27.5.12

Mikä lie pesätön peipponen



Olen ollut aika tavalla kuvien hyökkäyksen kohteena viime ajat. Sitähän tietysti tapahtuu joka päivä, kuviin ei voi välttää törmäämästä. Katson televisiota hyvin vähän, joten mainokset jäävät suhteellisen tuntemattomiksi. Mutta lehdissä on mainoksia taatusti enemmän kuin se korkeintaan 55%, joka luku meille toivorikkaille lehdistöopin opiskelijoille kerrottiin Tampereen yliopistossa.
Muistaakseni kyse oli practicumista, jossa saatiin tehdä kokonainen lehti. Joku opiskelija, ehkä muutama, joutui metsästämään mainoksia. Eipä niitä paljon tullut, mutta ei ollut levikkikään valtava. Yliopistossa oli ehkä 5000 opiskelijaa, tiedettiin että kaikki eivät lehteä huolisi edes ilmaiseksi.
Aiheemme oli Pispalan uusi kaava. Ajattelimme että lehdellä saamme kaavan torjutuksi. Meillä ei ollut oikein käsitystä “maan tavasta” tai “kunnallisdemokratiasta”, nykyisillä opiskelijoilla saattaa olla vähemmän sinisilmäinen kuva kaupunkien kehittämisestä.
Me tottakai hävisimme, eikä Pispalaa enää ole. On sen niminen kaupunginosa, mutta sillä ei ole mitään tekemistä esimerkiksi Lauri Viidan Pispalan kanssa.
Ihmiset hävittävät ympäristöään yhä enemmän. Kävin paikassa jossa satakielen pitäisi laulaa. Ehkä se lauloi myöhemmin, kesäkuussa, mutta ajattelin että kun on ensimmäinen lämmin päivä, niin olisivat uskaltautuneet jo.
Kyllä sieltä kuului luritusta. Mikä lie pesätön peipponen. Ehkä se, jonka kaupunki hääti ruusupensaikosta, joka koristi Tiklaspuistoa vielä muutama viikko sitten. Oli paha olla, kun kuuli lintujen hädän. On paha olla vieläkin. En ennättänyt torjumaan tuhotyötä, mutta vastaus olisi varmaan ollut se sama mikä Nürnbergin oikeudenkäynnissä oli se tavallinen: teimme mitä käskettiin.
En osaa sanoa mikä ihminen on. Ainakaan hän ei ole kovin viisas. Hän ei taida tajuta olevansa samaa eläinkuntaa kuin peipponen.
Entä kasvuolosuhteet?
Kävin vähän aikaa sitten katsomassa David Cronenbergin leffan A Dangerous Method. Siinä oli henkäsalpaavan kauniita maisemia Sveitsistä ja Itävallasta. Mieleltään sairastuneiksi määritellyt ihmiset oli pantu asumaan, elämään siinä paratiisissa. Hullujenhuoneen yksi lääkäri, joka tutki uusia menetelmiä, oli C.G. Jung. Hän tapasi potilaan, joka oli ahdistunut ja kertoi lapsuudestaan ja isästään, joka pahoinpiteli häntä kaiken aikaa.
Lapsi oppi pitämään kurituksesta. Hänestä tuli kunnon tyttö, paitsi yhdessä suhteessa: kaikki miehet eivät käsittäneet masokismia ja hän oli vähän pulassa. Aika paljon pulassa, koska nuori nainen koki olevansa sairas. Siksi siis Jung rupesi keskustelemaan hänen kanssaan.
Jostain syystä tämä tuli mieleen kun taas joku nuorimies on ampunut ihmisiä, Suomessa. Että minkälainen koti sillä nuorella ja lapsella oli ollut. Olivatko vanhemmat lyöneet? Oliko häntä kiusattu koulussa? 
Sigmund Freud ilmestyy elokuvaan pian, koska hän oli keskittynyt nimenomaan seksuaalisten tabujen tuottamiin ongelmiin. Ei hän yksinomaan niistä puhu, esimerkiksi Toteemi ja tabu puhuu pitkiä pätkiä antropologiasta. On aivan järkevää ajatella että ihmisten pitäisi nähdä itsensä ja toisensa vähän etäämpää, miettiä heidän syitään milloin minkäkinlaiseen käyttäytymiseen. Antropologiassa Freudin työn alkuvaiheessa tutkittiin esimerkiksi Tyynen meren saarivaltioiden initiaatioriittejä, eksogamian yleisyyttä, kaikkea sitä oleellista, jonka suhteen ihmiset eivät kovin paljon eroa toisistaan.
Freudin ja Jungin yhteentörmäys jää vähän taka-alalle. Kahden psykoanalyytikon työn katalysaattoriksi nousee se potilas, nuori nainen masokistisine piirteineen. Juutalaisuus on kuvassa mukana vielä vitseinä, vaikka Kolmas valtakunta ei ollut kovin kaukana ajallisesti, siis tulevaisuudessa. Freud kerran läksyttää Jungia hänen oletetusta protestanttisesta ylirationaalisuudesta ja järjestelmällisyydestä. Freud ja potilas ovat juutalaisia.
Elokuva on n.k. dokufiktiota, ihmiset olivat oikeasti olemassa, mutta Cronenberg antoi heille kasvot ja rajasi heidän elämänsä tähän käännekohtaan. Arvaan että Cronenbergin mielestä psykoanalyysi oli valitsemassa polkua, jota muidenkin pitäisi seurata. En ole asiantuntija, mutta käsitykseni mukaan psykoanalyyttisia koulukuntia on nykyään tuhottomasti. Mikäli potilas voi valita psykoanalyytikkonsa, niin hän on pulassa.

