14.7.
Ihmettelen Agatha Christien tapaa käsitellä maansa imperialismia.
Profiilisarjan omaelämänkertaopus on tietenkin säätyläisen
tarinaa. Ensimmäiseksi puhutaan Irakista, englantilaiset kaivoivat
raunioita. Näin hiljakkoin televisiodokumentin, jossa haastateltiin
englantilaista haamukirjailijaa. Hän mainitsi jotain Agatha
Christien kirjurina toimimisesta. Dame Agatha oli 75-vuotias
kirjoittaessaan. Ei ole väliä sillä dokumentillakaan, koska jos
copyright on Agatha Christiellä niin se siitä.
Irakin
Nimrud. Vuosi oli 1950 ja omaelämänkerta päättyy vuoteen 1975.
Christie kyllä julkaisi kirjoja senkin jälkeen. Täällä mökillä
on Christien dekkareita lähinnä 1950-luvulta, myöhemmin olen
ostanut sinne joitakin englanniksi myös. Tätä elämänkertaa
lukiessa joudun kyllästymään monta kertaa. Mutta toisaalta en
juuri koskaan ole lukenut kenenkään elämänkertoja. Pitää
tutustua.
15.7.
Pilvet alkavat kokoontua. Auto seisoo tuossa tyhjän panttina. Ei ole
asiaa minnekään.
Kun äsken
kuuntelin radiota, kuvittelin että kissa yrittää sisälle. Raapii
ovea. Tiesin ettei se voi olla Lidia, mutta entä jos Rudi olisikin
jotenkin ihmeellisesti kuitenkin hengissä. Meiltä on hävinnyt
maalla asuessa monta kissaa jäljettömiin. Kissat tahtovat kuolla
yksin.
Kurjen
ääni illalla on toisesta todellisuudesta. Kurki kuulostaa
viestintuojalta. Ei siinä ole yliluonnollisuutta, kunhan ovat toista
lajia, paljon ihmistä vanhempaa. Korpitkin oppivat ymmärtämään
ihmispuhetta.
Tulin
tänne keskelle kaikkea mökille, koska tiedän että se on
voimakeskus. Siinäkään ei ole mitään yliluonnollista, koska
täytyy vain koko ajan tehdä työtä ylipäänsä pysyäkseen
hengissä. Puita on, mutta ne eivät läheskään koko ajan onnistu
olemaan oikeankokoisia. Saha ja kirves toimivat ja selkä. Pitkästä
aikaa kirjoitan muistikirjaan. Lyijytäytekynä ei toimi,
kuulakärkikynästä leviää muste käsiin. Sormiin sattuu kun pitää
kirjoittaa pitkiä pätkiä, niska ärtyy.
Oleminen
pienessä paikassa tuntuu hyvältä. Kaikki on täysin järkeenkäyvää
ja työt järjestyvät oikein koska niiden on järjestyttävä. Ei
tarvitse antaa ukaaseja itselleen. Miksi isommassa paikassa on aina
kiire?
Kohta
sataa. Sain laiturilta pyykkiä kuivumaan koivikkoon. Kuivumista voi
toivoa. Nyt pitää kantaa vedet ja sytyttää pataan tuli illalla.
Niin saa pestyksi astiat ja vesi säilyy lämpimänä aamuun asti.
16.7. Sade
alkoi kuuden aikoihin eilen illalla ja päättyi äsken noin
kymmeneltä. Nyt on aamu. Laiturin luulin jo seilanneen pois, mutta
eipäs vain. Vesi ei noussut järvessä juuri yhtään.
Illalla
oli pimeää ja pimeys jatkuu. Aurinkopaneelista tuleva virta saa
lampun heikosti ruskistumaan. Aamiaisen jälkeen kynttilät valoksi.
On kohtuullisen kylmä, takassa on tuli. Nizzan terroristihyökkäys,
radiossa kuuluu hälytys. Muistan joskus ajatelleeni että tämä on
ainut mitä minulla olisi tarjota etiopialaisille, jotka muuttivat
joskus ehkä 1970-80-luvulla Eurooppaan. Ei minulla edelleenkään
ole mitään muuta.
Kuuntelen
eurooppalaista konserttia radiosta, Mozartia. Täällä ei
konsertteja peruta vaikka Isis tappaisi ihmisiä kuinka paljon
tahansa. Musiikki muistuttaa meistä. Kulttuuri on sivilisaatioiden
paras osa. Aseet ovat niiden pimeä puoli.
