16.2.14

Sukupolvia


Lapsi ilmoitti joskus vuosikymmen kaksi sitten kuuluvansa sukupolvi X:ään. Nauroin sitä, sehän tarkoitti sitä, että sukupolvi on tuntematon. Ehkä se tahtoi pysyä tunnistamattomana.

Kun nuoriso tunnistautuu joksikin, kai se haluaa tulla nähdyksi? En tietenkään ole varma asiasta, olisiko sillä syytä olla piilossa ja syrjässä? Toinen X:än nimitys oli pullamössösukupolvi. Sitä mietin vähän vakavammin.

Olen aivan varma siitä että lapseni ei koskaan tullut pienenä syöneeksi pullamössöä. Luulen että pienenä hän piti eniten maitoperunoista, ja vaikka näinkin hänen kiemurtelevan naapurin emännän tuvan penkillä ja tekevän maidon keskellä uivista perunalohkoista muusia, niin kyllä hänestä oli mukavaa istua ainoana ihmisenä pirtin pöydän ääressä syömässä perunamössöä. Naapurin emäntä kutsui häntä hymyillen pikkuisännäksi.

Emännällä oli hyvää aikaa kysellä kuulumiset. Se emäntä piti lapsesta, koska lapsi piti eläimistä ja teki navettaan asiaa lehmien lypsyn aikaan. Kun ne kaikki pitivät toisistaan, minä lähdin asioilleni siitä.



Minua ja satoja tuhansia muita ihmisiä kutsuttiin suuriksi ikäpolviksi. Kummallista kyllä nimitys ei ollut sukupolvi. Havahduin omieni paljouteen vasta silloin, kun lapsi kysyi että mitä hän nyt tekisi. Pihalla yksinkertaisesti ei ollut kovin paljon kavereita.

Meitä oli ollut aina paljon. Se oli luonnollinen olotila, joka jossain vaiheessa alkoi vaikuttaa luonnottomalta, koska sitten ei lapsia enää paljon ollutkaan. Vasta paljon jälkeenpäin kuulimme olevamme tulppa niille pienille sukupolville.

Viime viikolla Suomemme maassa julkaistiin nuorisobarometri. Se ilmeisesti koostuu 18-29-vuotiaista nuorista. Aiheesta oli parikin radiolähetystä (yksi Kultakuumeen lähetys ja yksi Ajankohtainen Ykkönen), jotka saivat hymyilemään. Joku radiossa oli kyllä huolissaankin. Nyt meitä on siunattu Y-sukupolvella.

Sen lähtökohta on ollut se, että kaikki on oletettu annettuna ja ansaittuna. Ei ole mitään ihmeempää syytä ruveta osallistumaan mihinkään, saati osoittamaan mieltään tai peräti ajattelemaan yhteisiä asioita. Politiikkaa ovat käsittääkseni viime vuosikymmenien aikaan kyllä karttaneet kaikki mahdolliset sukupolvet. Politiikka-inho on mielestäni lisääntynyt samaan aikaan kun uusia korruptiotapauksia ilmenee. Tässä on varmasti syy- ja seuraussuhde.



Joskus tosin supistaan tapauksista, että vanhainkoteihin olisi jonkun tytär tai tyttärenpoika mennyt äänestyttämään vanhaa emäntää tai isäntää, joka on ihmetellyt rehellisesti, että eikö hän ole jo tarpeeksi monta kertaa äänestänyt Kekkosta, Karjalaista ja Sukselaista. Ja eikös se Vennamo jo kuollut? Jälkikasvu ei ole ruvennut selostamaan kaikkien mummon ja papan mainitsemien ihmisten kuolemaa.

Riippuu tietenkin paljon paikkakunnasta. Paikkakunnilla ovat omat puolueensa riippuen paikallisesta poliittisesta historiasta. Sukulainen oli huononäköisen mummon ja papan kanssa äänestyskopissa, eikä sieltä kai yleensä hirveästi meteliä kuulunut. Vanhainkodeissa opitaan säyseiksi.

Sukupolvi Y on diginatiivi. Se tarkoittaa että se asuu nollien ja ykkösten kuvittamassa maassa, joka muodostuu erilaisista teknisistä härveleistä, käskyillä toimivista. Yleisin on komputointikone, eli se kone joka tietyin käskyin kirjoittaa nollat ja ykköset jonoihin joista tulee vaikka kirjoitusta tai kuvia. Se kone laskee ne ykköset ja nollat joita käskyissä vaaditaan, komputointi tarkoittaa laskemista.

Sukupolven ei itsensä tarvitse kirjoittaa niitä käskyjä, ellei välttämättä halua, koska maassa ei ole kovin paljon ammatteja joissa informaatioteknologiaa enää käytetään. Kiinalaiset ovat oppineet senkin. Ohjelmoijia ei paljon tarvita.

Niinpä sukupolvi on oppinut käyttämään kaikenlaisia härveleitä sellaisiin tarkoituksiin, mitä ajattelevat tarvitsevansa. En tiedä mitä.

Heräsin siis viime viikolla siihen outoon ajatukseen, että en tiedä yhtään mitä 18-29-vuotiaat nuoret ajattelevat. Barometrin tietojen mukaan nuoriso ottaa annettuna esimerkiksi hyvinvointivaltion. Se on ollut sen näkökulmasta olemassa aina. Kaikki vannovat sellaisen nimeen. Nimensä mukaan se tarkoittaa maksimaalista hyvinvointia maksimaaliselle ihmismäärälle kulloisessakin maassa.

Eräs barometriä tutkinut oli huolestunut. Hänen mielestään ei ole mitenkään selvää että hyvinvointivaltio pysyy aivan itsestään yllä. Se nimittäin perustuu verotukseen ja siihen että hyvinvoinnilla taataan yhteiskunnallinen tasa-arvo. Euroopasta kantautuu tietoja pankkikriiseistä ja tiedot ovat sen verran epämääräisiä että tällainen suuren ikäluokan ihminen haluaisi mielellään että diginatiivit ottavat selvää siitä, säilyykö hyvinvointi ja tasa-arvo ja sitä myötä työ ja rauha. En pyydä sitä itselleni, vaan ajattelen heitä, että he selviäisivät kompastuskivistä.

Yksi asia sai höristämään korvia. Barometrin mukaan sukupolvi on ottanut haltuunsa internetin niin että siitä on tullut jo täysverinen kommunikaatioväline, ja siitä saattaa seurata painetun sanan ja kuvan lukemisen nopea väheneminen. Kommunikaatio on välttämätöntä sähköisin välinein, koska perheet ja suvut eivät välttämättä elä lähellä toisiaan. Mutta eivät edes ystävät.

Aina välillä joku netissä innostui julistamaan kuinka hienoa on saada kirja .pdf-muodossa omalle koneelle, millainen se sitten onkin. Että voi muiden mentyä nukkumaan lueskella kokonaista kirjaa vaikka tablettitietokoneelta ketään häiritsemättä. Luin julistajan tekstiä ja olen varma siitä että hän oli tosissaan. Hän oli oikeastaan tavattoman tosissaan.

Ajattelin hälyttyneenä kahta asiaa: miten tekstit enää säilyvät kun ne roikkuvat vain tukevasti jossain palvelupilvessä ja miten käy diginatiiville jos/kun tulee viikkojen tai kuukausien sähkökatko, kun maailman sähkölinjat sattuvat syystä tai toisesta romahtamaan. Ehkä diginatiivi on suunnitellut itselleen ja kavereilleen jonkun takaportin, pelastuskäytävän?



Mutta diginatiivit eivät enää oikeasti tahdo hipelöidä kirjoja, pitää esinettä käsissään ja kuljettaa sormiaan sen hienoa pintaa pitkin. En tiedä onko kirjan kuolema todella aivan lähellä vai ei – tai lehtien. Mutta enemmän vielä olen huolissani siitä, mitä sukupolvi Y, nuoriso, pääsee/tahtoo ruveta tekemään elääkseen. Aivan vain siis hengissä säilyäkseen.

Aivan proosallisesti mietin, mitä nuorten omat perheet syövät. Kai he syövät terveellisesti ja saavat kaikki ne vitamiinit, jotka ovat tarpeen, kun aurinkoa ei ole tarpeeksi ja saastesumut valtaavat kaupungit? Kai ruokaa kasvaa vielä tarpeeksi lähellä, että sitä saa sittenkin jos autoja ei enää ole?

Entä jos katastrofi ulottuu niin pitkälle, että nuorison on pakko löytää ruokaa itselleen. Kauppojen hyllyt tulevat nopeasti ryöstetyksi (ks. esim. New Orleansin kuvia hirmumyrsky Katrinan jäljiltä).

Mitäs sitten?

17 kommenttia:

Liisu kirjoitti...

Ripsa, oli ilo tulla käymään täällä!

Sinulla on paljon asiaa, oikeaa asiaa, ei mitään kuviteltua.

Puhut sukupolvista. Tiedätkö, eilen ja vielä tänäänkin näin yhden Suomen uusimmista kansalaisista. Soma hämmästyttävän pieni tyttönen, ikää kaksi viikkoa.

Meitä oli kuusi ihmistä ja yksi kissa sitä ihmettelemässä. Kaikkien mielestä se oli käsittämättömän suloinen. Mutta kun katselimme sitä siinä kuorossa, yhtäkkiä kaikki vakavoituivat.

"Voi pientä, se ei tiedä raukka mikä valtava urakka sillä on edessä! Ensin istumaan oppiminen, puhuminen, seisominen, käveleminen, sitten päiväkoti, koulu, läksyt ja oppiminen, ja sen jälkeen vaikka mitä! Kunpa ei kukaan kiusaisi sitä...

Suunnilleen tätä rataa se on kaikilla mennyt. On saanut kestää ja sietää yhtä ja toista, ystävällisyyttä ja ynseyttä (vain yhtä meistä toisista oli kiusattu koulussa, ja se on vaikuttanut koko hänen elämäänsä.) Kaikkea joutuu kohtaamaan, joskus jo pienenä, joskus isompana. Onnea tälle vauvalle toivottivat kaikki sydämestään. Mutta joskus suojamuuri rakoilee.

Ei tee erikoisemmin mieli minunkaan olla kiinnostunut politiikasta. Sitä mitä uutisissa ja ajankohtaisissa ohjelmissa puhutaan, tekee hermostuneen olon.
Kaikki kuulostaa menevän aina vain pahemmaksi. Vai pelottelevatko he, asiantuntijat, saadakseen käyttöönsä viimeisetkin ihmisten rahat. Mutta mitä nämä vauvat joutuvat kohtaamaan, sitä ajattelee pelolla. Kun myrskyt ja muut tuhot käyvät yhä yleisemmiksi. Voi pientä. Niin viattoman tietämättömänä se mukelsi suutaan ja haukotteli pieniä somia haukotuksia.

Ripsa kirjoitti...

Liisu,

kiva kun tulit käymään, tervetuloa! Minulla on tuolla se kamala tunnistautumisjuttu, mutta jos ei ole, niin heti tulee muutama roskaposti ihan tänne asti.

Puhuin lapsen kanssa kauas toiselle puolen maailmaa pari tuntia sitten. Hassua oli, että satuin ajattelemaan pullamössöilijöitä tänään.

Vauvat ovat aika uskomattomia tapauksia, vaikka en kovin monta sellaista ole ikinä tavannutkaan. Lapsenlapset viimeksi vauvoina, mutta jo vuosia sitten.

Oikeasti on tietysti niin että perheiden ja sukujen pitäisi tiivistää yhdessä olemistaan, puhua enemmän, koska vaikeammat ajat ovat ilman muuta tulossa. Vauvatkin pärjäsivät ennen paljon paremmin, kun ympärillä olivat isovanhemmat ja tädit ja sedät melkein pihapiirissä.

En tarkoita että pitäisi nähdä vaaleanpunaisena utuna menneisyyttä, mutta aina tulee uusiakin vaikeita asioita. Ei niihin voi varautua.

Että se tapaamasi vauva toivottavasti sai syntyessään sensuuntaisen luonteen, että kykenee mukautumaan, joustamaan ja pitämään puoliaan, kaikki samaan aikaan tai jonossa.

Ihmisistä ei koskaan tiedä. Eläimistä ainakin minä tiedän monta kertaa paljon helpommin mitä on odotettavissa.

Yhteisiä asioita on paljon muitakin kuin politiikka, onneksi. Siellä vallassa tuntuu olevan aika paljon matalamielisyyttä.

Kyllä kai pelottelu johtuu siitä, että rahat halutaan pois nyt, koska johtajatkin ovat tajunneet että tulevaisuudesta ei tiedä. Johtajien pitäisi käsittää nyt aika pian se, että heitä ei enää kuunnella.

Se joukkio näyttää yrittävän luikkia pakoon kun tivataan vastauksia. Noh, onhan kai eduskuntatalon alla joku kellari. Väärintekijät pakenevat. Se tarkoittaa sitä, että oikea moraali vielä tunnetaan, vaikka ovat polkeneet sen maahan.

Ole sinä hyväkummi sille lapselle!

Keiju kirjoitti...

Nyt puhutaan ensin ihmisryhmästä, johon minut ikäni puolesta luetaan, mutta johon en koskaan ole kokenut kuuluvani; sitten ihmisryhmästä, joka kantaa ennen muinoin ihannoimaani nimeä, mutta jonka osaksi luetaan aivan toisenlaiset ominaisuudet kuin silloin ajattelin.