Tyrni Variksenselän rannalla. Kuva: Elisa Berg

Sitten näin pari iltaa sitten televisioelokuvan, joka kertoo muun muassa metaaniklatraateista, jotka alkavat sulaa arktisella alueella. Kyse on ilmastonmuutoksesta. Tismalleen samaa aihetta käytti meidän oma Risto Isomäkemme kirjassaan Sarasvatin hiekkaa. Siellä klatraatit nousivat pintaan jossain Ohotanmerellä ja maitovalaat pakenivat henkensä edestä.
Tämä ei ole fiktiota. Metaani on paljon vaarallisempi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi, joka on ihan tarpeeksi paha.
Fiktioelokuvassa oli päähenkilönä öljy-yhtiö, joka ei välittänyt - eivätkä ne oikeastikaan välitä - mitä tapahtuu ilmastolle, kunhan jättiyhtiö pysyy pystyssä ja miljardeja sataa kassaan.
Huomasin hämmästyksekseni että Hesarin elokuva-arvostelija vertasi elokuvan ihmistä, öljy-yhtiön johtajaa, Jorma Ollilaan. Siihen samaan joka ansaitsi hurjasti rahaa Nokia-nimisellä puhelinyhtiöllä. Ollilan päätyönä on nyt työskentely Shell-öljy-yhtiön hallituksessa.
Hesarin arvostelija sanoi, että Shell ei käytä rahaa vaihtoehtoisten energiamallien tutkimiseen. Mutta kuten Nigerian ogoni-heimo tietää, Shell on tuhonnut heidän rantansa, jokensa ja maansa.
Heimo on mennyttä. En ole huomannut Ollilan puhuvan tästä yksityiskohdasta yhtään mitään.
Alkaa näyttää kyllä vähän synkältä. Ei kun oikein synkältä. Pystyvätkö ihmiset luopumaan ahneudesta ja antamaan tulevaisuudelle tilaisuuden?

10 kommenttia:

Keiju kirjoitti...

Ripsa ystäväiseni! Käypä Pispalassa (varsinkin siellä Tahmelan puolella). Lauri Viidan Pispalaa ei ehkä ole enää, mutta eihän sitä aikaakaan ole enää. 2010-luvun Pispala on paikka, jossa kasvaa ja kehittyy, jos ylipäänsä missään, tämän ajan Lauri Viitoja.

