19.6.14

Uusin silmin


Tulin kotiin ja näin että kissa on sininen. Kävelen kaupungilla, kaupungin puistossa, enkä ole ikinä nähnyt noin kauas. Ehkä alle 11-vuotiaana. Varjot peittävät kuopan tiellä, syvyys sekoittuu väriin. Kun kerran heitin kepin pois, on tunnusteltava tietä omin jaloin.

Aistit ottavat vauhtia toisiltaan ja jo kaksi viikkoa olen selvästi kuullutkin paremmin. Taivasta en väsy katselemasta. Koiranputket kukkivat jo.

Tätini apuna olin ennen näihin aikoihin leikkaamassa nurmikkoa. Tärkein sääntö oli se, että aina jätettiin luoman ylimmälle töyräälle pitsiä koiranputkista, ne näkyivät verannalla, kun katsottiin joko mansikat kukkivat ja kuinka ovat isoisän vadelmapensaat kestäneet menneen talven.

Pelakuut olin tuonut talvikodosta verannalle ja etuoven portaille takaisin. Ne kestivät vuosi vuoden jälkeen, aina uudestaan.

Katsoin päivät jolloin tulisin, ei olisi ketään muuta paikalla. Keskellä viikkoa, saataisiin työt tehdyksi, puita pinotuksi vähän, halotuksi joka päivä edellisvuodelta, kannetuksi kaikkiin huoneisiin. Talossa tuntui vielä talven kosteus.

Lämmitettiin sauna, oltiin aivan rauhassa. Istuttiin ja luettiin, välillä luettiin ääneen. Piti saada ruoka tehdyksi kun ei syönnin jälkeen pitäisi heti mennä saunaan.

Sain hellan vetämään viimein, kaikki ovet auki, läpiveto ja hirveä yskiminen päälle. Istuttiin keittiön portailla ja juotiin kahvia. Tai keinussa syreenin alla. Se usein kukki silloin, nyt se on ehkä jo vanha ja ehkä joku kaatoi sen.

Salin ikkunasta näkyi omenapuu, joka ei tuottanut koskaan hedelmiä, mutta kukki kukkimistaan. Sen olivat kaataneet jonakin keväänä. Muistettiin surra sitä. Pantiin kannolle pari kynttilää ja katsottiin sitä, kuviteltiin se puu.



Viimeisinä vuosina piti katsoa että mentiin yläkertaan nukkumaan samaan aikaan. Yksi yläkerran rappusista oli vääntynyt, kummankaan ei pitänyt siinä kohtaa nyrjäyttää nilkkaansa, mutta ei ollut kiirettä kiivetä.

Oli lämmin. Luoma kohisi taustalla läpi yön. Isoäidin kangaspuut sopivat hyvin siihen huoneeseen. Siinä huoneessa oli ennen ollut aurinkosänky. Pienenä nukuin siinä pikkusiskon kanssa. Silloin kun kumpikin oltiin oltu nielurisaleikkauksessa, oli oltava sängyssä vaikka oli kesä.

Näperrettiin irti kaksi auringon sädettä. Minä ja sisko. Oli nälkä, muuta ei saanut syödä kuin jäätelöä. Sanoin äidille että sisko aloitti, osoitin sitä sormella. Sisko osoitti minua.



Isä ja täti toivat vuoronperään jäätelöä yläkertaan. Kysyin myöhemmin tädiltä miten jäätelö saatiin säilymään kylmänä. Olin asunut pakastimien kanssa silloin jo kymmenen vuotta. Täti sanoi että etkö sinä muista sahajauhoja navetassa. Täti tuhahti kärsimättömänä: sahajauhojen alla oli jäitä, tietysti!

Olin unohtanut ne sahajauhot. Ne ovat varmasti jo maatuneet ajat sitten. Isä oli korjannut navetan ja saunan katon, viimeksi kun sen näin, se oli romahtanut, saunan kohdalla.

Nyt on varmasti vuosisadan kylmin juhannus tulossa. Ulkona näkyy tuomenkehrääjäkoin peittämä tuomipihlaja. Lintuja on paljon, ne ovat yrittäneet syödä ne toukat ja antaa poikasilleen, mutta verho on nyt liian kova, se on kuin liimaa, lintujen jalat takertuvat kiinni. Mutta tämä on kaupunki. Koi tappaa puita pihassa kiduttamalla, hitaasti. Se on asunut noissa puissa jo kuusi vuotta.






Opettelen puhumaan linnuille. Sinitiaiset kyllä jo tuntevat minut. Ja muutama varpunen. Harakka räkyttää vastaan, mutta se on sen tehtäväkin, väittää olevansa minua pätevämpi.

