Olen aloittamassa lukuprojektia. Menin kirjastoon ja tarkoitus oli saada käsiini ensimmäinen Kari Aronpuron koottujen teosten neljästä niteestä. Kirjastovirkailija ei ollut siitä kuullutkaan, joten esitin toivomuksen siitä että nämä merkittävät kirjat hankittaisiin kirjastoon. Hän löysi minulle sen sijaan Aronpuron puolivälin koottujen niteen jossa on kyllä hirmuisesti tekstiä, peräti 721 sivua. Tai mistä sen tietää onko kyse Aronpuron puolivälin tuotannosta, koska hän on edelleen elävien kirjoissa. Kirja sopi erityisen hyvin syksyn alkamiseen, koska silloin on oltava keskittynyttä lukemista ja muistikirja, muuten talvesta tulee surkea. Kirja kannattaa hankkia jos on rahaa, siis tämä: Kari Aronpuro: Retro. Ntamo 2010.
Kirjassa on tekstejä milloin mistäkin aiheesta ja Aronpuro otti käsittelyynsä esimerkiksi Jalmari Finnen (1874-1938). Mutta koska Aronpuro on kotoisin Tampereelta ja Tampereen lähellä sijaitsee Kangasalan pitäjä, niin ehkä hän on ottanut tehtäväkseen käydä läpi pirkanmaalaista/pohjoishämäläistä kirjallisuutta. Joka tapauksessa Aronpuro kirjoittaa Finnestä siteeraten lähteitään, joita hänen on täytynyt raahata aikamoinen määrä mukanaan. Mutta ehkä hänellä on ollut käytössään tietokone jossa on ollut esimerkiksi sähköposti?
Kirjeen on Aropuro kirjoittanut Jalmari Finnelle 11.6.2003 ja siis Álorasta (Kirje Álorasta, s. 79). Teksti on pitkä ja siinä on sitaatteja Finnestä ja muista tärkeistä ihmisistä.
Silmiin sattuu Gunnar Ekelöf, jota Pentti Saarikoski siteeraa ja on suomentanutkin. On Wikipedian mukaan julkaistukin: Epätasaiset runot (Alkuteokset: Strountes (1955), Opus incertum (1959), En natt i Otočac (1961). Alkutekstinä on Ekelöfin itsensä julkaisema Dikter. Suomentanut Pentti Saarikoski, Delfiinikirjat (Otava, 1981). Pieni sivujuonne tuntuu olevan se, että Jalmari Finne on ollut Kangasalan Lepokodin asukas. Mutta Ekelöf-sitaatti kuuluu:
”De levande är förande/De döda, de är närände/ De döda är närände”
Ehkä Saarikoski on ollut kirjoittamassa/kääntämässä Ekelöfiä juuri Lepokodissa. Oli siellä asunut muitakin kirjailijoita ja taiteilijoita.
Aronpuro sitten mainitsee myös Mikko Mäkelän, joka veti sitä kuuluisaa Mäkelän piiriä Tampereen vanhassa kirjastossa. Tähän on mainittava ajankohtainen muistuma perjantain Kulttuuriykkösestä keskustelu Manse-rokista, joka joidenkin mielestä pitäisi jo haudata. Kuuntelin sitä 23.9.2022, mutta ensi perjantaina on joku muu asia tärkeämpi kuin esimerkiksi Eppu Normaali. Tulin kyllä ajatelleeksi että kulttuuriohjelmat radiossa ovat hyvin Helsinki-keskeisiä.
Ehkä Ylellä ei ole Tampereella enää lähetys-studioita? Niitä oli ennen Satakunnankadulla ja lähetysautojakin oli. Jos olisi ollut kaksipuoleinen radio niin olisin voinut kuuluttaa että Juice Leskinen oli kotoisin Juankoskelta. Muusikot eivät välttämättä olleet vain Tampereelta. Suomi on aika pieni maa mutta ehkä nyansseja kuitenkin on?
Sitten Aronpuro löytää Finnen kiinnostuksen Nietzscheen. Ensin on lyhyt huomautus naisesta ja ruoskasta, mutta sitten huomaa Finnen olevan kiinnostunut historian hyödystä ja haitasta. Aronpuro keksii tässä yhteyden, joka joko on tai ei ole. Aronpuro siteeraa Antti Halmesvirran suomennosta Nietzschen ”Epäajanmukaisista mietelmistä”:
”Teille…historia on idealisoitua juoruamista.” (s.82)
Mutta tässä ilmeisesti Aronpuro tahtoo puhua suoraan Finnelle, joka on kyllä jo ollut jonkin aikaa kuolleena kirjeen kirjoittamisen aikaan. Aronpuro jättää asian penkomisen myöhemmäksi koska:
”- mutta minun on nyt lähdettävä täältä EU:n Andalusian autonomisen hallintoalueen Málagan läänin Álorasta, maurien 900-luvulle rakentaman linnoituksen katveesta EU:n Pirkanmaan talousalueelle Tampereen Kalevaan Kiovan puiston laitaan askartelemaan henkilökuvaanne, jonka osaksi olen tämän kirjeen kirjoittanut.” s.83
Saamme tietää että Kangasalan kirkkomaalla on Finnen junailema ”Unohdettujen muistokivi”. Olen usein nuorena kävellyt illalla Kangasalan hautausmaalla, mutta en muista sellaista muistokiveä. Tai sitten en ole tiennyt keitä kaikkia unohdettuja muistokivi koskee. Muistan tietenkin muistomerkin, joka on hautausmaalla, mutta siinä ei ollut muita kuin pieniä valkoisia ristejä kun olin lapsi. Lastenkoti paloi ja lapset. Finne on tarkoittanut muita unohdettuja. Lasten muistomerkki tuli myöhemmin. Ehkä Finnen junailema unohdettujen muistomerkki on syrjässä? Sopisi olemaan.
