7.7.16

Topeliaaninen maisema


Yhteiskoulun kevätjuhlan päätöslaulu oli aina Mä oksalla ylimmällä, enkä koskaan tiennyt missä näköalatornissa Topelius oli maisemaa katsonut, Haralanharjulla vai Keisarinharjulla. Kävin pikkulikkana katsomassa Kirkkoharjun ja Haralanharjun näköalatornista maisemia, yleensä tuuli hirveästi ja se huojutti Haralanharjun tornia ja kiipeäminen pelotti. Topeliuksen visiitistä kirjoitettiin hiljakkoin jossain, mutta nimet ehtivät jo mennä sekaisin päässäni. Ah vanhuus!

Kaikkialla oli niin paljon vettä ja järven selkiä ja lahtia, niin että en erottanut niitä toisistaan. Olin katsomassa näytelmää Längelmäveden rannalla, varmistin asian kysymällä. Oli sadekuuroinen päivä. Kun esitys alkoi, sade yltyi mutta yhteistyökykyisesti loppui pian. Näyttelijöiden ääni kantoi.

Minulla oli hinku mennä nimenomaan Kangasalle ja näkemään nimenomaan harrastajateatteria. Lapsena ja nuorena olin aina poissa kesät, mökillä, enkä onnistunut näkemään kuin yhden kesäteatteriesityksen, eikä sekään ollut harrastajien esittämä: Pyynikin kesäteatterin Tuntematon sotilas. Se esitys oli erityinen.

Silloin väliajan jälkeen yleisö pääsi istumaan penkkeihinsä uudestaan, kun aivan tyhjästä ilmestyi hirvittävä ukkonen suoraan päälle. Näyttämölle oli juuri ajettu tankki. Esitys oli muistaakseni vuonna 1960. Aamulehdessä oli sitten ison männyn kuva rojahtaneena katsomoon. Katsomo tyhjeni ennätysmäisen nopeasti. Balkanilta oli tullut harvinaisen voimakas ukkosrintama juuri vastarintaa kohtaamatta Suomen päälle. Se oli ehtinyt kurittaa puolta Eurooppaa.

Kangasalan Ramppi-teatteri on harrastajateatteri. Näyttelijöitä oli paljon, peräti parikymmentä, joten ohjaaja Ahti Jokisella on ollut aivan varmasti tarpeeksi työtä. Se näkyi että näyttelijät eivät olleet harrastelijoita vaan harrastajia. Harrastelija on väheksyvä haukkumanimi. Harrastajat puolestaan tekevät työtään omalla vapaa-ajallaan ja omasta halustaan, niin että sitä on kiinnostavaa katsoa ja jos ei ollenkaan hauskaa, niin ei ole käsittänyt kaikkea näkemäänsä. Ahti Jokisen lisäksi ammattilaisia oli muitakin, esimerkiksi Ari Numminen koreografina. Ari oli joskus Vaasan lääni-vainaan läänintaiteilijana ja puhui kaikkialla kaikille siitä, että poikienkin pitää päästä tanssimaan.

Kangasalan yhteiskoulun kasvatti Aulis Aarnio kirjoitti näytelmän. Mutta en esitä siitä arviota, en myöskään esityksestä, koska en ole puolueeton. Tahdon teatterin jatkavan, jo pelkästään upean paikan vuoksi. Tapasin kyllä kesän ensimmäisen hyttysen eikä tapaaminen ollut ystävällismielinen.

Yhdessä


Katselin katsojia. Heitä oli kaikenikäisiä, minusta aika paljon, kun ilmat olivat epävarmat ja illan kylmyys puraisi esityksen loppupuolella.

Muistin kirjailijan hyvin. Hän kävi tiivistä keskustelua isäni kanssa aina silloin tällöin kotimme keittiössä. Me lapset kuunneltiin, mutta todennäköisesti kyllästyttiin siinä vaiheessa kun isä mainitsi filosofi Immanuel Kantin viidennen kerran. Oli kysymys oikeudesta ja moraalista. Olin 10-vuotias, ihan lapsi vielä. Ja sisarukset tahtoivat minun lukevan heille viimeisintä Aku Ankkaa.