13 kommenttia:

  1. Kauniita ja hentoja muistoja ja kuvia!

    Hauskaa Juhannustu, Ripsa! Ikävöin Suomea aina juhannuksena.

    VastaaPoista
  2. Ai kun komenttini häipyi!

    Mutten vain kiitän kaunissta muistelmists ja toivon hauskaa Juhannusta, Ripsa! Ikävoin Suomea aina juhannus aikaan.

    VastaaPoista
  3. Vuonna 1993 oli hyvin kolea kesäkuu, koleampi kuin nyt. Oulussa oli silloin juhannusaattona päivällä 13 astetta lämmintä ja yöllä 6–7. Se oli kolmas juhannukseni, jota vietin teinien ja satunnaisten nuorten aikuisten kokoontumispaikassa eli Nallikarin hiekkarannalla. En muista, oliko se viimeinen vai toiseksi viimeinen sellainen juhannus. Nyttemmin en ole jussia oikein "osannut" viettää, vaikka viiniä ja muuta juhannusjuomaa onkin kulunut.

    Lapsuudessa juhannukset olivat erilaisia – ja erilaisia keskenään. Eräänä myöhäislapsuuden juhannuspäivänä muistan sataneen rakeita. Ehkä se vuosi oli 1982, jolloin kesäkuu oli vielä paljon kylmempi kuin 1993.

    VastaaPoista
  4. Marja-Leena!

    Varmaan keskikesä ja varsinkin tämä uskomaton valo saavat kaikki ihmiset muistamaan Suomea. Pohjoista valoa. (Kommentit ovat myöhässä, taitaa olla netissä ruuhkaa!)

    Teillä siellä aurinko menee nukkumaan aikaisemmin kuin täällä ja herää myöhemmin. Täytyypäs katsoa mikä tuo leveyspiiri on. Löysin kuin löysinkin Tyynen meren länsirannikon kartan, olen tutkiskellut sitä.

    Pohjois-Amerikan Länsirannikolla on varmaan aina ollut niitä satamia, on käyty kauppaa ja sitä on riittänyt Meksikoon asti ja varmaan kauemmaksikin.

    Jääkauden aikaan tulivat intiaanit ja inuiitit, inuiitit kai vähän myöhemmin. Muistelen että sitä teoriaa, että osa ihmisiä olisi tullut poikki Tyynen meren Etelä-Amerikkaan, ei ole voitu todistaa. Siinä on meri aika laaja, vaikka siellä täällä on saariakin.

    Vietä sinä rauhallinen ja mukava Juhannus!

    VastaaPoista
  5. Keiju!

    Voin kuvitella että Oulussa on ollut kylmempää kuin täällä. Se nyt vain on selvemmin pohjoista kuin Vaasa.

    Minä en muista Etelä-Pohjanmaalta näin kylmää juhannuksentienoota. Mutta täällä Vaasassa ilmaa kylmentävät jatkuvat tuulet. Semmoista ilmaa on riittänyt nyt pari viikkoa, nyt vasta sataa.

    Olitko sinä lapsenakin Oulussa? Se pohjoinen suunta on ollut aika lailla minulle tuntematon. Ihan lyhyesti olen joskus käynyt juttumatkoilla.

    VastaaPoista
  6. Ripsa,

    no hyvä. Annoit toivoa. Kiitos Sinulle ja hyvää Juhannuspäivää!

    Me käytiin tänään katsomassa yhden tutun luona talitiaista, jolla on pesässä viisi munaa, joista yksi on jo kuoriutunut.

    Hän oli laittanut kameran lähipihlajassa olevan pesäpöntön kattoon, ja istuimme sisällä huoneessa, ja seurasimme telkasta elävää näytöstä. Isätinttikin käväisi tuomassa ruokaa emolle joka hautoi.

    VastaaPoista
  7. Liisu

    Minä olen opetellut lintujen kieltä.

    Se tekee hyvää ja antaa luottamusta siihen, että osaan sen sitten kun joudun tositoimiin, jos pääsen tänä kesänä maalle.

    Minun toivomukseni on että vähän lämpiää ja pääsen jaloittelemaan tätä vuosi sitten katkennutta koipeani.

    En voi kyllä toimia viestinviejänä, se ei onnistu.

    VastaaPoista
  8. Arvostan näkemistä, myös silmillä, sillä olen pitänyt rillejä yhdeksävuotiaasta. Odotan kaihileikkausta, mutta jos sen jäkeen alan nähdä kissat sinisinä, haluan kaihin takaisin.

    VastaaPoista
  9. Kalevi,

    siniset kissat on nättejä. Tänä aamuna se oli kyllä selvästi violetti, mutta pilveili.

