12.8.13

Kellumista


Olemisen kelluminen jatkuu. Tässä on jollain lailla kaiken ydin.


Oleminen ei ilmene, niin kuin se yleensä tekee, useimmiten. Kelluminen ei ole ilmenemistä, se ei ole yhtikäs mitään. Päälle on laskeutunut jonkinmoinen hiljentävä äänieristyskerros, korvat soivat. On pakko painaa television kaukosäätimen volyyminappia, vaikka työn, sairauden ja levon vuoksi olen ystävällinen ja vähennän vastaanottimeni voimakkuutta. Kysymys on siis korvista vain osittain.


Tietenkään kierrätyskeskuksesta hankitun telkkarin kaukosäätimen nappi ei enää toimi, mahtoiko toimia alkujaankaan. Ihmiset varmaan huudattavat televisioitaan ja radioitaan, tai sitten sattuu niin että vanhemmat tulevat kesken jonkun väkivaltaisen pleikkari-pelin ja kauhistuvat sotaa olohuoneessa ja murrosikäinen painaa nappia henkensä hädässä ja ryntää ulos: nappi ei enää toimi, on hankittava uusi televisio.


Murrosikäisetkin ovat ihmisiä vaikka eivät varmaankaan vastuussa teoistaan.


Kiinanruusun suunnasta kuului viime yönä voimakas splät-ääniefekti. Alakerrassa todennäköisesti ajateltiin olohuoneen virtahevon heränneen. Sytytin yölampun valon. Ääni oli kuulostanut samalta kuin vuoskymmenet sitten kuulosti makuukoppiin eksynyt lepakko törmäillessään pahviseiniin: maiskahduksia. Katsoin parvekkeen oven suuntaan. Se oli sen verran auki että lepakko tai peräti lintu olisi voinut hyvin päästä sisälle.


Päättelykyvystäni on jotain jäljellä vielä, koska kissa ei herännyt edes valon napsauttamiseen: se ei voinut olla eläin. Kissa olisi kävellyt vaikka naaman päältä jos oli tarpeen linnun tai lepakon kiinnisaamiseksi. Mutta kiinanruusun alla oli pieni mytty. Pihavalon kajossa se näkyi sitten, otin sen käteen ja olin kiljaista, koska se oli selvästi vähän lämmin ja nahkamainen. Olen oppinut olemaan hirveästi kiljumatta, koska talon muut asukkaat luulevat että kipu on hyökännyt niskaan.


Mytty oli eilen kukoistanut kiinanruusu. Sillä on nahkeat lehdet. Toisin sanoen: hyvin nahkamaiset lehdet. Tuossa se on edelleen hajoamisen tilassa. Mutta kukka on valtavan iso, joten kyllä sen oksasta putoamiseen voi herätä. Herään siihenkin kun kissa tassuttelee tyynyn vieressä. Kissa on pieni rouvakissa ja painaa hyvin vähän ja astuu tarkkaan tietäen mihin tassut osuvat.




Jäin odottelemaan unta ja ajattelin Tartumaan sääksipesään kuollutta lentokyvytöntä poikasta. Se oli viimeksi kuoriutunut eikä selvinnyt kilpailusta äiti- ja isäsääksen tuomista kaloista. Tai ehkä sen kurkku ei toiminut, eikä se osannut nielaista tarpeeksi isoja palasia. Mutta kyllä ne isommat sitä nokkivat. Se kyyristyi nokkansa varassa alas kuin kyttyräselkäinen Notre Damen kellonsoittaja, hautasi päänsä epäonnistumisen vuoksi. Sääksen poikanen oli jo oppinut venyttelemään siipiään kun se otti ja kuoli.


Tänään on surrealistinen päivä, koska olin hammaslääkärillä. Tässä ei ole pelkoa eikä kipua, vaan se hölmö ajatus että olin matkalla pakoon hammaslääkärin pelkoa kun putosin pyörän selästä ja katkaisin vasemmat raajani. Nyt olin hammaslääkärillä, en pelännyt, mutta en myöskään voinut pudota oman pituuteni määrää alas koska istuin pyörätuolissa.


