ottaa käskynkynkästä jotain vanhusta.

Olisikohan se sellainen risteyksen korokkeella seisova liikennepoliisi inhimillinen ratkaisu? Todennäköisesti poliiseja ei kuitenkaan ole tarpeeksi.

Kysehän ei lopulta ole mistään muusta kuin asenteesta. Niin vähän meillä on ihmisiä, että ihan hyvin mahdutaan, jos sovitaan että noudatetaan liikennesääntöjä.

Tuo Valton kertoma tarina on toivottoman yleinen.

meri kirjoitti...

ripsa

missään en ole kokenus sellaista kuolemanpelkoa kuin kreikassa. tieliikenne ei ole merenkulkukansan vahvin osaamisen laji. kreikkalaiset ajotavat ovat yksinkertaisesti karmaisevat. moottoritieksi kutsutulla tiellä on kaksi keskiviivalla erotettua ajokaistaa ja kummallakin puolella leveähkö, asvaltoitu piennar.

hidas ajoneuvo, sellainen joka ei uskalla ajaa sataakahtakymppiä, ajaa pientareella. sen on viisainta pysytellä siellä koko matkan ajan, silläkin riskillä että piennarta käyttää myös kolmipyöräinen kuorma-auto, joka parhaansa yrittäenkin pystyy vain kahdeksaankymppiin.

hitaan ajoneuvon kuskin on tarkkailtava kahdenlaisia ohittajia. ensinnäkin tietysti niitä, jotka tulevat takaa sataaviittäkymppiä, valot välkkyen juuri silloin kun itse yrittää keinotella kolmipyöräisen ohi. toisaalta on myös väistettävä vastaan tulevia ohittajia, joita voi parhaimmillaan olla kaksi: ohittaja ja sen ohittaja.

Ripsa kirjoitti...

Meri,

ei tulisi mieleenikään yrittää keksiä epätoivoista vitsiä kreikkalaisten velkaantumisesta. Pankithan ne roistoja ovat, eivät tavalliset torikauppiaat.

No, Euroopassa, enkä edes Hesassa, ole ikinä ajanut autoa, enkä aja. Mutta huomioiden tekemistä ei voinut välttää.

Matkustettiin koko porukka Tukholmasta junalla Firenzeen. Siitä alkoi kuukauden seikkailu, minä ainoana jossain määrin kielitaitoisena (siis latinan!) ja muut solkaten englantia ja viittomakielen tapaista.

Firenzessä autoilijat käyttivät Duomoa liikenneympyränä. Leo sattui näkemään nuoren naisen ja keski-ikäisen miehen kolarin. Naisella oli skootteri ja miehellä pieni Fiat. Ei käynyt juuri kuinkaan, mutta nainen raivostui kerta kaikkiaan ja rupesi suoltamaan ilmeisesti kaikki mahdolliset haukkumasanat jotka hän tunsi. Siis se välittyi paitsi ilme- ja elekielestä, myös desibeleistä. Kuulemma Duomon ympäristö muuttui hiirenhiljaiseksi sekunnissa. Kaikki halusivat nähdä ja kuulla miten draama päättyy.

Poliisia ei kukaan kutsunut paikalle ja kolarin osapuolet kaasuttivat tiehensä.

Moottoritiellä on Italiassakin hengenlähtö lähellä. Olen vain kuullut jonkun suomalaisen hiki otsalla sanovan.

Kaikenkaikkiaan: julkisilla, prego!

Valto Ensio kirjoitti...

Muistokynttilöiden joukkoon oli tullut myös sellaisia, joiden mukana on kirjoitettu osanotto- ja muita terveisiä. Yksi niistä: "Anteeksi Lotta. Janne"

Yliajajalla (Jannella) ovat hirmuiset tunnontuskat sisällään.

Ei ole kellään tähän kuolontöytäisyyn liittyvällä nyt helppoa.

Ripsa kirjoitti...

Valto,
ai tiedät että se oli se sama Janne, joka likan tappoi?

