29.11.15

Pimeää


Aloin lukea uudestaan Italo Calvinon Amerikan luentoja, eli Kuusi muistiota seuraavalle vuosituhannelle. Loki-kirjat on julkaissut sen jo vuonna 1995 Elina Suolahden suomentamana. Se on loisto-opus ja siihen on palattava. Sen ensimmäinen luento on nimeltään Keveys. Ajankohtainen teksti nyt kun talven pimeys on laskeutunut. Onko sen vastakohta raskaus? Eikö? Entä sitten sameus? Ei. Päättämättömyys?

Ajoittain minusta tuntui siltä kuin maailma olisi muuttumassa kokonaan kiveksi: eri ihmisten kohdalla verkkaisen kivettymisen aste vaihteli, mutta siltä ei säästynyt yksikään elämän osa-alue. Oli kuin kukaan ei kykenisi välttämään Medusan läpitunkevaa katsetta.
Sankareista vain siivitetyin sandaalein lentävä Perseus saattoi leikata irti Medusan pään.---(s.18)

Unissakulkeminen jatkuu kyllä pitkälle päivään. Iltaisin poltetaan kynttilöitä. Silitetään kissaa ja selitetään miksi on pimeää. Siihen sekaan mahtuu pilvien välistä paljon sadettakin, kissa ei tahdo parvekkeelle.

Kissoista vain jotkut uivat, yksi taitaa olla Bengalin tiikeri, kyllä kotikissakin osaa uida, mutta se inhoaa vettä. Lauantaisin katsotaan luontodokumentteja kissan kanssa. Viimeksi kohtauksessa, jossa korpit alkoivat nokkia kuollutta kettua, Lidia-kissa kiipesi television eteen ja kun sitä hätisteltiin alas, se hipsi television taakse ja esitti pitkän ja naukuvan vaatimuksen avata televisio, niin että se voisi joko tapella korpin kanssa tai järsiä kuolleen ketun lihaa.



Satoi yöllä, hentojen pilvien läpi tulee nyt kalpeata valoa. Joulukaktus kukkii taas. Kaktus on kohta 40-vuotias eikä osoita väsymystä kukkimiseen. Siinä on suuria puumaisia haaroja. Muistan vieläkin kun ostin sen Erkin kaupasta, asuttiin silloin noin 35 savun kylässä. Tämä on kolmikerroksinen kukka, sillä on paita päällä ja tyllihelma. Väri on hennon vaaleanpunainen, sellainen pienoispilvi, suonet kirkkaamman punaiset. Puhkeaa kukkaan keskellä pimeyttä. Elävä organismi ylimmillään kuin ilo, jonka muuten voisi unohtaa talveksi.

Valopilkkuja on näkynyt muitakin, siis kasvien elämässä. Yksi köynnös, joka yleensä roikuttaa oksiaan ruukun alapuolella ja näyttää kärsivältä, ryhdistäytyi syyskesällä ja rupesi kiipeämään pitkin seinää. Sen voi miltei kuulla hihkuvan.

Tietenkin ystävän tytär, joka piti lapsena tapanaan roikkua pää alaspäin puissa ja joskus kiivetä ihmisiäkin pitkin, sai osana ryhmää sirkuksen valtionpalkinnon. Varmaan palkinto oli väistämätön ja kasvun merkki. Sirkusryhmän nimi on Mad in Finland, vaikka ei kiipeily välttämättä hulluutta ole. Kyllä minulla sydän silti jätti lyömättä muutaman kerran kun katselin flikan hyppyä sillalta alas. Mitä siinä sitten on? Huimausta ja kauneutta, fyysistä läsnäoloa, jota ei aina arkipäivissä huomaa.



Eilen vesijumpassa muistin yhtäkkiä missä olin lapsena syysiltoina. Oltiin kavereiden kanssa yhteiskoulun pihalla. Ensin odoteltiin että kaikki ehtivät paikalle ja silitettiin Tulenheimon hevosia, jotka olivat lämpiminä iltoina koulun kupeessa aidan takana.

Kun kaverit tulivat koulun pihalle, järjestäydyttiin sen karusellin ympärille, jossa on köysien päässä kapulat ja joissa juostaan vauhtia että päästään lentämään. Kaverit mittasivat että minä olen kevyin ja laihin, kaikki muut vetivät minut yläilmoihin. Minä lensin. Pidin käsillä kiinni kapulasta. Lensin koulun toisen kerroksen ikkunoiden tasalla, saatoin kääntyä vaakasuunnassa katsomaan taivasta ja maata. Hevoset katsoivat kohti, ja kun kuljin joskus ohi muuten vain, juttelin niiden kanssa lentämisestä. Olin varma siitä että hevoset olisivat halunneet olla pegasoksia. Myytin mukaan Medusan verestä syntyy Pegasos.

Kun uin uima-allasta päästä päähän oli samanlainen keveyden tunne. Sain liikutuksi mihin päin vain. Lapsena en pysynyt kunnolla kävellessä pystyssä, sotkeuduin jalkoihini, mutta lentäminen oli palkinto siitä että ei ollut nälkä.

Olin lukenut tietenkin Oiva Paloheimon kirjoittaman Tirlittanin. Arvasin miltä siitä tytöstä tuntui olla trapetsilla. Mutta en miettinyt putoanko ja molskahdan kanavaan vai muutanko vain pois sen karusellin luota. Silloin oli vain se hetki.


12 kommenttia:

  1. Mahtava tuo, että köynnöksen voi "miltei kuulla hihkuvan". Kiitos syystalvisesta piristyksestä! On kyllä totta, että kasveissakin voi joskus havaita elämäniloa.

    VastaaPoista
  2. Keiju,

    joo, olen tainnut kyllästyä siihen ajatukseen että talvet on vain lusittava. Kun siinä ei ole mitään järkeä.

    Mutta käsittääkseni joku/jotkut ovat tutkineet kasveja ja ovat aika varmoja siitä, että ne esimerkiksi pitävät Mozartista. Mutta ne *eivät* pidä heavymetallista! Olen aina muuten ihmetellyt sitä goottikansaa, että eivätkä ne nuoret kyllästy omaan kalpeaan naamankuvaansa peilissä. Ymmärrän ne vaatteet tietysti elokuvaa ja kauhukirjallisuutta ajatellen, mutta välillä mietin että ovatko lapset unohtaneet mikä on todellisuuden ja tarinan välinen ero.

    Siitä en kyllä ole ihan varma että minkälaisen musiikillisen maiseman kannattajat pukeutuvat mustanpuhuvasti.

    VastaaPoista
  3. Juu, olen itsekin törmännyt tuohon "mistä musiikista kasvit pitävät" -juttuun. Suoraan sanoen minua ei ihmetytä lainkaan. Pitäisin varmaan itsekin kovasti Mozartista, ellen olisi kasvanut / kasvatettu / kasvattanut itseni siihen populäärimusiikilliseen illuusioon, että hyvän musiikkiesityksen pituus on enintään seitsemisen minuuttia. Tosin Mozartin musiikki ei "groovaa" – yksi tällä hetkellä itselleni ajankohtaisimmista musiikkinäkökulmista. Mutta tuntuu sangen ymmärrettävältä, etteivät kasvit vaadi musiikilta mieletöntä "groovea".

    Mustat vaatteet yhdistyvät tietääkseni sekä metallimusiikkiin, goottirockiin että punkrockiin. Itselläni on tällä hetkellä muun muassa kirkkaankeltaiset housut jalassa, joten minut voinee sulkea noiden musiikkikulttuurien ulkopuolelle.

    VastaaPoista
  4. Keiju,

    ahaa, siis noin monia mustaan pukeutuvia faneja! Joo, en ajatellut syyttää sinua muitta mutkitta, mutta oletin jostain syystä että saattaisit tietää. Eli olet tod. näköisesti viimeksi meistä ollut festareilla. Minä olen tainnut olla Provinssissa joskus 80-luvulla ja hämärästi muistan mustapukuisia tai kaapuihin sonnustautuneita ihmisiä. Eikös Alice Cooper ollut se yksi joka lisäksi maalasi naamansa tavattoman kammottavan pelottavaksi? En usko että olen hänen musiikkiaan kuunnellut ikinä. Pojasta en tiedä, koska yleensä pakenin olkkarista silloin jos se soitti jotain ACDC-bändiä tai Kissiä tai semmosta.

    Myönnän olleeni pelkuri. Etkö sinä ottanut klassisen musiikin tunteja pienenä? Luulin että suunnilleen kaikki ovat. Muistelen että sinun ikäluokallasi oli jo musiikkiluokkiakin puhumattakaan musiikkiopistoista joita oli vähän kaikkialla. Joskus olen huvitellut ajatuksella että nämä huonekasvit alkaisivat huojua rytmisesti kun soitan jazzia levysoittimella. Tietysti ne kasvit suoristautuisivat silmänräpäyksessä kun alan kääntyä niiden suuntaan.

