30.1.15

Rakkauspassio


En ottanut käsiohjelmaa pääsylipun tarkastajilta eilen illalla. Minulla oli sellainen kotona, pyörinyt työpöydällä syksystä asti. Ystäväni oli Helsingissä nähnyt esityksen Klockriketeaternissa ja huomannut, että sama esitys tulee Wasa Teateriin tammikuussa. Se tuli ja jää olemaan kuukaudeksi ja lähtee sitten Riksteaternin kiertueelle Ruotsiin.

Oli mukavaa kyllä huomata että Riksteatern edelleen ottaa Suomesta esityksiä. Olen joskus ollut niitä sinne ehdottamassa, kauan sitten. Jotkut instituutiot pysyvät.

Teatteriväki on reagoinut positiivisesti heikkeneviin rahavaroihin tässä maassa. Suomessa on hieno ammattiteattereiden verkko, mutta nyt kun lamaa on kulttuurirahoituksen puolella kestänyt jo 1990-luvun alusta lähtien (ainakin), myös laitosteatterit ovat kärsineet siitä. Varmasti kaupunkien orkesterit saavat osansa rahan puutteesta myös.

Rahan puute on välttämättömyys, josta ymmärretään tehdä hyve. Kaupunkien oivallus: tehdään yhteistuotantoja, koska kerran rahaa ei riitä jokaiselle kaupungille tarpeeksi. Kuuluvat tehneen tällaisia varsinkin lasten näytelmissä, mutta myös suuremmissa produktioissa kuten musiikkinäytelmissä, joissa tarvitaan puvustusta, lavastusta ja paljon muusikoita. Tulee olemaan kiinnostavaa nähdä säilyykö teatteri Suomen kansan lempilapsena, jollaisena sitä on maailmalla mainostettu. Eli miten yleisö suhtautuu.


Minna Canth kirjoitti näytelmänsä Sylvi Svenska Teaternille vuonna 1893. Kirjailija suuttui Suomalaisen teatterin johtokunnalle, joka hyllytti hänen näytelmänsä Kovan onnen lapsia. Johtokunta koostui fennomaaneista ja ilmeisesti sen (poliittisista?) konservatiiveista. Tässä on yli sata vuotta sitten sattunut teatterisota.

Sylvi on tämän produktion ohjaajan ja lavastajan, Mikko Roihan sovittama. Svenskanin esityksessä ei ollut simultaanikäännöstä yhdestä kielestä toiseksi, kuten tässä, saati draaman käännekohdassa kääntämätöntä kohtausta, joka esitettiin englanniksi. Esitys päätyy kiteyttämään Sylvin pääsanoman tällä kolmannella kotimaisella: I want to love, and to be loved.

Monissa muissa maissa teattereissa ei ole vakinaista henkilökuntaa, vaan näyttelijäseurue harjoittelee ja suunnittelee esityksen ja vuokraa sitten – jos sallitaan – näyttämön sieltä tai täältä. Se on tarkoittanut kirjaimellisesti kiertäviä näyttelijäryhmiä, jotka esiintyvät missä saavat tilaa. Silloin ei ole mitenkään varmaa tietenkään kuinka paljon yleisöä kertyy. Ellei sitten mainostusta ole hoidettu hyvin pätevällä tavalla.

En olisi kuullut esityksestä koskaan mitään ellei ystäväni olisi nähnyt sitä. Hän tiesi kyllä että olisin siitä kiinnostunut. En ollut ennen eilistä koskaan käynyt Vaasan ruotsinkielisessä teatterissa. Mutta minulle ei tule yhtään paikkakunnan lehteä myöskään. Olen kuulovammainen eikä teatteri ylipäänsä ole juuri vetänyt enää puoleensa vuosikymmeniin.



Tämän produktion rooleissa oli näyttelijöitä Kokkolan kaupunginteatterista (Pia Andersson: Sylvi), Åbo Svenska Teaterista (Lasse Fagerström: Axel), Klockriketeaterista (Matti Raita: Viktor), Wasa Teaterista (Lina Ekblad: Alma) ja Savonlinnan teatterista (Mervi Koskinen: Mari, Old Lady, Hake). Esitys oli hyvää ammattilaistasoa. Suomessa on pätevä näyttelijäkoulutus, samoin lavastus, valaistus ja musiikki/ääni olivat päteviä. Niistä ei ole oikeastaan mitään erityistä sanottavaa. Esityksiä oli kaikissa näyttelijöiden kotiteattereissa ja sen lisäksi Berliinin Vapaassa teatterissa ja tietenkin eri Ruotsin teatterissa Riksteaternin kiertueella. Kivaa että samoja esityksiä voi nähdä monilla paikkakunnilla, esitykset eivät mene hukkaan.