1990-luvulla tosiaan puhuttiin paljon X-sukupolvesta. Sitä kutsuttiin muun muassa aatteettomaksi, mikä ei tietysti silloinkaan pätenyt kohdallani. Tietokoneista ja viestintäteknologiasta ymmärsin vähemmän kuin "äksien" sanottiin ymmärtävän. Oli vain yksi tekijä, johon X-sukupolven ideassa samastuin: meille oli kuulemma vaikeaa myydä tuotteita mainoksilla. Kun ajattelee 1970-luvulla syntyneitä ja nykypäivää, se on myös ainoa edellä mainituista tekijöistä, joka ei nykyisin taida pitää paikkaansa.

Ei-toivotun "äksyyteni" ahdingossa keksin Oulun Ylioppilaslehden pakinoitsijana uuden idean. Sen keskiössä oli tuleva Y-sukupolvi, jonka keksin tarkoittavan yhteiskunnallista, ymmärtävää, ympäristöstä välittävää sukupolvea. Kun käsite Y-sukupolvi nyt on otettu minua laajempaan käyttöön, en voi olla tuntematta sitä kohtaan jonkinlaista lukkarinvihaa.

Sukupolviasioista olen muuten joskus myös kirjoitellut. Esimerkkejä: "Pienet ikäluokat" http://propacanth.blogspot.fi/2011/01/pienet-ikaluokat.html ja ihan uusi "1970-luvulla syntyneet vallanpitäjät" http://sosiokeiju.blogspot.fi/2014/02/1970-luvulla-syntyneet-vallanpitajat.html.

Ripsa kirjoitti...

Keiju,

näin se varmasti menee. Sosiologit tekevät tilaston, jossa otetaan huomioon yleisimmät ominaisuudet. Sitten on iso joukko ihmisiä jotka eivät kuulukaan joukkoon.

Kun en tiedä miten barometri on tehty, niin en myöskään osaa sanoa olivatko ominaisuudet edes oikeita. Joku Y-sukupolvea tutkinut sanoi että otana oli liian pieni. Kun en muista nyt kuinka paljon, niin en mene sanomaan.

Äksyt ovat todella ensimmäinen skupolvi jota jollain lailla ihmeteltiin. Että mihin se on menossa. Y-sukupolvi taas ei olisi menossa oikein mihinkään.

Ja jännä yhteensattuma vielä, että sinä olet puhunut tästä uudesta sukupolvesta ensimmäiseksi. Vai yhtenä ensimmäisistä?

Täytyy katsoa tarkemmin mitä olet miettinyt. Mutta se on kyllä totta, että se oli ensimmäinen selvästi pieni sukupolvi, tuo meidän suurten ikäluokkien lasten sukupolvi. Meillä taisi olla hirveästi muutakin tekemistä, kuin tehdä lapsia.

Yksi asia jota en kuullut viime viikon keskusteluissa: työllisyydestä ei sanottu mitään. Teille taisi töitä löytyä kumminkin enemmän kuin löytyy Y-sukupolvelle?

Valto Ensio kirjoitti...

Kuriton sukupolvi. Mihinkä se sijoittui? Onko tietty osa uusista sukupolvista aina ollut sitä?

Elokuvakin taisi olla sen niminen, ja jokin kirja?

Keiju kirjoitti...

Sukupolvet on aina hieman vaikea määritellä. Kun sain päähäni Y-sukupolven idean vuonna 1995, päättelin, että X:n tiliin pistetyt arvot ovatkin jo minua edeltävien ikäluokkien arvoja (esimerkiksi veljeni, s. 1968). Hehän esimerkiksi aikanaan julistivat, että nuoret eivät äänestä. Oman ikäryhmäni aikuistumista taas sävyttivät leimallisesti kettutytöt ja anarkistit, mikä oli minulle merkki siitä, että tulevat ikäluokat ovat taas aktiivisempia ja osallistuvampia. Uusi teknologia ei minua edes kiinnostanut määrittelyvälineenä, sillä sehän oli pelkkä väline. Aika moni sukupolveni ihminen näki sen jo ihan muuna kuin välineenä.

Joka tapauksessa, oletin Y-sukupolven astuvan kehään jo 2000-luvun porteilla, ei vasta kymmentä vuotta myöhemmin. Niinpä puhuin oikeastaan eri "sukupolvesta" kuin nämä nykyiset puhujat.

