12.8.12

Ilmainen lounas



Tänään on haikupäivä. Kun päivä lähtee aamulla varovaisten silmäluomien alta käyntiin, tietää miltei jo valosta minkälainen siitä tulee. Haiku ei ole haikea runo. Usein se on muutoksen ääni, niin kuin siinä sammakon hypyssä: SPLASH.

Mutta kyllä sitä voi ajatella myös valona. Aurinko, pilvet, maan ja veden heijastus tekevät päivästä aivan toisenlaisen. Sitten on päiviä jolloin suunnan määrää kirja. Tänään se oli Jack Kerouac. Hänen runokirjansa Scattered poems löytyi viikko pari sitten kirjahyllystä. En tiennyt sen olemassaolosta.

Ajattelen City Light's -kustantamoa ja kirjakauppaa. En tiedä onko Lawrence Ferlinghetti siellä vielä, vanha hän jo on, jos päivystää kirjakaupassa. Toivon että hän on löytänyt itselleen seuraajan ja toivon totisesti että kustantamo jatkaa. Joka tapauksessa Kerouacin kirja on hänen kustantamansa.

Kirjan loppupuolella on hienoja haikuja, kokonainen rypäs.

Nodding against
  the wall, the flowers
Sneeze.

En osaa laskea tavuja, enkä kykene siis näiden suomentamiseen. Se on Juhani Tikkasen asia ja sitä hän on vuosien mittaan tehnyt paljon. Onneksi joku osaa. Hänellä on sekä suomenkielinen että englanninkielinen blogi, joten sitä kannattaa tarkkailla.

Pidän hyvänä sitä että kukat aivastavat eivätkä ihmiset. Minusta allergioista puhutaan hysteerisesti ja ne lisäävät allergiaa. Se ei ole hyvä.

Useless, useless,
  the heavy rain
Driving to the sea.

Täällä ei ole satanut moneen päivään. Sitä ennen satoi lujaa ja ihmiset ja pellot kastuivat. Mansikat homehtuivat. Viljan jyvät alkoivat itää. Kosteutta ei saa sisältä häädetyksi mitenkään. Mutta tämä koskee erityisesti jokivarsien ihmisiä, jotka joutuvat odottamaan kärsimättömästi, milloin vedet pääsevät lopulta mereen asti.

Siis Kerouac ajattelee että koko sadetouhu on täysin tarpeetonta. Niin kai se on. Nämä sateet ovat vain pisara jopa Pohjanlahdella, saati lännessä joka sai runoilijan runoilemaan aivan hirmuisesti, minkä on täytynyt johtua valtamerestä, suurista joista ja vuorista. Hän myös tapasi lännessä Gary Snyderin joka runoili Loppumattomista Vuorista ja Joista, ja runoili niistä monta vuosikymmentä.

Meillä J.K. Ihalainen otti niistä kiinni ja suomensi niitä. En muista että Kerouacin runoja olisi suomennettu. Hänet tunnetaan proosasta. Minusta on hauskaa että prosaistitkaan eivät jumiudu vain yhden lajin piiriin. Ettei ahdista liikaa.

Missing a kick
  at the icebox door
It closed anyway.

Icebox on eri asia kuin fridge. Jäälaatikossa on kirjaimellisesti jäätä. Jäätä tultiin myymään ovelta ovelle ja ihmiset latoivat sitä siihen ovelliseen laatikkoon. En tiedä miten muilla, mutta meillä ainakin jääkaapin ovessa näkyy merkkejä sen sulkemisesta sisäkengin työntämällä.  En myönnä potkaisseeni ovea. 

Amerikassa kannattaa muistaa se, että ulkokenkiä ei välttämättä tarvitse riisua pois. Ellei ole menossa japanilaiseen perheeseen, jossa olisi rumaa kävellä sateessa kastunein kengin pieniin paperiovisiin huoneisiin.

Tänään fillarireissulla mietin laiskasti ensin niittyjen värien muuttumista keltaisemmista. Sitten muistin että jossakin pusikossa, jota jättiläisbalsamit ja lehtokotilot eivät ole vielä vallanneet voisi olla minulle ilmainen lounas.


Se löytyi. Syötyäni itseni ympyriäiseksi rupesin katsomaan pieniä ketojen lämpäreitä.

En tiedä mitä pitäisi tehdä, että saisi puisto-osaston ymmärtämään että Suomi ei ole veden kastelema Englanti. Miksi täällä pitäisi väenväkisin olla nurmikoita?


Tulin miettineeksi sitäkin, mitä englantilaiset tekevät nurmikoillaan, pelaavat krokettia tai krikettiä. Hevospooloon ei tarvita nurmikkoa. Mutta ei tarvita meilläkään, niityt riittäisivät ja olisi ruokaa perhosilla ja linnuilla. Miksei niityllä voi käyskennellä hevonenkin, jos on rauhallista lajia. Minun puolestani.