Ripsa kirjoitti...

Keiju,

se vuosi jolloin sen cumun suoritin taisi olla 1976. Tosin se aika on aika huonosti muistissa siksi, että lapsi oli pieni ja piti valvoa, sen lisäksi satuin asumaan Hesassa.

Minun mielikuvissani siitä ei ole kauan.

Olen toki käynyt Pispalassa senkin jälkeen, ja oli aivan tavattoman surullinen olo. Ajattelen nyt tässä lähinnä sitä esteettistä puolta. Pispalan hellahuone-puutalot siinä rinteessä olivat kauniita.

Olisi ollut mahdollista tehdä jotain muuta kuin korottaa rakennusoikeutta. Talot olisi voitu korjata, tehdä niistä pienasujien taloja kolmanteen ja neljänteen sukupolveen.

Jossain vaiheessa, ehkä 1960-luvun lopussa, grynderit hamusivat kaiken maan minkä vain saivat. Minulle joku pispalalainen sanoi, että pankit, ei yksikään, antanut enää luottoa ihan vain sen uuden asemakaavan pelon vuoksi.

No, yhdessä ne varmasti rakensivat ne hirvitykset, joita siellä puutalojen keskellä on.

Sitä en epäile eikö uusia lauriviitoja synny, myös muualle Tampereelle. Ei leikkivä ja luova ihminen ole kuollut, vaikka kyllä sitä kovasti yritetään nutistaa.

Anita Konkka kirjoitti...

Minäkin kävin katsomassa Cronenbergin leffan muutama aika sitten. Minulle jäi sellainen muistikuva, että Freud moitti Jungia nimenomaan hänen irrationaalisuudestaan eli parapsykologisista teorioistaan. Heidän välirikkonsa oli keskeinen siinä leffassa. Jung teki kardinaalivirheen, kun aloitti seksisuhteen potilaansa kanssa. Freud olisi kenties ymmärtänyt nuoren miehen erehdyksen, mutta sitä hän ei voinut ymmärtää eikä hyväksyä, että Jung valehteli aluksi hänelle suhteen laadusta. Se aiheutti luottamuspulan, joka aiheutti heidän ystävyytensä särkymisen.

Jung oli tärkeä Freudillle, minkä Cronenberg näyttää kohtauksessa, jossa Freud painaa Jungin kuvan rintaansa vasten ennen kuin laittaa sen pöytälaatikkoon, pois näkyvistä.

En pitänyt Cronenbergin tai alkuperäiskirjan kirjoittajan näkemyksestä Sabinasta, joka rikkoi Freudin ja Jungin suhteen. Minusta Sabinea esittävä näyttelijätär ylinäytteli hysteriaa Lisäksi Jungin sekä Sabinan sadomasokistiset yhdynnät olivat vastenmielisiä. Mahtoiko Jung olla sadisti, vai oliko se Cronenbergin tai kirjan kirjoittajan tulkintaa? Joka tapauksessa Jungista tuli elokuvan perusteella aika vastenmielinen kuva, kun taas Freud oli sympaattinen hahmo. Cronenberg on kyllä tehnyt parempiakin leffoja.

Ripsa kirjoitti...

Joo, ihan ensimmäiseksi: ei ollut parhaita Cronenbergejä. Tuli sellainen kuva, että tässä oli vähän isompi koneisto mukana kuin edellissä leffoissa. Paras taitaa olla Alaston lounas, edelleen.

Mahdoton sanoa mielestäni sitä onko ohjaaja vai käsikirjoittaja valinnut painotukset. Mutta kyllä Freud syytti - ehkä vitsin varjolla - Jungia protestantiksi ja ylirationaaliseksi tulkitsijaksi. Hän ei pitänyt niistä parapsykologisista jutuista myöskään.

