5.11.09

Kuu, kuu!

Kuu loistaa kuu,
kuu kuu!
Ja kukkaset kiehuu kuussa.
Herra pormestari, teidän tyttärenne
katsovat taivaan kuuta.

(Federico Garcia Lorca)



**********************************************************************************

Tässä oli syntymäpäiväkorttini Elsalle, 2 v., tänään.

Raportti kertoi että Elsa katsoi kuvaa pitkään ja hartaasti ja sanoi sitten: Hu-huu!

Jotakin on aivan ilmeisesti jäänyt geenivarastoon, koska hänen isänsä ehkä hieman vanhempana vastasi - lukiessani hänelle Riitta Nelimarkan kuvitettua lasten Kalevalaa - kysyessäni häneltä että mitä Väinämöinen sitten sanoi: Ha-huu!

En vieläkään tiedä mitä poika oikein tarkoitti ja mistä oli saanut Väinämöisen sanat. Aivan ilmeisesti jostakin. En yhtään tiedä mitä itse olen sanonut kuusta tai Väinämöisestä 2-4-vuotiaana.

Mutta tämän kuulin aika varhain:
Kuuhut kulkee leveästi,
kuollut ajaa kevyesti.

Kenenkähän tuo runonpätkä on ja muistanko sitä enää edes oikein?

16 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Eiku siis:

Kuuhut kulkee leveästi,
kuollut ajaa keveästi.

Sori.

meri kirjoitti...

ripsa

minun muistini mukaan värssy menee näin:

kuu paistaa heleästi / kuollut ajaa leveästi / ethän pelkää piikasein.

tuo viimeinen voi kyllä olla myös "etkös elävä pelkää"

en ole ihan varma, mutta riimi on mahdollisesti peräisin jostakin entisaikaisesta kummitustarinasta. olen nyt niin väsynyt etten jaksa tarkistaa. joa tapauksessa ko kertomuksessa sulhanen on kuollut ja haeskelee morsiantaan mukaansa hautuumaalle.

suomalaisen kirjallisuuden seuran julkaisuista löytyisi varmasti.

Ripsa kirjoitti...

Ai jaa, silloinhan se on oikein näitä kuolleiden päivän värssyjä. Mutta ei mikään kirkkovärssy.

En ollut kuullutkaan tuota lisäystä, täytyy katsoa. Kuulostaa vanhalta. Tod.näköisesti variaatioita on paikkakunnasta riippuen.

Sokea kana kirjoitti...

Kansanruno, useita versioita, muistan Matti Kuusen luennoilta juuri tuon version:
Kuu paistaa, kuollut ajaa
etkös elävä pelkää.

Ripsa kirjoitti...

S.K, kerropas, mitä Matti Kuusi siitä sanoi!

Olen kateudesta vihreä että olet päässyt kuuntelemaan hänen luentojaan. Helsingin yliopistossako?

Olen yrittänyt jäljittää runoa nyt pari päivää, mutta en ole onnistunut. Mahtaa olla vanha.

Tuo "etkös elävä pelkää" vaikuttaa olevan tuon sikaflunssaviruksen filosofia. Ovatko ihmiset todella noin kuolemanpelkoisia?

kalevi hotanen kirjoitti...

Kaunis olet kuu,
juu, juu.
Et ole luu, et suu, et puu,
et muu kuin kuu,
oi, kuu,
juu, juu,
oi, kuu,
juu, juu.

Tällaisen runon opin jo aivan vauva-avanne -aikana.

Tähyilin romanttisesti kuuta minäkin, kunnes Yhdysvaltain imperialismi meni sinnekin kokiskärryineen ja romuineen rauhaa, demokratiaa ja länsimaista vapautta puolustamaan. Äitipuoleni oli kuolemaansa asti sitä mieltä, että kuu on juustoa ja amerikkalaisten kuukävelyjutut pelkkää hyväuskoisten puijaamista siinä missä pappien saarnatkin.

Sokea kana kirjoitti...

Kunpa muistaisi, mitä - kateutesi on siksi turhaa! Sieluni korvalla kuulen kuitenkin Kuusen lausuvan melkein suggestiivisesti nimenomaan nuo ytimekkäät säkeet yli neljänkymmentä vuotta sitten.
Totta, Kuusi oli karsimaattinen luennoitsija - Helsingin yliopistossa, kyllä.