Sukupolvesta on ongelmallista puhua myös ajatellen tuota työasiaa. Olin jo kirjoittaa, että meidän sukupolvemme oli ensimmäinen, jolle ei enää yhtäkkiä ollutkaan entiseen tapaan töitä. Omalla ja sittemmän lähipiirin kohdalla tuo pitääkin paikkaansa, mutta isoveljeni ikäryhmästä moni työllistyi pysyvästi jo ennen lamaa ja toisaalta teiniajan kavereistani kaikki teknisten alojen opiskelijat taisivat työllistyä jo ennen valmistumistaan.

Valto Ensio kirjoitti...

Mistä yksittäinen "sukupolvi" alkaa ja mihin se päättyy? Minkä mittainen yksi sukupolvi on? Jokaikinen vuosi syntyy uusia ihmisiä jotka täyttävät sen vuoden sukupolvensa kriteerit, mutta ne kuitenkin ympätään aina nippuun useampana vuonna syntyneiden kanssa. Epäoikeudenmukaista, tekemällä tehtyä, teennäsitä sanon ma. Ja kysyn heti perään, miksi? Mitä toiminnallista hyötyä tästä sukupolvijaottelusta on koskaan ollut?

Mietinpä vielä sitäkin, että jääkö joku sukupolvi aina välistä pois kun voimakkaampi tai jopa useat voimakkaammat sukupolvet perätysten (diktatuurin kyllästämät kuten Satlinin ja Hitlerin etc. ajan) ottavat vallan?

Ripsa kirjoitti...

Valto,

toi loi hyvä! Minä ainakin ilmoittaudun kurittomaksi, mutta en muista että suuria ikäluokkia on erityisemmin tituleerattu muiksi kuin suuriksi.

Joo, muistelen kans, että senniminen leffa on ollut. Kauan sitten. Olisko sillä ollut jotain tekemistä rock'n'rollin kanssa? Se tuli Suomeen vissiin 50-luvun puolivälin maissa, Elvis Presley ja muut.

Joskus silloin kun Keiju on ollut nuori, niin puhuttiin eri ryhmistä kuten diinarit ja fiftarit. Olivatkohan hämytkin vielä mukana nimittelyissä. Musiikista taisi olla kyse, ja vaatteista.

Sinä Valto taas olet meidän suurten ikäluokkien jälkeen heti syntyneitä ihmisiä. Siis oletko ikinä tuntenut kuuluvasi johonkin tiettyyn sukupolveen?

Keiju,

pienistä ikäluokista on jollain tapaa vielä vaikeampi luoda minkäänlaista "todellista" kuvaa kuin näistä isoista.

Luin se sinun bloggauksesi, jossa olit ottanut selvää siitä, milloin tämänhetkisen hallituksen ministerit ovat syntyneet. Siis hehän ovat nuoria!

Ennen heitä, vai pitäisikö sanoa Neuvostoliiton aikaan ja vähän sen jälkeen, ministereissä on ollut selviä valtiomiehiä. Pidin hienona että esimerkiksi Harri Holkeri toimi rauhanneuvottelijana Pohjois-Irlannin kriisissä. Hänessä oli selvästi jotain enemmän kuin peluria, valtiomiesmäisyyttä ihan sen takia. Ja sitten Martti Ahtisaari ja hänen YK-uransa ja Namibian itsenäistyminen.

Mutta kyllä nämä nyt toimivat ministerit ovat liikkeellä ilman kovin suuria meriittejä. Yhdestäkään ei voi sanoa että olisivat valtiomiesainesta. Täytyy oikeasti miettiä kuka voisi *ehkä* tulevaisuudessa olla jotain siihen suuntaan. Ehkä Pekka Haavisto.

Kyky toimia kansainvälisissä organisaatioissa on kai tärkeimpiä asioita. Olen miettinyt että tulevaisuuden valtiomies-kyky voisi olla esimerkiksi Sini Saarela.

Huomaan että en pidä puolueissa toimimista kovin suurena meriittinä lainkaan. Minusta politiikan pitäisi olla aina enemmän suunnan näyttämistä eteenpäin, vaikuttamista jossain tärkeässä asiassa.

Minä olin aikoinaan 90-luvun alussa tavattoman ilahtunut tietokoneesta, mutta piti tehdä laudaturseminaari ja gradu. Kirjoituskoneella hakkaaminen ja *todellinen* leikkaa ja liimaa-järjestelmä olisi saanut hermot romahtamaan silloin. Ne ovat työvälineitä. Yhden apurahan olen saanut tietokoneen ostamiseen.