Finnen tuotannosta Aronpuro kertoo arkistotietoja. Osa hänen kirjallisesta jäämistöstään on Tampereella ja osa Hämeenlinnassa. Alunperin kirjallinen jäämistö on ollut Helsingissä, koska Finnen viimeinen asunto on tyhjennetty vasta suhteellisen hiljakkoin. Kukaan ei ilmeisesti ollut varautunut arkistoimaan sitä tavaraa.
Finnestä on varmasti kirjoitettu paljon. Yksi lisälukemisto olisi Yrjö Varpion ”Jalmari Finne, työn ja mielikuvituksen mies”. Sen tiedot ovat: Hämeen heimoliiton julkaisuja 24. AAK 1974, Hämeenlinna. Olen hämmästynyt siitä, että on olemassa Hämeen heimoliitto. Asuin Kangasalla sentään yli 10 vuotta enkä ole ikinä kuullutkaan sellaisesta. Mutta ennen on ollut heimosotia ja ehkä heimoliitto on peräisin siltä ajalta?
Finne kirjoitti vuonna 1934 kirjeen rouva Minna Friskille, joka ei voinut tulla suureen tilaisuuteen lääkärin kiellon vuoksi. Kirje on kyllä mitä suositeltavinta lukemistoa, koska siinä kerrotaan minkälaisia juhlallisuuksia silloin on Kangasalla. Aronpuron Retro on täynnä tällaisia yllätyksiä. En tiedä yhtään mistä tilaisuudesta on ollut kysymys. Mutta on syöty Seurahuoneella, oltu ennen tai jälkeen kirkossa. Finne mainitsee kirjeessä jostain syystä äitinsä hautajaiset, mutta niistä ehkä ei ole kyse. En tiedä missä on ollut Kangasalan Seurahuone. Yksi monikerroksinen talo kyllä oli Kangasalan Kinon alapuolella ja siinä oli ravintola. Se oli talo joka kiipesi harjua pitkin ylöspäin. Rinne oli hyvin jyrkkä.
Tiedänpä nyt miten jäykänoloisia juhlia on ennen juhlittu. Kirkossakin on selvä istumajärjestys. Jalmari Finnen mielestä kyse on ollut hyvin tärkeästä juhlasta. Hän kokee viimeinkin saaneensa osakseen arvostusta. En sitten tiedä onko kyse ollut hänen äitinsä arvostuksesta vai mistä. Lapsena Kangasalla kyllä mainittiin Kiljusen herrasväen seikkailuista, mutta minua ne eivät kyllä koskaan erityisesti kiinnostaneet.
Retro siis pysäytti minut aika lailla alkuvaiheessa Kangasalle, tämä nidottu tiiliskivi. Mutta jo Aronpuron runokokoelma ”Aperitif - avoin kaupunki”, jonka luin jo 1960-luvulla oli hyvä esimerkki samanlaisesta tekstien käyttämisestä materiaalina. Siinä käsiteltiin tekstejä aika tavalla eri lailla kuin mitä olin tottunut näkemään runoilijoiden työnä.
Käsitän asian niin että Aronpurolla on ollut jotakin materiaalia Finnestä ja hän on käynyt sitä läpi Andalusian Málagan Álorassa eikä ole voinut tarkistaa kaikkia asioita. Muistin että toinen tamperelaisrunoilija, Eeva-Liisa Manner, asui myös jossain päin Espanjaa. Minulla ei ole Mannerin Espanjan ajalta muuta kuin Helena Sinervon kirja nimeltä ”Runoilijan talossa”. Mutta onko EU niin perinjuurin muuttanut asioita, että niin Málagassa kuin Pirkanmaallakin on olemassa oma talousalueensa? En ymmärrä noita hallinnollisia juttuja. On noita nimityksiä muutettu Suomessakin. Meiltä esimerkiksi loppuivat läänit.
Voi tietysti olla niin että Aronpuro ei pidä EU:n mukanaan tuomista muutoksista, jotka epäilemättä ovat olleet byrokratiaa lisääviä. Nyt on vuosi 2022, Áloran kirje on vuodelta 2003. Ehkä siellä on joku residenssitalo? Tai oli. Tuskin ainakaan Suomen valtio on niitä kovin paljon lisännyt.
Yritän kuvitella herroja ja daameja ja mamselleita (?) astelemassa arvokkaasti ulos kirkosta, joka kyllä vetää paljon ihmisiä, ja kävelemässä tien yli kohti harjun rinnettä joka on aika jyrkkä. Mitenkähän ne ovat onnistuneet kiipeämään ilman rappusia ja kaiteita sitä rinnettä ylös? Vielä enemmän ihmettelen miten ne ovat päässeet alas. Ne ovat olleet niin hienoa väkeä, että tuskin ne pyllymäkeä ovat suostuneet menemään.
Jään siis miettimään edelleen sitä suurenmoista tilaisuutta Kangasalla kesäkuussa 1934. Finne päättää kirjeensä rouva Friskille:
”Kannattaa siis lukea sunnuntain lehdissä selostuksia. Ne tulevat olemaan aivan erilaisia, sillä H.S:n reporteri on nainen ja Aamulehden on mies.”