5.2.14

Valokuvamuisti

Talvea on ohuelti. Oleellista on saada olla ulkona, kulkea ja katsoa. Siitä ei tule vielä mitään, täydellisestä vapaudesta. Hermottuminen vie aikansa. Jalan ja käden hermot ovat olleet poissa ja katkeilleet. Jalassa olen tuntevinani ruuvit ja titaanilevyn, vaikka se on todennäköisesti haamutunne. Siis ei tunne vaan tunnottomuus.

Sillä lailla ihminen on rakentunut, että se imee ulkopuolelta sen minkä voi, koko ajan. On onneksi helppoja tapoja olla yhteydessä toisiin ja heitä on. Mutta kun ilma kulkee läpi kropan, viima ja pakkanen, ja on odotettava bussia, kylmä leviää jalkapohjista ylöspäin, eikä liike enää auta, niin painovoimasta tulee kirous.

Kesän kuvat tulevat avuksi. Sellaisen lämmön kuvat, jotka liittyvät hellan puiden hakemiseen, tuohenpalasten kiskomiseen koivupuista, puiden latomiseen oikein, sytyttämiseen (yhdellä tikulla), niin siinä on jo yhteys, joka on likimain täydellinen. Olla siellä, viluisena, odottamassa lämpöä joka on kohta.

Minulla on tallessa paljon sitä mitä isovanhempien ikäpolvi on puhunut. Vanhemmat ovat häipyneet jo muistista. Heistä on jäänyt varmaan vain kaksi tai kolme kirjettä, ei muuta. Mutta valokuvia on. Niitä on jossain enemmänkin, mutta ei ole järkeä käydä läpi satoja kuvia tuottaakseen yhden tai kaksi varmaa muistoa. Valokuvien katsominen tuo juuri ne asiat lähelle jotka olivat. Valokuvat ovat muistin apu.

Siniset silmät minulla on, mutta ne ovat tummat. En tarvitse vaaleanpunaisia laseja.



Talvi on muuttunut, siinä ei ole enää sitä samaa mitä oli ennen, syventymistä ja olemista. Aika on muuttunut. On pakko kerätä jäljellä olevat voimat että saisi takaisin tilan ympärilleen, sen joka katosi, seinät tulivat lähemmäksi ja öisin sellaiset unet, joissa maisemat olivat outoja.

On hyvä että lukee pitkiä juttuja kirjoista, miettii niitä ja käsittelee. Muistiinpanovihko on lukunurkan vieressä. Huoneissa on varjonsa, valoisina päivinä lumen väri on sinistä, puiden varjoissa, heleää. Puhdas sini ei ehkä olekaan kaikki taivaalla, sitä paitsi pakkasen sini on turkoosia.

En ole varma siitä mitä on ulkopuolella sellaista, mikä tarkoittaa totta. Suhteellisuudesta on tullut vallitseva olomuoto. Aistit pettävät, ne pettävät johonkin määrään aina, toisaalta epävarmuus panee etsimään. Kuva vangitsee katseen kirjaimia tehokkaammin. Mutta sitten kun otan taidekirjan käsiini, tajuan että vangitseminen ei ole aina väkivaltaa.

Kuvataide tuo usein lähelle avaruuden sillä tavoin, että värit menevät toisiaan kohti ja siitä tulee unia. Katsoin televisiosta Teeman Valokuvan voimaa-sarjan ensimmäisen jutun. Tekijä on sama Miina Savolainen, joka joku vuosi sitten teki puberteetti-ikäisten tyttöjen kanssa valokuvaterapia-projektin, jossa tytöt saivat pukeutua asuihin kuin prinsessat.

Tytöt olivat siinä iässä, jolloin identeettiä etsitään. Se saatetaan löytää ja sitten taas kadottaa. Kun he tulivat nähdyiksi, ja sillä tavoin nähdyiksi kuin he olivat itsensä ehkä ajatelleet unissaan tai päiväunissaan, he alkoivat tuntea olonsa paremmiksi. Sarja näitä terapia-valokuvia oli näyttelynä seinillä, siitä tuli dokumentti.

Nyt alkava sarja käsittelee perheitä.

Ensimmäisessä otoksessa oli kaksi sisarta Pohjois-Karjalasta ja heidän uudelleentapaamisensa. Nuorempi sisar oli jäänyt kaipaamaan etelään muuttanutta isosiskoa ja miettinyt millainen isosisko oikeastaan oli. Sisarussarja oli iso, kaikkiaan kuusi lasta, joten vertauskohtia olisi ollut muitakin.

Savolaisen kamera ja televisiokamera seuraavat tapahtumia ja kameran edessä alkaa tapahtua. Sisaret saavat pitkästä aikaa yhteyden äitiinsä ja samaten muihin sisaruksiin, aivan lopussa. Kamerat olivat tavallisia kinofilmikameroita ja ajattelen taas pitkästä aikaa mikä tekee niin hienoksi ne hetket kun sukeltaa omiin valokuva-albumeihinsa ja isoon laatikkoon, joissa niitä on enemmänkin. Valokuva esineenä on tuttu asia, se tuntuu edelleen läheiseltä, mikä on oikeastaan vähän outoa.

Koska kuitenkin digi-kuvat ovat tarkempia, niissä ei ole niin paljon värivirheitä, niitä voi korjata, jos valotus on ollut väärä, on mahdollista tehdä kaikenlaista. Miksi pölyinen laatikko tuntuu niin hyvältä?

Ehkä yksi syy on se, että niissä on niin usein jotain aivan konkreettista omaa tai toisten historiaa. Kun olen aina tarmonpuuskan saatuani ruvennut käymään läpi dioja, huomaan että siellä on paljon kuvataidetta ja arkkitehtuuria. Silmäni ovat kiinnittyneet joihinkin tiettyihin asioihin ympäristössä.

Pohjoiskarjalaisten sisarten tapaaminen ja näkymät kameran linssin kautta olivat hienoja. Sisarten välinen lämpö välittyi television ”viileän median” -nimestään (ks.Marshall McLuhan) huolimatta. Sanoma oli kyllä intiimi, mutta vielä enemmän yleisinhimillinen. Minusta perheitä kannattaa ajatella ja kuvata, koska ne ovat edelleen yhteiskunnan perusyksikkö.

Jos kuvilla saa aikaan jonkinlaisen parantumisen ja tunteen eteenpäin menossa jo keski-ikäisten naisten elämässä, on vaikea ajatella mikä voisi olla parempaa. En tietenkään tiedä mitä terapia on, en tiedä toimiiko se, vai ovatko naiset hyviä näyttelijöitä, mutta he tulevat antaneeksi kaikenlaisille perheille positiivisen esimerkin.



Lähelle tuota valokuvan eheyttävää ideaa tulevat luokkakokoukset. Niissä käyminen tai vaikka vain jonkun koulutoverin tapaaminen voi olla hyvin lämmin tapahtuma. Kyllä siihen on aivan yksinkertainen syy: me opimme toisiltamme paljon kasvuvaiheessa, lapsina ja nuorina. Siksi niitä ihmisiä aikuisinakin tavatessa on hyvä olo.

Luokkakokouksista on jäänyt vain yli-/alivalottuneita tärähtäneitä kuvia. Mutta muistossa on aivan oikea yhteys joka syntyi. Asumme eri puolilla Suomea, mutta meillä on ollut samoja opettajia jotka ovat vaikuttaneet elämäämme ihan yhtä lailla. Huiminta on se, että näkee niin monen selvinneen elämästään hyvin, ovat kaverit päässeet tekemään niitä töitä joita halusivatkin.


Ja jos ei olisikaan ollut onnea, niin tässä vaiheessa ihmiset jo tietävät missä se onni on, jos ei työssä joka on aikoinaan antanut palkan. Eläkeiässä on puolensa.

52 kommenttia:

  1. Varmaan se on totta, että talvi on muuttunut, mutta vuosi vuodelta myös ihminen ikääntymisen eri vaiheissa ottaa talven vastaan ja keväällä jättää sen taakseen hieman "muuttuneesti".

    Tavallaan heti lokakuussa ajattelee, että kohta jo pääsiäistä vietetään ja että pianhan se seuraavakin kesä ohitse on. Vanhojen valokuvien katselu jouduttaa näiden tunteiden tuntemista: Ainakin minulla.

    Oli jälleen lapsuuden seuduista ja ihmisistä löytynyt uusia (siis vanhoja) valokuvia. Näin niitä viimeksi kun siellä kävin, mutta en vielä itselleni saanut.