Olen eri mieletä siitä Freudin ja Jungin suhteen särkymisestä. Minusta se jäi auki. Sen sijaan monissa Jungin ja hänen potilaansa välisissä kohtauksissa korostuu se että Sabine on niin hirveän älykäs ja kyvykäs. Ajattelin, että tyttö saattoi johtaa Jungin ajattelemaan sadomasokistista suhdetta.

Minä en ajatellut että Jung oli yhtään "huonompi" ihminen kuin Freud, mutta nuori hupsu hän oli. Kiinnostavaa siinä oli se, että Jungin avioliitosta välittyy hyvin pikkuporvarillinen, jopa seksuaalisesti estynyt kuva, en tiedä oliko kyse suhteesta, vai miehen ja naisen asemasta - ahdistavalta se tuntui.

Avioliitot ovat usein ahdistavia. Varsinkin protestanttisissa maissa, joissa on kokonainen muuri ylitettävänä.

Jos Freud pudisteli päätään, niin kyllä se oli Jungin nuoruus. En nyt muista mikä heidän ikäeronsa on, mutta selvästi hän oli Freudin oppipoika, alussa.

Minusta ne lopputekstit olivat kylmäävät. Natsit tuhosivat tästä kolmikosta kaikki. Tuli mieleen että Freudin lisääntyvä kokaiinin nuuskaaminen ei ollut läsnä. Se on voinut vaikuttaa hänen käyttäytymiseensä.

Anita Konkka kirjoitti...

Ripsa kirjoitti...

Anita siis sanoi:

Mitä tyarkoitat sillä että natsit tuhosivat kaikki kolme+ Junghan eli turvallisesti naistensa kanssa Svetsin talossaan, siinä komeassa huvilassa jonka vaimo osti. Nykyään se on Jung-instituutti ja siellä voi kuka tahansa vierailla.Jung kuoli vasta 60-luvun alkupuolella. Freud pääsi Lontooseen, hänen maineensa oli jo niin suuri, etteivät natsit uskaltaneet tappaa häntä, vana antoivat viisumin. Hän oli jo vanha mies siinä vaiheessa ja sairasti suusyöpää johon kuoli. Ainoa noista kolmesta oli Sabine, jonka natsit tuhosivat.

Voihan sen nähdä niinkin että Freudin ja Jungin suhde jäi auki. Mutta minusta se ei jäänyt. Freud lakkasi vastaamasta Jungin kirjeisiin ja poisti hänen kuvansa lipaston laatikkoon, jossa olivat Jungin kirjeet. Cronenberg tai kirjan tekijä tulkitsi, että välirikko riipaisi Freudin sydäntä. Pieni ele. se että hän painoi Jungin kuvan sydäntään vasten, ennen kuin poisti sen, kertoi Cronenbergin/kirjoittajan sympatioista Freudia kohtaan. Hänet oli pitkin matkaa kuvattu suuremmalla empatialla kuin Jung.

Vastaus:
Jostain syystä tekstisi kieltäytyy tulemasta tänne.

Olen yrittänyt kolme kertaa ainakin. Ja Bloggeri näyttää ihan erilailla tien sinne konehuoneeseen.

Huomautit että eiväthän ne kaikki kolme tuhoutuneet. Minä ajattelin laiskasti, että kai Jungillekin kävi huonosti, sen psykoanalyysin vuoksi, enkä miettinyt Sveitsiä. Lopputeksteissä ilmoitettiin The Vienna Group, eli porukka joka oli Wienissä, mutta muistaakseni Sveitsiä ei näytetty.

Eipä tietenkään Jung sitten kuollut kun asui Sveitsissä! Mutta muistaakseni Sveitsi karkoitti joitakin ihmisiä sodan aikana, ehkä lähinnä juutalaisia.

Freud kuoli suusyöpään, kun oli ruvennut syömään sitä kokaiinia, vai nuuskaamaan, en muista miten se sitä käytti, mutta siinä oli muistaakseni joku yhteys.

Leikkasin ja liimasin tuon kommenttisi tuohon alkuun. Ei se samalta näytä mutta on nyt kummiski siellä!

