19.12.15

Talvikissa

Rastaat suorittivat viikon kahden pyrähdyksen kaupungin puissa. Merkillistä kun mielestäni paikalliset rastaamme olivat jo syöneet pihlajanmarjat ja aroniat. Kissa sen sijaan kuulosti lähinnä kevätkutuiselta sammakolta, se aukoi ja sulki suutaan kun se näki lihavia rastaita notkumassa puussa parvekkeen ulkopuolella. Kissan talviturkki on selvemmin valkoharmaa kuin kesällä. Ehkä se tietää tulevansa nähdyksi syyssumuisessa maisemassa, johon talvi ei taida tulla pysyvämmin tänä vuonna.

Sattui kylmiä tai vaihtoehtoisesti märkiä päiviä, joten silkkiturkki ei tahtonut parvekkeelle värjöttelemään. Olen miettinyt onko Lidialla ollut emo joka on ollut erityisen taitava metsästämään pikkulintuja. Sen päästämät äänet tarkoittavat metsästystä ja taitavat kuulua tavalliseen sanavarastoon yksilöstä riippumatta. Samoin ovat kurahdelleet kaikki kissamme ja niitä on ollut aina meillä.

Kerran mökillä näin kun Garm pyydysti hiiren keittiöstä. Oli yritetty tukkia hiirenreikää vanhan keittiökaapin seinämiltä, mutta hiirillä on mahtavat leukavoimat, kun ne avaavat reitin aina samaan kohtaan. Kun kaappi on vanha, niin se ei ole mitään lastulevyhötöä vaan umpipuuta, jota ei kyllä odottaisi kenenkään pystyvän järsimään käytäväksi asti. Tikka tekee isoja koloja, mutta tekniikka on aivan erilainen, ymmärrettävän tehokas myös.

Garm oli selvästi kuullut jotain, kun se hiipi hyvin hiljaa ja matalana lähelle kaappia. En sitten liikahtanutkaan, vaan katselin. Minusta oli asiallista, että kissa syö hiiren joka yrittää syödä kaurahiutaleita minun kaapistani. Tappamista varten kaapin ovi oli aina myös vähän raollaan. Siitä seurasi se että perheen jäsenet vähän väliä heräsivät öisin hirvittävään meteliin kun kissa ei onnistunut saamaan hiirtä heti kiinni tai kun se vaihtoehtoisesti julmaan tapaansa rupesi leikkimään hiirellä ennen syöntiä. Garm ei ollut lihava kissa eikä sitä ruokittu ylen määrin. Pidimme siitä että saimme kissojen ansiosta asua talvisinkin vanhoissa maalaistaloissa ilman pelkoa saada tauteja jyrsijöistä. Kaupungissa kissaa ei voi päästää vapaaksi pihalle.

Garm jähmettyi aivan paikoilleen. Sen viiksenpäät tärisivät. Silmien pupillit olivat aivan ympyriäiset ja mustat, se näytti tarvitsevan kaiken mahdollisen valon mitä on. Kun en ollut aiemmin nähnyt kissaa niin läheltä tappamispuuhassa, huolestuin, että saiko miltei 20-vuotias kissa nyt aivohalvauksen vai selviääkö se tuosta. Kaapin ovi liikkui aivan vähän, mutta kissa ei. Sitten se yhtäkkiä loikkasi ja tappoi kaapin edessä olevan hiiren yhdellä puraisulla.

Garm söi sen. Muutaman päivän sen jälkeen pidin vähän etäisyyttä tuohon hirveään petoon. Mutta kyllä sitä oli kiitettävä ja oikeasti ihailin noin tarkkaa tappamistyötä. Niin että onko hiirillä olemisen oikeus?



Krzysztof Kieślowskin Sinisessä on kohtaus, jossa päähenkilö (Juliette Binoche) löytää vaatekomerostaan hiiriperheen, alastomia hiirenpoikasia ja niiden emon harjan ja kihvelin takaa. Nainen menee yläkertaan ja pyytää kissan lainaksi. Komerosta kuuluu vähän aikaa kolinaa ja sitten jonkin ajan päästä nainen menee päästämään kissa ulos. Hiiriperhettä ei enää ollut.

Naista värisytti murhan todistajana oleminen, oikeastaan sen aiheuttaminen, mutta kyllä ihmiset tietävät että hiiret kykenevät repimään minkä tahansa vaatteen riekaleiksi, jos tarvitsevat pesäaineksia. Siis joko ihmisten tai hiirten pesä.

