9.9.15

Suosittuja nimiä

Kuuntelen usein radiota. Syy radion kuuntelemiseen on yksinkertainen: se on edelleen väline joka antaa aineksia maailmankuvan muovaamiseen. En tiedä onko Yleisradion toiminnan motto edelleen tuo, mutta oli silloin kun Eino S. Repo oli sen firman pomo ja puhui informatiivisesta ohjelmapolitiikasta.

Maailmankuvan muutos kuulosti mahtipontiselta, radio oli kuitenkin vain radio. Revon päällikkyys sai havahtumaan radion tavattomaan monipuolisuuteen, ohjelmista tuli nykyaikaisempia. Kuuntelijan pitäisi määritellä, suorastaan sisäistää, mitä tarkoittaa maailmankuva, mitä on informatiivisuus. Repo ei ehkä käsitteitä keksinyt.

Kuuntelen Radio 1:n, siis Yleisradion vanhimman (?) kanavan kulttuuriohjelmia: kirjallisuutta, kuunnelmia, musiikkia. Nykyteknologia antaa mahdollisuuden kuunnella ohjelmia melkein milloin vain, koska on olemassa YLEn Areena. Tämän päivän uutisiin voi myös etsiä taustaa YLEn Elävästä arkistosta, josta löytyy kulttuuriohjelmia suunnilleen koko sen historian ajalta.

Ajankohtaisohjelma Kultakuumeen jälkeen tulevat englanninkieliset ja suomenkieliset uutiset. Uutisia on radiossa ollut joku täysi määrä vuosia, niitä juhlittiin viime viikolla. Muistaakseni Suomen Yleisradio perustettiin vuonna 1926. Sellaisia valtion kustantamia radioita oli Euroopassa muissakin, muun muassa BBC, joka painiskelee rahapulan kanssa aivan yhtä lailla kuin maailman muutkin valtion rahoittamat laitokset, joiden nimi englanniksi on Public Broadcasting System. Ne erottaa hyvin muista radio-ohjelmista ainakin siitä, että niissä ei ole mainoksia.

Minulle on tärkeätä kuunnella radiota. Perussyy radion suosimiseen on siinä, että kuunnellessa muodostuu päähän mielikuvia ja asiat selviävät. Olen huonokuuloinen ja siksi radio on aina vain tärkeämpi. Radio on pysyvä ystävä kun muuttaessa ei tunne ketään. Se ei vaihdu vaan käy ilahduttamassa minua informatiivisesti missä tahansa tässä maassa olenkin.

Radio puhuu. Yksin ollessani tulen vähän väliä herättäneeksi levottomuutta Lidia-kissassa, koska saatan äityä vastaamaan radiossa puhuvalle ihmiselle. Kissaparka on riippuvainen siitä, mikä on sen ihmisen mielentila ja onko hän kenties pitkän horjumisen jälkeen lopullisesti sekoamassa.

YLE ei ole hallituksen radio, vaikka se toimii valtion rahoin, eli kansalaiset maksavat sen. Suurin piirtein radioon voi luottaa. Se on kertonut hallituksen pyrkimyksistä aika tarkasti koska hallitus on uusi ja se tuntuu keskittyvän siihen, että kansalaisten on käsitettävä taloudellinen hätätila.

Kirjastoja suunnitellaan suljettaviksi myös täällä. Kouluja ehkä lopetetaan, niitä pienten lasten kouluja. Päivähoito-oikeus ei ole enää kohta subjektiivinen, eli oikeutta päivähoitoon vähennetään.

Uudelle paikkakunnalla tarkistan ensimmäiseksi sen kirjastot ja hautausmaat. Niistä saa selville aika hyvin paikkakunnan ominaislaadun. Kirjastot ovat aina olleet sekä olohuoneeni että se viimeinen pelastus, kun tarvitsen kipeästi tietoa jostakin. Ne ovat hienoin osa suomalaista kulttuuria, oikea kivijalka. Hautausmaista voi taas lukea paikkakunnan historiaa.

En voi ymmärtää että kaupunki tahtoo luopua kolmesta kirjastosta (se on paljon 70 000 ihmisen paikkakunnalla) ja panna rahaa sen sijaan urheilukentän rakentamiseen. Siellä kuulemma tarvitaan parempaa katsomoa.

Glaucon sanoo Platonin Valtiossa näin: ” Ihmiset hyötyvät paremminkin vaikuttaessaan moraalisilta kuin ollessaan sitä. (---) Amoraalisuuden uhka säilyy monien mielessä, elleivät asenteet ole syvemmin yhteneväisiä.”. Platonin henkilön nimi on hyvä. Voi hyvin olla että tästä henkilöstä on tullut glaukooma-nimisen taudin lääketieteellinen nimi. Suomeksi se on viherkaihi, jota ei voi parantaa ja joka johtaa sokeuteen ellei sitä löydetä tarpeeksi ajoissa. Glaucon kertoo tässä tarinaa näkymättömyyssormuksesta, joka tuo mieleen J.R.R. Tolkienin Sormusten herran.



Hyvin epäsystemaattisesti olen lueksinut kolmen Sari-nimisen kirjailijan kirjoja, joita saa kirjastosta. 

Heissä on yhteistä myös syntyminen 1960-luvulla, Sari Malkamäki (1962), Sari Peltoniemi (1963) ja Sari Mikkonen (1967) ovat kaikki kolme pienten, mutta merkittävien tarinoiden kertojia. Olen seurannut heidän proosaansa siitä asti kun heidän kirjojaan alettiin julkaista, kukin on edennyt omaa tahtiaan, mutta kaikki ovat laajentaneet kertomustensa aiheita ja tapaa sanoa, uudistuneet. Kaikille kolmelle on myös ominaista tekstin kirkkaus, selkeys ja ehkä vielä yllätyksellisyys, mutta ilman suunnattoman suuria eleitä.

Aivan viimeksi sain juuri luetuksi Sari Peltoniemen hienon kirjan Miehestä syntynyt ja muita satuja aikuisille (Atena 2014). Takakannen mukaan kirja ”palauttaa sadut alkuperäiselle paikalleen: aikuisten kirjallisuudeksi.”. En ole varma siitä pitääkö tuo paikkansa. Mutta jos on – ja kuka on määrittelijä? – niin minusta aikuisilla JA lapsilla on oikeus lukea satuja!

Mieleen tulee kamelikaravaani, kauppiaiden nuotio auringon laskettua ja loputon määrä tarinoita. Ajat ovat niin ankeat että tarvitsemme satuja, lohduksi ja opetukseksi.


Toivottavasti Platonin ajatus amoraalisuuden synnystä ei pidä paikkaansa. Ei ihmisillä ole siihen varaa. Ihmisten pitää sen sijaan ajatella tulevaisuutta joka on yhteinen. Ehkä tässä voisi vaihtaa Platonin asenteet-sana arvot-sanaan. Useimmiten kussakin kulttuurissa on samansuuntaiset arvot. Jos ei ole, on kuitenkin osattava keskustella. Kirjastot pitävät huolta keskustelun korkeasta tasosta. On luettava enemmän.

Ei kommentteja: