23.4.22

Uutisviikko

Keskipalkka perustuu koko maan palkkatietoihin vuodelta 2020. Keskipalkka kasvoi 52 € (1,7 %) vuodesta 2019 vuoteen 2020.
    Hoitajien keskipalkka/kk:
Kunnalliset:      3 207 €   (45 209 henkilöä)
Valtion palkkaamat: 3 474 €   (513 henkilöä)
Yksityiset työnantajat:    3 062 €      (9107 henkilöä)
Hoitajien keskipalkka siis vuodelta 2020. Käsittääkseni kyse on bruttopalkasta. Lähde on työvoimaviraston Duunitori, niin että edustanee työnantajien informaatiota.  En tiedä ovatko numerot oikeita vai vääriä. Kysymys on tilastotieteestä.

Minun piti opettaja-auskultoinnin osana suorittaa tilastotieteen kurssi ja päästä tentistä läpi. Sitä varten piti lähettää muut kaksi perheen jäsentä maalle opiskelun ajaksi. Onneksi semmoinen paikka oli olemassa. Muuten tuskin olisin päässyt läpi. En käsittänyt asiasta yhtään mitään. Tenttikirjojakin oli, mutta kaikki perustui matematiikkaan.

Minulla oli keskikoulussa matematiikan, fysiikan ja kemian opettaja, joka esitellessään ilmoitti että tytöt eivät sitten matemaattisissa aineissa menesty. Uskoin sen heti. Mutta minun oli silti päästävä tentistä läpi. Minulle oli käynyt 14-vuotiaana aivan samoin kuin silloin jo aikuisena (mikäli ihminen on aikuinen ikinä): pääsin silloin geometrian ehdoista läpi niin, että tajusin avaruusgeometrian järjestelmän unessa päivää ennen koetta. Mutta eivät ne unessa nähdyt matematiikat kestäneet kovin kauan päivätajunnassa.




Hoitajalakosta  on vaikea sanoa mitään. Ne eivät ole korkeita, nuo palkat, mutta kyllä ihmisillä on huonompiakin palkkoja. Televisiossa korostetaan sitä, että hoitajien työ on vastuullista ja tärkeää.

Varmaan se on näkynyt korona-pandemian hoidossa.  Minulla on tuttuja hoitajia, jotka vaikuttavat nääntyneiltä. Tämmöistä kulkutautia ei ole ollut sitten espanjankuumeen 1918-20, ja varmaan vähän kauemminkin. Tuskin kukaan on voinut varautua kulkutautiin, vaikka semmoisista on varoiteltukin, semmoinen voi olla ihmiskunnan kohtalonkysymys.


Vähän aikaa sitten Ylen 1:n radion aamuna oli Taiteilijatapaaminen, haastattelija Liisa Vihmanen, joka osasi kysyä mitä on immersiivinen, vastausta en ymmärtänyt. Taiteilijat: tanssitaiteilija Valtteri Raekallio, runoilija Eino Santanen. Muutamia kiinnekohtia radio-ohjelmassa (Yle radio 1, 17.4., eli pääsiäissunnuntaina kello 12.05). Muuta radiota en kuuntele.

Kaipaan kyllä oikeata radiota, jonka joku internet-yhtiö leikkasi meiltä pois. Meillä oli antenni seinässä. Se oli tarpeen koska betonitalossa on niin paljon rautaa, että tavallinen antenni ei toimi. Tulimme asuntoon osin sen takia, että semmoinen antenni on. Olen tuntenut betoniraudoittajia niiltä ajoilta, jolloin piti saada teatteriin myös ammattiliittojen ihmisiä tietämään ja viihtymään.

Siitä työstä maksettiin aika paljon. Se oli/on niin raskasta työtä, että  harva säästyy vammoilta työssä. En tiedä miten on hoitajien vammautumisen laita. Yksi sukulaismies meni opiskeluaikaan rakennukselle kesätöihin. Yksi sääntö oli: jos näkee joitain vähän isompia kappaleita tulevan alas telineiltä, niin pitää huutaa että varisee. Se sitten putosi itse ja huusi alastullessaan että ”Varisee!”, vietiin siitä sairaalaan paikattavaksi.

Taiteilijatapaamisen aluksi kerrottiin miten taiteilijat tapasivat: paikka oli Paltamon taiteilijaresidenssi ja runoja luettiin navetassa. Paikalla oli etelän taiteilijaväkeä. Sellainen konstellaatio oli tietenkin poikkeuksellinen, niin että ehkä toistensa töistä pitävät  tanssitaiteilija Valtteri Raekallio ja runoilija Eino Santanen sitten pitivät yhteyttä. Ehkä pitäisi sanoa taiteilijoiden resonoivan toisissaan. He saivat soittaa musiikkia, josta pitävät.

Kertoivat mitä musiikkia kuuntelivat työskennellessään. En muista nimeltä muuta kuin Laurie Andersonin Big Science- älppäriltä se biisi jossa sanotaan että ”This is your captain, we’re all going down”. Jos yritän löytää vain sen yhden biisin, joudun kuuntelemaan koko älppärin. En löydä sitä yhtä minkään nimen perusteella. Ilmeisesti lentokone syöksyy alas. Biisin nimiä ei sanota.

Tuon soittaminen kyllä herätti. Muistan hyvin mistä ostin sen levyn: Firenzestä. Päästiin Grassinan residenssiin päivä sen jälkeen kun Firenzessä olisi ollut Laurie Andersonin konsertti. Nyt siis kuuntelen älppäriä. Paitsi että en näytä saavan sitä paitsi YouTubesta. No, minulla on se jossain. Kuulostaa siltä, että biisit liudentuvat toisiinsa, eikä kyseessä ole vain tiukasti rajattuja biisejä. Kuuntelen juuri osaa jota *ei* ollut sillä älppärillä.

Joka tapauksessa taiteilijatapaamisen tanssitaiteilija pyysi Big Science-levyä. Ja siinä on kapteeni kertomassa, että tullaan alas. Me kaikki.  Sinänsä tarina sopii hyvin tähän, koska maailma on uhkaavassa tilanteessa.

Tässä YouTubesta löytämässäni on paljon elektronista musiikkia (niin kuin alkuperäisessäkin), mutta myös jousiorkesteri. Tuntuu siltä että tämän kuuntelemisessa menisi päivä jos toinenkin. Sopii tähän aikaan ja mielentilaan.

Lisäksi: Raekallio kertoo mitä teki Big Science -musiikin kanssa:  hän ei kertonut miten pitää tehdä vaan antoi tanssijoiden tuottaa liikettä. Tahtoi antaa vain musiikin johdatella, koska tanssijat ovat tottuneet tuottamaan liikettä musiikkiin. Ehkä koreografialle ei ollut hirveästi tarvetta, kun koreografia on muuttunut yhteiseksi tekemiseksi? Mutta en siis nyt tiedä mikä esitys Big Science-levystä on ollut tuossa radioesityksessä. Mutta se ei ahdista, päinvastoin.

Netissä on selitys: orkesterit olivat tilanneet Laurie Andersonilta esityksiä, mutta Anderson ei ole tiennyt miten merkitään musiikkia. Tässä on Oaklandin sinfoniaorkesteri soittamassa ja mukana on osia ”Big Science”-  ja ”Land of the Brave” -levyistä. YouTubessa moni kertoi kommenteissa, että ei ollut tiennyt mitä kaikkea Anderson on tehnyt. Kiinnostavaa. Nyt on etsittävä minkälaista musiikkia Laurie Anderson tekee tällä hetkellä. Huonot korvani virkistyivät.

Aivoissa on onneksi monia kerroksia. Samaa fiilistä tässä oli kun muutama päivä sitten kuuntelin  Tampere Biennalen konserttia, jossa oli erilaista uutta musiikkia. Muistaakseni useimmat suomalaisten säveltäjien tuotantoa. Ylen sivustot ovat hyviä ihmiselle jolta on viety radio: voi kuunnella kokonaisia konsertteja.

Ei tämä Anderson ollut mitenkään huono. Nähtävästi joku on pitänyt tallenteista huolta, koska esitykset ovat olleet 1978-80. Moderni musiikki on sillä tavalla hankalaa, että voi olla vaikea määritellä kuulemaansa. Voi sanoa jollekulle että mene kuuntelemaan se Oaklandin orkesterin teos noista Andersonin älppäreistä, mutta jos tuttu kysyy että miksi?

Maailma on mennyt sellaiseksi, että kukin oman tietokoneensa kanssa kokee sitä tai tätä, mutta yhteisiä kokemuksia ei tule. Edes samassa fyysisessä tilassa.

Nämä ovat vain vahinkoja, ohjelmat ja musiikit. Onneksi antavat yllätyksiä. Ulkona paistaa aurinko ja minä keksin tekosyitä itselleni, että ei tarvitse ryhtyä esimerkiksi siivoamiseen.

Ei ole kiire. Lukemisia riittää. Herään aamuisin pää kipeänä, koska posliinikukka alkoi kukkia. Se riehaantuu aina valon tullessa. Mutta on se kaunis tuoksu ja päänsärky aivan kuin rangaistus siitä. Lenni-kissa lähestyi sitä kukkapöytää nenä väristen. Ehkä se ei ole tavannut raskasta tuoksua ennen elämässään, jota se on nyt elänyt seitsemisen vuotta.

Lenni on välillä hyvin levoton. Se on saattanut kulkea ulkona, koska sillä on lihakset kunnossa, sillä on pitkät jalat ja se on kaikin puolin täydellinen. Se tulee ovelle kun ihmiset tulevat kotiin. Alkaa luottaa vähitellen.

7.4.22

Taivaallista

Löysin Poesian sivustolta Ensyklopedian (Poesia 2011). Hauska kirja. Kaikenlaisia hillittömyyksiä mukana:

”AjAtus Yksi ainoa ajatus ei voi koskaan ottaa valtaansa yhtä
ihmistä, mutta suuren joukon kylläkin. Mielenosoituksen
seuraaja, joka juo kahvia ikkunoiden takana, seuraa yhden,
häviävän kantansa vyörymistä kohti päättäviä elimiä. jv >ava-
ruusmatkailu >hajamielisyys >kaistapääsuodin >lääkärikirja >pilaantumisen polyfonia >pioneerit >sairauden synty”



JV on Jukka Viikilä, kirjailija, joka sai viime vuonna Finlandia-palkinnon kirjallaan ”Taivaallinen vastaanotto” (Otava 2021, 379 s.). Luen kirjoja tipoittain. Ei ole kiirettä. 



Viikilän Taivaallinen vastaanotto on hankala. Viihdyn sen parissa oikein hyvin. Siinä on kumminkin jotain outoa, koska kun yritän miettiä mihin siinä kiinnityn, vai kiinnitynkö, niin en tiedä. Mutta sen tiedän että Viikilän kirjojen sijasta olisin voinut yhtä hyvin jatkaa jo ajat sitten aloittamaani Argonautikaa tai Iliasta. Olen myös ehtinyt lehteillä esisokraatteja. Siellä on atomisteihin kuulunut Demokritos joka sanoo:
”In reality we know  nothing, for truth lies in abyss.”

Tiedän tietenkin miksi vain selailen englanninkielisiä tragedioita, jotka ovat kuitenkin peräisin Kreikan antiikista. On kertakaikkiaan hankalaa joka käänteessä katsoa ensin antiikin englanninkielistä sanastoa ja sitten yrittää suomentaa sitä. Sitä paitsi jostain syystä kreikkalaiset nimet ovat on kirjoitettu latinalaisittain, siis englannissa. Esimerkiksi näytelmäkirjailija Menandros on nimeltään Menander. Kreikkalaiset pysyvät kyllä työpöydällä ja kirjahyllyissä, eivät karkaa minnekään.

Löysin onneksi tuon suomenkielisen Ensyklopedian jota ovat koonneet edellä mainittu Jukka Viikilä ja hänen kaverinsa Janne Nummela ja Tommi Nuopponen (Nuopponen on ollut mukana suomentamassa antiikin kreikkalaisia tragedioita), visualisointi (?) on Timo Salon.  Kunkin kirjaimen kohdalla on sitten noiden kirjoittajien nimikirjaimet (JV siis Jukka Viikilä) niin että tietää kuka on löytänyt minkäkin aiheen. En ole lukenut sitä alkuperäistä ranskalaista ensyklopediaa. On mukavampi lukea suomalaiskaverusten löydöksiä myöhemmältä ajalta.

Olen lukenut kyllä Viikilän ”Akvarelleja Engelin kaupungista”. Se oli historiallinen tarina. Tuntuu siltä että en olisi ymmärtänyt aina mistä siinä on kyse, ellen olisi asunut siellä itse, siis Helsingissä. Engel on piirtänyt muitakin uusklassisistisia rakennuksia Suomeen kuin Senaatintorin ympärillä olevat rakennukset, ennen kaikkea Suurkirkko. Vimpelin kirkosta sanoivat että se on Engelin piirtämä, kun kuljin siinä kirkonkylän vaiheilla. Mutta ei ole.

Suunnittelija on Jacob Rijf. Sanotaan suomalaiseksi, kävi kuitenkin Tukholmassa taidekoulun ja tämän kirkon esikuva on Rooman Pantheon. Vimpelin kirkko valmistui 1807, mutta otettiin käyttöön vasta 1811. Jostain syystä pyöreiden puukirkkojen rakentaminen sitten jäi. Kirkko ei ole oikeasti pyöreä vaan 12-kulmainen, mutta silmät lukevat sen pyöreäksi. Hirsisalvosten tekeminen on ollut aikamoinen homma. Kun kävelin siinä kirkon tietämillä vieressä kävelevä innokas ihminen kertoi että Engel sen on suunnitellut. Pantheon ei ole puukirkko, vaan betonikirkko, hyvin vanha.

Lapuan tuomiokirkko on Engelin piirtämä. Sen kirkon kummankin puolen on myös tykit vartioimassa sitä. Ehkä se on lapualaislisä suomalaiseen uusklassisismiin.

Suomi aivan ilmeisesti siinä vaiheessa tarvitsi Helsinkiin monumentaalikeskuksen. Siihen kuului tietenkin vapauttaja-tsaarin patsas. Sitä varsinkin amerikkalaisturistit ovat ihmetelleet: miksi Helsingin monumentaalikeskuksessa on tsaarin patsas. Oletan että venäläiset turistit eivät ole ihmetelleet. Mutta en tiedä millä tolalla heidän historianopetuksensa on. Ehkä siinä oikeasti painotetaan imperiumin hyvyyttä.

Pitää kysyä että milloin tsaarit ylittivät rubikoninsa. Ehkä tsaarien koulutuksessa sitä ei ole pidetty tärkeänä. Viimeisimmistä romaaneista eurooppalaista historiaa käsitteli Pirkko Saision romaani Passio. Siinä on kohtauksia Katariina Suuren hovielämästä. Erityisesti mieleeni jäi kuva Katariina Suuren hovin laiska laivaelämä vissiin Volgalla. Siinä tsaarillinen aika oli auttamatta rappiota. Ylellinen elämä tekee semmoista ihmisille.

Mutta Viikilän kirjassa yksi pääaiheista on avosydänleikkaus. En ole semmoista nähnyt, mutta isäni sai ensimmäisen infarktinsa 43-vuotiaana. Jouluksi sairastui, otti sen stressin kannalta. Enkä minä pidä jouluista edelleenkään.

Menin katsomaan isää toiseen kaupunkiin joululomalla lukiosta. Se oli sairaalan teho-osastolla happiteltassa. Kysyi ensimmäiseksi onko minulla tupakkaa ja olihan minulla. Mutta että mistäs isälle saataisiin. Se suuttui niin pahasti että pelkäsin sen kuolevan siihen ja kerroin että lähden hakemaan. Se ryöväsi minun tupakkani ja kun tulin takaisin kahvilasta ostoksilta (isä halusi vihreätä norttia), huoneessa oli hoitaja joka oli saanut isän telttaan ja avasi samalla ikkunan. Se tivasi minulta olenko antanut potilaalle tupakkaa. Väitin että en ole. Saatiin se hoitaja pois.

Yritin saada isää järkiinsä. Mutta ei: addiktiot olivat hänelle tärkeämpi asia kuin terveys. Kysyin siltä että kukas sitten on rauhoittumassa tupakkia polttamalla, kun häntä ei enää ole. Se käski olla viisastelematta. Annoin sille sen tupakka-askinsa. Vihreässä nortissa oli askissa enkelin kuva. Ennusti sen kuolemaa, sitten seuraavaan infarktiin se meni.

Silloin vuonna 1963 ei ollut vielä avosydänleikkauksia. Sydäninfarkteihin kuoli paljon sodankäyneitä isiä. Ei oltu vielä aloitettu Pohjois-Karjala -projektia, jota osaltaan ohjasi YK:n alainen WHO, eli World Health Organisation. Organisaatio on vieläkin olemassa. Projekti oli menestys.

En tiedä kuinka vanha Viikilä on, mutta kirjan henkilöllä on läppävika. En tiedä liittyykö läppävika infarkteihin. Tuskin isänikäisiä ihmisiä vieläkään katsotaan kovin tarkkaan. Happiteltta näytti olleen ainut hoitomuoto vuonna 1963. Sairaanhoitaja oli vihainen ennenkaikkea minulle, 17-vuotiaalle rääpäleelle. Mutta ei hän tietenkään ymmärtänyt isällisen auktoriteetin merkitystä. Sitä ihmettelen edelleen.

Miksi hoitaja ei tajunnut isän/isien merkityksestä sen enempää? Olen miettinyt siitälähin että olisiko se sairaala voinut syttyä palamaan kun isä poltti tupakkaa happiteltassa? Se oli vanha puinen sairaalarakennus. Kaupunki oli sama johon olin joskus syntynyt. Minun oli lopulta vain uskottava, että semmoisia sodankäyneistä nuoristamiehistä tuli. Sukupolvien yli ei oikein pääse hyppäämään eteenpäin eikä taaksepäin. Ohi ei pääse.

Jukka Viikilän ”Taivaallisessa vastaanotossa” sydänleikkaus on kiireellinen. Minä olen jonossa korvaleikkaukseen, tarvitsen implantin. Kuulo meni 11-vuotiaana sikotaudin jälkeen, ei ollut vielä rokotuksia. Nyt kun tuli pandemia ja sen jälkeen hoitajalakko, niin vaikuttaa siltä että virusten ja ihmisten välinen hippaleikki ei voi päättyä hyvin. Ihmiset eivät ole kaikki ottaneet rokotuksia eivätkä anna niitä lapsilleenkaan.

Halutaan että osasta suomalaislapsia tulee syntymäkuuroja. Ja jos ei sitä niin melkein, viimeistään kun äidit ja isät päättävät että lapselle ei anneta edes kolmoisrokotetta.