11.10.13

Linnut, linnut


Ei ole ollut juuri pakkasöitä vielä. Eilisilta oli kirkas, mutta ei tuullut. En olisi tajunnut pakkasta vaikka sitä olisi ollutkin. Mutta tähän aikaan vuodesta tuuli lämmittää ilman. Vaikka sitten tuulisi Jäämereltä.


Maa on lämmin, samoin Itämeri. Tässä Merenkurkussa on aika vähän vettä, enemmän kiviä. Eilen illalla pari talitinttiä tuli koputtelemaan parvekkeen ikkunaa. Ne tekevät niin joka syksy. Yleensä ne koputtavat ennen kylmiä. Tietävät ennen kuin ihmiset milloin ilma on muuttumassa.


On jo viikkoja siitä kun viimeiset isojen lintujen aurat menivät tästä ohi. Toivon että talitintit eivät ole oppineet tyhmää tapaa huvittaa itseään pelkästään syömällä, mutta talipallot vein tuonne alhaalla olevan puun oksalle. Kammottavaa jos tulen opettaneeksi tintit bulimikoiksi. Pullasorsathan meillä jo ovat keskuudessamme. On niitä lihavia pulujakin.




Jatkuvasti kuulen mielessäni käskyn olla ajattelematta eläimiä ihmisinä. Antropomorfointi on hirveän raskas rikos. Lajien välillä pitää olla ero. Voin puhista itsekseni, kenen määräyksestä muka, mutta sitä en voi sanoa ihmisille päin naamaa, koska tuntuu siltä että jok'ikinen on lukenut täydet kurssit biologiaa lukiossa ainakin, paitsi minä. Minä en tiedä lukion valinnaisista kursseista kuin kieli- ja matikkalinjan, biologia kuului matikan puolelle.


En ollut hyvä kielissäkään, niin että aivan turha se jako oli kohdallani. Olisin voinut pitää klassillisesta lyseosta, mutta kun niihin ei tyttöjä otettu, niin osakseni jäi jotakuinkin alituinen kouluinho.


Muistan ajatelleeni kaipaavasti menetettyä maailmaa viimeistään silloin kun luin Maarit Verrosen novellikirjaa Keihäslintu (2004), mutta jo kauan ennen kirjan lukemista olin oppinut juuttumaan television ääreen lauantai-iltaisiin joskus klo 18-19 aikoihin, luonto-ohjelman ääreen. Verronen on opiskellut luonnontieteitä ennen kuin hän päätyi kirjailijaksi. Kirjoista olen ajatellut, että ei ehkä ole ollut kaukana se, että hän olisi ruvennut kirjoittamaan luonnosta, tähdistä vaikka. Hänen fiktionsa on kaiken aikaa hyvin lähellä kaikkea sellaista todellisuutta, jota minäkin katson.


Keihäslintu on jo sukupuuttoon kuollut lintu. Novellissa lintua miettivä nuori nainen kuvittelee linnun sanovan ”auk” tai ”auug”. Linnun ornitologinen nimi suomeksi on siivetönruokki ja se tapettiin sukupuuttoon höyhenten vuoksi. Se ei päässyt karkuun tappajiaan. Ihmiset saivat höyhentyynynsä. Kun keihäslinnun taru oli lopussa, päässä rupesi soimaan ”siivetönnä en voi lentää, vanki olen maan”.


Muistan vieläkin tarinan lukemisen. Kyyneleet tulivat silmiin. Oli mahdotonta hyväksyä sellaista julmuutta. Mutta ihmiset tappoivat sen sukupuuttoon ihan yhtä lailla kun nyt ovat tappamassa itseään ilmaston avulla. Tai kaikki eivät ehkä olisi valmiita tappamaan itseään, vaikuttaa enemmänkin siltä, että suurin osa ihmisistä ei ole oman ennenaikaisen kuolemansa suhteen äänivaltainen lainkaan.


Mutta linnut. Tiedän että kohta on talvi. Se voi olla kylmä tai vähemmän kylmä, mutta kyllä se ainakin vielä tulee. Olen jostain lukenut, että magneettinen napa siirtyy koko ajan ja joskus Suomessa on ollut lähes trooppinen ilmasto. Muistaakseni se oli Eem-meren aikaan. Jääkausi saattaa alkaa siitä, että maapallon pyörimisrytmi menee vähän sekaisin ja se surraa muutaman kierroksen todella lujaa tai hidastaa huomattavasti: yhtäkkiä massoittain lajeja kuolee sukupuuttoon.


