8.2.13

Pakkaspäivä maakunnassa



Viime viikonloppu oli kylmä. Lunta tuiskusi aivan alusta loppuun. Satuin sisämaahan, provinssiin eli maakuntaan viikon taittuessa ja siellä olikin kuivaa ja lumi narskui kenkien alla. Mutta tuuli niin kuin lakeudella usein tuulee.

Sisätiloista piti syöksyä toisiin. Sinänsä se on hauskaa, koska koskaan ei tiedä kenet saattaa tavata. Teatterin väliajalla seisoskelin ympäriinsä ja näin monen ihmisen katsovan minua tutkivasti. Tuskin minä olin ketään niistä tavannut, koska viimeksi olin kuullut siinä teatterissa Raoul Björkenheimin soittavan. Björkenheimilla oli siinä vaiheessa oma bändi ja soundi tärisytti Aallon suunnittelemaa teatterirakennusta. Björkenheim on jazzmuusikko ja hänen äitinsä on Taina Elg, joka taisi osata laulaa. Suvulla on kartano keskellä maakuntaa. Siellä on käynyt kylässä myös entinen presidentti Kekkonen ampumassa syyttömiä fasaaneja.

En ole ikinä ollut sitä mieltä että syyllisiäkään fasaaneja pitäisi tappaa eikä sen puoleen ketään muutakaan. Ehkä hyttysiä voi läiskiä ja kulkukissa saa syödä mitä saa kiinni.

Kun kiipesin portaita ylös alkoi värisyttää. Muistin hyvin että pelotti mennä saliin. Olisi voinut olla mahdollista että tärykalvot ottavat ja puhkeavat. Nyt tuntui kylmyys luissa. Ajattelin että kuuloluut jotenkin muistavat ne ääniaallot ja siitä on kyse. Ei ollut.

Ruumiin muisti on terävä. Se tunnistaa aallot. Tulen ajatelleeksi että sisäkorvassa on kuuloluut ja ilmeisesti sen vuoksi niitä nyt sitten värisyttää ja palelee.

Vasta monen tunnin päästä tulen tietoiseksi siitä että teatterin tuuletus oli ollut liian luja. Kurkku alkaa yhtäkkiä tulla karheaksi. Julkisissa tiloissa tuuletuksen kanssa on ilmeisesti temppuiltu ja ihmiset ovat kipuilleet kymmeniä vuosia, eikä niiden koneiden kanssa päästä sopuun ikinä.

Teatterin lavalla oli kyllä traktori, auto ja mopo. Olin samana päivänä huomannut Hesarin huomautuksen traktorin merkistä. Se ei ollut Massey Ferguson, vaan Ferguson, eli siis ei ollut massikka niin kuin libretossa luki. Ääntä näistä moottoreista tuuletus ei tietenkään hoitanut pois, vain bensan käryn. Ainakin mopoissa on kakstahtibensaa, samoin kuin ruohonleikkurissa, ja minulle tuntemattomista syistä on syytetty sellaista bensaa mutageeniseksi. Eli senoktaanisten öljyn ja bensan sekoitusten päästöjä.

Orkesteri nousi ja laski äänettä monttuun ja siitä takaisin. Se soitti Mozartia, niin kuin piti tietenkin kun hän sattui kirjoittamaan oopperallisen komedian nimeltä Ryöstö seraljista. Nyt oli tullut uusi libretto, Mikko Koivusalon kirjoittama, musiikin johto oli myös eteläpohjalainen, Jorma Panulan hyvin toimittama. Ohjaus oli entisen kaustislaisen, Vesa-Tapio Valon. Hän oli tehnyt myös dramaturgian.

Teatterin vieressä on uusi hieno kirjasto


Tämä oli harvinainen vierailu entisessä kotikaupungissani. Ei tästä kovin pitkä matka ole, mutta jostain syystä tulen yleensä menneeksi Seinäjoen ohi. Kohti etelämpää. Se johtuu ehkä siitä, että pysähtymisen kohteita ei enää ole, kun ei ole kotiakaan. Piti ehtiä käydä katsomassa, onko kansakouluni edelleen olemassa, mutta käännyin poispäin syvästi loukkaantuneena, kun huomasin naapuritalo Seurahuoneen muuttuneen jonkinmoiseksi pankkiiriliikkeeksi. Seurahuoneen takana oli uusien kivitalojen puristukseen jäänyt kaksikerroksinen pieni vanha kivitalo. Siellä yläkerrassa asui täti, joka oli juttujen ja satujen kertoja. Meitä tenavia oli kuuntelemassa paljon, kun käsitimme että joku vapaaehtoisesti kertoo ja me saamme kysellä.

Nyt ajattelen että vanhemmillamme ei ehkä ollut tarpeeksi aikaa meille. Yleensä hoidimme asiamme itse. Pihalla tapahtuneista ei puhuttu kotona. Se oli lausumaton sääntö. Joskus joku vanhempi onnistui murtautumaan vaikenemisen lakimme läpi, mutta harvinaista se oli. Sitä paitsi jos joku kertoi jotain, se oli taatusti ohi totuuden. Ja koko lauma oli valmis vannomaan että se totuutta viistävä versio oli oikea.

Heti rautatieasemalla asetuin kuuntelemaan puhetta. Se on lapsuuteni kieltä. Pohojalaasta. Muistin radiosta kireä-äänisen haastattelijan, joka kuvitteli menevänsä haastattelemaan jotakuta entistä kapellimestaria (eikö se nyt ole jo yli kahdeksankymppinenkin?) ja kaiken lisäksi vielä Sibelius-akatemian kapellimestariopettajaa. Kireys kiristyi, kun Panula vastasi leviällä murtehella. Haastattelijan äänestä kuului se, että piti olla sopimus vähän tavallista vanhemman kapellimestarin haastattelusta. Panula puhui asiat yhtäkkiä aivan suorahan: Mozart on iloinen ja hyväntuulinen niin kuin pohojalaaset keskimäärin ja hyvin tuntehellinen niin kuin pohojalaaset yleensä ovat.

Olin ällistynyt kuultuani yhtäkkiä puheessa maailmojen törmäyksen, vaikka eroa ei kilometreissä ole kuin noin 300 kilometriä. Voi olla vähemmänkin, junalla matkan tekee vähän yli kolmessa tunnissa. Ja on siinä pysähdyksiä välillä muutenkin kuin junien rikkoutumisten vuoksi.

En muista enää mistä pitäjästä Panula on kotoisin. Mutta nimen muistan kuulleeni jo kansakoululaisena. Olen mahtanut olla jossain iltamissa, jossa Panula on ehkä johtanut jotakin kuoroa tai soittanut jotain instrumenttia, ei aavistustakaan. Isä ja äiti ja kaikki muutkin ihmiset heidän läheltään ovat olleet jo kuolleita kauan, joten en tiedä. Panula tietysti tietää, mutta en viitsi häiritä häntä.

Minusta esitys oli hauska ja viihdyttävä. Henkilöt eivät ainoastaan laulaneet vaan useimmat olivat osanneet mennä roolin nahkoihin. Niin sitä taidetaan nimittää vieläkin. Sitä paitsi minusta on tärkeää että teatterista päin puhutaan myös olemassaolevista asioista eikä piilouduta puskafarssien alle.

Eniten pidin kyllä libreton hyvänmakuisesta pohjalaistamisesta. Siinä ei ollut päälleliimausta. Siinä sorkittiin sellaistakin kipeää kohtaa kuin esimerkiksi muslimien tuloa ennen täysin valkonaamaiseen kaupunkiin. Yhteentörmäykset ovat väistämättömiä. Libretto kertoo että pohjalaisille on tärkeää uskoa ihmisoikeuksiin ja ihmisarvoon. Siihen sitä totisesti haluaisi uskoa.

Joka tapauksessa minulla on flunssa eli nuhakuume. Vilustuin.

Kappaleen nimi oli Ryästö Lakeurelta. Alkuperäinen libretto on nimeltään Entfürung aus dem Serail ja se on vuodelta 1782, eli alkuperäisesityksestä on jo aikaa. Oli sitä paitsi aika käydä katsomassa onko mitään kotikaupungista jäljellä. Eipä paljoa oikein ollut. Kotitalon edessä ollut Mannerheimin patsaskin oli viety pois. Tuntuu hassulta ajatella että entisessä kodissa asuva ei enää herääkään katsomaan Mannerheimiä silmiin. Ajat muuttuvat?

Mannerheim on poissa ja entisen apteekin ikkunoiden päällä on punainen kanttinauha




12 kommenttia:

aleksis salusjärvi kirjoitti...

Björkenheim taisi muuttaa jenkkeihin, Nykkiin. Ainakin näin oli, kun viimeksi tarkistin. Niillä oli vaimonsa Päivin kanssa kuuluisia kemuja Helsingissä vielä kymmenisen vuotta sitten. Näin ainakin tarut kertovat.