Näytelmä kertoo Ilmonien perheestä, tai mitä perheestä tiedetään ja mitä voi arvata. Heitä olivat: Hjalmar Ilmoni, piirilääkäri; Fanny Ilmoni, kotirouva, aiemmin konserttipianisti; Arne Ilmoni, kirjakauppias, saarnamies; Aino Ilmoni, sairaanhoitaja; Einar Ilmoni, taidemaalari; Helmi Ilmoni, ylioppilas. Heidän talonsa oli vastapäätä yhteiskoulua. Kun kävin keskikoulua ja lukiota, Arne Ilmoni oli vielä elossa. Ei häntä usein näkynyt.

Käsiohjelmassa lukee: Kaikki aineellinen ympärillä luhistui, vain henki säilytti ylpeytensä. Ylpeys omasta kulttuuritaustasta ei nujertunut. Tajusin näytelmän ajankohtaisuuden. Kaikkialla kulttuuria ja sen elinmahdollisuuksia ahdistetaan eivätkä ihmiset pääse edes opiskelemaan enää, ainakaan humanistisia aineita. Ehkä kulttuuritahto ei ikinä Suomeen edes juurtunut? Ehkä se on aina ollut elossa vain juhlapuheissa? Tuon yhden perheen häviö ei ole varmaankaan ainutlaatuinen.

Kun Kirkkoharjulta tulee alas, ensin siinä on yhteiskoulu. Sitä vastapäätä asuivat Ilmonit ja vasemmalle mäkeä alas kävellessä näkyi Kangasalan Lepokoti, toinen merkittävä perhe joka oli asettunut Kangasalle. Adlerit tulivat alun perin Saksasta ja Ilmonit jostain päin Etelä-Suomea. Ilmonien ja Adlerien aika alkoi suunnilleen samoihin aikoihin 1900-luvun alkupuolella. Kumpaakin porukkaa on myös näytelmässä.

Yksin


Oikeassa elämässä Arne Ilmoni oli joskus vihainen lapsille. Erityisesti ei saanut poimia sinivuokkoja. Edellinen erakko, 1940-luvulla kuollut Einar, oli puolestaan saanut myydyksi taulujaan aina välillä. Hätkähdin kun näin nimen yhden taulun alla Ateneumissa. Kukaan lapsista ei oikein selvinnyt elämässään, aina oli hankauksia. Jostain syystä lapset tuntuivat silloin tahtovan vetäytyä oman kodin suojaan. Suku sammui.

Meitä lapsia oli 1950-luvulla paljon ja kaikkialla. Ilmonin erakko pelotti meitä. Nyt ihmettelin oliko erakolla edes ruokaa. Ehkä ei voi sanoa että sivistynyt perhe sortui sivistyneisyyteensä. Mutta toisaalta Suomen sivistyksen, kasvatuksen ja koulutuksen historia kertoo, että tuhoutuminen ei ollut ainutlaatuinen tapahtuma. Ymmärtämättömyys on vieläkin yleistä, vaikka vaihtoehtokin olisi. Kouluissa pitäisi lisätä historian opetusta, ei vähentää.

Mietin tarinaa Eino Leinon päivän aikaan, muistan kirjaa jonka nimi taisi olla Istuja pitkän illan, Leo Lindstenin kirjoittama, kirja kertoi Eino Leinosta. Leo oli ystäväni, saatettiin istua tunteja keskustelemassa esimerkiksi kirjoittamisesta. Tuli häntä ikävä. Otin kirjahyllystä Eino Leinon suomentaman Jumalaisen näytelmän, Dante Alighieri, mitallisesti. Ilta vaihtui yöksi kun luin.



18 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Lindstenin Istuja pitkän illan kertoi lähinnä LL:n omasta alkoholista. Leinosta hän ei tainnut kirjaa kirjoittaa, Maiju Lassilasta kirjoitti.

Ripsa kirjoitti...

Hei,

Mutta kyllä hän itseään mielestäni Leinoon viittaa. Muistan kun puhuttiin siitä. Maiju Lassila-kirjasta tehtiin leffa nimeltä Tulipää.

