7.12.11

Jouluna syötiin talviomenoita



Olen käynyt sivistysoppikoulua ja sivistysyliopistoa. Nämä ovat ehkä vieraita käsitteitä nykyopiskelijoille, joilla on mielessään ammatti. Oli pyrittävä oppikouluun 10-vuotiaana.

Silloin jäi osa pyrkijöistä ovien ulkopuolelle. He jatkoivat kansalaiskouluun ja sitten sen jälkeen ammattikouluun tai ammattiin suoraan. Töissäkin oppi ammatin.

Vuonna 1970 tehtiin peruskoululaki, jolloin lapset joutuvat valitsemaan elämäntiensä vasta 15-vuotiaana. Kymmenvuotias ei osaa vielä ajatella miksi haluaisi tulla (mutta 15-vuotias osaa?). Minä niin kuin monet muutkin ovat ihmetelleet tulemistaan koko elämänsä. Oli sitten koulutie ollut millainen tahansa.
Maisa tekee sound checkin juhlasalissa


Oppikoulumme oli yksityinen ja maksoi paljon rahaa. Isä ja äiti tekivät kumpikin työtä, isä peräti kahta työtä, että perhe pystyi kustantamaan kolme lastaan oppikouluun. Kun kävin viikonloppuna koulumme 90-vuotisjuhlassa, mietin ankarasti miten ihmeessä Tampereen radan varren työläisperheet pystyivät lähettämään lapsensa kouluun. Vapaaoppilaspaikkoja oli, mutta ei loputtomasti.

Kirjat oli ostettava kirjakaupasta, ne maksoivat paljon, mutta niitä ei vaihdettu vuodesta toiseen, vaan kulkivat perheissä lapselta toiselle. Meidän lukioluokkamme (kaikissa kunnissa ei ollut lukiota) kirjoitti ylioppilaiksi 1964. Luokastamme tuli lukion senioreiden järjestämään juhlaan paljon kavereita: 21 kaikkiaan. Useimmilla jotka eivät tulleet, oli jokin este. Yksi oli sellainenkin, että luokkatoveri ei ollut enää elossa.

Olen ajatellut Kipaa nyt neljä päivää. Muun muassa häntä, mutta myös muita joista tuli ystäviä. Kipan perheellä oli valtava puutarha, jonka keskellä oli lampi. Meillä oli keskikoulussa perunannostoloma ja sain perunoiden sijaan poimia puutarhan omenoita, pakata niitä laatikoihin. Osa lähti eteenpäin kauppoihin, osa meni kellareihin. Talviomenat tulivat kauppoihin jouluksi.

Kipa opetti minulle minkälaista kohtelua mikäkin omenalaji vaati, kertoi nimet ja opasti ensimmäistä kertaa työssä, jossa perheen lisäksi oli päiväläisiä. Puutarha oli valtava. Sen toisessa päässä oli tie joka vei Liuksialan kartanoon ja toisessa päässä Tampereen tie. Alueen nimi on Pikkola. Luin Kangasalan Sanomista, että Pikkolan alueelle tulee uusi koulu. Aamulehti oli uhkaillut ettei uutta lukiota enää tule.
Pääoven portaita tulin kolinkolin alas tönimättäkin hyvin nuorena anorektikkona


Meidän koulumme kohtaloa ei vielä tiedetä. Juhlan aikaan oli synkkä ja myrskyisä yö, joten en saanut selvää kuvaa siitä miltä ympäristö nyt näyttää. En ole käynyt Kirkkoharjun alla olevassa koulussa sitten vuoden 1963. Olen huono matikassa (syypää on tietysti matikanope, enkä lukenut matikkaa kuin minimaalisesti keskikoulussa, sen jälkeen menin kielilinjalle: eikös ole niin että lahjattomia lapsia ei nykypsykologian mukaan olekaan?), joten en osaa ihan laskea kuinka paljon siitä on aikaa.

Tulin päivällä paunulaisella (nro 70 niin kuin ennenkin) ja olin kauhistunut näkemästäni. Pikkolan puutarhasta eikä edes talosta näkynyt vilaustakaan (juhlan aikaan joku sanoi että on siellä vielä muutama puu ja lampikin on, mutta eivät näy enää tielle). Aivan kuin jättiläinen olisi askeltanut sinne tänne harjujen ja järvien välissä ja heitellyt kammottavia palikkataloja sinne tänne.