Esitys oli niin lyhyt, että sinä aikana ei olisi voinut syntyäkään tiukempaa draaman kaarta kuin nyt syntyi. Olen lukenut tekstin ajat sitten eikä minulla ole aavistustakaan siitä kuinka paljon sitä on lyhennetty. Siitä on todennäköisesti karsittu pois jotakin aikakauteen kuuluvia asioita.

Sylvi on kertomus aviorikoksesta, oikea rangaistava rikos, koska vaimo myrkyttää miehensä rakastuttuaan toiseen mieheen. Avioero on ollut käytännöllisesti katsoen mahdoton Minna Canthin elinaikana. Eikä hän suinkaan kirjoita omasta kokemuksestaan. Canthia pidettiin kirjailijana onnettomien olosuhteiden tulkkina ja siis omaelämänkerturina. Vasta viime aikoina on tuotu julki tietoa siitä, että Canth eli onnellisen avioliiton ja hänen miehensä tuki häntä ja auttoi niin paljon kuin pystyi.

Sylvi on ehdottomasti yksi hienoimmista puheenvuoroista naisen aseman puolesta, jota on esitetty, se samoin kuin muu Canthin tuotanto on suoraan edistänyt naisten tasa-arvoa. Aviomiehellä oli aika tavalla yksinvalta naisen elämän suhteen. Sen takia naiset onnittelivat itseään jos olivat päässeet hyviin naimisiin. Kaipa se tarkoittaa turvattua taloudellista asemaa silloin niin kuin nytkin.



Näin esityksen Vaasan ensi-illassa ja toivon sille katsojia. Kieli ei ole este, koska käännös ilmestyy seinälle. Aviorikos ei ole enää rikos (lukuun ottamatta myrkytystä; Sylvin tarina perustuu tosielämän tapahtumaan), mutta avoimia liittoja ei ole onnistuttu kovin laajalti edelleenkään perustamaan. Siitä huolimatta että ihmisille on periaatteessa jo luovutettu oikeus omiin tunteisiinsa. Ihmiset eivät tunne tunteitaan erityisen hyvin.

Ehkä mustasukkaisuus ei liity pelkästään omistamisviettiin. Rakkaus on taatusti myös monella tavalla ylimainostettu juttu ja sitä kääritään esimerkiksi hää-bisneksen vaaleanpunaisiin tyllikankaisiin. Tässä ensimmäinen Sylvi oli pukeutunut pikkutytöksi, toinen puoliturkkiin ja silkkiin puettu oli toiseen mieheen rakastunut aviovaimo, kolmas verkkareihin pukeutunut vanki, neljäs tiukkaan punaiseen kotelomekkoon pukeutunut ”vapaa” nainen, joka söi epäilemättä puoliraakaa pihviä ravintolassa. Ehkä näytelmän voi nähdä puheenvuorona tunteiden perhepolitiikasta? Eikö? Entäs puolustuksena naisten koulutukselle? No ei sitäkään. Ehkä pitää kysyä mikä on instituutio nimeltä avioliitto ja mihin sitä tarvitaan.

Joka tapauksessa näytelmään on kirjoitettu tarina aviovaimon ja prostituoidun samanlaisesta kohtalosta. Ja onko sitten niin, että jos nuori nainen seuraa tunteitaan, hänelle käy väistämättä huonosti? Naisen pitää osata katsoa eteensä!

Jäin miettimään tämän päivän nuoria naisia. Mitähän kertoo se, että yläkoulun oppilaista suuri osa tahtoo isona julkkikseksi? Mikä on siis kaiken koreuden sisältö?

Edit. 31.1. Lina Ekblad siis esitti Almaa, villiä tyttöä, joka veti Viktoria puoleensa, siis miestä johon Sylvi rakastui. Lukekaa ihmeessä teksti, jota varmaan saa korkeatasoisista kirjastoista! 



30 kommenttia:

Keiju kirjoitti...

Kun olin lapsi ja teini, lähinnä 1980-luvulla, teatteri kokonaisuudessaan edusti jotakin kummallista korkeakulttuuria, jota en ymmärtänyt eivätkä muutkaan kaltaiseni ymmärtäneet. Asiaa vain hankaloitti seurue nimeltä Jumalan teatteri, joka päätti ottaa performanssinsa sijoituspaikaksi nimenomaan Oulun ja ajankohdaksi juuri vuoden 1987.

Tätä taustaa vasten on ollut erittäin myönteinen yllätys, että teatteri kaikista taiteen muodoista on heti populaarimusiikin jälkeen vetänyt eniten puoleensa niitä ihmisiä, joihin olen sattunut peruskoulun jälkeisessä elämässäni törmäämään. Laitokset ovat laitoksia, niihin on hankala päästä sisälle, mutta harrastajateatteri on ollut erittäin voimissaan.

marja-leena kirjoitti...

Hei Ripsa,

Kiva että käännös ilmestyy teidän teatterin seinälle vaikka ymmärtäisi kielen. Kävisimme useimmin näytelmissä jos täällä olisi sama. Oopperassa kyllä on, tietysti siksi kun monesti lauletaan vieraalla kielellä.

Hyvä esityshän se oli kun jätti miettimään naisten asemaa. Niinhän taide pitää tehdä.

Ripsa kirjoitti...

Keiju,

olen vuosia vetänyt harrastajateatterilaisten piirejä ja varmaan vielä kauemmin katsonut harrastajateatteria. Suomi on ainutlaatuinen maa sillä tavalla, että ammattilaisteatteri on syntynyt harrastajateatterin pohjalle.

Se on niin hieno traditio ja niin läpikotaisin demokraattinen, että toivoisi sen kestävän. Ja hyvä että te "nuoret" olette tulleet tutuiksi sen kanssa!

Marja-Leena,

minäkin olen oopperassa nähnyt tekstityksen seinässä tätä ennen. En puheteatterissa.Mutta tässä kaupungissa se ei tunnu olevan kovin hankala asia, koska tämä on kaksikielinen, aivan virallisesti suomi-ruotsi.

Nyt sattui sillä tavalla kohdalleen että siitä oli minulle moninkertainen hyöty, koska olen kuulovammainen sen lisäksi että ruotsi taitaa olla vasta minun kolmas kieleni.

-rh kirjoitti...

"Avioero on ollut käytännöllisesti katsoen mahdoton Minna Canthin elinaikana. "
Niin kai, mutta avosuhteiden AU-lapsia oli - sukuni on täällä siksi että naisyhdistysnaiset tukivat ongelmaisia naisia, ja minun isoisäni äiti oli yksi heistä. Tunnelma tiemmä täällä oli että jotakin auttamistyötä siinä voidaan tehdä vaikka tietty kirkon vihat olivat naisten niskassa.
Kirjeenvaihdon jälkeen esiäiti tuli häjyjen mailta tänne, ja työläismaailmaa ja suomea vähin opittuaan työskenteli Minnan kaupassa (sanotaan että hän oli Työmiehen vaimo -näytelmän naishahmon kuva tosi elämässä). 1800-luvulla saattoi siis kuitenkin perustaa uusperheen mutta toki piti siivota luurangot kaappiin piiloon (isoisä pantiin sotilassoitto-oppiin).

Ripsa kirjoitti...

-rh,

esiäitisi oli aivan varmasti onnekas! Kirkko on ollut yksi tekijä puoleen jos toiseenkin, mitä tulee avioliittoihin. Aivan varmasti.

Ihan vähän aikaa sitten oli jossain juttua huutolaislapsista: heitä oli ilmeisesti aika paljon, lapsia joilla ei ollut vanhempia mutta varmaan myös lapsia joita ei milloin mihinkin yhteisöön hyväksytty.

Se villakoiran ydin on tietenkin se, että miehillä ei ollut ongelmia - vain naisilla niitä oli, vaikka lapsen syntymiseen yleensä vaikuttaa kumpikin sukupuoli. Kirkolla on tainnut aina olla yhtenä kulmakivenä diakonia-työ.

Työmiehen vaimo taitaa olla edelleen aika paljon esitetty Canthin näytelmä. Sylvia ei ole kovin paljon esitetty, vaikka siinä puhutaan jopa tunteista! Varmaan naimiskauppojen maailmassa ei tunteille ollut kovin paljon tilaa.

Sitä maailmanaikaa elettiin kun keskiluokkaa ei juuri vielä ollutkaan. Sen takia on vaikea ymmärtää että on perheitä, joissa lapsia ei hoideta. Lasten ja nuorten ongelmat ovat ilmeisesti edelleen kasvamaan päin.

-rh kirjoitti...

Heidän rohkeutensa oli suorastaan hämmästyttävää, sillä naisyhdistys keksi 1800-luvun loppupuolella puuttua muun ohessa kaupungissa sataman suunnalla rehottaneeseen prostituution, tarkkailla asiaa: kas, asiakaskunta muodostui muistakin kuin seiloreista.
Jollekin herrojen mieluisista prostituoiduista oli siinä muiden mukana järkätty säällinen päivätyö mikä herätti yläluokassa ja virkamieskunnassa pahaa verta, ja saattoipa olla yksi Minnan ja Elisabeth Järnefeltin välirikon syistä.

Ripsa kirjoitti...

-rh,

tähän asti on ajateltu, että Minna Canth ja Elisabeth Järnefelt olivat temperamentiltaan erilaisia.

Mutta on varmasti selvää, että suhteellisen pienessä kaupungissa tuommoiset järjestelyt eivät jää huomaamatta. Tarina on myös hyvä muistutus siitä, että puhdasotsaista fennomaniaa tai muuta suurta isänmaallisuutta ei ehkä sekoittamattomana ole ollutkaan...

Ai niin, Minna Canthin kotitalo, se Kanttila, on edelleen pelastamatta ja käsittääkseni jonkun rakennusfirman omistuksessa. Sinulla ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa asiaan? Minusta epäasiallista toimintaa, varsinkin kun talo on suojeltu ja siitä on jatkuvasti huomautettava kyseiselle firmalle.

-rh kirjoitti...

"tähän asti on ajateltu, että Minna Canth ja Elisabeth Järnefelt…"
Jep, tässä kaupungissa ja on paitsi ajateltu myös juoruiltu kohta sellaiset 150 vuotta. Elisabeth Järnefeltin ja Juhani Ahon amor platonicus -suhteen "platonisuus" oli syytä pistää lainausmerkkeihin - ja kyllähän se Minnakin sen lopulta tajusi ettei Juhani-hurmuri aivan vapaata riistaa tainnut ollakaan.
Erimuodoissa toistuvat purevat syytökset mm. virkamieskunnan kaksinaismoralismista saivat taas vettä myllyyn.
Tontti jossa yhä seisoo Minnan talo, pitää alkuperäisiä seinähirsiä sisällään, selvää – ja kiistassa ollaan hereillä. Ensimmäisinä suojeltiin jäljellä olevat työväentalot: tohon Minnan tontin miljööseen alusta asti kuulunut wrightiläinen työväentalo oli ykkönen, ja se on suojeltu valtioneuvon päätöksellä rakennussuojelulain nojalla. Minnan talo on kaavamerkinnällä suojelukohde; mikä ei nykyisin näköjään paljon paina. Gryndereillähän ei ole moraali kehittynyt.
Ja totta tosiaan tään rakennuksen, jossa itsellänikin on ollut työhuone, nykyisiä vaiheita kauhulla seurataan. suojeluproggiksia on viritteillä.
Itse olen ollut Ruplan suojelussa, koska se tarvitaan, aktiivisesti mukana. Valitustie sen hävittävästä kaavasta voitettiin hallinto-oikeudessa mutta se ei riittänyt: kaupungin valitus on nyt KHO:n käsittelyssä, ollut siellä jo yli vuoden. Vuosi sitten kirjoitin viimeisen vastineen.

Ripsa kirjoitti...

-rh,

myös Kirjailijaliitto on ollut aktiivinen sen talon suhteen. Jaaha, että kaavalla suojelu ei enää toimi. Grynderit ovat ilmeisesti jotenkin erityissuojelussa ja suunnilleen kaikissa kaupungeissa.

Kyllä kai siellä on sitten voitettavana niin paljon rahaa, etteivät muut arvot enää paina mitään.

Luulen että nyt kun vaalit lähestyvät, niin maan kunniallisuutta ja koruptiovapautta ja sensemmoista taas mittaillaan. Ei meillä nyt kovin kummoista hallitusta ole.

Mikä muuten on tuo Rupla? Nimen olen nähnyt, mutta en tiedä mikä talo se on. Ylipäänsä en Kuopiota tunne umpilänsisuomalaisena ollenkaan.

-rh kirjoitti...

Rupla on legendaarisen työväentalon Työnkulman korkonimi, jonka nimen sille muuten antoi rakennuksen piirtänyt arkkitehti Kaj Mikael, vasemmistolaista äidinmaitoa jo nauttinut uudistaja. Yleisesti luullaan, että ”rupla” olisi haukkumanimi koska NL:n epäiltiin aikanaan rahoittaneen materiaaleja tähän muuten talkoilla rakennettuun kerrostaloon (oman käsitykseni mukaan Kaj itse sopi raha-apu-asiasta Kremlissä jo ihan alussa).
Rokkimesta jossa salit baarit ja treenikämppiä, sitt 3 – 4 teatteriryhmää koska pääsaliin saa helposti nousevan katsomon, ym. ym.
Nyt toista talvea aivan kylmänä suojelukiistan takia – vahingot taas vain pahanevat.
Grynderiä aiottiin panna vähän kuriin oikein valtuustokyselyllä Ruplan kunnossapidosta nyt kiistanalaisena aikana, mutta mutta ... sen puolellamme olleen viimeisen taipumattoman poliitikon (joka ei varmasti saanut senttikään rakennusfirmojen ”vaalitukea”) vei vaikea sairaus, joka uusi, mursi miehen viime vuoden lopulla, ja hän ei ehtinyt viedä paperia valtuustoon.

Ripsa,
”Ylipäänsä en Kuopiota tunne umpilänsisuomalaisena ollenkaan.”

täällä saa vierailla. Tervetuloa.
:)
En minäkään muuten ole vuoskymmeniin käynyt siellä Lefan kotikaupungissa.

Ripsa kirjoitti...

-rh,

tuo kuvio jonka luot Kuopiosta on kyllä aivan kamalan synkkä. Mutta kyllä kai merkkejä korruptiosta on näkynyt ympäri Suomen jo aika kauan.

Ei pitäisi olla niin että korttelin tuhoutuminen tai säilyminen on kiinni vain yhdestä ihmisestä. Sinne päin tuo politiikka on kyllä alkanut mennä. Raha tulee rahan luo, mutta rahattomilla on aika vähän sitten yhtään mitään.

Kuulostaa siltä että Rupla on ollut teille siellä tärkeä paikka. Meillähän kävi niin, että Club 25, joka oli mm. Welmun paikka, paloi vähän niin kuin Folkhälsanin uudisrakennuksen tieltä. Se rakennus oli Vaasan ainut 1900-luvun alun Jugend-rakennus, oikea helmi.

Olisin äänestänyt Vaasan kauneimmaksi taloksi, jos joku olisi keksinyt kilpailun julistaa. Vierestä poltettiin samoin kaupungin omistama ja samaten suojeltu puurakennus jossa olin töissä kun täällä oli nukketeatteri Peukalopotti. Ja samassa rakennuksessa oli Unicef-kauppa, jossa myytiin afrikkalaisia kankaita ja semmoista.

Paloja ei koskaan tutkittu. Mutta tuhopolttoja ne olivat. Savuavat jäänteet siivottiin nopeasti pois.

Muistatko, ennen oli niin että kun oli huonot ajat, niin niistä merkkinä sahat paloivat? Se on niitä ensimmäisiä politiikan oppitunteja joita minä olen kuullut ihan lapsena.

Ripsa kirjoitti...

Ai niin Lefa! Täällä ehtiin muutama vuosi sitten kulttuuriteko: Göran Ekström käänsi ruotsiksi suuren osan Lefan runoja.

En löydä kirjaa nyt juuri (ne juoksevat karkuun kun niitä tarvitsee) nyt, mutta kustantaja oli Ruotsista, mutta siis aivan oikea kustantamo. Göran on itsekin runoilija.

Olen kyllä kirjoittanut siitä julkaisusta täällä blogissakin vissiin joskus.

-rh kirjoitti...

Sahat paloivat, muistan, sitten suojelurakennukset.
Täällä muuten oli 1960-luvulla törkeähkö kaavavedätys aivan keskustassa: läpi vietiin laaja puistoaluekaava, jonka turvin laillisesti saatettiin pakkolunastaa ihmisten tontteja pilkkahintaan, mm. yksi pieni makkaratehdas, laajalti puu-Kuopiota. Talot nurin, ja sitten asemakaavamuutos: teholuku räjähti pilviin.
Ilmassa oli korvausvaadeuhka, mutta se raukesi näytön puutteeseen tahallisuudesta. Tiedän kokonaisia sukuja jotka eivät tolta muistilta äänestä.

Kun taas viimeinen aivan tyystin selvittämättömäksi, kas kummaa, jäänyt suojelukohteen palo torin laidalla tapahtui jotakin 10v. sitten. Kauppakeskus nousi heti tilalle.

Aha. on Lefaa käännetty ruotsiksi. Mielenkiintoista.
Olisi voinut itse kirjoittaa kahdet kappaleet, koska Hän käsittääkseni – vaikka hallitsi suomen täydellisesti – ajatteli äidinkielellään. Joskus hän saattoi tarkentaa jonkun sanan merkityksen.

Ripsa kirjoitti...

