tag:blogger.com,1999:blog-5335769096458701184.post2627933672256764751..comments2024-03-16T17:38:18.465+02:00Comments on Ripsa: Yleisön joukossaRipsahttp://www.blogger.com/profile/04888331457019581902noreply@blogger.comBlogger4125tag:blogger.com,1999:blog-5335769096458701184.post-43706858203552352842018-04-01T12:32:01.041+03:002018-04-01T12:32:01.041+03:00Pekka,
YLEn Elävässä arkistossa on esimerkiksi ma...Pekka,<br /><br />YLEn Elävässä arkistossa on esimerkiksi mainioita Suomi-filmin kaupunkeja tai maakuntia esitteleviä elokuvia, joiden selostuksista oikeasti pidän. En tarvitse niihin tekstiä. Jotain on tapahtunut puhumiselle.<br /><br />Tästä aiheesta on kyllä puhuttu ja kirjoitettu. Joku kirjoitti että suomalaiseen elokuvanäyttelemiseen kuuluu nykyään jonkinmoinen todellisen esittäminen. Että ihmisiä ikäänkuin kuvattaisiin salaa puskasta ja mikkiin tulee sitten muminaa. En tiedä onko tämä totta, mutta joku teatterilainen sanoi jotain siihen suuntaan.<br /><br />Tampereen yliopiston Draamastudion kahteen linjaan (ohjaaja-linja ja dramaturgi-tutkija-kirjoittaja -linja) kuului ensimmäisenä vuotena kaikille yhteinen näyttämötyö, joka taisi olla suunnilleen 20 viikkotuntia ja näyttelijätyön perusteita. Ohjaajalinja jatkoi sitä, kun puolet meni opiskelemaan kirjoittamista ja suomentamista ja tutkimista. <br /><br />Se alku oli todella hyvä juttu. Vaikka olin pikkulikasta asti nähnyt teatteria, niin en ollut oikeastaan tajunnut miten ne näyttelijät sen työnsä tekevät. Meillä oli esimerkiksi yksi näyttämötyön kurssi jossa ylimmäisenä arvostelijana oli Eino Salmelainen, äreä äijä, mutta tiesi kyllä teatterista suunnilleen kaiken. Stanislavskin näyttelijän työ piti olla ihan alkuunsa jo luettuna. Siis se kuuluisa amerikkalaisten "metodi".<br /><br />Yksi osa oli puheenopetus. Se tapahtui yksityisopetuksena. Sain tietää, että minusta ei ikinä tule radiotoimittajaa, koska s-kirjaimen kanssa on ongelmia. Sain siis opetusta puheen korjaamiseen, mutta se pahus ei korjaantunut. S-kirjain on edelleen liian pehmeä. Tiedän tuon session vuoksi puheestakin aika paljon. Kuulo ei silloin ollut vielä niin paha ongelma kuin miksi se sitten tuli.<br /><br />Luin tuon sinun kuulemishistoriasi. Se on kiinnostava. Entäs jos sinä olet oppinut puhumaan/kuuntelemaan jollain tietyllä tavalla jo äitisi kanssa? Minulla on mies, jonka isä oli Normandian maihinnousussa (amerikkalaisissa joukoissa), seisoi liian lähellä tykkiä ja menetti kuulonsa kokonaan samasta korvasta kuin minäkin. Mies oppi ensimmäisinä päivinä tapaamisen jälkeen (kesällä 1969) kävelemään oikean korvan puolella, koska oli niin kävellyt isänsäkin kanssa. Appi oli aivan tavallinen työläinen mutta ollut muusikko ennen sotaa. Kuulo pysyi hänellä 50% tietämillä, joten hänen ei tarvinnut koskaan ajatella kuulokojeen hankkimista.<br /><br />Pitää sitä joo luopua jostain vanhuuden ja viisauden hyväksi! Siinähän on opetteleminen, mutta jos dementia ei pahemmassa määrin iske, niin tämä on hauskaa aikaa. Nuoruus oli kamalan vaivalloista kun kaikki mahdollinen ja mahdoton piti oppia samaan aikaan. <br /><br />Nyt on menossa antiikin Kreikka, siis projektina. Seuraavaksi on luettava (uudelleen) Aiskhyloksen Oresteia, jonka jälkisanat jo luin. Meillä on Robert Graves'n Greek Myths I ja II (ei ole suomennettu) ja sitä tiheää tekstiä lukiessa menevät nyt nämä pääsiäispyhät. Ja varmaan pari seuraavaa viikkoa, ehkä kuukausi. Teos-kustantamolta tulee kuun loppupuolella Sofokleen neljä näytelmää yksissä kansissa, siis suomeksi!<br /><br />Mukavaa pääsiäistä sinullekin ja tervehdys vaimollesi! On kivaa että meillä sentään on kuulonhuoltoa ja melkein ilmaiseksi, eikö?