En tarkoittanut tuossa viittauksessa viinanjuontia, vaan sitä, mitä se tai tuo ihminen ajattelevat asioista ihan ilman viinaakin. Jollain lailla sen yli. Viina on hirveä kirous ja johtaa kaikenlaiseen rappioon, mutta on ihmisiä, jolla se addiktio pysyy jollain tietyllä tasolla, jolloin ne pystyvät tekemään töitä kans. Leon kanssa pisimmät jutut olivat aamuisin, kahvia ja voileipiä syödessä.

Toinen samanmoinen keskustelija oli Seilosen Kalevi joka kans ilmestyi kämpälleni ranskanleipä kainalossa. Tärkeitä ystäviä kumpikin.

Anonyymi kirjoitti...

ripsakulta


tuo kangasalan lepokoti on minulla tämän kesän menomestojen joukossa. erityisesti haluaisin käydä siinä huoneessa, jossa saarikoski käänsi uutta testamenttia. muutenkin tahtoisin aistia paikan kulttuurimyönteisen ilmapiiriä, sillä olen niin monelta taholta kuullut miten hienosti se paikka hyväksyi ihmisten erilaisuuden ja yksilölliset elämäntavat.

lindsteniin tutustuin suurinpiirtein siinä vaiheessa, kun hänen näkemyksilleen ei ollut enää paikkaa puoluekantaisella 70-luvulla. vanhan ylioppilastalon kahvilassa muistan hänen puhuneen sitten jo undergroundin puolesta, mutta otaksun että jonkinmuotoinen vasemmistososialismi säilyi hänessä loppuun saakka. tykkäsin miehestä kovasti.

tuo topeliaanisuus käsitteenä minua hiukan huvittaa. siis että ensin on koti, tuttu tupa ja veräjä; sen jälkeen kylä; jossain kaukana kaupunki; pelkkä huhu pääkaupungista; isänmaa mykistävänä abstraktina - ja vasta kaikkien näiden jälkeen, kuin jossakin tieteisromaanissa, saattaa löytyä evidenssiä muistakin olennoista, kulttuureista ja kansoista.

meri

Ripsa kirjoitti...

Meri,

Lepokodilla meillä oli luokkakokous pari vuotta sitten. Se on pidetty siinä kunnossa missä se oli kolmen sisaren viimeisinä vuosina. Martta Aarnikotka (Adler, siis) oli kaverini, istuin hänen luonaan, poltettiin tupakkia ja luettiin runoja. Olen ollut jotain 15-16-vuotias.

Leo oli jonkun ystävän ystävä ja tapasin hänet yksityisesti ennen kuin näin hänet Vanhalla. Se underground-Leo oli vissiin se tapaus jonka tunsin, koska elettiin 60-lukua. Kalevi oli sitä porukkaa myös.

Onhan topeliaanisuus meille 60-lukulaisille ironinen juttu. Topeliuksesta kirjoitti hienon henkilöhistorian Matti Klinge, se kannattaa lukea.

Ripsa kirjoitti...

Meri,

vielä tarkennus tuohon edelliseen. Ajattelen Topeliusta nykyään siis vähän klingeläisittäin: Matti Klinge: Idylli ja uhka. Topeliuksen aatteita ja politiikkaa, WSOY 1998. Kirja on minusta muutenkin hieno esitys 1800-luvun lopun fennomaanisista virtauksista. Suomessa ei ole koskaan ollut paljon porukkaa, joten ei tuokaan porukka ollut iso. Ja Klinge onnistuu käymään läpi näiden aatteiden muuttumista ja kasvamista. Kirja on todella suositeltava jos tahtoo tietää jotain tuosta vaiheesta Suomen historiassa.

Anonyymi kirjoitti...

ripsa

klingeä luen mielelläni, mutta siinä pitää sitten lähettyvillä olla jotakin vasta-ainetta. mutta hei, kaikki propsit matille, ja onnea pian koittaville kahdeksankymppisille!

palatakseni tuohon topeliaanisuuteen: se on minusta vähän sellainen robinson crusoen torstaiontologia, ennen perjantaita. on selvää, ettei torstaiontologinen oppimisprosessi päde missään vaiheessa yksilön kehityksessä. se saattaa kyllä näyttää pätevän kansan tasolla, jos kyseessä on massiivinen ja eristynyt yhteiskunta. mieleen tulee nyt vaikka 1800-luvun keskivertokiinalainen, joka ei hoksannut olevansa kiinalainen, koska hän ei tiennyt, että maailmassa on muitakin ihmisiä kuin kiinalaiset. muttei voi mitenkään olla mahdollista, että suomalaiset ovat ensin muodostaneet käsityksen itsestään ja vasta sen jälkeen pohtineet suhteitaan ulkomaailmaan. minkälainen tämä käsitys olisi voinut olla?

ps. kaunis ilma ja merenlahti on tyyni. ihanteellinen keli kanootille.

meri

"Keiju" kirjoitti...

Minulla ei ole ollut aavistustakaan, että Topelius on käynyt katsomassa maisemia jostakin näkötornista. Itse olen vain mieltänyt sijainnin jonnekin Kuohunharjulle tai kenties Keisarinharjulle, paikkaan, joka on todella harjujakson ylimpänä. Katsahdin sitten, mitä "kaikkitietävä" Wikipedia sanoo asiasta. Sen mukaan Topelius on kirjoittanut ruotsinkielisessä alkuperäistekstissään Haralanharjusta! Suomenkielinen versio taas sijoittuu selvästi eri paikkaan, Wikipedian (arvelun) mukaan Keisarin- tai Vehoniemenharjulle. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kesäpäivä_Kangasalla

Ripsa kirjoitti...

Meri,

joo, luulin kyllä että Klinge oli jo täyttänyt. Eikös sille kirjoitettu joku onnittelukirjakin? Vai olikohan se silloin vasta 60 tai jotain. En minä tunne noita akateemisia juhlatapoja.

Jep, rupesin heti miettimään ihmisiä näköalatornissa perjantaipullojen kanssa. Se tulee ilmeisesti ihan ydinjatkoksesta se ajatus. Suomalaisuus! Muistaakseni Klinge puhuu myös Topeliuksen persoonallisuudesta. Ei ollut hirveän epävakaa vaan ehkä yksvakainen. Täällä asuessa kuulee kaikenlaisia juttuja ihmisistä ykskielisellä rannikolla. Enkä puhu nyt kielitaistelusta vaan ihan että miten ne ihmiset ovat omassa seurassaan. Olen jopa ymmärtänyt että Strömsö on itseironinen juttu.

Sen takia minä tuota Anna-Leena Siikalaa luen, kun minusta siellä pilkahtelee noissa tutkimuksissa jotain aika helkkarin kaukaa, semmoisia yleisinhimillisiä myyttejä. Me ollaan vanhaa porukkaa sillä tavalla.

Eilen hätkähdin semmoistakin, kun radiossa puhuttiin keskiaikaisista tavoista parantaa ihmisiä. Radiotoimittaja oli sitä mieltä että huuhaata, ja se historioitsija puhui siihen päälle ja kysyi että millä tavalla hän on kuvitellut että nykyaikainen lääketiede toimisi. Ettäkö toimisi ihan hyvin ilman plaseboa ja ilman että lääkärillä on tapoja puhua potilas ulos siitä sairaudestaan. Kaikki kyllä kuolevat joka tapauksessa ja joskus, niin että sikäli ei ole mitään ongelmaa.

Seuraavaksi olisi puhuttu uskonnosta kun Eurooppa oli läpittekatolinen paikka.

Keiju,

Wikipediaa pitää varmaan heittää saappaalla tässä kohdassa. Kuulemma Kangasalla on olemassa pitäjänkirjat siitä, milloin niitä näköalatorneja on rakennettu. Se Haralanharju ei kuulemma ole harju ollenkaan. En minä tiedä miksi se oli niin korkea ja huojuva sitten. Ihan kamala! Oletko käynyt?

Muistaakseni paikan tietää siitä että siinä mainitaan Längelmävesi ja Roine, mutta mitä se ruottinkielinen Topelius ois niistä ymmärtänyt? Joku on sille jotain selittänyt.

