8.1.16

Villi-ihmisiä



Muinaiset egyptiläiset tiesivät jo miksi pää toimii oudosti aina kun tietyt edellytykset täyttyvät. En tiedä ketkä heidän yhteisöistään olivat tietäjiä, mutta Mika Waltari väittää Sinuhessaan että lääkäreitä jo oli.  Joku oli kysynyt tietenkin Sinuhelta että onko tuo aine, jota valuu jatkuvasti nenästä syynä siihen ettei pää toimi. Varmasti piti vielä selittää missä olomuodossa se oli, läpinäkyvää, kirkasta, vai sitkeää ja keltavihreää, yäk.

Sinuhe myönsi potilaansa iloksi että aivot siinä valuivat maahan, kun hihansuulla tai palmun lehdellä niistää sitä. Oliko siinä kirjassa se kohtaus? Jotenkin minulla on sellainen kuva, että Waltari oli epämääräinen kuvauksissaan lääkärin työstä Ekhnatonin aikaan. Mutta taudin sai tietysti silloinkin lapsilta, jotka ovat tässä suhteessa tavattoman myrkyllisiä. Siitäkin huolimatta että lapsille syntyy traumoja, ei pitäisi halata eikä missään nimessä suudella heitä.

En muista nyt suutelivatko egyptiläiset toisiaan. Ehkä he vain hieroivat neniä, niin kuin Grönlannin inuiitit, nimitys pitää mainita koska he itse kutsuvat itseään sillä nimellä? Niin kuin aina, heitä osoitettiin sormella ja sitten osoitettiin itseä ja toistettiin nimeä Ripsa kunnes he sanovat että inuiitti. Olen katsellut aina, kun kuvia on lehdissä niitä hieroglyfejä ja lukenut niiden oheen maalattuja ja piirrettyjä sarjakuvia. Ei ole väliä siitä, missä päin Egyptiä ollaan, mutta ihmiset ovat hyvin moderneja.

Sitten tietysti kun laiva seuraavan kerran rantautui Ultima Thuleen (no, ehkä se on vain yksinkertainen Thule), jo kannelle kantautui rytmikäs huuto: Ripsa, Ripsa, Ripsa…Ehkä kaksoisolentoni ei ollut sillä matkalla mukana. Kaksoisolentoni oli varmasti pitänyt ajatuksenvaihtoa ongelmallisena jo silloin. Saati että jos nyt ei ainoastaan hierota neniä, vaan kannetaan juhlallisesti kylän pitkääntaloon seremoniaa varten. Kyläläiset olisivat sitten näyttäneet jo numero kolmosen doppelgängeriäni. Drippelgänger?

Aloitin eräänlaisen huhun asuessani Amerikan länsirannikolla nelisenkymmentä vuotta, vähän yli, sitten. Uudet ystäväni ihmettelivät kovasti mimiikkaani, mitä myös vanhempani olivat kovasti ihmetelleet ja laskeskelleet että mistä suvusta naaman vääntely on peräisin. Myöhemmin ripsamaisuudesta oli ruvennut tulemaan riitaa, siis isompaa. Mutta vanhemmat ovat kaikki jollain lailla hölmöjä, jokainen lapsi joutuu sietämään jonkinlaisen annoksen aikuisten idiotismia.

Mutta uudella mantereella joku oli miettinyt, että tämä Ripsa tulee Pohjolasta ja kaikenlisäksi rautaesiripun takaa, joten se voi olla ihan mitä vain. Ja kysyi anteeksipyydellen, että tietää kyllä että Pohjolassa ollaan pidättyväisiä, mutta siis oliko minulla mahdollisesti joitakin esivanhempia, jotka olisivat voineet tulla Etelä-Euroopasta. Ajattelin Marcel Marceauta, ranskalaista miimikkoa ja nyökkäsin uneksuvasti.



Sitten sanoin että kuulun kyllä aika tavalla normaaliin väestöön eikä perheessäni tai suvussani ole ollut tapana käyttäytyä holtittomasti. Se tuttava katsoi epäuskoisesti ja minä hymyilin että kyllä meitä on yli neljä miljoonaa tällä tavalla kasvolihaksiaan vääntelevää tapausta.