Työttömyys taitaa olla aika valikoiva juttu. Jommassakummassa nuorisobarometriä käsittelevässä radio-ohjelmassa haastateltiin Katriina Järvistä (joka on muuten Tampereelta kotoisin ja osallistunut sellaisen kirjan kuin "Luokkaretki" kirjoittamiseen, sosiologi), joka puhui siitä jo kauan tiedetystä asiasta että perhetausta määrittelee edelleen pitkälti työhistoriaa ja muuta menestymistä töissä, ja että kolmannen polven työttömiä on oikeasti olemassa.

Minäkin tunnen paljon ihmisiä jotka eivät äänestä, mutta heitä tuntuu olevan kaikissa ikäryhmissä. Täytyy seurata tilastoja vaalien aikaan, että onko sillä mahdollisesti merkitystä.

Puolueiden merkitys kyllä on vähentynyt ja paljon. Mitä mieltä olet siitä, onko sukupolvesi oikeasti pyrkimässä yksilöllisyyteen eikä siis kiinnostunut yhteisöllisyydestä? Asia vaivaa minua jonkinverran, koska yhteisöllisyyden puute tekee kaikkien elämästä hankalaa ihan varmasti.

Ripsa kirjoitti...

Valto,

jostain syystä tuo pitempi kommenttisi ei tullut perille kuin vasta ihan äsken. Omituista. Mutta tuntemattomat ovat Googlen tiet, tai Bloggerin.

Nuo juuri ovat niitä juttuja joita olen miettinyt. Väistämättähän jonain vuonna syntyneet ovat vain jonain vuonna syntyneitä.

Yhteistä on varmaan se, millaiset olosuhteet maassa on silloin vallinneet. Keijulla on noissa linkeissä aika hyviä huomioita asiasta.

Minua itseäni ottaa päähän se, että tuo talouden ylikorostus on iskenyt omaankin päähäni, koska mietin näitä viimeisiä, X- ja Y-sukupolvia suhteissa lama-aikoihin.

Tai siihen onko nuoriso ylipäänsä löytänyt töitä. Tuo kysymys jonka esität vallassaolijat on juuri se, jonka Keiju siis esittää. Minä kysyn vielä perään sitä, että millä avalla vallassaolijat pystyvät ohjaamaan huomion itselleen tärkeisiin asioihin. Esimerkiksi tiedotusvälineiden kautta. Niistä YLEllä on ehkä eniten vaikutusvaltaa.

Onneksi nyt ei ole diktatuuria. YLE ei onneksi ole hallituksen telkkarikanava. Suomessa sallitaan toistaiseksi mielipiteen vapaus, vaikka sitä kyllä aina rajoittaa kansalais-ihmisen yhteiskunnallinen asema.

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa

Sanan-ja mielipiteenvapauksilla ei ole enää aikoihin ollut mitään virkaa. Me suorastaan tukehdumme sanoihimme ja kuuroudumme tässä jatkuvassa sananvapuden huminassa tykkänään.

Valtaapitävät ja ne, jotka kahmintaa harrastavat, ovat sen kyllä tajunneet ja hyödyntävät sitä parhaillaan kaikissa toiminnoissaan, mutta me, sanankäyttäjät emme.

Eikä kai tähän mitään "lääkettä" olekaan kun ei ole näkyvillä diktaattoreita, joita yksitellen vihata ja likvitoida. Toistemme turpia voimme yrittää tukkia kuten internetin ihmiskennelissä nylkkäävät yrittävät, mutta kyllä se tosi on, ettei haukku haavaa tee.

Voiko siis kukaan väittää, että jotain tämän huminan lävitse seuloutuu ja siitä jotain yleistä hyötyä on?

Äärimmäisyydestä toiseen, se on ihmisen tie. Kohtuukäyttäjäksi siitä ei edes vapauden suhteen ole.

Ripsa kirjoitti...

Valto,

Kyllä minusta yleisen huminan läpi siilautuu jotain. Kun vähän katsoo tiedotusvälineitä, niin sieltä erottuvat itseään/jotain ryhmää esiintuovat typerykset ja toisaalta sitten mielipiteet, joissa pyydetään muuttamaan yhteiskuntaa järkevämpään suuntaan.

Onhan noita yhteiskuntaa parantavia asioita nimetty. Läpinäkyvyys (glasnost) ja tasa-arvo. Ne ovat ikivanhoja ja kuuluvat demokratian käsitteeseen.

Niitä ei saa hengiltä edes sumuttamalla ihmiset iltapäivälehdistön hölynpölyllä.