Lopultakaan en oikein tajunnut sen potilaan tilaa/ roolikuvaa. Hän oli siis katalysaattori. Sellainen tarvittiin.

meri kirjoitti...

ripsa

ymmärrän tuon kuvallisen hyökkäyksen. ihminen elää tolkuttoman kuvallisuuden keskellä. kamerat valvovat katuja, satelliitit skannaavat maan pintaa. valokuvalla on tärkeä rooli lehtijuttujen merkitysten muodostumisessa.

se tässä onkin ovelaa, että valokuvan katsominen ei ole mikään ohimenevä tapahtuma, vaan se on jatkuva prosessi, jossa mielikuvat, kokemus ja vuorovaikutus kietoutuvat toistensa lomaan.

mutta jos pitäisi valita kielen ja visuaalisuuden välillä, valitsisin visuaalisuuden, koska olen katselija.

toisaalta minun on vähän tyhmää pohtia, kumpi antaa vahvemman tunne-elämyksen, dostojevski vai sally mannin valokuvat.

ainoa varma juttu omassa elämässäni on se, etten koskaan pysty kielellisesti kuvailemaan visuaalista kokemusta pohjaan saakka.

ja vice versa: omilla kuvillani en useinkaan pääse niin tarkkaan ilmaisuun kuin sanan avulla.

Ripsa kirjoitti...

Meri,

olet aika hyvä fotaaja kyllä. Itse asiassa oikein hyvä. Kun tuolla Anitan blogissa mietit lintuja, niin on kamerasi linssiin tarttunut useampi hyvä lintukuva. Muistan semmoisen, jossa lintu katsoi vastaan. Koko sillä mustalla pikkusilmällään.

Kuvalla on sama vaikutus, jos nimittäin se vaikuttaa, niin se katsoo vastaan. Lintuja voi ehkä kuvailla. Muistelen myös että 1950-luvun moni kriitikko koki tarpeelliseksi käydä muutamia näyttelykuvia läpi hyvin tarkkaan, miltei väri väriltä, ja jos oli kyse esittävästä taiteesta, niin ele leeltä, puista: tuulenpuuskan mahdollinen beaufort-määrä.

Pidän hyökkäyksenä ja luvattomana tunkeutumisena mainontaa. Siinä ei ole muuta tarkoitusta kuin ryöstää minulta viimeiset lanttini, jos mahdollista.

Mainonta on minusta eettisesti niitä pahimpia asioita mitä "ammatin"harjoittamisen nimissä nykyään harjoitetaan. Joo, oli niitä jo varmaan 1800-luvun puolella, mutta ne eivät olleet niin aggressiivisia kuin nykyään.

Minä olen rakastanut valokuvausta niin kauan kuin olen päässyt kameran kanssa tekemisiin. Se oli myöhään minulla, koska kamerat olivat paljon kalliimpia kuin hyvä hiilipiirustuspaperi ja hiili ja pehmeä lyijykynä.

Ensimmäinen kamera joka meillä oli käytössä, oli Amerikassa sellainen laatikkokamera. Sillä sai upeita kuvia. Mutta siihen ei varmasti enää mistään saa filmiä, ne negat olivat neliön muotoisia ja isoja.

Oikeastaan se oli paras kamera joka meillä on ollut. Mutta ei siis ollut meidän. Löydettiin siellä myös kaveri, jolla oli pimeähuone ja kaikki kojeet. Opeteltiin siellä ensimmäistä kertaa tekemään kuvaa. Ne suurennoskapistukset, litkut ja kaikki vievät tolkuttomasti tilaa.