Kuohunharju? Eikös se ole se selänne sillä tiellä kun mennään Huutijärvelle? Se on aika korkea kyllä ja siellä on alhaalla rannalla ollut kylpyläpaikka. Jonka nimi on nyt Kuohu tai sitten se on omituinen suomennos jostain venäjänkielisestä paikasta. Ei meidän kakaroiden kesken mistään Kuohunharjusta puhuttu ja se mikä nähtävästi nykyään on se, on paikka mistä tie meni Huutijärvelle joka on vain kolmen kilsan päässä Kirkkoharjusta.

Kirkkoharjun näköalatorni on kyllä nuorempi kuin Topeliuksen aikainen, mutta meille kerrottiin silloin ettei se ole ensimmäinen torni siinä.

"Keiju" kirjoitti...

Enpäs ole käynyt Haralan "harjulla" – itse asiassa kirjoituksestasi tuli mieleen, että olisi kiva käydä noissa olemassaolevissa näköalatorneissa. Kuohunharjun (juu, se paikka juuri) ja Vehoniemenharjun näköalat ovat kyllä tuttuja muuten vain. Millä nimellä Kuohunharjua on ennen kutsuttu? Tuntuisi kummalta, ellei sillä olisi omaa nimeä.

Ripsa kirjoitti...

Keiju,

kyllä ainakin se Haralanharjun näköala oli aika huima. Kirkkoharjun torni oli vähän liian matala tai puut päässeet kasvamaan hirveän korkeiksi. Ei sieltä semmoista näkymää nähnyt.

En muista mitään nimitystä Kuohunharjulle. Ennen kuin tie rupeaa nousemaan ylös, on vasemmalla puolen tie alas rannalle, jossa oli iso luistinrata ja urheilukenttä. Siitä pääsee muistaakseni sitten Vesijärven rantaan, mutta en ole järvistä varma. Voi tietysti olla että me Kirkkoharjulla palloilevat pennut ei välitetty koko alueesta, koska meillä oli nuorisoseurantalo Pirtti siinä vieressä, samoin elokuvateatteri Kangasalan Kino.

Nuorisoseuran kentällä pelattiin keväisin ja syksyisin pesäpalloa. Sitten talvella hiihdettiin harjulla ja luisteltiin koulun luistinradalla. Mutta nyt kun sitä aattelen, niin onhan meillä tietenkin ollut sieltä sen Kuohunharjun laitamilta porukkaa koulussa, samoin Huutijärvellä. Sitäkään en tiedä onko Huutijärveä olemassa.

Meillä oli Ukkilampi ja Kirkkojärvi, siinä välissä kapea kannas, toiselta puolen mentiin Tampereelle ja toiselta Pikonlinnaan. Ukkijärvi oli hieno luistinrata myös, kun oli syysjäät eikä ollut vielä lunta. Pelattiin jääkiekkoa niin että yhdessä päässä oli yksi maali ja toisessa toinen, Lepokoti on Ukkijärven koulun puoleisessa päässä, siinä aivan järven rannalla.

Joka tapauksessa ulkona oltiin koko ajan. Mene ihmeessä käymään, se on aivan täyteen ahdettu ja kamala se kirkonkylä nyt, mutta jo Huutijärvellä on nättiä! Onhan se kyllä aina ollut Tampereen esikaupunki, siitä ei kai pääse mihkään. Mutta työläiset asettuivat radan varteen, josta pääsivät nopeasti junalla tehtaisiin aamuisin ja takaisin iltaisin. Kuulemma junat eivät juuri enää pysähdy, kun VR ei "kannata".

"Keiju" kirjoitti...

Kyllähän minä Kangasalla olen pyörinyt useammallakin kulkupelillä, polkupyörälläkin kävin Kaivannolla asti pienen retken, kun asuin vielä Kaukajärvellä. Muistaakseni kiipesin myös pyörineni sinne Kuohunharjun reitin "oksalle ylimmälle". Länsipuolella asuessani on kummasti ollut asiaa enemmän Nokialle ja Ylöjärvelle. Kaikkialta kyllä löytyy kaunista nähtävää, kun pitää silmänsä auki.

Ripsa kirjoitti...