Moderni homo sapiens on kyllä kestänyt ainakin yhden jääkauden. Ihmisen historiaa joudutaan aina ajoittamaan uudelleen, kun h. sapiensin jäänteitä tulee näkyville huomattavasti ennen tiedettyä aikaisemmalta ajalta. Homo heidelbergiensis, neandertalis ja sapiens vaikuttavat serkuilta, vaikka eivät ihan ole. Ja sitten ajattelen niitä lintuja.




Jukatanin niemimaan asteroidin tai meteorin putoamiseen päätyi isojen dinosaurusten aika. Lukuunottamatta yhtä haaraa, joista linnut kehittyivät. Muistan erityisen hyvin tapaamisen yhden dinosaurus-lauman kanssa. Se tuijotti minua synkän tarkkaavaisesti korkeiden mäntyjen latvasta.


Korpit olivat kokoontuneet keskustellakseen ajankohtaisista asioista. Oli kevättalvi. Olin pikkuflikka enkä ollut ikinä nähnyt korppeja ennen. Raakuin niille tervehdykseksi. Ne käänsivät kaikki katseensa minua kohtaan. Laskin että ainakin niitä oli kymmenen ja ehkä lisääkin.


Männyt olivat tienhaarassa joista toinen johti suoraan mutkaiselle päätielle 66 ja toinen seuraavaan kylään. Peräännyin puiden alta pari askelta ja sanoin ihan hiljaa että ”en minä sitä tarkoittanut”. Linnut eivät vastanneet vaan katsoivat kohti.


Tätini oli kulkemassa kiivaasti ohi matkalla navettaan katsomaan mahdollista lehmän poikimista, jota oli odotettu hartaasti jo yli päivän. Ajattelin että nuo linnut eivät tahdo puhua kanssani, niistä ei ole leikkikavereiksi.


Täti tarrasi minua käsivarresta ja nujuutti navettaan asti, pesi käteni ja pani huivin päähäni. Täti oli vihainen. ”Etköhän opi säikyttelemättä minua”, se torui. Katsoin tädin suurentuneita silmiä. ”Mitä”, minä kysyin. ”Ekkö sinoo ennen korppia nähäny”, se tivasi.


Sitten se istutti eteensä saunalavitsalle ja selitti että yleensä ne syövät kyllä kuolleita elukoita, mutta nyt ne olivat nähneet pienen tytön. ”Ja sinusta ei jää kuin märkä läntti”, se sanoi. Se väitti että korpit veisivät kuolleet luuni pesiinsä. Luut pitäisivät pesää kasassa kuin kurkihirret. Minusta tulisi kurjen hirsi. Siis korpin hirsi. Korppihirsi.


Mentiin navettaan katsomaan kiljuvaa lehmää. Sen häntä sojotti ylhäällä. Täti katsoi minua, sitten se yhtäkkiä kääntyi, sanoi, oikein huusi lujaa, että ”Ulos täältä, mene hakemaan äitee!”. Minä juoksin ohi lutin ja liiverin ja pelkäsin joka askeleella että nyt tulee ensimmäinen korppi ja toinen ja minut lennätetään pois.

14 kommenttia:

Obeesia kirjoitti...

Milloin ilmestyy jatkoa Torpeedolle?

Muuten, muutama vuosi sitten kuuntelin Geologian tutkimuskeskuksen edustajan luentoa Seitsemisen luontokeskuksessa. Tutkija kertoi, että Suomi (tai se paikka missä Suomi sijaitsee) liikkuu koko ajan kohti koillista.

Talitinttien koputtelua minäkin olen pitänyt hyvänä talventulon enteenä. Olen tajunnut koputteluun syyn: hyönteiset. Hyönteiset kerääntyvät talojen seinille ilman jäähtyessä. Talitintit nokkivat niitä elannokseen.

Mutta se, joka on repinyt jätesäkkimme, on kyllä ollut isompi kuin tintti! Se on levittänyt myös mieheni muovikassiin keräämät tyhjät kaljatölkit huiskin haiskin.

Ripsa kirjoitti...

Torpeedon jatko? Ei aavistustakaan. Minä kirjoitan kyllä koko ajan, mutta en ole edes ajatellut, että kirjaan pitäisi saada jatko.