    Ensi kerran näin myös äitini isän valokuvan, paitsi että on hänestä arkussa kuolleena otettu valottunut kuva olemassa mulla. Kun tätä uudempaa tuttavuutta katselin, ei värähtänyt muistinlanka lainkaan: olin n. 5 vuotias kun Uappo kuoli.

    VastaaPoista
  2. Valto,

    ihan varmasti me ollaan vuos vuodelta erilaisia, vuodenajat toisaalta mittaavat meitä, koska siirtymät ovat sen verran jyrkkiä täällä Pohjolassa. Kai tuolla on myös niitä hormonaallisia tekijöit, se melatoniini kun säätelee suhdetta pimeyteen ja valoon.

    Pääsiäinen kuvataan usein valon aikana tai airuena. Pakanallisina aikoina se on ollut valon ja tulen juhla, ja pääsiäisvalakiat täälläkin on pääsiäisinä. Kuulemma on jossain muuallakin, mutta en nyt muista missä.

    Jo muinaiset kreikkalaiset ja roomalaiset viettivät kevätjuhlaa. Siellä kesä on silloin meidän mittapuun mukaan täydessä käynnissä. Pääsiäinen vaihtelee vuosittain, jotain laskukaavojakin siihen on, mutta en ole koskaan oppinut laskemaan.

    Rupesin tässä miettimään onko meillä ketään erityistä kevätjumaluutta, niin kuin on joulupukki, jonka se olkipukki-hahmo on pakanallinen. Disney hahmo on ilmiselvästi amerikkalainen, joten sitä ei lasketa.

    Uappo? Mistä tuo nimitys on peräisin? Papastako? Jännittävä juttu että et muistanut. Kertoiko äitis minkä ikäisenä olet muistanut Uapposi vielä? Minä olin muistanut paljon pitempään isän isoisän kuin isoisän, mutta saattaa kyllä johtua siitä, että Pappa kuoli vähän dramaattisesti ja kuolema sai aikaan koko suurperheen hajoamisen. Vuosi oli 1947 ja samana vuonna kuoli myös hänen isänsä.

    Kuvia kyllä on, isoisä on ollut läsnä kuvina koko lapsuuden, mutta en muista istuneeni hänen sylissään enkä muista mitä hän olisi sanonut. Voi olla että aikuisten suru ja murhe ovat saaneet minut muistamattomaksi.

    Se isopappa taas oli vissiin vähän lapsellinen. Minulla on selvä muistikuva istumisesta hänen polvellaan hänen lasinsa, sellaiset ohuet pyöreät, käsissäni. Isopappa on puhunut kuulemma paljon ihan viimeisiin päivinsä asti.

    Pappa kuoli johonkin dementiaan, hänen isänsä taas ihan vanhuuteen. Siinä on voinut olla lapsen silmissä ero.

    VastaaPoista
  3. Anteeksi, luulin automaattisesti, että tiedät minkä nimisestä on kysymys kun savolainen sanoo Uappo. Se on tietenkin Aabraham, mutta varmaan samanlainen väännös tulee Aapostakin joka lie alkujaankin Aabraham-nimen muunnos.

    Meillä oli siis Uatu (=Adam) ja Uappo (=Aabraham) ukit. Eikö olekin metkaa? Olosuhteissiin nähden molemmat elivät suht iäkkäiksi. Uatu 74- ja Uappo 83 vanhaksi.

    Unimäen Anu (Ananias=isoisoukkini) oli taas elänyt liki 90-vuotiaaksi. Sanoivat sitä "Pitkäikäisiksi Kainulaisiksi".

    Kyllä me jotain tiedetään suvun vaiheista, mutta äidin puoli on "pimeämpi". Äidin isä siis oli niin jyrkkä fundamentalisti (olen kertonut joskus) ettei äitikään sitä mielellään muistellut.

    Että on mullakin siis mahdollisuudet vanhaksikin elää jos elämäntapani pysyvät kohtuullisina eikä rytmihäiriöt ennen aikojaan tapa: viimeisimmät verikokeethan sen "paljastavat" 4%:n tarkkudella. :) Mutta tuo välillä mustuva mielikin voi tappaa, sen tiedän. Sitä ei voi veriarvoilla mittailla.

    Mutta en minä täällä iäti haluakaan olla. Kunhan nuorimmatkin maailmaan saattelen, niin se riittää. Vuoteeseen sidotuksi en missään rakkauvessa halua viime metreillä.

    VastaaPoista
  4. Valto,

    joo, on siitä aikaa kun olen savoa puhunut, silloin 2-4-5-vuotiaana Sukevalla ja sitä ennen Mikkelissä. Vimpeli oli vähän sinnepäin, mutta muistan oikein hyvin murresiirtymän siitä, että Vimpelissä ei oikein tullut enää kavereita, niin kuin oli Sukevalla.

    Mutta olen siitä varma, että itäinen sanasto on ollut siinä takana että keskikoulussa ymmärsin Kalevalan kielen niin hyvin, päinvastoin kuin useimmat hämäläiset luokkatoverini. Oppivat nekin, mutta vaikuttaa siltä että vaikeampaa oli.

    Karjalassa ei viännetä siihen malliin tai ainakaan yhtä leveästi kuin savoksi. Kirjoitettuna on taatusti vaikeampi ymmärtää savoa kuin äännettynä. Iännettynä? En olisi ymmärtänyt kummankaan isoisäs nimeä, luultavasti en edes sanottuna.

    Anu on itäinen naisen nimi! Tai en tiedä onko se enää itäinen, mutta en muista tunteneeni Pohjanmaalla ketään Anua.

    Hirveän raamatullisia nimiä teillä on. Ananiaskin, muistaakseni on joku Vanhan testamentin hahmo. Ja se Unimäki on Kainuussa?

    Mun isopappa täytti vissiin melkein 101 vuotta, mutta ei ihan, siis oli syntynyt 1847 tai -46, mulla ei ole tässä sitä sukulistaa edessä.

    Sukupuuta keräilen, apunani yksi 8. serkku. Muutkin sukulaiset ovat kertoneet tässä hihkumiseni yhteydessä mitä kautta ovat sukua.

    Eikö se ole vielä epävarmaa miten selvästi geneettinen tuo ikä on? Sillä teidän isoisoisällä on ollut työntäyteinen mutta muuten hyvä elämällä samoin kuin meidän isopapalla. Kutsuttiin Luomannin papaksi. Raivasi apunaan talkooväkeä ja joitakin renkiä ja piikoja kahdeksan hehtaaria suota pelloiksi. Nyt siinä on golf-kenttä. Pistää vihaksi niin riivatusti se pieni detalji.

    Toinen pitkää elämää enteilevä juttu on taatusti se että perhe ja suku on ympärillä. Sinulla on suhteellisen lähellä. Minulla ei myöskään hirveän kaukana, paitsi ehkä henkisesti. Kun se vanhempien ikäpolvi on poissa.

    Sitten ikää vähentävä tekijä on ollut sota, se on ollut kaikin osin rankka. Pappa ei kestänyt sitä, kuoli jo 67-vuotiaana, isä ei kestänyt sitä ja kaiken muuttumista ja kuoli jo 50-vuotiaana.

    En minä usko että tappamisen näkeminen ja uutisten kuuleminen siitä ikää kovasti lisää, ainakaan miehillä, jotka potentiaalisesti joutuivat sotatoimiin koko ajan.

    VastaaPoista
  5. Ananiasta kutsuttiin Anuksi, eli ei ole naisesta kyse. Anun vaimo oli Mari.

    Tuntuu tietysti oudolta tämä koska Anu on aika yleinen nimi tyttölapsilla ja nuorilla sekä vanhoilla naisilla nykyäänkin.

    Anu-ukki ei ollut hanakka tekemään töitä, vätvehteli vaan, metästeli ja kalasteli. Tietenkin sen pihapiirinsä hommat teki, mutta eipä maailmaa ollut koskaan rakentamassa. Elää sitä pitkään niinkin kun ottaa lunkisti ja veistää huumorinpuuta. En tiedä, olisiko Anu koskaan edes puusavotassa vieraalla ollut.

