29.4.12

Aidan takana puutarha



Kun tarkoitetaan sitä, että korttelissa on paljon ihmisiä, eikä lasten perään ole oikein katsomassa kukaan ja kun puistakin viedään oksia ihan vain huvikseen, niin sanotaan että puusto kuluu.

Se on uuskieltä. Korttelin puuston on suunnitellut puutarhuri. Kuka lienee ollut puutarhuri, mutta oksastus näyttää kyllä tapahtuvan ohimennen ilman erikoisempaa suunnittelua. Kaikilla pihoilla on aronia-pensaita ja musta- ja punaviinimarjapensaita. Ne hakataan jostain syystä tyngiksi ja juuri silloin kun marjat alkavat kypsyä. Olen yrittänyt mennä väliin, mutta sanovat että tekevät vain työtään.

Minulla oli suunnitelma siitä, että kerään tutut lapset ja kerron mihin noita marjoja voi käyttää. Että mitä ne ovat. Minulla oli alkujaan sekin suunnitelma, että voitaisiin lasten kanssa perustaa pieni vihannesmaa. Mutta valitettavasti isommat ihmiset eivät sitä maata edes näkisi, joten taitaa olla turha toive. Kävelisivät päältä ja silppuaisivat sen ruohonleikkuukoneella, joka on ehdottomasti maailman viheliäisin kone.

Ajattelin sotavuosia, joista olen kuullut täällä. Joka pihassa oli vihannesmaa. Perunoitakin tuli, herneitä, porkkanoita, punajuuria. Ei maa ole täällä ollenkaan huonoa, vanhaa merenpohjaa.

En tiedä kukan nimeä, mutta leppäkerttu oli sen jo löytänyt


Lähdin fillarilla katsomaan onko kesä tulossa, onko merkkejä. Peippo luritteli heti alkuunsa niin että oli pakko pysähtyä. Lintu lopetti laulamisen siihen paikkaan. Sillä on täytynyt olla pesän tekeminen meneillään. Sitten tuli hieno paikka. Puutalossa on verkkoaita, mutta sen kukkapenkistä ovat siniset kukat luikerrelleet vapauteen, ne näyttävät kasvavan suoraan asfaltista. Ja leppäkerttu siinä. Varmaan etsimässä kirvoja.

Siihen pysähtyi pyöräilevä nainen ja kysyi tiedänkö että siellä elää 105-vuotias nainen, joka on vielä viime kesänä käynyt rollaattorilla kaupassa. Ei kai, minä sanoin. Hänen veljensä, kuulemma kauhean vanha hänkin, hoitaa kukkapenkkejä ja takapihalla on vielä vaikka mitä.

Pommi oli osunut sisarusten lapsuudenkotiin sodan aikana, ja he pääsivät muuttamaan tähän taloon. Mietin siinä hetken, mutta en olisi uskaltanut mennä koputtamaan oveen. Kuulemma he olivat ruotsinkielisiä, en ehkä saisi puheesta selvää.
Kevätpaisumus


Sitten tuli mieleeni meidän koiramme, Alexander Nevski, se amerikkalainen koira, joka oli puoliksi kojootti ja puoliksi labradorin noutaja. Talon oli täynnä eläimiä, mutta Alexin elämä oli lyhyt ja surullinen. Naapurissa asui iso ja aggressiivinen Volodja, ja Alexin piti lopulta kaivaa reitti pakoon. Niinpä hän päätyi auton alle ja kuoli.

Ajattelin häntä ja viikonloppuja vuorilla. Koira meni kuin väkkärä ylös rinnettä. En ole ikinä nähnyt kenenkään eläimen kierivän ylöspäin, mutta kyllä tämä niin teki. Alex oli onnellinen, Kitchie oli mukana myös, eikä hän ollut yhtään aggressiivinen, koirat leikkivät pitkin matkaa.