Nyt mietiskelen semmoista mahdollisuutta, että kunhan kipsistä vapautunut käsi tokenee, niin opettelen eteisessä pyörimään rullatuolilla musiikin tahdissa. Muistan nähneeni sellaisen tanssiesityksen joskus kauan sitten televisiossa. Nyt minulla on ainutlaatuinen tilaisuus oppia tanssimaan pyörätuolilla! Harjoitukset on aloitetettava niin pian kuin suinkin, koska paranen tästä ja joudun palauttamaan pyörän takaisin.




Seuraava koettelemus on jo edessä. Betonikolossimme muurin takaa on nousemassa ilmiselvä ukkospilvi.


Säätiedotus oli väärässä. Ukkonen löysi tiensä tännekin, vaikka sen ei pitänyt. Vähintään kohta sataa. Taitaa olla aika katsoa mitä Anna-Leena Siikala kertoo ukkosesta. Tiedän kyllä että on ollut Ukko Ylijumala, mutta on sitten eri asia mitä ukkonen on muuta merkinnyt rautakauden suomalaisille. Siikalan kirja on nimeltään Itämerensuomalaisten mytologia, lukekaa!


Tuo edellisessä postauksessa mainitsemani kansanrunous-ohjelmisto on kuunneltavissa täällä. Yönsä voi isossa talossa nukkua hyvin vaikka lepakoiden kanssa. Pitää kuitenkin kertoa, ellen ole sitä jo joskus tehnyt, että kerran lepakko laskeutui silmäluomeni päälle siellä mökillä. Kosketus sai minut pomppaamaan pystyyn, juoksemaan ulos ja sitten rinkiä pitkin pihaa niin, että sisälle tulossa olevat kissat rupesivat yhä lailla vailla tolkkua juoksemaan yhtä koivun runkoa ylös ja toista alas. Laps tuli venytellen pihalle ja kysyi olenko tullut hulluksi.


Olin loukkaantunut. Minusta kysymys olisi pitänyt suunnata kissoille. No, mies tietysti nukkui koko episodin läpi. Eikä sillä ole mitään vikaa kuulossa. Yrittäkää itse olla sikiunessa ja herätä siihen että lepakko istuu silmäluomen päällä!

6 kommenttia:

  1. Tjaa meillä kävi mökillä aika kova huutokun kissa kantoi ullakolta lepakon tupaan näytille...

    (vaan en se minä ollut ken huusi)

    :)

    VastaaPoista
  2. Eljas,
    enpäs kiljunut minäkään. Panin peiton suuni eteen joten kukaan ei kuullut sitä.

    Miten hitossa se se katti oli saanut lepakon kiinni? Ellei se ole ollut keskellä päivää ja lepakko oli nukkunut?

    Mitä tulee uhanalaisuuksiin, niin kissa ei tässä tapauksessa ole uhanalainen. Eikä Suomessa taida olla vampyyrilepakoita, jotka levittävät mm. rabiesta ja hiv-virusta? Ellei siellä teidän suunnas löydy niitäkin?

    VastaaPoista
  3. Minä olen nähnyt, kuinka kissa saa jopa lentävän haarapääskyn saaliiksensa. Kyseinen maatalon kissi hermostui, kun pääskyt sen nähdessään syöksyivät kuin ilkkuen karvoja hipoen sen ylitse. Kissi herkesi kuolleeksi selälleen reollottamaan ja kun seuraava pääsky syöksyi, se salamana nappasi sen kynsiinsä ja söi suihinsa.

    Että siksi päiväunillaan ladossa, vintillä tai jossakin puun ja kuoren välissä (vanhasta palokärjen kolosta olen mm. tavannut tuon lentävän "hiiren") on kissille helppo nakki. Eri asia, onko se sitten maukas syötävä ja saattaa se äkkinäistä saalistajaa puraistakin neulamaisilla hampaillaan.

    VastaaPoista
  4. Valto

    pääsky-kissa -leikki sai minut yhtäkkiä muistamaan jotain.