    Unimäki ei missään nimessä ole Kainuussa: Olen kai minä sen selvästi ilmaissut? Savoa se on, Rautavaaraa. Elä siis sekoita muuten loukkaannun. :) (Leikisti siis)

    En oikeasti halua olla kainuulainen, en vaikka asunkin nykyisin täällä. En edes halua, että vahingossa minut näihin kunnaisiin muuten sotketaan kuin että osoitteeni nyt sattuu olemaan Kajaanissa. En opi näitä seutuja rakastamaan koskaan. En tiedä, mistä tämä "vastenmielisyys" kumpuaa kun en sitä sillä tavalla ole juuri muualla tuntenut. No, ehkä jossain vaiheessa Tampereella kun en kotiutunut sinnekään.

    Suvun läheisyyskään ei pidä paikkaansa, kaikki ovat levällään maailmalla kuin Hujasen eväät. On Rautavaaralla tietenkin joitakin sukulaistaloja säilynyt kuten kaikilla, mutta entiseen verraten rippeet vain. Ja alkavat olla vanhoja kaikki, nuoremmat eivät jää näistäkään aloilleen joita vielä on.

    Omat lapset nyt suht kinkerpiirin rajoilla tällä hetkellä ovat: Vanhimman tyttären luokse on vajavat 150 km ja toiseksi vanhimman 100 km. Olivat hekin Rovaniemellä ja Helsingissä, mutta poistuivat niistä paikoista ennen juurtumistaan. Ja nämä pienethän ovat tässä saman katon alla toistaiseksi.

    Siskot ja veljet ovat Helsinki, Liperi, Haapavesi ja Siilinjärvi nimisillä paikoilla. Ja heidän aikuisiksi kasvaneita lapsiaan ja lapsenlapsiaan tuskin tunnen jos vastaan tulisivat. Nähdään ehkä joissain sukulaisten hautajaisissa tai häissä tai syntymäpäivillä.

    Pirstaleista, kovin pirstaleista kun pysähtyy ajattelemaan.

    VastaaPoista
  6. Valto,

    no kun sanoit että kainulaisia, niin siitä aattelin! En ole juuri osannut piirtää viivaa Savon ja Kainuun välille ja korviini murteet liudentuvat toisiinsa.

    No, siis Mamma oli Iisalmesta. Ja lähti sieltä tai Vuolijoelta Ameriikkaan. Luultavasti Vuolijoki ei elättänyt sitä porukkaa. En tiedä hänen vanhemmistaan yhtään mitään, eli kun Nissisten sukutaulu on, niin täytyy ruveta ottamaan selvää.

    Sukua on Iisalmen lähellä paljon. Niin ainakin oletan, Nissilänhän sinäkin tiesit.

    Sulla on suku hajonnut joka puolelle myös. Niin se varmaan sitten on ruvennut käymään kaikille tässä maassa. Töitä ihmiset etsivät mistä saavat.

    Vai oli se teidän Anu metsästäjä ja kalastaja. Toi kuitenkin jotain ruokaa kotiin?

    No ovat Liperi ja Siilinjärvi Savoa ainakin. Voi kun olisi maailma siskosi ja veljesi pitänyt yhdessä, kyllä ne ovat aina tärkeitä, minusta se on ihan selvä.

    Mutta katso tuo linkin dokumentti, toinen osa tulee vissiin ens maanantaina, Teemalta. Ei ole mikään ihme että joku oikein rupesi miettimään miten voisi saada perheitä uudelleen tutustumaan.

    Niin ja sitten se sodankäyneet ovat melkein tästä jo kuolleet ja jos sitä alkaa olla niitä vanhimpia, niin serkut ja pikkuserkut ovat jo hajonneet kaikkialle.

    Minulla ei sukulaisiin ole kovin pitkä, alle sata kilometriä. Mutta yhteys taisi katketa vanhempien sukupolveen. Niillä on kyllä myös ollut omanlaisensa todellisuus, joka on tyystin erilainen kuin sodan jälkeen syntyneillä.

    Mutta täystyöllisyys on ollut, kunnes se loppui 1990-luvulla. Ihmisillä on ollut töitä ja elämistä. Vai oliko niin että näköala meni kun Nokia kaatui alta?

    Ei nuoriso ole tietenkään yhtään sen huonompaa kuin se on ollut ennenkin. Jos siis ulkoiset olosuhteet eivät täysin kurita, ehkä nuoriso pelastaa Suomen, mikäli on tärkeätä että se säilyy. Minusta pitäisi säilyä ihan vain kielen vuoksi.

    Niin, joka tapauksessa Rautavaara on entinen suurpitäjä. Sen verran tiedän minäkin.

    VastaaPoista
  7. Olisin mielellään katsonut Ylen videota Savolaisen kuvista mutta ei se toiminnut täältä päin.

    Mielenkiintoinen juttu tämä ja varmaan koskee monta lukijaa. Meilläkin on paljon vanhoja kuvia suvusta Suomessa mutta nimiä ei ole monista serkuista ja kavereista. Olenkin joskus ajatellut mennä läpi ja ehkä saada inspiä taide projektille mutta työ vaatii paljon aikaa ja tarmoa.

    Juuri luin kanadansuomalaisessa lehdessä jutun nuoresta taiteilijasta joka teki juuri tämmöisen tutkimuksen: http://finnishcanadian.com/profiles/blogs/tutkimusmatka-omille-juurille-taiteilija-lora-northway-saa

    VastaaPoista
  8. Mukava on teidän jutusteluanne lukea, Ripsa ja Valto.

    Vuodenaikahuomio on mielenkiintoinen. Itse huomaan vuosi vuoden jälkeen, että näin helmikuussa, joskus jopa tammikuussa (maaliskuusta puhumattakaan), minua ei palele niin kuin alkutalvella. Tutkijat kyllä sanovat, että kylmyyteen tottuu (kuulemma ihan tietyssä ajassa, olisiko 10 päivää), mutta omalla kohdallani on kysymys ihan eri asiasta. Mitä pidemmälle talveen mennään, siis kohti kevättä, sitä enemmän mieleni alkaa tuottaa eteeni keväistä kuvastoa ja olen kulkevinani keväistä tietä, vaikka on lunta ja pakkasta eikä välttämättä kovin valoisaakaan. Sen mielikuvan voimin jaksaa laahustaa pakkaslumessa ihan erilaisin energioin.

    VastaaPoista
  9. Marja-Leena,

    olen pahoillani! Taidan lähettää Teemalle kyselyn aiheesta. Nimittäin sama tilannehan on meidän pojallamme ja hänen perheellään: eivät näe suomalaisia ohjelmia. Radiosta en tiedä, voi olla että podcastit toimivat.

    Juuri Miina Savolaisen kaltaiset kuvajuttujen tekijät mielellään soisi lähetettävän myös expat-ihmisille ulkomaille! Nyt kontakti sitten teillä katkeaa. Onko sitten niin että näet esimerkiksi vanhoja elokuvia? YLE on valtion ja siis kaikkien meidän kanava.

    Joo, lähetän vakavan kysymyksen YLElle!

    Mutta olet varmaan oikeassa siinä, että Savolaisen kehittämän valokuvatearapian tarve on jo huomattu. Ne nuoret tytöt jotka saivat esittää prinsessoita kameran edessä, pitivät kamera-projektia todella hyvänä ja tarpeellisena.

    Keiju,

    muistaakseni sinäkin tiedät jotain tästä Suomen itä/länsi-maaottelusta? Tai ainakin muistelen että olet Valton suunnalla käynyt visiteeraamassa.

    Ja tänä vuonna ei ole ollut oikeastaan talvea vielä lainkaan, puolitoista viikkoa käväisi 10 miinusasteen tietämillä, nyt on +1, raaka ilma.

    Niinhän meteorologitkin sanovat, tai sanoivat kun kylmät tulivat yhtäkkiä, että viikon verran menee tottumisessa. Pimeys on sitten toinen tekijä.

    Se ehkä vaikuttaa pohjoisiin mieliin enemmän kuin kylmyys. Käytät siis mielikuvaharjoittelua. En minä keskellä talvea vielä uskalla luottaa kevääseen.

    Yleensä ajattelen niin että nyt on pahus vie kestettävä vielä huhtikuuhun asti ainakin. Puren hampaita yhteen.

    VastaaPoista
  10. No, perhepiirin mökkihän on Oulujärven rannalla Paltamossa, joten Kainuu on tullut sitä kautta tutuksi. Sukutausta on pääasiassa pohjalainen, mutta nimi on Karjalainen. Isän sukuselvitykset ovat osoittaneet, että sekä hänen äitinsä (minun mummoni) että isänsä (minun pappani) suvusta löytyy kainuulais-itäsuomalainen juonne. Mummon suku tuli Puolangalta, papan suvun yksi haara Oulujärven seudulta. Muistini mukaan 1600-luvulle saakka mentäessä päädytään jo Savoon.