Eipä se nyt kauheasti auta kuolleelta pyytää anteeksi. Mutta tässä tottakai meni ainakin yliajajan ja uhrin perheen elämä uusiksi.

Oletan - toivon - ettei tällä Lotalla ollut lapsia. Se se vasta olisi kamala tilanne. Mutta tottakai myös vanhemmilla: eihän kukaan vanhempi ajattele että lapsi kuolisi ensiksi.

Vankilaan se poika kumminkin varmaan joutuu. Enkä tässä tarkoita sitä että vankila olisi ikinä parantanut ketään, mutta ehkä poika saa siellä itselleen uuden alun.

Vankilasta päin nykyään voi käydä myös koulua. Jaa mutta miksi minä oletan että hän olisi ammattitaidoton ja osin syrjäytynyt? Eihän niin tarvitse olla.

Sain sentään itseni kiinni ihmisten luvattomasta tyypittelystä!

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa, näin pienessä kaupungissa käy äkkiä kaikille selville, kuka mitäkin tekee, mihin syyllistyy. Janne on tavallinen työmies, vain viisi vuotta minua nuorempi, ettei eilisen pakettiautonsa rattiin tarttuja ollut.

Anteeksipyynnöt eivät varmasti tee tapaturmaa tapahtumattomaksi, mutta antavat inhimillisemmän ja tyystin toisenlaisen kuvan syyllisestä kuin esimerkiksi se Huopalahden Audimies joka ensimmäiseksi kolaripaikalla alkoi tutkia satoja tuhansia maksaneen ajoneuvonsa kolhuja ja jälkeen päin hampaat irvessä väitti, ettei ajanut päin punaisia.


Lotalla ei ollut lapsia, niin nuorikin vielä ja kävi koulua lastenhoitoalalle. Mutta isä ja äiti... voi sitä itkun määrää...

Ripsa kirjoitti...

Valto,

ai jaa, sitten tuo kuulostaa enemmänkin vahingolta. Ehkä hän ei nähnyt Lottaa? Silloin oli vielä pimeä, kello oli kahdeksan aamulla, niinhän sinä sanoit?

Ei kuulosta että senikäinen olisi kaahannut. Hyvä että oli niin. Mutta tämä panee taas miettimään sitä, miten kamalan vaarallisia koneet ovat ihmisen käsissä. Ihminen erehtyy.

Tuli mieleen kuva Avaruusseikkailun, 2001, tietokoneesta, joka ei koskaan erehdy. Mutta sille oli päässyt kehittymään persoonallisuus, mikä teki tilanteesta hankalan.

Minä ajoin autolla vissiin kaikkiaan 25 vuotta. Kerran kävi niin että auto liukui ohjauksesta. Tie oli tuntematon, siinä oli irtonaista kuivaa soraa, oli kesä, mutta ilman mitään merkkiä yhtäkkiä oli jyrkkä mutka. Minulla oli Lada, jonka takapää otti ja heitti. Kyydissä vanha tätini, lähemmäs 80-vuotias, joka ehti huudahtaa, mutta sain ohjauksen käännetyksi oikein päin.

Kummankin puolen oli tiheää metsää. Siinä olisi voinut olla henki pois, vaikka nopeutta oli reilusti alle 80 km/t, koska en tuntenut tietä.

Mutta sen opin sain että rupesin varomaan enemmän. Autokoulussahan sitä ei saa kuin ensi opin, tämä oli ensimmäisiä vuosia kun kuljetin henkilöautoa siis ikinä.

Tätini puuskahti mutta ei sanonut mitään. Minä olen mahtanut olla kamalan kalpea koska yleensä hän ei jäänyt sanattomaksi.

Periaatteessa olen kyllä sitä mieltä, että autojen pitäisi olla ammattikuskien ajamia. Kuluisi vähemmän bensaa, ihmiset oppisivat kulkemaan yhdessä ja semmoista.

En tiedä. Eipä olekaan nyt oikeassa olemisen tunnetta.