Minä lähdin matkaan ajatellen että jos löytyisi paikka, sellainen jossa olisi työtilat kummallekin meistä, turvallinen paikka Lidialle myös käydä ehkä ulkona silloin tällöin.

Muutin mieleni jo bussimatkan aikana. Kotipitäjääni ei ollut enää. Liuksialan tiestä oli tullut Kaarina Maununtyttären tie (?). Kirkkojärveä ei enää näkynyt tielle. Vähän matkan päässä harmaakivikirkko seisoi kuin se kuuluisa kipeä peukalo keskellä kammotuksia. Viistosti vastapäätä näkyi kyllä pyöreä kirjakauppa, mutta en päässyt selville siitä onko siellä vielä kirjakauppa. Tuskin vain. Urkutehtaalla luki että Kirjakahvila. Mutta nyt siihen aiotaan rakentaa asuntoja...

Urkutehdas on ajat sitten mennyt konkurssiin. Jostain syystä urkuja ei enää tarvittu. Kun olin lapsi, niitä haettiin ympäri Eurooppaa, olivat hyviä urkuja. Harmaakivikirkossa lauloin kirkkokuorossa sitä joululaulua On pyhä jouluyö, alttona tietenkin. Muistikuva tuli yhtäkkiä, kun sitä äsken laulettiin radiossa. Muistan jokaisen nuotin, vaikka en osaakaan enää laulaa. Laulun tekijä on tuntematon, koulun laulukirjassa sanottiin että ranskalainen sävelmä.

Minulla oli silloin vielä kuulo kummassakin korvassa. Laulaminen oli puhdasta iloa.

Kipan ylioppilaskuva oli monien muiden kuvien ohella isossa kasassa. Kipa oli jumalaisen kaunis nuori nainen. En tiedä mihin hän kuoli, siitä ei puhuttu.
Pihan myrskyiset männyt


Mutta koulun edessä oli tie entiseen kotiini harjun rinteellä, keskellä ne kaksi mäntyä jotka muistan hyvin. Suoraan vastapäätä pääovea oli Ilmonin talo (joku ehkä muistaa yhden niistä lapsista, Einar Ilmonin, jonka töitä on Ateneuminkin kokoelmissa). Se on hävitetty. Tilalla on tyylittömiä omakotitaloja. Viistosti oikealla oli Tulenheimon hevosten laidunmaa. Hevoset tulivat tervehtimään varsinkin jos oli joskus iltaisin käynyt tuomassa niille leipää. Muistelen että se oli kiellettyä, mutta rakastin hevosia. Ne tiesivät kuka minä olin.

Yöpaikan emäntäni Anja näytti minulle sunnuntai-iltapäivänä täydellisen hävityksen jonka kohteeksi Huutijärven harju on joutunut ihan viime aikoina. Siis aivan tavallista suomalaisesteettistä maaseuturakentamista. Anjan veli Aulis tuli kylään ja keksin että saisi tulla rankkasade ja huuhtoa harjun alas Vesijärveen. Kangasala on ihmistensä paikka, mutta se on pakotettu Tampereen esikaupungiksi.

Tulvasta ei tulisi vahinkoa. Luonto loisi maiseman uudestaan. Anjan ja Auliksen talot ovat vanhoja, ne eivät sorru.

Ajattelin ihmisiä. Olen aivan vakuuttunut siitä, että ihmisen malli, joka meillä on, tulee näistä ihmisistä, joiden kanssa on kasvanut, oppinut, ymmärtänyt tai ei. He ovat tärkeitä ja heidän tapaamisensa näytti ajan kulun, mutta he ovat peilejä joista näin miksi olen se mikä olen.

Meissä on kaikissa edelleen se sama ihminen kuin lapsena ja nuorena.
"Vaan oisinpa uljas kotka...", maakuntalaulusta tuttu Vesijärvi, kyläläisten uimaranta




18 kommenttia:

Valto Ensio kirjoitti...

http://www.youtube.com/watch?v=6zWAx_ajba0&feature=related

Kesäpäivä Kangasalla, mukava nuorten kuoro laulaa; linkki.

Koetin sijoittaa koulusi kartalle Ruutanan, Suinulan, Vesijärven ja Roineen hujakoille (siis päässäni) mutta pitäisi kai kartasta katsella.

Avasin siis karttasivun ja nyt avautuu minullekin paikan sijainti noin suunnilleen.