    Näin ollen (sukunimi mukaan huomioiden) oma käsitys juuristani ei ole länsi- tai itäsuomalainen, vaan ehdottomasti molempia.

    Tampereella on ilmeisesti ollut kylmempi talvi kuin Vaasassa? Täällä oli kolme viikkoa ihan kunnon pakkasia, päivisin –10–15, öisin usein –20. Tätä kirjoittaessani on neljä pakkasastetta. Luntakin on siedettävästi. Ennen ihan oikeaa talvea ei näin umpisuomalaisena voi ajatella kevättä. Ja kun talvi alkoi vasta tammikuussa, oli talven tullen ihan sama aloittaa jo mielikuvatasoinen kevät. Näin se menee äärimmäisellä kevätihmisellä.

    VastaaPoista
  11. Keiju,

    hyvä että sukusi on tullut jo selvitetyksi. Minua on harmittanut koko ikäni se, että jossain vanhassa puukantisessa Raamatussa ON ollut vanha sukupuu, mutta kirja on kadonnut serkun kuoleman jälkeen ties minne, kun sukutalo on miltei asumaton jo.

    Siitä sukupuusta olisi voinut ottaa kuvan ja liittää sen sitten näihin kirkonkirjatutkimuksiin.

    Ajattelinkin että et varmaan ollut ihan omia aikojasi siellä Kainuussa päin. Minä olen ollut siellä silloin tällöin, mutta asumalla asunut lapsena. Ilmeisesti siis Savossa.

    Eilinen uusi kielioppitulkinta, siis että nyt saakin taas sanoa että "alkaa tekemään" on kuulemme läntistä puhetta ja sitä kautta tullut kirjakieleen, itäistä taas "alkaa tehdä". Meillehän on tolkutettu että pitää kirjoittaa "alkaa tehdä".

    Olen eilen ja tänään miettinyt suhdettani tuohon ukaasiin ja joudun sanomaan että on pakko alkaa miettiä. En aio vaihtaa tapaani kirjoittaa.

    Puhepohjani on itäinen. Sanon sen sitä varten, että ihmiset elävät kielessä. En osaa kirjoittaa savoa enkä puhuakaan, mutta en osaa puhua myöskään pohajalaista. Murteet tyssäsivät siellä Hämeessä.

    Joo, kelit ovat meillä olleet viime vuosina suunnilleen samat kuin Helsingissä. Hesa on tietysti etelää, joten siellä on lämpimämpää, mutta tämä on taas läntisin kolkka, ellei Tornionjokilaakso tule lännemmäksi. Atlantin lämpeneminen varmasti vaikuttaa jo.

    Olin yhtenä talvena Tampereella ja siellä oli mielettömän kylmä. Siis palelin! Saatta johtua tuosta kuivasta sisäsuomalaisesta säätyypistä. Teillä purevat itäiset viimat!

    VastaaPoista
  12. Joo, kainuulainen ja Kainulainen ovat aivan eri asia.

    Anusta vielä sen verran, että hän on ollut seutukunnankuulu suustaladattavan luodikonkäytön tarkkuudessaan. Ja rihmaset sun muut loukut ajan tavan mukaan metsään on viritellyt. Ja varmaan on Luikkoalhella ja Keyrityn matikkaluodolla rysät ja verkot olleet aina.

    Itselläni ei hänestäkään muistikuvia ole (k.1963) ja valokuviakin sain vasta viime kesänä. Sanoin kun liimasin ison kuvan mökkikirjan puiseen kanteen, että nyt tuli Anuvaenoo kottiin takas.

    Mukaviahan muistelut ovat kun muistasi ja tietäsi suvuistaan enemmän.

    VastaaPoista
  13. Valto,

    mulla on sellanen hatara mielikuva että mun nuorena teatteriopiskelijana ollessa oli jossain Kainulainen-niminen teatteriohjaaja tai dramaturgi. En muista missä, mutta muistan että olisi ollut aika tunnettukin ja pidetty kaveri, mies siis kyllä. Ettei ollut peräti jonkun teatterin johtaja?

    Ovatko Kainulaiset kainuulaisia? Tarkoittaako se nimi jotain? Tarkoittaako sen puoleen Savo jotakin? Nyt juuri iski mieleeni että en todella tiedä. Pohjanmaahan ei ole kuin ilmansuunta. Vaasa tulee Kustaa Vaasasta, luulisin. Mutta sitten en myöskään tiedä mitä tarkoittaa Nurmo ja Alavus, isän ja äidin syntymäpitäjät.

    Se teidän Anu ON siis taatusti tuonut ruokaa kotiin. Ja väitit laiskuriksi. Tuskin kukaan oppii tarkaksi ampujaksi ilman ajatusta tienestistä. Ja tuskin teillä Savossa oli mitään mafiaa, että olisi ollut semmoisia bisneksiä.

    Anuvaenoo! Ovat sun poikas ihmetelleet kenestä sinä puhuit! Mutta muuten, mulla on sukutauluja, ja olen tullut siihen lopputulokseen että ne pitää printata ja sitten on ruvettava täyttelemään oikein helkkarin isoa paperia ja tekemään ihan oikeata sukupuuta.

    Puun muoto siihen käy varmaan parhaiten, koska haarat menevät vähän joka puolelle. Mutta ensin pitää saada kuulo toimimaan että voin ruveta katselemaan niitä Ameriikan sukulaisia. Siis ensin on soitettava Peräseinäjoelle. Ja kysyttävä miten homma käy. Siirtolaisinstituuttiin siis.

    Kuka teistä on vanhin? Eikös se homma kuulu vanhimmalle suvun jäsenelle, tai lähinnä sellaiselle? Ainakin mulle se homma lankesi itsestään. Nyt sitten olen sormi suussa.

    VastaaPoista
  14. Martti Kainulainen oli se muistelemasti näyttelijä.

    Juontuisiko Kainuu jostain norjalaismytologiasta... Kvenlandia tms. jossain Lönrotin kirjassa vilahti ja se oli jotenkin juonnettu Kainuuseen? En muista tuota yksityiskohtaa sen kummemmin vaikka luen paraillaan Lönrotia.

    Kainulaisista sukunimenä en tiedä, mutta samaan viittaisi.

    Savo, Savokarjala... ei hajuakaan alkuperästä. Sanooko Wikibedia mitään? Ei kerro muuta kuin että missä se sijaitsee ja että 1400-luvulla on alkanut muotoutua.

    Kainuusta löytyy se, että alkuperä on mahdollisesti Tornionjokilaaksosta, kveeneistä jne.

    Kainuunmäki on Sonkajärvi-Sukeva-Vieremä-kolkassa. Siskoni asui siellä 1981 lähtien aika monet vuodet, parikymmentä vissiin. Niiloli siellä ok.talo.

    Meillä ei sukututkimusta harrasteta ja sattuneesta syystä sisarusparven vanhimpaan ovat siteet katki eikä takaisin kiinni solmita. Sille on ankarat syynsä joita ei lyhyesti käy selvittäminen.

    Minä tongin minkä tongin, mutta sukupuita en ala värkkäämään vaikka mielenkiintoista tietenkin tietää tarkalleenkin olisi.

    Ovathan nuo sukuseurojen jäsenet tutkineet, että luen sieltä aina kun käteen sattuu heikkisistä ja tuovisista lähinnä sen minkä muutaman sukupolven taakse helposti löytää. Kirjoista luetteloita löytyy, mutta en jaksa pelkistä nimistä ja paikkakunnista innostua.

    VastaaPoista
  15. Kiitoksia, Ripsa. Kyllähän se "alkaa tehdä" on aina ollut minunkin korvaani. Twitterissä arvailtiin, mikä on seuraava kielitoimiston periksiantaminen. Ehdotin sanamuotoa "enään". Joku kommentoi siihen, että hän kyllä tuossa tapauksessa perustaa oman kielensä. Toiset pilkkasivat meitä kielipoliiseiksi ja -natseiksi, mikä on hupaisaa tällaiselle antifasistille, joka ei poliisinkaan ihmeitä tekevään voimaan oikein usko.

    Sukuselvitykset ovat kyllä mielenkiintoisia. Isän suvusta löytyi tutkimuksessa sellainenkin sukunimi kuin Gisselkors. Kuulemma vanha pappisnimi. Äidin suvussa puolestaan on 1700-luvulla ollut täyslaidallinen juutalais-raamatullisia etunimiä: Jafet, Eleasar, Nimrod. Onkohan niitä nimiä oikeasti käytetty? Haapavedellä nuo "Jahvetit" ja muut taisivat asustella.