Nyt on katsottava Sergei Eisensteinin Aleksanteri Nevski. Siinä on Prokofjevin musiikki, iso taistelu Peipsijärvellä. Idän ja lännen rajaa vedettiin vaihteeksi.

Mutta nuoruuteni montaasi-mestari ei ollutkaan niin hieno kuin muistin. Rupesi nukuttamaan. Ei näin suurisuuntaista myytinrakentamista juuri enää näe. Venäjän kansaan vedottiin ja sankareihin. Minä ajattelin että ”Keitä ovat ne sankarit?” ja sen jälkeen että ”Lennä Juri Gagarin, lennä!”. Päässä soi omia aikojaan.

Nyt on mietittävä luenko tänä kesänä viimeinkin Anna Kareninan, vai hylkiikö kirja minua edelleen. Ei se kyllä Eisensteinin vaikutusta ole. Kyllä minä sen näin, että kuvat ovat voimakkaita. Millaisia ovat Tolstoin kuvat? Kirjojen kuvakielikin tuntuu muuttuvan ajan myötä.
Ei saa mennä heikoille jäille!



17 kommenttia:

  1. No, luepa Anna Karenina, lue myös rouva Bovary. Ne kertovat miehen näkökulmasta millaista oli naisen elämä 1800-luvulla. Aika lohdutonta. Ei ollut muuta pääsyä naiselämän kurjuudesta kuin itsemurha.

    Leo Tolstoi osasi muuten käyttää aika jännästi Annan unimaailmaa tarinan käännekohdissa.

    VastaaPoista
  2. Anita,
    Madame Bovarya olen aloittanut monta kertaa, enkä päässyt ikinä kovin kauaksi, ehkä 30-40 sivua. En tiedä mikä siinä hannaa. Tuskin suomennos ainakaan.En kestä noita avioliittotarinoita?

    Tolstoista tiedän vähän enemmän, ja myös siitä että vaimolla oli ongelmia sen miehen kanssa. Ja ilmeisesti myös päinvastoin.

    Muistaakseni Arvid Järnefelt myös mietiskeli mikä oikeastaan on vaimon osuus tolstoilaisuudessa ylipäänsä.

    Sinähän puhuitkin jo aiemmin jossain yhteydessä juuri Tolstoin vaimosta, en muista oliko juuri unista kyse.

    VastaaPoista
  3. Luin molemmat Anna Karenina ja Madame Bovary nuorempana. Todella toivotonta mnaiselämää kuin Anita sanoi. Arvelen jaksaisinko lukea nykyään.

    Oletko lukenut Tolstoin vaimon oma elämänkirja joka ilmestyi noin kolme vuotta sitten? Se oli samalla käännetty myös Englanniksi täällä Kanadassa. Ja pari vuotta sitten oli myös elokuva heistä molemmasta vanhoilla päivillä. Nyt kun tuli sanottua, pitää saada käsiin se kirja ja katsoa myös se elokuva.

    Niin, ja Hauskaa Vappua!

    VastaaPoista
  4. Marja-Leena,

    minua ei varmaan ole kiinnostanut nuorena kumpikaan noista kirjoista. Olin aika lailla poikatyttö: pelasin jääkiekkoa ja pesäpalloa lähinnä poikien kanssa, enkä oikeastaan ikinä ajatellut rupeavani jonkun VAIMOKSI, vaikka sitten rupesinkin, mutta se oli paljon myöhemmin ja johtui kyllä viisumeista.

    Ajattelin itseni ihmiseksi isolla I:llä ja pääasiallinen kasvattajani oli kyllä lähinnä isä. Siis tuollaisissa ideologissa jutuissa niin kuin että onko naisilla sielua ja niin edelleen.

    Meillä kyllä oli kodin kirjahyllyssä kumpikin kirja, mutta Tolstoin sijaan valitsin Dostojevskin ja Flaubertin sijaan Camus'n. Tottakai, ollaan eri vuosisadalla, kyllä sillä on tietenkin vaikutusta.

    Toisaalta en tainnut kovin aktiivisesti ajatella rakkautta.

    Anita taisi puhua juuri Anna Tolstojan päiväkirjoista joskus tuolla aiemmin, ellen väärin muista. Onkohan se elämänkerta tehty niistä päiväkirjoista, vai miten, en tiedä.

    Mitään kirjoja minulta ei nuorena kielletty. Tiedän että monilta lapsilta kiellettiin aikuisten kirjat.

    VastaaPoista
  5. Että kiellettäisi kirjoja?!?
    Ukin jättämän kirjaston kirjat luettiin kannesta kanteen, paitsi jotkut tylsät maamiesseuran muistelmat.
    Kirjastoakin leikittiin jossain vaiheessa, liekö vielä vanhojen kirjojen välissä värkkäämiämme lainauskortteja.

    Lapsilta voi mielestäni kieltää väkivaltaiset ja huonot elokuvat(ei siis vain anna katsoa), kirjoja ei. Itse kuitenkin huomasin sitten aikuisena, miten hassusti väärin sitä lapsena kirjat oli tulkinnut. Mutta kai sitä jotain oikeaakin tajuaa, oppii sanoja, jos ei muuta.

    VastaaPoista
  6. Sari,

    asuin lapsena ja nuorena harjun rinteellä, siis Kirkkoharjun, ja siinä rinteessä oli taloja. Ensin kun noustiin ensimmäistä mäkeä, oli seurakuntatalo, nuorisoseura ja sitä vinosti vastapäätä elokuvateatteri. Nuorisoseuraa vastapäätä oli puhelunvälittäjän talo.

    Ensimmäiset uudisrakennukset 50-luvulla olivat sitten kaksi vai oliko niitä kolme kolmikerroksista Arava-taloa, ja lapsia oli julmetusti. Kaikki näitä suuria ikäluokkia.

    Siihen joukkoon mahtui vanhempia, joiden mielestä kirjat ovat ajan tuhlausta. Meillä ei niin ollut. Mutta kirjastossa oli tiukka nutturapää, joka ei kertakaikkiaan päästänyt aikuisten osastolle ennen kuin olin täyttänyt säädetyt 12 vuotta. Oletan että on ollut kirjastolaki.

    Senpä takia sitten suurimman osan aikaa minkä pääsin pujahtamaan pois taloustöistä ja läksyjenluvusta, istuin kirjakaupassa, jossa minulla oli pieni jakkara käytössä.

    Oletan että kirjakaupan tädit olivat keskustelleet olemisestani isän tai äidin kanssa.

    Jep. Joko sinä olet niin paljon nuorempi että kirjoihin ei enää suhtauduttu ajantuhlauksena juuri missään, tai sitten kirjastolaitoksilla on kunnalliset säädökset. En yhtään tiedä.

    Mutta tiesitkös sinä, että 1950-luvulla julkaistiin lapsille tarkoitettu Grimmin sadut, joista oli yli puolet niistä klassisista verisammio-jutuista jätetty pois? Niissä sammioissa uiskenteli irtileikattuja sormia.

    Minulle isä antoi koulun kirjastosta poistetun, irtolehtipainokseksi luetun vanhan ja kaikki sadut käsittävän aikaisemman painoksen, ehkä 20-30-luvulta. Sadut julkaistiin ei-sensuroimattomana versiona ei kovin kauan sitten ensimmäistä kertaa sotien jälkeen.

    VastaaPoista
  7. Täällä missä väkeä on enemmän, nuoret ihmiset ovat organisoineet homman: http://kaupunkiviljely.fi/tag/sadonkorjuu/ Aion osallistua minäkin sadontuottajana sillä lailla, että ilmoitan pari erittäin satoisaa, listalta puuttuvaa puuta, joko kirsikkaluumuja tai jotain yleisen keltaluumun lajiketta.

    Bovarystä innostuin nuorena, mutta Anna Karenina hirtti kiinni enkä yritäkään enää. Tolstoi hirtti kiinni yleensäkin lukuunottamatta Kreutzersonaattia, joka hämmästytti minua kaksikymppisenä kovasti. Takakannessako vai missä kerrottiin Tolstoin sanoneen, että sitten kun hänellä on toinen jalka arkussa, hän kirjoittaa totuuden naisista, vetää toisenkin jalkansa arkkuun ja kannen äkkiä kiinni. Kretzersonaatin hän kirjoitti 63-vuotiaana, muttei ihan vielä vetänyt arkun kantta kiinni.
    Pitäisiköhän lukea uudestaan, siitä on kuulemma Balkin uusi suomennos http://yle.fi/radio1/kulttuuri/kultakuume/kolumnit/kreutzer-sonaatin_voima_32781.html .

    VastaaPoista
  8. SK, kiitos linkeistä!

    On täällä Vaasassakin noita palstoja, joissa voi viljellä. Mutta kun ajattelin että näiden lasten kanssa voisi yrittää. Minusta vaikuttaa siltä, että kun kevään tullen läksyt vähenevät, niin ovat joutavan jäljillä ja heille pitäisi kertoa elämän tosiasioista niin kuin siitä mistä ruoka tulee.

    Tilaa olisi puutarhapenkkien perustamiseen. Pitäisi saada muutama nuorempi lasten vanhemmista innostumaan asiasta.

    Olen kuullut että Hesassa noita toimeliaita nuoria on. Mikä on kivaa.

    Olipa hyvä kuulla että jollakin toisellakin on ollut vaikeuksia Tolstoin kanssa. Toisaalta on ilmiselvää että valitsin Dostojevskin: romantiikkaa, draamaa, sitä nuori ihminen tahtoo. Toisaalta taas jos aattelen maailmanparannusta, niin en tiedä missä se tolstoilainen Tolstoi piileksii. Arvid Järnefelt oli minusta upea tapaus joskus siinä 16-vuotiaana kun sain vanhoja kirjoja käsiini.

    Jaaha, että Kreutzersonaatti. Jospa se siitä lähtisi sitten.

    Kaiken kaikkiaan, vaikuttaa siltä, että meihin vaikutetaan voimakkaimmin nuorena ja ne tykkäämiset silloin jäävät jollain tapaa pysyviksi. Ehkä niitä kannattaa silloin tällöin tarkistaa.

    VastaaPoista
  9. Sadonkorjuulinkkini taisi olla epäselvä. Tarkoitus ei ollut linkata viljelypalstainfoon, vaan karttaan, jota nuoret ihmiset ovat koonneet. Sillä kerrotaan, missä kaupungin puistossa tms. on hedelmäpuita tai marjapensaita, joista voisi kuka tahansa käydä korjaamassa satoa. Vähän kuin teidän mustamarja-aronioistanne, jos niitä ei leikattaisi.

    VastaaPoista
  10. Ahaa. Eli ajatus olisi se, että kaupungin maita voisi hyödyntääkin ja että siellä jo kasvaa hedelmäpuita ja itse asiassa kaupunkilaisia olemme me, niin kuin valtiokin!

    Hyvä ajatus.

    Tässä kaupungissa tämän korttelin puut ja pensaat ovat aika ainutlaatuiset hyötykäytön kannalta. Lisäksi: täällä on Suomen tihein autokanta ja kaiken lisäksi kaupungin läpi ajetaan matkalla etelästä pohjoiseen eikä ainoastaan niin, vaan myös satamaliikenne kulkee suoraan kaupungin läpi.

    Käsittääkseni aika ainutlaatuista saastutusta Suomenkin mitassa, siis liikenteessä. Siinä seassa palloillaan sitten me vanhukset ja lapset jotka tulevat kouluista.

    Tämä on tie- ja rakennusinsinöörien kaupunki, muita ei täällä juuri tarvita, enkä käsitä mistä kaikki rahat tulevat. Tai oikeastaan, kenen taskuihin ne menevät.