Ilmeisesti tuosta tarinasta - kuollut sulhanen palaa morsiamensa luo - on jokin versio Lauri Simonsuuren toimittamassa, SKS:n julkaisemassa (1947 ensimmäinen painos) Myyttisiä tarinoita -antologiassa. Tieto löytyi googlaten.

Taidetaan näinä päivinä pitää melkein itsetuhoisuutena, jos ei pelkää kuolemaa.

Ripsa kirjoitti...

Kalevi, lähetän tuon runon tai ilmoitan sen julkituomisesta Elsalle ihan hetikohta, likkahan nukkuu nyt mutta kai sillä on siskonsa Idan kanssa säpinää huomenaamulla kun Ilimari-isä pitää herättää kahville.

Tuo runo voisi olla 2-vuotiaalle just äikkis, toisin kun tuo Lorcan outo juttu. Pöllöksihän likka sitä aattelikin.

Et ole tosissas, että äitipuoles oli tosissaan tuossa juusto-jutussa. Toisaalta olisi kyllä ihan mahtava juttu. Onhan maailmassa olemassa myös "Maa on litteä"- seurakin, ja käsittääkseni sekin on tosissaan.

Ettei se juksannut sinua? Vai minkä ikäinen olit kun hän kuoli?

S.K., kiitos tiedosta! SKS-sivut ovat toivottoman isot, kävin niillä, mutta en löytänyt.

Olen aika varma että tuo kirja on meidän kirjaston varastossa nyt ainakin. Siellä on aika hyvä kokoelma suomen opiskelijoita varten. Minä mieluiten edelleen hypistelen kirjoja...

Olen joo kuullut Matti Kuusen karismaattisuudesta. Ylistykset kuulostivat aivan samalta kuin isäni pari vuosikymmentä aiemmin kuunteleman Eino Kailan luentojen ylistys.

Mutta oli minullakin Tampereen yliopistossa joitakin karismaattisia opettajia, yksi oli Uolevi Arosalo, joka valitettavasti kuoli pian, opetti sosiaalipsykologiaa, sitten teatterin puolella opetti näyttämötaitoa Aino Mattila, oikea voimanainen, ja välillä Eino Salmelainen, joka tuolloin vielä ohjasi Tampereen työväenteatterissa.

Sellaisia ihmisiä ei tunnu hirveästi yliopistosta näinä aikoina löytyvän. Se ei ole hyvä asia nuorison suhteen. En tarkoita nyt oikeastaan esikuvia (vaikka niitäkin tietysti on oltava), vaan sitä, että persoonallisuuksien kuunteleminen ja näkeminen avartaa nuoren maailmaa niin voimallisesti.

kalevi hotanen kirjoitti...

En muista,koska paha äitipuoleni kuoli. En syönyt hänen omeniaan. Olen samaa mieltä Himasen kanssa siitä, että maailma on otettava sellaisena kuin se aisteille näyttäytyy. kuu on emmentaal-juustoa ja maa on litteää kuin pannukakku, vakka ei olekaan aivan suora, vaan reunoiltaan hieman taipunut, mikä ilmenee mm. siitä, että kun laiva lähenee taivaanrannasta, niin ensin näkyy savupiippu. Sekin tiedetään, että pannukakun reunalta voi pudota, ja jos työntää päänsä taivaankuvun ulkopuolelle, niin henki salpautuu.

kalevi hotanen kirjoitti...

Piti vielä sanomani, että Kuusi oli hyvä runoilija, joka kirjoitti väkeviä isänmaallisia säkeitä.

Ripsa kirjoitti...

Hmmm. Siis kilpailit äitipuolesi kanssa kauneudesta. Tai oikeastaan äitipuolesi oli kateellinen kauneudestasi ja yritti sen vuoksi syöttää sinulle omenia.

Lapsraukka! Joo, minä katselin silmä kovana taivaanrantaa ja jos näkyisi jonkun Boren savuvana, kun matkustin kesätöihin Tukholmaan. Ja olin sentäs jo parikymppinen silloin.

Olin unohtanut että pannukakun reunan yli voi pudota, mutta se on kyllä ihan loogista. Jos tekisi tänään pakastemansikoista hilloa ja panisi pannukakun uuniin. Tuli vesi kielelle!

Ripsa kirjoitti...

Nih, ja tietysti niissä omenissa oli matoja, eikö?

Matti Kuusiko oli runoilijakin? Pitää tosiaan mennä kirjastoon.

Obeesia kirjoitti...

"Etkös kultani pelkää", sanotaan jossain versiossa.

Minäkin sain käydä Matti Kuusen luennoilla Helsingin yliopistossa. Nautittavaa oli, enkä milloinkaan lintsannut, vaikka joskus Ruoppilan kantasuomen luennoilta. Johtui siitä, että luentomoniste oli sanatarkkaan se, mitä professori puhui luennolla.

Ripsa kirjoitti...

Obeesia, ehkä olit Sokean kanan kanssa samaan aikaan!

On minulla semmoinen käsitys että 60-luvun yliopisto oli kyllä jotain muuta kuin tämänpäiväinen. Kun on tuntunut siltä, että jokin tätä yhteistä kansaa tyhmistää ja kaikkihan käyvät koulua ja suuri osa jo jonkinmoista korkeakouluakin.

Se taisi olla sivistysyliopiston aikaa. Persoonallisuuksia suvaittiin. Vaikka meillä toisaalla oli tuota patruunahenkeä, niin siinäkin oli jotain paljon hyväntahtoisempaa kuin nykyisessä ulosheittomentaliteetissa.

Niin joo ja tuo värssy, kun meri muistaa sen että "etkös pelkää piikasein" ja sinä että "etkös kultani pelkää", niin voi hyvin olla että joku likkaa riiatessaan kutsui sitä piikasekseen.

Eli se kosiomies pelotteli tyttöä. Ja siinä piti olla taustalla täysikuu.

Sokea kana kirjoitti...

Olin kai aikaisemmin kuin Obeesia, sillä siihen aikaan ei Ruoppilalla ollut monisteita, piti itse kopioida liitutaululta.

Eniten kyllä professoreistani pidin Jouko Hautalasta, hän ei ollut kansanvillitsijä, puhui vähän oudon ja valtavan kiinnostavan asiansa korostetun asiallisesti ja rauhallisesti. Harkitsin jopa tuon hänen opettamansa, muinaisuskoksi kutsutun kansanrunouden b-linjan ottamista kolmanneksi aineeksi.
Ehkä se oli sivistysmeininkiä siinä mielessä, että sai/ehti surffailla erilaisilla luennoilla. Kolmanneksi aineeksi ehti olla ehdolla myös taidehistoriaa ja slaavilaista filologiaa - ennen kuin ne kaksikin jäivät.

Ripsa kirjoitti...

S.K., kuulostaa todella mielenkiintoiselta. Kansanrunouden b-linja? Mutta toisaalta Helsingin yliopistolla on ollut vuosisata ja vähän ylikin aikaa kerätä materiaalia ja keskittyä kansanrunouteen.

Olen lukenut Kalevalan ja joitakin SKS:n kirjoja, joissa on muitakin runoja, ja miettinyt vakavasti että minkälainen se muinaisuskonto on ollut. Koska sehän on ollut olemassa. Suomi on ollut sekä materiaalisesti että henkisesti joskus ennen Ruotsin miekkalähetystä aivan erilainen paikka kuin nyt sen jälkeen.

Minulla oli kyllä paikka myös Helsingin yliopiston suomen kielen opiskelijana, olisin päässyt yo-tokarin perusteella suoraan, mutta kun en tiennyt mitä tahdon.

Ja kun olin kiinnostunut musiikista, kuvataiteista, näytelmistä ja jopa lausumisesta, niin Tampereen yliopiston Draamastudio veti pitemmän korren. Aloitin vuonna 1965 ja lopetin vissiin 1995, muistaakseni, aina välillä kävin yliopistossa silloin kun oli rahaa.

Rakastin sitä laitosta aivan tavattomasti. Valtava kirjasto, Suomen aivan taatusti kiinnostavimmat ihmiset sekä opettajina että opiskelijoina.

Siinä vaiheessa Helsingin yliopisto tuntui liian isolta - ja minä tunsin olevani kovasti maalainen, taustalla Kangasala ja Pori.

Mutta nämä kertomukset ovat saaneet minut ajattelemaan että olisin varmasti viihtynyt myös Helsingin yliopistossa. Ja kivointa oli tosiaan se, että saattoi hyppiä tiedekunnasta toiseen ja valita itse kiinnostuksensa kohteet.

En muista ikinä ajatelleeni jotain ammattia tai uraa. Yliopisto aukaisi kerralla niin huimat tiedon ja kokemuksen maisemat, että siellä uin kuin se kuuluisa kala vedessä.