Meidän viimeinen ulkomainen isäntämme oli Venäjän tsaari ja muun muassa heitä olen ajatellut viime aikoina intensiivisesti. En vain saa nyt päähäni onko Pietarin kaupungissa paljonkin nurmikoita, joilla ihmiset istuvat viltillä ja syövät lounasta. Sen hekin ovat ajat sitten oppineet että ilmaista lounasta ei olekaan.

* * *

Onnistuin vaihtamaan taustan vähän järjellisemmäksi. Uusi kone, vanha ohjelma, jotain sellaista tässä kai on takana. Tarkoitan koneen ohjelmaa, en bloggeria, tässä yhteydessä. Yritän saada kommentit liitetyksi, mutta ne kaksi tulevat nyt sitten yhtenä pötkönä

5 kommenttia:

  1. Eipä suostu palauttamaan kommentteja vaikka ne tuolla näkyvät.

    Tässä kopio:
    Kristian sanoi:
    Olet painanut sutimerkillä varustettua nappia, editorissa heti linkki-kohdasta vasemmalle.

Ihmettelen miksei Tikkis ole koonnut ja julkaissut mittavasta haikumateriaalistaan ynnä vanhemmasta tuotannosta Koottuja. Täytynee kysyä, mikä hän ei tähän postaukseen eksy.
    11. elokuuta 2012 20.41


    ‪Ripsa sanoi...
    Kristian hei,

ei auttanut. Eli täytyy miettiä mitä olen painanut ja milloin.

Joo, en tiedä julkaistaanko haikuja ylipäänsä kirjan muodossa. Niitä näyttää olevan tuhottomasti netissä.

Mutta varmaan hän suomentaisi Kerouacit paremmin kuin minä, eli en ruvennut edes yrittämään. Entäs jos sinä suomentaisit?

Olen käsittänyt asian niin että tavuja pitää olla oikea määrä. Mutta en tiedä onko Kerouacilla oikeata määrää. Ehkä ne ovat niitä kolmirivisiä?
    11. elokuuta 2012 22.56

    VastaaPoista
  2. Hellurei ihmiset! Kerouacin Book of haikus (siinä on itseasiassa virhe; haiku on sekä monikko että yksikkö, mutta väliäkö sillä,) on suomennettu: Haikujen Kirja, Sammakko, 2006. Suomentaja Arto Lappi.

    Tikkanen on itse julkaisuut aimo kasan kolmirivisiään erilaisissa pienkustanteissa. Niitä ei mikään varsinainen kustantaja ikinä huolisi, runoja ei lueta. Eli ei osteta.

    Kuten ei paljon proosaakaan; WSOY heitti jopa Sofi Oksasen pihalle. Häntä ei ilmeisesti myydä tarpeeksi?

    Tavuja ei ainakaan englannissa mielestäni pidä ryhtyä laskemaan, tulee aivan liian pitkiä sepustuksia. Suomeksi se osuu usein aika lähelle järkevää; kotimaamme kieli on senverran pidempaa että asiat eivät rönsyynny 5-7-5 väljyydessä. Mielestäni.

    Joku tekee englanniksi 5-7-5 tavuisia, ja ihan hauskoja nekin usein ovat.

    Elämä on joka tapauksessa lyhyt, tavuja ei loputtomiin riitä. Senkö takiako niitä olisi säästeltävä?

    Seneca aikoinaan kielsi sanojen säästäminen koska sanat ovat ilmaisia.

    Ilmastoituja. Ilmassa. Maisia.

    VastaaPoista
  3. Just niin. Sinua kaipasinkin jo tänne.

    Aivan oikeasti olit eilen mielessä kun kävin fillaroimassa ja syömässä sen lounaan. Ilmaisuus tai siis sen vastakohta, kalleus, ilmaisi itsensä niin, että kun kumartelin ja nostelin oksia ja tahdoin todella sen lounaan, niin vähän kipeä polvi äityi vähän enemmän kipeäksi. Sanonta pitää paikkansa.

    Jaaha, se on sitten painettu tuo Kerouac sinun kaupungissasi, Sammakko taitaa olla sieltä. Olitkos sinä suomennokseen tyytyväinen? Muistaakseni tuo Lappi on suomentanut ennenkin.

    Ja kyllä kai se noin on, jos vapautuu käyttämään kieltä niin siitä tulee ilmavaa. Äimistelin noita Kerouacin tavuja, mutta onneksi en sanonut niistä sanaakaan.