Sillä kertaa onnistuin. Ainakaan se täti saati sen lapset, tädit ja sedät ja niiden perheet eivät ikinä edes ajattelisi lomareissua Lappiin. Ajattelin sitä laumaa joka isoäidin kylälle ilmestyi vuonna 1952. Pikkuserkkuja Amerikasta! Ja tekosyynä se että Helsingissä oli olympialaiset!

Kyllä niitä jenkkiserkkuja tuli vielä senkin jälkeen, niitä on täytynyt olla hyvänkokoinen kaupungillinen tätejä joilla on pliseeratut valkoiset hameet, kukkahatut ja vaaleanpunaiset kimmeltävin langoin koristellut puserot päällään.



Tulin ajatelleeksi inuiitteja, kun netissä oli artikkeli siitä, mitä kaikkea tiedetään jäämies Ötzistä, joka taitaa olla 5000 vuotta vanha ihminen Alpeilta tai ainakin sieltä lähettyviltä. Äsken kun piti nukkua pois virusinfektiota, ajattelin Ötzia ennen lipumista uneen, Ötzistä tiedetään kaikki muu paitsi sitä kuka sen murhasi. Kissa nukkui poskeani vasten, voin olla varma siitä että sen hyrräys pitää poissa ainakin poskiontelotulehduksen.

Kissat tietävät mistä kohti ihmiset ovat kipeitä jos ovat, ja kohdistavat sen hyrräys-frekvenssorin (?) silmänalaiseen onteloon siinä lähellä nenää. Joku luontaislääkepuhuja on joskus tosissaan väittänyt, että se hyrräyksen melutaso ja frekvenssi on sillä aallonpituudella, mikä poistaa vääränlaiset virukset sieltä ontelosta. Kai kehräys vain kuivattaa sen?

Tänään oli jo selvemmin lauhempaa kun odottelin bussia uimahallin lähellä. Mietin niin kuin usein mietin kaupungin villikissapopulaatiota. Mitä sille tapahtui kun kaupunkiin ruvettiin rakentamaan revittyjen puutalojen paikalle kerrostaloja? Ihmisillä on paljon vähemmän valittavaa, kun ne ovat hankkimassa kissoja. Ja kauempana omakotialueella ihmiset ovat helisemässä rottien ja hiirien vuoksi.



Joka tapauksessa kun olin nukahtanut ja nähnyt unia, niin herätessä kierähdin ympäri ja päädyin lattialle. Olin ilmeisesti unessa ollut kaivon kannella ja joku jättiläinen oli nostamassa kaivon kantta joten minun piti katsoa että kierähdin oikeaan suuntaan. Kissa ehti alta pois. Minä otin kipeillä polvilla vastaan.

Olin kyllä saattanut nähdä unta myös Kangasalan Kirkkoharjusta ja siellä risteilevistä hiihtoladuista. Ladut lähtivät siitä, missä oli oppikoulu. Oppikoulu puretaan aivan pian, siis nyt, anno 2016. Mutta lapsena yritin laskea ainakin pienen osan Isolukkoa, joka on suunnattoman iso monttu keskellä harjua. Usuttajana pojat, ne isoimmat. Kyllä niissä pojissa oli varmaan valmentajan otetta tai minä olin tavallista enemmän yllytyshullu.

Mutta jouduin aina viime hetkellä kierähtämään hangelle ja pyörimään itseni ympäri lukon pohjaan. Usein suksi tai kummatkin menivät poikki ja isäraukka, jolla ei ollut minkäänlaista käytännöllisen elämän tajua, yritti paikata sitä vanerin palalla ja mahdollisimman lyhyillä nauloilla. Ei hiihtämisestä semmoisilla suksilla mitään tullut.

Piti yrittää selvitä se talvi sitten luistelemalla. Siinä oli se hölmö juttu, että tyttöjen piti pelata jääpalloa, kun taas pojat saivat taklata ja lyödä mailalla ihan niin kuin huvitti pelatessaan jääkiekkoa. Olivat ne pojat kyllä paljon kunnollisempia kuin mitä ammattilaiset ovat nykyään. Vaikka en ole varma. Minunhan ei annettu opetella jääkiekkoa.  

Edit. 10.1. Lisää arkipäivän surrealismeja löytyy kun vain etsii. Esimerkiksi täältä tai sitten vain googlettamalla.