    Manner-Suomen läntisin kolkka on muuten Rauman Rihtniemi.

    VastaaPoista
  16. Valto,

    iät ajat sitten me törmättiin kuningas Alfredin joskus 700-luvulla tekemään kronikkaan matkalta katsomaan jäämerta. Hän nimesi ne oudolla tavalla puhuneet nimellä kveeni.

    Sittemin joku suomalainen kielitieteilijä on ehdottanut, että Kainuussa oli pulaa ruuasta (ihan totta?) ja sieltä lähti porukkaa sitten Jäämerelle pyytämään kalaa. Että siis olisi ollut tuo kveeni englanninkielinen väännös Kainuu-nimestä.

    Tornionjokilaaksosta varmaan löytäisi yhtä ja toista, myös nimiä. Miksei e voisi olla vanhakin nimi. Ei vain tule mieleen yhtään suomen sanaa joka jotenkin kuulostaisi sanalta kainuu.

    Niin, siis on ihan Savossa sitten Kainuunmäki? Mutta ei Savokaan kuulosta miltään sanalta.

    Voi olla että meillä jäi lyhyeen nuo kielitutkimukset kun sodan jälkeen raja itään meni kiinni. Kuulemme nykyään tutkimusmatkoille on vaikea päästä.

    Keiju,
    joo, tuo kieliuudistus oli totisesti ja kirjaimellisesti myös, vuossadan uudistus. Yksi tuttu sanoi että kieli on yhteiskuntaluokkaan sitoutunut juttu, ja sitä kautta koulutukseen, joten hän aikoo ainakin seurata koulutuksen suuntaviivoja.

    Ja naureskeli päälle että kai hän nyt sitten on snobi. Minä tiedän etten voi muuttaa noita "huonokielisiä" ilmaisuja muuksi. Ja siinä on lisänä se tuo itäsuomalaisuus hyvin pienenä. Tai siis tarkkaan ottaen saa siis virallisesti nyt käyttää kumpaakin!

    Niitä minä tuossa ihailin Valtonkin isovanhempien nimissä, ikivanhoja suomalaistettuja Raamatun nimiä. En tunne kyllä täältä meidän suvusta yhtään tuommoista. Lyhyitä talonpoikaisnimiä: Matti, Teppo, Juha.

    Saattaa teillä kahdella olla uskovaisia niissä vanhoissa. Ehkä.

    VastaaPoista
  17. Lönrotia lukiessa eilenillalla törmäsinkin kappaleeseen, jossa Elias oli taasen törmännyt Savo-maakunnan nimiselvitykseen, mytologiaan. Nyt pikaisesti muisteltuna se meni niin, että toisiaan vainonneet metsäläiset (virolaiset suomalaisia)olisivat nähneet mökkien savuja korvessa Kerimäen-Mikkelin huitteilla ja alkaneet hokea "savu, savu" sanaa. Siitä se olisi sitten muka vääntynyt muotoon savo (paikan nimeksi ensin) ja laajentunut sittemmin Savoksi ja Savolaxiksi käsittämään koko murrealueen, eli maakunnan.

    Myös runonlaulaja Kainulaisia (Juhana) oli Lönrot tavannut sekä tallentanut tämän sanallista tuotantoa Kesälahdella usean päivän ajan, eli se on jo Pohjois Karjalaa, Kitee-Joensuu lähellä.

    Jäin siis aprikoimaan, että jospa Anuvaenoon suku onkin siltä suunnalta eikä Kainulaisella ole Kainuu-nimen kanssa mitään tekemistä? Tiijä vaikka ollaan miten kuulujen sananlorsaajien sukua...

    VastaaPoista
  18. Valto,

    mulla on se käsitys, että Savossa - ja ehkä muuallakin Itä-Suomessa - on ollut tapana polttaa vainovalkeita, joita on siis poltettu mäkien tai vaarojen päällä, ja ne ovat olleet vähän niin kuin savumerkkejä, että nyt on vieraita tulossa. Viittaisi siihen että kahinoita on ollut suuntaan jos toiseenkin.

    Rajamaata Itä-Suomi on ollut siitä asti, kun tuo slaavien kiila alkoi työntyä Novgorodista kohti Vienanmerta. Syy on ollut kauppapoliittinen, mutta siinä matkalla on asunut suomalaisia ja karjalaisia, mikäli karjalaiset olivat silloin jo oma kansansa. Slaavit alkoivat työntyä pohjoiseen joskus 1500-1600-luvulla, mutta Solovetskin luostari siellä Vienanmeren saaressa on ollut ehkä jo aikaisempi.

    Voi olla että ne ovat olleet erakkomunkkeja ensin. Mutta se kauppatavara, jota erityisesti tarvittiin oli öljy, eli traani. Valaanpyynti oli tärkeää. Samoin hylkeenpyynti, vaikka en tiedä saako hylkeistä öljyä, mutta hylkeistä kyllä käytettiin kaikki nahkaa myöten.

    Vuosia sitten satuin näkemään telkkarista Sakari Pälsin dokumenttifilmin, jossa hän oli päätynyt tsuktsien maalle sinne Tyynen meren äärelle, tsuktsit asuvat siellä Kamtsatkan niemimaan eteläpuolella.

    Se leffa oli hieno. Siinä näytettiin miten tsuktsit tekivät kanoottinsa (vai kajakkejako ne olivat, sotken ne kaksi aina) hylkeen nahasta, mutta veneen ruoto on tehty valaan luista. Muistaakseni Pälsi oli siellä joskus 1910-luvun alkupuolella.

    En tiedä miten tsuktsit voivat nyt. Joskus vuosia sitten kuulin sen yleisen huolen, että ovat aivan toivottoman alkoholisoituneita. Aivan sama juttu, mitä kuulee Grönlannin inuiiteista ja Amerikan intiaaneista.

    Mistähän muuten johtuu se, että meillä on heimonimiä sukuniminä? Tuon blogissa olevan linkin kuvaaja on Miina Savolainen. Sitten on Hämäläisiä, Venäläisiä ja Karjalaisia ainakin. Pohjalaisia ei taida olla nimenä.

    VastaaPoista
  19. Ripsa

    Tunnen Yhden Tapio Pohjolaisen. On Karttulasta syntyisin, asuu nyt Kuopiossa. Sukunimeään on vrk:n mukaan 860 kpl nyt.

    Pohjalainen-sukunimenä on samassa tilastossa 802 kpl (kuolleina ja elävinä yht 1600).

    Tässä tuota pyöräretken karttaa katselen rajan takaa, niin ei se ole paljon pahastikaan, jos retkeni päätteeksi saan kertoa käyneeni Solovetskissakin. Reittini menee nimittäin Sortavalan kaupungin äärelle, niin siitä ei ole pitkää matkaa rantaan ja laivaan ja luostarisaareen. Voisin sitten tulla toisella laivalla halki Laatokan Käkisalmeen ja vasta siinä miettiä, tulentko Svetogorskissa rajan yli vai takaisin ylemmä Niiralaan.

    VastaaPoista
  20. Lönrot muuten kirjoittaa noista "vainovalkeista". Ne eivät kai ole enää olleet 1800-luvulla vainojen pelon vuoksi poltettavana vaan pääsiäisenä, helluntaina ja juhannuksena henkien lepyttelemiseksi, so. taikauskoisuutta siis. Myös tulevaa satokauden jumalia ovat lepytelleet jne.

    VastaaPoista
  21. Valto,
    nyt kun sanoit, niin olihan mullakin yhtenä tenttikirjana Teuvo Pohjolaisen kirjoittama opus joukkotiedotusvälineistä ja laista, ja lakia ei juuri hirveästi vielä silloin ollut tekijänoikeudesta, sen sijaan olivat epäsiveellisyys ja epäkunnioittava suhtautuminen uskontoon ja muutamia muita semmoisia, joiden perusteella on voitu sensuroida kirjoja.

    Jaa, ja Pohjalaisiakin on? Minulla on puhelinluettelo ja siitä voisi katsoa miten paljon heitä on täällä Vaasan läänivainaan alueella.

    Mutta sulla menivät nyt luostarit sekaisin. En ole varma siitä mistä kohden olet menossa yli tai missä päin Karjalaa meinaat pyöräillä, mutta Sortavala on kyllä Laatokan rannalla, ei Vienanmeren. Vienanmeri on siis siellä pohjoisessa ja sitä rajaa Kuolan niemimaa.