    Mutta eniten kyllä Kerouacissa kiinnostaisi, jos ne ranskankieliset opukset saataisiin edes englanniksi. Wikipediassa oli vähän kummallisesti sanottu asia, en ole varma onko niitä ranskankielisiäkään kirjan muodossa.

    Ja niin se on kuten arvelin: eipä runoutta paljon enää kustanneta. Mutta hyvä on jos olet saanut näitä edes antologioihin! Minä pidän sivustostasi ihan sen takia, että siellä käyminen aamulla tekee hyväntuuliseksi.

    Mutta koska olen vain lukija enkä mitenkään pätevä arvostelemaan runoja, niin minulle kelpaa kyllä kaikenlainen runous. Myös ne Manuskript -63 Tikkiksen runot ovat herkullisia. Ellei kukaan tiedä, niin Manuskript -63 ry. on kunnianarvoisa porilainen porukka, joka siis perusti ittensä jo 3 vuotta ennen jatsareita.

    Ja ettei totuus unohtuisi: Suomen blogistanissa on paljon hienoja runoblogeja. Niiden olemassaolosta vain jaksan olla kiitollinen.

    VastaaPoista
  4. Parhaat runot kai nykyään ilmestyvät blogeissa nykyään...?

    Tuo Kerouacin hukkaan valuvat sateet oli hänen laivauraltaan Panaman kanavan läpi; Jack katseli merta johon sade tyhjensi (hyödyttömänä) itseään.

    Tuosta Ico-box infosta erityisesti kiitoksia!

    Lappi on suomentanut sen näin:

    Potkaisin ohi
    jääkaapin ovesta
    se sulkeutui silti

    Pitäisi kai siis olla jääboksi, tai jäälaatikko?

    Missing a kick?

    Minä luen tekstin niin että olkoon minkä tahansa jäisen huoneen tai laatikon ovi niin käytyään laiskasti sieltä hakemssa jäitä niin kiinalaisen Wu Wei ihanteiden mukaisesti ovi sulkeutui vaikka ei potku osunutkaan, vai missing? ei edes muistanut potkaista ovea kiinni.

    Ensin tosiaan kuvittelin Jackin hakeneen pullon huurteista jääkaapista?

    Sama se, minulle tuon tekstin idea on herttainen laiskuus, jotakin tapahtuu vaikka ei isommin siihen satsaa energiaa.

    Kuuma iltapäivä, hikinenkin, turhaa energian kulutusta pitää välttää.

    - Kysyit Arto Lapin suomennoksesta? Ison työn hän on kustantajansa kanssa tehnyt. Kirjan alunperin toimittanut Regina Weinreichin esipuhe on ihan jees ja se on myös suomennettu.

    Aika usein silti palaan alkuperäiseen Kerouacin Book of Haikus.

    Eri asia on että Jack Kerouacilla on proosansa seassa haikuja ilman kummempaa varoitusta siellä ja täällä. Tekee Kerouacin tekstien lukemisen jännemmäksi. Taitavat silti löytyä paremmin alkutekstejä lukiessa; suomentajat eivät aina hiffaa mitään kun kohtaavat haikun proosatekstin sisässä. Yleensä tunkevat liikaa rönsyjä, kuten suomenkieli tuppaa aika usein vaatimaankin.

    Väinö Linnan Tuntemattomassa piileskelee myös haikumaisia katkelmia aika ajoin, yksi Tuomas Anhavan käyttämä esimerkki:

    Nyt
    se saatana
    on seonnut vallan.



    Itseasiassa tuo Linnan lause TA.n riveihin jakamana oli jo silloin hay(na)ku, joita ei oikein vieläkään laajemmin tunnuta missään viljeltävän, julkisesti ainkaan.

    Mutta pääasia että on hauskaa.

    Ja kai tuo Ferlinghetti elää; vasta jokin aika sitten julkaisi OWS-runoantologiassa yhden runonsa!

    VastaaPoista
  5. Juhani,
    Ferlinghetti elää ikuisesti! Eikä Snyderkaan ole kuollut!

    Mitä tästä opimme? Emme mitään, on todennäköisesti liian myöhäistä valitella nuoruuden häiriökäyttäytymisiä. Saati keski-iän.

    En tullut ajatelleeksi kaljapullon hakemista lainkaan. Ajattelin konkreettista liikettä. No, siis myönnän joskus potkaisseeni ovia kiinni. Varsinkin parvekkeen.

    Mutta minulla ei ole jäälaatikkoa. Olen nähnyt sellaisen kapistuksen meidän Leon isoäidin kellarissa Ameriikassa.

    Yleensä sitä kai potkiskellaan kiviä. Mutta minä menen nyt fillarilla vesijumppaan.

    Näitä pitää miettiä edelleen, runoja ja etenkin haikuja.

    VastaaPoista

Kommentointi on suotavaa, mutta ei pakollista