Kun asuin Treella, pyöräilin joitakin kertoja Kangasalla ja sen ympäristössä (ollut meillä puhetta ennenkin). Humpalla kävin Kisarannassa Kauhajoki-tragediasyksynä viimeksi kun olin tulossa Sastamalasta kuntoutuksesta. Kangasala on minunkin muistini aikana muuttunut paljon, kuten kaikki vähänkin vireämmät paikkakunnat.

Minun ensimmäinen kansakouluni pienellä Kellomäen kylällä koki autioitumisenhetkensä 1968 keväällä. Sen jälkeen se on ollut ns. syrjäytyneiden asuntolana, myös ihan "kunnon perheiden" ja sitten kunta möi kiinteistön Hämeenlinnan suunnasta tulleille kontiaisille. Kun niille tuli perhekriisi (ero ja muuta) niin seuraava omistaja löytyi omasta kunnasta. Eli siinä on nyt asunut pariskunta, joista vaimo käy töissä, mutta mies möyrii nummilla ja metsissä kuin seitsemän veljeksen Lauri. Suuri kiinteistö, suuret menot.

Ripsa kirjoitti...

Valto,
joo, vireys on mitä omituisin asia.En puhunut Anjan ja Auliksen kanssa ilmastonmuutoksesta, mutta siitä oli tietysti kyse.

En voisi siis muuttaa sinne. Minun on pysyteltävä anonyymissa paikassa, koska en kestä esteettisesti kelvotonta ympäristöä. Tämä taas on tavallinen pieni suomalainen kaupunki.

Esikaupungit ovat pahoja sitä varten, että olen nuorena nähnyt niitä Amerikassa. En tajua miksi suomalaisten täytyy tässä uusimmassa n.k. arkkitehtuurissa omaksua sama bunkkerityyli.

KUKAAN ei voisi ostaa isoa koulua, ellei sitten kokonainen taiteilijayhdyskunta. Se kyllä olisikin kivaa. Pidettäisiin koulun täytettyjen lintujen ja nisäkkäiden vitriinit ja koulun rehtoreiden muotokuvat. Yksi niistä on se matikanope. Sen on täytynyt olla ikivanha, kun se rupesi rehtoriksi.

Mistähän taiteilijayhdyskunta saisi rahaa? Mikään Guggenheim ei siihen kouluun tahdo kiertonäyttelyä, kyllä sen on oltava vähintään Bilbaon uus museo.

Mutta eikö olekin sadetta lupaava Vesijärvi kaunis?

marja-leena kirjoitti...

On mielenkiintoinen juttu, minkälaista oli kouluelämä Suomessa siihen aikaan. Milloin muuttui koulutus vapaaksi kaikille? Mukava että olet käynyt vanhoilla paikoilla. Minä en ole käynyt ollenkaan noissa koulujen jälleentapaamisissä. Kerran olin menossa mutta en herännyt ajoissa lentokoneelle ja seuraava lento olisi ollut keskellä yötä ja minulla pikku vauva. En mennytkään.

Ripsa kirjoitti...

Marja-Leena,

laki tuli 1970, mutta en ole varma tuliko se voimaan heti. Muistan että luin sitä lakia hartaasti ja mietin mitä se merkitsee. Että millaisia nuoria sukupolvia meille tulee.

Nyt ollaan menossa takapakkia. Ikäluokat ovat juuri nyt pieniä, joten Kangasalankin lukio on uhanalainen. Meillä on suunnilleen samanlainen koulujärjestelmä kuin teilläkin, tai ainakin USAssa, mutta riippuu hyvin paljon vanhempien tuesta, miten pitkälle lapsi kouluttautuu. Tuki voi olla rahallista tai henkistä.

Tämä viikonloppu oli ainutlaatuinen sikäli, että se oli viimeinen kerta kun siinä koulussa voidaan tapaamista järjestää.

Ehkä nyt tässä vaiheessa koulukavereiden tapaamisessa on järkeäkin! Eli jos joku puuhaa, niin lähde! Olen aivan varma siitä, että koulutoverit ovat merkinneet kasvuvuotemme ja panneet puumerkkinsä olemukseemme.

Anonyymi kirjoitti...

Olen päässyt ylioppilaaksi 1963. Muutin 10-vuotiaana naapurikuntaan oppikouluun. Kertomuksesi oli kovin tuttua. Jälkeenpäin ajatellen vaikeuksia oli kyllä ihan liikaa senikäiselle lapselle.
Hiukkasen nolona kyselen, miksi kirjoitat sanoja yhteen? Olen nähnyt sitä muissakin blogeissa. Olenko tyyleistä pudonnut?