Keiju,

joo kun olet asunut Kaukajärvellä, niin se selittää asian. Kaukajärvi ei ollut juuri ollenkaan rakennettu vielä silloin kun kuljin 1950-luvulla äidin kanssa Tampereella teattereissa ja näyttelyiden avajaisissa. Joissakin konserteissakin muistaakseni. Bussilla mentiin, eikä sillä ollut mitään syytä kääntyä Kaukajärvelle.

Kaukajärvi näytti juuri sellaiselta Kaukajärveltä, eikös se ole Kiven tai Leinon teksteistä tullut se nimi? Tiheän metsän ympäröimältä se näytti, mitä nyt joitakin maataloja oli.

Vasta Messukylästä tiesi että ollaan kaupungissa.

Tampere oli kyllä paljon nätimpi silloin kuin mitä se on nyt. Amuri, Tammela ja Pispala olivat suunnilleen jyräämättömässä tilassa vielä, nättejä puukaupunkeja. Käveleskelin Hämeenpuistossa, jossa asuin 1960-luvun puolivälissä. Ei ollut edes Hervanta-nimistä uutta kaupunginosaa vielä, kampuksineen päivineen.

a-kh kirjoitti...

Olen lukenut LL:n teoksen "Istuja pitkän illan - Erään juomarin kehitystarina", jossa Leksa ei edes kuvittele ovansa Eino Leinon inkarnaatio, kuten jossakin mielessä Pentti Saarikoski. LL kirjoitti elämästään.

Ripsa kirjoitti...

Kalevi,

joo, mulla ei ole sitä kirjaa, joten en pysty sanomaan oliko siinä sitä vai ei, mutta kyllä hän itse puhui Leinosta kun sitä mietti. Olen lukenut sen kauan aikaa sitten.

Tottakai Leo joi liikaa, mutta kyllä käsittääkseni se työnsä hoiti. Kirjoitti koko ajan. Sitten oli niitä Legenda jo eläessään-kirjoja, ja yhdessä niistä Saarikoski ajattelee itsensä Eino Leinoksi. Se on kyllä eri kirja. Sitten taisi olla Salama joka puolestaan kirjoitti Saarikoskesta semmoisen Legenda-kirjan ja puhui alkoholista.

Kyllä se kaveripiiri taisi tuntea toisensa.

a-kh kirjoitti...

Tultuaan 1970 Lauritsalasta Helsinkiin LL ei tehnyt päivään ns, rehellistä työtä, mutta jotenkin hän rahoissa pysyi. Köyhän oli sentattava ahkrasti. Ostin häneltä kaikki jutut, jotka hän minulle toi. Joskus lainasin rahaa. Hän maksoi velkansa. Hänen niukka kirjallinen tuotantonsa ei juuri kukkaroa paisuttanut. Hänen kimppakämpässään en nähnyt yhtään kirjaa. Arvostelijankappaleet hän vei suoraan Hiltuselle. Jotain lienee irronnut tauluista. Sikahorsessa hän usein pitkää iltaa istui. Kosmokseen hänellä oli porttikielto.

Ripsa kirjoitti...

Kalevi,

hänellä on ollut ystäviä. Ja mikäli on uskominen Vanhan naistenvessan seinäkirjoituksia, niin myös naisystäviä. Toivottavasti myös hyviä ihmisiä. Kyllä hän oli köyhä, mutta ehdottomasti osasi kirjoittaa ja osasi myös puhua ja keskustella.

Joo: ja ollaan me tämä keskustelu vissiin käyty ennenkin. Ehkä sinä et istunut keskustelemassa hänen kanssaan tuntikausia niin kuin minä. Hyvä että maksoit kriitikon pienet pennit sentään! Kuulin joskus Kalevin (Seilonen) ja Leon puhuvan siitä tai tästä galleriasta ja miten paljon ottavat provikkaa ja onko mitään mahdollisuuksia saada apurahaa. Apurahoja tuli kyllä harvemmin.

a-kh kirjoitti...

Leo antoi minulle ensimmäisen runokokoelmansa käsikirjoituksen ja pyysi siihen merkintöjä, joita ei nähdäkseni ottanut huomioon, mikä oli ihan oikein häeltä.

Ripsa kirjoitti...

Kalevi,

joo, oikein hyvä. Leo ei ollut mitenkään hirveä vänkääjä muistaakseni, enemmän kyllä keskustelija.