14 kommenttia:

  1. ripsa

    sinulla on merkillinen kyky tuohon hillittömään tajunnanvirtaan ja kuvalliseen ryöpytykseen. se on tässä kovassa maailmassa tarkoin varjeltava luonnonvara. nuhan, kissojen, olympialaisten, inuiittien, sinuhen ja oregonin yhdistäminen häkellyttää ihanasti. minulle tulee mieleen keith jarret-tyyppinen vapaa improvisointi.

    ajatteles miten paljon ihminen tuottaa elämänsä aikana tätä tajunnanvirtaa: pieniä kuvia ja tekstinpätkiä, numeroita ja täysin tunnistamattomia merkkejä. massoittain ihmiskunnan alitajuntaa rypistyy päivittäin roskakoriin.

    se on vähän sääli, sillä niissä purkautuu ulos paljon sellaista, minkä ihminen yleensä jättää elämässään taka-alalle tai pyyhkii seurassa olemattomiin.

    minulla on ollut nuha viimeksi keskikoulussa, kun siellä kirjoittamaton laki kielsi käyttämästä koulussa pipoa. viidakon laki teki tehtävänsä. opin piilottelemaan myssyä eri paikkoihin, vaikka sitä olisi talviaamuina koulun pihalla kipeästi tarvinnut.

    se taisi olla toisella tai kolmannella luokalla, kun teimme oilin, kaisan, sinin, sadun ja hannelen kanssa joukkopäätöksen: huomenna jokainen tulee kouluun villamyssy päällä. tyhmä tabu saatiin murretuksi. käsinkudottuja pipoja ei tarvinnut enää hävetä eikä kyyristellä. järki oli voittanut.

    meri

    VastaaPoista
  2. Meri,

    no tuosta kommentista käy selvästi ilmi että me ollaan eri sukupolvea. En muista nähneeni lapsia - edes teinejä! - ikinä ilman jotain myssyä tai sitten vaikka huivia. Huiveja käytettiin paljon vielä 1960-luvullakin. Sati että kukaan pystyisi hiihtämään tai luistelemaan ilman kunnon vaatteita. Muistelin juuri eilen muiden isoäitien kanssa 1950-lukua: kaikki talvet tulivat suoraan Siperiasta!

    Mutta muistan hyvin kun se urbaanilegenda aivonsa jäädyttäneestä tyypistä lähti liikkeelle. Muistaakseni se ensin oli ainakin nuori poika, joka kulki mopolla parinkymmenen asteen pakkasessa ja sitten löydettiin jäätyneen ojan pohjalta tai jotain.

    Kiitos vain kehuista, mutta minun sisäinen elämäni on luvalla sanoen villiä tätä nykyä. Teoriani poikkeaa Sinuhen teoriasta sikäli, että modernin ajan ihmisenä oletan että räkätautivirus on uinut aivoihin ja synapsit alkavat tuottaa aivan omia tiedostoja. Tosin luulen että me ollaan aina ihmetelty sitä, siis ainakin me ihmiset, että mistä hemmetistä nämä kaikki omituiset unet tulevat.

    VastaaPoista
  3. ripsamuru

    70-luvun alussa meidän kulmilla oli muotia olla paljain päin. oli kyllä pusakat, toppatakit ja anorakit, villapaitojen kanssa kerroksittain, mutta ei myssyä. riippui välkkävalvojasta, tuliko se sanomaan piposta. lukiossa tuli pidettyä villamyssyä sitten sitäkin enemmän. ne oli kaikki itsetehtyjä, samoin kuin tumput ja piiitkät kaulaliinat. paras kaverini sini opetti minulle kuviotekniikkaa, minä taas olin hyvä virkkauksessa. olimme ihmeen samanmakuiset kaikessa. ainoa väittely koski kananmunien keittämistä: viisi minuuttia, viisi ja puoli, kuusi, ei . . ..

    meri

    VastaaPoista
  4. Meri,

    ehkä teillä ei hiihdetty pitkiä lenkkejä kirkkoharjulla ja hajotettu suksia? Yritin tässä miettiä mitä noilla kilpaurheilijoilla on päässään vai onko mitään, ehkä vain sitten korvasuojukset? Mutta palkintopallilla muistan nähneeni pipoja päässä. Niin ja niillä mäenlaskijoilla on joku sellainen avaruusmatkailijan puku, huppu ja kaikki.

