15.9.16

Linnunradan tuulet

Puolenpäivän aikaan, juuri ennen uutisia, on yleensä päivän mietelause. Tällä viikolla on ollut ohjelmassa Suomen kansan loitsurunoja, joita aikoinaan Elias Lönnrot keräsi. Pidän Radio Ylen 1:n kuuluttajista, koska lukemisesta kuuluu harjoittelu.

Ei ole yksinkertaista noin vain lukea vienankarjalaista murrerunoutta. Luultavasti siihen tarvitaan myös lahjakkuutta eikä ole pahitteeksi osata jotakin itämurretta. Torstain lukijalla on vielä peräti käsitys siitä miten kehitetään draamallista kaarta. Ensimmäistä kertaa tajusin että loitsiminen on jonkun ilmiön tai olennon niin perinpohjaista parjaamista ja haukkumista, sanalla sanoen noitumista, että itsevarminkin käärme menee lujaa kivenkoloon.

Rupesin myös tajuamaan minkä takia keskipohjalainen jäsenkorjaaja vuosia sitten väitti osanneensa loitsia haavan niin että veri siinä toisessa ihmisessä säikähti ja rupesi haavan reunoilta vaalenemaan ja sulkeutumaan. Jäsenkorjaaja sanoi setänsä osanneen ne sanat ja oli kuullut hänen latelevan ne hirveät uhkaukset puhelimeen. Metsuri oli tehnyt moottorisahalla reiteensä ison palkeenkielen, ei olisi sieltä ehtinyt sairaalaan ajoissa, olisi juossut kuiviin jo. Kysyin jäsenkorjaajalta, että ketä tai mitä setä oli uhkaillut, mutta sitä ei kuulemma saanut ulkopuoliselle sanoa.

Muistan että yritin olla hymyilemättä sille nikamanniksauttajalle. Se huomasi ja sanoi että etkö usko. Onneksi ymmärsin pitää suuni kiinni, koska muutaman vuoden kuluttua tarvitsin jäsenkorjaajan apua sen jälkeen kun selkäni sanoi lujalla äänellä räks. Sitten menivät jo jalat alta.

Olin haastatellut jäsenkorjaajaa sen takia, että olin luullut heidänlaisensa ajat sitten jo lopettaneen, mutta sitten kun kysäisin tutulta lakia tuntevalta ihmiseltä, kuulin että puoskarilaki oli jo lopetettu. Aloitin siitä sitten terveyskeskuslääkäreiden kiusaamisen ja pyysin heitä menemään akupunktio-kursseille edes.

Olin kyllä jo opiskellut silloin aikuiskasvatusta. Ensin piti kyllä lukea kehityspsykologiaa. Ymmärsin että nikamanniksauttajan setä oli ollut tärkeä ihminen sillä kylällä. Kyllä nuoren ihmisen on otettava mallia sieltä mistä saa.

Siitä tuli mieleen silloin ja myöhemminkin sellainen vertauskuva, että ihmisen kasvu on verrattavissa kasvien kasvamiseen ja kaikkiaan muuttuminen, syntymästä kuolemaan kasvaminen pätisi myös kulttuureihin ja sivilisaatioihin kuten Osvald Spengler kirjoittaa ja rationaalisesti päättelee opuksessaan Länsimaiden perikato. Länsimaat ovat vain yksi ihmiskunnan monista sivilisaatioista eikä mitenkään erilainen tai erityinen, ei ehkä edes tuhovoimassaan.

Kerran tulin huoneeseen ja silloin noin 1-vuotias lapsi oli syömässä Raamattua. Kaivoin sen suusta ohuita painettuja sivuja ja rupesin selittämään sille, että Raamattu on aika harhaanjohtava juttu jos sitä katselee pohjoisen kansan näkökulmasta ja varsinkin jos kyse on tämmöisestä kansasta jolla on oma kieli ja kielisukulaisia Siperiassa. Pian lapsi jo seisoi ja rupesi juoksemaan ja jatkoi juoksemistaan pois.