Illalla on
vesihöyryä kaikkialla. Kun ajattelin mennä katsomaan
niemennokkaan, joku lintu varoitti. Peräännyin. Enemmän tämä on
lintujen paikka kuin minun.
Myöhemmin
illalla kissa tuli auton luota ja juoksi luokseni kun kutsuin. Se oli
punainen eurooppalainen, narttukissa, puski ja halusi silityksiä.
Sanoin että en voi ottaa sitä luokseni. Menin sisälle hakemaan
sille kermaa, mutta se oli hävinnyt.
Nyt tiedän
olevani vahdittu. Olin kuullut oikein, kissa oli kolistellut
verannalla. Niillä on pehmeät tassut, mutta ne onnistuvat aina
pudottamaan ämpärin kannen tai jotain. Tämäkin oli tahtonut yöllä
selvästi sisään.
17.7.
Tuuli puhalsi pilvet pois.
Tulin
takaperin mustikkametsästä. Olo on puolikuollut. Hyttyset ovat
paarmojen kokoisia ja paarmat pikkulintujen, suunnilleen.
Viisveisaavat myrkyistä. Polvet naukuivat koko ajan. Juon teetä ja
perehdyn säätyläiselämään vuoskymmenten takaisessa Englannissa.
Agatha Christie aateloitiin jossain vaiheessa. Siitä Dame Agatha
kirjoitti että kuningatar tuntui aivan tavalliselta vanhemmalta
naiselta.
Christie
kokeilee elämänfilosofiaakin (suomennos on Antti Nuuttilan):
”Elämänaikainen
intohimoinen rakkaus on niin suuri etuoikeus, että sen hintana
koetun kärsimyksen määrä menettää merkityksensä.”
Suomalainen sanoisi: kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat.
Melkein
vastarannalla on tuntematon iso tumma lintu. Se tuntuu ajelehtivan
pohjoistuulessa. Kun tulin laiturille se lähti kohti rantaa.
Tietysti lintukiikarit jäivät kaupunkiin.
18.7.
Aamulla kokomusta pieni lintu hyppi ison ikkunan editse. Se ei kyllä
ollut kottarainen, sillä olisi kuvioita kyljissä. Mustarastaat
eivät enää laula, joten arvoitukseksi jää tämäkin.
22.7.
Heräsin aamulla siihen, että puhelimeen tuli viesti. Mutta en
kuullut sitä. Viesti menee läpi vaurioituneen korvan simpukan ja
vasaran ja alasimen, mutta vaikka en kuule, aivot tietävät
kuitenkin että jotain kuuluu. Kuulovammaisen arkea.
Aurinkopaneeleja
tulevat tutkimaan. Yritin ehtiä syödä, mutta sitten tuli jo toinen
viesti: eivät löydä paikkaa. Menin mökkitietä kylätielle. Siinä
ennen risteystä lojui suuri musta sulka.
Heilutin
sulkaa sähkömiehille. Sanoivat että kotkansulka. Se oli tullut
sinne aivan äskettäin. Vanhempi asentaja näytti kartasta että
tuossa kolmen kilometrin päässä oli kotka vienyt koiran. Sydän
löi tyhjää. Että ei se kissa nyt ollut joutunut kotkan ruuaksi?
Kotkaa ne
vastarannan metsäkyyhkyt pelästyivät, eivät kurkia. Se ääni oli
ollut erilainen. Kurjet toitottavat uutisia. Kotkan ei tarvitse kuin
pelotella pienemmät linnut lentoon, sillä on äksympi ääni. En
usko että kotka hyökkää kurkien kimppuun. Vai hyökkääkö?
Euroopassa
ihmiset tappavat toisiaan. Minun ei kai tarvitse peilata ihmisiä
näihin eläimiin. Niillä ei ole mitään hölmöjä ideologioita.
Sen sijaan ehkä ne tietävät mitä on valta?
(Apropos,
koti. Ennen lähtöäni omaan maisemaani – joka ei tietenkään ole
minun, vaikka ihmisten kesken kaikki pitääkin omistaa – vietin
kuukauden verran yhden kirjan kanssa miettien kaikenlaista. Kirjoitin
siitä täällä.)