    No siis 1970-luvun alussa olin Hesassa, eivätkä talvet olleet kovin kummoisia. Yhtenä vuonna taisi olla kylmä ja luntakin paljon. Luulen oikeasti että 50-luku oli kylmempi. Tuo oli kyllä asiaa että opettelitte tekemään lapasia (siis rasoja pohjalaisittain) ja jos kaulaliinakin oli hyvänmallinen, niin kai sen saattoi kietoa päänsä ympäri kummiski?

    Muistan hyvin kireät pakkaset jossa luisteltiin Ukkijärveä ees taas. Järvi on siinä Kirkkoharjun alapuolella. Toisaalta: se on sisämaata, en tiedä oikeasti millaiset ilmat Hesassa on ollut. Siis 1950-60-luvuilla. Ja sinä et ehkä sitä muista, ehkä ilmatieteen laitoksella on tilastoja, todennäköisesti on.

    VastaaPoista
  5. ripsa

    meillä on ikäeroa kymmenisen vuotta, joten muistot ovat hiukan erilaisia, mutta vain vähän. kerro mulle, mitä sinä muistat kuusi-seitsemänkymmentäluvusta, maailmasi ulkopuolisesta maailmasta? minä muistan ainakin radion rätisevät raportit vietnamiin ja tshekkoslovakiaan vyöryvistä vieraista sotavoimista, television rakeiset välähdykset martin luther kingin ja robert kennedyn salamurhista, ja ne kummalliset kuvat kuun pinnalta.

    meri

    VastaaPoista
  6. Meri,

    oikeastaan ei ollut ulkopuolista ja "kodin" (kämpän, opiskelijaboksin, työsuhdeasunnon tms.) sisäistä maailmaa erikseen. Ehkä isoimpana erona 1950-lukuun oli se, että olin osallinen ulkopuolisessa ja sen lisäksi vahvasti sitä mieltä että voin vaikuttaa siihen.

    Suomi oli kaikkea muuta kuin valmis maa. Sen takia kuuluin Sadankomiteaan, hankin ja levitin Tricont-lehteä, kuljin eestaas Tampereen, Porin ja Hesan väliä milloin milläkin asialla, ja kyse oli todella siitä että koko ajan tapahtui, ja suurin osa kokemastani oli hirveän myönteistä.

    Olin varma siitä, että kun Tricontia luetaan, niin ihmisten silmät avautuvat ja he käsittävät että ovat vastuussa koko maailmasta, jokainen erikseen mutta ennen kaikkea yhdessä. Sain ensimmäistä kertaa tietää mitä voi tarkoittaa se, että "syö aamupuurosi, Intian lapset näkevät nälkää". Siis isä ja äiti olivat tarkoittaneet sitä.

    Mutta se mitä sinä olet nähnyt ja minä, tuskin eroaa hirveästi. Se ehkä kuitenkin eroaa, että olet ollut vielä koulussa, mutta minä olen ollut jo itsenäisesti elävä vuodesta 1963 lähtien. Sitä ennen olevaa maailmaa ei voi laskea, koska se ei ollut minun.

    Muistan säteilevän optimismin, mutta myös pelon.Asuin tuosta ajasta 1,5 vuotta Tukholmassa ja Ruotsin ilmapiirillä taisi olla ratkaiseva vaikutus siihen, millä tavalla rupesin maailmaa hahmottamaan. Ratkaisevaa silläkin lailla, että Ruotsissa oli solidaarisuus-ryhmiä melkein minne päin tahansa maailmassa. Minusta Suomen piti mennä eteenpäin Ruotsin mallin mukaan. Niin Suomi vissiin sitten tekikin.

    Pelko liittyi tietysti kaksinapaiseen maailmaan ja elämään pommin varjossa. Tsekkoslovakia oli yksi etappi. Mutta muistin oikein hyvin miten kävi Budapestissä vuonna 1957. Vuoskymmen päättyi siihen että isäkin sitten kuoli pois kitumasta ja sain tiedon siitä Amerikkaan. Isää olin rakastanut hyvin paljon ja olisin halunnut että hän olisi ollut elossa ja olisin voinut istua myös hänen kanssaan loppumattomia iltapäiviä väittelemästä maailman tilasta.

    Suomi oli muuttunut kun tulin takaisin. Minulla oli ystäviä jotka kertoivat 2-3 vuoden tapahtumat jollain lailla järkevästi. Orientoitumiseni oli hankalaa ja vaikeaa, enkä ole ollut ihan suomalainen enää 70-luvulla. Vieraus oli läsnä koko ajan.

    On meillä enemmän ikäeroa kuin 10 vuotta. En nähnyt maailmaa tai maailmoita ruutujen takaa, vaan olemalla läsnä. Kielen käyttäminen, nimenomaisesti kirjoittaminen, alkoi tulla tavaksi kommunikoida. Olen kirjoittanut hirveästi kirjeitä 1960-luvulla. Niitä ei taida olla säästynyt oikeastaan mitään.

    Kirjastoni alkoi vähitellen kasvaa. Tärkein kirja siltä vuosikymmeneltä on Sven Lindqvistin Myytti Wu Tao Tzusta. Voin olla täällä lopun elämäni ja aloittaa kirjaston lukemisen alusta. Se olisi hieno eläkesuunnitelma...

    VastaaPoista
  7. ripsa

    kiitos noista muistoista!

    lukiessani sun tekstiä muistin yhtäkkiä jutun, jota en ole muistanut viiteenkymmeneen vuoteen: kieltäytyin kansakoulussa syömästä kouluruokaa, koska se oli pahaa. se oli väärin tehty, sillä koulussa oli 60-luvulla ruokailupakko. jotenkin jaksoin olla välittämättä siitä ja söin pelkkää näkkileipää ja maitoa. siitä oli helppo siirtyä kasvisruokaan.

    sitten myöhemmin oli koulun näytelmäkerho joka herätti pahennusta rauhan puolesta kantaa ottavalla esityksellään, mutta vanhemmat eivät painaneet jarrua. näin jälkeenpäin ajattelen, että oli mulla kyllä ihanat vanhemmat. eivät koskaan nipistäneet minusta aihioita pois.

    myöhemmin mukaan tulivat luonnollisesti myös oppilaskunnan jutut vasemmistoliberaalissa jengissä. isä oli kannustava ja lainasi angliaa jaakon ja minun koijärven-reissulle vuonna -79.

    jaakon kautta uppouduin paitsi ympäristöliikkeeseen, myös vaihtoehtolehtiin. se mikä nykyään on netissä, oli silloin pienlehdissä. se tuli kaiketikin punkista, se ajatus että voi tehdä itse, omalle yleisölle.

    me oltiin kauhean innostuneita ja haluttiin vilpittömästi ymmärtää mistä maailmassa on kysymys. nyt kun ajattelen tyhmiä valintoja, niin kyllähän meistä taistolaisista suuri osa oppi liikkeen virheistä läksyn, joka muidenkin olisi hyvä tuntea. se on se, että tarkoitus ei pyhitä keinoja. meistä tuli hyvin herkkiä tunnistamaan autoritaarisia toimintatapoja, joita käytetään edelleenkin politiikassa.

    meri

    VastaaPoista
  8. Meri,

    tismalleen, juuri tuota tarkoitin. Eli mitä me ollaan tehty on ollut se sisältö, ja siis nimenomaan muiden ihmisten kanssa. Se kuuluu kyllä nuoruuteen varmaan muutenkin ja ilman yrittämistä. Siinä on kyse hirmuisesta määrästä energiaa, joka nyt alkaa vähentyä.

    Sillä lailla ollaan elossa tämä aikamme.

    Tuo on hyvä: "meistä tuli hyvin herkkiä tunnistamaan autoritaarisia toimintatapoja, joita käytetään edelleenkin politiikassa.". Sitä herkkyyttä pitää vaalia lopun elämän. Valehtelu on kaikin puolin kovassa kurssissa nykyään, siihen nyt ainakaan ei pidä suostua.

    Tärkeintä on varmaan että osaa sanoa oikein lujaa "kyllä" kun on valinnan aika ja asia on hyvä. Kyllä ihmiset siihen vieläkin oppisivat, mutta Suomen mentaalinen maisema on kyllä tätänykyä vähän karu eikä oikein innosta ihmisiä oppimaan.