    Ruoka on kuitenkin tavattoman tärkeä asia. Ammattikalastajiakin on vielä joitakin Merenkurkun saaristossa.

    Tämän korttelin sisällä pieni vihannespenkkiviljely onnistuisi. Se vaatisi asennemuutosta. Hyvin monella tavalla.

    Minä en suoraan sanoen enää ole varma siitä, kuinka paljon raskasmetalleja marjoissamme täällä on, niin pahaksi liikenne on äitynyt.

    VastaaPoista
  11. SK,

    no nyt tajusin. Olen tainnut lukeakin tuosta FiFi:stä nyt ainakin.

    Pahoitteluni, olin muualla äsken, enkä ennättänyt tutkia linkkejä. Uskon kyllä että Dodo antaa oikeita vinkkejä!

    Meillä on täällä urakkaa ennen kuin mikään muuttuu.

    VastaaPoista
  12. Ripsa,

    Rembrandt-näyttelystä. Kävin Sinebrykoffilla tänään. Hesarin mukaan jatkoaikaa on luvattu sunnuntaihin, 6.toukokuuta.

    Kyllä tuon venäläisen(unohdin nimen) kokoelma on aika edustava, useita kymmeniä numeroita. Erikoisen iloinen olin siitä, että mukana oli kaksi versiota "Kolmeta rististä", varhainen, valoisa luonnosmainen ja sitten se tumma viimeinen johon on lisätty ylimys ratsunsa selässä siihen ristiinnaulittujen viereen. Kaipaamaan jäin lähinnä toista "kolmikkoa" eli kuuluisaa "Kolmen puun maisemaa"!

    Erinomainen ekstra oli Rembrandtin nuoruuden ystävä Jan Lievens useilla aivan erinomaisilla töillänsä! Muitakin aikalaisia olisi ollut jos olisi jaksanut keskittyä.

    Edellisestä käynnistäni on varmaan monia vuosia. Järjestys on minulle uusi enkä muista nähneeni heidän upeata empire-saliansa aikaisemmin.

    Hannu

    VastaaPoista
  13. Hannu,

    kyllä kävi jo kateeksi kun kuulin ystävältäni Rembrandt- näyttelystä. Juha Siron blogissa on myös Rembrandtia sivuava runo ynnä kuva: Rembrandtin enkeli, paljasjalkainen.

    Ja nyt sinäkin olet päässyt sinne asti!

    Aattelin kyllä jo silloin kun ilmoitettiin Rembrandtin grafiikkanäyttelystä, että nyt kyllä pitää mennä, mutta jotenkin kaikki duunit ovat koko ajan levällään enkä ole oikein ehtinyt. Täältä lähteminen on semmoista, että jonkun pitäisi potkaista, ennen kuin pääsen junaan asti. Paljon muutahan ei sitten tarvitsiskaan.

    Paitsi että kun Hesassa ei asu, niin sitten pitäisi ujuttaa ohjelmistoon kaikenmaailman kissanristiäisiä, niitä siellä varmaan riittää. Ja ystäviä pitää tavata, kaikki se mitä täällä ei ole, ehkä joku hyvä leffakin, paitsi en tiedä onko siellä enää hyviä leffoja.

    Teatteri? Ehkä teatteri on siellä sitä samaa kuin täälläkin, kamalaa hosumista ja huutamista. No, en siis tiedä.

    Varmaan siellä voisi olla pari viikkoa ihan vain kulkemassa paikasta toiseen.

    Minä luulin että Rembrandtit tulivat Eremitaasista. Eivätkö tulleetkaan?

    VastaaPoista
  14. Ripsa,

    etsaukset ovat kyllä siitä mukavia, että niistä saa aika hyvän käsityksen painotuotteita (sic) katselemalla ja varmaan netistäkin. Maalaukset ovat vaatvampia. Värit ruukaavat mennä miten sattuu.
    Jos tämä nyt lohduttaa?!

    Keräilijän kokoelmahan voi nykysellään olla vaikka Eremitaasissa mutta en siis tosiaan muista kunnolla.

    Nukkuos!

    VastaaPoista
  15. Hannu,

    olen niin vanhanaikainen, että pitää lampsia kirjastoon katselemaan ihan kirjasta. Ottaa aikaa, istua pöydän ääreen, käydä välillä kahvilla ja sitten uppoutua taas kirjaan.

    Netissä on se vika että tämä on värillinen. Mustavalkoiset ovat kyllä mustavalkoisia, siis kuvat, mutta ympäristö voi olla sillisalaattia.

    Hyv'yötä, kallis prinssi!

    Huomenna jatkat aseiden kalistelua niiden neljän kaverin kanssa sitten!

    VastaaPoista
  16. Minäkin taidan haastaa sinut: lue sinä Anna Karenina, niin minä luen (aiemmin hylkäämäni) Rouva Bovaryn. Luen ja inhoan, tod. näk. mutta kuitenkin.

    Minun lienee pakko lukea se siksikin, että harvaa kirjaa kohtaan, josta olen neljäsosan lukenut, olen tuntenut yhtä vahvoja ennakkoluuloja. Mutta lukuyrityksestä on jo yli 15 vuotta aikaa, joten kun nyt sain sen käsiini yliopisto-opiskelijoiden hellitettyä otteensa kesäksi, niin annan sille vielä mahdollisuuden.

    Siihen nähden Anna Kareninassa on sentään juoni ja sivujuonia, joten jos otat sen urakaksi, ei sinun pitäisi täysin pettyä. Tosin Tolstoi ei itse tainnut siitä myöhemmin kovastikaan pitää, vaan se syntyi jotenkin ihailuna brittiläisiä vastaavuuksia kohtaan.

    Mutta on siinä ainakin peruskysymys: miksi naisen rangaistus on aina kovempi kuin miehen, oli aika mikä hyvänsä vaan teko yhtä hävettävä, väärä tai syntinen.

    Jaa - juuri eilen törmäsin puolifilosofiseen tekstiin, jossa yritettiin keksiä sana, joka ei olisi teologinen kuin synti, mutta sisältäisi silti kuolemattomuuden ja yhteyden Jumalaan. Lukiessa jäin sitä ihmettelemään, mutta enkös vain täällä jo kaipaa samaa.
    Lienee siksi, että syvästi pahat, väärät teot ovat vain synninteon nimissä kautta totaalisesti tuomittuja, kaikkialla muualla pehmennettyjä, vesitettyjä, selitettyjä, ymmärrettyjä ja ties mitä kaikkea.

    VastaaPoista
  17. Heli,

    olen miettinyt ihan samaa ihmisten suhteen. Sanon helposti että se ja se on tosipaha tyyppi. Sitten aivan taatusti joku kysyy että tiedänkö miten mahdoton hänen lapsuutensa oli. No en. Ja sitten ilmoitan että kyllä nyt siihen ikään on pitänyt lapsuudesta selvitä.

    Isäntä lähtee pariksi kuukauden rapakon taa, joten periaatteessa kaikenlainen pulina loppuu. Mutta että Anna Karenina! Armahda! Jouduin kerran istumaan kaameat kolme tuntia Tampereen työväenteatterissa, jossa meni Kaisa Korhosen ohjaus kyseisestä kirjasta. Kai sen oli joku lyhennellyt. Se oli kamala esitys. Olin kaiken lisäksi liikkeellä oppilaiden kans, joilta yritin pyytää anteeksi niiden nukahtelua.

    Katsotaan nyt. Ensin on luettava muita kirjoja, onhan tuota kesää, Silmät tykkäävät luonnonvalosta, joten onnistun varmaan lukemaan paremmin kuin talvella.

    Teologiaa nyt en ainakaan rupea pohtimaan!

    VastaaPoista

Kommentointi on suotavaa, mutta ei pakollista