Joo, kyllä magneettisen pohjois- ja etelänavan suhteessa tapahtuu muutosta. Se käsitys minulle on jäänyt, että magneettisuus on sen suuruusluokan asia, että sille ihminen ei voi mitään.

Voisi se, siis ihminen, jotain ilmastonmuutokselle jos aloittaisi nyt. Meillä vain sattuu olemaan peräti hierarkinen tämä ihmisten järjestelmä, niin että n.k. tavalliset ihmiset eivät voi ilmastolle varmaan yhtään mitään.

Teiltä juuri hävisi se iso metsä. Siellä on isoillekin linnuille ollut syötävää. Nyt niiden on pakko sitten tulla repimään jätesäkkejä.

Kun olen monasti tullut siitä teidän kohtaa läpi matkalla Tampereelle täältä pohjoisesta, niin olen katsonut, että paljon on metsiä. Vielä enemmän on ollut Kurun puolella, mutta joku kertoi että sinne on tehty kamalia aukkoa sittemmin.

Ekosysteemiä pitäisi osata lähestyä varovasti. Koskaan ei saisi ottaa yli sen minkä metsä ja sen eläimet kestävät.

Niinhän se oli ennen, pienviljelystalouden aikaan.

marja-leena kirjoitti...

Ennen vanhaanhan eläimet ja linnut olivat suuri osa sitä vanhaa Suomen uskoa, Kalevalassakin sanotaan. Miksei vieläkin, jospa huoletaan siten ympäristöä paremmin.

Ripsa, kysyit jonkin aikaa jos olen kuullut Sointula näytelmästä. Vihdoinkin sain kirjoitettua meidän matkasta Sointulaan. Käypä katsomassa, siinä on myös linkki siihen suomalais ryhmän juttuun.

Keiju kirjoitti...

Päätie 66 oli kyllä aikanaan ihan hirvittävän mutkainen, ainakin Alavudelta Virroille. Sen ajeleminen lapsuuden Oulu–Helsinki-reissulla tuntuu nykyisin jo melkein surrealistiselta muistikuvalta, moni muu asia kun on sen reitin varrella yhä likipitäen ennallaan.

Ripsa kirjoitti...

Marja-Leena,

en muistanut mikä sen Sointula-jutun tekijöiden teatteri oli nimeltään ja lehti oli jo joutunut roskikseen, kun yritin löytää sitä. Se oli kyllä ihan Helsingin Sanomissa, Suomen suurimmassa lehdessä.

Ja Matti Kurikasta, siitä utopistista, olen lukenut jo kauan sitten. Toinen isoisäni veti Pittsburghin seutuvilla työväen raittiusliikettä ja tuli sitten jatkamaan työtään ynnä käymään Jyväskylän seminaaria Suomeen. Ihmiset keksivät kaikenlaista kun lähtivät emigranteiksi.

Aivan ilmeisesti suomalaisten keskuudessa on vallinnut shamanistinen luontouskonto ennen kristinuskoa. Samantapaisesta on vieläkin jäänteitä Siperian ugrilaisilla kansansirpaleilla. Venäläiset ovat tuhonneet ne maat öljyllä ja kaasulla.

Keiju,

sinä varmaan muusikkona muistat semmoisen biisin kuin "Antakaa meille uus, valtatie kuuskytkuus", se nimittäin sen uuden rakentaminen osui siihen Suomi-rockin kulta-aikaan. Ja rokkarit joutuivat kulkemaan sen Alavuden-Virtain väliä.

Olen aivan vakuuttunut siitä, että laululla oli vaikutusta. Melkein minun isoäitinikin alkoi tanssahdella tädin ja minun kanssa, kun se biisi tuli.

Lapsina minun pikkusiskoni ja veli oksensivat Alavuden ja Virtain välin. Oksennuspussit olivat siinä yläpuolella valmiina. Linja-autossa oli tunnelmaa.

Olen kerran pari ajaa rytyyttänyt sen välin kaamean epäergonomisella Ladallani, sai olla tarkkana, ettei päätynyt mihkään rotkoon. On ollut jotain asiaa Orivedelle tai Kangasalle.

Sen tie oli aikoinaan kievari-tie, eli hevosajopelit kulkivat siitä pitkin Suomea kun keisari eli tsaari kävi tarkistamassa tiluksiaan. Entisen tien toisella puolen oli tiloja niin kuin Ritari ja Keisari merkkinä siitä että erittäin kunnianarvoisia isäntiä on yöpynyt kievareissa.