Ripsa kirjoitti...

Anonyymi,

kirjoitanko yhteen vääriä sanoja? Voi se olla. Olen kirjoittanut niin kamalan kauan, että luulen että on kyse ihan henk.kohtaisesta tyylistäni.

Saanko kysyä sinulta, mikä sinusta tuntui tutulta? Pitkät koulumatkat? Hirmuiset opettajat? Autoritäärisyys?

Ne kaikki olivat kyllä 50-luvun koululaisten vaivoina.

Kuulostaa siltä että olen tuntenut sinut. Ihmisethän muuttivat paikasta toiseen tuolloin, jotkut perheet useinkin ja työn perässä tietysti.

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa, kävin tutkailemassa Kangasalan kunnan tilannetta sekä lukionkin tietoja selasin, niin ei siellä kyllä lukiota olla lopettamassa. 400 oppilasta on tälläkin hetkellä. Homevaurioita rakennuksessa on korjailleet ja ehkä siinä onnistuneetkin.

Kangasalla on sentäs vähän vajaat 30tuhatta asukasta, että ei se noin lähellä Tamperetta edes pitäjänä kupsahda, eikä taida kovin halukas olla kuntaliitoksiin. Väestökäyräkin näyttäisi tulevaisuutta ajatellen suotuisalta.

Kangasalan Sanomien piätoimittaja on tuttu mies Nilsiästä, Savosta, Matti Kauhanen.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kangasala

Ripsa kirjoitti...

No se oli vissiinkin, Valto, juuri tuon nilsiäläisen maakunnanvaihtajan pääkirjoitus, jossa pelättiin pakkoliitosta. Tai oikeastaan koululiitosta. Se kouluministeri on Tampereelta, Gustavsson.

En ole saanut selvää nykyisen kuntaministerin ajattelusta. Välillä että kyllä ja välillä että ei.

Nyt lukio varmaan voikin hyvin, mutta tulevat sukupolvet ovat sitten pienempiä. En tiedä mikä on aikataulu, millä ne uuden koulun sinne Pikkolaan rakentavat.

Kaavoittajalle tuntuvat kaikki mahdolliset tahot olevan vihaisia. Mutta kangasalalaiset ovat lopulta suhteellisen rauhallista sakkia.

Se Kangasalan Sanomien numero oli marraskuulta. En edes tiedä mihin ilmansuuntaan Pirkanmaa nykyään kuuluu kun ne vaihtelevat läänejä johonkin muuhun ja pienempään jatkuvasti. Joku ELY?

Olin itsekin ällistynyt tuosta 30 000 asukkaan määrästä. Mutta fakta on se, että Tampereella asunnot maksavat moninkertaisesti sen mitä ympäröivissä pitäjissä.

Koulun hometta ei ole saatu pois. Siinä on ollut korjausvirheitä vissiin, koulu on sen verran vanha. Uusi koulurakennus on käsittääkseni päätetty.

Marjatta Pöllänen kirjoitti...

On kohta rakennettukin, ensi syksynä lukio aloittaa siellä Pikkolan kampuksella, jossa sijaitsee jo yläkoulukin ja jonne Kangasala havittelee myös ammattiopetusta tulevaisuudessa, jos sellaista ylipäätään saa enää antaa, kun yksiköitä suurennetaan.
30 000 on valtioneuvoston silmin aika vähän ja yksi ihan arkinen päätöspäivä voi potkia tämännimisen kunnan historiaan, mistä suurin osa kangasalalaisista tuskin tykkää. Kiitos kaima vertailustasi nykynäyttäytyneen ja puoli vuosisataa sitten kokemasi välillä!

Ripsa kirjoitti...

Marjatta,
kiitos korjauksestasi! Minun olisi pitänyt olla vaikka Lepokodissa kuukausi, että olisin pysynyt kärryillä siitä mitä kaikkea siellä on tekeillä.

Valto on Kainuusta, jossa kunnat ovat pienet. Siellähän Kajaanissa jo lopetettiin opettajankoulutuslaitos ja sitä myötä tulee loppumaan hyvä koulu.

On aika huolestuttavaa jos 30 000 on liian vähän. Se voi tarkoittaa sitten tulevaisuudessa liitosta Tampereeseen. Ei kai sillä muuten ole väliä, mutta sikäli on, että Kangasalan ihmiset eivät enää saa päättäjiä (poliitikkoja ja virkamiehiä) niin paljon isompaan yksikköön, eikä ääni enää kuulu.