Nyt kun luen (edelleen) Anna-Leena Siikalan Itämerensuomalaisten mytologia-kirjaa, niin tajuan miten monia vuosia Raamatun ylivalta on vienyt minulta. Kun en ole lukenut yliopistossa eksegetiikkaa, niin en osaa tietenkään arvostaa teologiaa. Tiedän että myyttisiä alueita siinäkin kirjassa on, mutta kyllä se on surkean monoteistinen ja patriarkaalinen kirja. Paljon mieluummin olisin jo nuorena pannut nuppineuloja maailmankartalle ja merkinnyt myyttejä sinne.

Tänään luin esimerkiksi Päivän päästöstä. Kävin vuoskymmeniä sitten haastattelemassa P-H Nordgrenia Kaustisella. Hän oli silloin säveltämässä kantaattia lapsikuorolle ja orkesterille päivänpäästöstä. P-H oli ruvennut joutessaan tutkimaan kansanrunoutta ja ihmetteli minne päivä oli kadonnut. Kyllä se oli sinnikkäästi poissa kuukausikaupalla Kaustisellakin, kun oli talvi. Niin, säveltäjä sanoi ja myönsi ymmärtäneensä Pohjolan ja muun semmoisen. Nordgren oli säveltäjä jolla oli ajatusryppyinä otsallaan nuottiviivasto.

Nyt opin että isoon tammeen liittyy monimutkaisella tavalla Iku Turso tai Tursas ja käsitin että ruotsalaiset tutkijat ovat olleet sitä mieltä että kysymys on heidän jumalistaan. Sitten joku oli keksinyt että Tursas, se jolla on parta ja kaikki, ei ole mursu, vaan merihirviö joka on pukeutunut rakkolevään. Semmoinen on jossain islantilaisten tarussa.

Ilmeisesti Iku Turso on jotain vielä kummallisempaa ja liittyy Väinämöiseen. Päädyin lukemissessiossa siihen vaiheeseen kun Siikala rupesi tekemään selvää Väinämöisen historiallisuudesta, siis että olisiko sellainen jumalhahmo ollut joskus olemassa. Sitten piti mennä raivaamaan keittiötä.



Ystävä vihjaisi, että netissä on videoita Lennart Merin kansatieteellisistä matkoista siperialaisten ugrien mailla. Joskus 1970-luvulla olin Helsingissä nähnyt jonkun Merin elokuvan, mutta en muistanut minkä. Surullisen vähän ja vähän heikkolaatuista oli YouTuben videotarjonta, mutta yksi jättiopus siellä oli: Linnunradan tuulet. Siinä puhuttiin eestiä,. mutta tekstitys oli englanniksi.

Jos olenkin nähnyt Linnunradan tuulet aikaisemmin, niin olin unohtanut sen täysin. Se on ällistyttävän perinpohjainen esitys, mutta aivan varmasti siinä on myös kansatieteilijän omaa näkemystä. Viron ensimmäinen presidentti oli selvästi taiteilija. Elokuva ei ollut pelkästään dokumentti.

Lennart Merin nimellä löytyy myös dokumentti hänestä itsestään. Neuvosto-Venäjä oli täysin tietämätön maan osakulttuureista. Komissaarit olivat väittäneet että vanhat rituaalit ovat kuolleet pois. Mutta eivät olleet. Meri osui jonkun porukan karhunpeijaisiin. Ilmeni myös että Suomen kaupallinen televisiokanava oli Merin yhteistyökaveri, joten Suomessa pitäisi olla materiaalia enemmänkin.

Tässä on nyt sitten vain toivottava että joku taho editoisi vähän perusteellisemmin Merin elokuvat ja ne näytettäisiin televisiossa uudestaan. Tuntuu kyllä väärältä että kaupallinen kanava omistaa materiaalin. Ei kai nyt sentään? Eikö mitään ole esimerkiksi kansanrunousarkistossa?

Nimittäin dokumentissa väitettiin Merin jättäneen Suomeen kopiot kaikista kansatieteellisistä elokuvistaan ihan sen takia, että hän piti Neuvosto-Viroa arveluttavana paikkana sen materiaalin säilyttämiseen.

YouTuben digiversiot ovat valmistuneet 2000-luvun aikana,siis sen jälkeen kun Meri oli jo kuollut. Voi kun menisi kulttuurivihamielinen aika ohi ja saataisiin Suomen televisioon enemmän kulttuuriohjelmia! Kyllä kai sitä saa toivoa. Itse olen viime päivät lukenut asioita ihmiskunnan muustakin historiasta. Elämä on mielenkiintoista.