<br /><br />Ripsahttps://www.blogger.com/profile/04888331457019581902noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5335769096458701184.post-68031687769798916552018-04-01T11:23:09.944+03:002018-04-01T11:23:09.944+03:00Minäkin tarvitsisin suomalaisiin elokuviin ja tele...Minäkin tarvitsisin suomalaisiin elokuviin ja televisiosarjoihin tekstityksen, sillä en saa läheskään kaikesta puheesta selvää. Mihin ihmeeseen on kadonnut selkeän artikulaation ihanne? Kuulo-ongelmat ovat minulle sikälikin tuttuja, että myös äitini toinen korva on ollut aina lähes kuuro lapsuuden sairauden jäljiltä ja vaimolla on kuulolaite säännöllisessä käytössä. Itse olen erityisesti viime aikoina joutunut tuskailemaan näköni kanssa ja kaihileikkaus onkin edessä.<br /><br />Vanheneminen on toki yhtä luopumista, eikä se aina ole helppoa. Olen koettanut lyödä asiaa leikiksi mesoamalla kaikille siitä, että minun on ollut pakko hyväksyä se, etten enää ikinä hyppää kolmiloikkaa — jalat ei kestä.<br /><br />Projektit ovat tärkeitä! Ja blogit, ainakin nämä niiden valiot!Pekka Turunennoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5335769096458701184.post-54550237692843887832018-03-30T12:11:17.424+03:002018-03-30T12:11:17.424+03:00Pekka,
eri taidelajit vaikuttavat eri tavalla, ti...Pekka,<br /><br />eri taidelajit vaikuttavat eri tavalla, tietenkin. Mutta esimerkiksi musiikki on siinä suhteessa erityisasemassa. Siinä on kuuloaisti pääosassa. Kokemus syntyy vasta aivoissa, niin kuin kaikissa taidelajeissa.<br /><br />Mutta eivät ainoastaan huonokuuloiset ole valittaneet vuosien mittaista huonoa ulosantia teatterissa, elokuvissa ja radiossa - kuunnelmat ovat hyvin vaikea asia koska siellä saattaa asetua n.k. äänimaisema sellaiselle tasolle että repliikkejä ei yksinkertaisesti enää kuule.<br /><br />Minä olen varttikuuloinen ja se on aika vähän. Ilman kuulokojetta ei tule mitään. Joskus tuo asiaintila harmittaa senkin takia että olen käynyt teattereissa ja kuunnellut kuunnelmia säännöllisesti ainakin 7-8-vuotiaasta asti. Myös yliopistokoulutus oli pääosaltaan teatteria. Onneksi siinä oli se teoreettinen puolensa, niin että nyt on edelleen jotain mietittävää.<br /><br />Tajusin vasta nyt aivan äskettäin, että joitakin ovia on tainnut sulkeutua lopullisesti. Onneksi ovat kirjat ja onneksi ovat ulkomaiset leffat joihin saa tekstin. Onneksi on Areena joissa tekstit saa myös aika isoon osaan ohjelmia.<br /><br />Mutta ilman jotain projektia, jossa otan selvää jostain isommasta alueesta, en osaisi olla. Ehkä aivot ovat vailla semmoista ruokaa. Asetan itselleni tehtäviä. Aina löytyy joku jonka kanssa niistä voi puhua. Tai nyttemmin lähinnä kirjoittaa esimerkiksi jonkun blogiin. Tai rasittaa ystäviään sähköposteilla, tai selittää jotain innostuneesti puhumalla puhelimeen (jossa siis on kuulovammaisasetukset). Joku toinen on löytänyt jonkun toisen iloa aiheuttaneen jutun.Ripsahttps://www.blogger.com/profile/04888331457019581902noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5335769096458701184.post-39479334427367700592018-03-30T11:02:00.292+03:002018-03-30T11:02:00.292+03:00Minullakin on ollut kuulon kanssa vaikeuksia, koko...Minullakin on ollut kuulon kanssa vaikeuksia, koko ikäni. Kuulo on sinänsä normaali, se on tutkittukin, mutta kuullun hahmottaminen on jotenkin vaikeaa. En saa oikein mitään selvää jos ihmiset puhuvat epäselvästi, tyyliin Aki Kaurismäki. Vieraiden kielten kanssa se on erityisen vaikeaa. Ja silloin, jos taustalla on melua tai hälinää. Tästä kaikesta syntyy joskus kiusallisia tilanteita.<br /><br />Kirjat ja elokuvat ovat todellakin eri taidemuotoja ja siksi täydentävät toisiaan. Molemmista olen saanut paljon iloa. Silti olen aina todennut olevani ennen kaikkea kirjaihminen. En minään periaatteellisena julistuksena, vaan ihan käytännön havaintona. Jos tekisin listan elämäni suurista kulttuurielämyksistä, olisi se kovin kirjapainotteinen.<br /><br />En kuitenkaan koe mitään tarvetta julistaa taidemuotojen välistä tärkeysjärjestystä. Antoisia elämyksiä olen saanut kaikista, myös esimerkiksi musiikista ja kuvataiteista, vaikken erityinen tuntija tai harrastaja niiden suhteen olekaan. Taiteenlajit yhdessä muodostavat kulttuurin kiehtovan kirjon. Siinä kokonaisuudessa on jotain elämää suurempaa, ja siksi kovin mielelläni katsoin esimerkiksi Peter von Baghin Sinisen laulun.Pekka Turunennoreply@blogger.com