20.6.13

Yö, keskikesä



Tänään tuulisessa kaupungissa, mukana olivat kaikki elementit, aurinko, vesi, liike, tykyttävä kipu polvessa, lievittyvä, hitaat ajatukset kulkivat eteenpäin. Katu jatkui, meteli, sitten tuli pysähdys ja ylhäällä kivimuurin päällä levittäytyi vihreys, johon oli hyvä tarkentaa vähäksi aikaa.

Sitten paljon puhetta jossa oli paljon toivoa. Sellainen pitää olla kaikkien ihmisten keskikesä, vihreys ei satu silmiin ja se on nähtävä siinä pimeässä joka on vain kun kesäpäivä seisahtuu.

Kerran vuodessa sentään hetket kulkevat kauemmin ja pysyvämmin. Onhan talvellakin pysähdys.

Kotiin tuli puheen ja touhun ja kissan protestien keskelle kirja. Se oli lahja ja hyvin kallisarvoinen sellainen. Sen vuoksi mieli kurottuu eteenpäin ja kyky nähdä. Onneksi se ei ollut ensimmäinen kerta, muuten en olisi tässä ja latelisi sanoja.

Siteeraan yhden runon. Olkoon se juhannuksen vuoksi! Ja kaikille mahdollisille ihmisille!


JÄRJELTÄ SUURET, MIELELTÄ VÄHÄT

Lempeästi avautuu katu iltaa kohti, nuo kuukasvoiset muurahaiset
anturoivat polkuja kammioihinsa, kantavat taakkaa

kuningattaren puolesta, jäntevät pistimet varuillaan
ja laahaa haalareiden yksinäisyys, kaikki yhden

ja yksi yhden puolesta, kuningatar
suuressa armossaan pitää pesän koossa

ja mistäpä unelmoivat tuntosarviset, ehkäpä
muistavat vierailut termiittien baabelissa

tai siintää kuva hänen majesteetistaan?
Häntä ruokitaan, häntä suojellaan

ja ehkä hermoradat kohtaavat, yhdistyvät ajatukseksi
että millainen on minun ruumiini, mitä mieltäisin

viitan alle, alle kaikkien käytävien, miltä tulee verkoston näyttää
ja tuli mitä tuli tämän korren minä kannan,

luulen tietäväni mitä tapahtuu, että pesä rakentuu
ja pesää ei saa sohia!

Ja millä sohia, raajat osaavat vain kantaa ja kulkea,
toiset pistää ja repiä, niillä pidetään pesää pystyssä,

pystyssä päin aamua kohti, kohti aherrusta joka on mieli
kohti mieltä joka on metsää täynnä.

(Kristian Huuhtanen: Huoneet synnyttävät huoneita, SanaSato 2013)



12 kommenttia:

Keiju kirjoitti...

Mitä tarkoitat paljolla puheella, jossa oli paljon toivoa?

Hassua muuten, miten nopeasti mieli toimii: kun tunnisteena oli "Kristian", ehdin jo ajatella sinun kirjoittaneen johonkin väliin Bengt Huhdasta. (Runoilijan sukunimikin on, mielenkiintoista kyllä, vähän sinnepäin.)

Ripsa kirjoitti...

Ihmiset puhkeavat toivomaan jotain parempaa (kuin mitä on ehkä oikeasti odotettavissa?) kun valo lisääntyy.

Vihreys on toinen määrittävä tekijä. En usko että se on sattumaa. Pohjoisessa ihmiset elävät valon mukaan. Ihan vain esimerkkinä: eilen kaupungin pyörittämässä vesijumpassa uimahallissa suunnilleen kaikki ihmiset hymyilivät! Eihän se nyt ole hirveän suomalaista.

Kristian on blogituttu. Olen seurannut hänen kirjoittamistaan jo aika kauan. Hän on julkaissut siis nyt esikoisrunokokoelman.

Keiju kirjoitti...

Neil Hardwick sanoi aikanaan, että suomalaisilla on selvästi talvi- ja kesäkäyttäytyminen erikseen. Talvikäyttäytyminen on voimassa syyskuun alusta huhtikuun loppuun. Itse olen ihan kotonani kesäkäyttäytyjien keskuudessa, mutta talvikäyttäytyminen saa minut vain vieraantumaan – tehden, paradoksaalista kyllä, minustakin näin ollen aika tyypillisen talvikäyttäytyjän.

Ripsa kirjoitti...

Keiju,

kyllä kesän tulo tänä vuonna ainakin oli niin hurja ja yhtäkkinen tapahtuma, että taisi monen mieli mennä ihan sekaisin!

Tottakai valolla on täysin biologisia vaikutuksia. Aivoissa vaikuttaa melatoniini-niminen hormoni, jota kutsutaan pimeähormoniksi. Se kuulemma kuuluu nykyään lääkkeisiin. Siis unettomuuden hoitoon.

Jaaha. Olet saanut itsesi solmuun valon kanssa! Mutta kyllä kai keskikesän aurinko ihan itsestään lisää ihmisten tarvetta ruveta sosiaalisiksi. Vaikka talvella olisi lämpimät asunnot, niin kuin useimmiten nykyään on, ei se ole muuttanut ihmisten käyttäytymistä.

Mutta sitä minä en usko, että jos korvakäytävään pannaan kynttilä, niin masennus tms. poistuisi!

Valto Ensio kirjoitti...

Uskomushoítoja kaikki kirkasvalo-ja kynttiläjutut. Ja miksi pitäisi kaikki masennukset sun muut, joita jokaisen päissä elämän aikana vähintään käväisee, pikapikaa pois? Eri asia, jos ne todella sairauksiksi kääntyvät.

Voidaanhan mekin, vaikka huviksemme, tässä ja nyt, ruveta levittämään huhua, että korvakäytävään juhannusyönä tyrkätty saunavasta auttaa vaivaan kuin vaivaan, ja tuopi lisäksi morsiamia ja sulhoja pirttiin tarjolle jonoiksi asti, lottovoiton ja ensi vuodeksi saunakaljat olvilta. Kymmenen "tykkääjää" aluksi ja huhu saa siivet, ensi kesänä, kun peukuttajia on satojatuhansia, lähdemme korvakäytävävastoja myymään ja panemme rahoiksi.

Hyvää juhannusta jokatapauksessa; vastalla tai iliman.

Ripsa kirjoitti...

Valto,

ei kuule, kyllä se on vihta. Vasta tulin maalta ja olin keskisessä Suomessa ja vihtoja ne olivat! Bonuksena sain ampiaisen piston sääreen ja nyt kun täällä Vaasassa on aika lailla kuuma jopa, niin nyt se pahus vihloo ja jomottaa vasta. Vihdoin sitä ihan vimmatusti vasta eilen, mutta ei siitä ollut apua, niin kuin koivusta pitäisi olla.

Koivunlehdet tekevät kasvojen ja muunkin kropan vauvansileäksi ja tuoksuvaksi ja vuoskymmenet putoavat poies ihmisen elämästä. Se vasta on elämää!

Mutta en minä kyllä kestäisi morsiamien ja sulhasten jonoja! Kun minulla olisi vauvan naama ja iho, niin ne kaikki tietysti rakastaisivat minua heti ja miten niistä kaikista kuvankauniista ihmisistä voisi valita?

Semminkin kun ajattelee että seuraavana aamuna olisin taas juomuinen ja ryppyinen 67-vuotias isoäitee... Ne voisivat ne morsiamet ja sulhaset loukkaantua että olen pettänyt.

Ja sitten vasta olen liemessä jos väitän että kaikki on tulosta korvakäytävään asennetusta vihdasta!

Huh! Joo, junassa oli julmetun täyttä ja kuuma. Pitää mennä suihkuun, varsinkin kun esitit noin hurjia ajatuksia elämäni rauhaisasta ehtoosta...

isopeikko kirjoitti...

Peikkokin tykkää kesästä. Silloin voi istua mättäällä tai kiven päällä ja kuunnella perhosten rupattelua. Tai rannalla kertomassa tarinoita aaltojen ja tuulen kanssa.

Ripsa kirjoitti...

Kyllä minä luulen nähneeni peikkojen vilahtelevan metsässä. Paljon oli kiviä ja niillä pitkiä ja viistoja varjoja.

Oli surku että eivät tulleet juttelemaan.

Istuin ja katselin superkuuta ja huljuttelin jalkojani vedessä. Myöhään iltaan puun oksalta jutteli lintu, jolla oli hirveästi kysymyksiä.

Kristian kirjoitti...

Ripsa,

karjalaisittain: ensin käydään saunassa ja sitten syödään vasta!

Mutta pysähdyksistä. Niissä itää siemen, sikäli kun on halua ja kykyä sen siemenen kasvattamiseen.

Ripsa kirjoitti...

Kristian,

kiitos runostasi ja koko kirjasta! Olen ollut liikkeellä, aion miettiä sitä lisää heti kun tästä tokenen.

Pysähdyksistä tärkein juhannuksena oli lasten tapaaminen. Ne kasvavat kuin kasvit: levittävät kätensä ja ottavat vastaan paisteen ja alkavat venyä.

Sitä paitsi ihan pienimmätkin ajattelevat ja juttelevat tosiolevaisia.

Sen kun muistaa, lasten tärkeyden, niin paljolta surulta säästytään, siis me kaikki.

Hanna-Riikka kirjoitti...

Pysähdykset ovat tarpeen. Luonnonkierto on monella tavalla inspiroiva keino rytmittää elämäänsä, kuun nousuista ja laskuista vuosiin.

Ripsa kirjoitti...

Hanna-Riikka!

Juhannuskokolla muistin yhtäkkiä sellaisen asia, että kelteillähän ovat myös nämä tulijuhlat, vaikka ovat asuneet aina paljon etelämpänä kuin me.

Muistelen lukeneeni irlantilaisista rantavalkioista jostain.

Viikko seisahduksen jälkeen kaaduin pyörällä ja juuri pääsin kotiin kahdesta sairaalasta, käsi lastassa ja polvi leikattuna. En ole ikinä ennen ollut kipeänä sairaalassa, kerran lasta hakemassa, mutta ei se kipu ollut mitään tähän verrattuna!

Tulin varmaan nähneeksi kansaa enemmän kuin vuosiin. Rupesin miettimän niin älyttömiä kuin että pitäisköhän naistenkin käydä armeija...