4 kommenttia:

  1. Eivät vanhat riitit olleet kuolleet Neuvostoliitossa. Kun 1980-luvulla kävin Inkerinmaalla Toksovassa, siellä oli nainen joka puhui loitsuja vesipulloon. Sillä loitsutulla vedellä paranivat kuulemma ihosairaudet, kun vettä siveli iholle. Halusin tavata sen naisen, mutta ei se ollut kotona. Olisin kokeillut miten loitsulla tehostettu vesi olisi tehonnut mun ihottumaani.

    VastaaPoista
  2. Anita,

    etsipäs se Meri-dokkari YouTubesta! Näytti kyllä siltä, että Meri vitsaili siitä aiheesta. Että mitä neuvostobyrokraatit olisivat nähneet. Tuskin ne niitä kieliä osasivat.

    Harmittaa kun en saanut oikein selville että millä kansalla ne karhunpeijaiset olivat. Jossakin Jakutiassa päin, ehkä. Rituaali oli meneillään jo ennen 1980-lukua, mutta en muista nyt vuotta.

    Tuo keskipohjalaisten verenseisautus-kokemukseni, siis kertomus siitä, oli taas 1980-luvun alusta. Se vaikutelma minulle tuli että nikamanniksauttelija oli kyllä ihan vakavissaan. En tiedä mikä on tilanne nyt.

    Siis olisit ottanut ylös ne parantajan sanat ja sitten katsonut osaatko käyttää niitä! Mahtaako heitä olla vielä nykyään Inkerissä?

    VastaaPoista
  3. ripsa

    kävin vuosi sitten jäsenkorjaajalla, ja tulokset olivat erinomaiset. kun käsiä särkee eivätkä lääkkeet auta, sitä alkaa etsiä vaihtoehtoja. jäsenkorjaus-sana kuulostaa aidolta huuhaalta, mutta kun istuu jäsenkorjaajan vastaanotolla, on pakko muuttaa käsitystä.

    minun sukulaiseni istuu joskus muurahaiskylvyssä. mahtavat alajärven muurahaiset olla keväisin ihmeissään, kun ne kaivautuvat maasta talvehtimasta ja keko on kadonnut. paikallinen yrittipaja on lapioinut sen loppusyksyllä talteen toimittaakseen firmalle, jossa se kuivatettuna ja mänty-jalokuusiöljyyn sekoitettuna höystää reuma-, kihti- ja verenkiertovaivaisten kylpyjä.

    meri

    VastaaPoista
  4. Meri,

    tiedän. Minulla sanoi ristiselkä rräks kun kunnolla liikutin sitä väärään suuntaan. Jäsenkorjaaja eli nikamanniksauttaja sai sen paikoilleen noin 5 minuutissa. Sitten päälle alaselkä hierottiin, eikä selässä ollut mitään kipuja tai jäykkyyttä yli puoleen vuoteen. Sen jälkeen piti tietenkin heilauttaa ruoto taas väärään asentoon ja olin muuttanut muualle.

    Akupunktio toimii useimmiten lääkkeiden asemesta, mutta semmoistakaan täällä ei ole. Niitä on terveyskeskuslääkäreissä, mutta ne eivät huutele osaamisestaan, koska osa potilaista katsoo kiinalaista lääketiedettä kieroon.

    Muurahaisten erittämä happo on ollut parantajien käytössä varmaan aina. Ainakin äidinäiti puhui siitä, että Haapojan Maijan linimentti on tuhtia tavaraa. Koska isoäiti oli maanviljelijä, niin linimenttiä taisi silloin tällöin kulua.

    Joku systeemi pitäisi keksiä että muurahaispesiä ei tarvitsisi hajottaa. Kai ne miettivät sitä.

    Noiden selkärangan nikamien kotihoito on kuulemma ollut yksinkertainen juttu ennen. Vaivainen on mennyt maata lattialle ja lapsi on pantu kävelemään sen ruotoa pitkin ja poikin. Minulle kylän naiset suosittelivat, mutta en hirvinnyt käyttää. Olin varma että lapsen kävelyn jälkeen olisin jo halvaantunut...

    VastaaPoista

Kommentointi on suotavaa, mutta ei pakollista