    Solovetsk on siinä Vienanmeren suulla, siis kun se leviää Kuolan niemimaan ohi mereksi. Venäjäksi Valkoinen meri, eli Belaja jotain.

    Solovetsk on kuuluisa siitä, että Neuvostoliiton aikaan munkit (ainakin suurimmalta osin) pantiin pois ja tilalle tuli yksi niistä pahamaineisista vankisiirtokunnista, yksi Gulag muiden ohella. Harva sieltä hengissä selvisi, pakkotyöstä.

    Sen sijaan Valamo ja se toinen luostarisaari Laatokalla eivät olleet koskaan vankiloita. Sotien jälkeen Suomen ortodoksien vanhat luostarit olivat aika huonolla hoidolla. Neuvostoliitossa ei ollut uskonto kovin korkeassa kurssissa.

    Siitä en ole varma olivatko Laatokan luostarit Moskovan vai Konstantinopolin alaisia luostareita. Solovetsk oli käsittääkseni alunperin jollain lailla yhteydessä Novgorodiin.

    Joo, aattelinkin että Lönnrot on tiennyt vainovalkeista. Eihän niitä taisteluja todella ole enää ollut 1800-luvulla, ellei jotain paikallista. Minua kutkuttaisi tietää, oppivatko itäsuomalaiset jaksottamaan savunsa samalla tapaa kuin intiaanit tekivät.

    VastaaPoista
  22. Ripsa

    Ei ole mennyt sekaisin. Enkä minäkään. En nimittäin mene itse Vienanmeren äärelle, mutta alkumatka on ns. Vienan piiriä ja lähimmillään käyn 100 km:n päässä merestä.

    Olisi alunalkaenkin pitänyt puhua vain yleisesti Karjalan Tasavallasta niin ei tulisi sekaannusta siitä, mihin se äijä nyt sitten suunnistaakaan.

    "Vienan retkellehän" ne "vapauttajat" aikoinaan lähtivät vaikka eivät hekään tainneet merta nähdä.

    Ujuttelen siis Kostamuksesta Rukajärvelle ja siitä alespäin rajan myötäisesti sinne Laatokalle saakka, ja varmaankin ohitse siis jos sen Luostarisaaren käyn volokistamassa.

    Käytän pieniä teitä, isoa A18 valtaväylää en kulje vaan tukirunkona on tie nro:t 131, 132 jne josta poikkeilen mielenmukaan syrjemmälle.

    Nopeasti mitattuna suoraan mutkan kautta matkani olisi vain 800-1000 km, mutta äkkiäö siihen saa puolet lisää kun heittää sivuun muutamat sadan km:n lenkit ja takaisin. Laskin koko retken mitaksi n. 3000 km kun Suomen puoli Joensuun alapuolelta Kniin takaisin lasketaan mukaan.

    Mutta selevitän tätä kohtapuoliin omassa blogissanikin ihan sen takia, että alan saada kuvaa siitä , mihin olen ryhtymässä.

    VastaaPoista
  23. Ei kun olen sekaisin: Laatokan Valamon luostariin siis aion, en Solovetskiin.

    Nimet siis vain, ei aikomukset kirjoitin hätäisesti päin prinkkalaa.

    Olen niin paljon nyt lukenut tuolta puolen tarinaa, että sekoittaa pakan päässä näköjään totaalisesti.

    Onkin oltava sitten tarkkana itse käytännössä kun lähden muuten herään Siperiassa!

    VastaaPoista
  24. Valto,

    joo, jos et mène Vienanmerelle, niin et sitten voi nähdä Solovetskin luostariakaan. Siis, Laatokan ja sen väli on aika pahuksen pitkä, Solovetskia ei voi nähdä hyppäämättä laivaan.

    Mutta JOS ovat Vanhan Valamon korjanneet, niin se ehkä ois katsomisen arvoinen. Ja saarihan sekin on. Meillä on lopulta harmillisen vähän tietoa Venäjän tämänpäiväisestä olomuodosta.

    Mulla on hyvä vanha koulukartta, jossa ovat vielä vanhat suomalaiset nimet. Kuulemma Kannas on muuttunut hirveästi, sanovat ne joiden vanhemmat ovat sieltä lähtöisin. Siis toisen käden tietoa.

    Teepäs sitten blogiin kans kartta! Tulee siitä hieno reissu kun suunnittelet sitä jo nyt!

    VastaaPoista
  25. Ripsa, kiitos jos olet ottanut yhteyttä YLEen.

    Nyt on tullut ilmeen että vaikeus saattaakin olla Flash ohjelmassa joka oli hyökätty koska muallakin on tullut sama este vastaan. En ole vielä saanut uusittua versiota istumaan koneeseni... taitaa olla vielä vaikeuksia Adobella.

    Jotta anteeksi vaivasta sinulle ja ehkä YLEllekin!

    VastaaPoista
  26. Valto,

    jaaha, sullä on kovalevy kovilla matkan kanssa!

    Ei kai se mitään. Vienan piiri on siis eri asia kuin Vienanmeri, Vienanmerellä on Solovetskin luostarisaari. Niin kuin sanoin.

    Parasta kuitenkin on, jos opettelet reittisi kartan ihan ulkoa, että siellä kummiskaan sitten eksy!

    Marja-Leena,

    Olen juossut ympäriinsä kaikenmaailman asioita ja kyllä muistanut että YLElle piää kirjoittaa, mutta juttu on semmoinen, että sun kannattaa kysyä YLEltä MIKÄ Flash niille käy. Mac on oma otuksensa.

    Luulin että kyse on niistä rajoista. Jotkut ohjelmat näkyvät rajojen takana ja jotkut eivät. Ne taas ovat tekijänoikeuskysymyksiä.

    Eli aion katsoa noita asetuksia siellä vielä, sitten kerron.

    VastaaPoista
  27. Ripsa

    Ei sitä karttaa voi opetella kuin nuo pääreitit, kaikki muut tiet kuulema "häviävät metsään", eli jos onkin kartalla jotain, niin paikanpäällä tyssää käyttämättömyyteen, eli on voinut kasvaa umpeen tai on käyty nurimassa rikki. Mutta enköhän tuolta selevinne kunhan vain evästäydennyksen saan hoitumaan.

    Otin yhteyttä Sortavala-säätiöön ja tiedustelin paikallisista asioista. Ei ole tullut vastausta vielä, mutta Valamoon kyllä pitäisi olla säännöllinen laivaliikenne sitten kesällä. Turisteja tietenkin parveilee pilvinpimein, ettei välttämättä mulle mieluinen juttu. Toukokuussa käy juuri tuon säätiön järjestämä talakooporukka saarella kunnostelemassa hautoja jo perinteenä.

    Luin eilen Lönrotin seikkailun ko. saareen ja olihan se eritoista varmaan kuin tänä aikana. Silloinkin on kulkijaa saarella riittänyt munkkien lisäksi.

    VastaaPoista
  28. Valto,

    mulla on tuttava joka on Sortavalasta kotoisin. Sitten olen joskus tuntenut jonkun joka on käynyt Sortavalan seminaarin, eli opiskellut opettajaksi. Se on ollut aivan täyskokoinen kaupunki, Sortavala.

    Onko Sortavala-seura suomalainen vai venäläinen seura? Matkoja sinne on kyllä tehty jo Neuvostoliiton aikaan. Yksi ja toinen ehti käydä katsomassa talojen kivijalkoja.

    Siellä on Vienan puolella pari kylää muistaakseni jotka kuuluvat maailmanperintö-listalle, siis Unescon listalla. Toista meinattiin tekoaltaan pohjaksi, mutta se sitten peruttiin, oisko ollut juuri se Unescon lista, joka esti.

    Tie-juttu kuulostaa hankalalta. Että miten ihmeessä löydät joka puolelta toimivia teitä. Toisaalta kai niiden paikallistenkin pitää jollain lailla kyetä liikkumaan.

    Joku paljon matkustanut kertoi meille aikaa sitten, että Suomi on ehkä parhaiten kartoitettu paikka maailmassa. Täällä kun olivat ne kolmiomittaustornit. Luulen että ne sodan aikana suomalaisten joukkojen hallussa olleet paikat eivät ehtineet saada suomelaisia karttoja vielä Mutta hyvät kartat olivat Kannakselta ja Laatokan rannalta, ne kun olivat Suomea.

    VastaaPoista
  29. Marja-Leena!