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa

Lajien sukupuuttoon loppumisen tahti on valtaisa ja kiihtyvä alati. Ihmislajin toimien vuoksi se ei koskaan tule alenemaan "normaalille" tasolle jos luonnossa mitään normaalia koskaan on ollutkaan.

Uusia lajejakaan menetettyjen tilalle ei juuri synny kuten niitä olisi syntynyt, jos niille elintilaa olisi. Maneetit kyllä jakautuvat miljardeihin osiin jokaikinen hetki ja tekevät valtameristäkin pian yhtä hyytelömassaa. (Luin siitä jostain)

Toisinaan haluaisin panna pääni pensaaseen ja lakata ajattelemasta koko tätä irvokasta näytelmää joka ei enää ole "luonnollista" kun ihminen on käsikirjoittajana.

Ripsa kirjoitti...

Valto,

tässä on vielä yhtenä momenttina se, että meillä on kaikkeen kykenemätön hallitus. Olihan siellä se yksi ministeri, joka ymmärsi Greenpeacen projektia, joka on ollut tekeillä jo ainakin pari vuotta, mutta niin sai sitten mennä, kun oli peräti ministerin arvovalta.

Pääministeri sai sentään pakoilla kaikessa rauhassa kun yritettiin kysyä hänen filosofiantietämyksensä perään.

Minä olen ajatellut niitä Vienanmeren maitovalaita. Maitovalaat pyörivät siinä Jäämerellä eestaas. Valaat ovat nisäkkäitä, eli meidän sukulaisiamme. Aina välillä ajattelen että sukulaisuudella voisi ihmistenkin parissa olla enemmän kysyntää. Ei taida olla.

Tänään luin jostain, varmaan tällä kertaa netistä, että lopulta hyvä käytös, kohteliaisuussäännöt ja muu sellainen ovat auttaneet ilmeisesti jonkin verran paljaita aggressioita vastaan. Vaikka tekopyhyys näyttää kaamealta, kukaan ei sentään kuole siihen, ellei keskustelu ole ollut susista ja karhuista tai mettästä joka on kertakaikkiaan kaatokypsää.

On ihan selvää että kompromissejä ei yksinkertaisesti läheskään aina ole. Se tässä tuntuu toivottomalta.

hannuhoo kirjoitti...

Ripsa.

Ensteks, ihminen kun on kaiken mitta niin sano sille Leolles, että hyvin ja hauskasti on mitannut!

Sitte, laitoin pienen lisän sinne Merin "Siistii"-postaukseen kun löysin uuden kirjan. Käy vilkasemassa kun kerkiät.

hannuhoo kirjoitti...

Ps. Kirjassa puhutaan torpeedoistakin!

Ripsa kirjoitti...

Hannu,

joo kerron Leolle! Nuo on julmetun isoja piirustuksiks, mitä se on pannut viime aikoina raameihin. Ja sitten siinä galleriassa on mustat seinät.

Vai torpeedoista olet lukenut? Isä ja äiti asuivat vuoden 1944 Hesassa, Lauttasaaressa, äiti oli usein ainakin Taivaskalliolla ilmatorjuntalottana ja isä taas teki jotain muuta sotaan liittyvää. Mitä, sitä en tiedä. Antoivat mulle vain lapun että on radiologi, siis jostain sotilasläänistä.

Isä puhui joka tapauksessa sujuvaa saksaa. Niin puhui moni muukin lukion käynyt. Ei englantia silloin opetettu kouluissa. Ja sehän johtui tietenkin siitä että Saksa oli se sivistysmaa, johon Suomella oli suhteita, ilmeisesti monella tavalla.

Torpeedosta tulee heti mieleen Saksa...

hannuhoo kirjoitti...

Ripsa

Ahaa, kuule, nyt kun puhuin torpeedosta tarkoitin salakuljettajien termiä, siis semmoista isoa putkiloa johon kieltolakiajan trokarit saattoivat kätkeä Virosta ostetun spriin ja vetää kotio veneen perässä lainvalvojilta piilossa.

