22.9.08
Mentor - viisas ystävä
Tässä on merkki jonka sain juuri Neulekirpulta.
Kuvan hakekoot kaikki viisaat ystäväni, joiden kanssa saan ilokseni ja mielenylennyksekseni keskustella laajassa Blogistanissa. Minä itse olen teknisissä asioissa täysin pihalla ja niistä olen saanut erityisesti apua Anita Konkalta ja Kalevi Hotaselta (blogit ovat tuossa sivupalkissa blogrollissa), jotka myös taitavat olla pitkäaikaisimpia blogiystäviäni. Sitä paitsi oikein viisaita!
Siinä on Mentor, jota Uusi sivistyssanakirja yksinkertaisesti kutsuu Odysseuksen ystäväksi. Henkilö ei ole aivan niin yksinkertainen. Mentor esiintyy sekä Odysseiassa että Iliadissa, eikä hänestä sanota oikeastaan yhtään mitään. Alkupuolella ilmoitetaan vain ykskantaan että Odysseus on harharetkiensä ajaksi jättänyt talonpidon Mentorin työksi.
Mutta Odysseian lopulla, kun Odysseus on jo viettänyt ensimmäisen yön Penelopen kanssa ja tappanut kaikki kilpakosijat, on syttymäisillään uusi sota, koska tapettujen omaiset tahtovat kostaa, ilmestyy Mentor kuvioihin. Ensin hänestä puhutaan:
”Nyt tulivat Odysseuksen talosta Medon ja jumalainen laulaja jotka olivat heränneet nukkumasta ja he astuivat joukon keskelle hämmästyttäen kaikki:
Kuulkaa ithakalaiset, sanottavani: Odysseus ei ole tekojaan tehnyt vastoin kuolemattomien jumalien tahtoa! Itse näin kuolemattoman jumalan, joka seisoi Odysseuksen vierellä aivan Mentorin näköisenä. Kuolematon jumala milloin ilmestyi Odysseuksen eteen rohkaistakseen häntä, milloin taas ajoi kosijoita takaa pitkin salia, ja he kaatuivat kasaan.
Hän sanoi ja kaikki kalpenivat kauhusta.
Sitten puhui vanha sankari Halitherse Mastorinpoika, joka heidän joukostaan ainoana tiesi menneet ja tulevat tapahtumat. Puhuen järkeä hän sanoi:
Ystävät, teidän omasta laiskuudestanne kaikki johtui, kun ette kuunnelleet minua ja kansan paimenta Mentoria, ja estäneet poikianne typeryyksistä. Niin he ajattelemattomuuksissaan syyllistyivät rikoksiin, rosvosivat tavaraa ja häpäisivät jalosukuisen miehen puolisoa, kun eivät uskoneet hänen enää palaavan. Kuunnelkaa nyt minua! Neuvoni on että ei lähdetä, sillä se merkitsisi syöksyä surman suuhun.”
Tämä Mentorin nimeen annettu neuvo kaikui osin kuuroille korville ja monet kosijoiden omaiset lähtivät hakemaan aseitaan Odysseusta vastaan.
Sitten jumalatar Pallas Athene otti Mentorin hahmon ja lopetti kahinan sen jälkeen kun Odysseus oli saanut yhden soturin tapetuksi. Pallas Athene huutaa Mentorin äänellä ja hänen hahmossaan:
Ithakalaiset, lopettakaa julma sotanne jo! Vuodattamatta enempää verta erotkaa jo!
Ithakalaiset kauhistuivat Pallas Athene-Mentorin ääntä ja valtaa. Odysseus olisi tahtonut jatkaa pakenevien soturien perään, mutta Kronoksenpoika sinkosi salaman ja Odysseus suostui rauhaan. Kronoksen poika on nimeltään Zeus.
Iliadissa on vain noin säkeen verran Mentorista, joka antaa jonkun neuvon. Ainakin Odysseiassa Mentor näkyy olevan jonkinlainen jumalten hahmo, joka ilmestyy neuvonantajana vaikeassa paikassa. Tässä kohtauksessa hän on erityisesti rauhan asialla. Rauhaa maailma kaipaakin. Nyt ja aina.
Mutta en tiedä mitä mentoreilla tarkoitetaan tänään. Muistaakseni heitä työskentelee esimerkiksi yliopistoissa ja heitä on ollut siellä jo kauan, ainakin Euroopassa. Nykyisin, kun meillä on pörssikapitalistinen meininki, luulen että mentoreita on otettu mukaan myös bisneksiin. Ei näytä että he osaavat antaa pörssiyhtiöille erityisen hyviä neuvoja.
Sen lisäksi, mikä sopii erityisen hyvin Neulekirpulle, Mentor on hevoskuiskaaja, tai siis oli antiikin aikana. Hän neuvoi ja opasti hevosia, että ne oppisivat erilaisten ratsastajien ja vaunuilla ajajien tapoihin.