    En löytänyt sitä Flash-asetusta mistään. Mutta muistan sen että jouduin latamaan jonkun toisen Flashin kuin uudemman itselleni vanhaan Mac-koneeseen, uusin Adobe Flash hyväksyy vissiin vain Intel-pohjaiset mac-koneet. En ole varma tuosta. Ennen netti-sivuilla oli ohjeet.

    Mutta Valokuvan voimaa ON katsottavissa ulkomailla! Eli Yleisradio ei ole pannut kieltoa siihen.

    VastaaPoista
  30. Hei taas, Ripsa! Vihdoin onnistuin lataamaan se Flash plug-in mieheni avulla. Flash on aina ongelmanninen.

    Filmi on hieno, valokuvat ihanat suomen luonnossa! Jotkut kuvat muistutti paljon "Eyes as Big as Plates" kuvia.

    Se on pitkä jotta palaan vielä katsomaan lisää. Puolikuurona, yksi ainainen toive on että nämä filmit näyttäisivät tekstin all, olipa millä kielellä tahansa. Oli vaikea ymmärtää kaikkea puhetta vaikka osaan suomea kohtalaisen hyvin.

    Kiitos paljon tästä linkistä, Ripsa!

    VastaaPoista
  31. Marja-Leena!

    Hienoa! Olipa kivaa että sait sen halvatun Flashin asennetuksi! Meillä Leo ei osaa noita tietokonejuttuja ollenkaan, minun on täytynyt oppia. Tiedän että sen asentaminen on vaikeaa.

    On meillä toivottu kuulovammaisille tekstitystä. Se vain on aika lailla rahakysymys. Eikä sitä siis ole rakennettu.

    Minä onnistun kuulemaan kuulokojeen ja induktio-silmukan avulla. Yritäpäs kysellä löydätkö sinä sieltä sellaisen. Se on hieno keksintö!

    Tänään tulee valokuvasarjasta toinen osa. Se on siis seitsenosainen sarja.

    VastaaPoista
  32. Ripsa

    Sortavala-säätiöstä tietoa>: http://www.sortavala.fi/

    VastaaPoista
  33. Valto!

    Kiitos! Mielenkiintoista. Täytyy syventyä asiaan. Mulla ittelläni ei ole tietääkseni ketään sukulaisia joutunut jättämään talojaan sinne, mutta tunnen ihmisiä joilla on ollut.

    Saat katsoa maisemia sitten silläkin silmällä että mitä hyötyä meillä olisi Karjalan saamisesta takaisin! Arvaan ainakin yhden asian: Enso ja muut metsäroistot olisivat valmiita kaatamaan ne kuuluisat Karjalan männyt.

    VastaaPoista
  34. Valto

    Rautavaaraa voisi sanoa Pohjois-Karjalan porstuaksi, kuten Reisjärveä Savon porstuaksi. Tosin Paskovaaraan tultuani en enää ajattele olevani Savossa, vaan Pohjois-Karjalassa

    VastaaPoista
  35. Kalevi,

    Unohdin Itä-Suomen mietiskelyistäni Pohjois-Karjalan poies kokonaan.

    En minä tiedä missä ne rajat menevät. Joensuussa olen kerran käynyt, ja Kiihtelysvaarassa ollut muutaman päivän.

    Valto! Tule vastaamaan!

    VastaaPoista
  36. Rautavaara on luonnonoloiltaan omaleimanen kunta Pohjois-Karjalan kyljessä. Alkujaan se on savolaisten asuttama. Kirkolliset yhteydet sillä ennen kunnallistumistaan olivat Nurmekseen. Rautavaara on mainostanut itseään Suomen eteläisimpänä Lappina. En tiedä, mitä mieltä Valto on asiasta. Ostin kerran Kuopiosta rinkan lähteäkseni Rautavaaran Sudenpolulle, mutta ei siitä sitten mitään tullutkaan.

    VastaaPoista
  37. Kalevi, Valto:

    Olen aina lukenut että Rautavaara on vanha savolainen suurpitäjä. Siis mahtipaikka.

    Kai se tarkoittaa jotain aikaista malmikaivantoa? Mahti tulee yleensä vauraudesta. Jos sanotaan että se on eteläisin Lappi, niin viitataanko siinä sitten korkeisiin vaaroihin jotka näyttävät tuntureilta?

    VastaaPoista
  38. Ripsa, Kale

    Varmaan helpoiten Rautavaaran kunnasta jotain käsittää kun katsoo Wikibediasta jonka tiedot noin päällisinpuolin ovat oikein: http://fi.wikipedia.org/wiki/Rautavaara

    Muuten Rautavaara on viime vuosikymmeninä ollut köyhyyden esikuvana ja rajuna muuttotappiokuntana. Ei kyllä poikkea monesta muusta naapurikunnastaan silti.

    Toissa vuonna saivat valmiiksi uuden, suorastaan erinoimasen vanhustenhoivayksikön ja muutenkin siellä ovat panostaneet terveydenhoitoon ja hoivapalveluihin kovasti.

    Mahtipitäjäksi kai ei ole paikkaa mielletty milloinkaan muuten kuin metsiensä (salojen/soiden) ja vaarojensa vuoksi.

    Rautamalminnostoa siellä on harjoitettu Keyritystä aikoinaan kovastikin ja siitä tulee tuo Rauta-nimeen.

    Mitäs muuta vastaisin?

    Niin, ns. korpikommunismiakin on esiintynyt ja vasemmistolaisuutta yleensäkin, mutta kepukin on vahvoilla, taitaa olla jopa kärjessä nyt. Kokoomuksella ei juuri ole jalansijaa ja persujen Oinonen otti hatkat kunnasta kun ei saanut kunnanvaltuustossa ehdotuksilleen kannatusta (alkoi siis riitelemään).

    VastaaPoista
  39. Valto,

    kyllä tuo Rautavaaran mahtiaika on ollut mitä ilmeisimmin kaukaa pakanuuden ajalta, joten veikkaan yhdeksi syyksi turkiskauppaa.

    Varmaan sitten kristillisenä aikana tuli kiivas tarve pilkkoa valtavankokoista aluetta pienempiin osiin, että saivat kirkkoja rakennetuksi ja ihmisparat käännytetyiksi.

    Jostain luin että siellä on ollut vastaavia kuin Ritvalan Helkajuhlat, siis suurjuhlat, joissa ei ollut kyse kristinuskosta. Ritvalassa ilmeisesti ihan vimeisinä aikoina. Se Ritvala on Sääksmäellä. Joka on nykyään Valkeakoskea.

    Yks juttu suurpitäjien synnyssä on ollut tietysti että on olleet vesireitit joita myöten on voitu kulkea.

    Rautamalmi on ollut järvimalmia? Niin luulisin. En muista missä vaiheessa siirryttiin panemaan vuoria tasasiks. Ainakin on pitänyt siis olla rautakausi. Joka on ollut eri puolilla maailmaa eri aikoina.

    Suomessa laskettiin vissiin rautakauden alkaminen 500-1000 j.a.a., joissakin pitäjissä meni paremmin joissakin huonommin.

    VastaaPoista
  40. Minkään merkkisessä historiankirjassa en ole havainnut mainintaa siitä, että Rautavaara olisi ollut mahtipitäjä. Rautavaaralta on löytynyt yksi kivikautinen esine Kettulanmäeltä. Paikannimissä on lappalaisperua. Venäjän vallan aikana Rautavaara oli asumatonta erämaata. Rautavaaran jouduttua Stolbovan rauhassa 1617 kokonaan Ruotsille alkoi savolaisia uudisasukkaita tulla hissuksiin Nilsiän reittiä pitkin ja Oulujärven suunnasta. Vuoden 1631 maakirjan mukaan oli Ala-Keyrityssä kolme taloa sekä Ylä-Keyrityssä ja Tiilikanjärvellä yksi kummassakin. Vuoden 1651 verokirjan mukaan pitäjässä oli 61 savua, minkä jälkeen uudisasutus pysöhtyi. Kyseessä ei siis ole mikään emäpitäjä. Asukkaansa Rautavaara Rautavaara tosin sai sellaisista, Juvalta, Rantasalmelta, Säämingistä. Kirkollisesti Rautavaara kuului aluksi Pielisjärveen ja siitä 1810 itsenäistyneeseen Nurmekseen, jonka yhteydessä se sai rukoushuonekunnan oikeudet ja saarnaajan. Kunnallinen itsenäisyys tuli 1874 ja seurakunnallinen 1900-luvun alulla. Detaljina voisi mainita, että Pautavaaralla sijaitsee purjelentokenttä, joka on perua metsäherroja varten rakennetusta pienlentokentästä. Puutavarayhtiöt ostivat niin innokkaasti pitäjän metsiä, että 1900-luvun alulla vain muutama prosentti metsistä oli yksityisten metsänomistajien hallussa. Savotta-ajasta on jäljellä museoitu kämppä, jonne saa avaimen metsäkartanosta.