Sellaisia tiloja ei ole sittemmin löytynyt.

meri kirjoitti...

ripsa

aika paljon minua kiinnostaa se, kuinka kauan liike- ja mainosmaailmamme ylimalkaan uskoo, että kaikkea pitää markkinoida nuorekkuudella.

olen häpeissäni ja raivoissani, kun mainostoimistojen luovat johtajat tekevät kaikkensa kutistaakseen kuluttajista älykääpiöitä. he myyvät valheita ja viettelyksiä: ikuista nuoruutta ja kauneutta.

taitaa olla ihan toivotonta toivoa kaksinaismoralistiseen mainosmaailmaan moraalia, koska mainonta perustuu tosiaan ihmisten tunnealueiden hyväksikäyttöön.

halajan kuvia ja mainoksia, jotka panevat ajattelemaan elämää sellaisena kuin se on. on kinnostavaa pohtia, välittääkö kauniiksi ja puolet ikäistään nuoremmaksi retusoitu isabella rossellini maailmasta totuudellisemman kuvan kuin isänsä käsivarsille kuoleva aids-potilas tai öljyonnettomuuden murhaama lintu.

rossellinin kaltaisten nuoruuden vertauskuvien käyttöä pidetään harmittomana. tosiasiassa heidän mainoskuvansa vääristävät roolimalleja - aika moni nuori tyttö kuolee täyttääkseen tällaisen muka-harmittoman mainonnan utopistisen naiskuvan.

valokuvaan reagoidaan oman henkilökohtaisen rytmin mukaan. mainonta on maailman voimakkain media niiden levittämiseksi. jokainen kuva ja jokainen mainoskuva on myös poliittinen kannanotto. ajattele nyt vaikka kirkon kauhutekoja ja sitä miten hyvin se on markkinoinut itseään ristillä. se on todella myynyt tuotettaan. aivan kuin hitler aikoinaan markkinoi unelmaa kolmannesta valtakunnasta hakaristillä.

Ripsa kirjoitti...

Meri,
kyllä minä näin nuoruuden ihailun jo Amerikassa, mutta se ei ilmennyt tolkuttomuutena, siltä pystyi pysymään poissa. Ei tullut lehtiä eikä ollut televisiota. Me tehtiin lehteä itse ja kuvia.

Se vitsi tyhmästä blondista ei ole vitsi. Siellä ainakin siihen kannustettiin. Näin toisella silmällä palan jotain aivan järjestöntä tietokilpailua jossa kysyttiin - siis telkkarissa - joiden julkkisten nimiä. En ole ikinä kuullutkaan niistä.

Silti, niin, jos olisin vaihtanut tiedotusopin puolelle yliopistossa (siellä sai ennen hyppiä miten vain) niin saattaisin olla tutkimassa kuvien vaikutusta. On sillä ollut sen verran iso vaikutus elämääni.

Niin että tytöt ovat kuolleet? Olen seurannut keskustelua, en muista olenko kertonut sinulle että olen anorektikko. Siitä ei selviä ikinä eikä siihen ole mitään varsinaista hoitoa, olisi ehkä voinut jossain päin maailmaa olla silloin kun olin 11-vuotias. Sekä hammaskaluston kehnous että nivelrikko johtuvat minun kohdallani siitä, samoin ehkä jokin muukin oireilu, saattaa olla jopa kuulon menetys. Suomessa vanhempien ihmisten anoreksiaa ei hoideta lainkaan.

Kukaan ei ole kiinnostunut meidän ikiäisistämme millään tasolla. Toivovat että sairastumme äkkiä johonkin fataaliin ja heidän ei tarvitse, näiden nuorten hoitajien, liata käsiään meihin, meissä. Joskus näen nuoren ihmisen katseessa jotain joka muistuttaa oikeasti kuolemanpelkoa, kun hän katsoo minua.

Vaikka minulla on sentään pää vielä hartioiden välissä ja jollain lailla toimiikin.

Lapsilla ei sitä ole ja heidän kanssaan tässä korttelissa taidan eniten puhuakin.

Kristinuskon symboli on kidutusväline ja siitä on jonkun buddhistin huomiokin, kun hän oli matkustanut Euroopassa joskus keskiaikana tai jotain.

Lidia on levoton. Se ei ole älykkäimpiä kissojamme, mutta kyllä se selvästi ajattelee että jotain puuttuu. Se rakastaa Leoa enemmän kuin minua.