Isoisän pitäjä Nurmo liitettiin Seinäjokeen yhden äänen enemmistöllä. Nurmossa on n. 10 000 asukassa ja Seinäjoella ehkä noin 40 000, mutta tarkkoja määriä en tiedä, koska liitos tapahtui myös muihin ilmansuuntiin. Ja viime vuonna.

Kuules Marjatta, eikös joku ministeri puhu työssäkäyntialueistakin? Oliko se se sama kuntaministeri? Epäilen että kyllä ne sieltä Huutijärveltä asti käyvät Tampereella töissä.

En ylipäänsä käsitä miksi asiat on tehtävä monimutkaisiksi. Enkä missään nimessä kannata jotain suurkoulua, sinne hukkuu pieni oppilas. Mutta jos valtio antaa rahat, niin ei kai teillä asialle voida mitään.

Keiju kirjoitti...

Erittäin kiinnostava ja koskettava kirjoitus kaikin puolin, kiitos. Kangasalakin on tullut tutuksi ihan 80-luvulta lähtien, ja nyt Tampereella asuessani olen monesti pyöräillyt sielläpäin.

"Meissä on kaikissa edelleen se sama ihminen kuin lapsena ja nuorena." Tämä on hyvin tärkeä asia ja oleellinen osa nykyistä elämääni omana itsenäni. Aina se ei ole ollut päivänselvää. Olin 30-vuotias, kun istuin omalla sohvallani ja kuuntelin erästä Beatlesin kappaletta, jota olin kuullut kotonani jo lapsena. Silloin tuli voimakas oivallus, että olen pohjimmiltani yhä ihan sama ihminen. Sen päälle kasautuu uusia pintakerroksia, mutta ydin säilyy ja pysyy. Kun tämän muistaa ja ymmärtää, löytää nykyisestäkin itsestä sen mielen, joka teki päätelmiä ja päätöksiä joskus kun ikälukema oli yksinumeroinen.

Ripsa kirjoitti...

Keiju,

kivaa kun olet fillaroinut siellä, tiedät millainen paikka se suunnilleen on - nyt. Sitä vastaan tuossa kapinoin että kaunis kirkonkylä on tuhottu.

Kyllä minä kangasalaisten kanssa olen yhtä lailla huolissani, jos Tampere suunnittelee nielaisevansa sen. Puhuin juuri suunnilleen ikäisesi poikani kanssa, joka asuu Espoossa. Hänelle on minun kauttani tarttunut jotain tuosta 50-luvun elämänpiiristä. Ynnä: asuttiin silloin Pohjanmaan maaseudulla, joka ei vielä 80-90-luvun alussa ollut juuri sen kummallisempaa kuin 30-luvulla. Siis pienet kylät.

Sen takia olin Huutijärvestä kauhuissani. Käypäs joskus katsomassa, tiedät mistä puhun. Siis menet seisomaan tuohon viimeisen kuvan rannalle, ja käännät katseesi harjun rinteeseen.

Tulee myös mieleen Sielun veljien laulu "Kun Suomi putos puusta"!

Olen täällä aika lailla erakoituneena pitänyt asumisesta pienessä kaupungissa, ruvennut ajattelemaan että mitähän ihmiset ovat, ovatko edes tarpeellisia.

Ja sitten löysin itsestäni viikonloppuna ihan elävän ihmisen, joka vain tarvitsi sitä tuttua puhetta, tuttuja hymyjä ja silmien välähdyksiä - ja naurua. Olisi niin mukavaa jos ihmisten ei tarvitsisi asua kamalissa bunkkereissa...

Anita Konkka kirjoitti...

Kun Kuhmalahtikin on liitetty Kangasalaan, niin meidän ( siis lapsuuteni) kesämökki Koskenpesä, joka sijaitsee Kuhmalahden rajalla, sijaitseekin nykyään Kangasalan rajalla. Ja sen jälkeen kun Kangasala on liitetty Tampereeseen, mökki onkin jo Tamperetta. Niin muuttuvat ajat. Lapsuudessa ajoin bussilla usein Tampereella, mutta en käynyt koskaan Kangasalalla. Bussin ikkunasta vain katselin sitä paikkaa

Ripsa kirjoitti...