    Pidän muuten edelleen tavallisten stereoiden äänestä, se on pehmeämpi ja jollain tapaa inhimillisempi (nähtävästi siis mitä olen ajatellut inhimillisenä!) kuin nämä digi-koneet niin kuin tietsikat.

    VastaaPoista
  5. Olenhan minä ollut festareilla jopa 2000-luvulla, tosin en ole missään vaiheessa oikein niistä perustanut – eikä ole ollut rahaakaan. Mitä taas klassisen musiikin tunteihin tulee, niin tokihan vanhemmat tällaista musikaalista lapsukaista yrittivät kaiken maailman tunneilla sysätä, mutta sanoin aina itsepäisesti "ei". Kenties se johtui siitä, että vanhempi veli kävi viulutunneilla hieman vastoin tahtoaan. Jotenkin aavistelen (aavistelin?), että hän itse katkoi jatkuvasti poikki olleita jousiaan. Musiikkiluokkaakin minulle joskus ehdoteltiin, mutten tietenkään halunnut eri kouluun kuin kaikki kaverit. Naisystäväni on ollut Vaasassa musiikkiluokalla joskus 1990-luvulla.

    Alice Cooper kai sen naaman maalaamisen tuossa mittakaavassa aloitti ja Kiss sitä jatkoi. Ihan mielenkiintoinen ulkomusiikillinen ilmiö, mutta jotenkin luulisi sen olevan 1970-luvun jälkeen ollut jo nähty ja koettu.

    Suhteeni stereoiden ääneen on samanlainen kuin sinullakin. Viime aikoina olen, lukuisien muiden ihmisten tavoin, löytänyt vinyylilevyt uudelleen. Onneksi niitä tuli aikanaan hankituksi niin laaja kokoelma, etteivät nyt läpikäytäessä lopu ihan heti kesken.

    VastaaPoista
  6. Keiju,

    olen ollut aikoinaan perustamassa Porin jazzareita, eli tuo jazz tulee kyllä sieltäkin. Mutta sehän perustettiin jo 1966, joten ensi vuonna siitä tulee taas täydet vuodet. Ei tulisi mieleenikään mennä sinne tungokseen!

    Meillä oli vain yksi poika, mutta viiteryhmä oli kyllä aika iso, koko kylä. Lapsia oli täyttämään yksi ala-asteen koulu. En usko että siellä oli samanlaista meininkiä kuin mitä oli melkein naapurissa, Kaustisilla. Siellä kyllä käytiin konserteissakin sitten. Pääasia kai on se, että lapsista ei nyt sentäs tule musiikin tai muun taiteen vihollista, vaan voi jopa oppia ymmärtämään niitä. Mutta kyllä ne jouset on olleet aika arvokkaita vielä silloin.

    Tuossa olen ollut näkevinäni kaksi koulukuntaa: klassinen opiskelu hyödyttää kaikkea musiikkia tai luonnonlahjakkaan ei tarvitse opiskella. Jossain vaiheessa tuli musiikkiopistoihin jo muutakin musiikkia kuin klassista. Täytyy toivoa että musiikkikoulutusta ei sentään heitetä ulos kun muu koulutus alkaa jo tämän hallituksen aikana hiipua. Tai. Ehkä pelkällä musiikkikoulutuksella ei sentäs kokonaisia ikäluokkia sentäs kouluteta...

    No, mun piti olla rohkaiseva. Mutta onhan tuolla aika pimeetä tuolla ulkona!

    VastaaPoista
  7. ripsa

    terveisiä merestä. en katsonut kuinka monessa asteessa uin, mutta en varmastikaan monessa. veikkaisin että vesi on puoliasteista. siinä sadan metrin päässä lämpöhaalareihin pukeutuneet miehet nostelivat verkkoa myrskyn jäljiltä.

    saunaa ei tällä kertaa ollut, mutta eipä tuo juuri haitannut.

    muistan lapsuudesta, kuinka vaari kantoi minut saunasta sisään saalin sisällä ja raikas ilma tuli nenään. näen yhä silmissäni sen saalin. se oli harmaa, villainen ja aika ohut, ehkä itse kudottu.

    meri

    VastaaPoista
  8. Meri,

    uh! Huh. En menisi! Kun eilen olin uimahallissa, se minusta herätti aivan tarpeeksi hyvin. Taitaa se olla jonkin verran sentään 20 asteen yläpuolella.