Ehkä toistaiseksi on vasta muutamia valopilkkuja, mutta en minä taitaisi vielä antaa kokonaan periksi.

Siinä on syy siihen, miksi tämmöiset nuorisobarometrit ovat kiinnostavia. Onko tulossa rehellistä ja suoraselkäistä väkeä?

Eipä sitä sen enempää tarvittaisi.

Keiju kirjoitti...

Ripsa, itse asiassa Yle on kyllä jonkin verran hallituksen ja varsinkin politiikan "nomenklatuuran" televisio. Yle on esimerkiksi saanut kansainvälisen tahon huomautuksen poliittisesta syrjinnästä vaalikeskustelussa ja yleensäkin vaaliohjelmissa: kahdeksan eduskuntapuoluetta nostetaan selkeästi muiden yläpuolelle. Tästä piittaamatta Yle tiettävästi jatkaa yhä syrjintäänsä eurovaalien yhteydessä.

Ripsa kirjoitti...

Keiju,

tietenkin YLE on jossain suhteissa aina yhteiskunnan kuva, sen parlamentaarisen demokratia-nimisen valtion, jolta se saa rahansa. Se on eduskunnan radio, mutta tuskin esimerkiksi tämän hallituksen.

Jotain uutta puoluetta ei oteta vaalikeskusteluihin? En kyllä ole ihan varma siitä, onko eduskunnasta yleensä ja erikseen elämän suunnan kääntäjäksi. Mulla on se fiilis, että kumminkin YLEssä keskustellaan elämän ilmiöistä aika laajasti ja että toimittajien valtuudet ovat aika isot.

Sitä en tiedä ovatko ne ikinä olleet absoluuttisen vapaat missään.

Minä en äänestä kuin silloin jos on joku ihminen johon tiedän voivani luottaa. Siis riippuu aivan vuodesta ja ehdokkaista. Kyllä minä katselen miltä näyttää, mutta en ole erityisen toiveikas.

Anonyymi kirjoitti...

ripsa

samalla kannalla olen äänestämisestä. ja paavo haavikon linjoilla myös, kun hän kirjoitti että "en äänestä tämän presidentin aikana / kun äänestäminen on sekä typeryyden / että rikollisuuden takaamista, rikos."

mikä koneisto tai kuka ehdokas muka kääntäisi päättäjien kerran antaman suunnan, pysäyttäisi sen ja asettaisi uusille urille? hölmöläisen peitonjatkajaa en äänestä - köyhällä käytäntö menee nimittäin unelmien edelle. olen kyllä tuohtunut, otan kyllä osaa keskusteluun, puran kyllä kiukkuani, mutta en kuvittele hetkeäkään, että asiat järjestyisivät äänestämällä.

kirjailija jarkko tontti kirjoitti hesariin erittäin hyvän jutun, jossa hän kertoi muun muassa sen, ettei äänestä pre­si­den­tin­vaa­leis­sa. "ne ovat po­li­tii­kan to­si­tee­vee­tä, viih­de­hat­ta­raa, jos­sa kes­ki­ty­tään hen­ki­löi­hin ei­kä asioi­hin." symppaan jarkon ajatuksia ko. artikkelin osalta muutenkin.

meri

Ripsa kirjoitti...

Meri

Tässä on vastauksena sekä joo että ei. Eka joo tarkoittaa sitä että johtajat pitää vaihtaa ennen kuin ne yrittävät vaihtaa kansan. Onneksi eliitti on aika pieni kuitenkin, ehkä se luikkii pakoon kun tulee vaikeaa.

Ei taas on vastaus siihen, kun pitää valita joku järjestelmä, siis semmoinen että miten tullaan kaikki ees jotenkin yhdessä toimeen. Onko keksitty parempaa kuin tää edustuksellinen demokratia? Sitä pitää oikein istua pohtimaan. Mitä siis sanoi Proudhon? Entä Kropotkin tai Bakunin?

Ajat tosin muuttuvat koko ajan. Pohjola ei ole ikinä ollut jokin yhtenäinen suure, esimerkiksi, aina välillä se unohdetaan. Suomi on puskurivyöhyke, aina, jos Venäjällä tapahtuu jotain.

Meidän pikkuinen parlamentti ei nyt ole kovin paljon, mutta EU:n parlamentilla voisi jotain tehdäkin, jos sitä haluttaisiin. Pakko tuo oli panna passiiviin. Mikä hemmetti siellä hannaa?

Mutta vielä vain pitää jatkaa töitä, vaikka on ilta. Ehkä onnistun kehittämään lukemisesta ja kirjoittamisesta ihan oikean addiktion?

Siis joo-ei. Suomessa on kyllä käsittääkseni semmoisiakin poliittisia eläimiä jotka eivät ole korrputoituneita eivätkä broilereita, mikä ei sekään ole ihan sama asia.

Pahus sentään, kun jotain pitäisi tehdä eikä tiedä mitä!

Anonyymi kirjoitti...

ripsa

ynisen samanmielisyyden merkiksi.

just eilen pohdittiin poikani kanssa kollektiivista ajattelua ja tultiin siihen tulokseen, että kansan kollektiivinen yhteistahto on romanttinen yleistys.

äänestäjien kypsyys on lähinnä makuasia. kehotukset arvioida tuota kypsyyttä ovat joko taktiikkaa tai väärinkäsitystä.

jos kansan ääni on ylin tuomari ja enemmistö on yhtä kuin kansa, "kypsyydellä" on pysyvä ja automaattinen enemmistö, kävipä äänestyksissä miten hyvänsä. heti kun kypsyyttä mitataan muilla tavoilla, joudutaan väärinkäsitysten keskelle.

äänestyskopissa vastataan kyllä tai ei, ja rastin osaa jokainen piirtää. perusteluita ei tiedustella, joten niiden kypsyyskään ei selviä. "kypsä" ratkaisu pitäisi siis erottaa epäkypsästä tuloksen ja äänestysprosentin mukaan. osoittautuu, että "kansa" onkin kypsä vain siinä suhteessa kuin se ymmärtää valita oikein.

äänestäjien mielipiteet ailahtelevat useiden prosenttiyksiköiden verran hyvin satunnaistenkin tekijöiden mukana. sikäli kuin se on kypsymättömyyttä, kypsymättömyys kuuluu vääjäämättä poliittisen elämän luonteeseen. valittujen edustajien mielipiteet saattavat myös ailahdella, mutta heidät voidaan panna vastuuseen ja vaihtaa. kansanäänestys voidaan korkeintaan toimittaa uudestaan, mutta jos niin tehdään, mitä tapahtuu sen uskottavuudelle?

semmoista se on tämmöisten kanssa. ja hemmetti päälle.

meri

Ripsa kirjoitti...

Kypsät ja epäkypsät. Ja sitten vielä ylikypsyys.

Jossaibn oikein luki präntättynä, että tätä nykyä miltei kaikki eduskunnan jäsenet ovat suorittaneet jonkin yliopistollisen tutkinnon. Sillä kai tarkoitettiin kypsyyttä. Ja taisi muinoin gradu olla jonkinlainen kypsyysnäyte.

Ja kuitenkin se on aina riippuvainen niistä kypsyysnäytteen tutkijoista, näytteen tekemisen ajan ohjaajista, laudaturseminaareista ja niiden ilmapiiristä (omani oli todella kehno yhden suuna päänä irvailevan ihmisen vuoksi ja hänen myötäjuoksijoidensa, se tyyppi ei ollut edes aikuinen saati missään nimessä älykäs), viisautta ei edes tavoitella enää missään, vaikka se olisi ihmisille mahdollista.

Toi kollektiivisen mielen, tahdon, hyvänolon kaiken sellaisen ilmaisut taitavat tiivistyä juopumiseen jonkin kansallisen ikonin vuoksi, mieleen tulee ihan ensiksi ja välittömästi Vihtori Kosola ja talonpoikaismarsssit, seuraavaksi jääkiekon pelaajat.

Fasismi on elossa ja voi hyvin ja toimii. Luen juuri Peter Handken kirjaa Suuri putous, se on oikeasti upea kirja ja ajattelen sitä jonkinmoisen Keski-Euroopan mielen kuvauksena. Siinä siis todella kuvataan mieltä.

Niitä lähettämiäsi Thomas Bernhardeja olen jo päässyt eteenpäin. Rupean käsittämään semmoisen pienen detaljien että itävaltalaiset eivät ole koskaan käsitelleen anschlussia. Mutta Unkarin laita on paljon huonommin.

Politiikalla on huono kaiku, mutta se on kreikkaa ja tarkoittaa sitä että vapaat miehet kokoontuvat agoralla ja rupeavat keskustelemaan kaupungin seuraavista asioista.

Me naiset, orjat, invalidit, ylipäänsä heikkohermoiset tapaukset ynnä hetairat lisäksi saamme pitää omia kokouksiamme eikä siitä sen valmiimpaa tule.

Joo. Perkele ja kuvia Suomestakin!