    VastaaPoista
  41. PS

    Sitä vastoin Rautalampi oli mahtipitäjä. Siihen kuuluivat 1561 nykyiset Hankasalmi, Jyväskylä, Jyväskylän mlk, Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Konginkangas, Konnevesi, Kyyjärvi, Laukaa, Pihtipudas, Pylkönmäki, Rautalampi, Saarijärvi, Sumiainen, Suolahti, Toivakka, Uurainen, Vesanto ja Viitasaari. Hallinnollisesti siihen kuuluivat myös Keitele sekä osa Pielavettä ja Tervoa. Olen muuten kaikissa pyöräillyt. Sukua löytyy Keiteleeltä.

    VastaaPoista
  42. ripsa

    nyt en ymmärrä. kirjoitat rauta-ajan ja pitäjät samaan lauseeseen. tokko rauta-ajalla mitään pitäjiä on ollut?

    t. meri

    VastaaPoista
  43. Kalevi, Meri:

    Tietysti. Kirjoittaessani rupesin miettimään oliko alueella (Itä-Suomessa) muita Rauta-nimisiä paikkoja. Tottakai. Muistin kävellessäni kotiin lääkäristä, että oli.

    Siis Rautalammesta on löytynyt rautaa! Olikohan Rautalmmi se paikka, josta Haavikon/Holmbergin Rauta-aika alkaa?

    Joo, ja ihmettelin ettei Rautavaarasta ollut kerrottu sen menneestä suuruudesta. Jaakkolan Suomen historiasta multa puuttuu I osa.

    Meri, ei niitä ole ehkä pitäjiksi kutsuttu. Kuka sitten onkin Rautalammia ja -vaaraa pidellyt. Mahtipitäjistä olen kuullut kerrottavan, voi olla siis myöhempää aikaa.

    Mutta muistakseni rauta-ajan jälkeen ei ole tullut toista Aikaa, ellen väärin muista. Kivikausi, pronssikausi, rautakausi.

    Olenpas idiootti.

    VastaaPoista
  44. Kale

    Minäkin sen verran oman synnyinpitäjäni vaiheista tiedän, että 1600-luvun alusta siellä asutusta on ollut ja noistakin asioista, joita mainitset tiedän monet. Toki niitä ei kysyttäessä noin selkeästi muista kun ei ole sillä tavalla rakentunut tuo tallentava koneisto pääkopassa ja kirjoittamasi tiedon hankintaan ei nettikään riitä.

    Joka tapauksessa mukava lukea kaikki tuo tässäkin yhteydessä.

    Rautamalmia kaivoivat siis Keyritystä ja Keyritty on järvi. Minä en kyllä tiedä varmaksi, oliko se ruukki siinä Karilahden tienoilla vai kirkonkylän rannanpuolella? Niiltä seuduilla edelleen uimareissuillaan ruosteisiin kiviin varpaansa lyö.

    VastaaPoista
  45. Valto, Kalevi

    Joo, ikinä ei pitäisi luottaa täysin pääkopan kovalevyyn, vaan aina tarkistaa.

    Mutta on tuo Itä-Suomi eksoottinen paikka.

    VastaaPoista
  46. Valto

    Kirjallisuudesta havaitsen, että Lapinjärven, Keyrityn ja luostanjärven rannoilta on tavattu useita harkkohyttien jäännöksiä. Kun Rautavaaralta loppui oma raudanvalmistus, kuljetettiin järvi- ja suomalmia Juankosken rautatehtaalle ja Nurmeksen Kuokkastenkosken ruukkiin.

    Minulla on varsin valikoiva koneisto päässäni. Helpoimmin siihen tarttuu kaikki tarpeeton. Ammatissani olen oppinut tietämään vähän monista asioista. Minkään alan asiantutijuutta minusta ei löydy. Pään kuormittamista tärkeämpää on tietää, mistä ja miten voi hankkia tarvitsemaansa tietoa.

    Olen asunut ja käynyt koulua Pohjois-Karjalassa enkä osaa pitää Itä-Suomea erityisen eksoottisena paikkana. Kauniita maisemallisia yksityiskohtia löytyy kaikkialta Suomesta, varmaan jokin idyllinen puronmutka Leskelästäkin. Karelianistien kulttikohde nykyisen Suomen alueella oli Pielisen rannan kvartsiittiselänne, jonka korkein kohta on Koli. Monet pitävät parhaimpana näkymää Mäkrävaaralta Ipatille, joka tunnetaan Järnefeltin maalauksesta Maisema Kolilta. Taiteilija jätti taulusta pois saaren, joka rikkoi kompositiota. Akka-Kolin laelta näkyy Enon sellutehtaan loimotus.

    VastaaPoista
  47. Kalevi

    Kyllä Itä-Suomi on minulle eksotiikkaa. Sen Pohjois-Karjalan kokemus oli aikamoinen, uskomattoman hienoja maisemia, kämppä siellä vanhan koulun yläkerrassa jonkun vaaran laella Kiihtelysvaaran kirkolta itään päin. Rajalle ei ollut paljon matkaa.

    Karjala on myyttinen paikka, vaikka ei oiskaan Vienaa!

    VastaaPoista
  48. Se myyttinen Karelianistien Karjala ei pääosin ole Suomessa enkä ymmärrä, mikä köyhän Pohjois-Karjalan myyttiseksi tekisi. Ei se ole Vaasaa myyttisempi. Myyttisyys on mielikuvatunnelmointia. Luonnonoloiltaan Pohjois-Karjala on tietysti omanlaisensa siinä missä Pohjanmaan maakuntakin. Pohjois-Karjalan asukkaat ovat pääosin savolaisia tulokkaita ja murre sitä myöten savoa, joskaan ei niin rankasti viännettyä kuin Kuopion torilla.

    VastaaPoista
  49. Kalevi

    Karealistit kuten joku Järnefelt ja Gallen? Ei ne tainneet rajan taakse mennä kuvia tekemään. Inha meni kyllä ottamaan valokuvia, mutta suurimman osan kuviaan tais ottaa Suomen puolelta, siis tämän nykyisen.

    Eihän Venäjänvallan aikaan ollut rajaa. Ihmiset liikkuivat sinnetänne. Kauppa oli tärkein juttu.

    Joo, savolaisia on muuttanut myös rajantakaiseen Karjalaan kaiken aikaa, siis siihen rajantakaiseen joka ei ollut rajan takana, koska rajaa ei ollut.

    Mutta sitten jos puhutaan fennomaaneista, niin niiden joukossa saattoi olla joitakin tyyppejä, jotka tahtoivat Suomesta kansakunnan ja varsinkin valtion. Suomenruotsalaista sivistyneistöä. Lönnrot teki matkojaan ja päätti koota ne keräämänsä runot kirjaksi.Runeberg julkaisi Vänrikki Ståhlin tarinat, ja kai hänkin tahtoi luoda eeposta.

    Kovasti eeppistä porukkaa.

    VastaaPoista
  50. On hedelmätöntä keskustella, kun toinen puhuu aidasta ja toinen aidanseipäästä. Jos et tiedä jostain, on fiksumpaa jättää asia silleen kuin kirjoittaa ummet ja lammet asian vierestä. Ei kommentoinnissa ole tietämisen pakkoa eikä tietämättömyydestä sakoteta ainakaan ystävien kesken.

    VastaaPoista
  51. Kalevi

    Ihan niin kuin haluat.

    En tiedä mistä nyt en tiennyt mitään, mutta sekoitin kyllä Rautavaaran ja Rautalammin. Pyydän anteeksi. Hyvä tietenkin jos et sakota.

    Minua on aina kiinnostanut idän ja lännen ero, monessa suhteessa. Olen yksi niistä jotka ovat asuneet kummassakin ilmansuunnassa. Tämä oli mielestäni tavattoman valaiseva kommenttiketju siinä suhteessa, joten kiitos!

    VastaaPoista
  52. Kauanko Sonkajärvellä olit ja minkä ikäisenä?

    VastaaPoista

Kommentointi on suotavaa, mutta ei pakollista