Minä en ole ratsastanut kuin aivan pikkulikkana Sukevan keskusvankilassa ja silloinkin niin että äiti ei nähnyt, koska hän oli kieltänyt. Vankilan setien mielestä oli hyvin ja oikein että 3-4-vuotias pikkulikka ratsastaa hevosella.
Ja hevoset pitivät minusta. Ja minä rakastin niitä. Tunsimme toisemme. Eläinten kanssa on usein paljon helpompaa kuin ihmisten.
Mutta lukekaa klassikoita, ystävät! Tässä olevat sitaatit ovat Pentti Saarikosken vuonna 1973 suomentamasta ja Otavan kustantamasta Odysseiasta. Antiikin kirjoissa on se loistava puoli että niistä kurottuu meitä vastaan ajatuksia ja ihmisiä 2500 vuoden päästä.
Meidän eurooppalaista perintöämme.
Tunnisteet:
eurooppalainen perintömme,
mentorointia rauhan puolesta
21.9.08
Huh!
Mielenosoitus hyvän asian puolesta! Kuva täältä.
Olen kaksi päivää istunut katsomassa performansseja. Hyvä että tulee kansainvälisiäkin tuulahduksia tänne aina joskus sentään. Ei tunne olevansa kaikin ajoin pussinperällä.
Silti kulttuuriporukkaa on kuitenkin kohtuullisen paljon. Yleisöä riitti kahden päivän tapahtumiin tarpeeksi.
Minulla ei ole digikameraa, joten on otettava vanhasta Urban Nature-projektista still-kuva. Se oli kahden kuvataiteilijan, viiden tanssijan ja kahden muusikon ynnä päiväkirjan pitäjän eli itseni kulkema matka Pyhätunturilta Vaasan ja Oriveden kautta Helsingin Juhlaviikoille – ja eläintarhaan.
Kuva Pyhätunturin tapahtumasta. Vastustaako lapinmies kristillistä kastetta?
Mukana ryömi pitkin matkaa louhikoita pitkin TV 2:n porukkaa joka teki projektista dokkarin.
Nyt Jaap Klevering oli mukana muutaman taiteilijan kanssa tekemällään videoinstallaatiolla a very small crucifiction, jossa oli mukana seinään naulattu mustiin pukeutunut hahmo Tomaz Szrama (Fin/PL), rumpali Otzir Godot (FIN/NL) ja Jaap tekemässä ääntä.
Vielä viimeksi dublinilaisen Paul Murnaghanin kirje jälkipolville:
Esiintyjiä oli paljon, tosi paljon muitakin ympäri Vaasaa.
13.9.08
Erotica - Eroica
Kannen kuva on kuuluisan ranskalaisvalokuvaajan Brassaïn näkemys pariisilaiskahvilasta joskus 30-luvulta
Kummallista kyllä, Anaïs Nin jäi vaivaamaan, kun Sari mainitsi hänet kommentissa tuossa alemmassa blogissani. En ollut ajatellut häntä vuosiin.
Tai kyllä hän tuli mieleeni lyhyesti, ohimennen, kun luin uutta painosta Henry Millerin kiivaasta, erityisesti kuvataidetta puolustavasta opuksesta Ilmastoitu painajainen. Miller katsoo siinä kotimaataan uusin Euroopasta muuttanein silmin. Amerikka oli varmaan pysynyt samana, mutta Miller oli nähnyt etenkin Pariisin ja Kreikan kulttuurin vahvan läsnäolon, eikä nähnyt Amerikassa siitä kuin heikkoja kaikuja.
Anaïs Nin oli muuttanut New Yorkiin 16-vuotiaana äitinsä ja veljiensä kanssa (Ks. elämänkerta esim. täältä ). Sitten perhe muutti Karibialle ja päätyi Kuubaan. Miltei kouluilta välttynyt tyttö tuli oppineeksi espanjan ranskan ja englannin lisäksi. Sitten löytyi ensimmäinen mies jolla oli rahaa, mutta joka oli myös taiteen tuntija. Nin muutti takaisin Pariisiin, jossa kuten hän kuvaa kuvassa olevassa kirjassa jotenkin että ”taksikuski odottaa rauhassa suudelman loppua ja poliisi hymyilee suutelevalle parille”.
Nin rupesi kirjoittamaan ja hänen päiväkirjansa ovat olleet kautta aikojen nuorten amerikkalaisten tyttöjen, ja ranskalaisten tottakai, lukemistoa, vaikka ne olivatkin, en tiedä ovatko enää, vanhempien kauhistus, koska erotiikkaa niissä on ja uhmaa ja rohkeutta.
Laivat kulkivat Euroopan ja Uuden maailman väliä taas sodan jälkeen ja Nin päätyi takaisin New Yorkiin, jonne myös Pariisissa tavattu Miller oli palannut.
Rakkaus on aina vetänyt lukijoita kirjoille, niin myös Ninin kirjat. Luin tämän A Spy in the House of Love New Yorkissa, ja katselin kaupunkia aivan eri silmin. Edellinen kirja hävisi tai tuli luetuksi repaleiseksi, mutta Nin tulee tehneeksi kirjassa selkoa naisen seksuaalisuudesta, uteliaisuudesta, petturuudesta, kavaluudesta, epärehellisyydestä, ilosta, kateudesta, naurusta, kaikesta.
Hän kuvaa naista sellaisena kuin hän on hyvin monissa eri olomuodoissaan, liikkuva ihminen aivan siinä missä mieskin, jopa kykenevä ajattelemaan. Se oli suhteellisen uusi ajatus maassa, jonka tähdet olivat huipputanssijoita (Rita Hayworth, Ginger Rogers) tai naapurin tyttöjä kuten Doris Day.
Jostakin Ninin kirjasta luin hänen harrastuksestaan koluta divareita ja kirppareita. Olin itse jo löytänyt ne, muita ei kannata käyttääkään. Kaupat ovat paitsi rikkaille tai hyvintoimeentuleville, myös ihmisille, joilla ei juuri riitä mielikuvitusta käyttää mitä mielikuviksellimpia vaatekappaleita ja pukeutua. Tai hankkia puuttuvat huonekalut kotiinsa.
Ja olla silti ihailtu. Naisen perversio, näyttäytymisen ja miellyttämisen halu?
Ninin merkitys on sensuaalisen ja intellektuaalisen ihmisen ylistämisessä – aivan samoin kuin oli Henry Millerilläkin. Nin ja Miller kirjoittivat samaan aikaan kuin beat-sukupolvi (sivustolla linkitetään ainakin Miller beat-ryhmään, ehkä siis vain määrittelykysymys), mutta eivät oikeastaan kuuluneet siihen. He olivat hieman vanhempia ehkä, mutta tärkeintä oli, että kumpikin edusti ehdottomasti monikansallisuutta. Kummastakaan ei onneksi tullut instituutiota, saati julkaisukonetta.
Emigrantit eivät välttämättä ole yksinäisiä hylkiöitä, he voivat perustaa identiteettinsä uuden etsimiseen ja synteesiin. Sillä tavoin he tulevat luoneeksi tulevillekin polville löytämisen iloa.
4.9.08
Talo
Talo katsoo luoman töyräältä alas
Minulla ei ole koskaan ollut taloa. Yksi mökki on, mutta en ole ollut siellä enää pitkään aikaan.
Mutta silti uniin tulee talo.
Tiedän että se tarkoittaa omaa elämää tai omaa päätä tai omaa tajuntaa tai jotain kokonaisuutta. Talo on iso ja siellä on pitkiä käytäviä ja aukinaisia ovia. Kaikki on pimeänä.
Silti näen jokaisessa huoneessa jonkun ihmisen. Jotkut heistä tunnen, jotkut ovat täysin tuntemattomia. Kukaan ei uhkaa minua, mutta kukaan ei myöskään sano mitään.
Alakerrassa on eteinen ja siinä on peili. Vanha peilikaappi jollainen on ollut isoisän talossa. Se on musta, mutta sitä ei ole peitetty kankaalla, niin kuin Lawrence Durrellin Mountoliven rakastetun, Leilan, huoneen peilit ja ikkunat oli peitetty, koska hän ajatteli olevansa ruma. Muistaakseni hänellä oli ollut isorokko.
Ulos hän ei mennyt ilman huntua. Se kävi hyvin päinsä koska kyse oli Aleksandriasta.
Leilalla oli myös lemmikkikobra. Se rakasti maitoa.
Minun talossani on musta peilikaappi ja minä näyn siitä, jos astun eteen. Siinä vaiheessa on pakko herätä, koska uni on tylsä. Peilissä olisi pitänyt nähdä jotain muuta. Joskus en päädy eteisen peilin ääreen vaan astun sisään kangaspuuhuoneeseen. Siellä makaa joku hetekan päällä, poika, näyttää lukevan Jerry Cottonia. Silloin käsken sen mennä hakemaan puita Porin Mattiin.
En tiedä rupeanko kutomaan. Mutta verhot ovat kiinni ja hämärä on tiivis kuin sumu.
En siis koskaan astu talosta ulos, mutta en myöskään astu taloon sisään. Ilmeisesti olen ja asun siellä ja tuntuu siltä että viihdyn.
Olen nyt menossa sinne taloon. Tarkoitus on käydä Karjanmaan takana katsomassa olisiko puolukoita. Siellä on kyllä voinut olla halla kukinta-aikaan, koska se on sisämaata.
En tiedä koska tulen takaisin. Talossa ei ole nettiä, ei televisiota, ei radiota. Mutta luoma kohisee ja haavat humisevat. Talo on lämmin kunhan saan keittiön hellan vetämään.
Sen jälkeen menen katsomaan käytäviä ja huoneita.
Sitten luen ja kirjoitan. Tai vain katson alas töyräältä luomaa ja kuuntelen. On ruvettava pakkaamaan. Kerron sitten kun olen tullut takaisin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)