    En kyllä usko että oranssit kissat muuttuvat sinisiksi vaikka olisi kuinka vahva kaihi leikattu pois.

    Mutta olen nyt joutunut miettimään ankarasti mitä väri on. Jos se onkin vain sopimus siitä, mitä kutsutaan miksikin? Ja silloin voi olla ihmisiä, jotka eivät allekirjoita sopimusta.

    Sen sijaan kaihi käsittääkseni jatkaa kasvamistaan, mutta harvoin vissiin enää leikkausta edellyttäväksi asti. Toivottavasti pääset pian! Näkeminen on tosikivaa!

    Meillä nyt kaikki kolme näkevät hyvin. Kissan kaihin huomaa, koska niillä on niin isot silmät suhteessa kasvoihin.

    VastaaPoista
  10. Väri on heijastuvaa valoa. Ihmisellä esiintyy sekä täydellistä että osittaista värisokeutta.

    VastaaPoista
  11. Kalevi

    Joo, valoilla on eri aallonpituuksia. Ja just sen takia on hyvä pitää huolta hyvästä näöstä, että näkisi tarpeeksi hyvin niitä erilaisia aaltoja.

    Värisokeutta ei voi parantaa, se on aivan erilainen juttu. Siinä slmien hermosynapsit ovat menneet solmuun ja sitä varten aivojen näkökeskukseen menee sitten pahimmillaan mustavalkoisia kuvia. Harmaiden sävyjä.

    Muistat hyvin mustavalkoiset elokuvat, ajan jolloin värileffat olivat vielä suht. harvinaisia, niin minäkin muistan. Kuitenkin yhdestä sun toisesta leffasta olisi voinut vaikka vannoa että just siinä kohtauksessa oli tosihieno maisema hehkuvine auringonlaskuineen.

    Esimerkiksi Valkoinen peura ei minun mielestäni koskaan ollut väritön. Voihan sitä kutsua vaikka illuusioksi. Elokuvat ovat kumminkin parhaimmillaan taidetta. No, ainakin Valkoinen peura oli.

    Ei minun tarvinnut käydä Lapissa kuvitellakseni siihen leffaan värit.

    VastaaPoista
  12. Ripsa, nyt sinulla tyypillistä "pohjoisen" stereotypiaa: Oulu on kesäisin ihan yhtä lämmin paikka kuin Vaasa. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan kesäkuu on siellä lämpimämpi kuin Ahvenanmaalla ja heinäkuu lämpimämpi kuin Seinäjoella. Tosin asuimme 6-vuotisiästäni lähtien merenrannassa kaupungin pohjoispuolella, Pateniemessä, johon kevät ja kesä tulivat aina viikon-pari myöhemmin kuin kaupungin sisäosiin. Vaasan seudulla merellisyys taitaa myös vaikuttaa aika vahvasti?

    VastaaPoista
  13. Keiju,

    näitä ilmastonmuutosaikoja meriteeraa se, että sääolot heittelevät enemmän kuin ennen. Ja mun täytyy tietysti yrittää erottaa se henk.kohtaisesta asumishistoriastani, joka on moninainen.

    Etelä-Pohjanmaalla tarkoitan maakuntaa. Olen asunut Vaasassa talvet nyt 21 vuotta, mutta suurimman osan kesistä sisämaassa. Lämpötilaerot ovat suuret. Talvisin, keväisin ja syksyisin eletään siis tuulessa, viimassa, mutta sadetta ei ole hirveän paljon.

    Vaasassa olen ollut tietenkin myös kesäisin, alkukesä on usein viileä, mutta loppukesällä lämpöä riittää enemmän kuin sisämaassa. Meri viilentää kevätkesällä ja lämmittää loppukesällä ja syksyllä. Viime syksy oli oikein lämmin ja pitkään.

    Viime talvena ei ollut oikeastaan talvea tässä rannikolla lainkaan. Enkä nyt muista miten oli Oulussa, mutta kai teillä lunta oli? Meillä ei ollut oikeastaan ollenkaan.

    Hauska juttu tuo pohjoinen stereotypia: lopetin juuri viimeisimmän Kaltion lukemisen äsken! Meillä ei täällä Pohjanmaalla ole kulttuurilehteä. Yleiskulttuurilehti olisi asiaa, mutta Pohjanmaa on kaikkineen hirveän hajanainen alue kulttuurisesti: Etelä-ja Keski-Pohjanmaa ovat keskenäänkin erilaisia, sitten on vielä Järviseutu matkalla kohti Keski-Suomea, saati että tämä rannikko on vielä täynnä yksikielisiäkin ruotsinkielisiä paikkoja.

    Kaikki vetävät omaan suuntaansa.

    VastaaPoista

Kommentointi on suotavaa, mutta ei pakollista