Anita joo,
en muistanutkaan Kuhmalahtea. Se on pieni? Mutta ei siis rajoitu Tampereeseen, jos rajoittuisi, niin varmaan olisi liitetty jo. Mutta minä muutinkin vasta 8-vuotiaana Kangasalle kun perhe oli siihen mennessä asunut neljässä eri paikassa.

Kun olin lapsi, paunulainen ajoi Kangasalta Tampereella ja sieltä Nokialle ja takaisin. Mielikuvissani Nokia ja Kangasala olivat suunnilleen yhtä isoja, mutta en ole varma.

Ehkä 50-luvun tilastoja on vielä jossain.

En kyllä käsitä tätä vimmaa liittää alueita toisiinsa. Ihmiset identifioituvat kotiseutuunsa. No, sinä taidat olla stadilainen ja pysyt sellaisena!

Anita Konkka kirjoitti...

Kyllä stadissakin ollaan nurkkapatriootteja, samastutaan omaan kaupunginosaan. Minun lapsuudessani Munkan pojat kävivät hurjia taistoja Haagan poikien kanssa, se kun oli siinä naapurissa. Haagalaisia harmitti kun munkkalaiset olivat olevinaan hienompaa porukkaa. Jokaisella kaupunginiosalla oli oma profiilinsa, ja on vieläkin. Varsinkin nuoret samastuivat omaan kaupunginosaansa. Se on niiden oma reviiri. Tytöt lähtevät reviiriltä aikaisemmin kuin pojat. Niitä alkavat kiinnostaa muiden reviirien pojat.

Ripsa kirjoitti...

Anita,
huomasin ilmiön aika äkkiä Tampereella, vaikka 60-luvulla kaupunki oli vielä pieni ja ehkä vähemmän eriytynyt eri porukoiden asuinalueeksi kuin mitä se on ollut Hesassa.

Nämähän ovat pieniä kaupunkeja kumminkin.

Tukholmassa tilanne alkoi olla samaan aikaan jo niin, että lähiöissä oli raggareiden ja assyrialaisten välisiä tappeluita.

Omanlaisensa ilmapiiri on jopa eri maakunnissa. Olen asunut yli 20 paikkakunnalla, joten olen kerännyt huomioita.

Koulu- ja opiskeluaikojen asuinpaikat ovat ihmisille tärkeitä sen takia, että silloin opitaan (jos opitaan) sosiaaliset suhteet, opitaan ymmärtämään toisten ihmisten tunnetilat, rakastutaan ja kaikki se, mikä elämän aloittaa.

Nuorina varmaan tärkeitä ovat reviirien merkkaukset. Siinä tapahtuu kaikenlaista. Kyllä, tytöt ovat varmaan erilaisia kuin pojat aikuisen elämänsä alussa. Mutta onneksi sukupuoli-identiteetti ei ole kaikki. Myös päätä, järkeä opitaan käyttämään.

Valto Ensio kirjoitti...

Katsoin nykytietoja Nokiasta ja siellä on yli 30th asukasta. Esillä on myös aina vaakuna näissä kuntaesittelyissä ja hämmästyin, kun luulin Nokian vaakunassa olevan saman eläimen kuin Kittilän vastaavassa. Mutta se olikin näätää symboloiva (ei kyllä näköinen). Kittilän vaakunassa on ahma ja oikea vaakunakilpi on itselläni, mutta en ole saanut kunnostettua sitä alkuperäiseen asuunsa, maali on karissut paikoin pois ja kokonaisuuskin on haalistunut. Sen antoi mulle muistoksi eräs kaveri.

Ripsa kirjoitti...

Valto,
no, se on sitten Kangasalan kokoinen. Siellä en ole koskaan asunut, käynyt kylässä kyllä.

Nokia eroaa Kangasalasta sillä tavalla että niillä on se kumisaapastehdas, tai taitaa olla nykyään autonpyörätehdas. Sellaista legendaa kerrotaan että muutama nokialainen inssi oli miettimässä uudenlaista tuotantoa, siis vähän niin kuin kaapelitehtaan jatkoksi. Tehtäisiin kannettavia puhelimia ja muuta kivaa.

Katselivat karttaa että siis minne. Tulivat käymään Vaasassa ja pyysivät teollisuushallia. Vaasan kaupunki katsoi niitä päästä varpaisiin ja totesi että tuommoisille haihattelijoille on syytä olla antamatta mitään.

Poijat menivät Ouluun ja Saloon.