Ilmastointilaitteiston sai muuten ensimmäisenä modernissa rakennuksessa toimimaan natsit. Olavi Paavolainen kirjoittaa Kolmannen valtakunnan vieraana -kirjassaan, miten vaikuttavaa oli olla ahtautuneena yli tuhannen muun ihmisen kanssa valtavaan auditorioon, jonka ilma ei muuttunut missään vaiheessa tunkkaiseksi.

Jotain hyvää nekin siat saivat siis tehdyksi.

Ripsa kirjoitti...

Aksu,
ai jaa. Muistaakseni hänen äitinsä asui Los Angelesissa. Mutta sekä itä- että länsirannikolla on kyllä jazz-klubeja ja konsertteja ja vaikka mitä.

Kyllä hänen soittonsa tuntui siltä, että pärjäisi vaikka missä. Lievästi sanoen energistä. Jazz taitaa olla ominta musiikkiani, kun tutustuin siihen jo joskus 12-vuotiaana. Serkku soitti vetopasuunaa.

Hyi kamala, onneksi en ollut Paavolaisen följyssä, kun minua ei edes vielä ollut, eikä edes kukaan sukulaiseni ollut. Siitä sitä vasta olisi kuolemantaudin saanut, jostain Hitler-näytöksestä!

Tuntui pahalta lukea viime viikonloppuna siitä baltiansaksalaisesta flikasta etsimässä natsi-isänsä jälkiä. Pohjanmaan iikollit olivat ehkä harrastajia kuitenkin niiden oikeiden rinnalla.

aleksis salusjärvi kirjoitti...

Mä olen muuten olemassa natsien ansiosta. Koska vaarini silloisen heilan vei hitlerjugendilainen arjalaiskomistus, pääsi mummoni kihlaamaan körilään, ja tässä sitä ollaan.

Olin joskus Björkenheimin keikalla Helsingissä, ja tosiaan, kivikova muusikko se kaveri on.

Ripsa kirjoitti...

Aksu,
jaaha. Olet siis hyvin kosiodraamoja tuntevasta perheestä! Se on hyvä se. Kyllä toi lause täytyi lukea pari kertaa.

Onnettoman naapurin poijan silmät osui naapurinflikkaan. Mitenkäs sen entisen heilan kävi? Vai puhuiko suku siitä enää mitään?

Ajattelin kyllä jo pari kertaa Bjärkenheimia kuultuani että kumma ettei se mene Jenkkeihin takas. Mutta hyvä että meni. Ei New Yorkissa varmaan helppoa ole.

Valto Ensio kirjoitti...

Natsit saivat aikaan myös valtavat moottoritiet ja Wolksvagen-kuplan sen tuhatvuotisen, poksahtaneen kuplan ohella. Olivatko ne sitten jotain hyvää minkään kannalta, on syvemmän pohdiskelun arvoinen asia.

Paljon niiden teiden alle, kyselemättä oikeuksien perään, maita ja mantuja halki viistettiin. Minkähän näköinen senkin osalta olisi koko Eurooppa jos samalla kaavalla olisivat sodan voitettuaan saaneet melskata? Vielä hirveämpiä kuin nykyisin, vai voiko tämän hirveämpää olla jossa metsäautoteitä on joka kolkkaan vedetty?

Minäkin luin Katarina Bayerin jutun natsisukulaisten etsinnästä ja monenlaista sellaisen lukeminen mielessä aiheuttaa. Ja kun telkkaristakin tuli samasta aiheesta tarinaa jossa mm. Goebbelsin ja Göringin jälkipolvet tuulettivat muistojaan...

Ripsa kirjoitti...

Valto,

en tiedä mitä hyvää siinä olis nähtävissä. Ellei sitten ajattele niin että jos on oikein kamalasti onnetonta, ja ruumiita tulee miljoonittain (muistelen että II maailmansodassa yli 50 miljoonaa ainakin), niin sitten ehkä se maailmankolkka päättää ettei koskaan enää.

Tosin musta tuntuu että "koskaan enää" on hyvin usein käytetty termi.

Minä puolestani kuuntelin tänään radiossa jonkun saksalaisen teatterintekijän dokumenttikappaleen tekemisestä. Kaveri oli yrittänyt vuosikausia saada haastatelluksi eurooppalaisia pankkiireja siitä, mitä ne ovat tehneet ihmisten selän takana.

Pankkiireita on kielletty puhumasta koko elinaikanaan yhtään mistään. Nähtävästi puhallus nyt viimeksi, 2008, on ollut melkoinen. Sai tämä ohjaaja kuitenkin pankkiireja suostutelluksi salaisiin tapaamisiin ravintoloissa ja kahviloissa, kun ensin antoi lupauksen että herroja ei voi otteista tunnistaa.

Mutta jossakinhan ne paperit tietysti ovat ja äänitteet.

Ja Valto, olet varmaan kuullut että EU on osittain poliittinen pulju, eli hiili- ja teräsunionin piti myös taata rauha Euroopassa! Sitä paitsi nytkin suomalaiset urhoollisesti puolustavat maataloustukiaan Brysselissä, parastaikaa.

Tosin vissiin käy taas niin, että harvaan asuttujen alueiden "vuoristotuki" jää Suomessa vielä huonommaksi kuin ennen. Siis lisää talvivaaroja!

aleksis salusjärvi kirjoitti...

Olisi tosiaan kiinnostava tietää, mitä sille ensimmäiselle heilalle kävi. Kuulin tapauksesta vasta vaarini kuoleman jälkeen. Hänen silloinen ystävänäsä kertoi jutusta. Joitain valokuvia tuolta ajalta on vielä olemassa, joten jäljitys saattaisi onnistua.

Ripsa kirjoitti...

Niin että Aksu, ryhdy toimeen!

Aatteles jos jossain Saksassa on suomea puhuva rouva, joka tietää sun isoisästäs enemmän kuin koko muu perhe yhteensä!

Tulisi sellainen rinnakkaiskertomus. Ja sitten tekisit siitä jonkinmoisen dokkarin.

Keiju kirjoitti...

Kulttuurien yhteentörmäyksen kuvaus oli mielenkiintoista luettavaa. Olen itsekin viime aikoina ollut niistä kiinnostunut. Ja nimenomaan ihan kotomaamme sisäisistä kulttuurien yhteentörmäyksistä, en niinkään siitä, miltä tuntuu kun menee New Yorkiin.

Kauhajoelta näyttää Panula olevan. Iloisia ja tunteellisia ollaan siellä keskimäärin, niin kuin... Matti Saari?

Ripsa kirjoitti...

Keiju,

olen asunut Pohjanmaalla niin kauan, että olen herkistynyt noihin yhteentörmäyksiin. Mutta tietenkin niiden ymmärtämistä auttaa se, että olen asunut yli 20 paikkakunnalla ja kolmessa maassa. Ja ehkä se, että en ole ainakaan kovin vakavasti sairastunut dementiaan.

Joo, Kauhajoeltahan se Panula. Sun pitäis oikeastaan nähdä se ooppera, että voisit vakuuttua iloisista ja sympaattisista pohjalaisista. Niistä toisenlaisista ovat useimmat, niin täällä kuin muuallakin, saaneet kyllä jo tarpeeksi.

Jorma Ollila on täältä kotoisin, tosin senkään kotipitäjää en tiedä. Vaasassa kävi koulunsa. Se toinen pohjalainen Nokialta oli joku Alahuhta, nimi kuulostaa maakuntalaiselta.

Täällä tuntuu olevan musiikki monella tapaa korkeassa kurssissa. Kyllä se näkyy myös "nuorisossa": Provinssi-rock syntyi melkein kuin kansanliike. Olin läsnä.

Keiju kirjoitti...

Kyllä minä olen iloisten ja sympaattisten (etelä)pohjalaisten kanssa ollut tekemisissä (itse olen taustoiltani pohjoispohjalainen), usko pois. Kommenttini ei siis perustunut negatiiviseen stereotypiaan vaan iankaikkiseen näsäviisauteeni.

Ripsa kirjoitti...

Keiju,

minä taas eteläpohjalaisena olen aina vähän varpaillani että mitä joku on päättelemässä mistäkin ilmiöstä täälläpäin.

Ei silti, tällä erää ei ole mitään pahempaa näköpiirissä. Ja kun en asu "maakunnas" niin en tule kuulemaan minkälaisia ylitsekäymisiä missäkin päin on ollut.

Muuten olen kyllä varma että kahinoita on kaikkialla Suomessa ja useimmiten niitä varmaan auttaa alkoholin juominen. Hyvin monille ihminen sen liiallinen nautiskelu ei vain yksinkertaisesti sovi!