    Mutta: muistan kuulleeni että jäät tulevat kun vedet kääntyvät ylösalaisin ja pohjan kylmät vedet nousevat pintaan. Ja silloin pitäisi olla pinnalla +4 astetta. Tosin en tiedä päteekö tämä myös meriveteen.

    Niin joo, joka tapauksessa meri jäätyy aina myöhemmin, eikö? Täällä ei näy rannoilla juuri vielä jäätä, mitä nyt aivan matalissa merenlahdissa. Mutta nyt sataa vettä, joten varmaan se sulaa nyt pois. Saisi tulla kunnon talvi!

    VastaaPoista
  9. Ripsa, taitaa olla niin että +4 asteinen vesi on painavinta ja pysyy pohjalla lämmön puolella vaikka järvi jäätyisi. Jos vesi olisi sitä painavampaa mitä kylmempää se on niin järvet jäätyisivät pohjalta alkaen ja Suomessa olisi ikuinen jääkausi!

    Mutta nyt on lämpimin itsenäisyyspäivä miesmuistiin, muistakaamme sitä!
    Hannu

    VastaaPoista
  10. Hannu,

    tietysti mietin vasta lähetä-napin painamisen jälkeen että oliko se nyt pohjalla +4 vai pinnalla. Joo, siis jostain syystä +4-asteinen vesi on niin painavaa että painuu pohjalle? Minkä helkkarin takia juuri +4 C on painavinta vettä? Ei se kummiskaan ole sitä raskasta vettä, jota natsit tekivät Norjassa ja jonka laitoksen ne kuuluisat hiihtäjä-terroristit räjäyttivät.

    Tuossa oli hyvä otos siitä, miten terroristi-sanaa voi käyttää. Muistaakseni joku on noista Norjan vastarintaliikkeen ihmisistä tekemässä elokuvaa. Muistan kuulleeni heistä jo 1960-luvulla kun luin Axel Sandemosen kirjoja (esim. Pakolainen ylittää jälkensä).

    Täällä on +6, en ollut uskoa silmiäni kun menin katsomaan mittaria parvekkeelle. Tuulee kyllä aika lujaa. Mutta taivas on auki. Lumi on häipynyt. Joulukuun 6. päivä ja +6 astetta ja vuosi on 2015.

    VastaaPoista
  11. Ripsa, syy oli joku vain vedelle ominainen fysikaalis-kemiallinen juttu mutta se tosiaan on mahdollistanut elämän synnyn maapallolla!! - ihan koulutietoa niille jotka ovat noita aineita lukiossa lukeneet. Olen jo unohtanut spesifin mekanismin.
    "Raskas" vesi kuuluu atomifysiikan tieteenhaaraan ja on eri asia.

    Täällä on +10 astetta ja kaiketi yhtä monta ex-terroristia ;-)) Vaikuttivat hauskaa pitäviltä lukiolaisilta. C'est la vie! Hannu

    VastaaPoista
  12. Hannu,

    no, olen siis jo 70-vuotias, ja keskikoulussa minulla oli onni ja autuus saada kamala körmy opeksi, siis matikan, fyssan ja kemian. Sen mielestä likat ei pystyneet oppimaan mitään hänen opettamiaan aineita. Helppohan se oli sitten olla oppimatta. Olin sillä lailla *vähän*, melkein salaa, kiinnostunut kemian labran jutuista, mutta en minä mennyt tyrkkimään luokan poikia pois siitä edestä. Niin se ope tais sitten antaa armosta viitosen tai kutosen. Tosin geometriasta se antoi kyllä sitten ehdot.

    Joku on minulle kertonut että raskas vesi kuuluu atomifysiikkaan eikä ole sama juttu kuin tuo vesien kääntyminen ylösalaisin. Muistaakseni niistä norjalaisista hiihtäjistä on tehty joskus ajat sitten joku dokkarikin. Ehkä joku niistä hiihtäjistä oli vielä silloin elossa.

    Onko se Ågelin koulu vielä samalla paikalla, vastapäätä meidän kansakoulun Teinintietä? Ja siis sitä uutta Ågelin kirkkoa? Oli siellä paljon oppilaita jo silloin kun me asuttiin siellä. Kyllä minusta nuorisolla on oikeus välillä riekkua!

    VastaaPoista

Kommentointi on suotavaa, mutta ei pakollista