-rh,

kuule, jos et ehtinyt kuunnella tämän päivän Kultakuume-lähetystä, niin kuuntele (koskee myös muista jotka sattmat luomaan katseensa tään blogiin). Siinä käytiin onnettoman lyhyt mutta mielestäni aika ponteva keskustelu arkkitehtuurista ja yleisemmin rakentamisen tilasta.

En tiedä luitko aikoinaan 1970-luvulla teoksen nimeltä Kenen Helsinki?, mutta toinen sen kirjoittajista oli puhumassa ja minusta puhui hyvin. Myös muita arkkitehteja oli läsnä.

Sanoivat yhdestä suusta sen, että 1960-luvulla oli monta kaupunkia, jossa jyrättiin tasaiseksi noita puutalo-alueita, mutta myös viheralueita. Helander (Kenen Helsinki?) kertoi siihen että Aalto oli varoittanut jyräämästä niitä. Sitä brutaalia työtä jatketaan edelleen.

Rakennusliikkeillä on rahat ja siitähän tämä onneton tilanne kertoo. Ja ne kiristävät tietenkin niillä rahoillaan. Ei tarvittaisi kuin suoraselkäisiä poliitikkoja lopettamaan tämä touhu. Mistähän niitä saa?

Lefan äidinkieltä taitaa olla vaikea määritellä. Hän syntyi Ruotsissa mutta kävi koulunsa täällä. Täällä on paljon sen ikäisiä ihmisiä, jotka ovat käytännöllisesti katsoen kaksikielisiä. Mielestäni Lefan isä Heikki oli enemmän suomenkielinen kuin äiti Bertta. Mutta sekin on varmaan makuasia.

Yritin juuri tuossa miettiä kuka kirjailija olisi tehnyt juuri noin, kääntänyt omat kirjansa, muistaakseni joku suomalainen kirjailija. Muuten: Arto Kytöhonka oli ehkä enemmän ruotsinkielinen kuin Lefa.

-rh kirjoitti...

Muuten rakennussuojelussa tuon Ruplan kanssa tapahtui tänään positiivista - meille tarjottiin tukea ja myös käsittääkseni rahaa ja ravintolayrittäjää sinne.
Grynderiin otettaneen suoraan yhteyttä, josko sen kanssa voi neuvotella. Näkee joka elää.
...
Lefan kohdalla lienee ollut jotain samaa kuin Larin Kyöstillä, oon pohtinut, ett kieli alkoi elää toisella kotimaisella riippumaatta siitä kumpi niistä on varsinaisesti ollu vahvempi.
Ihminen ilmaisee itseään kielellä jota rakastaa.

Ripsa kirjoitti...

-rh,

Hyvä! Erittäin hyvä! Toivottavasti rupeaa tapahtumaan kaikkia mahdollisia positiivisia asioita. Olette te kyllä sen ansainneet.

Sitäkin tulin tässä äsken miettineeksi, että kaupunkien pitäisi ymmärtää olla tyytyväisiä aktiivisiin asukkaisiinsa, jotka osaavat käyttää hyväkseen vanhoja taloja. Ja lisäksi: aktiiviasukkaat ovat hirveän usein kulttuuritietoista porukkaa. Kaupungit itse vähemmän välittävät panna rahaa kulttuuriin, se kun ei tuota.

Asuttiin Hesassa Oulunkylässä, jossa on Kirjailijaliiton Larin-Kyösti-talo, jota yleensä asuu joku hesalainen kirjailija. Muistan lukeneeni Larin Kyöstin elämänkerran, mutta tässä nyt on se vaiva että pitää ojentaa kätensä ja ottaa se kansalliskirjaston nide:--- eikä löydy. No, kunhan ehdin niin löydän.

Siellä Oulunkylän pitäjässä se on kuitenkin asustellut.

Kumpi on kieli josta pidät enemmän: musiikki vai kirjoittaminen/lukeminen?

-rh kirjoitti...

Kiitos kysymästä,
emmä tierä, musa ilman lyriikkaa ei ainakaan ole mun juttu, ei toimi.
Osa mun biiseistä onkin tavallaan runon laulantaa säestyksellä.
Mutta kuvallinen ja musiikillinen ilmaisu, ne olivat alussa (lue: johonkin 16-17-vuotiaaksi asti) aika tasavahvoja. Sitten musa otti koko tontin.

Ripsa kirjoitti...

-rh,

oletko tutustunut Lacanin psykoanalyyttisiin ajatuksiin? Hän sanoi että joskus puolen vuoden ikäisenä lapselle tulee se kielellinen vaihe, joka sitten on isä-prinsiippi.