    Olin pikkulikka ja kylässä jossain sukulaistalossa. Ja koska olen aina ollut kissojen perään, niin siinäkin talossa etsin käsiini kissaemon ja sen lapsia. Oli myöhäiskesä, vähän niin kuin nyt ja haarapääskyillä oli ison talon räystäiden alla paljon pesiä.

    Olin siis siinä pihalla keskustelemassa parin kissanpennun ja niiden emon kanssa. Sitten emokissa yhtäkkiä heräsi ja komensi pennut peräänsä. Pennut menivät portaiden alle, emo tuli takaisin luokseni.

    Olin vain loukkaantunut että eikö se voinut luottaa pentujaan minun syliini. Kysyin ja silloin ensimmäinen pääsky syöksyi, ihan siitä hiuksiani viistäen. Joku sukulaislapsi sanoi että tule pois sieltä, nokkivat. Sanoin etten ollut tehnyt linnuille mitään.

    Emo hyppi niiden perässä muutaman kunnon hypyn, mutta ei saanut pääskyjä kiinni. Se ei OSANNUT tekeytyä kuoliaaksi! On siinäkin temppu!

    Mutta kai kissan on pennuille metsästäessään kyettävä temppuihin ja ne kaksi pentua katsoivat sieltä portaiden alta, huomasin. Se metsästys ei tainnut oikein vain onnistua.

    En sitten tiedä oliko kissa kiivennyt räystäälle asti tappamaan linnunpoikasia. Talo oli ei ihan kaksvooninkinen, mutta ehkä puoltoista kerrosta. Linnut olivat kamalan vihaisia kyllä.

    Emolla ei kumminkaan olisi varaa katkaista koipeaan? Pennut tarvitsivat vielä ruokaa.

    Lähdin siitä sisälle, emo marssitti pentujaan jo navetalle päin. Hiiristä sentään olisi ruuaksi.

    VastaaPoista
  5. Nyt tuli ensin sama valkoinen täysin tyhjä lappu kuin se, joka viimeksi tuli, kun yritin vierailla täällä. Mutta tällä kertaa koneeni ylsi parempaan. Se näytti toisten kommentteja ja salli minun kirjoittaa tänne omani.

    Tuolla alussa, Ripsa, puhut kellumis-olotilasta. Voin kuvitella miltä se tuntuu, vaikken ole sitä itse kokenut, muuta kuin ehkä unessa (jossa voi tapahtua mitä tahansa).

    Lepakoista on minulla vain näköhavainto, tarkemmin olen sen elämää seurannut tv:n luonto-ohjelmasta. Aikamoinen kuulokoje sillä. Ja tutka, jolla se voi suunnistaa pimeässä. Onneksi lepakko ei ole lehmän kokoinen. Se, jonka olen nähnyt omin silmin näytti yllättävän pieneltä.

    Tuo oli hauska idea: tansittaa pyörätuolia. Hyvä musa vaan taustalle soimaan, unohtuu koko pyörätuolissa istumisaihe!

    VastaaPoista
  6. Liisu

    Jep, sitähän minäkin että netti varmaan oikuttelee. Joskus onnistuu ja joskus ei.

    Se ei-mikään on useasti tätänykyä läsnä. Se ei ole vaarallista, ainoastaan kummallista. Hassua on, että en pidä hirveän omituisena sitä, jos jäisin kelluminen jäisi enemmän pysyväksi. Eläminen on aina ollut mulle vähän arvaamaton juttu.

    Niin kai useimmille ihmisille ainakin joskus.

    Olin hirveän ilahtunut ja muistan vieläkin, kun saatiin ensimmäiset kuulokuvat lepakkojen kiljumisesta. Oletan että jos ihminen kuuntelisi ja katselisi niitä kauemmin, oppisi varmaan kielen. Nisäkkäitähän ne eläimet ovat.

    Njoh, toistaiseksi ei ole oikein löytynyt tarpeeksi tilaa pyörätuolitanssiin. Ehkä sitten kun saa näitä väliaikaisvirityksiä pois.

    Lauantai-illan huumaa täällä: isäntä kutsui juuri syömään! Hyvää ruokahalua sullekin, Liisu!

    VastaaPoista

Kommentointi on suotavaa, mutta ei pakollista