Elokuvan naisen mies ja lapsi kuolivat auto-onnettomuudessa, suru on läsnä koko elokuvan ajan. Musiikkia on pitkin elokuvaa, esimerkiksi tässä. Mukana on sävelletty rakkauden ylistys, sanat ovat latinaa ja musiikin on säveltänyt Zbigniew Preisner. Teksti on se rakkauden ylistys, jossa alussa nähdään kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, Uuden testamentin ehkä hienoin teksti. Ingmar Bergman on tehnyt kokonaisen elokuvan nimeltä Kuin kuvastimessa.



Kävin pari päivää sitten kirjastossa hakemassa lainattavia elokuvia. Tarvitsen niitä, koska iltaisin ei tule nyt kohta mitään muuta kuin joulua päiväkausiin radiosta tai televisiosta. Joulu saa minun puolestani pysytellä poissa tästä asunnosta, en tarvitse sitä mihinkään.

Löysin Bergmanin leffoja. Yksi tänne päätynyt on nimeltään Puhumattakaan naisista. Olen nähnyt elokuvan joskus vuosikymmeniä sitten. Aion istua teemuki kädessä sohvalla ja sukeltaa bergmanilaiseen komediaan.

Bergman osasi kaikki elokuvakerronnan tavat. Kieslowski oli suurimman osan aikaa vakava, vaikka väritrilogian Valkoinen kuitenkin käy komediasta, mutta sen laji on tragikomedia. Toisaalta tragikomediaa elämä muistuttaa ehkä enemmän kuin puhtaasti tragediaa tai komediaa.

Ihmiset joutuvat tragikomedioissa toistensa asettamiin ansoihin, jotka tekevät kaikki asianosaiset naurettaviksi. Naurettavuus on inhimillistä, se herättää myötätuntoa. 

9 kommenttia:

  1. Kirjaston DVD-elokuvien lainaaminen on tuttua puuhaa minullekin. En tiedä, mitä olisin ja tekisin ilman kirjastoa. Olen kyllä ollut kirjastossa töissäkin, mutta sillä kokemuksella on enemmän negatiivinen kuin positiivinen vaikutus kirjastosuhteeseeni. Mitä DVD-levyihin tulee, olen valitettavasti ollut viime viikkoina hieman sinua vähemmän kulturellisti suuntautunut. Olen nimittäin katsellut lähinnä Visa Mäkisen elokuvia.

    VastaaPoista
  2. Keiju,

    ylipäänsä ilman kirjastoja on mahdoton elää. Kirjastot ja uimahallit ja kaikenlaiset koulut ovat tärkein asia mitä verovaroilla saa. Niinpä sitten täältä ainakin on jo lopetettu sekä kirjastoja että kouluja. Kyllä se tuntuu kummalliselta. Aina näihin asti on väitetty että Suomi on sivistyksen ja kulttuurin voimin noussut kansakunnaksi. Ehkä se ei sitten oikeasti sitä tehnytkään, olen vain kuvitellut?

    Kirjaston DVD-kokoelmat ainakin täällä ovat loistavat. Ei vähiä rahojaan kannata kantaa kaupallisille vuokraamoille. En minä ainakaan tiedä mitään niistä uusista jenkkileffoista, joita siellä tarjotaan. Enkä sen puoleen ymmärrä jotain Hesarin elokuvasivustoakaan, jossa esitellään joidenkin tuntemattomien nuorten ja kauniiden ihmisten naamoja ja siinä on sitten se leffa, paitsi tietenkin tähtiä, joita on nollasta viiteen.

    Osaisivat kai ihmiset hyvistäkin leffoista kirjoittaa, mutta ehkä niitä ei enää tehdä?

    VastaaPoista
  3. Ja vielä: MIKSI katsot Visa Mäkisen leffoja? En ole ikinä nähnyt yhtään, mutta olen nyt siis utelias.

    VastaaPoista
  4. Suomi on sivistyksen ja kulttuurin voimin noussut kansakunnaksi. Sivistyksen ja kulttuurin alasajoa seuraa Suomen alasajo kansakuntana.

    Visa Mäkinen edustaa sivistyksen kulttuurisesti kiinnostavaa vinoutumaa. Monta kertaa Suomen huonoimmaksi elokuvaohjaajaksi valittu porilainen tee se itse -mies esittää hämmentäviä ajankuvia (näissä tapauksissa vuosilta 1979–84) sekä hätkähdyttäviä poikkikulttuurisia tyylikerrostumia (Pori taipuu tarvittaessa Los Angelesiksi ja sorakuopat tai hylätyt rakennukset "loogisten" takaa-ajokohtausten miljööksi, alastomuus mahtuu kepeästi lapsenomaisen yksinkertaiseen "koko perheen" komediaan ja niin edelleen). Ehkä Visa Mäkinen kolahtaa nyt juuri siksi, että tuollaiset mainitsemasi uudet kaupalliset jenkkileffat eivät kolahda.