    VastaaPoista
  9. ripsa

    klikkasin tuon umberto eco -kirjoituksesi auki, ja sieltä löysin tämän seuraavan kohdan:

    "keltainen lehdistö perustuu ennen kaikkea huonoon makuun. se puolestaan ei ole mitenkään määriteltävissä, koska kyse on lukevan/katselevan/kuuntelevan yleisön loputtomasta typeryyksien ja kohtuuttomuuksien kokemisen tarpeesta."

    vaikka brittien keltainen lehdistö on lajissaan niin sanotusti ainutlaatuinen, sensaatiota metsästävän uutishaukan työtavat tuskin ovat vieraita suomessakaan. iltapäivälehtien hyvin vä­hä­pä­töi­sis­tä­ ju­tuis­ta kan­nat­taa ky­syä: mi­tä mer­ki­tyk­siä ne si­säl­tä­vät tai kul­jet­ta­vat mu­ka­naan?

    muistat varmaan sen, miten jonathan swift teki 'kohtuullisen ehdotuksensa' irlannin ravinto-ongelmien ratkaisemiseksi: syödään lapset. suomalainen iltapäivälehti tekisi siitä tänä päivänä isot lööpit: kirjailija-pappi kehottaa syömään lapset!


    meri

    VastaaPoista
  10. Meri,

    joo, tabloideja tuli seuratuksi suhteellisen aktiivisesti Ruotsissa 1960-luvun puolivälin maissa. Suomessa iltalehtiä ei ollut tai sitten ne eivät perustuneet juoruihin. Asuin erilaisten suomalaispoppoiden kanssa Tukholmassa ja koska kaikki oltiin tietävinään miten joukkotiedotusvälineet toimivat (oli Repo-radion aika), niin analysoitiin niitä lehtiä puhki.

    Loppusaldo oli muistaakseni että Expressen on ihan kamala, eikä sitä pidä ostaa, kun sitä löytyy luettuna Tunnelbanasta. Aftonbladet on vähän parempi mutta ei tietenkään yhtä arvokas kuin Dagens Nyheter. Aftonbladet ja DN kävivät kulttuuridebatteja. Sitten myöhemmin Ilta-Sanomissa oli Matti Rinne kulttuuritoimittajana ja kun se lähti, tai lähteä kulttuurikin. Tai ainakin melkein.

    Ihmiset eivät osaa kysyä mitä merkityksiä iltalehtet kuljettavat. Useimmilla ihmisillä ei ole halua ja/tai aikaa ruveta miettimään mihin aikansa panevat.

    VastaaPoista
  11. ripsa

    en tiedä seurasitko sitä brittisarjaa nimeltä last tango in halifax. siinä on kohta, jossa pääosan esittäjäpari keskustelee elämänarvoistaan. ne ovat melko erilaisia; miehellä lievästi prolesympaattiset, naisella vähän populistisemmat. dialogi on niin hauska, että kopipeistaan sen sulle tähän. siinä on nimittäin mukana tämä keltaisen lehdistön daily mail, brittiversio iltapaskasta. pyydän jo etukäteen anteeksi siteerauksen pituutta.

    [Celia and Alan are having a discussion about politics. Celia is rather surprised to find that Alan's views are more left-wing than hers]

    Alan: You're going to tell me next you voted for Margaret Thatcher.

    Celia: Well, you can't have like Michael Foot? In his anorak at the Cenotaph?

    Alan: A very intelligent man, Michael Foot.

    Celia: Oh, he can't have been that intelligent or he wouldn't have gone round looking like a scarecrow. I didn't dislike Tony Blair.

    Alan: [groans] Oh!

    Celia: Until he muckied his ticket in Iraq.

    Alan: Now, Gordon Brown. There's a much-maligned man.

    Celia: [scoffing] Gordon Brown? Trying to get everybody to like him, with his phoney grin? And he's Scottish.

    Alan: Now, there's an unassailable political argument!

    Celia: Well, it hardly needs pointing out he buggered up the economy.

    Alan: No, he didn't. He did not. He had vision.

    Celia: Oh God. I can see this is a subject we're going to have to avoid.

    Alan: No, don't worry. I'll teach you.

    Celia: You damn well won't.

    Alan: Yeah, we'll buy you a copy of the Guardian.

    Celia: You can keep your Guardian.

    Alan: I thought I spotted a Daily Mail lurking in your recycling bin.

    Celia: What's wrong with the Daily Mail.

    Alan: What's wrong with it? What's right with it?

    Celia: Do you know, I'd never have had you down for red-hot Labour. I thought you had more about you.