Saksan kieli, joo, se oli aika probleemi sodan jälkeen. Muuttui epäkieleksi yht'äkkiä. Meillä asui 50-luvun alussa yhden syksyn engelmanni, sodanaikainen pommituskoneen lentäjä, Alan Moore. Hän oli "paennut" maastansa suunnitellun avioeron tähden. Silloinhan eron saaminen oli siellä vielä kiven takana.
No, Alan, tosi mukava, parrakas!! (parta oli silloin ja vielä vuosia Suomessa tabu, ei sallittu) hujoppi maksoi vuokransa antamalla vanhemmilleni kielitunteja, opettaja kun oli. Muistan hyvin kuinka vaikeata se erikoisesti epämusikaaliselle isälleni oli, ääntäminen siis.
Alan oli joka tapauksessa onnenpotku. Täällä oli brittilähettiläällä niin hieno auto ettei sitä silloisessa Suomessa pystytty huoltamaan. Joku takuujuttu ehkä. Anyway, Alan palkattiin ajamaan se Lontooseen ja isä ja äiti pääsivät ilmaiselle Euroopan turneelle, iso juttu silloin.

Nyt he ovat kaikki menneitä polvia. Yksi on siltä ajalta olemassa, hänen siskonsa oli se ilmavalvontalotta jonka uurnan me Outin kanssa laskimme Hietaniemeen talvella. Kuinka lie Alanin laita? C'est la vie.

Ripsa kirjoitti...

Hannu

Näin telkkarista Lars Sundin trilogiasta (Colorado Avenue jne.) tehdyn moniosaisen (kolme-neljä ehkä) tv-näytelmän, joka oli tehty ihan tällä meidän rannikkoruotsilla.

Minusta ne pirtutrokarit eivät täällä käyttäneet nimitystä torpeedo. Se oli joku muu, ehkä se liittyi kalastukseen.

Täällä niillä oli poijuja, jotka nousivat pintaan jotenkin viivytellysti (en muista miten ne oli tehty) ja ne saattoi hakea sitten kun rannikkovartioston tyypit olivat lähteneet pirtulastia huomaamatta pois.

Todennäkösesti en ymmärtäisi sanaa vaikka se kirjoitettaisiin, niin kertakaikkisen käsittämätöntä tämä ruotsi on täällä, vaihtelee sitä paitsi miltei kylittäin.

Oli siinä tietysti suomenkielinen tekstitys.

Minä olin tolkuttoman huono koulussa, mutta toisaalta suojelin sillä itteäni. Kirjoitin, piirsin, maalasin, soitin pianoa. Muulla ei ollut väliä.

Mutta hyvä oli että vanhempasi pääsivät jo näkemään maailmaa. Mun isä oli kans yhden kesän kaivamassa Pompeijin raunioita, äiti oli mukana. Isä olisi tahtonut sinne pysyvämmin, mutta ei saanut työtä. Olisin tykännyt muuttaa Villa Lanteen.

S Hanhensulka kirjoitti...

Hienoa proosaa.

En oikein tiedä uskallanko takertua pikkuseikkaan, mutta toisaalta tiedän, että en osaa antaa sen mennä ohikaan. Magneettinen napa tosiaan liikkuu koko ajan ja maan magneettikenttä saattaa kääntyä päinvastaiseksi milloin tahansa. Suomen lämpötila ei kuitenkaan ole tästä kiinni. Mannerlaattojen jatkuva, hidas liike on siihen syypää. Eli 'Suomi' on sijainnut joskus lämpimämmillä leveysasteilla.

Ripsa kirjoitti...

Ah sinä Dionysios keväässäsi!

Niin tietenkin onkin. Minä kun en ole ikinä lukenut luonnontieteitä niin syyt ja seuraukset heittävät häränpyllyä.

Arto Melleri aloittaa kokoelmansa Mau-Mau näin:
"Mantereet liikkuvat öisin/ ja Afrikka tulee liki."

Siinä on todistusvoimaa, tuossa kirjassa.

Olen aina ajatellut napoja just sellaisena kuin sellaista koululaisten akselin ympäri vähän vinossa pyörivää maapalloa, siinä lapsen läksypöydällä. Laps miettii siinä magneettista napaa ja tekee niitä kuvioita magneetti paperin alla ja rautahippuja päällä. Navat syntyvät.

Meillä on Etelänapamanner, siellä sinua lähellä, mutta Pohjoisnapamannerta ei ole. Ilmeisesti löytäisin jostain ilmastoarvion Pangeian ajalta. Osaisin ehkä piirtää suurmantereen sisälle Suomenkin.

No, siis tykkäsin maantiedosta keskikoulusta, mutta silti ehkä nukuin osan tunneista.