18.10.13

Statuspäivitys?



Ehdottomasti vastoin blogikirjoittelun luontoa: tapahtumapäivitys. Tai kuka sen on määrännyt?


Pääsin ulos pitkästä aikaa, ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen. Ystävät toivat ja veivät. Lasse selitti kuvataiteilijan olemusta: tiedätte tuon poninhäntäisen kaverin joka kulkee kilpapyörällä paikasta toiseen, työhuoneelle, opettamaan, sateessa ja lumisateessa. Näyttelyn pitäjä Leo kertoi kuvien taustasta. On ilmennyt että Helena ei ikinä ollutkaan Troijassa, vaan Egyptissä. Jostain syystä sota oli kuitenkin välttämättömyys niin kuin se aina on.


Siitä sai alkunsa kuvien virta. Mutta onneksi jokaisella katsojalla on oma valta päättää mistä kuvissa on kysymys.


Mutta kun kuvat ovat mustia seiniä vasten, järjestyksessä, aivan rauhassa, voi nojautua taaksepäin ja katsoa ja Leo tulee viereen. Salamat välkkyvät.


Kuva: Pirketta Levón (rajaus blogin kirjoittajan), paikka Black Wall Gallery, Vaasa

Ilta pimenee nopeasti. Nyt olemme kotona, aivan rauhassa. Olen juonut kupillisen Taivaallisen Harmonian teetä ja alkaa nukuttaa. Epäilemättä huomenaamulla isäntä lähtee pitkälle pyörälenkille, käy katsomassa galleriaa vielä kerran. Kaikki on paikalla ja taulujen lainaustoimistokin on työn alla ja Antti ottaa vastaan puheluja.


Oli hieno pieni juhla. Siihen oli syytä. Työtä ensin paljon ja sitten kokonaisuus on valmis, otos kymmenistä variaatioista, tarina jota on luettava. Tai vaihtoehtoisesti yksittäisiä räjähdyksiä, kipua ja pakoa, niin kuin joku jo tulkitsi.


Kukaan ei määrää näkemisen suuntaa eikä sisältöä. Mutta tässä vielä pääosassa olevia kaksi, eli tauluja:

Leo Ackley: Kassandra VI, hiili, 2012

Leo Ackley: Kassandra VIII, hiili, 2012



10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

minäpä annan hyvän taiteen määritelmän. hyvä taide saa taiteen kuluttajan, lukijan tai katselijan tilapäiseen mielenhäiriöön.

hyvä leo!

ja tuo valokuva. siinä on vain suuria asioita - elämä, vanheneminen ja toinen ihminen. melkein tekisi mieli sanoa kaikille: pitäkää toisianne enemmän kädestä.

t. meri

marja-leena kirjoitti...

Taidenäyttelyn avajaiset, ja kuvassa Sinä ja Leo - kiva nähdä! Onko tämä Leon oma näyttely vai ryhmä näyttely? Kuitenkin onnittelut taiteilijalle! Olisi hauska myös nähdä kuvia töistä.

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa&Leo

Koppakuoriaisen lailla
jospa voisin huolta vailla
iloisesti vaeltaa
pitkin maailmaa!

Silloin lennellä mä voisin,
kastetta ja mettä joisin,
saisin syödä hunajaa -
kuinka hupaisaa!

-Laura Latvala-

Lämpimin ajatuksin VE

Ripsa kirjoitti...

Meri

Tuo oli kyllä aika hyvä määritelmä. Tämä otos Helenasta on varmaan kymmenisen kuvaa tai vähän yli sadasta. Pitää kuvitella, kuvin tai sanoin.

Jaa, mehän ollaan kumpikin 68-vuotiaita. En tiedä onko se paljon vai vähän, ehkä ihan vain tämä ikä, ei enempää tai vähempää.

Marja-Leena,

Joo, tämä oli Leon "solo performance", sitten tulee Botnia-seuran joulunäyttely kohtapian, se on kiva porukka ja alkusanat lausunut Lasse kuuluu siihen.

Siellä Taiteilijaseura Botnian kotisivulla voit nähdä joitain Leon töitä, lisää on sitten valtakunnallisella artists.fi -sivulla, jossa voi valita taiteilijan haku-komennolla, vai oliko se aakkosin. Löydät kyllä.

Täytyy katsoa jos panisin joitakin kuvia tänne blogin lisää.

Valto

Kiitos, meillä oli kivat juhlat, pienimuotoinen tilaisuus, ehkä 25 avajaisvierasta tai sinnepäin.