    Alan: Do you know the good thing about David Cameron is that even *he* knows he's an arse! Every time he opens his mouth, you can see him thinking "I was born an arse. I'll die an arse. But at least I *know* I'm an arse."


    meri

    VastaaPoista
  12. Meri,

    Taisin katsoa pari osaa siitä Viimeisestä tangosta Halifaxista, nimessä taisi houkuttaa viittaus Viimeiseen tangoon Pariisissa, jota en myöskään ole nähnyt, mutta oli siinä kummiski naispääosassa Maria Schneider, miehenä Marlon Brando.

    Ei se huonompi ollut se sarjan aloitus ainakaan, mutta mulla ei näytä olevan ihmeemmin kärsivällisyyttä pitkiin sarjoihin.

    Huomasin kyllä että siinä leikitään yhteiskuntaluokilla eikä sen tarvitse olla aina niin hirveän vakavaa.

    En tietenkään tunne brittien lehdistöä, mutta Guardiania luen joskus, joskus Independentia, useimmiten ne tulevat linkkeinä jostakin. Huffington Post näyttää menevän ympäri maailman, linkkeinä. Sitten on tietenkin englantilaisten Times, jota en ole tainnut lukea ikinä.

    Iltapäivälehtiä kai on paljon enemmän kuin Pohjoismaissa, niin luulen. Tuossa dialogissa kuuluu se, että yhteiskuntaluokat tunnistetaan hyvin helposti ja heti, kun vain joku antaa jonkun syyn. Niin kuin Margaret Thatcher. Yhtenä päivänä sanoin että mielestäni se Wilson oli hyvä pääministeri, ja Leo sanoi että eikun presidentti ja minä oli kysymysmerkkinä. Leo: Woodrow? Minä: Ei tietenkään, Harold!

    Muistaakseni mietittiin sitten pitempään kaksipuoluejärjestelmän ongelmia. Sitten päädyttiin siihen, että eivät monet puolueet takaa demokratiaa, niin kuin Suomessakin näkyy. Tai en tiedä mistä kertoo se, että poliitikot tuntevat jatkuvaa kalvavaa tarvetta valehdella ja petkuttaa? Siis onko se demokratian puutetta vai ihan vain yksinkertaisesti persoonallisuushäiriö, joka on niin paha ettei sitä saa siivotuksi pois edes lehdistä?

    VastaaPoista
  13. ripsa

    muistatko sen clintonin avovalheen:'minulla ei ollut seksuaalista suhdetta siihen naiseen, sanoi clinton hitaasti ja heristi etusormeaan tehosteeksi.

    ei suomikaan tästä eroa. meillä poliitikkojen parissa vallitsee tällainen hiihtoliittojulkisuus: myönnetään vasta sitten, kun jäädään rysän päältä kiinni. poliitikko ei välttämättä halua valehdella, vaan jättää vain kertomatta kaiken. oma tulkinta täsmällisestä totuudesta tulee tärkeämmäksi kuin muiden vaikutelma siitä.

    on joukossa poikkeuksiakin: tshekkoslovakian havel oli merkillinen mies: maansa ylin poliittisen vallan käyttäjä ja samalla vallan käytön johtava kriitikko. puhtaan ja raittiin politiikan puolestapuhuja.

    intellektuaalinen ammattitaito on minusta se, mitä poliitikko eniten tarvitsee. sivistystä, sensitiivisyyttä, empatiaa, moraalia ja intuitiota. pitää vaistota, mikä on oikein, tai ainakin tajuta, mikä ehdottomasti on väärin. hyvä maku on poliitikolle tärkeämpää kuin yliopistotutkinto tai niin sanottu poliittinen kokemus.

    meri

    VastaaPoista
  14. Meri,

    ihan niin kuin meillä olisi joku koodisto siitä, miten on suhtauduttava johtajiin, jotka ovat seksuaalisesti aktiivisessa iässä? Tai ylipäänsä siis aktiivisia, iästä viis.

    Koodisto sitten viittaisi jollain lailla kaikkien *yhteiseen* koodistoon, vaikka ei semmoista ole varmaan edes apinoilla. Apinalle koodin tuntemus olisi aivan helppoa tietenkin.

    Ei tässä hämmästytä johtajien alamittaisuus sinänsä. Sitä minä ihmettelen että niitä on yhtäkkiä noin hirveän paljon kaikkialla. Että vissiin siis kasvatus on lopetettu kokonaan siinä missä koulutuskin.

    VastaaPoista

Kommentointi on suotavaa, mutta ei pakollista