    VastaaPoista
  5. Keiju,

    olen käynyt kaksi lukion luokkaa Porissa ja päässyt ylioppilaaks siellä. Ja ollut siellä viikonloppuja senkin jälkeen. Tiedän siitä kaupungista jotain, mutta en kyllä enää 1970-luvusta eteenpäin kovin paljon. Kyllä se on aika lailla kerrostumia täynnä se kaupunki. Ilmeisesti sen siis vieläkin aistii.

    Täytyy siis tsekata tämä Mäkinen. Käsittääkseni Kaurismäetkin ovat filmikouluja käymättömiä. Ei se ehkä sitä ratkaise että miten tekee leffoja.

    No, on siis katsottava mitä tästä eduskunnasta ja hallituksesta seuraa. Toivottavasti tulee nuoria sukupolvia jotka pystyvät vaikuttamaan edes jotenkin sivistyksen ja kulttuurin suhteen. Jotakuinkin tuhoaviksi voimiksi noita voi nyt kutsua, kunhan nyt edes jäisi joitakin perusrakenteita jäljelle.

    VastaaPoista
  6. Meillä on keittiön lattiassa kolo hiirien jäljiltä. Ei niin että ne olisivat sen kolon siihen nakertaneet, e-heei! Ne saivat aikaiseksi tulipalon siihen johtoja pureskelemalla, nälissänsä tai muuten vain leikeissänsä, en tiedä?
    Ripsa

    Maailma on julma joten hiiret on pyydytettävä, ei auta. Systeemi on selkeä. Ne paljastavat itsensä kun käyvät yöllä pöydällä voiveistä nuolemassa ja siitä tiedän, julma minä, laittaa ansan puuhellan nurkkaan. Elämä on hyvän ja hyvän mutta myös pahan ja pahan vuoropuhelua, on se! Sellaisenaan se joskus on hyväksyttävä.

    Näin jouluna kuitenkin uskottava hiirien omaan taivaaseen, siihen missä Hipsuvarvas kumppaneineen soittavat huiluin ja viuluin vanhoja joulun ajan laulujansa.

    Hyvää Joulua teille kaikille, kissalle erityisesti!

    Hannu

    VastaaPoista
  7. Hei Hannu,

    minähän nyt tietysti seuraan tätä mainiota hallitusta joka meillä on ja ulkoistan oman tappamistyöni kissoille. Tai siis ulkoistin, silloin kun meillä oli noita hiirikissoja, jotka olivat tietysti syntyneet navetoissa ja tiesivät ihan pienestä asti, mikä heidän työnsä on.

    Nyt olen varma että mökillä ovat hiiren reiät lisääntyneet. En ole näiden fyysisten havereiden vuoksi päässyt sinne pitkään aikaan. Lidiaa ei sinne voi lähettää muun huushollin mukana, koska on mahdollista että se on eksynyt, eli ei ole osannut kotiinsa ja jäänyt sitä varten tähän kortteliin, josta se löytyi. Kesy kissa, mutta kukaan ei sitä kaivannut.

    Tämä juttu hiirien kanssa on niitä ainoita joissa olen antanut pahalle pikkusormen, ja tappaminenhan sitä on. Mutta vaihtoehtoa ei juuri ole ollut. Nyt kun mökillä ei ole kissoja, niin vaatteet on pitänyt raijata pois ja muutenkin hiirten syötävä tai muuten käyttämä rajattava minimiin.

    Maassa siis periaatteessa ja käytännössä EI vallitse rauha! Mutta yritän selvitä tästä ikuisesta intressien ristiriidasta. Hiiret epäilemättä tulevat edelleen uniin. Niillä on tosinätit pikkuiset tummat nappisilmät...

    Oikeasti siis: rauhallista joulua teille kaikille, myös Hannulle ja Outille ja keitä siellä nyt onkin!

    VastaaPoista
  8. Hyvää uutta vuotta, vaivaishiirille erityisesti!

    VastaaPoista
  9. Kalevi,

    no nyt minun pitää sitten vielä rynnätä katsomaan että mikä hiivatti se vaivaishiiri nyt oli. Sitten on vielä olemassa tammihiiri, josta en ole päässyt käsitykseen että onko se erityisesti tammikuussa ilmenevä hiiri, siis ylihuomisesta alkaen, vai tykkääkö se hiiri tammenterhoista, jossa tapauksessa se muistuttaa oravaa.

    Kiitos uuden vuoden toivotuksista, ihan sitä samaa ittelles!

    VastaaPoista

Kommentointi on suotavaa, mutta ei pakollista