Tästä oli jossain Lacan-ryhmässä sitten keskustelua. Minusta ensimmäinen tietoinen kommunikaatiokieli on kuva, semmoinen jonka lapsi näkee ja tunnistaa ennen kuin kieli on ilmestynyt.

Mutta varmaan ennen sitäkin on rytmi, koska rytmi on olemassa aina: sydämen lyönnit.

Kuva ja musiikki toimisivat hyvin myös yhdessä (happeningit ja performanssit). Ja lyriikka musiikin kanssa, sitähän on ollut koko ihmisen historian ajan. Kalevala toimi laulettuna, koska laulu piti pitkän tarinan muistissa.

Jatketaan töitä!

-rh kirjoitti...

No niin, voitettiin sitten tuo suojelukiista Ruplasta korkeimmassa hallinto-oikeudessa.
:)
Kaupunki joutuu aloittamaan alusta koko kaavoituksen, ja arvioimaan (asiantuntijoita käyttäen) lisäksi kaikki kultuuri- ja rakennushistoriallisia arvoja omaavat rakennukset.

Ripsa kirjoitti...

Hyvä!

Siitä muuten oli vaikka ihan lyhyesti, Hesarissa. Tosin en taaskaan muistanut että Rupla on samassa korttelissa. Mutta ei siis sama kuin Minna Canthin talo, ymmärsinkös oikein?

Olikohan se sitten samassa jutussa, että taloon tulisi residenssejä, jolla hienolla nimellä kutsutaan töhuoneita? Tosin niitä on nyt viime aikoina kunnostettu monessakin paikassa.

Mutta päättäväisyyttä teidän porukalle! Hyvähän se on, että kaupungin ja grynderien välisiä kytköksiä edes joskus katsotaan.

-rh kirjoitti...

En tiedä, mitä HS on kirjoittanut (olin Roomassa), mutta minnan korttelissa sijaitseva työväentalo on eri: wrightiläisen työväenliikkeen ajalta - ei siis vars. työväentalo sosialististen tasa-arvoaatteiden ajalta.
Tämä talo joka myös liittyy sukuni historiaan tavalla ja toisella suojeltiin ihan sattumalta, kun se Lipposen Paavon parempi puolisko pisti tuulemaan. Ja Paavo kun umpirakastunut oli, paukutti nuijalla suojelun pöytään Smolnassa. Pitkä tarina.
:)
Siis nythän kaupunki muuten joutuu laatimaan oikeuden päätöksellä ihan asiantuntija-arvioit kaikista potentiaalisista suojelukohteista.
Raskauttavana asianhaarana löysin ELY-keskuksen kirjelmän, jossa tätä listaa arvioineen kaupungilta oli jo tiukkaan vaadittu – mutta turhaan.
Pistin muun mukana ko. paperista kopion menemään KHO:lle. Siinä alkoi olla valittamisessa urheilujuhlan tuntua; ratkaisu ei iso yllätys.
Canttilasta, että taloon tulisi residenssejä, eli niinkunoitt työhuoneita?
Hienoa.
Täytyy ottaa selvää, mitä täällä on tapahtunut sillvälin kun elin draamaa maailmalla.
:)

Ripsa kirjoitti...

-rh,

jaaha, sitä pitää lähteä draama-jahtiin Roomaan asti! No, olisin mielelläni Roomassa myös ilman draamaa. Jaa, oikeastaan en juuri nyt kaipaa draamaa lainkaan. Mutta räntäsateet ja äkilliset ilmojen vaihdokset alkavat olla rasittavia. Oliko Roomassa jo kevät?

Onkohan tuommoista laajemmaltikin, että yritetään pimittää papereita eikä anneta kopioita edes toisille viranomaisille? Hyvä kumminkin että Lipposesta oli jotain hyötyä.

No, en muista varmaksi niitä residenssi-juttuja. Muistelen että kirjailijaliitto oli sellaisia sinne Canttilaan toivonut. Varmaan siellä olisi tarpeeksi tilaa.

-rh kirjoitti...

– Tarpeeksi tilaa on; arkkitehtonisesti Kanttila on ihanteellinen tohon ett residenssejä mutta jo huono ja haiseva. Samaan aikaan mun kanssa talossa oli Tossavaisen Jouni ja kuvataiteilija Kivimäki, tieteilijä Kivimäen faija, ja oli joku maakuntakirjailijat –järjestö ym., yksi it-puolen propellihattu...
– Muuten: sen ELY:n nootin huomiotta jättämistä kaupunginhallituksessamme virkamiehet olivat tiemmä selittäneet sillä että paperi, vaikkakin oli diarioitu, oli kuitenkin merkillisesti hävinnyt jonnekin!
Wau! voi ressuja.
– Roomassa oli päivällä noin +20 °C, kävi tsäkä. Prognoosi lupasi paljon vähemmän.

Ripsa kirjoitti...

-rh,

no sitten eikun saatte aikaan talon kunnostuksen. Kaupunki vissiin joutuu antamaan siihen nyt sitten rahaa. Kyllä kai ne virkamiehet tuntevat syyllisyyttä kun paperitkin ovat hävinneet!

Hyvä jos teillä on maakuntakirjailijatkin mukana. Sitä kautta varmaan sitten se kirjailijaliittokin! Varmaan niiden propellihattujen kanssa tulette kumminkin toimeen! Onnea taistelulle!

No, kyllä minä sitä Roomaa sinulta aivan rehellisesti kadehdin. Mutta nyt ei taida olla turistiaika, joten varmaan tähän aikaan tulevat otetaan hyvin vastaan. Lämpötila kuulostaa taivaalliselta. Täällä on pakkasta ja hirveän kova ja kylmä tuuli.

-rh kirjoitti...

Pitää nyt katsoa, eiväthän nämä kohteet Rupla, Kanttila … enää ole pelastettavissa kuin suht´ raskaalla remontoinnilla. Grynderit ovat yrittäneet ne pilata lopullisesti säiden armoille jättämisellä, vanha konsti.
Ehkä perustetaan pieni korjausrakennusliike.
:)

Ripsa kirjoitti...

-rh,

niinhän vanhojen hienojen rakennusten laita tässä maassa yleensäkin on. Oletan että perustukset ovat OK, jos kerran suojeluun päädytään.

Ei auta, jostain teidän pitää kaivaa sitten rahat. Minusta grynderit ovat teille velkaa!

-rh kirjoitti...

Niin ...
Gryndaaja, Kanttilan nykyinen omistaja NCC sitten ottikin pika vauhtia ns. kulttuurisen kannan (ilmeisesti Ruplan tapauksen siivittämänä, eli joutuisi purkuyrityksensä kanssa kuitenkin valituskierteeseen ym., koska me emme luovuta).
Kuopiolaissyntyinen kulttuurineuvos Veijo Baltzar on eilisten uutisten mukaan tehnyt NCC:n kanssa pitäväksi väitettävän suullisen periaatesopimuksen siitä, että yhtiö myykin Kanttilan Baltzarille, ja talosta tehdään ”eurooppalainen ja kuopiolainen olohuone”, mitä se oli 1800-luvulla. kuten tämä uusi isäntä itse muotoilee: kyse eurooppalaisittainkin tunnetun naiskirjailijan perinnöstä.

Näin: NCC, yksi pahimmista tonttipolitiikan pelureista, lihottaa pankkitilejään jossain ihan muualla.
ok.

Ripsa kirjoitti...

Jaaha,

kyllähän minä Baltzarin nimen näin ohivilahtavan, mutta ajattelin että hän edusti siinä kirjailijaliittoa. Sen jäsen hän kuitenkin on, käsittääkseni.

En tiennyt että Baltzar on Kuopiosta. Ehkä syntymäpaikka velvoittaa? Katsokaa nyt kuitenkin sen uudenkin isännän perään! Pitäkää kokous ja miettikää kaikkia tiloja yhdessä!

Joudun miettimään että miks luen aamuisin Hesaria, jos en tuon paremmin muista uutisia. Ilmeisesti lehden rapistelu aamiaisella on ennemminkin rituaali...

-rh kirjoitti...

No, huomenna on sellainen kokous, jossa on määrä laittaa paperit jotta järjestäydytään virallisesti. Ja ensin yritetään saada Rupla yhdistyksemme hallintaan.
Muuten Baltzarilla tuntuu Ylellä olevan selvät sävelet:
"Kulttuurineuvos näkee, että naiset vertautuvat vähemmistöihin, joita on historian saatossa kohdeltu huonosti. Baltzar kritisoikin voimakkaasti rakennuksen aiempaa kohtelua.
`Jos tämä (talo) olisi ollut jonkun mieskirjailijan, varmasti olisi suojeltu´."
Näin, tuo toki on todettu jo usein aikaisemminkin.

Ripsa kirjoitti...

Oho!

On hienoa että vähemmistöä edustava kirjailija ymmärtää enemmistöä (naisia on yleensä 51% tai vähän yli ja alle, puolet kuitenkin) edustavia kirjailijoita. Tämä on se tuttu kuvio.

Joka tapauksessa niin miehet kuin naisetkin tulevat pitämään ihmisten hallussa olevasta Kuopiosta!