18.5.15

Sopimus


Tästä on todennäköisesti turha puhua. Ongelma ei ole minussa vaan ympäristössä. Mutta ei se ole täsmälleen ottaen ympäristössäkään. Oikeastaan kaiken voi osoittaa aika tarkkaan, mutta vikapaikka vaihtelee. Se taas johtuu sekä kertojasta että n.k. todellisuudesta. Todellisuus muuttuu koko ajan ja puhuvat ihmisetkin vaihtuvat.

Ja koska on kyse kaikkien yhteisestä asiasta, se on myös läpinäkyvä. Paitsi että se ei ole, koska siinä on kysymys rahasta. Kysymys on isosta rahasta, kokonaisista rahastoista. Rahan tajukin nimittäin heittää. Se ei ole sama torpparilla ja kartanonherralla, tehtaanjohtajalla ja siivoojalla. Nuo ovat kliseitä, paitsi että se todellisuus on sielläkin.

Luin netistä Olli Pusan jutun Uusi Suomi-nimisestä verkkolehdestä muistaakseni vuodelta 2012. Asia on noussut uudelleen esille, koska nyt EU vaatii Suomen hallitukselta selvitystä siitä, miten maa aikoo nousta suosta.

Grimmin sadussa on henkilö nimeltä Rumpelstiltzchen, joka oikeasti juuttuu suohon. Sitä ennen sadussa oli huomattu jo että Rumpelstiltzchen oli lyhytpinnainen tapaus. Hän otti ja hiiltyi milloin mistäkin asiasta.

Tarina on vähän monimutkaisempi kuin ihan vain tämä, se kannattaa lukea koska satujen tapaan käänteet ovat herkullisia. Rumpelstiltzchen juuttuu sadun lopussa siis suohon. Hän raivostuu siitä juuttumisestaan niin hirveästi, että kiroten ja messuten repii vajonnutta jalkaansa ylös, kunnes onnistuu repimään itsensä kahtia.

Jotenkin sensuuntainen on käsitykseni tästä maasta, jossa satun asumaan. Täällä on paljon kahtiajakautuneisuutta. Mutta on myös moninaisuutta, jonka pitäisi olla rikkaus. Asun tässä maassa kielen takia. Mutta juuri kielen vuoksi olen näinä aikoina ymmälläni.



Olli Pusa on tehnyt väitöskirjankin rahasta, sitä tosin en ole löytänyt. Törmäsin Pusan nimeen ja moniin teksteihin sattumalta, koska näinä suohon juuttumisen aikoina ihmisillä on tapana missä ikinä toisiaan tapaavatkin päivitellä vettynyttä ja ryvettynyttä Suomi-neidon olotilaa. Eräs kielentutkijoiden teoria, tosin ikivanha, on, että Suo-mi tarkoittaa suo-maata. Vaihtoehtoisesti se voi tarkoittaa vaikka suomuksia.

Kala-asiantuntija on nimeltään iktyologi, mutta en tiedä minkä niminen olisi suo-tiedemies. Suurin osa soita kyllä syntyi käsittääkseni vasta sitten kun jääkauden jääpeite rupesi sulamaan. Jääkausia on ollut useitakin.

Pusa kirjoittaa Suomen ”kestävyys”vajauksesta, joka tarkoittaa huonoa huoltosuhdetta tässä maassa. Jos meitä ei olisi niin hirveän paljon, siis eläkkeelle joutuneita suuria ikäluokkia, niin Suomella olisi varmaan vielä Nokiakin. Pusa ei kyllä puhu ahneesta sukupolvesta niin kuin monet puhuvat.



Tosin omaa haluamme ei yleensä ole kyselty, vaan usein on jouduttu eläkkeelle. On voinut olla rasitusvammoja tai sitten on iskenyt työttömyys. Sitten on esimerkiksi Ruotsiin työtä tekemään joutunut osa meidän ikäluokkiamme. Suomi ei halunnut/pystynyt antamaan töitä. Ruotsista on tullut eläkepäivikseen jonkun verran ihmisiä takaisin. Alkuunsa se porukka sai tapella esimerkiksi kaksinkertaisen verotuksen kanssa, ja asuminen maksaa täällä paljon.

Tilastojahan tähän tietenkin tarvittaisiin. Aina silloin tällöin joku
huomauttaa, että tavallinen eläke on siinä 1000 euron tietämillä. Mutta Pusa puhuu eläkerahastoista.

Niissä on niin hurjia summia rahaa, että niitä ei tavallinen ihminen pysty käsittämään. Semmoisia rahakasoja puhutellaan ekonomien ja pörssikeinottelijoiden kielellä. Se ei ole näitä kansalliskieliä. Kun sitä kieltä joskus eksyy lukemaan, niin tulee mieleen että kieli on luotu aivan vain hämärtämään ennestään omituista rahan olemusta. Se käsitys siitä tulee, että se liittyy valtaan.


Minulle on kehittynyt sellainen teoria, että ekonomistien ja pörssimeklarien kieli on varta vasten suunniteltu ja kehitetty torjumaan tehokkaasti kenen tahansa tavallisen ihmisen uteliaisuuden. Muuten joku voisi väittää että on jotenkin epädemokraattista puuhata rahastojen kanssa, varsinkin kun ne ovat kaikkien yhteisiä rahoja, ilman että kukaan edes ymmärtää mitä on tekeillä. Vaikka puhalluksia.

Eläkerahastoja ruvettiin perustamaan ilmeisesti joskus 1956 jälkeen ja sen vuoksi, että suuret ikäluokat pääsisivät joskus eläkkeelle eikä heidän tarvitsisi elää ilman eläkkeitä niin kuin heidän isovanhempiensa piti. Suurten ikäluokkien omat vanhemmat kuolivat pois suhteellisen nuorina, koska oli ollut sota ja olivat haavoittuneet, kaatuneet sodassa tai saaneet jonkun kroonisen sairauden kaiken sen kauheuden elettyään.



Vuosina 1945-51-syntyneestä porukasta tuli tulppa, jonka varalle eläkerahastot perustettiin. Niitä hoitavat ammattiliitot, työnantajaliitot ja valtio, se kolmikanta, joka yrittää aina välillä tehdä yhteiskuntasopimuksia. Ne eläkerahastot ovat siellä tiukasti kassakaapeissa. Vähän ehkä joskus annetaan ylimääräisiä eläkkeitä joillekin, mutta vain vähän.

Eläkkeisiin ei ole enää varaa, kun ei ole varaa terveyskeskusjärjestelmäänkään ja yliopistoihinkin ajatellaan lukukausimaksuja. Ehkä pienille lapsille taataan vielä kuitenkin lastenneuvolatoimintaa ja rokotuksia?

Kuka sitten niistä eläkerahastoista hyötyy? Jostain syystä asiasta ei voida keskustella. Kyllä kai niistä voitaisiin edes keskustella, ennen kuin leikataan kaikki elämisen mahdollisuudet tavalliselta kansalta pois? Se voisi olla järkevää.


Ehkä eliitti oppii kansan vaihtamisen tempun.  

Ei kommentteja: