Keskipalkka perustuu koko maan palkkatietoihin vuodelta 2020. Keskipalkka kasvoi 52 € (1,7 %) vuodesta 2019 vuoteen 2020.
Hoitajien keskipalkka/kk:
Kunnalliset: 3 207 € (45 209 henkilöä)
Valtion palkkaamat: 3 474 € (513 henkilöä)
Yksityiset työnantajat: 3 062 € (9107 henkilöä)
Hoitajien keskipalkka siis vuodelta 2020. Käsittääkseni kyse on bruttopalkasta. Lähde on työvoimaviraston Duunitori, niin että edustanee työnantajien informaatiota. En tiedä ovatko numerot oikeita vai vääriä. Kysymys on tilastotieteestä.
Minun piti opettaja-auskultoinnin osana suorittaa tilastotieteen kurssi ja päästä tentistä läpi. Sitä varten piti lähettää muut kaksi perheen jäsentä maalle opiskelun ajaksi. Onneksi semmoinen paikka oli olemassa. Muuten tuskin olisin päässyt läpi. En käsittänyt asiasta yhtään mitään. Tenttikirjojakin oli, mutta kaikki perustui matematiikkaan.
Minulla oli keskikoulussa matematiikan, fysiikan ja kemian opettaja, joka esitellessään ilmoitti että tytöt eivät sitten matemaattisissa aineissa menesty. Uskoin sen heti. Mutta minun oli silti päästävä tentistä läpi. Minulle oli käynyt 14-vuotiaana aivan samoin kuin silloin jo aikuisena (mikäli ihminen on aikuinen ikinä): pääsin silloin geometrian ehdoista läpi niin, että tajusin avaruusgeometrian järjestelmän unessa päivää ennen koetta. Mutta eivät ne unessa nähdyt matematiikat kestäneet kovin kauan päivätajunnassa.
Hoitajalakosta on vaikea sanoa mitään. Ne eivät ole korkeita, nuo palkat, mutta kyllä ihmisillä on huonompiakin palkkoja. Televisiossa korostetaan sitä, että hoitajien työ on vastuullista ja tärkeää.
Varmaan se on näkynyt korona-pandemian hoidossa. Minulla on tuttuja hoitajia, jotka vaikuttavat nääntyneiltä. Tämmöistä kulkutautia ei ole ollut sitten espanjankuumeen 1918-20, ja varmaan vähän kauemminkin. Tuskin kukaan on voinut varautua kulkutautiin, vaikka semmoisista on varoiteltukin, semmoinen voi olla ihmiskunnan kohtalonkysymys.
Vähän aikaa sitten Ylen 1:n radion aamuna oli Taiteilijatapaaminen, haastattelija Liisa Vihmanen, joka osasi kysyä mitä on immersiivinen, vastausta en ymmärtänyt. Taiteilijat: tanssitaiteilija Valtteri Raekallio, runoilija Eino Santanen. Muutamia kiinnekohtia radio-ohjelmassa (Yle radio 1, 17.4., eli pääsiäissunnuntaina kello 12.05). Muuta radiota en kuuntele.
Kaipaan kyllä oikeata radiota, jonka joku internet-yhtiö leikkasi meiltä pois. Meillä oli antenni seinässä. Se oli tarpeen koska betonitalossa on niin paljon rautaa, että tavallinen antenni ei toimi. Tulimme asuntoon osin sen takia, että semmoinen antenni on. Olen tuntenut betoniraudoittajia niiltä ajoilta, jolloin piti saada teatteriin myös ammattiliittojen ihmisiä tietämään ja viihtymään.
Siitä työstä maksettiin aika paljon. Se oli/on niin raskasta työtä, että harva säästyy vammoilta työssä. En tiedä miten on hoitajien vammautumisen laita. Yksi sukulaismies meni opiskeluaikaan rakennukselle kesätöihin. Yksi sääntö oli: jos näkee joitain vähän isompia kappaleita tulevan alas telineiltä, niin pitää huutaa että varisee. Se sitten putosi itse ja huusi alastullessaan että ”Varisee!”, vietiin siitä sairaalaan paikattavaksi.
Taiteilijatapaamisen aluksi kerrottiin miten taiteilijat tapasivat: paikka oli Paltamon taiteilijaresidenssi ja runoja luettiin navetassa. Paikalla oli etelän taiteilijaväkeä. Sellainen konstellaatio oli tietenkin poikkeuksellinen, niin että ehkä toistensa töistä pitävät tanssitaiteilija Valtteri Raekallio ja runoilija Eino Santanen sitten pitivät yhteyttä. Ehkä pitäisi sanoa taiteilijoiden resonoivan toisissaan. He saivat soittaa musiikkia, josta pitävät.
Kertoivat mitä musiikkia kuuntelivat työskennellessään. En muista nimeltä muuta kuin Laurie Andersonin Big Science- älppäriltä se biisi jossa sanotaan että ”This is your captain, we’re all going down”. Jos yritän löytää vain sen yhden biisin, joudun kuuntelemaan koko älppärin. En löydä sitä yhtä minkään nimen perusteella. Ilmeisesti lentokone syöksyy alas. Biisin nimiä ei sanota.
Tuon soittaminen kyllä herätti. Muistan hyvin mistä ostin sen levyn: Firenzestä. Päästiin Grassinan residenssiin päivä sen jälkeen kun Firenzessä olisi ollut Laurie Andersonin konsertti. Nyt siis kuuntelen älppäriä. Paitsi että en näytä saavan sitä paitsi YouTubesta. No, minulla on se jossain. Kuulostaa siltä, että biisit liudentuvat toisiinsa, eikä kyseessä ole vain tiukasti rajattuja biisejä. Kuuntelen juuri osaa jota *ei* ollut sillä älppärillä.
Joka tapauksessa taiteilijatapaamisen tanssitaiteilija pyysi Big Science-levyä. Ja siinä on kapteeni kertomassa, että tullaan alas. Me kaikki. Sinänsä tarina sopii hyvin tähän, koska maailma on uhkaavassa tilanteessa.
Tässä YouTubesta löytämässäni on paljon elektronista musiikkia (niin kuin alkuperäisessäkin), mutta myös jousiorkesteri. Tuntuu siltä että tämän kuuntelemisessa menisi päivä jos toinenkin. Sopii tähän aikaan ja mielentilaan.
Lisäksi: Raekallio kertoo mitä teki Big Science -musiikin kanssa: hän ei kertonut miten pitää tehdä vaan antoi tanssijoiden tuottaa liikettä. Tahtoi antaa vain musiikin johdatella, koska tanssijat ovat tottuneet tuottamaan liikettä musiikkiin. Ehkä koreografialle ei ollut hirveästi tarvetta, kun koreografia on muuttunut yhteiseksi tekemiseksi? Mutta en siis nyt tiedä mikä esitys Big Science-levystä on ollut tuossa radioesityksessä. Mutta se ei ahdista, päinvastoin.
Netissä on selitys: orkesterit olivat tilanneet Laurie Andersonilta esityksiä, mutta Anderson ei ole tiennyt miten merkitään musiikkia. Tässä on Oaklandin sinfoniaorkesteri soittamassa ja mukana on osia ”Big Science”- ja ”Land of the Brave” -levyistä. YouTubessa moni kertoi kommenteissa, että ei ollut tiennyt mitä kaikkea Anderson on tehnyt. Kiinnostavaa. Nyt on etsittävä minkälaista musiikkia Laurie Anderson tekee tällä hetkellä. Huonot korvani virkistyivät.
Aivoissa on onneksi monia kerroksia. Samaa fiilistä tässä oli kun muutama päivä sitten kuuntelin Tampere Biennalen konserttia, jossa oli erilaista uutta musiikkia. Muistaakseni useimmat suomalaisten säveltäjien tuotantoa. Ylen sivustot ovat hyviä ihmiselle jolta on viety radio: voi kuunnella kokonaisia konsertteja.
Ei tämä Anderson ollut mitenkään huono. Nähtävästi joku on pitänyt tallenteista huolta, koska esitykset ovat olleet 1978-80. Moderni musiikki on sillä tavalla hankalaa, että voi olla vaikea määritellä kuulemaansa. Voi sanoa jollekulle että mene kuuntelemaan se Oaklandin orkesterin teos noista Andersonin älppäreistä, mutta jos tuttu kysyy että miksi?
Maailma on mennyt sellaiseksi, että kukin oman tietokoneensa kanssa kokee sitä tai tätä, mutta yhteisiä kokemuksia ei tule. Edes samassa fyysisessä tilassa.
Nämä ovat vain vahinkoja, ohjelmat ja musiikit. Onneksi antavat yllätyksiä. Ulkona paistaa aurinko ja minä keksin tekosyitä itselleni, että ei tarvitse ryhtyä esimerkiksi siivoamiseen.
Ei ole kiire. Lukemisia riittää. Herään aamuisin pää kipeänä, koska posliinikukka alkoi kukkia. Se riehaantuu aina valon tullessa. Mutta on se kaunis tuoksu ja päänsärky aivan kuin rangaistus siitä. Lenni-kissa lähestyi sitä kukkapöytää nenä väristen. Ehkä se ei ole tavannut raskasta tuoksua ennen elämässään, jota se on nyt elänyt seitsemisen vuotta.
Lenni on välillä hyvin levoton. Se on saattanut kulkea ulkona, koska sillä on lihakset kunnossa, sillä on pitkät jalat ja se on kaikin puolin täydellinen. Se tulee ovelle kun ihmiset tulevat kotiin. Alkaa luottaa vähitellen.