Laura Latvalan koppakuoriaisloru sopii tähän hyvin. Aina olen kyllä miettinyt että oliko runoilija oikeassa väittäessään että koppakuoriaiset syövät hunajaa.

Pikku-Marjan eläinkirja oli ensimmäinen kirja johon leimauduin. Osasin runot ulkoa joskus 3-4-vuotiaana. Sukulaiset luulivat että osaan lukea.

Leolla on kyllä ollut hirmuinen homma. Minä kiviriippana täällä kotona, töinen raamittaminen ja opetushommat vielä päälle.

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa

On ollut joskus aiemminkin puhetta Laurasta. Pikku-Marjan Eläinkirjan hän signeerasi vanhimille tyttärilleni ja mulla se hyllyssä tallessa on.

Ei hän koppakuoriaista suinkaan summassa hunajansyöjäksi ole loruun laittanut.

Eräille kovakuoriaisillehan maistuu melkein kaikki, mitä luonnosta löytyy ja joillekin kovakuoriaisille, joita on alalajeineen satojatuhansia erilaisia, kelpaa nimenomaan hunaja ja ainakin mesi, jota ne kärsineen kukista jalostamattomana imeskelevät. Joku niistä kai sitten loisii mehiläispesissäkin vaikka en siitä faktatietoa löytänytkään.

Laurahan tiesi paljon luonnosta, että sieltä hän tähän loruun on komman (kompan?) kehitellyt.

Ripsa kirjoitti...

Valto,

joo, ollaanhan me siitä Pikku-Marjan eläinkirjastakin puhuttu. Ja siitä Latvalan miehestä, Siippaisesta. Ja todennäköisesti äiti ja Laura ovat tunteneet toisensa, sillä tavalla äiti ainakin hänestä puhui. Kirjoittivat kumpikin.

Olin unohtanut tuon hunaja-jutun, kunnes toit tuohon uudelleen. Mulla ei ole kirjaa, sitä ei tainnut sitä paitsi olla silloin kun Ilmari oli pieni, siis varmaan pidettiin vanhanaikaisena.

Eli ihan uutinen on että koppakuoriaiset söisivät hunajaa. Meillähän on ollut mehiläisiä joitakin vuosia. Mehiläispesät olivat mökillä. En muista ikinä nähneeni koppakuoriaisia pyrkimässä pesälle. Mutta sitten voi olla niin, että kaikki lajit eivät hunajaa metsästäkään.

Tai sitten on niin että meidän mehiläiset osasivat pistää haarniskattomaan osaan, varmaan siis koppakuoriaisen mahaan (?), että ne saivat myrkkyruiskeen?

Kaikki tiesivät mun mielestäni luonnosta ja ötököistä ja eläimistä ennen aikaan paljon enemmän kuin nyt.

marja-leena kirjoitti...

Ripsa, kiitos kun laitoit pari kuvaa Leon töistä. Ne ovat samalla hyvin voimakkaat ja kauniit.

Ripsa kirjoitti...

Marja-Leena,

oli kyllä syytäkin panna sinua varten kuvia. Olen sen verran usein nähnyt sinun blogissasi (ks. blogirulla) omia töitäsi että näet myös meidän Leon tauluja.

Hienoa on se, että visuaalinen kieli on niin peräti kansainvälistä, että jotakin siitä tajuaa jopa kuvin. Silti näyttelyjä pidetään juuri sen vuoksi, että hiilen ja paperin välillä tapahtuu jotain sen ihmiskäden voimin.

Se ei oikein hyvin näy hyvästäkään valokuvasta. Ihmissilmä näkee paremmin.

Hanna-Riikka kirjoitti...

Kaunis kuva tosiaan. Siitä välittyy kumppanuus, rinnalla kulkeminen...
Ilo ja sydämen valo syksyn keskellä!

Ripsa kirjoitti...

Hanna-Riikka

Joo. Nämä taiteilija-avioliitot ovat varmaan yks avioliiton laji. Semmosta tragikomediaa, joka saatta lipsahdella melodraaman puolelle.

Toista ei ikinä täysin tunne ja se toinen tekee yllättäviä juttuja työhuoneessaan. Hölmöä olisi puhuakin etukäteen.

Edelleen terveisiä Porin naakoille! Muistan aina heräämisen sunnuntaiaamuisin niiden hirveään metelöintiin siellä kirkontornissa. Olen siitä pitäen epäillyt että ne varastavat toistensa poikasia tai jotain muuta yhtä kamalaa.